Mitä miehet oikein saa paskoista avioliitoista kun munkaan mies ei halua erota vaikka ei ilmeisesti luota muhun yhtään?
Siis mikä järki tässä enää on? Tavattiin aviomiehen kanssa 12v sitten ja vuoden päästä jo mentiin naimisiin kun oltiin varmoja tunteistamme. Sit kohtapuoliin olikin lapsi jo tuloillaan yhteisestä toiveesta.
Ensimmäisten vuosien aikana kävi myös selväksi, että mies ei sit ilmeisesti luota minuun yhtään. Alusta lähtien hän piti asiat vain itsellään, tai kertoi tärkeät uutiset ensin lähimmälle kaverilleen, sitten mulle. Samoin lapsuudenperhettään koskevat asiat jätti kertomatta. Koko ajan tuli yllätyksiä ja viime hetkellä sain tietää monista isoista käänteistä tai sattuman kautta. On paljon asioita joita normaalit ihmiset jakaa puolisonsa kanssa mutta miehen mielestä ne ei mulle kuulu. Esim äitinsä sairastuminen syöpään, tai kun mies sai ansiomerkin. Ei vaan tullut sanottua tai enkö mä muistanut kertoa tai ei se kuulu sulle on miehen syyt touhulleen.
Itse koin, että meillä oli alusta lähtien hyvä ja vakaa liitto.
Mies sotki pikku hiljaa omat ja perheen raha-asiat, ongelmat selvisivät mulle vasta kun velkoja kutsui käräjäoikeuteen. No niistä nyt selvitty.
Mies jatkaa vaan samaa latua, että pitää asiat itsellään, ei kerro oikeastaan mistään mitään. Emme ole vuosikausiin keskustelleet kunnolla.
Jos minä kerron jotain tärkeää, mies voi selata kännykkää samaan aikaan, ei häntä kiinnosta.
Mikä tällaisen liiton pointti oikein on? Mies ei halua erota. Mitä hän tästä liitosta edes saa? Jos ei voi luottaa puolisoonsa sen vertaa, että puhuisi edes ne tärkeimmät asiat.
Tämä on vaikuttanut muhun niin, etten itsekään kerro mistään mitään. Mulla on eräs harrastus joka vie toiselle puolelle suomea aika ajoin, ja se on mun henkireikä, se ja siellä tavatut ihmiset ja se yhteisö.
Voisi kai 2020-luvulla jo odottaa toisenlaista avioliittoa kuin tällaista pakkopullaan joka ei anna kummallekaan enää mitään.
Olen välillä laskenut, montako sanaa me sanotaan suoraan toisillemme. Helposti jää alle kolmeenkymmeneen päivässä. Kumpikin istutaan sohvalla eikä sanota mitään. oikeastaan aina katsotaan telkkaa niin ei tartte vaivautua puhumattomuudesta.
Liittomme on ihan täysi vitsi. En ymmärrä miehiä mitä he tällaisesta vitsiliitosta edes saa. Itse en ole vuosikausiin saanut mitään, mietin eroa joka päivä monta kertaa ja lasken vuosia ja kuukausia siihen, että lapsi muuttaa omilleen, jolloin voi viimeistään erota. Suunnittelen elämääni niin, ettei suunnitelmiin mies kuulu.
Mutta mies ei halua erota.
Kommentit (67)
Mies eroaa omasta aloitteestaan yleensä vain silloin, kun hänellä on jo katsottuna uusi vaimo.
Tommoisia liittoja on paljon mutta yleensä vaimot saa jotain itsekin. Lähinnä taloudellista hyötyä. Usein tollainen mies on rikas. No sun ei ole mutta onko edes hyvätuloinen? Jos ei, niin lusikat jakoon vaan. Turha odotella lasten aikuistumista, eropaperit vireille niin sulla on mahdollisuus löytää oikea kumppani.
Eroa sinä. Et tarvii miehen lupaa erota. Miksi naiset on niin avuttomia eroamaan. Tuo juttunne ei toimi ei ole luottamusta eikä mitään. Heivaa se surkea mies pois elämästäsi.
Siis olet hoitanut miehen rahasotkut ja ilmeisesti kodinkin? Ennemminkin kysyisin, mitä sinä saat? Mieshän saa paljonkin.
En tunne miestäsi, joten hänellä on varmaan omat syynsä jatkaa liittoa.
Kuulostaa kuitenkin siltä, että sinä et halua jatkaa, mutta jäät. Miksi? Ei oikein riitä perusteeksi että mies haluaa, eikö? Mitä sinä haluat?
Ainoa hyöty miehestä on se, että se maksaa osan laskuista. Kuinka pitkälle se sitten kantaa jää nähtäväksi. Aikamoinen riippakivi muuten. Olisinpa ollut nuorena viisaampi. Nyt en haluaisi tinkiä elintasosta ja yritän sietää haisevaa keski-ikäistä ukkoa. / Eri
Sekin on tärkeä palvelu minkä nainen antaa, kun se ottaa vastuun miehen pahasta olosta ja on syyllinen miehen mielestä kaikkeen pahaan hänen elämässään. Mies voi ulkoistaa kaikki negatiiviset ominaisuudet naiseensa ja näin säilyttää positiivisen minäkuvan ja kuvan itsestään tahdottomana uhrina.
No mitä sinä tuosta avioliitosta saat? Miksi sinä et eroa? Mies on varmaan tyytyväinen, kun sinä hoidat hänenkin asiansa.
Vierailija kirjoitti:
Mies eroaa omasta aloitteestaan yleensä vain silloin, kun hänellä on jo katsottuna uusi vaimo.
Tämä.
En tunne KETÄÄN miestä, joka olisi eronnut luottamuspulan tai *kasvoimme erillemme* -tyylisen syyn takia.
Jos mies kokee liitossa olevan ongelmia, hän laittaa haun päälle ja etsii uuden naisen, varmistelee että tämä on valmis suhteeseen ja hakee eroa. Usein muuttaa suoraan uuden naisen luo.
Vai eikö mies pidä sinua tärkeänä ja jaa asioita kanssasi? Onko joku häiriö kyseessä niin, ettei ymmärrä tunteiden merkitystä eli mitä seuraa tuollaisesta käyttäytymisestä.
En kyllä ymmärrä, mitä itsekään teet tuossa liitossa.
Vierailija kirjoitti:
Ainoa hyöty miehestä on se, että se maksaa osan laskuista. Kuinka pitkälle se sitten kantaa jää nähtäväksi. Aikamoinen riippakivi muuten. Olisinpa ollut nuorena viisaampi. Nyt en haluaisi tinkiä elintasosta ja yritän sietää haisevaa keski-ikäistä ukkoa. / Eri
Meillä ihan sama tilanne. Jos nyt eroaisin, niin joutuisin muuttamaan taas kerrostaloon. Eikä rakkaaseen, itse laittamaani kesäpaikkaan olisi varaa, ei mulla olisi rahaa ostaa miestä siitä ulos.
Niinpä yritän vain sietää. Meillä on menty jo siihen, että nukutaan eri huoneissa. Sain tekosyyn tähän, kun miehelle tuli uniapnea ja hän joutui hankkimaan sen hirveää ääntä pitävän puhalluslaitteen. Sanoin etten saa tässä metelissä nukuttua edes korvatulpat korvissa ja mies siirtyi vierashuoneen 120-senttiseen sänkyyn. Minä nukun makkarin 180-senttisessä Hästensissä.

Miksi mies nukkuu huonommassa sängyssä, jos hänellä on uniapnea? Eikö hänelle pitäisi taata mahdollisimman paras nukkumismahdollisuus sairauden takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa hyöty miehestä on se, että se maksaa osan laskuista. Kuinka pitkälle se sitten kantaa jää nähtäväksi. Aikamoinen riippakivi muuten. Olisinpa ollut nuorena viisaampi. Nyt en haluaisi tinkiä elintasosta ja yritän sietää haisevaa keski-ikäistä ukkoa. / Eri
Meillä ihan sama tilanne. Jos nyt eroaisin, niin joutuisin muuttamaan taas kerrostaloon. Eikä rakkaaseen, itse laittamaani kesäpaikkaan olisi varaa, ei mulla olisi rahaa ostaa miestä siitä ulos.
Niinpä yritän vain sietää. Meillä on menty jo siihen, että nukutaan eri huoneissa. Sain tekosyyn tähän, kun miehelle tuli uniapnea ja hän joutui hankkimaan sen hirveää ääntä pitävän puhalluslaitteen. Sanoin etten saa tässä metelissä nukuttua edes korvatulpat korvissa ja mies siirtyi vierashuoneen 120-senttiseen sänkyyn. Minä nukun makkarin 180-senttisessä Hästensissä.
Eikö sinun olisi pitänyt siirtyä sinne vierashuoneeseen.
teetkö ruokaa, siivoatko, pesetkö pyykkiä... käyttää palveluitasi?
Mun mies saa taloudellista hyötyä. Itsellään ei ole luottotietoja, joten saa hyötyä siitä että minulla on.
Kai se jotenkin pitää seurastani, koska aina hakeutuu seuraani ja juttelemaan. Minä puolestani olen introvertti joka tarvitsee paljon omaa rauhaa ja palautumista koska työni on erittäin sosiaalista.
En keksi muita syitä. Olisi vapaa lähtemään mutta ei lähde.
En ymmärrä aloittajaa.
Jos puoliso ei halua olla sun kanssa ni laita se mäkeen.Eroa voi kato hakea kumpi tahansa joten miksi pilata elämä vastentahtoisen kumppanin jupinan kuuntelemiseen?
Miehelle sormus on kai jokin statuskysymys.
Minä aikanani kun tapasin mieheni, niin hän halusi kihloihin. Hän halusi sormuksen. Ihmettelin sitä, ja tuo onnse johtopäätös mihin tulin. Mies oli tuolloin 45 v, eli ikäkysmys kai myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa hyöty miehestä on se, että se maksaa osan laskuista. Kuinka pitkälle se sitten kantaa jää nähtäväksi. Aikamoinen riippakivi muuten. Olisinpa ollut nuorena viisaampi. Nyt en haluaisi tinkiä elintasosta ja yritän sietää haisevaa keski-ikäistä ukkoa. / Eri
Meillä ihan sama tilanne. Jos nyt eroaisin, niin joutuisin muuttamaan taas kerrostaloon. Eikä rakkaaseen, itse laittamaani kesäpaikkaan olisi varaa, ei mulla olisi rahaa ostaa miestä siitä ulos.
Niinpä yritän vain sietää. Meillä on menty jo siihen, että nukutaan eri huoneissa. Sain tekosyyn tähän, kun miehelle tuli uniapnea ja hän joutui hankkimaan sen hirveää ääntä pitävän puhalluslaitteen. Sanoin etten saa tässä metelissä nukuttua edes korvatulpat korvissa ja mies siirtyi vierashuoneen 120-senttiseen sänkyyn. Minä nukun makkarin 180-senttisessä Hästensissä.
Oletpa aika itsekäs tyyppi. Sinut sinne vierashuoneeseen pitäisi laittaa.
Miehet ei odota puolisoltaan oikeastaan mitään muuta kuin sen että on joku. Sillä miehet ei kestä olla yksin. Jos liitossa on seksiä ja vaimo edes alkeellisella tasolla pyörittää kotihommia ja hoitaa lapsia, niin se riittää miehelle.
Monet miehet ajattelee niin että jonkin sortin vaimo on kalustoon kuuluva esine joka pitää olla jotta on kunnollinen ja julkisivu kunnossa. Sit ne ystävät ja sukulaiset on erikseen.
Avioero on miehelle aina huomattavasti raskaampi kuin naiselle joten siksi miehet välttää eroa viimeiseen asti. Eivät jaksa sitä prosessia. Varsinkin jos pitää omaisuudesta ja huoltajuudesta tapella.