Kamala synnytys tuhosi lapsihaaveet ja vammautuminen pakotti äidin luopumaan opettajan työstä

Jälleen yksi uniikki lumihiutale joka sai trauman ihan tavallisesta asiasta.

Sektiossa puudutetaan koko alakroppa niinkuin alatiessäkin ja hätäsektiossa nukutetaan. Puudutus kestää sen puoli vuorokautta ja vaikka puudutus olisi jo lakannut ja kroppa muuten toimii niin ne jalat ei välttämättä vielä kanna.

Yleisen voinnin kannalta tietysti kannattaa seuraavan päivänä yrittää jo vähän liikkua tarvittaessa tuettuna mutta täysin vastuutontahan se on jättää synnyttänyt äiti oman onnensa nojaan ja olettaa että kyllä se pärjää ja kykenee hoitamaan vauvaa. Usein äiti menettänyt myös verta jolloin olo on muutenkin

heikko ja kaikki raajat ei toimi kuin normaalisti.

Vaikka liikkuminen kyllä auttaa niin äideille pitäisi silti antaa rauha toipua ja kerätä voimia. Ei ne niin kivoja paikkoja ole että sinne haluaisi jäädä moneksi päivää hengailemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa muu ole kamalaa kuin se hermokipu, joka jäi pysyväksi. Oleellinen asia ei pääse tarpeeksi jutussa esille.

Oikeasti ketään muita kuin synnyttäjiä ei kohdella sairaaloissa yhtä hyvin. (No, kyllä minuakin muutama asia synnytyksissä ärsytti, mutta tajusin synnyttäjänä olevani etuoikeutettu muihin sairaalan potilaisiin nähden.)

Monta kertaa sairaalassa olleena, leikattuna tai muusta syystä, on kyllä synnärillä ollut meno karuinta. Sektiossa maha auki ja itse vaan vaihtamaan lakanat jne, toisen kerran maha auki muusta syystä ja kaikki passattiin eikä yksin saanut lähteä huoneesta . Miksi sektio ei ole samanlaista kuin se että leikataan toisesta syystä . Oikeasti ihmettelen . Liikkeelle on lähdettävä toipumisen takia ja tulppariski molemmissa.

Siksi että sun pitää pystyä se vauva hoitamaan etkä sä voi jäädä makaamaan laakereillesi.

Siksi pitää saada vauvalat takaisin, että sektiosta saa toipua edes pari päivää. Ei ne muutkaan leikatut rupea touhuamaan heti leikkaussalista tultuaan.

Kyllä sektion jälkeenkin voi imettää ja hoitaa vauvaa, autettuna toki. Sektion jälkeen pitää veritulppariskin vuoksi nousta jaloilleen mahdollisimman pian. Päiväkausien sängyssä makaaminen sektion jälkeen lisää veritulppariskiä huomattavasti.

Se että hoitaa vauvaa AUTETTUNA on kaukana tämän päivän todellisuudesta, jolloin sektion jälkeen synnyttänyt äiti saa ja joutuu pärjäilemään miten mielii ilman apua.

Juuri itsekin edellä kirjoitat miten sektion jälkeen äidin pitää jaksaa hoitaa vauvansa eikä lepäillä laakereilla. On tosi ihmeellistä miten kaikkien muiden leikkausten jälkeen on lupa saada apua. Ajatellaan vaikka pieniäkin polikliinisiä leikkauksia, niistä ei pääse edes yksin kotiin. Mutta sektio ei saa naisella tuntua yhtään missään.

Missä sanotaan, ettei saa apua? Itse olen saanut kaksi lasta sektiolla ja kummallakin kerralla sain apua.

Nyt on kyse siitä, että joku vinkui että vauvalaa tarvitaan sektioäideille. En todellakaan olisi halunnut, että lapsi, jota odotin 9 kk, kärrättäisiin moneksi päiväksi eri huoneeseen, vaan halusin olla lähellä vastasyntynyttä lastani. Kummankin sektion jälkeen kotiuduin kolmantena päivänä sektiosta, joten olisi ollut kauheaa päästä hoitamaan lasta vasta kotona.

Kertoo paljon keskustelun tasosta, että minun eli sektioäidin kokemus saa alapeukkua, kun se ei vastaa palstamielipidettä, jonka mukaan sektion jälkeen vauva pitää kärrätä vauvalaan.

Kertoo aika paljon sinusta itsestäsi olettaa, että

a) hoito on kaikkialla samanlaista

b) kaikki ovat ajatelleet ja tunteneet kuten sinä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut koko ketjua. Onko täällä ollenkaan kommentoitu sitä että silloin oli kiireinen aika sairaalassa ja vauvoja syntyi monta. Kätilöt tekivät parhaansa. Ongelma on siinä että kätilöitä ei ole tarpeeksi kiireisinä päivinä ja hiljaisina päivinä heillä ei ole paljon tekemistä. Peppikin sanoi että henkilökunta oli ihanaa mutta heillä oli koko ajan kamala kiire. Ihanteellista olisi jos olisi pari ylimääräistä kätilöä aina päivystämässä varalla kotona josta heidät voitaisiin kutsua tarpeen vaatiessa töihin.

Pepin kokemukseen se ei olisi vaikuttanut. Hän kertoo trauman syyn näin: Yhtäkkiä hän tunsi, ettei ollut koko tilanteessa enää läsnä. Vaikka samalla hän oli.

Koin jonkinlaisen dissosiaatiokokemuksen. Menin henkisesti pois tilanteesta aivan kuin mieleni ja ruumiini olisivat hetkeksi aikaa erkaantuneet toisistaan. Tarkkailin tilannetta kuin ulkopuolisin silmin.

Havahduin vasta, kun kätilö huusi minulle todella kovaa. Hän oli vihaisen oloinen ja huusi: Herätys, nyt täytyy ponnistaa! Sun on pakko nyt ponnistaa!

Vaikka siellä olisi ollut kahdeksan kätilöä, hänelle olisi jäänyt paha mieli.

Ehkä joku niistä kahdeksasta olisi osannut pahoitella jälkikäteen ja pyytää anteeksi, että piti kovistella. 

Joidenkin ymmärtämättömät ja epäempaattiset kommentit jaksavat ihmetyttää. Vaikka itselläni kokemukset kahdesta ongelmattomasta raskaudesta ja simppeleistä, hyvin sujuneista synnytyksistä, kykenen hyvin samastumaan traumatisoituneitten synnyttäjien kokemuksiin.

Yksikin huonosti hoidettu synnytys on liikaa. Synnyttäjiä on monenlaisia ja pelko on aina läsnä, oli kyse ensi- tai uudelleensynnyttäjästä. Niin moni asia voi mennä pieleen.

Tämä hirveä, joka puolelta päälle hyökyvä empatiaköyhyys on todella huolestuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin ihmeeseen siellä sairaalassa tarvitaan miestä tai tukihenkilöä? Jos teidät leikataan vaikka sappikivien takia niin otatteko miehenne mukaan?

Sappikivileikkauksessa harvemmin jätetään asiakas yksin sinne leikkauspöydälle tuntikausiksi kuten synnytyksissä on tapana. Haluan jonkun mukaan ihan jo huolehtimaan, että tarvittaessa saan varmasti apua. Seurakaan ei tietysti ole ollut pahitteeksi. Yhteisiähän ne lapset on meille miehen kanssa olleet, ei mitään minun omia projektejani.

Synnytys ei ole leikkaus. Tämä keskustelu on lähtenyt ihan sairaille raiteille, eipä ihme jos naisia ei huvita synnyttää kun näitä lukee.

Joo, sattuu, on hankalaa, aika paljon joutuu kärsimään epämukavuutta ja sitä että asiat ei mene niinkuin ajatteli, eka kerralla ainakaan.

Suurin osa synnytyksistä menee kuitenkin ihan normaalisti, syntyy terve lapsi ja äiti on parin päivän päästä taas täysissä voimissaan. Henkilökunta auttaa ja neuvoo. Niin se tavallisesti menee. Täällä nyt huudetaan että kaikki vammautuu ja on horroria. Toistan, ei se mukavaa ole, mutta sen pitäisi olla kaikilla tiedossa kun lapsentekoon ryhtyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuolla naisella on posttraumaattinen stressireaktio. Hänen pitäisi päästä kunnon terapiaan.

Terapia ei ensinnäkään ole mikään ihmelääke, vaan varsinkin PTSD on erittäin vaikeahoitoinen ja kestää usein koko loppuelämän kaikesta mahdollisesta avusta huolimatta. Lisäksi terapia ei voi päästä kunnolla alkuun ennen kuin asian käytännön osuus on käsitelty, eli tässä tapauksessa synnyttäjä saanut palautetta kontaktoimiltaan tahoilta ja anteekspyynnön eli että hänen kokemuksensa on validoitu.

Jostain syystä meillä hoidetaan todella huonosti, eli yleensä ei ollenkaan, jälkihoito esim. synnytysten jälkeen. Niistä pitäisi aina olla jälkikonsultaatio. Ja erityisesti silloin, jos on jäänyt epämiellyttävä olo. Se pelastaisi paljon äitien jälkikärsimyksiltä.

No ainakin minulle on tarjottu joka kerta mahdollisuutta ennen kotiutumista puhua synnytyksen hoitaneen kätilön kanssa sekä annettu yhteystiedot jos tulee myöhemmin jotain keskusteltavaa mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut koko ketjua. Onko täällä ollenkaan kommentoitu sitä että silloin oli kiireinen aika sairaalassa ja vauvoja syntyi monta. Kätilöt tekivät parhaansa. Ongelma on siinä että kätilöitä ei ole tarpeeksi kiireisinä päivinä ja hiljaisina päivinä heillä ei ole paljon tekemistä. Peppikin sanoi että henkilökunta oli ihanaa mutta heillä oli koko ajan kamala kiire. Ihanteellista olisi jos olisi pari ylimääräistä kätilöä aina päivystämässä varalla kotona josta heidät voitaisiin kutsua tarpeen vaatiessa töihin.

Pepin kokemukseen se ei olisi vaikuttanut. Hän kertoo trauman syyn näin: Yhtäkkiä hän tunsi, ettei ollut koko tilanteessa enää läsnä. Vaikka samalla hän oli.

Koin jonkinlaisen dissosiaatiokokemuksen. Menin henkisesti pois tilanteesta aivan kuin mieleni ja ruumiini olisivat hetkeksi aikaa erkaantuneet toisistaan. Tarkkailin tilannetta kuin ulkopuolisin silmin.

Havahduin vasta, kun kätilö huusi minulle todella kovaa. Hän oli vihaisen oloinen ja huusi: Herätys, nyt täytyy ponnistaa! Sun on pakko nyt ponnistaa!

Vaikka siellä olisi ollut kahdeksan kätilöä, hänelle olisi jäänyt paha mieli.

Ehkä joku niistä kahdeksasta olisi osannut pahoitella jälkikäteen ja pyytää anteeksi, että piti kovistella. 

Työpaikkojen kahvitauoilla puhutaan synnytyksistä ja mitä ilkeää kätilö oli sanonut.

Vierailija kirjoitti:

Jälleen yksi uniikki lumihiutale joka sai trauman ihan tavallisesta asiasta.

Mene helvettiin lässyttämästä, Jani-Petteri, kun et mistään mitään tiedä.

Luin jutun sanaan epiduraalipuudutukseen asti. Nämä kamalat ja traumaattiset synnytykset tuntuu järjestään tapahtuvan naisille, jotka pyytävät turruttamaan itsensä tunnottomaksi synnytyksen ajaksi. Miten keho voisi silloin osata toimia juuri oikein, ei sitä ole tehty tunnottomaksi synnytyksen hetkellä.

Kolmen lapsen luomusynnyttäjä. Kokemus vain ihanista kätilöistä. Viimeisin samaan aikaan koronakeväänä, ilman isän läsnäoloa. Ei jäänyt kaivertamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa muu ole kamalaa kuin se hermokipu, joka jäi pysyväksi. Oleellinen asia ei pääse tarpeeksi jutussa esille.

Oikeasti ketään muita kuin synnyttäjiä ei kohdella sairaaloissa yhtä hyvin. (No, kyllä minuakin muutama asia synnytyksissä ärsytti, mutta tajusin synnyttäjänä olevani etuoikeutettu muihin sairaalan potilaisiin nähden.)

Monta kertaa sairaalassa olleena, leikattuna tai muusta syystä, on kyllä synnärillä ollut meno karuinta. Sektiossa maha auki ja itse vaan vaihtamaan lakanat jne, toisen kerran maha auki muusta syystä ja kaikki passattiin eikä yksin saanut lähteä huoneesta . Miksi sektio ei ole samanlaista kuin se että leikataan toisesta syystä . Oikeasti ihmettelen . Liikkeelle on lähdettävä toipumisen takia ja tulppariski molemmissa.

Siksi että sun pitää pystyä se vauva hoitamaan etkä sä voi jäädä makaamaan laakereillesi.

Siksi pitää saada vauvalat takaisin, että sektiosta saa toipua edes pari päivää. Ei ne muutkaan leikatut rupea touhuamaan heti leikkaussalista tultuaan.

Kyllä sektion jälkeenkin voi imettää ja hoitaa vauvaa, autettuna toki. Sektion jälkeen pitää veritulppariskin vuoksi nousta jaloilleen mahdollisimman pian. Päiväkausien sängyssä makaaminen sektion jälkeen lisää veritulppariskiä huomattavasti.

Aidosti ihmettelen tuota veritulppapelkoa... Olin kilpirauhasleikkauksessa ihan synnytysikäisenä (ja vielä ylipainoisena), eikä kukaan usuttanut liikkeelle. Hoitaja toi vielä kostean pyyhkeen, kun en suihkuun päässyt, ja sillä pyyhin minne yletin. Istumaan nousin 6h heräämöstä lähdömn jälkeen ja vessassa kävin seuraavana päivänä. Painesukat oli jalassa kokoajan, muuten veritulpasta ei kukaan sanonut mitään koko aikana. Onko synnyttäneillä sitten isompi riski vai mikä homma? Vai tekosyy potkia ylös?

Synnytyksessä on selvämpi isompi veritulppariski ja jatkuu 6 viikkoon synnytyksestä asti. Raskaus on hyperkoagulatiivinen tila ja vaara vielä lisääntyy, jos tehdään sektio. Ja päälle muut synnyttäjän riskitekijät kuten ylipaino ja tupakka, jotka on ihan yleisiä. Kaikkien leikkausten jälkeen (ml. Isot sydän- ja neurokirurgiset leikkaukset) kuntoutus aloitetaan heti, sängyssä olo ei toipumista juurikaan edistä.

Tässä tapauksessa oli verenhukka jo niin iso, että hengenlähtö tuossa on ollut lähellä ihan siitä määrästä johtuen. Siinä tilassa ei voi kävellä tai nousta pystyyn ilman apua/yksin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö meidän kaikkien vaatia anteeksipyyntöä jotka synnytimme aikaan kun isät eivät tosiaan päässeet synnytyksiin?

Saleissa oli synnyttäjien välillä verhot, toisessa sairaalassa oli niin pienet huoneet että hyvä kun kätilöt sopivat synnytyssängyn viereen . Kun periaatteessa isät jo jossain pääsivät mukaan.

Kamala miten olemme selvinneet tai äitimme kotisynnytyksissä ilman miehen läsnäoloa.

Ja ei, kivunlievitystä en kolmessa synnytyksessä ole pyytänyt enkä saanut.

Nyt pitää naiset meuhkaa luomusynnytyksistä sankaritekona. Ajat muuttuu, jotkut heistä tahtovat palata tuohon saunasynnytysten aikaan

Aika yleistä oli että mies auttoi kotisynnytyksessä, siitä ei huudeltu eikä saanut meriittiä, mutta moni isä koki sen tärkeänä. Joillekin miehille oli kova pala kun synnytykset siirrettiin sairaalaan eikä saanut enää ollakaan mukana vaikka oli kaikki edelliset lapsensa auttanut maailmaan.

Hiukan uskallan epäillä tuota tarinaa. Perinteisesti historian mukaan isien läsnäolo synnytyksissä missään roolissa oli ennen täysin poissuljettua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin ihmeeseen siellä sairaalassa tarvitaan miestä tai tukihenkilöä? Jos teidät leikataan vaikka sappikivien takia niin otatteko miehenne mukaan?

Sappikivileikkauksessa harvemmin jätetään asiakas yksin sinne leikkauspöydälle tuntikausiksi kuten synnytyksissä on tapana. Haluan jonkun mukaan ihan jo huolehtimaan, että tarvittaessa saan varmasti apua. Seurakaan ei tietysti ole ollut pahitteeksi. Yhteisiähän ne lapset on meille miehen kanssa olleet, ei mitään minun omia projektejani.

Synnytys ei ole leikkaus. Tämä keskustelu on lähtenyt ihan sairaille raiteille, eipä ihme jos naisia ei huvita synnyttää kun näitä lukee.

Joo, sattuu, on hankalaa, aika paljon joutuu kärsimään epämukavuutta ja sitä että asiat ei mene niinkuin ajatteli, eka kerralla ainakaan.

Suurin osa synnytyksistä menee kuitenkin ihan normaalisti, syntyy terve lapsi ja äiti on parin päivän päästä taas täysissä voimissaan. Henkilökunta auttaa ja neuvoo. Niin se tavallisesti menee. Täällä nyt huudetaan että kaikki vammautuu ja on horroria. Toistan, ei se mukavaa ole, mutta sen pitäisi olla kaikilla tiedossa kun lapsentekoon ryhtyy.

Taitaa olla monelle se synnytys ensimmäinen kerta kun ei voi kaikkea ohjata ja määrätä. Se etenee niinkuin etenee eikä omien suunnitelmien mukaan. Tavoitteena kuitenkin on, että kumpikin niin äiti kuin lapsikin selviytyy siitä hengissä. Muu on toissijaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Koko ajan ei ole kivaa ja kaikessa ei ollutkaan koko ajan kyse sinusta eli synnyttävää naista ei ollut koko ajan palvomassa 10 hengen tiimi toisena päivätyönään.

Ja se ylipaino.

No jos nyt olisi edes yksi kätilö "yleisössä". Tai edes harjoittelija katsomassa ettei mitään vakavaa pääse tapahtumaan ja hälyttämässä apua jos taju lähtee.

Tämä! Huomaa että täällä kirjoittaa ihmiset jotka eivät ole synnyttäneet. Synnytys on äärimmäinen ja rankka tapahtuma, ja tällä äidillä meni lisäksi epiduraali jonnekin väärään paikkaan. Kaikki myötätunto hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jälleen yksi uniikki lumihiutale joka sai trauman ihan tavallisesta asiasta.

Mene helvettiin lässyttämästä, Jani-Petteri, kun et mistään mitään tiedä.

Jaa. Näitä prinsessoja tuntuu olevan tihenevään tahtiin, jotka menee synnyttämään ajatuksella, että kaikki tehdään heidän puolestaan ja että mitään ei kuuluisi tuntua. Ei jatkoon.

Vierailija kirjoitti:

Luin jutun sanaan epiduraalipuudutukseen asti. Nämä kamalat ja traumaattiset synnytykset tuntuu järjestään tapahtuvan naisille, jotka pyytävät turruttamaan itsensä tunnottomaksi synnytyksen ajaksi. Miten keho voisi silloin osata toimia juuri oikein, ei sitä ole tehty tunnottomaksi synnytyksen hetkellä.

Kolmen lapsen luomusynnyttäjä. Kokemus vain ihanista kätilöistä. Viimeisin samaan aikaan koronakeväänä, ilman isän läsnäoloa. Ei jäänyt kaivertamaan.

Olen samaa mieltä. Itse kammoan epiduraalipuudutusta eli sitä että joku tulee tökkimään selkäydintä enemmän kuin kovimpiakaan synnytyskipuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jälleen yksi uniikki lumihiutale joka sai trauman ihan tavallisesta asiasta.

Mene helvettiin lässyttämästä, Jani-Petteri, kun et mistään mitään tiedä.

Jaa. Näitä prinsessoja tuntuu olevan tihenevään tahtiin, jotka menee synnyttämään ajatuksella, että kaikki tehdään heidän puolestaan ja että mitään ei kuuluisi tuntua. Ei jatkoon.

Potilailla ei ole vaitiolovelvollisuutta. Siksi heistä ja heidän ilkeistä puheista juoruaa koko kaupunki. Oletko kätilön nolo aviomies.

Vierailija kirjoitti:

Luin jutun sanaan epiduraalipuudutukseen asti. Nämä kamalat ja traumaattiset synnytykset tuntuu järjestään tapahtuvan naisille, jotka pyytävät turruttamaan itsensä tunnottomaksi synnytyksen ajaksi. Miten keho voisi silloin osata toimia juuri oikein, ei sitä ole tehty tunnottomaksi synnytyksen hetkellä.

Kolmen lapsen luomusynnyttäjä. Kokemus vain ihanista kätilöistä. Viimeisin samaan aikaan koronakeväänä, ilman isän läsnäoloa. Ei jäänyt kaivertamaan.

Onpa kiva, että itselläsi meni noin. Kuule nämä kamalat tilanteet ei liity mitenkään epiduraaliin jos ei saa tarvittavaa hoitoa eikä lääkäriä/kätilöä tai hoitajaa ole läsnä silloin kuin pitäisi.

Jos lapsi on väärässä tarjonnassa et saa sitä tahdonvoimalla käännettyä tai jos lapsi on liian iso syntyäkseen alakautta, niin ei se synny alakautta, vaikka kuinka monta päivää yritettäisiin

Uppis kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossakin uutisessa sairaalasta kommentoitiin, että suurin osa synnytyksistä sujuu hyvin. Tuo kommentti jaksaa aina ärsyttää.

Jos 99 synnytystä sujuu hyvin ja sitten omalle kohdallesi osuu synnytys, joka vammauttaa sinua, niin ei se lohduta, että yleensä ei käy näin. Oma terveys on pilalla.

Mutta miksi siihen 100% ei päästä? Siksi, koska potilaat ovat yksilöitä, osa jopa sellaisia, joita on neuvottu olemaan hankkimatta lapsia, koska komplikaatioiden vaara on ilmeinen erilaisten rakenteellisten, henkisten jne. vikojen vuoksi. Seuraavaksi suurin syy on synnyttäjän asenne, on laiminlyöty kaikki valmennus, neuvolat, mennään sinne asenteella "ituhippi cityvihreä tietää kaiken", ja sitten yllätytään miten veri ja kakka lentää. Jännä hei, miten voi olla traumaattista punnertaa tuollainen pomelon kokoinen päänuppi reijästä, jossa on aiemmin vieraillut vain se pikku kikkeli, jolla se lapsi on saatu aikaan, tai sormi? Miten voi olla traumaattista tuo, ei voi ihmismieli käsittää tällaista mystiikkaa? Sen ymmärrän ettei miehet tätä tajua, mutta miksei naiset tätä tajua? Jos miehen käteen annetaan greippi ja sanotaan, että koetahan punnertaa tuollainen ulos prseestäsi, niin mies kyllä pystyy kuvittelemaan miten helppoa se ei ole. Naisilla on ruusuisia unelmia, haaveita kaukana todellisuudesta lähinnä siksi, että äidit ovat vähätelleet asiaa, ei ole otettu selvää, ollaan autuaan tietämättömiä kaikesta..

Eli hermovauriot ym. liian varhaiset kotiutukset ja ruuatta jäämisetkin olisivat jääneet väliin, jos ei olis hänkään ollut ituhippi ja tietämätön? Jopas oli taas selitystä kerrakseen. Ei ihme, etteivät miehet osaa suhtautua naisten elämään, kun naisetkin ovat tätä tasoa "näkemyksineen" kanssasisarien suhteen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa muu ole kamalaa kuin se hermokipu, joka jäi pysyväksi. Oleellinen asia ei pääse tarpeeksi jutussa esille.

Oikeasti ketään muita kuin synnyttäjiä ei kohdella sairaaloissa yhtä hyvin. (No, kyllä minuakin muutama asia synnytyksissä ärsytti, mutta tajusin synnyttäjänä olevani etuoikeutettu muihin sairaalan potilaisiin nähden.)

Monta kertaa sairaalassa olleena, leikattuna tai muusta syystä, on kyllä synnärillä ollut meno karuinta. Sektiossa maha auki ja itse vaan vaihtamaan lakanat jne, toisen kerran maha auki muusta syystä ja kaikki passattiin eikä yksin saanut lähteä huoneesta . Miksi sektio ei ole samanlaista kuin se että leikataan toisesta syystä . Oikeasti ihmettelen . Liikkeelle on lähdettävä toipumisen takia ja tulppariski molemmissa.

Siksi että sun pitää pystyä se vauva hoitamaan etkä sä voi jäädä makaamaan laakereillesi.

Siksi pitää saada vauvalat takaisin, että sektiosta saa toipua edes pari päivää. Ei ne muutkaan leikatut rupea touhuamaan heti leikkaussalista tultuaan.

Kyllä sektion jälkeenkin voi imettää ja hoitaa vauvaa, autettuna toki. Sektion jälkeen pitää veritulppariskin vuoksi nousta jaloilleen mahdollisimman pian. Päiväkausien sängyssä makaaminen sektion jälkeen lisää veritulppariskiä huomattavasti.

Se että hoitaa vauvaa AUTETTUNA on kaukana tämän päivän todellisuudesta, jolloin sektion jälkeen synnyttänyt äiti saa ja joutuu pärjäilemään miten mielii ilman apua.

Juuri itsekin edellä kirjoitat miten sektion jälkeen äidin pitää jaksaa hoitaa vauvansa eikä lepäillä laakereilla. On tosi ihmeellistä miten kaikkien muiden leikkausten jälkeen on lupa saada apua. Ajatellaan vaikka pieniäkin polikliinisiä leikkauksia, niistä ei pääse edes yksin kotiin. Mutta sektio ei saa naisella tuntua yhtään missään.

Tottakai saa tuntua, mutta se vauva pitää hoitaa silti.