Lue keskustelun säännöt.
Rupesin laittamaan lapselle enemmän rajoja ja nyt se on itkenyt jo kuusi päivää. Koska tämä loppuu?
18.02.2023 |
Olen ennen neuvotellut lapsen kanssa enemmän ja joustanut enemmän. Mutta kun arki alkoi olla sillä tavalla vähän mahdotonta, koska lapsi alkoi vaatimaan neuvottelua ja joustamista kaikessa, myös ihan perusasioissa kuten syöminen ja nukkuminen, niin oli pakko alkaa muuttaa asioita. En enää ala neuvottelemaan ja joustamaan vaan rajoja on enemmän ja ne pitää heti kun ne sanotaan. Olen selittänyt ja perustellut asian.
No lapsi on tietenkin ja odotetusti reagoinut tähän. Mutta reagointi on, että hän itkee. Aamusta iltaan on itkuinen ja alkaa itkemään oikeastaan kaikesta eikä mikään enää suju yhtään, ei siis mikään pikkuasia edes. Ja näin on sekä kotona että hoidossa. Joten kysymys kuuluu, että koska tämä itku asiasta loppuu?
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Yks äiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks äiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks äiti kirjoitti:
Tunteita kyllä kannattaa sanoittaa. Se ei ole ristiriidassa rajojen kanssa. Mutta monet vanhemmat neuvottelevat aivan liikaa pienten päivåkoti-ikäisten tahtomista opettelevien naperpiden kansaa. Tyyliin "haluatko että mennään tänään viemään mummolle ruokaa" ja lapsi sanoo joo ja hetken päästä ei jne kunnes lopulta ei tiedä mitä itse asiassa haluaa koska on aivan liian iso asia päätettäväksi ja koko homma saattaa mennä kiukutteluksi.
Lapselle voi sanoa "menemme tänään viemään ruokaa mummolle, sinä voit valita mitä jälkiruokaa viedään". Heti on selkeämpi viesti joka pienen ihmisen on helppo sisäistää.
(Esimerkki on aidosta elämästä 4v vahvatahtoisen lapseni kanssa kun itsekin opettelin mikä voisi toimia parhaiten)
Tunteiden sanoitus on nimenomaan tullut kurin tilalle, koska kuria ei enää suositella. Jos tunteiden sanoitusta ei olisi, niin kriittisissä tilanteissa lapsen käytöstä olisi lähes mahdotonta ohjata.
Ei ole noin yksioikoista kun on ihmisolennoista ja persoonan kehityksestä kyse. Kuri on juuri ne rajat, on vain eri nimitys asioilla. Tunteiden sanoitus kuuluu vanhemman tehtävään, lapsi oppii ne vähitellen.
Mutta jos tarkoitat entisajan autoritääristä kasvatusta ja sitä kuria, puhutaan kyllä aivan eri asioista.
Nykyisin on itsestäänselvyys, että lapsen tunnetaitoihin panostetaan. Mutta niinkin äskettäin kuin noin 10 vuotta sitten kasvatuksessa oli paljon vanhan ajan autoritaarista lähestymistapaa tyyliin "jos ei tottele niin joudut jäähylle".
Jäähy on kyllä inhottava tapa hylätä lapsi yksin vaikeine tunteineen. 😓
Siihen aikaan pidettiin tärkeänä, että lapsi totteli. Lapsen tunteista ei piitattu, mikä tänä päivänäkin näkyy valitettavalla tavalla aikuisten ja teini-ikäisten tunnetaidoissa. Ihmiset ovat lapsuudessaan oppineet siihen, että vaikean tunteen yllättäessä heidät hylätään tai heitä lyödään.
Minun esikoisella se vaikea tunne yllättää aina ruokapöydässä. Vaikka olisi lempiruokaa tarjolla, niin alkaa kiukuttelemaan. Niin, että kukaan muu ei pysty syömään kun yksi itkee ja huutaa ja kiukkuaa. Muutaman kerran yritin ymmärtää, sanoittaa, tsempata jne. Mutta kun huuto ei vähentynyt mihinkään, niin oli pakko tehdä se ratkaisu, että jos huutaa ja kiukkuaa ruokapöydässä niin joutuu eri huoneeseen, koska muuten muut eli me aikuiset ja kuopus ei saa siltä huudolta syötyä ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli ihan mieleen anopin kasvatus.
Kyllä jonkun vuoden otti ennen kuin hänelle jollain tasolla meni perille, että meillä määrään minä eikä hän.
Usein vieläkin yrittää vängätä, vaikka ollaan molemmat jo yli täysi-iän.
Lasten kanssa on toki helpompaa ja ikätasoisesti voi heille antaa "päätösvaltaa".
Valitettavasti anopin kohdalla olen oppinut, etten edes sitä tikkarin väriä voi antaa valita, koska hän heti luulee, että saa sanella tahtonsa muissakin asioissa.
Lapselle on varmaankin shokki, kun hänen käsityksensä sinusta muuttui kertaheitolla. Eli ihan sellaista samanlaista äitiä, johon hän on tottunut, ei olekaan enää olemassa.
Lienee vähän samanlainen juttu kuin se, jos jonkun pitkäaikainen puoliso yhtäkkiä tekee jotain mitä ei ikimaailmassa olisi kuvitellut tämän tekevän. Siis vaikka se tekeminen ei olisi sinällään väärin. Toisen osapuolen maailmankuva siinä kuitenkin järkkyy.
Vierailija kirjoitti:
Lapselle on varmaankin shokki, kun hänen käsityksensä sinusta muuttui kertaheitolla. Eli ihan sellaista samanlaista äitiä, johon hän on tottunut, ei olekaan enää olemassa.
Lienee vähän samanlainen juttu kuin se, jos jonkun pitkäaikainen puoliso yhtäkkiä tekee jotain mitä ei ikimaailmassa olisi kuvitellut tämän tekevän. Siis vaikka se tekeminen ei olisi sinällään väärin. Toisen osapuolen maailmankuva siinä kuitenkin järkkyy.
Mitä minun pitäisi sitten tehdä? En voi vanhaa tapaakaan jatkaa. Ymmärrän kyllä lapsen pahan mielen, mutta en näe muuta mahdollisuutta kuin se miten muutin asioita.
Ei kuulosta oikein oikealta. Saako lapsi rakkautta, myötätuntoa, lämpöä, lempeyttä, olla oma itsensä, ilmaista kaikkia tunteitaan, olla lapsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapselle on varmaankin shokki, kun hänen käsityksensä sinusta muuttui kertaheitolla. Eli ihan sellaista samanlaista äitiä, johon hän on tottunut, ei olekaan enää olemassa.
Lienee vähän samanlainen juttu kuin se, jos jonkun pitkäaikainen puoliso yhtäkkiä tekee jotain mitä ei ikimaailmassa olisi kuvitellut tämän tekevän. Siis vaikka se tekeminen ei olisi sinällään väärin. Toisen osapuolen maailmankuva siinä kuitenkin järkkyy.
Tulee mieleen myös sellainen, että harvoin onnistuu aikuiselta missään asiassa pysyvä täyskäännös. Että miten kauan tätä jatkuu etenkin jos se toinen tapa on ollut itselle luontainen.
Trolli, joka promotoi sääntökeskeistä kasvatusta, ei lapsen oman ymmärryksen kehittämiseen perustuvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Trolli, joka promotoi sääntökeskeistä kasvatusta, ei lapsen oman ymmärryksen kehittämiseen perustuvaa.
Boomereiden on vaikea hyväksyä, että maailma menee eteenpäin ja tieto lisääntyy myös kasvatusalalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapselle on varmaankin shokki, kun hänen käsityksensä sinusta muuttui kertaheitolla. Eli ihan sellaista samanlaista äitiä, johon hän on tottunut, ei olekaan enää olemassa.
Lienee vähän samanlainen juttu kuin se, jos jonkun pitkäaikainen puoliso yhtäkkiä tekee jotain mitä ei ikimaailmassa olisi kuvitellut tämän tekevän. Siis vaikka se tekeminen ei olisi sinällään väärin. Toisen osapuolen maailmankuva siinä kuitenkin järkkyy.
Mitä minun pitäisi sitten tehdä? En voi vanhaa tapaakaan jatkaa. Ymmärrän kyllä lapsen pahan mielen, mutta en näe muuta mahdollisuutta kuin se miten muutin asioita.
Odota ja kestä ja ole johdonmukainen ja turvallinen :) Kyllä se siitä. Tarkoitin vain, että ihmisille on häkellyttävää kun joku läheinen ei olekaan just sellainen kuin luuli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vieläkö lapsesi itkee, aikaa on kulunut tänään 6 h . Oletko kuulolla ap.
Vierailija kirjoitti:
Annat itkeä ja toteat, ei haitta vaikka itkettää ja istut vaikka vieressä tai otat syliin= näytät lapselle, että tunteen saa ilmaista ja sinä olet läsnä. Voimakastahtoinen lapsi/ määräämään tottunut lapsi kokee rajojen asettamisen voimakkaasti, ei siis mitään outoa. Ole jämäkkä, johdonmukainen, pidä vaatimuksesi ja myös lupauksesi. Älä anna useita vaihtoehtoja tai kysy haluaisitko, pitäisitkö, tulisitko, söisitkö. Ne ovat ehdollisia kysymyksiä, jolloin lapsi menee hämilleen. Kysy siis: tämä vai tämä paita? Vain kaksi vaihtoehtoa, rajaat lapsen valintaa ja helpotat hänen päätöksentekoa, mutta annat samalla valinnanvapautta pienelle lapselle.
Ei ja ei ja ei. Jos ap on ennen antanut valita, niin enää se ei käy missään kohdassa, koska lapsihan halusi vängätä vastaan. Ap siis määrää, lapsi itkee ja ap sietää sen, että lapsi itkee mahdollisesti seuraavat 14 vuotta. Kyse on ap:n valinnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta oikein oikealta. Saako lapsi rakkautta, myötätuntoa, lämpöä, lempeyttä, olla oma itsensä, ilmaista kaikkia tunteitaan, olla lapsi?
No jo spitää heti totella, tai äiti rankaisee, niin ei kai tuo lapsi mitään lämpöä ja myötätuntoa saa.
Anna ulvoa, itsehän olit kaverivanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä odotit tapahtuvaksi ja miksi lapsen itku sinua kiusaa? Anna lapsen itkeä vai yritätkö sanoittaa tunteita edelleen?
Huoleni siis liittyy siihen, että itkuisuus on jatkunut nyt kuusi päivää ja pahentuu koko ajan. Olin luullut, että menisi jo kohti parempaa. Ap
Miksi lapsi ei saisi itkeä? En ymmärrä sinua nyt lainkaan eli sinä olet saanut sen, mitä halusit eli vanhemman vallan, mutta et nyt sitten kestäkään siihen vastuuseen liittyvää velvollisuutta eli lapsen pahan mielen sietämistä.
Usko pois, tuo tulee vain pahenemaan, mutta itkusta et voi rangaista. Vai voisitko sittenkin eli sano lapselle, että jos itku ei lopu, niin ruokaa ei saa. Älä neuvottele, vaan opettele määräämään. Harva lapsi on nälässä viikkoa eli itku kyllä karsiutuu, kun käsket.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annat itkeä ja toteat, ei haitta vaikka itkettää ja istut vaikka vieressä tai otat syliin= näytät lapselle, että tunteen saa ilmaista ja sinä olet läsnä. Voimakastahtoinen lapsi/ määräämään tottunut lapsi kokee rajojen asettamisen voimakkaasti, ei siis mitään outoa. Ole jämäkkä, johdonmukainen, pidä vaatimuksesi ja myös lupauksesi. Älä anna useita vaihtoehtoja tai kysy haluaisitko, pitäisitkö, tulisitko, söisitkö. Ne ovat ehdollisia kysymyksiä, jolloin lapsi menee hämilleen. Kysy siis: tämä vai tämä paita? Vain kaksi vaihtoehtoa, rajaat lapsen valintaa ja helpotat hänen päätöksentekoa, mutta annat samalla valinnanvapautta pienelle lapselle.
Ei ja ei ja ei. Jos ap on ennen antanut valita, niin enää se ei käy missään kohdassa, koska lapsihan halusi vängätä vastaan. Ap siis määrää, lapsi itkee ja ap sietää sen, että lapsi itkee mahdollisesti seuraavat 14 vuotta. Kyse on ap:n valinnasta.
Juu juu ja juu. Lasta pitää rajoittaa, mutta rajata myös niitä mistä voi valita. 2 vaihtoehtoa on riittävä jolloin lapsi saa itse valita, mutta aikuisen rajaamista vaihtoehdoista.
Lapsi ei enää luota suhun ja syystä. Mieti itse jos työpaikassa olisi yhtäkkiä kunnollinen hitler-meno jos ennen neuvoteltiin lempeästi. Varmaan itkettäisi.
Vaikuttaa että etsit oikeutusta tyhmälle käytöksellesi. Lapsen 6 päivän itku herättäisi normaalin ihmisen ymmärtämään, että lapsi kärsii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trolli, joka promotoi sääntökeskeistä kasvatusta, ei lapsen oman ymmärryksen kehittämiseen perustuvaa.
Boomereiden on vaikea hyväksyä, että maailma menee eteenpäin ja tieto lisääntyy myös kasvatusalalla.
Höpöhöpö. Muodit muuttuvat, tulevat ja menevät. Myös nämä tämänhetkiset kasvatusalan käsitykset, joita nyt esitetään ainoana ja oikeana. Ja todella monet lapset voivat pahoin, kun vanhemmat yrittävät olla lapsensa kavereita.
Paljon hellyyttä peliin eli sylissä pitämistä, haleja jne. Enemmän arkeen ja sekä palkitsemista kun lapsi tekee oikein. Kyllä se siitä helpottuu. Voimia.
Kyllä se loppuu joskus. Mutta ajattele, että lapsi on hän, ei se. Asenne heijastuu käytökseen.
Annat itkeä ja toteat, ei haitta vaikka itkettää ja istut vaikka vieressä tai otat syliin= näytät lapselle, että tunteen saa ilmaista ja sinä olet läsnä. Voimakastahtoinen lapsi/ määräämään tottunut lapsi kokee rajojen asettamisen voimakkaasti, ei siis mitään outoa. Ole jämäkkä, johdonmukainen, pidä vaatimuksesi ja myös lupauksesi. Älä anna useita vaihtoehtoja tai kysy haluaisitko, pitäisitkö, tulisitko, söisitkö. Ne ovat ehdollisia kysymyksiä, jolloin lapsi menee hämilleen. Kysy siis: tämä vai tämä paita? Vain kaksi vaihtoehtoa, rajaat lapsen valintaa ja helpotat hänen päätöksentekoa, mutta annat samalla valinnanvapautta pienelle lapselle.