Kysymys masentuneille

Masennus on oikeasti vain laiskuutta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus ei johdu vastoinkäymisistä vaan aivokemian häiriöistä. 

"Masennus" joka tulee vastoinkäymisen jälkeen on surua, ei masennusta. 

 

Muuten kyllä mutta mitään aivokemian häiriötä ei ole koskaan löydetty mikä aiheuttaisi masennusta.

On jotain tutkimuksia, että masennus on aivojen tulehdustila.

Miksi esim. minulla auttaa dopamiinin lisääminen aivokuoreen? Jotain aivoistani puuttuu.

 

Dopamiini eli siis tämä mielihyvähormoni?

Oletko kokeillut tehdä mitään millä saisit sitä "luomuna" - asioita tekemällä, harrastamalla, onnistumalla jossain?

Koska ihminen voi hyvinkin helposti käräyttää dopamiini-reseptorit esim. liiallisella pornon kulutuksella mutta tästä voi palautua pidättäytymällä tässä esimerkissä pornosta.



En väitä että olet mutta voiko olla että olet jollain vahingollisella toimella "käräyttänyt" aivosi?

Jos pystyy uskomaan, että dopamiinireseptorit voi "käräyttää" käyttäytymällä väärin, miksi on vaikea uskoa, että ne tai jokin muu aivoissa voi olla luonnostaan vinksallaan tai epämuodostunut, tai että etenevä aivosairaus voi aiheuttaa niille haittaa?

Masennus ei mitenkään ensisijaisesti johdu yksittäisestä traumaattisesta tapahtumasta. Sellaiset tyypillisemmin aiheuttavat post-traumaattisen stressihäiriön.

Mulla on traumatausta, ja siitä johtuvia toistuvia masennusjaksoja. Nämä eivät monen mielestä ole ns. hyväksyttävä syy olla poissa työelämästä, siksi kirjoitan.

Olen opiskellut (piti jätää kesken), käynyt traumaterapiassa sekä syönyt useita lääkkeitä, ottanut osaa aktiivisesti mm. päiväsairaalatoimintaan sekä kuntouttavaan työtoimintaan. Käynyt Kelan arviointijaksoilla kahdesti, pyytänyt ja päässyt eri kartoituksiin. Käynyt työkkärin kurssin kuntoutujille. Viimeisimpänä yritin nettiopintoja.  Mielestäni olen siis todellakin yrittänyt päästä elämässäni eteenpäin. 

Mutta lopputulos on edelleen se, että olen keskivaikeasti(välillä myös vaikeasti) masentunut. Masennus on nyt lääkeresistantti; apatia on muuttunut osaksi itseäni. Nuorempana ahmin ahdistukseen, nyt nelikymppisenä ruoka ei enää maistu ja olen laihtunut runsaasti. Nukkuminen on vaikeaa, saan unta vain kun olen fyysisesti ihan poikki. Silloinkin näen kausittain painajaisia lapsuudesta ym. ikävistä asioista, joskus jopa viikkoja putkeen. 

Olen niin väsynyt.

Kaikesta huolimatta en ole hakenut eläkkeelle, joten siitä on turha vinoilla. Kitkutan työttömyystuella, koska en kelpaa saikulle/kuntoutustuellekaan. Tilanteeni ei ole hyvä mutta se on riittävän vakaa, jotta terveydenhuollosta saisi mitään apua tai edes niitä lausuntoja. Ja yritän syödä terveellisesti, käydä useamman kerran viikossa edes vähän ulkona, pari kertaa vuodessa jossain kulttuuritapahtumassakin (tämä on juuri nyt vaikeaa, sillä paniikkihäiriöni palasi pitkän tauon jälkeen). Otan purkista lisäravinteitakin. 

Tästä nyt tuli tämmöinen vuodatus, sori. En kaipaa sääliä enkä tsemppaamista, kai halusin vaan kertoa miltä tämä tuntuu.