Lue keskustelun säännöt.
Rupesin laittamaan lapselle enemmän rajoja ja nyt se on itkenyt jo kuusi päivää. Koska tämä loppuu?
18.02.2023 |
Olen ennen neuvotellut lapsen kanssa enemmän ja joustanut enemmän. Mutta kun arki alkoi olla sillä tavalla vähän mahdotonta, koska lapsi alkoi vaatimaan neuvottelua ja joustamista kaikessa, myös ihan perusasioissa kuten syöminen ja nukkuminen, niin oli pakko alkaa muuttaa asioita. En enää ala neuvottelemaan ja joustamaan vaan rajoja on enemmän ja ne pitää heti kun ne sanotaan. Olen selittänyt ja perustellut asian.
No lapsi on tietenkin ja odotetusti reagoinut tähän. Mutta reagointi on, että hän itkee. Aamusta iltaan on itkuinen ja alkaa itkemään oikeastaan kaikesta eikä mikään enää suju yhtään, ei siis mikään pikkuasia edes. Ja näin on sekä kotona että hoidossa. Joten kysymys kuuluu, että koska tämä itku asiasta loppuu?
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä odotit tapahtuvaksi ja miksi lapsen itku sinua kiusaa? Anna lapsen itkeä vai yritätkö sanoittaa tunteita edelleen?
Huoleni siis liittyy siihen, että itkuisuus on jatkunut nyt kuusi päivää ja pahentuu koko ajan. Olin luullut, että menisi jo kohti parempaa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikään kuin lapsi olisi vihollinen joka yrittää manipuloida vanhempaansa. Älä rankaise lastasi siitä, että hän on lapsi ja täysin riippuvainen sinusta. Jotain meni vikaan kun lapsi on itkenyt viikon, ja se ei ratkea sillä että lapsi lopettaa itkemisen. Sinä mokasit, ja nyt tehtäväsi vanhempana on korjata aiheuttamasi vahinko.
Kyllä se loppuu. Lapsi voi hyvinkin testailla rajojaan vielä kuukausien tai vuosien päästä, mutta pahimmasta hän pääsee varmasti pian yli. Muista kehua, kun hän noudattaa kehotuksiasi.
Päiväkodeissa ja kouluissa on paljon lapsia, jotka ovat saaneet taaperosta asti päättää kotona asioista. Heillä on sitten vaikeuksia toimia ryhmässä, jossa aikuinen määrää. He ovat rasittavia lapsia, jotka jatkuvasti vänkäävät ja eivät ole oppineet sitä, että aikuinen todellakin tietää paremmin kuin he.
Lapselle on hyvä olla aidosti läsnä. On hyvä tehdä yhdessä asioita. Lapselle ei kannata kuitenkaan jatkuvasti selittää ja perustella, miksi nyt tehdään näin. Lapsen tunteiden jatkuva sanoittaminen (mikä on nyt kovasti muotia), ei ole järkevää. Ei itseään kenenkään tarvitse jatkuvasti analysoida. Vähemmälläkin sanoittamisella oppii. Loputtomalle ymmärtämisellekin pitäisi tulla jossain vaiheessa raja vastaan.
Ole läsnä, rajoita ja anna kuitenkin tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä odotit tapahtuvaksi ja miksi lapsen itku sinua kiusaa? Anna lapsen itkeä vai yritätkö sanoittaa tunteita edelleen?
Huoleni siis liittyy siihen, että itkuisuus on jatkunut nyt kuusi päivää ja pahentuu koko ajan. Olin luullut, että menisi jo kohti parempaa. Ap
Anna itkeä ja lohduta häntä. Mutta älä anna periksi hänen tahdolleen, vaan muista että sinä olet se vanhempi ja sinä määräät teidän huushollissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, kun olet nyt laittanut rajat.
Lapsi protestoi ja suree, kun elämä yhtäkkiä muuttuu, eikä hän olekaan se, joka saa kotona määrätä. Ehkäpä hän on koko tähänastisen elämänsä saanut määrätä. Poisoppiminen johtajan roolista ei tapahdu heti, vaan se ottaa aikansa.
Pysy lujana. Sinä määräät kotona. Rajat tuovat lapselle turvallisuutta. Ota lapsi syliin ja silitä, mutta älä anna lapsen määrätä sinua.
Noinhan se tietenkin on, mutta kun lapsi on tosiaan nyt lähinnä vain itkenyt kuusi päivää ja itkuisuus tuntuu vain pahentuvan päivä päivältä, niin oikeasti tässä mietin, koska helpottaa. Ap
Todennäköisesti se helpottaa siinä vaiheessa, kun lapsi masentuu riittävästi. Saat tilanne apaattisen taaperon, joka ei tee mitään, näitäkin päiväkodissa on nähty. On eri asia ottaa lapselta pois puhelin kuin muuttaa kerralla kaikki eli kun tähän asti lapsi on saanut valita ruokansa, leikkinsä, vaatteensa jne. ja kaikki tämä napataan kerralla pois, niin lapsen mielestä vanhempi vaihtuu uuteen ja outoon samantien. Kaikki aikaisemmin sallittu on lapsen mielestä kiellettyä, jolloin koko elämästä tulee kummallista, hän ei enää tiedä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Mieti itse, millaista on maailmassa, jonka säännöt vaihtelevat päivittäin.
Lapsesi itkee turvattomuutta ja sen turvattomuuden sinä olet itse hänelle rakentanut yllättävillä rajoilla ja todennäköisesti samalla melkoisilla ylilyönneillä. Kieltämällä kaiken sait aikaan lapsen, jolla on paha olla. Nyt sinun tehtäväsi on hyväksyä ensin itkuisuutta melko pitkä aika ja sen jälkeen paha uhma sekä tietenkin se, että lapsesi oppii ripeästi tekemään kiellettyjä asioita salaa.
Mitä minä olen muka kieltänyt? Olen vain lopettanut neuvottelemisen ja joustamisen tietyissä asioissa. Edelleen lapsi saa ja voi tehdä kaikkea mitä ennenkin kunhan noudattaa aikuisen sanaa. Eikä vänkää vastaan kaikessa vaatien kaikessa neuvottelua ja joustamista. Ap
Ai sinä et siis kiellä mitään, mutta lapsen tulee noudattaa aikuisen sanaa? Sinustako tuo ei ole kieltämistä?
Ymmärrän nyt, miksi lapsi itkee koko ajan. Tuuliviirin kanssa eläminen ei ole helppoa.
Mitä ihmettä nyt? Mitä ap:n sinun mukaasi pitäisi tehdä? Antaa periksi ja taputtaa päähän kun myöhemmin kiukkuaa koulussa ja vankilassa, että ei saa rajoittaa.
"Ei neuvotella" ja "pitää totella heti" ovat kyllä ihan eri asioita. Ei meillä neuvotella pk-ikäisen kanssa. Jos tulee sanottua jotain, niin se pitää. Siksi vältän kiukkuisena päättämästä mitään, kun tulisi vaan ylilyöntejä.
Tästä huolimatta meillä pk-ikäinen saa valita välipalansa tietyistä vaihtoehdoista, minkä paidan haluaa päällensä tietyistä vaihtoehdoista jne. Jos minä sanon, että tänään tietty paita serkun juhliin, niin siitä sitten taas ei neuvotellakaan, toki perustelen asian.
Mutta eipä tuota lasta voi vaatia tottelemaan heti. Saa protestoida, mutta se ei muuta lopputulosta. Joskus lapsi tottelee heti, joskus ei sinne päinkään. Vanhemman pitää vaan tarvittaessa varmistaa, että ohjeita noudatetaan vaikka kädestä pitäen. Jos kertoisit esimerkkejä omasta toiminnastasi ennen ja nyt, niin olisi kyllä helpompi kommentoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyse on siitä että olisi kannattanut etukäteen miettiä asia.
Olet opettanut lasesi tietyille tavoille ja kokee nyt epäoikeudenmukaisena (syystä) että rajoitat hänen aiempia oikeuksiaan.
Rautalangasta: Vot antaa taaperolle kännykän, mutta sitä ei voi ottaa pois.
Suomen laki: Voit antaa naapurin parkkeerata pihallesi, mutta et välttämättä voi sitä kieltää myöhemmin.
Tuo parkkeeraus ei pidä paikkaansa, koska tahansa voi kieltää, jos kyseessä oma tontti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä odotit tapahtuvaksi ja miksi lapsen itku sinua kiusaa? Anna lapsen itkeä vai yritätkö sanoittaa tunteita edelleen?
Huoleni siis liittyy siihen, että itkuisuus on jatkunut nyt kuusi päivää ja pahentuu koko ajan. Olin luullut, että menisi jo kohti parempaa. Ap
Anna itkeä ja lohduta häntä. Mutta älä anna periksi hänen tahdolleen, vaan muista että sinä olet se vanhempi ja sinä määräät teidän huushollissa.
Älä näytä lapsellesi, että olet huolestunut. Jos hän haluaa käyttää valtaa sinuun nähden, hän innostuu lisää, kun näkee sinun jatkuvan huolestuneisuutesi, kun hän itkee. Itku jatkuu pidempään.
Ei lapsi missään nimessä paha ole. En tarkoita sitä. Lapset ovat kuitenkin äärettömän itsekkäitä. He tekevät kaikkensa, että saisivat takaisin menettämänsä edun. Keinoja kaihtamatta! Aivojen kehitys on alkuvaiheessa vasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt te sitten taistelette vallasta
Menee kuukausi kaksi
Hyvä että aloit tiukemmaksi nyt. Muuten tämä sama olisi ollut edessä lapsen aikuistuessa kun kaikki asiat eivät olekaan enää neuvoteltavissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidä edelleen johdonmukaisesti rajoja, mutta muista palkita/kehua ja tehdä mukavia asioita yhdessä lapsen kanssa.
Näin olin ajatellut hoitaa tämän, mutta lapsi oikeasti vain itkee kaikesta. Kun yritän tehdä hänen kanssaan jotain mukavaa, niin hän itkee vain. Eikä tekemisestä tule mitään. Sylissäkin vain itkee. Ap
Oletko yrittänyt kysellä miksi hän itkee tai miksi hänellä on paha olla? Pienikin lapsi osaa kertoa asioita ja ehkä voit sitten paremmin perustella asioita, kun tiedät mikä lapsella on "hätänä".
Tunteita kyllä kannattaa sanoittaa. Se ei ole ristiriidassa rajojen kanssa. Mutta monet vanhemmat neuvottelevat aivan liikaa pienten päivåkoti-ikäisten tahtomista opettelevien naperpiden kansaa. Tyyliin "haluatko että mennään tänään viemään mummolle ruokaa" ja lapsi sanoo joo ja hetken päästä ei jne kunnes lopulta ei tiedä mitä itse asiassa haluaa koska on aivan liian iso asia päätettäväksi ja koko homma saattaa mennä kiukutteluksi.
Lapselle voi sanoa "menemme tänään viemään ruokaa mummolle, sinä voit valita mitä jälkiruokaa viedään". Heti on selkeämpi viesti joka pienen ihmisen on helppo sisäistää.
(Esimerkki on aidosta elämästä 4v vahvatahtoisen lapseni kanssa kun itsekin opettelin mikä voisi toimia parhaiten)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi vt un tomp peli, lapsi on vakavasti sairas, jos itkee 24/7. Vie se lääkäriin!
Yks äiti kirjoitti:
Tunteita kyllä kannattaa sanoittaa. Se ei ole ristiriidassa rajojen kanssa. Mutta monet vanhemmat neuvottelevat aivan liikaa pienten päivåkoti-ikäisten tahtomista opettelevien naperpiden kansaa. Tyyliin "haluatko että mennään tänään viemään mummolle ruokaa" ja lapsi sanoo joo ja hetken päästä ei jne kunnes lopulta ei tiedä mitä itse asiassa haluaa koska on aivan liian iso asia päätettäväksi ja koko homma saattaa mennä kiukutteluksi.
Lapselle voi sanoa "menemme tänään viemään ruokaa mummolle, sinä voit valita mitä jälkiruokaa viedään". Heti on selkeämpi viesti joka pienen ihmisen on helppo sisäistää.
(Esimerkki on aidosta elämästä 4v vahvatahtoisen lapseni kanssa kun itsekin opettelin mikä voisi toimia parhaiten)
Tunteiden sanoitus on nimenomaan tullut kurin tilalle, koska kuria ei enää suositella. Jos tunteiden sanoitusta ei olisi, niin kriittisissä tilanteissa lapsen käytöstä olisi lähes mahdotonta ohjata.
Vierailija kirjoitti:
Yks äiti kirjoitti:
Tunteita kyllä kannattaa sanoittaa. Se ei ole ristiriidassa rajojen kanssa. Mutta monet vanhemmat neuvottelevat aivan liikaa pienten päivåkoti-ikäisten tahtomista opettelevien naperpiden kansaa. Tyyliin "haluatko että mennään tänään viemään mummolle ruokaa" ja lapsi sanoo joo ja hetken päästä ei jne kunnes lopulta ei tiedä mitä itse asiassa haluaa koska on aivan liian iso asia päätettäväksi ja koko homma saattaa mennä kiukutteluksi.
Lapselle voi sanoa "menemme tänään viemään ruokaa mummolle, sinä voit valita mitä jälkiruokaa viedään". Heti on selkeämpi viesti joka pienen ihmisen on helppo sisäistää.
(Esimerkki on aidosta elämästä 4v vahvatahtoisen lapseni kanssa kun itsekin opettelin mikä voisi toimia parhaiten)
Tunteiden sanoitus on nimenomaan tullut kurin tilalle, koska kuria ei enää suositella. Jos tunteiden sanoitusta ei olisi, niin kriittisissä tilanteissa lapsen käytöstä olisi lähes mahdotonta ohjata.
Ei ole noin yksioikoista kun on ihmisolennoista ja persoonan kehityksestä kyse. Kuri on juuri ne rajat, on vain eri nimitys asioilla. Tunteiden sanoitus kuuluu vanhemman tehtävään, lapsi oppii ne vähitellen.
Mutta jos tarkoitat entisajan autoritääristä kasvatusta ja sitä kuria, puhutaan kyllä aivan eri asioista.
Yks äiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks äiti kirjoitti:
Tunteita kyllä kannattaa sanoittaa. Se ei ole ristiriidassa rajojen kanssa. Mutta monet vanhemmat neuvottelevat aivan liikaa pienten päivåkoti-ikäisten tahtomista opettelevien naperpiden kansaa. Tyyliin "haluatko että mennään tänään viemään mummolle ruokaa" ja lapsi sanoo joo ja hetken päästä ei jne kunnes lopulta ei tiedä mitä itse asiassa haluaa koska on aivan liian iso asia päätettäväksi ja koko homma saattaa mennä kiukutteluksi.
Lapselle voi sanoa "menemme tänään viemään ruokaa mummolle, sinä voit valita mitä jälkiruokaa viedään". Heti on selkeämpi viesti joka pienen ihmisen on helppo sisäistää.
(Esimerkki on aidosta elämästä 4v vahvatahtoisen lapseni kanssa kun itsekin opettelin mikä voisi toimia parhaiten)
Tunteiden sanoitus on nimenomaan tullut kurin tilalle, koska kuria ei enää suositella. Jos tunteiden sanoitusta ei olisi, niin kriittisissä tilanteissa lapsen käytöstä olisi lähes mahdotonta ohjata.
Ei ole noin yksioikoista kun on ihmisolennoista ja persoonan kehityksestä kyse. Kuri on juuri ne rajat, on vain eri nimitys asioilla. Tunteiden sanoitus kuuluu vanhemman tehtävään, lapsi oppii ne vähitellen.
Mutta jos tarkoitat entisajan autoritääristä kasvatusta ja sitä kuria, puhutaan kyllä aivan eri asioista.
Nykyisin on itsestäänselvyys, että lapsen tunnetaitoihin panostetaan. Mutta niinkin äskettäin kuin noin 10 vuotta sitten kasvatuksessa oli paljon vanhan ajan autoritaarista lähestymistapaa tyyliin "jos ei tottele niin joudut jäähylle".
Vierailija kirjoitti:
Yks äiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks äiti kirjoitti:
Tunteita kyllä kannattaa sanoittaa. Se ei ole ristiriidassa rajojen kanssa. Mutta monet vanhemmat neuvottelevat aivan liikaa pienten päivåkoti-ikäisten tahtomista opettelevien naperpiden kansaa. Tyyliin "haluatko että mennään tänään viemään mummolle ruokaa" ja lapsi sanoo joo ja hetken päästä ei jne kunnes lopulta ei tiedä mitä itse asiassa haluaa koska on aivan liian iso asia päätettäväksi ja koko homma saattaa mennä kiukutteluksi.
Lapselle voi sanoa "menemme tänään viemään ruokaa mummolle, sinä voit valita mitä jälkiruokaa viedään". Heti on selkeämpi viesti joka pienen ihmisen on helppo sisäistää.
(Esimerkki on aidosta elämästä 4v vahvatahtoisen lapseni kanssa kun itsekin opettelin mikä voisi toimia parhaiten)
Tunteiden sanoitus on nimenomaan tullut kurin tilalle, koska kuria ei enää suositella. Jos tunteiden sanoitusta ei olisi, niin kriittisissä tilanteissa lapsen käytöstä olisi lähes mahdotonta ohjata.
Ei ole noin yksioikoista kun on ihmisolennoista ja persoonan kehityksestä kyse. Kuri on juuri ne rajat, on vain eri nimitys asioilla. Tunteiden sanoitus kuuluu vanhemman tehtävään, lapsi oppii ne vähitellen.
Mutta jos tarkoitat entisajan autoritääristä kasvatusta ja sitä kuria, puhutaan kyllä aivan eri asioista.
Nykyisin on itsestäänselvyys, että lapsen tunnetaitoihin panostetaan. Mutta niinkin äskettäin kuin noin 10 vuotta sitten kasvatuksessa oli paljon vanhan ajan autoritaarista lähestymistapaa tyyliin "jos ei tottele niin joudut jäähylle".
Jäähy on kyllä inhottava tapa hylätä lapsi yksin vaikeine tunteineen. 😓
Yks äiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks äiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks äiti kirjoitti:
Tunteita kyllä kannattaa sanoittaa. Se ei ole ristiriidassa rajojen kanssa. Mutta monet vanhemmat neuvottelevat aivan liikaa pienten päivåkoti-ikäisten tahtomista opettelevien naperpiden kansaa. Tyyliin "haluatko että mennään tänään viemään mummolle ruokaa" ja lapsi sanoo joo ja hetken päästä ei jne kunnes lopulta ei tiedä mitä itse asiassa haluaa koska on aivan liian iso asia päätettäväksi ja koko homma saattaa mennä kiukutteluksi.
Lapselle voi sanoa "menemme tänään viemään ruokaa mummolle, sinä voit valita mitä jälkiruokaa viedään". Heti on selkeämpi viesti joka pienen ihmisen on helppo sisäistää.
(Esimerkki on aidosta elämästä 4v vahvatahtoisen lapseni kanssa kun itsekin opettelin mikä voisi toimia parhaiten)
Tunteiden sanoitus on nimenomaan tullut kurin tilalle, koska kuria ei enää suositella. Jos tunteiden sanoitusta ei olisi, niin kriittisissä tilanteissa lapsen käytöstä olisi lähes mahdotonta ohjata.
Ei ole noin yksioikoista kun on ihmisolennoista ja persoonan kehityksestä kyse. Kuri on juuri ne rajat, on vain eri nimitys asioilla. Tunteiden sanoitus kuuluu vanhemman tehtävään, lapsi oppii ne vähitellen.
Mutta jos tarkoitat entisajan autoritääristä kasvatusta ja sitä kuria, puhutaan kyllä aivan eri asioista.
Nykyisin on itsestäänselvyys, että lapsen tunnetaitoihin panostetaan. Mutta niinkin äskettäin kuin noin 10 vuotta sitten kasvatuksessa oli paljon vanhan ajan autoritaarista lähestymistapaa tyyliin "jos ei tottele niin joudut jäähylle".
Jäähy on kyllä inhottava tapa hylätä lapsi yksin vaikeine tunteineen. 😓
Siihen aikaan pidettiin tärkeänä, että lapsi totteli. Lapsen tunteista ei piitattu, mikä tänä päivänäkin näkyy valitettavalla tavalla aikuisten ja teini-ikäisten tunnetaidoissa. Ihmiset ovat lapsuudessaan oppineet siihen, että vaikean tunteen yllättäessä heidät hylätään tai heitä lyödään.
Usein lapset, jotka ovat saaneet kotona määrätä, saattavat alkaa jossain vaiheessa pitää peliä syömisen kanssa. Kun MINÄ päätän olla syömättä, aikuiset ovat polvillaan edessäni kantaen eteeni kaikki maailman herkut, että söisin edes jotain.
Siihen peliin ei kannata lähteä mukaan.