Lue keskustelun säännöt.
Kysymys masentuneille
15.02.2023 |
Ymmärrän hyvin ihmisten masentuvan suurten vastoinkäymisten edessä. Esimerkiksi tutultani kuoli perhe auto-onnettomuudessa ja sairastui masennukseen. Hyvin ymmärrettävää.
Haluaisn kuitenkin kuulla kommentteja niiltä masentuneilta joilla ei ole mitään suurta tragediaa takanaan. Miksi olette masentuneet ja miksi ette parane?
Pidetään keskustelu asiallisena, kiitos.
Kommentit (138)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus ei johdu vastoinkäymisistä vaan aivokemian häiriöistä.
"Masennus" joka tulee vastoinkäymisen jälkeen on surua, ei masennusta.Muuten kyllä mutta mitään aivokemian häiriötä ei ole koskaan löydetty mikä aiheuttaisi masennusta.
On jotain tutkimuksia, että masennus on aivojen tulehdustila.
Miksi esim. minulla auttaa dopamiinin lisääminen aivokuoreen? Jotain aivoistani puuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus ei johdu vastoinkäymisistä vaan aivokemian häiriöistä.
"Masennus" joka tulee vastoinkäymisen jälkeen on surua, ei masennusta.Muuten kyllä mutta mitään aivokemian häiriötä ei ole koskaan löydetty mikä aiheuttaisi masennusta.
Naisilla on hormonit, pms. Jotkut naiset syövät tämän takia mielialalääkkeitä. Myös minulla oli nuorena pahat pms-oireet, joka kuu melkein ranteet auki. Joillakin helpottaa lapsen saaminen näitä. Myös minulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus ei johdu vastoinkäymisistä vaan aivokemian häiriöistä.
"Masennus" joka tulee vastoinkäymisen jälkeen on surua, ei masennusta.Muuten kyllä mutta mitään aivokemian häiriötä ei ole koskaan löydetty mikä aiheuttaisi masennusta.
On jotain tutkimuksia, että masennus on aivojen tulehdustila.
Miksi esim. minulla auttaa dopamiinin lisääminen aivokuoreen? Jotain aivoistani puuttuu.
Dopamiini eli siis tämä mielihyvähormoni?
Oletko kokeillut tehdä mitään millä saisit sitä "luomuna" - asioita tekemällä, harrastamalla, onnistumalla jossain?
Koska ihminen voi hyvinkin helposti käräyttää dopamiini-reseptorit esim. liiallisella pornon kulutuksella mutta tästä voi palautua pidättäytymällä tässä esimerkissä pornosta.
En väitä että olet mutta voiko olla että olet jollain vahingollisella toimella "käräyttänyt" aivosi?
Mikä sitten on suuri tragedia? Aika harvoin se on joku yksittäinen tapahtuma, mihin masennuksen voisi johtaa. Usein syyt juontuvat hyvinkin varhaiseen lapsuuteen saakka. Itselläni, ja monilla muilla, masennuksen alkuperäinen syy oli koulukiusaaminen, joka johti yksinäisyyteen ja huonoon itsetuntoon, joka johti syömishäiriöihin ja ahdistushäiriöön... Paranin kyllä lopulta, mutta vuosia siihen meni. Tuollaiset lapsuuden ulkopuolelle jäämisen kokemukset tai turvattomat tai muuten huonot kotiolot lienevät aika yleisiä masennuksen taustasyitä. Varhaislapsuuden kokemuksilla ja sillä onko saanut muodostettua turvallisia kiintymyssuhteita, on psykologisenkin tiedon valossa todella suuri merkitys ihmisen mielenterveyden kehitykselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus ei johdu vastoinkäymisistä vaan aivokemian häiriöistä.
"Masennus" joka tulee vastoinkäymisen jälkeen on surua, ei masennusta.Muuten kyllä mutta mitään aivokemian häiriötä ei ole koskaan löydetty mikä aiheuttaisi masennusta.
On jotain tutkimuksia, että masennus on aivojen tulehdustila.
Miksi esim. minulla auttaa dopamiinin lisääminen aivokuoreen? Jotain aivoistani puuttuu.Dopamiini eli siis tämä mielihyvähormoni?
Oletko kokeillut tehdä mitään millä saisit sitä "luomuna" - asioita tekemällä, harrastamalla, onnistumalla jossain?
Koska ihminen voi hyvinkin helposti käräyttää dopamiini-reseptorit esim. liiallisella pornon kulutuksella mutta tästä voi palautua pidättäytymällä tässä esimerkissä pornosta.
En väitä että olet mutta voiko olla että olet jollain vahingollisella toimella "käräyttänyt" aivosi?
En ole mitään muuta tehnytkään viimeiset viisitoista vuotta. Harrastuksesta olen tehnyt ammatin, liikun säännöllisesti, syön monipuolisesti. Elän rutiininomaisesti. Kaikki on periaatteessa hyvin. Ilman lääkkeitä alakulo hiipii. Lopulta se ottaa valtaansa. Lakkaan nauramasta, millään ei ole oikeastaan enää mitään väliä.
Olen yrittänyt kaikennäköistä, useamman kerran koittanut opettaa aivojani tuntemaan mielihyvää.
Oikeastaan edes paikalla ei ole väliä.
Tämä on sisäsyntyistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus ei johdu vastoinkäymisistä vaan aivokemian häiriöistä.
"Masennus" joka tulee vastoinkäymisen jälkeen on surua, ei masennusta.Muuten kyllä mutta mitään aivokemian häiriötä ei ole koskaan löydetty mikä aiheuttaisi masennusta.
On jotain tutkimuksia, että masennus on aivojen tulehdustila.
Miksi esim. minulla auttaa dopamiinin lisääminen aivokuoreen? Jotain aivoistani puuttuu.
Masennusoireita voi tulla yli kymmenen ihan erilaisen syyn takia. Osalla masennusoireet aiheuttaa raudan puute veressä, toisella vaikka työpaikkakiusaaminen. Dopamiimi on hormoni, jonka lisääminen pienessä määrin lisää väkiaikaisesti mielihyvän tunnetta. Dopamiimioitoisuuden nousu lisää kuitenkin myös riskejä mm. psykoosille, eli mikään oikotie onneen sen määrän manipulointi aivoissa ei aina ole.
Masennusta ei Suomessa diagnosoida mittaamalla aivokemiasta yhtään mitään, vaan kyselemällä, onko masentunut. Tällöin ei oikeasti selviä, mitä kullakin yksilöllä aivoissa oikeasti on tai ei ole, eikä hoidot perustu kunkin potilaan yksilötason aivotutkimuksiin, vaan tilastotietoon siitä, mikä väestössä on aiemmin toiminut keskimäärin mitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Mikä sitten on suuri tragedia? Aika harvoin se on joku yksittäinen tapahtuma, mihin masennuksen voisi johtaa. Usein syyt juontuvat hyvinkin varhaiseen lapsuuteen saakka. Itselläni, ja monilla muilla, masennuksen alkuperäinen syy oli koulukiusaaminen, joka johti yksinäisyyteen ja huonoon itsetuntoon, joka johti syömishäiriöihin ja ahdistushäiriöön... Paranin kyllä lopulta, mutta vuosia siihen meni. Tuollaiset lapsuuden ulkopuolelle jäämisen kokemukset tai turvattomat tai muuten huonot kotiolot lienevät aika yleisiä masennuksen taustasyitä. Varhaislapsuuden kokemuksilla ja sillä onko saanut muodostettua turvallisia kiintymyssuhteita, on psykologisenkin tiedon valossa todella suuri merkitys ihmisen mielenterveyden kehitykselle.
Ehkä noin tai sitten ei. Aika mahdoton on osoittaa kausaatiota lapsuuden ja myöhemmän masennuksen välille yksilötasolla. Syömishäiriöt ja ahdistuneisuus ovat niistä kärsivillä aika usein lähisuvussa yleisiä muillakin. Ilman jotain lapsuuden tapahtumia olisi samat oireet voineet tulla jossain kohtaa siltikin. Itsellä oli lapsena syömishäiriö. Samaa oli suvussa ollut muillakin. Häiriö kesti alle 10 vuotta ja meni aikanaan ohi ilman hoitotoimia iän kasvaessa, kuten muillakin suvussa oli käynyt.
Sairaalassa tuli käytyä tutkimuksissa koulun käskemänä, mutta vanhemmat ei nähneet tarvetta hoitotoimille, kun heillä oli lapsuudessa ollut itselläänkin samat vaiheet, mikä oli ihan oikea päätös jälkikäteen mietittynä. Moni asia menee itsestään ohi, eikä kaikkea kuulu aina medikalisoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus ei johdu vastoinkäymisistä vaan aivokemian häiriöistä.
"Masennus" joka tulee vastoinkäymisen jälkeen on surua, ei masennusta.Muuten kyllä mutta mitään aivokemian häiriötä ei ole koskaan löydetty mikä aiheuttaisi masennusta.
On jotain tutkimuksia, että masennus on aivojen tulehdustila.
Miksi esim. minulla auttaa dopamiinin lisääminen aivokuoreen? Jotain aivoistani puuttuu.Masennusoireita voi tulla yli kymmenen ihan erilaisen syyn takia. Osalla masennusoireet aiheuttaa raudan puute veressä, toisella vaikka työpaikkakiusaaminen. Dopamiimi on hormoni, jonka lisääminen pienessä määrin lisää väkiaikaisesti mielihyvän tunnetta. Dopamiimioitoisuuden nousu lisää kuitenkin myös riskejä mm. psykoosille, eli mikään oikotie onneen sen määrän manipulointi aivoissa ei aina ole.
Masennusta ei Suomessa diagnosoida mittaamalla aivokemiasta yhtään mitään, vaan kyselemällä, onko masentunut. Tällöin ei oikeasti selviä, mitä kullakin yksilöllä aivoissa oikeasti on tai ei ole, eikä hoidot perustu kunkin potilaan yksilötason aivotutkimuksiin, vaan tilastotietoon siitä, mikä väestössä on aiemmin toiminut keskimäärin mitenkin.
Minä olen sairastanut masennusta nyt 30 vuotta. Luultavasti jo aikaisemmin, koska sain lapsena raivokohtauksia usein.
Tunnustelen omaa oloani päivittäin.
Pahimmillaan masennus on ollut niin jäätävää, että pissat tulee housuun jännityksen takia, jos astun ovesta ulos. Ei siinä mitään, että puoli päivää lojun sängyssä ja ruuat tilaan netistä.
Lääkkeiden avulla nauran, koen iloa, hoidan kotihommat, käyn töissä jne. Elän tavallista elämää.
Vierailija kirjoitti:
Yhden terapeutin sanoin "Sulla on vaan ollut aika raskas elämä". Ei mitään suurta draamaa vaan perus vastoinkäymisiä liukuhihnalla. Ja ADHD+ asberger piirteitä mitkä rasittaa omalta osaltaan.
Ja töissä olen, yhden 6kk jakson olin sairaslomalla ja osa-aikaisella sairaslomalla hermoromahduksen jälkeen, muuten työt sujuu kohtalaisen hyvin. Reilu kahdeksan vuotta samalla työnantajalla ja pari ylennystäkin tullut, vaikka opiskelut ei oikein ota sujuakseen työn ohella. Vapaapäivinä saatan sitten olla sänky-jääkaappi-sänky linjalla monta päivää käymättä suihkussa.
Kohta 30 vuotta masennusta takana, vaikean ja keskivaikean välillä, en tiedä miksi en parannu. Varmaan juuri siksi kun ei ole sitä selkeää syytä taustalla.
Mikähän on oikeasti "hermoromahdus" lääketieteelliseltä nimeltään?
Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaksi erittäin vaikeaa masennusta. Ihan järkyttävää. Ja ilman mitään syytä. Lääkitys ei auttanut, ect auttoi+estolääkitys. Lääke lopetettiin liian varhain, uusi masennus.
Nyt estolääkitys 3v - kai loppu elämän?
Nyt on terveys tasapainossa.
Mikä lääke ja annos? Itsellä Lamictal 200mg, pidettiin samana vaikka masennus uusiutui ja silloin vain lisättiin rinnalle toinen lääke. Edelleen kaksi lääkettä, ilmeisesti pysyvästi.
Moni masentunut nimenomaan on äärimmäisen tunnollinen ja jatkaa viimeisilläkin voimilla kunnes romahdus tulee. Apua ei osata tai uskalleta hakea ajoissa.
Masennuksen hoito on meillä aivan liian diagnoosikeskeistä ja terapiaan pääseminen kohtuuttoman vaikeaa, jopa mahdotonta. Tk:n yleislääkäreillä ei ole riittävää ymmärrystä masennuksesta, vaan pahimmillaan somaattisia sairauksia pidetään masennuksena, annetaan diagnoosi ja lääkkeet ja hoito on siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, jos oikeasti haluat tietää masennuksesta lue Marko Annalan Värityskirja. Se on tietty vähän ikävämpi tapa tutustua aiheeseen, kun et voi väittää kirjalle vastaan eikä haukkuminenkaan tuota iloa. 😁
Epäilen ettei ap:lle muutenkaan lukeminen maista.
Suosittelen samaa kirjaa myös masentuneille, siitä voi ammentaa itselleen ymmärrystä omasta tilasta, ja se voi auttaa paranemisessa. Mitään vinkkejä ja keinoja Annala ei suoraan anna. Itseäni kirjan lukeminen auttoi ensimmäisessä masennuksessa, ja selvisin masennuksestani ilman lääkkeitä.
Ja niille, jotka eivät tiedä kuka Marko Annala on, voin kertoa, että hän on Mokoman laulaja ja lauluntekijä, että semmoinen selkärangaton luuseri. 😎👍
Ei masennus noudata logiikkaa tai vaadi aina erillistä syytä.
Sama kuin kysyisit: "Miksi olette sairastuneet syöpään ja miksi ette parane?" Joskus löytyy selkeä syy (esim. tupakointi > keuhkosyöpä), mutta joskus se syöpä vain tulee jostain, eikä välttämättä enää parane vaikka mitä tekisi. Sama pätee masennukseen.
Tyhmät yleensä luulevat, että masennus on sama kuin paha mieli jostain ikävästä asiasta. Ei ole. Syvä suru ja masennus ovat eri asioita, vaikka voivatkin oireilla samalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sitten on suuri tragedia? Aika harvoin se on joku yksittäinen tapahtuma, mihin masennuksen voisi johtaa. Usein syyt juontuvat hyvinkin varhaiseen lapsuuteen saakka. Itselläni, ja monilla muilla, masennuksen alkuperäinen syy oli koulukiusaaminen, joka johti yksinäisyyteen ja huonoon itsetuntoon, joka johti syömishäiriöihin ja ahdistushäiriöön... Paranin kyllä lopulta, mutta vuosia siihen meni. Tuollaiset lapsuuden ulkopuolelle jäämisen kokemukset tai turvattomat tai muuten huonot kotiolot lienevät aika yleisiä masennuksen taustasyitä. Varhaislapsuuden kokemuksilla ja sillä onko saanut muodostettua turvallisia kiintymyssuhteita, on psykologisenkin tiedon valossa todella suuri merkitys ihmisen mielenterveyden kehitykselle.
Ehkä noin tai sitten ei. Aika mahdoton on osoittaa kausaatiota lapsuuden ja myöhemmän masennuksen välille yksilötasolla. Syömishäiriöt ja ahdistuneisuus ovat niistä kärsivillä aika usein lähisuvussa yleisiä muillakin. Ilman jotain lapsuuden tapahtumia olisi samat oireet voineet tulla jossain kohtaa siltikin. Itsellä oli lapsena syömishäiriö. Samaa oli suvussa ollut muillakin. Häiriö kesti alle 10 vuotta ja meni aikanaan ohi ilman hoitotoimia iän kasvaessa, kuten muillakin suvussa oli käynyt.
Sairaalassa tuli käytyä tutkimuksissa koulun käskemänä, mutta vanhemmat ei nähneet tarvetta hoitotoimille, kun heillä oli lapsuudessa ollut itselläänkin samat vaiheet, mikä oli ihan oikea päätös jälkikäteen mietittynä. Moni asia menee itsestään ohi, eikä kaikkea kuulu aina medikalisoida.
Miten se olisi mahdotonta? Minulla nuo ongelmat alkoivat ihan selkeästi siis jo lapsuudessa, pikkuhiljaa koulumaailmaan siirtyessä ja kiusaamisen alkaessa. Mielestäni syy-seuraus-yhteys on tässä aika kiistaton, ei tilanne ollut se, että yhtäkkiä aikuisena masennuin, vaan masennuin jo lapsena näiden asioiden seurauksena. Ennen kiusaamista olin ihan tavallinen, iloinen lapsi. Masennus jatkui siis käytännössä yhtäjaksoisesti lapsuudesta pitkälle aikuisikään. Näin on hyvin monilla muillakin koulukiusatuilla.
Lähes 10 vuotta on muuten jo tosi pitkä aika olla syömishäiriöinen, mielestäni omituista olla puuttumatta siihen ja nähdä se vain "vaiheena". Kuulostaa vakavien ongelmien vähättelyltä. Entä jos se ei olisikaan mennyt ohi? Syömishäiriö on mielenterveyshäiriöistä tappavimpia ja etenkin pitkään jatkuessaan se kyllä helposti kroonistuu, jotkut ovat sairaita vielä 50-vuotiainakin. Monilla se myös menee ohi ilman hoitotoimenpiteitä, en itsekään saanut varsinaisesti siihen kohdistettua hoitoa, mutta kävin kyllä pitkään esim. vertaistukiryhmissä ja työstin asiaa ihan tietoisesti itse, ja sain keskusteluapua noiden muiden ongelmien vuoksi.
Pitkään jatkuneella aliravitsemustilalla voi olla hyvin vakavia seurauksia, voi aiheuttaa naisilla esim. lapsettomuutta tai osteoporoosia, joten aika oudolta kuulostaa suhtautua siihen vain vaiheena, joka varmaan menee ohi. Syömishäiriöistä tiedetään jo, että mitä nopeammin saa apua ja kierre katkaistaan, sitä helpommin ihminen toipuu kokonaan. Itse olin niin pitkään sairas, että huomaan itsessäni edelleen riski palata vaikeissa tilanteissa vanhoihin tapoihin, vaikka olen jo useampi vuosi sitten päässyt eteenpäin sairaudesta.
En itsekään kannata kaiken medikalisoimista, mutta en myöskään vakavien mielenterveysongelmien vähättelyä. Jos joku olisi puuttunut omaan oireiluuni jo sen alkaessa, olisin ehkä voinut välttyä yli kymmenen vuoden syömishäiriöltä, joka vaikutti kokonaisvaltaisesti koko elämään ja ihmissuhteisiin. Oman lapseni kohdalla en ainakaan jäisi odottelemaan, että tällainen häiriö loppuu itsestään. Vaikka se menisikin ajan mittaan itsestään ohi, niin miksi ihmeessä antaisin lapseni kärsiä vaikka 7 vuotta, jos hyvällä hoidolla hän voisi toipua jo vuodessa tai kahdessa, ja päästä normaaliin elämään kiinni?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sitten on suuri tragedia? Aika harvoin se on joku yksittäinen tapahtuma, mihin masennuksen voisi johtaa. Usein syyt juontuvat hyvinkin varhaiseen lapsuuteen saakka. Itselläni, ja monilla muilla, masennuksen alkuperäinen syy oli koulukiusaaminen, joka johti yksinäisyyteen ja huonoon itsetuntoon, joka johti syömishäiriöihin ja ahdistushäiriöön... Paranin kyllä lopulta, mutta vuosia siihen meni. Tuollaiset lapsuuden ulkopuolelle jäämisen kokemukset tai turvattomat tai muuten huonot kotiolot lienevät aika yleisiä masennuksen taustasyitä. Varhaislapsuuden kokemuksilla ja sillä onko saanut muodostettua turvallisia kiintymyssuhteita, on psykologisenkin tiedon valossa todella suuri merkitys ihmisen mielenterveyden kehitykselle.
Ehkä noin tai sitten ei. Aika mahdoton on osoittaa kausaatiota lapsuuden ja myöhemmän masennuksen välille yksilötasolla. Syömishäiriöt ja ahdistuneisuus ovat niistä kärsivillä aika usein lähisuvussa yleisiä muillakin. Ilman jotain lapsuuden tapahtumia olisi samat oireet voineet tulla jossain kohtaa siltikin. Itsellä oli lapsena syömishäiriö. Samaa oli suvussa ollut muillakin. Häiriö kesti alle 10 vuotta ja meni aikanaan ohi ilman hoitotoimia iän kasvaessa, kuten muillakin suvussa oli käynyt.
Sairaalassa tuli käytyä tutkimuksissa koulun käskemänä, mutta vanhemmat ei nähneet tarvetta hoitotoimille, kun heillä oli lapsuudessa ollut itselläänkin samat vaiheet, mikä oli ihan oikea päätös jälkikäteen mietittynä. Moni asia menee itsestään ohi, eikä kaikkea kuulu aina medikalisoida.
Miten se olisi mahdotonta? Minulla nuo ongelmat alkoivat ihan selkeästi siis jo lapsuudessa, pikkuhiljaa koulumaailmaan siirtyessä ja kiusaamisen alkaessa. Mielestäni syy-seuraus-yhteys on tässä aika kiistaton, ei tilanne ollut se, että yhtäkkiä aikuisena masennuin, vaan masennuin jo lapsena näiden asioiden seurauksena. Ennen kiusaamista olin ihan tavallinen, iloinen lapsi. Masennus jatkui siis käytännössä yhtäjaksoisesti lapsuudesta pitkälle aikuisikään. Näin on hyvin monilla muillakin koulukiusatuilla.
Lähes 10 vuotta on muuten jo tosi pitkä aika olla syömishäiriöinen, mielestäni omituista olla puuttumatta siihen ja nähdä se vain "vaiheena". Kuulostaa vakavien ongelmien vähättelyltä. Entä jos se ei olisikaan mennyt ohi? Syömishäiriö on mielenterveyshäiriöistä tappavimpia ja etenkin pitkään jatkuessaan se kyllä helposti kroonistuu, jotkut ovat sairaita vielä 50-vuotiainakin. Monilla se myös menee ohi ilman hoitotoimenpiteitä, en itsekään saanut varsinaisesti siihen kohdistettua hoitoa, mutta kävin kyllä pitkään esim. vertaistukiryhmissä ja työstin asiaa ihan tietoisesti itse, ja sain keskusteluapua noiden muiden ongelmien vuoksi.
Pitkään jatkuneella aliravitsemustilalla voi olla hyvin vakavia seurauksia, voi aiheuttaa naisilla esim. lapsettomuutta tai osteoporoosia, joten aika oudolta kuulostaa suhtautua siihen vain vaiheena, joka varmaan menee ohi. Syömishäiriöistä tiedetään jo, että mitä nopeammin saa apua ja kierre katkaistaan, sitä helpommin ihminen toipuu kokonaan. Itse olin niin pitkään sairas, että huomaan itsessäni edelleen riski palata vaikeissa tilanteissa vanhoihin tapoihin, vaikka olen jo useampi vuosi sitten päässyt eteenpäin sairaudesta.
En itsekään kannata kaiken medikalisoimista, mutta en myöskään vakavien mielenterveysongelmien vähättelyä. Jos joku olisi puuttunut omaan oireiluuni jo sen alkaessa, olisin ehkä voinut välttyä yli kymmenen vuoden syömishäiriöltä, joka vaikutti kokonaisvaltaisesti koko elämään ja ihmissuhteisiin. Oman lapseni kohdalla en ainakaan jäisi odottelemaan, että tällainen häiriö loppuu itsestään. Vaikka se menisikin ajan mittaan itsestään ohi, niin miksi ihmeessä antaisin lapseni kärsiä vaikka 7 vuotta, jos hyvällä hoidolla hän voisi toipua jo vuodessa tai kahdessa, ja päästä normaaliin elämään kiinni?
Ensimmäisessä lauseesa piti siis lukea, miksi se ei olisi mahdollista, viitaten aiemman kommentoijan mielipiteeseen kausaatiosta.
Minulla kyse oli siitä että tukahdutin kaikki kiukun ja vihan tunteeni ja osan positiivisistakin tunteista, tai ainakin yritin. Minkä seurauksena ne tulivat läpi kuitenkin epämääräisenä masennuksena ja ahdistuksena. Kun opettelin tunnistamaan tunteitani oli tajunnanräjäyttävää huomata, että ahdistus saattoi olla myös tukahdutettu ilo. Tunnelma lapsiudenperheessäni oli koko ajan kuin hautajaisissa, ei siellä voi olla iloinen ja hyväntuulinen. Siksi jouduin tukahduttamaan myös myönteiset tunteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi erittäin vaikeaa masennusta. Ihan järkyttävää. Ja ilman mitään syytä. Lääkitys ei auttanut, ect auttoi+estolääkitys. Lääke lopetettiin liian varhain, uusi masennus.
Nyt estolääkitys 3v - kai loppu elämän?
Nyt on terveys tasapainossa.Mikä lääke ja annos? Itsellä Lamictal 200mg, pidettiin samana vaikka masennus uusiutui ja silloin vain lisättiin rinnalle toinen lääke. Edelleen kaksi lääkettä, ilmeisesti pysyvästi.
Duloxetine 60, Mirta 30
Nuorena meni aivokemiat sekaisin. Alkoi jo 13-vuotiaana, hormonit. Geenit taustalla, ikäviä kokemuksia varhaislapsuudessa, ristiriitoja perheessä. En onnistunut nuorena solmimaan hyvää parisuhdetta. Yksinäisyys, uravalinta, työttömyys, ulkopuolisuuden tunne. Myös tunne rikkonaisuudesta ja vajavaisuudesta.