Onko mitään järkeä haluta vauvaa 46-vuotiaana, kun...

Mun mielestä ei ole järkeä. Perustan mielipiteeni sille, että mulla oli 45-46 vuotiaana aivan järjetön vauvakuume. Jo olemassa olevat lapset olivat teinejä ja mä mietin iltatähden tekemistä. Pyörin vauvavaateosastolla hipelöimässä vaatteita, vertailin vaunuja, tein mielessäni remppaa, että kyllä me tähän kotiin mahdutaan... jne.

Miehelle kerroin asiasta. Hän mietti pitkään ja hartaasti, että jos mä nyt ihan tosissani olen, niin hän on mukana. Silti hän huokaisi helpotuksesta, kun jossain vaiheessa sanoin, ettei tässä ajattelussa ole mitään järkeä. Nyt vaan kaikki nipsnaps ja äkkiä.

Reilu vuoden se kuumeilu otti ja pohtiminen kaikilta kanteilta. Nyt 51 vuotiaan huokaisen helpotuksesta mäkin, että järki otti vallan silloin. Olisi muutama muu mielenkiintoinen ja elämääni mullistava asia olisi jäänyt kokematta äityisloman takia.

Kyllä se elämä onneksi sitten muita juttuja toi  eteen.

Minun mielipiteeni on, että jos olet tosi energinen pakkaus ja mieskin on oikeasti sitoutunut lapsen hoitoon, niin miksi ei! Lisäksi hänellä olisi olemassa nuo kaksi vanhempaa sisarusta elämässään. Mutta jos jo valmiiksi väsy (ja toki olet saanutkin jo kaksi lasta) ja mies olisi täysillä mukana, niin en enää lähtisi.

Korjaus edelliseen: mies ei olisi täysillä mukana

Vierailija kirjoitti:

Siis miten huonokuntoisia ja sairaita joidenkin vanhemmat on, jos 60-70v. aletaan olla jo sellaisessa kunnossa että hädintuskin selvitään kotona ja apua tarvitaan moniin asioihin?

Ymmärtäisin jos kyseessä olisi joku alkoholisti tai aineidenkäyttäjä, mutta että ihan tavallinen työelämässä oleva ihminen? Toki sairaudet mille ei itse voi mitään, on sitten asia erikseen.

Samaa mäkin ihmettelen. Suurin osa 60-vuotiaista on vielä ihan täysillä työelämässä. Mun isä on 76v. ja hän käy pyörä- ja kävelylenkeillä, kaataa metsässä puita jotka pienistää itse, siivoaa kodin, leikkaa nurmikon, tekee ruokaa jne. Asuu siis yksin omakotitalossa. Isällä edelleen ajokortti ja auto. Nettiä ja tietokonetta hänellä ei ole, joten mä käyny maksamassa laskut. Ihan hyvävointisia hänen vanhemmatkin sisaruksensa ovat ja asuvat hekin kotona edelleen.

Äitini on nuorempi kuin isä ja äiti on edelleen työelämässä. Ei ole minkään hoivakodin tarpeessa hänkään.

Sain esikoiseni 28 vuotiaana. Ja seuraavan 39 vuotiaana. Ja tuli shokkina että nyt raskaana 46 vuotiaana.. pillereiden unohtumassa.. huoh. on ollut sekavat tunteet. Se vaan että perheessä on yhteensä 5 lasta. Miehellä 3 poikaa ja minulla 2 tyttöä. Kaksi täysi ikäisiä. Juuri kin nuorin pääsee kouluun ja alkaa elämä helpottui niin.. ei vaan jaksa enään aloittaa kaikkea alusta. Vaikka ihanaa olisikin. Ikinuorena en ole enään nuori siltikään. Kroppa palautunut vielä nopeesti 39veenä.. mutta tuskin enään. Huomenna abortti pilleri itku kurkussa. Ja jatkaa elämää.

Miehen kannalta mukavaa aikaa, kun ei tärppää heti.

Pääsee nussimaan usein hyvälläs syyllä..

Saa ryskää isolla kyrwällä kun kiimainen sika!

Vierailija kirjoitti:

Anna olla jo. Kuolevien munasarjojen viimeisiä korahduksia nuo mielihalut.

Kyllä se mielikin siitä rauhoittuu kun hormonitasot laskevat.

Munasarjojen korahtelut otan jatkossa mukaan puhekieleen vaihdevuosista puhuttaessa.

Vierailija kirjoitti:

Oot kohta vaihdevuosi-iässä. Sitten iso riski, että väsähdät. Anakin mulle kävi näin. En tosiaan enää jaksaisi pientä lasta paimentaa ja huolehtia. Haluaako puolisosi tosiaan vielä vauvan taloon kun juuri alkaisi olla mahdollisuus enemmän omaan aikaan ja vapauteen.

Juuri näin

Eiköhän kyse ole siitä, että "luonnossa" olisit isoäiti, eli lapsesi saisi vauvoja. Se on siis ihan yleisesti toissijainen vauvakuume. Luontoäidin tapa varmistaa, että äidinäidit hoitavat lapsenlastaan. Se parantaa vauvan mahdollisuuksia selviytyä