Kamala synnytys tuhosi lapsihaaveet ja vammautuminen pakotti äidin luopumaan opettajan työstä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jälleen yksi uniikki lumihiutale joka sai trauman ihan tavallisesta asiasta.

Mene helvettiin lässyttämästä, Jani-Petteri, kun et mistään mitään tiedä.

Jaa. Näitä prinsessoja tuntuu olevan tihenevään tahtiin, jotka menee synnyttämään ajatuksella, että kaikki tehdään heidän puolestaan ja että mitään ei kuuluisi tuntua. Ei jatkoon.

Mikä mielestäsi oli tässä tapauksessa synnyttäjältä turha valitus, koka vaan pitää kestää ajatuksessa, et ain ei tunnu mukavalta? Hermosärky? Ammatin menetys? Hän ei sentään valittanut hoitavista hoitajista. Jäi ilman ruokaa, kuten vauvansakin. Siitäkö ei pitäisi mitään sanoa, ettei leimattaisi prinsessaksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on nyt tarina esitettynä yhden osapuolen lasien läpi katsottuna, toista osapuolta sitoo vaitiolovelvollisuus.

Täh? Miten kukaan muu liittyy siihen mitenkään jos joku kokee traumatisoituneensa? Jos kätilö sanoo ettei tälläisestä nyt pidä itseensä ottaa niin trauma katoaa ja kaikki onkin hyvin?

Äiti: Melkein kuolin! Olin niin järkyttävissä kivuissa, että taju meni! En tiedä toivunko tästä kokemuksesta koskaan ennalleen.

Kätilö: No ei kun kato sä oot vielä hengissä. Eli hyvinhän se meni :)

Äiti: Ai. No niinpäs menikin. Kiitos. Nyt voin hyvin :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uppis kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossakin uutisessa sairaalasta kommentoitiin, että suurin osa synnytyksistä sujuu hyvin. Tuo kommentti jaksaa aina ärsyttää.

Jos 99 synnytystä sujuu hyvin ja sitten omalle kohdallesi osuu synnytys, joka vammauttaa sinua, niin ei se lohduta, että yleensä ei käy näin. Oma terveys on pilalla.

Mutta miksi siihen 100% ei päästä? Siksi, koska potilaat ovat yksilöitä, osa jopa sellaisia, joita on neuvottu olemaan hankkimatta lapsia, koska komplikaatioiden vaara on ilmeinen erilaisten rakenteellisten, henkisten jne. vikojen vuoksi. Seuraavaksi suurin syy on synnyttäjän asenne, on laiminlyöty kaikki valmennus, neuvolat, mennään sinne asenteella "ituhippi cityvihreä tietää kaiken", ja sitten yllätytään miten veri ja kakka lentää. Jännä hei, miten voi olla traumaattista punnertaa tuollainen pomelon kokoinen päänuppi reijästä, jossa on aiemmin vieraillut vain se pikku kikkeli, jolla se lapsi on saatu aikaan, tai sormi? Miten voi olla traumaattista tuo, ei voi ihmismieli käsittää tällaista mystiikkaa? Sen ymmärrän ettei miehet tätä tajua, mutta miksei naiset tätä tajua? Jos miehen käteen annetaan greippi ja sanotaan, että koetahan punnertaa tuollainen ulos prseestäsi, niin mies kyllä pystyy kuvittelemaan miten helppoa se ei ole. Naisilla on ruusuisia unelmia, haaveita kaukana todellisuudesta lähinnä siksi, että äidit ovat vähätelleet asiaa, ei ole otettu selvää, ollaan autuaan tietämättömiä kaikesta..

Eli hermovauriot ym. liian varhaiset kotiutukset ja ruuatta jäämisetkin olisivat jääneet väliin, jos ei olis hänkään ollut ituhippi ja tietämätön? Jopas oli taas selitystä kerrakseen. Ei ihme, etteivät miehet osaa suhtautua naisten elämään, kun naisetkin ovat tätä tasoa "näkemyksineen" kanssasisarien suhteen!

Tokihan tuo synnytys on tapahtunut poikkeusolosuhteissa, mutta minkälainen vätys pitää olla ettei saa sitä hälytyskelloa painettua niin kauan että joku tulee ja tuo sitä ruokaa. Itse olen kolme lasta satasairaalassa synnyttänyt ja kyllä jokaikisen kohdalla on katsoneet, että imetys lähtee sujumaan. Turha itkeä jälkikäteen vaan silloin sitä apua on kysyttävä kun sitä tarvitsee.

Artikkelissa kerrottiin, ettei soittokelloon vastattu. Liekkö ollut edes seinässä.

Minun tyttäreni näki raskausarpeni, ei halua lasta, koska ei halua samanlaisia arpia itselleen. Tytär on 17.

Jos joku vielä epäilee ettei Suomi olisi äiti vihamielinen maa, niin sopii lukea tämä ketju.

Vierailija kirjoitti:

Minun tyttäreni näki raskausarpeni, ei halua lasta, koska ei halua samanlaisia arpia itselleen. Tytär on 17.

Kun lapseni täyttää 18 niin käytän masennuskortin. Sossu ei puutu enää eikä minulla ole vakituista työpaikkaa eikä omistusasuntoa mitä menettää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jälleen yksi uniikki lumihiutale joka sai trauman ihan tavallisesta asiasta.

Mene helvettiin lässyttämästä, Jani-Petteri, kun et mistään mitään tiedä.

Jaa. Näitä prinsessoja tuntuu olevan tihenevään tahtiin, jotka menee synnyttämään ajatuksella, että kaikki tehdään heidän puolestaan ja että mitään ei kuuluisi tuntua. Ei jatkoon.

Miten olis keski-ikäinen mies, joka saisi epäonnistuneen puudutuksen, verenhukan, jätettäisi tuntikausiksi ilman hoitajan käyntiä makaamaan omiin liemeihin, ilman ruokaa...ja kotiutettaisi likaisissa vaatteissa. Liian aikaisin. Jos tämä tällainen kertoisi tällaista jossakin, olisiko myös prinsessa? Vai ovatko ne vaan äidit, jotka pääsevät prinsessan asemaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun tyttäreni näki raskausarpeni, ei halua lasta, koska ei halua samanlaisia arpia itselleen. Tytär on 17.

Kun lapseni täyttää 18 niin käytän masennuskortin. Sossu ei puutu enää eikä minulla ole vakituista työpaikkaa eikä omistusasuntoa mitä menettää.

Naista ei voi palkata töihin, kun se voi tulla raskaaksi ja sitten oletkin jo pitkäaikaistyötön.

Luuleeko joku oikeasti, että omaiset hoidettaisiin eläkeläisiä. No, ei kiinnosta se asia paskaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin ihmeeseen siellä sairaalassa tarvitaan miestä tai tukihenkilöä? Jos teidät leikataan vaikka sappikivien takia niin otatteko miehenne mukaan?

Sappikivileikkauksessa harvemmin jätetään asiakas yksin sinne leikkauspöydälle tuntikausiksi kuten synnytyksissä on tapana. Haluan jonkun mukaan ihan jo huolehtimaan, että tarvittaessa saan varmasti apua. Seurakaan ei tietysti ole ollut pahitteeksi. Yhteisiähän ne lapset on meille miehen kanssa olleet, ei mitään minun omia projektejani.

Synnytys ei ole leikkaus. Tämä keskustelu on lähtenyt ihan sairaille raiteille, eipä ihme jos naisia ei huvita synnyttää kun näitä lukee.

Joo, sattuu, on hankalaa, aika paljon joutuu kärsimään epämukavuutta ja sitä että asiat ei mene niinkuin ajatteli, eka kerralla ainakaan.

Suurin osa synnytyksistä menee kuitenkin ihan normaalisti, syntyy terve lapsi ja äiti on parin päivän päästä taas täysissä voimissaan. Henkilökunta auttaa ja neuvoo. Niin se tavallisesti menee. Täällä nyt huudetaan että kaikki vammautuu ja on horroria. Toistan, ei se mukavaa ole, mutta sen pitäisi olla kaikilla tiedossa kun lapsentekoon ryhtyy.

Ei, synnytys ei ole leikkaus, mutta se saattaa johtaa leikkaukseen ja olla vaarallinen sekä lapselle että äidille. Jos muuta väität, valehtelet. Sillä, että suurin osa synnytyksistä sujuu ongelmitta, ei ole mitään merkitystä, jos paska iskee omaan tuulettimeen ja oma lapsi vammautuu tai kuolee.

Yhtään synnytystä en olisi suostunut toteuttamaan kotona. Enkä olisi suostunut synnyttämään yksin. Ja kyllä, minulla on viisi tervettä lasta.

Älä pliis vastaile jos et osaa lukea.

Vierailija kirjoitti:

Jos joku vielä epäilee ettei Suomi olisi äiti vihamielinen maa, niin sopii lukea tämä ketju.

Suomi on hyvin empatiakyvytön maa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa muu ole kamalaa kuin se hermokipu, joka jäi pysyväksi. Oleellinen asia ei pääse tarpeeksi jutussa esille.

Oikeasti ketään muita kuin synnyttäjiä ei kohdella sairaaloissa yhtä hyvin. (No, kyllä minuakin muutama asia synnytyksissä ärsytti, mutta tajusin synnyttäjänä olevani etuoikeutettu muihin sairaalan potilaisiin nähden.)

Monta kertaa sairaalassa olleena, leikattuna tai muusta syystä, on kyllä synnärillä ollut meno karuinta. Sektiossa maha auki ja itse vaan vaihtamaan lakanat jne, toisen kerran maha auki muusta syystä ja kaikki passattiin eikä yksin saanut lähteä huoneesta . Miksi sektio ei ole samanlaista kuin se että leikataan toisesta syystä . Oikeasti ihmettelen . Liikkeelle on lähdettävä toipumisen takia ja tulppariski molemmissa.

Siksi että sun pitää pystyä se vauva hoitamaan etkä sä voi jäädä makaamaan laakereillesi.

Siksi pitää saada vauvalat takaisin, että sektiosta saa toipua edes pari päivää. Ei ne muutkaan leikatut rupea touhuamaan heti leikkaussalista tultuaan.

Kyllä sektion jälkeenkin voi imettää ja hoitaa vauvaa, autettuna toki. Sektion jälkeen pitää veritulppariskin vuoksi nousta jaloilleen mahdollisimman pian. Päiväkausien sängyssä makaaminen sektion jälkeen lisää veritulppariskiä huomattavasti.

Se että hoitaa vauvaa AUTETTUNA on kaukana tämän päivän todellisuudesta, jolloin sektion jälkeen synnyttänyt äiti saa ja joutuu pärjäilemään miten mielii ilman apua.

Juuri itsekin edellä kirjoitat miten sektion jälkeen äidin pitää jaksaa hoitaa vauvansa eikä lepäillä laakereilla. On tosi ihmeellistä miten kaikkien muiden leikkausten jälkeen on lupa saada apua. Ajatellaan vaikka pieniäkin polikliinisiä leikkauksia, niistä ei pääse edes yksin kotiin. Mutta sektio ei saa naisella tuntua yhtään missään.

Tottakai saa tuntua, mutta se vauva pitää hoitaa silti.

Ja jptta jaksaa hoitaa vauvaa, pitää saada levätä ja kuntoutua myös. Ja saada riittävästi apua. Vauva ei kärsi siitä, että äiti saa kunnon hoitoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa muu ole kamalaa kuin se hermokipu, joka jäi pysyväksi. Oleellinen asia ei pääse tarpeeksi jutussa esille.

Oikeasti ketään muita kuin synnyttäjiä ei kohdella sairaaloissa yhtä hyvin. (No, kyllä minuakin muutama asia synnytyksissä ärsytti, mutta tajusin synnyttäjänä olevani etuoikeutettu muihin sairaalan potilaisiin nähden.)

Monta kertaa sairaalassa olleena, leikattuna tai muusta syystä, on kyllä synnärillä ollut meno karuinta. Sektiossa maha auki ja itse vaan vaihtamaan lakanat jne, toisen kerran maha auki muusta syystä ja kaikki passattiin eikä yksin saanut lähteä huoneesta . Miksi sektio ei ole samanlaista kuin se että leikataan toisesta syystä . Oikeasti ihmettelen . Liikkeelle on lähdettävä toipumisen takia ja tulppariski molemmissa.

Siksi että sun pitää pystyä se vauva hoitamaan etkä sä voi jäädä makaamaan laakereillesi.

Siksi pitää saada vauvalat takaisin, että sektiosta saa toipua edes pari päivää. Ei ne muutkaan leikatut rupea touhuamaan heti leikkaussalista tultuaan.

Kyllä sektion jälkeenkin voi imettää ja hoitaa vauvaa, autettuna toki. Sektion jälkeen pitää veritulppariskin vuoksi nousta jaloilleen mahdollisimman pian. Päiväkausien sängyssä makaaminen sektion jälkeen lisää veritulppariskiä huomattavasti.

Se että hoitaa vauvaa AUTETTUNA on kaukana tämän päivän todellisuudesta, jolloin sektion jälkeen synnyttänyt äiti saa ja joutuu pärjäilemään miten mielii ilman apua.

Juuri itsekin edellä kirjoitat miten sektion jälkeen äidin pitää jaksaa hoitaa vauvansa eikä lepäillä laakereilla. On tosi ihmeellistä miten kaikkien muiden leikkausten jälkeen on lupa saada apua. Ajatellaan vaikka pieniäkin polikliinisiä leikkauksia, niistä ei pääse edes yksin kotiin. Mutta sektio ei saa naisella tuntua yhtään missään.

Missä sanotaan, ettei saa apua? Itse olen saanut kaksi lasta sektiolla ja kummallakin kerralla sain apua.

Nyt on kyse siitä, että joku vinkui että vauvalaa tarvitaan sektioäideille. En todellakaan olisi halunnut, että lapsi, jota odotin 9 kk, kärrättäisiin moneksi päiväksi eri huoneeseen, vaan halusin olla lähellä vastasyntynyttä lastani. Kummankin sektion jälkeen kotiuduin kolmantena päivänä sektiosta, joten olisi ollut kauheaa päästä hoitamaan lasta vasta kotona.

Minä olen tuo vauvalaa haikaillut "vinkuja". Sain lapseni aikana, jolloin vauvalat vielä oli olemassa. Pakko sanoa, että arvostin, ettei vauvaa tarvinnut itse hoitaa yöllä vaan sai yrittää nukkua sen mitä pystyi. Vauvaa sai hoitaa kuitenkin 16 tuntia vuorokaudessa eli aamusta myöhään iltaan. Jos tuo on sitä prinsessakohtelua, niin melko vaatimatonta on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jälleen yksi uniikki lumihiutale joka sai trauman ihan tavallisesta asiasta.

Mene helvettiin lässyttämästä, Jani-Petteri, kun et mistään mitään tiedä.

Jaa. Näitä prinsessoja tuntuu olevan tihenevään tahtiin, jotka menee synnyttämään ajatuksella, että kaikki tehdään heidän puolestaan ja että mitään ei kuuluisi tuntua. Ei jatkoon.

Mikä mielestäsi oli tässä tapauksessa synnyttäjältä turha valitus, koka vaan pitää kestää ajatuksessa, et ain ei tunnu mukavalta? Hermosärky? Ammatin menetys? Hän ei sentään valittanut hoitavista hoitajista. Jäi ilman ruokaa, kuten vauvansakin. Siitäkö ei pitäisi mitään sanoa, ettei leimattaisi prinsessaksi?

Olisi kannattanut siellä sairaalassa ollessaan, jolloin asioihin olisi voitu vaikuttaa eikä nillittää jälkikäteen. Toki tuo korona-aika oli poikkeuksellista, joten sen perusteella ei pidä vetää johtopäätöksiä synnytysten hoidosta. Tuolloin oli ruuhkaa synnytysosastolla ja jollain muulla suurempi tarve saada apua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on nyt tarina esitettynä yhden osapuolen lasien läpi katsottuna, toista osapuolta sitoo vaitiolovelvollisuus.

Täh? Miten kukaan muu liittyy siihen mitenkään jos joku kokee traumatisoituneensa? Jos kätilö sanoo ettei tälläisestä nyt pidä itseensä ottaa niin trauma katoaa ja kaikki onkin hyvin?

Äiti: Melkein kuolin! Olin niin järkyttävissä kivuissa, että taju meni! En tiedä toivunko tästä kokemuksesta koskaan ennalleen.

Kätilö: No ei kun kato sä oot vielä hengissä. Eli hyvinhän se meni :)

Äiti: Ai. No niinpäs menikin. Kiitos. Nyt voin hyvin :)

Voi kulta pieni. Siellä ollaan järkyttävissä kivuissa. Miksi et siitä toipuisi ennalleen kun kipu on ohi? Etkö toivu mistään kivusta, jos vaikka jalka katkeaa? Sekin sattuu. Vaiko synnytyksestä vain?

Vierailija kirjoitti:

Minun lapsilukuni jäi yhteen. Itse synnytyksestä ei jäänyt suurempia traumoja mutta sain erittäin ala-arvoista kohtelua osastolla. Itsekin menetin 2.5 litraa verta ym. joten olin aika heikossa kunnossa, silti muistan hoitajien ikävät kommentit ja jopa syyllistämisen kun ei maitoa tullut tarpeeksi. Kauhea tarina jutun naisella ja täälläkin ivalliset kommentit kertovat empatian ja välittämisen tasosta: Suomessa asuu kylmä, välinpitämätön kansa jolta ei empatiaa heru. "Mitäs läksit" kuvaa suomalaisia parhaiten. Synnytysosastot ovat viimeisiä naisten häpäisyn linnakkeita ja sen on muututtava.

Juuri näin. Ekan vauvan synnyttäneenä sain ihanan omahoitajan, joka jaksoi tsempata, mutta toisen vauvan kanssa olikin sitten juuri tuota ikävää kommentointia ja mitätöintiä. Onneksi oli toinen lapsi kyseessä ja kaikki meni suhteellisen ok, joten purin hammasta yhteen ja sinnittelin sitten ilman omahoitajaa, joskus pyysin apua laitoshuoltajalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jälleen yksi uniikki lumihiutale joka sai trauman ihan tavallisesta asiasta.

Mene helvettiin lässyttämästä, Jani-Petteri, kun et mistään mitään tiedä.

Jaa. Näitä prinsessoja tuntuu olevan tihenevään tahtiin, jotka menee synnyttämään ajatuksella, että kaikki tehdään heidän puolestaan ja että mitään ei kuuluisi tuntua. Ei jatkoon.

Mikä mielestäsi oli tässä tapauksessa synnyttäjältä turha valitus, koka vaan pitää kestää ajatuksessa, et ain ei tunnu mukavalta? Hermosärky? Ammatin menetys? Hän ei sentään valittanut hoitavista hoitajista. Jäi ilman ruokaa, kuten vauvansakin. Siitäkö ei pitäisi mitään sanoa, ettei leimattaisi prinsessaksi?

Ammatin menetys nyt johtui ihan tuon ihmisen omista mielenterveysongelmista. Epiduraalipuudutustakaan ei ole pakko ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Sektio on naisten oikeus! kirjoitti:

Tämä artikkeli oli kammottavaa luettavaa. Suuret sympatiat tälle opettajalle. Itselläni oli myös todella traumaattinen synnytys ensimmäisen lapsen kohdalla, pienessä sairaalassa ei ollut anestesialääkäriä ja gynekologi hälytettiin vasta lopussa. Vasta 10 vuoden jälkeen uskalsin lähteä toisen lapsen yritykseen. Alusta asti päätin vaatia pelkosektion. Muistakaa naiset, että sektio on teidän oikeus! Kaikki meni itselläni aivan ihanasti ja parantuminen oli nopeaa. Sektio oli eheyttävä kokemus.

Alatieteurastukseen ei ole pakko suostua - ketään ei voi pakottaa! Surullista, jos joku jättää oman lapsen hankkimatta, kun pelkää synnytystä liikaa.

Anteeksi, mutta huomasitko ollenkaan mikä eräs asia tässä meni myös pieleen? Se oli epiduraali.

Jokainen, joka sen ottaa, luulisi myös ymmärtävän sen, että aina se ei mene oikein ja siitä on myös haittoja. Näistä toki puhutaan liian vähän. Se epiduraalin laitto ei kuitenkaan ole mikään "pikku toiminpide". Ja mikä sekstiossa suunnitellusti aina laitetetaan, no se epiduraali...

Synnytysvalmennuksen alasajo vaikuttaa minusta näihin kokemuksiin. Olisi hyvä, että ihmiset saisivat oikeaa tietoa asioista. Kaiken lisäksi valmennusta pitäisi mielestäni pitää kätilö, eivät terveydenhoitajat, sillä kätilö ovat nähneet aidosti sen mitä synnytys on, eikä opeta vain "kirjoista".

Synnytysvalmennuksesta; minä synnytin Saksassa ja raskausaikana oli käytäntönä oma hebamme, kätilö, joka valmensi synnytykseen ja äidiksi tulemiseen. Hän oli fantastinen persoona ja myös mukana synnytyksessä. Synnytys oli vaikea, kesti 30h mutta hänen avustuksellaan lapsi syntyi alateitse, enkä saanut mitään vaurioita. Kotiin päästyämme hebame vieraili luonamme ja tarkisti kuntoni synnytyksen jälkeen sekä antoi neuvoja vauvan hoidon suhteen. Kokemus oli kaikin puolin upea, vaikka synnytys oli vaikea. Käytettiin oksitosiinia ja sain epiduraalin. Slaavikyykyssä vauva syntyi. Tahdon sanoa vain, että tämä osaava kätilö pelasti muutoin tapahtuneelta hätäsektiolta ja kaikesta kivusta huolimatta tunsin olevani turvassa ja selviäväni koko hommasta. Kaikkien lukemieni kommenttien perusteella en uskaltaisi synnyttää Suomessa.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa synnyttäminen on kyllä ihan heittämällä karuinta ihan koko EU alueella. Itse sain valita sektion Maltalla, joka ei todellakaan ole tunnettu rikkaana maana. Todellakin passattiin, isä sai olla paikalla kaikkina aikoina paitsi klo 9-11 aamulla. Oli vauvala ja kukaan ei tuputtanut imettämään vaan kunnioitettiin äidin toiveita.

Suomessa tietysti koko sosiaaliturva, mukaanlukien sairaanhoito, rahoitetaan velkarahalla, mutta näinhän se on monesss muussakin valtiossa. Silti niiltä synnyttäneiltä äideiltä ei ensi kädessä viety rahoitusta. Suomessa nyt ei koskaan ole naisia pidetty yhtään minään eikä ketään kiinnosta pätkän vertaa joku synnytystrauma, kyllähän se tästä keskustelustakin näkee.

Älä jaksa. Olet kyllä hauska, varsinkin tuo viimeinen lause kyllä silkkaa harhailua tai provoa. Suomessa on ihan todella hyvä synnyttää. Sektiota ei tule muutenkaan saada tuosta noin vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö meidän kaikkien vaatia anteeksipyyntöä jotka synnytimme aikaan kun isät eivät tosiaan päässeet synnytyksiin?

Saleissa oli synnyttäjien välillä verhot, toisessa sairaalassa oli niin pienet huoneet että hyvä kun kätilöt sopivat synnytyssängyn viereen . Kun periaatteessa isät jo jossain pääsivät mukaan.

Kamala miten olemme selvinneet tai äitimme kotisynnytyksissä ilman miehen läsnäoloa.

Ja ei, kivunlievitystä en kolmessa synnytyksessä ole pyytänyt enkä saanut.

Nyt pitää naiset meuhkaa luomusynnytyksistä sankaritekona. Ajat muuttuu, jotkut heistä tahtovat palata tuohon saunasynnytysten aikaan

Aika yleistä oli että mies auttoi kotisynnytyksessä, siitä ei huudeltu eikä saanut meriittiä, mutta moni isä koki sen tärkeänä. Joillekin miehille oli kova pala kun synnytykset siirrettiin sairaalaan eikä saanut enää ollakaan mukana vaikka oli kaikki edelliset lapsensa auttanut maailmaan.

Hiukan uskallan epäillä tuota tarinaa. Perinteisesti historian mukaan isien läsnäolo synnytyksissä missään roolissa oli ennen täysin poissuljettua.

Varmasti on ollut ja sit taas ei ole. Mistä ihmisillä on käsitys, että kautta historian asiat ovat olleet samalla tavalla aina ja kaikkialla. Tietenkin isät autroivat synnytyksiaaä, jos aiihen on ollut tarvetta. Paljon ovat ihmiset asuneet harvaan asutuilla seuduilla. Kukapa sitä Myrskyluodon Maijaakan olis auttanut, jos ei puoliso? Ja samat miehet kykenivät auttamaan myös kotieläinten synnytyksissä, miksi ei silloin myös omien lasten.

Et ole ilmeisesti nähnyt koskaan yhdenkään eläimen synnyttävän? Synnytys on yleensä eläimille huomattavasti simppelimpää kuin ihmisille. Ei niitä eläinvauvoja tarvitse mitenkään synnytyskanavassa pyöritellä tai ulos erityisesti auttaa. Vääriä asentoja on joskus ja isoilla eläimillä (lehmät ja hevoset) ne sikiöt usein silloin käännettiin käsipelissä työntämällä käsi kohtuun, köysi ehkä apuna. Mitä ei tietenkään ihmiselle voi tehdä.

Varmaan joissakin oikein poikkeuksellisissa tilanteissa mieskin on voinut ihmisen lasta ulos auttaa, mutta oikeasti se oli sääntöjen mukaan kiellettyä ja miehen käpälät synnytyksessä toivat kaikki mahdolliset kiroukset ja epäonnen taloon. Synnyttävä nainen oli saastainen, eikä ennen kirkotusta saanut koskea juuri mihinkään, etenkään karjaan tai mihinkään miehille päätyvään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa muu ole kamalaa kuin se hermokipu, joka jäi pysyväksi. Oleellinen asia ei pääse tarpeeksi jutussa esille.

Oikeasti ketään muita kuin synnyttäjiä ei kohdella sairaaloissa yhtä hyvin. (No, kyllä minuakin muutama asia synnytyksissä ärsytti, mutta tajusin synnyttäjänä olevani etuoikeutettu muihin sairaalan potilaisiin nähden.)

Monta kertaa sairaalassa olleena, leikattuna tai muusta syystä, on kyllä synnärillä ollut meno karuinta. Sektiossa maha auki ja itse vaan vaihtamaan lakanat jne, toisen kerran maha auki muusta syystä ja kaikki passattiin eikä yksin saanut lähteä huoneesta . Miksi sektio ei ole samanlaista kuin se että leikataan toisesta syystä . Oikeasti ihmettelen . Liikkeelle on lähdettävä toipumisen takia ja tulppariski molemmissa.

Siksi että sun pitää pystyä se vauva hoitamaan etkä sä voi jäädä makaamaan laakereillesi.

Siksi pitää saada vauvalat takaisin, että sektiosta saa toipua edes pari päivää. Ei ne muutkaan leikatut rupea touhuamaan heti leikkaussalista tultuaan.

Kyllä sektion jälkeenkin voi imettää ja hoitaa vauvaa, autettuna toki. Sektion jälkeen pitää veritulppariskin vuoksi nousta jaloilleen mahdollisimman pian. Päiväkausien sängyssä makaaminen sektion jälkeen lisää veritulppariskiä huomattavasti.

Se että hoitaa vauvaa AUTETTUNA on kaukana tämän päivän todellisuudesta, jolloin sektion jälkeen synnyttänyt äiti saa ja joutuu pärjäilemään miten mielii ilman apua.

Juuri itsekin edellä kirjoitat miten sektion jälkeen äidin pitää jaksaa hoitaa vauvansa eikä lepäillä laakereilla. On tosi ihmeellistä miten kaikkien muiden leikkausten jälkeen on lupa saada apua. Ajatellaan vaikka pieniäkin polikliinisiä leikkauksia, niistä ei pääse edes yksin kotiin. Mutta sektio ei saa naisella tuntua yhtään missään.

Missä sanotaan, ettei saa apua? Itse olen saanut kaksi lasta sektiolla ja kummallakin kerralla sain apua.

Nyt on kyse siitä, että joku vinkui että vauvalaa tarvitaan sektioäideille. En todellakaan olisi halunnut, että lapsi, jota odotin 9 kk, kärrättäisiin moneksi päiväksi eri huoneeseen, vaan halusin olla lähellä vastasyntynyttä lastani. Kummankin sektion jälkeen kotiuduin kolmantena päivänä sektiosta, joten olisi ollut kauheaa päästä hoitamaan lasta vasta kotona.

Kertoo paljon keskustelun tasosta, että minun eli sektioäidin kokemus saa alapeukkua, kun se ei vastaa palstamielipidettä, jonka mukaan sektion jälkeen vauva pitää kärrätä vauvalaan.

Ei sinun kokemustasi kiistetä, vaan käytöstapasi ja ymmärryksesi, jos et tajua, että kaikki eivät sitä apua saa minkä sinä sait. Silloinhan sinä itse teilaat muiden kokemuksen. Vähimmäisvaatimus hyvälle keskustelulle on se, että edes halutaan yrittää ymmärtää. 

Ekan lapsen sain sektiolla ja oli vielä vauvalat. Hyvä niin, koska olin niin huonossa kunnossa alkupäivät. Silloin ei saanut edes nostaa vauvaa itse. Toki vauva oli lähellä, mutta aina jonkun apukäsien kanssa. Sitä mukaa, kun oloni kohentui, aloin itse hoitaa. Ei ollut ollenkaan traumaattista saada levätä sen, minkä alkuun piti levätä. Viikon päästä olin jo niin hyvässä kunnossa, että sain luvan kävellä sairaalasta kotiin. Pari kilometriä. Ei jäänyt mitään traumoja, päin vastoin. Taisivat olla viimeiset "hyvät" ajat, kun seuraavan lapsen kohdalla oli kaikki muuttunut.