Lue keskustelun säännöt.
Mitä miehet oikein saa paskoista avioliitoista kun munkaan mies ei halua erota vaikka ei ilmeisesti luota muhun yhtään?
12.02.2023 |
Siis mikä järki tässä enää on? Tavattiin aviomiehen kanssa 12v sitten ja vuoden päästä jo mentiin naimisiin kun oltiin varmoja tunteistamme. Sit kohtapuoliin olikin lapsi jo tuloillaan yhteisestä toiveesta.
Ensimmäisten vuosien aikana kävi myös selväksi, että mies ei sit ilmeisesti luota minuun yhtään. Alusta lähtien hän piti asiat vain itsellään, tai kertoi tärkeät uutiset ensin lähimmälle kaverilleen, sitten mulle. Samoin lapsuudenperhettään koskevat asiat jätti kertomatta. Koko ajan tuli yllätyksiä ja viime hetkellä sain tietää monista isoista käänteistä tai sattuman kautta. On paljon asioita joita normaalit ihmiset jakaa puolisonsa kanssa mutta miehen mielestä ne ei mulle kuulu. Esim äitinsä sairastuminen syöpään, tai kun mies sai ansiomerkin. Ei vaan tullut sanottua tai enkö mä muistanut kertoa tai ei se kuulu sulle on miehen syyt touhulleen.
Itse koin, että meillä oli alusta lähtien hyvä ja vakaa liitto.
Mies sotki pikku hiljaa omat ja perheen raha-asiat, ongelmat selvisivät mulle vasta kun velkoja kutsui käräjäoikeuteen. No niistä nyt selvitty.
Mies jatkaa vaan samaa latua, että pitää asiat itsellään, ei kerro oikeastaan mistään mitään. Emme ole vuosikausiin keskustelleet kunnolla.
Jos minä kerron jotain tärkeää, mies voi selata kännykkää samaan aikaan, ei häntä kiinnosta.
Mikä tällaisen liiton pointti oikein on? Mies ei halua erota. Mitä hän tästä liitosta edes saa? Jos ei voi luottaa puolisoonsa sen vertaa, että puhuisi edes ne tärkeimmät asiat.
Tämä on vaikuttanut muhun niin, etten itsekään kerro mistään mitään. Mulla on eräs harrastus joka vie toiselle puolelle suomea aika ajoin, ja se on mun henkireikä, se ja siellä tavatut ihmiset ja se yhteisö.
Voisi kai 2020-luvulla jo odottaa toisenlaista avioliittoa kuin tällaista pakkopullaan joka ei anna kummallekaan enää mitään.
Olen välillä laskenut, montako sanaa me sanotaan suoraan toisillemme. Helposti jää alle kolmeenkymmeneen päivässä. Kumpikin istutaan sohvalla eikä sanota mitään. oikeastaan aina katsotaan telkkaa niin ei tartte vaivautua puhumattomuudesta.
Liittomme on ihan täysi vitsi. En ymmärrä miehiä mitä he tällaisesta vitsiliitosta edes saa. Itse en ole vuosikausiin saanut mitään, mietin eroa joka päivä monta kertaa ja lasken vuosia ja kuukausia siihen, että lapsi muuttaa omilleen, jolloin voi viimeistään erota. Suunnittelen elämääni niin, ettei suunnitelmiin mies kuulu.
Mutta mies ei halua erota.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa hyöty miehestä on se, että se maksaa osan laskuista. Kuinka pitkälle se sitten kantaa jää nähtäväksi. Aikamoinen riippakivi muuten. Olisinpa ollut nuorena viisaampi. Nyt en haluaisi tinkiä elintasosta ja yritän sietää haisevaa keski-ikäistä ukkoa. / Eri
Meillä ihan sama tilanne. Jos nyt eroaisin, niin joutuisin muuttamaan taas kerrostaloon. Eikä rakkaaseen, itse laittamaani kesäpaikkaan olisi varaa, ei mulla olisi rahaa ostaa miestä siitä ulos.
Niinpä yritän vain sietää. Meillä on menty jo siihen, että nukutaan eri huoneissa. Sain tekosyyn tähän, kun miehelle tuli uniapnea ja hän joutui hankkimaan sen hirveää ääntä pitävän puhalluslaitteen. Sanoin etten saa tässä metelissä nukuttua edes korvatulpat korvissa ja mies siirtyi vierashuoneen 120-senttiseen sänkyyn. Minä nukun makkarin 180-senttisessä Hästensissä.
Tuttua. Just tuo, että kun tiettyyn elintasoon tottuu, niin ei vaan jaksa erota, jos voi järjestää elämänsä niin, ettei sitä ukkoa tarvitse koko ajan nähdä.
Mun mieheni oli ihana aluksi, tavattiin opiskeluaikana jo. Itse olen akateeminen pätkätyöläinen, mies opiskeli alaa, joka johti varmempaan työllistymiseen ja kovapalkkaiseen työpaikkaan ja urakehitysmahdollisuuksiin. Lasten synnyttyä minä pidin huolta lapsista ja kodista. Mies opiskeli loppuun ja loi uraa. Oltiin tosi nuoria kun tehtiin lapset. Elintaso nousi vuosien varrella huimasti. No, raskas työ vaatii raskaat huvit, mies on dokannut, pettänyt ym. Mutta on ollut ehdottoman hyvä, turvallinen, tunnetaitoinen isä lapsilleen. Viimeinenkin lapsista muutti omilleen viime kesänä.
Jossain kohtaa kipuilin paljonkin etääntyneitä välejämme mutta kun mies ei ole varsinaisesti ilkeä tai v-mainen, ja dokaaminenkin on iän myötä vähentynyt, samoin pettämiset ainakin pääosin. Mut mitään yhteistä meillä ei ole varmaan 10 vuoteen.
Avioehto on. Onneksi talo on molempien nimissä. Osittain yhteisiä tilejäkin. Mutta lomapaikka Suomessa ja toinen ulkomailla vain miehen nimissä. No, olen jo vuosikausia siirtänyt isohkoja summia kuukaudessa tileiltämme henkkoht sijoitusrahastoihini. Mies tästä joskus kysyi, että olet alkanut sijoittaa ja sanoin vaan että parempi se raha on laittaa työhön kuin makuuttaa tilillä. Todellisuudessa varaudun mahdolliseen eroon.
Miehen passitin kuorsausongelman takia toiseen makuuhuoneeseen jo monta vuotta sitten. Päämakkari ja koko ylin kerros on vain mun. Mies lähtee jo 07 pyörällä duuniin, ensin duunin salille ja sit töihin. Minä herään myöhemmin. Itse teen pääosin etätöitä ja harrastan myös päivisin, tapaan lounaalla asiakkaita tai kavereita tai vaan teen töitä kodissamme jonka olen sisustanut. Mies tulee kotiin useimmiten vasta joskus seiskan aikoihin, ja syödään yhdessä. Sit laitan keittiötä kuntoon, mies menee puuhaamaan omiaan. Minäkin sit vetäydyn omaan kerrokseeni tekemään omia juttujani, jos mulla ei ole omia menoja. Tyypillisesti käyn toivottamassa hyvää yötä joskus 22, jolloin jutellaan seuraavasta päivästä ehkä 5-15min. Sit menen omaan kerrokseen.
Jos on iltaedustusta niin mies tulee vasta 22-23 ja pidän huolen etten näe häntä kännissä ollenkaan ja laitan ovenikin lukkoon - ja hakaan, joten mies ei missään tapauksesa pääse könyämåän viinalta ja kenties vieraalta hajuvedeltä haisevana lähelle.
Viikonloppuisin olen välillä loma-asunnolla yksin. Miehellä on melko paljon kalastusreissuja, veneilee, käy Tallinnassa ja Tukholmassa. Jos ollaan kotona niin mies herää jo varhain ja lähtee lenkille tai hiihtämään. Sit menee mieluusti istumaan jonnekin kahvilaan, hänellä on samantyyppistä kaveriseuraa paljon. Tosi harvoin syödään lounas yhdessä. Itsellä la-ilta on kaveri-ilta ja siten illallinenkin syödään erikseen. Sunnuntai on sit parisuhde-aikaa, pakollista seksiä, käydään kävelyllä ja tehdään yhdessä ruokaa. Ihan kivaa se on viettää se yksi päivä hänen kanssaan, kyllä sen kestää.
Ei riidellä, ei puhuta kuin lapsista ja pintapuolisista asioista. Ei yhteisiä harrastuksia eikä yhteisiä ystäviäkään niin paljon kuin ennen. Eroa mietin oikeastaan päivittäin.
Kuulostaa jotenkin surulliselta elolta. Varsinkin tuo pakollinen seksi. Itse en pystyisi ja mielummin laskisin suosiolla elintasoa, kunhan saisin henkisen vapauden. Toivottavasti löydät rohkeutta muutokseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mikä ihme sua estää eroamasta? Tuskin se mies sua väkipakolla pitää sua avioliitossa?
Miehen on pakko tyytyä, jos haluaa lapsia. M27
Mulle kerran mies totesi vähän puolivahingossa, että muuttaa pois kun on löytänyt uuden naisen. Oltiin siis eroamassa ja mies ei halunnut muuttaa pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa hyöty miehestä on se, että se maksaa osan laskuista. Kuinka pitkälle se sitten kantaa jää nähtäväksi. Aikamoinen riippakivi muuten. Olisinpa ollut nuorena viisaampi. Nyt en haluaisi tinkiä elintasosta ja yritän sietää haisevaa keski-ikäistä ukkoa. / Eri
Meillä ihan sama tilanne. Jos nyt eroaisin, niin joutuisin muuttamaan taas kerrostaloon. Eikä rakkaaseen, itse laittamaani kesäpaikkaan olisi varaa, ei mulla olisi rahaa ostaa miestä siitä ulos.
Niinpä yritän vain sietää. Meillä on menty jo siihen, että nukutaan eri huoneissa. Sain tekosyyn tähän, kun miehelle tuli uniapnea ja hän joutui hankkimaan sen hirveää ääntä pitävän puhalluslaitteen. Sanoin etten saa tässä metelissä nukuttua edes korvatulpat korvissa ja mies siirtyi vierashuoneen 120-senttiseen sänkyyn. Minä nukun makkarin 180-senttisessä Hästensissä.
Tuttua. Just tuo, että kun tiettyyn elintasoon tottuu, niin ei vaan jaksa erota, jos voi järjestää elämänsä niin, ettei sitä ukkoa tarvitse koko ajan nähdä.
Mun mieheni oli ihana aluksi, tavattiin opiskeluaikana jo. Itse olen akateeminen pätkätyöläinen, mies opiskeli alaa, joka johti varmempaan työllistymiseen ja kovapalkkaiseen työpaikkaan ja urakehitysmahdollisuuksiin. Lasten synnyttyä minä pidin huolta lapsista ja kodista. Mies opiskeli loppuun ja loi uraa. Oltiin tosi nuoria kun tehtiin lapset. Elintaso nousi vuosien varrella huimasti. No, raskas työ vaatii raskaat huvit, mies on dokannut, pettänyt ym. Mutta on ollut ehdottoman hyvä, turvallinen, tunnetaitoinen isä lapsilleen. Viimeinenkin lapsista muutti omilleen viime kesänä.
Jossain kohtaa kipuilin paljonkin etääntyneitä välejämme mutta kun mies ei ole varsinaisesti ilkeä tai v-mainen, ja dokaaminenkin on iän myötä vähentynyt, samoin pettämiset ainakin pääosin. Mut mitään yhteistä meillä ei ole varmaan 10 vuoteen.
Avioehto on. Onneksi talo on molempien nimissä. Osittain yhteisiä tilejäkin. Mutta lomapaikka Suomessa ja toinen ulkomailla vain miehen nimissä. No, olen jo vuosikausia siirtänyt isohkoja summia kuukaudessa tileiltämme henkkoht sijoitusrahastoihini. Mies tästä joskus kysyi, että olet alkanut sijoittaa ja sanoin vaan että parempi se raha on laittaa työhön kuin makuuttaa tilillä. Todellisuudessa varaudun mahdolliseen eroon.
Miehen passitin kuorsausongelman takia toiseen makuuhuoneeseen jo monta vuotta sitten. Päämakkari ja koko ylin kerros on vain mun. Mies lähtee jo 07 pyörällä duuniin, ensin duunin salille ja sit töihin. Minä herään myöhemmin. Itse teen pääosin etätöitä ja harrastan myös päivisin, tapaan lounaalla asiakkaita tai kavereita tai vaan teen töitä kodissamme jonka olen sisustanut. Mies tulee kotiin useimmiten vasta joskus seiskan aikoihin, ja syödään yhdessä. Sit laitan keittiötä kuntoon, mies menee puuhaamaan omiaan. Minäkin sit vetäydyn omaan kerrokseeni tekemään omia juttujani, jos mulla ei ole omia menoja. Tyypillisesti käyn toivottamassa hyvää yötä joskus 22, jolloin jutellaan seuraavasta päivästä ehkä 5-15min. Sit menen omaan kerrokseen.
Jos on iltaedustusta niin mies tulee vasta 22-23 ja pidän huolen etten näe häntä kännissä ollenkaan ja laitan ovenikin lukkoon - ja hakaan, joten mies ei missään tapauksesa pääse könyämåän viinalta ja kenties vieraalta hajuvedeltä haisevana lähelle.
Viikonloppuisin olen välillä loma-asunnolla yksin. Miehellä on melko paljon kalastusreissuja, veneilee, käy Tallinnassa ja Tukholmassa. Jos ollaan kotona niin mies herää jo varhain ja lähtee lenkille tai hiihtämään. Sit menee mieluusti istumaan jonnekin kahvilaan, hänellä on samantyyppistä kaveriseuraa paljon. Tosi harvoin syödään lounas yhdessä. Itsellä la-ilta on kaveri-ilta ja siten illallinenkin syödään erikseen. Sunnuntai on sit parisuhde-aikaa, pakollista seksiä, käydään kävelyllä ja tehdään yhdessä ruokaa. Ihan kivaa se on viettää se yksi päivä hänen kanssaan, kyllä sen kestää.
Ei riidellä, ei puhuta kuin lapsista ja pintapuolisista asioista. Ei yhteisiä harrastuksia eikä yhteisiä ystäviäkään niin paljon kuin ennen. Eroa mietin oikeastaan päivittäin.
Ainoa järkevä lause oli tuo viimeinen.
Kertoiko ap jo mitä hän saa paskasta avioliitostaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehen on pakko tyytyä, jos haluaa lapsia. M27
Juu juu. Kultakimpalemiehet joutuvat tyytymään ikäviin ja rumiin naisiin, jos kertakaikkiaan haluavat saada perheen ja lapsia. Just.
Minun exälle oli aivan sama kenen kanssa avioliitossa olisi ollut. Minun tilallani olisi voinut olla aivan kuka tahansa. Miehelle tärkeää oli, että voi sanoa olevansa naimisissa, on lapsia ja joku joka hoitaa kotihommat. Seksiäkin olisi kuulema ollut kiva saada, mutta miehen asenne muuttui vuosien saatossa niin kuvottavaksi, etten kerta kaikkiaan voinut. Lisäksi olin todella uupunut, kun pyöritin käytännössä yksin kodin, lapset ja omat työt. Kun yritin exälle esiin itseäni painavia asioita, hän vain tokaisi, ettei se ole muilla sen ihmeellisempää, että ole hiljaa. Seksiä tosin olisi pitänyt saada enemmän, mutta mitään hän ei tehnyt sen eteen, että minulla olisi mitään haluja ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sinä saat?
Saatko edes jonkinlaista taloudellista hyötyä? Osallistuuko mies lapsen hoitoon jotenkin? Kuskaa harrastuksiin tms?
Jos mies jotenkin osallistuu arjen pyöritykseen ja antaa taloudellista turvaa, niin sit ymmärrän jotenkin.
Mutta jos vastaat lapsesta, kodista, siivoukset, kaikki metatyö ja bonuksena mies sotkee raha-asioita niin mikä järki? Vai oletko työtön? Vinkkinä vaan, että työtön yksinasuja / yh saa kyllä asumistukea, ettet tyhjän päälle putoa. Jos ei ole omaisuutta niin toimeentulotuki myös.
Voithan sä katsella sitä ukkoa vielä sen 7 vuotta ja kitua vitsiliitossa.
Vierailija kirjoitti:
Voi miten pystyyn kuolleita suhteita/liittoja. Sinkkuna on kivempaa kuin olla tuommoisissa kuvioissa. Omat rahat ja valinnat. Ystävät ja harrastukset. Ja kivat kohtaamiset ja toiveet. Lukurauha. Ja sitten jotkut vielä luulevat, että heidän puolisoaan joku sinkku vonkaisi. Miksi ihmeessä. Tuollaiset kotimöllit on lapsuudenmuistoja. Mukavaa sunnuntaita kaikille!
Voi et ole nähny vonkaamisesta mitään! Itse ihmettelen harva se päivä, että mitä i h m e t t ä joku näkee tuossakin vaarissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ala varautua eroon ja esim sijoita omia rahojasi. Sit vaan sanot ettei rahasi riitä maksamaan x y z ja mies ne maksaa.
Tai jos on sotkenut raha-asiat niin auta häntä raha-asioiden hoidossa ja hommaa tilinkäyttöoikeus hänen tilille. Jos sieltä siirrät 300€ Nordnetiin kuussa niin tuskin edes huomaa jos raha kerran muutenkin valuu sormien välistä.
Jos nainen ei muuta liitostaan saa, niin sitä rahaa kannattaa yrittää ottaaa. Vaikka se sotisi rakkaus-avioliitto-ihannetta vastaan. Realismia kehiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa hyöty miehestä on se, että se maksaa osan laskuista. Kuinka pitkälle se sitten kantaa jää nähtäväksi. Aikamoinen riippakivi muuten. Olisinpa ollut nuorena viisaampi. Nyt en haluaisi tinkiä elintasosta ja yritän sietää haisevaa keski-ikäistä ukkoa. / Eri
Meillä ihan sama tilanne. Jos nyt eroaisin, niin joutuisin muuttamaan taas kerrostaloon. Eikä rakkaaseen, itse laittamaani kesäpaikkaan olisi varaa, ei mulla olisi rahaa ostaa miestä siitä ulos.
Niinpä yritän vain sietää. Meillä on menty jo siihen, että nukutaan eri huoneissa. Sain tekosyyn tähän, kun miehelle tuli uniapnea ja hän joutui hankkimaan sen hirveää ääntä pitävän puhalluslaitteen. Sanoin etten saa tässä metelissä nukuttua edes korvatulpat korvissa ja mies siirtyi vierashuoneen 120-senttiseen sänkyyn. Minä nukun makkarin 180-senttisessä Hästensissä.
Tuttua. Just tuo, että kun tiettyyn elintasoon tottuu, niin ei vaan jaksa erota, jos voi järjestää elämänsä niin, ettei sitä ukkoa tarvitse koko ajan nähdä.
Mun mieheni oli ihana aluksi, tavattiin opiskeluaikana jo. Itse olen akateeminen pätkätyöläinen, mies opiskeli alaa, joka johti varmempaan työllistymiseen ja kovapalkkaiseen työpaikkaan ja urakehitysmahdollisuuksiin. Lasten synnyttyä minä pidin huolta lapsista ja kodista. Mies opiskeli loppuun ja loi uraa. Oltiin tosi nuoria kun tehtiin lapset. Elintaso nousi vuosien varrella huimasti. No, raskas työ vaatii raskaat huvit, mies on dokannut, pettänyt ym. Mutta on ollut ehdottoman hyvä, turvallinen, tunnetaitoinen isä lapsilleen. Viimeinenkin lapsista muutti omilleen viime kesänä.
Jossain kohtaa kipuilin paljonkin etääntyneitä välejämme mutta kun mies ei ole varsinaisesti ilkeä tai v-mainen, ja dokaaminenkin on iän myötä vähentynyt, samoin pettämiset ainakin pääosin. Mut mitään yhteistä meillä ei ole varmaan 10 vuoteen.
Avioehto on. Onneksi talo on molempien nimissä. Osittain yhteisiä tilejäkin. Mutta lomapaikka Suomessa ja toinen ulkomailla vain miehen nimissä. No, olen jo vuosikausia siirtänyt isohkoja summia kuukaudessa tileiltämme henkkoht sijoitusrahastoihini. Mies tästä joskus kysyi, että olet alkanut sijoittaa ja sanoin vaan että parempi se raha on laittaa työhön kuin makuuttaa tilillä. Todellisuudessa varaudun mahdolliseen eroon.
Miehen passitin kuorsausongelman takia toiseen makuuhuoneeseen jo monta vuotta sitten. Päämakkari ja koko ylin kerros on vain mun. Mies lähtee jo 07 pyörällä duuniin, ensin duunin salille ja sit töihin. Minä herään myöhemmin. Itse teen pääosin etätöitä ja harrastan myös päivisin, tapaan lounaalla asiakkaita tai kavereita tai vaan teen töitä kodissamme jonka olen sisustanut. Mies tulee kotiin useimmiten vasta joskus seiskan aikoihin, ja syödään yhdessä. Sit laitan keittiötä kuntoon, mies menee puuhaamaan omiaan. Minäkin sit vetäydyn omaan kerrokseeni tekemään omia juttujani, jos mulla ei ole omia menoja. Tyypillisesti käyn toivottamassa hyvää yötä joskus 22, jolloin jutellaan seuraavasta päivästä ehkä 5-15min. Sit menen omaan kerrokseen.
Jos on iltaedustusta niin mies tulee vasta 22-23 ja pidän huolen etten näe häntä kännissä ollenkaan ja laitan ovenikin lukkoon - ja hakaan, joten mies ei missään tapauksesa pääse könyämåän viinalta ja kenties vieraalta hajuvedeltä haisevana lähelle.
Viikonloppuisin olen välillä loma-asunnolla yksin. Miehellä on melko paljon kalastusreissuja, veneilee, käy Tallinnassa ja Tukholmassa. Jos ollaan kotona niin mies herää jo varhain ja lähtee lenkille tai hiihtämään. Sit menee mieluusti istumaan jonnekin kahvilaan, hänellä on samantyyppistä kaveriseuraa paljon. Tosi harvoin syödään lounas yhdessä. Itsellä la-ilta on kaveri-ilta ja siten illallinenkin syödään erikseen. Sunnuntai on sit parisuhde-aikaa, pakollista seksiä, käydään kävelyllä ja tehdään yhdessä ruokaa. Ihan kivaa se on viettää se yksi päivä hänen kanssaan, kyllä sen kestää.
Ei riidellä, ei puhuta kuin lapsista ja pintapuolisista asioista. Ei yhteisiä harrastuksia eikä yhteisiä ystäviäkään niin paljon kuin ennen. Eroa mietin oikeastaan päivittäin.
Teidän liitto kuulostaa sellaiselta viime vuosisadan alkupuolen englantilaiselta aatelissuvun liiitolta ala Downton Abbey. Puolisot tapaavat toisiaan 5 min päivässä tai toinen pysyttelee koko ajan Lontoon-kodissa ja toinen kartanossa. Tai mies lähtee Intiaan / Afrikkaan. Sitten pariskunta voi vain valitella, että *emme valitettavasti voi viettää aikaa niin paljon kuin haluaisimme* mutta kaikki jaarlit ja ladyt ympärillä ymmärtävät yskän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse samassa tilanteessa ja koen asian niin että mies on jotenkin vajavainen, eikä pysty kommunikoimaan. Tätä on katseltu kauan ja nykyisin en koskisi häneen enää pinseteilläkään. Jos hän ei kerran kerro mulle mitään, en mäkään sit hänelle. Ei hän huomaa sitäkään.
Pari kertaa on ihmetelly ku ei halata enää.
Lähden heti kun löytyy jotain parempaa.No se parempi löytyy heti, kun lähdet. Yksin on sata kertaa parempi kuin noin ja sitten on myös aidosti ovi auki hyvälle liitolle, jos sellainen osuu kohdalle. Luuletko, että olisit nyt valmis ja edes poimittavissa mukaan mihinkään oikeasti hyvään suhteeseen, kun olet paskassa suhteessa. Se pitää ensin lopettaa ja hoitaa oma sisäinen kasvu ja puhdistautuminen.
Kiitos vastauksesta.
Tommosta pientä alkukankeutta havaittavissa. Siitä ne kielenkannat aukeavat, tai sitten ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse samassa tilanteessa ja koen asian niin että mies on jotenkin vajavainen, eikä pysty kommunikoimaan. Tätä on katseltu kauan ja nykyisin en koskisi häneen enää pinseteilläkään. Jos hän ei kerran kerro mulle mitään, en mäkään sit hänelle. Ei hän huomaa sitäkään.
Pari kertaa on ihmetelly ku ei halata enää.
Lähden heti kun löytyy jotain parempaa.No se parempi löytyy heti, kun lähdet. Yksin on sata kertaa parempi kuin noin ja sitten on myös aidosti ovi auki hyvälle liitolle, jos sellainen osuu kohdalle. Luuletko, että olisit nyt valmis ja edes poimittavissa mukaan mihinkään oikeasti hyvään suhteeseen, kun olet paskassa suhteessa. Se pitää ensin lopettaa ja hoitaa oma sisäinen kasvu ja puhdistautuminen.
Kiitos vastauksesta.
Anteeksi, jos se oli kiireessä loukkaavasti muotoiltu. Mutta ei kukaan tervepäinen mies voi tulla sinua sieltä pelastamaan, joku narsisti korkeintaan vetää sinut liikkeelle tuosta liitosta. Sinun pitää ihan itse erota, tehdä oma henkinen sisäinen kasvu, miksi sinun osaltasi homma meni noin ja mitä jatkossa pitää tehdä toisin niin sitten joko pystyt elämään tyytyväisesti sinkkuna tai hyvässä suhteessa, jos hyvä mies kävelee vastaan. Kaikkea hyvää sinulle ja toivottaavasti uskallat ottaa oman elämäsi omiin käsiisi. Kukaan, hyväkään mies, ei koskaan pidä sinun elämääsi niin hellästi käsissään kuin sinä itse ja kukaan ei koskaan tule katsomaan sinun etuasi niin perusteellisesti kuin sinä itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse samassa tilanteessa ja koen asian niin että mies on jotenkin vajavainen, eikä pysty kommunikoimaan. Tätä on katseltu kauan ja nykyisin en koskisi häneen enää pinseteilläkään. Jos hän ei kerran kerro mulle mitään, en mäkään sit hänelle. Ei hän huomaa sitäkään.
Pari kertaa on ihmetelly ku ei halata enää.
Lähden heti kun löytyy jotain parempaa.No se parempi löytyy heti, kun lähdet. Yksin on sata kertaa parempi kuin noin ja sitten on myös aidosti ovi auki hyvälle liitolle, jos sellainen osuu kohdalle. Luuletko, että olisit nyt valmis ja edes poimittavissa mukaan mihinkään oikeasti hyvään suhteeseen, kun olet paskassa suhteessa. Se pitää ensin lopettaa ja hoitaa oma sisäinen kasvu ja puhdistautuminen.
Tää just. Ett luuleeko itse olevansa ok ja kunhan vaan parempaa löytyis itselle...Että se on hänestä kiinni. Prismassa voi valita eri tuotteita, mutta ihmissuhteiden kanssa onkin erilaista.
Millaiset taidot tuollaisella on? Kerta se ei, ni en mäkään -asetuksilla ei hyvältä vaikuta. Kovat on kyllä luulot.
Minulla olikin oma ketju samanlaisesta aiheesta jokin aika sitten. Täällä siis mies jopa haukkuu ja halveksii minua, muttei silti suostu lähtemään. Meillä on nyt perhetyötä apuna keskusteluissa joissa yritän saada tilannetta eteenpäin, hänet suostumaan eroon. Epäilen yhden syyn olevan lankeavat elatusmaksut, vaikkei hän ole sitä kyllä sanoittanut. Tai sitten vaan uppiniskaisuus ja nämä syyt mitä täällä on lueteltu. Kiva asua toisten kanssa vaikka itse onkin koko ajan pahalla tuulella muille.
Mitä sinä saat avioliitostanne? Se on kahden ihmisen suhde. Sinä olet toinen osapuoli. Miksi et eroa?
Se tosiaan on monesti se ongelma, ettei mies muutu. Mennään yhteen lapsettomina nuorina aikuisina, ja sitten kun vastuut kasvaa (lapset, talo jne.), niin ainoa, joka siihen vastuuseen kasvaa, on perheen äiti. Mies jatkaa samanlaista elämää kuin seurusteluaikana harrastuksineen ja menoineen. Kuitenkin lapset oli tekemällä tehtyjä ja mieskin väitti sellaisia haluavansa.
Olen siis eronnut kahden lapsen äiti ja en kerta kaikkiaan vieläkään ymmärrä, että mitä se ex-mieheni oikein ajatteli. Hän ei halunnut erota, vaikka suhde pikkulapsiarjessa oli todella riitaisa ja onneton. Kai hän ajatteli, että minä vaan hoidan sen kaiken yksin ja hän vaan elää siivellä ja odottaa, että joskus ne mun ruuhkavuodet loppuu ja sitten keskittyisin taas häneen. Hah! Joo, ei. En todellakaan voinut arvostaa häntä enää pätkääkään, saati rakastaa.