Lue keskustelun säännöt.
Mitä miehet oikein saa paskoista avioliitoista kun munkaan mies ei halua erota vaikka ei ilmeisesti luota muhun yhtään?
12.02.2023 |
Siis mikä järki tässä enää on? Tavattiin aviomiehen kanssa 12v sitten ja vuoden päästä jo mentiin naimisiin kun oltiin varmoja tunteistamme. Sit kohtapuoliin olikin lapsi jo tuloillaan yhteisestä toiveesta.
Ensimmäisten vuosien aikana kävi myös selväksi, että mies ei sit ilmeisesti luota minuun yhtään. Alusta lähtien hän piti asiat vain itsellään, tai kertoi tärkeät uutiset ensin lähimmälle kaverilleen, sitten mulle. Samoin lapsuudenperhettään koskevat asiat jätti kertomatta. Koko ajan tuli yllätyksiä ja viime hetkellä sain tietää monista isoista käänteistä tai sattuman kautta. On paljon asioita joita normaalit ihmiset jakaa puolisonsa kanssa mutta miehen mielestä ne ei mulle kuulu. Esim äitinsä sairastuminen syöpään, tai kun mies sai ansiomerkin. Ei vaan tullut sanottua tai enkö mä muistanut kertoa tai ei se kuulu sulle on miehen syyt touhulleen.
Itse koin, että meillä oli alusta lähtien hyvä ja vakaa liitto.
Mies sotki pikku hiljaa omat ja perheen raha-asiat, ongelmat selvisivät mulle vasta kun velkoja kutsui käräjäoikeuteen. No niistä nyt selvitty.
Mies jatkaa vaan samaa latua, että pitää asiat itsellään, ei kerro oikeastaan mistään mitään. Emme ole vuosikausiin keskustelleet kunnolla.
Jos minä kerron jotain tärkeää, mies voi selata kännykkää samaan aikaan, ei häntä kiinnosta.
Mikä tällaisen liiton pointti oikein on? Mies ei halua erota. Mitä hän tästä liitosta edes saa? Jos ei voi luottaa puolisoonsa sen vertaa, että puhuisi edes ne tärkeimmät asiat.
Tämä on vaikuttanut muhun niin, etten itsekään kerro mistään mitään. Mulla on eräs harrastus joka vie toiselle puolelle suomea aika ajoin, ja se on mun henkireikä, se ja siellä tavatut ihmiset ja se yhteisö.
Voisi kai 2020-luvulla jo odottaa toisenlaista avioliittoa kuin tällaista pakkopullaan joka ei anna kummallekaan enää mitään.
Olen välillä laskenut, montako sanaa me sanotaan suoraan toisillemme. Helposti jää alle kolmeenkymmeneen päivässä. Kumpikin istutaan sohvalla eikä sanota mitään. oikeastaan aina katsotaan telkkaa niin ei tartte vaivautua puhumattomuudesta.
Liittomme on ihan täysi vitsi. En ymmärrä miehiä mitä he tällaisesta vitsiliitosta edes saa. Itse en ole vuosikausiin saanut mitään, mietin eroa joka päivä monta kertaa ja lasken vuosia ja kuukausia siihen, että lapsi muuttaa omilleen, jolloin voi viimeistään erota. Suunnittelen elämääni niin, ettei suunnitelmiin mies kuulu.
Mutta mies ei halua erota.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Mies eroaa omasta aloitteestaan yleensä vain silloin, kun hänellä on jo katsottuna uusi vaimo.
Sekin sen uuden vaimon toiveesta. Mies voisi pitää kaksikin, jos ei tule lisäkuluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistuu tästä mieleen eräs nuorena näkemäni kahvilakeskustelu. Noin 50-v. pari, nainen epätoivoisena, että "tämä avioliitto on pelkkä vitsi", ja mies möllötti kivenä eikä sanonut mitään.
Itselleni suurin pettymys miehiin on ollut just se, että ilmeisesti (?) harva on valmis näkemään vaivaa spesiaalin naisen eteen, kelpaa kuka tahansa helppo ja kivannäköinen, ihan fiksu ratkaisu. Siis ymmärrän kyllä miehillä sen seksiasioissa, mutta en voi sitä ymmärtää, että elämä jaetaan jonkun kanssa, jota kohtaan ei ole suuria tunteita. Nehän ovat se idea, rakkussuhde. Se on kai heillä jotain äiti- ja ystäväroolin täyttämistä.
No sama se, neljänkympin myötä oma seksivietti on lähes kadonnut ja samalla halut yrittää parisuhdetta. Nimenomaan "yrittää" - luonnolliseen rakkaussuhteeseen voin vielä ryhtyä. Mutta realisti minussa sanoo, että not gonna happen.
No mitä sinä itse saat paskasta avioliitosta kun et ole itsekään näköjään hakenut eroa?
Olen ollut elämäni aikana (nyt 33v) kolmessa suhteessa. Ensimmäinen oli teini-iän ensirakkaus, seurusteltiin 2,5 vuotta. Kun olisi pitänyt aikuistua yhdessä, alkaa miettimään kenties yhteenmuuttoa jne tajusin että mies (no... poikahan hän oli) ei oikeasti halunnut kanssani mitään yhteistä tulevaisuutta vaan pelkästään että olin olemassa. Kaikki viikonloput kavereiden kanssa, hän pystyi kyllä suunnittelemaan etelänreissuja jätkien kanssa mutta minun kanssani ei mitään. Ei halunnut puhua tulevaisuudesta, kun itse yritin keskustella että mihin lukion jälkeen kumpikin hakee opiskelemaan, olisiko molempien unelmien alaa samassa kaupungissa ja olisiko sitten fiksuinta muuttaa yhteen. Hän halusi opiskelemaan kaupunkiin X, mutta ei missään nimessä halunnut että minä hakisin omalle unelma-alalleni edes samaan kaupunkiin. Silti eroaminen oli maailmanloppu eikä olisi millään halunnut erota. Silti tulevaisuudesta puhuminen ei tullut kysymykseenkään eikä mikään yhteisen suunnitteleminen.
Toinen suhteeni kesti 11 vuotta ja eteni avioliittoon asti mutta päättyi samaan. Miehelle riitti että olin olemassa, millään muulla ei ollut väliä. Meidän mielikuvamme unelmien elämästä erosivat kuin yö ja päivä: hän halusi lapsia ja asua omakotitalossa maalla, minä taas en halunnut lapsia ja ehdottomasti halusin kodin kaupungista. Oli selvää, että jompikumpi tulisi aina olemaan onneton. Miehen mielestä minun kuului olla se onneton osapuoli. En suostunut, joten hän raivosi ja kiukutteli minulle jatkuvasti ja syytti minua siitä että hänen elämänsä on hirveää paskaa. Ei silti suostunut avioeroon ennnekuin toteutin sen ilman hänen suostumustaan.
En ymmärrä, miksi miehet pitävät kynsin ja hampain kiinni suhteesta jossa tavoitteet ja unelmat ovat selvästi erilaisia. Ihan sama onko itse onneton ja vielä vähemmän väliä sillä onko puoliso onneton. Silti vaihtoehto ei ikinä ole yrittää löytää se rakkaus jonka kanssa nämä asiat itseasiassa kohtaisivat.
Nyt olen elämäni kolmannessa suhteessa ja pahin painajaiseni olisi huomata olevani jälleen samassa ansassa.
Miehen reaktio voi pelottaa. Siis jos tekee radikaalisti vain ero-ilmoituksen netin kautta ja sitten kun ne paperit saapuu kotiin, niin hän voi saada raivokohtauksen. Jos ihminen on synkkämielinen, tympeä ja kiivas niin tuollainen huoli nousee mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tältä palstalta olen oppinut sen, että miehiä ei yleisesti ottaen kiinnosta naisten kanssa keskustelu. Siis että edes oman puolison jutut eivät kiinnosta. Yhdessä ollaan lähinnä seksin ja perhearjen pyörityksen takia, eikä mies pidä vaimoaan edes ystävänä. Olin oikeasti ihan järkyttynyt lukiessani palstalta tämänkaltaisia juttuja.
Kuule, avioeron voi laittaa vireille aivan yksin eli ei siihen mitään suostumusta tarvita. On varmaan hyvä käydä asioita ammattilaisten kanssa, jos on pelko miehen väkivallasta.