Lue keskustelun säännöt.
Nyt puhuvat ei-binääriset nuoret
06.02.2023 |
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/929ad2d6-5603-428d-ab00-34243531937f
Nuoret ovat sivistyneitä ja avarakatseisia ja heille sukupuolten moninaisuus on arkipäivää. Ne on boomerjuntit, jotka jakavat ihmiset kahteen sukupuoleen.
Kommentit (338)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:
Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.
Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.
Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.
Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.
Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.
Kiitos mielenkiintoisesta viestistä. Tilanne kuulostaa todella raskaalta ja prosessi kohtuuttomalta ja sekavalta. Vaatii aikamoista strategista ajattelua ja pelaamista, millaista sen ei tietystinpitäisi terveydenhuollossa olla.
Saanko kysyä, mikä sinun näkemyksesi tästä uudesta lainsäädännöstä? Miten siihen yleisesti tietämässäsi transyhteisössä suhtaudutaan?
Itse olen enemmän yhteydessä kansainväliseen yhteisöön, mutta käsittääkseni Suomessa translakiin suhtaudutaan jonkin verran positiivisesti, mutta myös pettymystä on ilmassa. Juridisen sukupuolen itsemääräämisoikeus on monille transihmisille hyödyllinen, koska aiemmin se on lukittu tutkimusjakson sekä hoitoprosessin taakse, ja henkilöpaperit ovat inhottava tapa joutua paljastetuksi. Moni ei usko lain väärinkäytön olevan realistinen ongelma, koska harva alkaa muutosrumbaan ihan huvikseen. Samalla lain toivottiin parantavan hoitoprosessia, ja pelkona onkin, ettei siihen puututa vuosiin nyt kun laki on mennyt läpi ja kaikki on taas hyvin Suomen lintukodossa.
Millä perusteella harva alkaa muutosrumbaan helposti? Mitä te muka tiedätte se k suualirikollisten mielistä, jotka halajavat mieluummin naisvankilaan? Tai mainetta ja kunniaa haluavan urheilijan ajatusmaailmasta? Ette yhtään mitään. Täyttä mutuilua tuo kuvitelma ettei ongelmia voisi tulla.
Se tiedetään siitä, että muissa maissa samanlainen lainsäädäntö ei ole antanut merkkejä sellaisesta. Suomessa sitäpaitsi Rikosseuraamuslaitos on jo kantansa ilmoittanut ja sijoitukset tehdään tapauskohtaisen harkinnan perusteella, aivan kuten tähänkin asti. Urheilupuolella käytännöt ovat täysin lajiliittojen käsissä.
Kyllä on antanut, mitä ihmettä oikein sekoilet!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, muunsukupuoliset on naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia. Ei vihreät hiukset ja halutut pronominit muuta kenenkään sukupuolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ajattelen esimerkiksi käyttäytymistä työpaikallani, niin aika harvoin siellä puhutaan mitenkään erityisen sukupuolettuneesti. Onkohan näillä nuorilla ihan oikea käsitys maailmasta, ovat kuitenkin tosi nuoria?
Teen nuorten aikuisten kanssa töitä ja olen kiinnittänyt siihen huomiota, että oma identiteetti tuntuu olevan monella tosi hukassa. Tavallaan etsitään sitä omaa persoonaa erilaisten ilmiöiden kautta ja tuodaan esille tilanteessa, missä sillä ei ole minkäännäköistä merkitystä että on vaikka polyamorisessa suhteessa. Eli tavallaan se polyamoria tuntuu määrittävän oman persoonan niitä muita piirteitä enemmän (luonne, kiinnostukset, tulevaisuudensuunnitelmat, opiskelu). Todella hämmentävä ilmiö mutta selvästi lisääntynyt.
Tuo ei rajoitu pelkästään seksuaalisuus- ja sukupuoli-identiteettiasioihin. Nuoret ihmiset (ja paljon somessa aikaa viettävät vähemmänkin nuoret) tuntuvat identifioituvan vahvasti myöskin esim. mt-diagnooseihinsa ja kiinnostuksenkohteisiinsa. Monille tuntuu olevan todella tärkeää ilmoittaa olevansa they/them, ADHD ja fanittavansa jotain tiettyä TV-sarjaa, ikäänkuin tästä esittelystä pitäisi päätellä ihmisen koko persoonallisuus.
Musta on hauskaa, miten aikuiset täällä puhuu nuorista ihan kuin he itse olisivat jotenkin ihan ulkopuolisia siinä, mitä nuorille tapahtuu ja miten heillä menee. Mehän heidät olemme kasvattaneet ja tämän yhteiskunnan heille luoneet. Meniköhän jossain päin prinkkalaa ja olisiko syytä katsoa peiliin? Mihin nuoret samaistuvat, mistä hakevat seuraa, mistä hyväksyntää, mihin ja miksi. Korvat ja mieli auki.
Suomen pitäisi panostaa muihinkin kieliin ja kulttuureihin eikä vain englantia puhuviin maihin. USAsta tulee kielen ja populaarikulttuurin mukana kaikenlaisia sairaita vaikutteita, joita nuoret näkevät ja joista he kuulevat. Kyse on samasta amerikkalaisuuden jäljittelystä, joka löi itsensä läpi toisen maailmansodan jälkeen.
Amerikan kulttuuri-imperialismi on levinnyt käytännössä jokaiseen maailmankolkkaan ja näin Internet-aikana samat vaikutteet leviävät joka paikkaan. Samat Mäkkärit, Subwayt ja Cokikset on ihan joka paikassa. Kaikki tuijottavat päivät pääkseen amerikkalaista viihdettä, josta ne, aina vahvasti kulloistenkin ideologioiden värittämät, vaikutteet revitään. Eli voitaisiin sanoa että jos mitään radikaalia ei tapahdu, niin ollaan pahasti myöhässä jarruttamaan tätä kehitystä. Sen olisi pitänyt tapahtua jo 50 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:
Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.
Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.
Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.
Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.
Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.
Kiitos mielenkiintoisesta viestistä. Tilanne kuulostaa todella raskaalta ja prosessi kohtuuttomalta ja sekavalta. Vaatii aikamoista strategista ajattelua ja pelaamista, millaista sen ei tietystinpitäisi terveydenhuollossa olla.
Saanko kysyä, mikä sinun näkemyksesi tästä uudesta lainsäädännöstä? Miten siihen yleisesti tietämässäsi transyhteisössä suhtaudutaan?
Itse olen enemmän yhteydessä kansainväliseen yhteisöön, mutta käsittääkseni Suomessa translakiin suhtaudutaan jonkin verran positiivisesti, mutta myös pettymystä on ilmassa. Juridisen sukupuolen itsemääräämisoikeus on monille transihmisille hyödyllinen, koska aiemmin se on lukittu tutkimusjakson sekä hoitoprosessin taakse, ja henkilöpaperit ovat inhottava tapa joutua paljastetuksi. Moni ei usko lain väärinkäytön olevan realistinen ongelma, koska harva alkaa muutosrumbaan ihan huvikseen. Samalla lain toivottiin parantavan hoitoprosessia, ja pelkona onkin, ettei siihen puututa vuosiin nyt kun laki on mennyt läpi ja kaikki on taas hyvin Suomen lintukodossa.
Millä perusteella harva alkaa muutosrumbaan helposti? Mitä te muka tiedätte se k suualirikollisten mielistä, jotka halajavat mieluummin naisvankilaan? Tai mainetta ja kunniaa haluavan urheilijan ajatusmaailmasta? Ette yhtään mitään. Täyttä mutuilua tuo kuvitelma ettei ongelmia voisi tulla.
Se tiedetään siitä, että muissa maissa samanlainen lainsäädäntö ei ole antanut merkkejä sellaisesta. Suomessa sitäpaitsi Rikosseuraamuslaitos on jo kantansa ilmoittanut ja sijoitukset tehdään tapauskohtaisen harkinnan perusteella, aivan kuten tähänkin asti. Urheilupuolella käytännöt ovat täysin lajiliittojen käsissä.
Tämähän ei ole totta. Monissa maissa itsemäärittely on johtanut siihen, että miehet ovat päässeet naisten tiloihin, myös seksuaalirikolliset. Suomessa juridista naista tulee kohdella naisena ja hän pääsee naisten tiloihin. Juurihan asiantuntijat tämän myönsivät itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:
Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.
Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.
Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.
Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.
Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.
Kiitos mielenkiintoisesta viestistä. Tilanne kuulostaa todella raskaalta ja prosessi kohtuuttomalta ja sekavalta. Vaatii aikamoista strategista ajattelua ja pelaamista, millaista sen ei tietystinpitäisi terveydenhuollossa olla.
Saanko kysyä, mikä sinun näkemyksesi tästä uudesta lainsäädännöstä? Miten siihen yleisesti tietämässäsi transyhteisössä suhtaudutaan?
Itse olen enemmän yhteydessä kansainväliseen yhteisöön, mutta käsittääkseni Suomessa translakiin suhtaudutaan jonkin verran positiivisesti, mutta myös pettymystä on ilmassa. Juridisen sukupuolen itsemääräämisoikeus on monille transihmisille hyödyllinen, koska aiemmin se on lukittu tutkimusjakson sekä hoitoprosessin taakse, ja henkilöpaperit ovat inhottava tapa joutua paljastetuksi. Moni ei usko lain väärinkäytön olevan realistinen ongelma, koska harva alkaa muutosrumbaan ihan huvikseen. Samalla lain toivottiin parantavan hoitoprosessia, ja pelkona onkin, ettei siihen puututa vuosiin nyt kun laki on mennyt läpi ja kaikki on taas hyvin Suomen lintukodossa.
Millä perusteella harva alkaa muutosrumbaan helposti? Mitä te muka tiedätte se k suualirikollisten mielistä, jotka halajavat mieluummin naisvankilaan? Tai mainetta ja kunniaa haluavan urheilijan ajatusmaailmasta? Ette yhtään mitään. Täyttä mutuilua tuo kuvitelma ettei ongelmia voisi tulla.
Juuri näin. Urheilijat ovat aina leikkineet jopa hengellään etsiessään sopivaa doping-annosta parantamaan suoritustaan ja jos doping olisi täysin sallittua, kuten se on vaikkapa kehonrakennus- ja voimanostopiireissä, niin muussakin urheilussa nähtäisiin niiden malliin paljon räikeämpiä väärinkäytöksiä. Vaikeahan se on ymmärtää, että ihmiset ovat valmiita vaikka kuolemaan voittaakseen jonkun urheilukilpailun, mutta meitä on moneen junaan. Osa keksii itselleen jopa uuden sukupuolen saadakseen huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:
Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.
Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.
Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.
Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.
Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.
Kiitos mielenkiintoisesta viestistä. Tilanne kuulostaa todella raskaalta ja prosessi kohtuuttomalta ja sekavalta. Vaatii aikamoista strategista ajattelua ja pelaamista, millaista sen ei tietystinpitäisi terveydenhuollossa olla.
Saanko kysyä, mikä sinun näkemyksesi tästä uudesta lainsäädännöstä? Miten siihen yleisesti tietämässäsi transyhteisössä suhtaudutaan?
Itse olen enemmän yhteydessä kansainväliseen yhteisöön, mutta käsittääkseni Suomessa translakiin suhtaudutaan jonkin verran positiivisesti, mutta myös pettymystä on ilmassa. Juridisen sukupuolen itsemääräämisoikeus on monille transihmisille hyödyllinen, koska aiemmin se on lukittu tutkimusjakson sekä hoitoprosessin taakse, ja henkilöpaperit ovat inhottava tapa joutua paljastetuksi. Moni ei usko lain väärinkäytön olevan realistinen ongelma, koska harva alkaa muutosrumbaan ihan huvikseen. Samalla lain toivottiin parantavan hoitoprosessia, ja pelkona onkin, ettei siihen puututa vuosiin nyt kun laki on mennyt läpi ja kaikki on taas hyvin Suomen lintukodossa.
Millä perusteella harva alkaa muutosrumbaan helposti? Mitä te muka tiedätte se k suualirikollisten mielistä, jotka halajavat mieluummin naisvankilaan? Tai mainetta ja kunniaa haluavan urheilijan ajatusmaailmasta? Ette yhtään mitään. Täyttä mutuilua tuo kuvitelma ettei ongelmia voisi tulla.
Se tiedetään siitä, että muissa maissa samanlainen lainsäädäntö ei ole antanut merkkejä sellaisesta. Suomessa sitäpaitsi Rikosseuraamuslaitos on jo kantansa ilmoittanut ja sijoitukset tehdään tapauskohtaisen harkinnan perusteella, aivan kuten tähänkin asti. Urheilupuolella käytännöt ovat täysin lajiliittojen käsissä.
Täysinlajiliittojen käsissä? Mutta sitten kun se lajiliitto rajaisikin biologiset miehet pois naisten sarjasta, niin heti alkaisi kamala cancelointi ja maalitus.
Ei lajiliitot voi näin toimia, koska te olette niin hulluja.
Samaa sekoilua Auseissakin. Nuoriin puree vaikuttaminen. Ajattelun kanssa tekee heikompaa..
'Not surprising' one in three youth identify as LGBT - YouTube
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorison typeriä oikkuja, kyllä varmaan muutaman vuoden kuluttua hävettää että on mennyt tällaisia päättömyyksiä julkisesti sanomaan. Sukupuoli on fakta eikä mikään mielipidekysymys. On vain naisia tai miehiä, eikä mitään muita, se on biologinen fakta joka ei muutu millään paskapuheilla yhtään miksikään!!
Nukuitko biologian tunneilla? Ei ole vaan naisia ja miehiä. Aika moni syntyy niin, että on sekä että. Ajaa koska niin iso tabu, siitä ei uskalleta puhua.
Intersukupuolisia on noin 0.5%. Se ei kumoa sitä, että ihmisen sukupuolet ovat uros ja naaras, mies ja nainen. Poikkeamat ovat poikkeamia ja intersukupuolisten tulee antaa itse päättää (sosiaalisesta) sukupuolestaan ilman mitään pwruuttamattomia operaatioita lapsena.
0,02% ja nekin jakautuu niin, että miehillä ja naisilla omansa. Poikkeamat ei ole 3. sukupuoli eikä niillä tekemistä transsukupuolisuuden kanssa, joka taas on ihmisen henkilökohtaista kokemusmaailmaa, joka ei kehosta ennen hoitoja näy ja jota ei kehosta tutkita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella sukupuolivähemmistön edustajalla tuntuu tässä menevän vähän puurot ja vellit sekaisin ja sekotetaan sekä transfobia että terve kriittisyys toimeenpiteitä kohtaan, jotka eivät välttämättä ole peruuttamattomia. Hormonihoidoista on niin verrattain lyhyt aika kokemusta että pitkän aikavälin vaikutuksia ei tiedetä vaan se tiedetään vaikkapa 10, 20 tai 50 vuoden kuluttua.
Moni meistä aikuisista haluaa suojella kehittyvää ja kasvavaa nuorta siltä, että joutuu loppuelämänsä kanssa elämään elämänvalinnan kanssa jonka tekee ehkä nuorena ja ajattelemattomana esim. juuri genitaalialueen kirurgian tai hormonihoitojen nimissä. Se on aika raskas taakka kantaa JOS kyseessä on kehityksellinen vaihe eikä pysyvä sukupuolidysforia. Siltä tragedialta tässä nuoria halutaan suojella, että menet ja teet jotain peruuttamatonta ja sen elämänvalinnan kanssa joudut elämään koko loppuelämän joka kieltämättä teininä tuntui niin kaukaiselta ettei sitä tullut ajateltua. Jos kyseessä on pysyvä sukupuolidysforia ehtii ne korjaavat toimenpiteet saada sitten pari-kolme vuotta myöhemminkin.
Olen täysin varma, että muutaman vuoden kuluttua meillä on kaksi ryhmää. jotka tulevat asiansa kanssa esiin:
1) entiset transnuoret, jotka haluavat takaisin syntymäsukupuoleensa ja ovat katkeria siitä mitä heille on tehty
2) aikuisiksi kasvaneet sateenkaariperheiden lapset, jotka tahtovat tietää kuka heidän isänsä on, keitä ovat isän puoleiset sukulaiset, miksi heiltä on riistetty oikeus oikeisiin vanhempiin jne.
Kun translaki hyväksyttiin, niin ajattelin, että samantien voisivat ulottaa sen noihin mieltään osoittaviin teineihin. Mennään sitten oikein kunnolla päin h e l v e t t i ä. Tällä hetkellä kiinnostaa vain suojella omia ja korkeintaan muita läheisiä lapsia tältä lgbt-touhulta. Toisaalta en haluaisi olla näin kyyninen, koska lapset ja nuoret tulevat eri taustoista. Kyse on myös sosioekonomisesta asemasta. Ei nämä vihreätukkaiset trans- ja muunsukupuolislapset tule mistään Etelä-Helsingin yläluokkaisista hienostokodeista.
Entisiä transnuoria ja aikuisenakin transitioituneita ja sitten detransitioituneita, on jo nyt. Heidän äänensä pääsee laajemmin kuuluviin vasta, kun perustavat järjestön ja alkavat järjestelmällisemmin tuottaa tietoa kokemuksistaan. Nettisivut, kirjat, taidenäyttelyt jne. Niin kuin transititoituvatkin tekevät. Nykyiset Setan linjaukset (trans on jos ei aina noudata sukupuolirooleja) perustuvat siihen, mitä aktivistit ovat elämässään kokeneet ja päässään miettineet. Ei mihinkään verifioituun tietoon tai laajemman porukan kokemuksiin.
Mitä nopeammin detrans-porukka aktivoituu, sitä nopeammin saadaan järkeä keskusteluun ja nuorille aitoa vertaistukea myös siltä puolelta, että miksei todennäköisesti kannata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:
Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.
Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.
Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.
Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.
Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.
Kiitos mielenkiintoisesta viestistä. Tilanne kuulostaa todella raskaalta ja prosessi kohtuuttomalta ja sekavalta. Vaatii aikamoista strategista ajattelua ja pelaamista, millaista sen ei tietystinpitäisi terveydenhuollossa olla.
Saanko kysyä, mikä sinun näkemyksesi tästä uudesta lainsäädännöstä? Miten siihen yleisesti tietämässäsi transyhteisössä suhtaudutaan?
Itse olen enemmän yhteydessä kansainväliseen yhteisöön, mutta käsittääkseni Suomessa translakiin suhtaudutaan jonkin verran positiivisesti, mutta myös pettymystä on ilmassa. Juridisen sukupuolen itsemääräämisoikeus on monille transihmisille hyödyllinen, koska aiemmin se on lukittu tutkimusjakson sekä hoitoprosessin taakse, ja henkilöpaperit ovat inhottava tapa joutua paljastetuksi. Moni ei usko lain väärinkäytön olevan realistinen ongelma, koska harva alkaa muutosrumbaan ihan huvikseen. Samalla lain toivottiin parantavan hoitoprosessia, ja pelkona onkin, ettei siihen puututa vuosiin nyt kun laki on mennyt läpi ja kaikki on taas hyvin Suomen lintukodossa.
Millä perusteella harva alkaa muutosrumbaan helposti? Mitä te muka tiedätte se k suualirikollisten mielistä, jotka halajavat mieluummin naisvankilaan? Tai mainetta ja kunniaa haluavan urheilijan ajatusmaailmasta? Ette yhtään mitään. Täyttä mutuilua tuo kuvitelma ettei ongelmia voisi tulla.
Jos ei ole kohdannut rajattomia, omatunnottomia, häikäilemättömiä ihmisiä (usein miehiä), niin ei sellaista osaa kuvitella. Jos elää vaan siinä porukassa, joka hakee hoitoa ja juridista tunnustusta omaan psyykkiseen hätään, ei helposti pysty ajattelemaan, että muilla olis ihan muut motiivit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorison typeriä oikkuja, kyllä varmaan muutaman vuoden kuluttua hävettää että on mennyt tällaisia päättömyyksiä julkisesti sanomaan. Sukupuoli on fakta eikä mikään mielipidekysymys. On vain naisia tai miehiä, eikä mitään muita, se on biologinen fakta joka ei muutu millään paskapuheilla yhtään miksikään!!
Nukuitko biologian tunneilla? Ei ole vaan naisia ja miehiä. Aika moni syntyy niin, että on sekä että. Ajaa koska niin iso tabu, siitä ei uskalleta puhua.
Aitoja Interseksuaaleja on oikeasti vähän.
Mutta niitä on ja sit ei tarttee rummuttaa, että mies ja nainen. Jos niin hirveästi ahdistaa, että maailma muuttuu ja vähemmistötkin saavat oikeuksia, kannattaa ehkä ainakin yrittää sivistyä ja vaikka lukea aiheesta. Se, että transnuoret suorittavat itsemurhia, ei kiinnosta etuoikeutettuja, mutta auta armias jos trans mene naisten pukuhuoneeseen. Koko suomi ramppaa julkisissa suihkutiloissa ja pukuhuoneissa kommenttien mukaan.
"Toteutuneiden itsemurhien osalta ei ole olemassa tilastotietoja sen osalta, kuinka monta prosenttia uhreista kuuluu sukupuolivähemmistöön, eikä ole mahdollista arvioida tarkkaan sitä, kuinka suuri osa transnuorten kuolemista johtuu juuri itsemurhista."
https://sukupuolenosaamiskeskus.fi/wp-content/uploads/2021/06/Transnuor…
Jopa yksi itsemurha kehodysforiasta kärsimisen ja syrjinnän takia on liikaa. Ikävä, että et ymmärrä, kuinka pahalta tuntuu elää vieraassa kehossa.
Mutta miten teitä voi yhtä äkkiä olla niin älyttömästi?
Joka toinen nuori on joku Moi, Siki, Era, Kiks, Kui, Sipu, ja tukka on vihreä potta ja pyöreät lasit. Ja ollaan muunsukupuolisia. Anteeks mutta en usko.
Kolkytä vuotta sitten homojakaan ei tuntenut juuri kukaan. Nyt se on ihan tavallista, normaalia elämää, ja onneksi on. Näin se vain menee kun vapaus lisääntyy. Ihminen onkin paljon monimutkaisempi ja värikkäämpi olento kuin osasimme edes ajatella.
Tää on vähän eri asia, homous tunnettiin seksuaalisena suuntautumisena, koska se myös kiellettiin. Joissakin paikoissa maailmaa se on sallittua nykyään, joten homot voivat elää elämäänsä homona, vaikka ei se helppoa varmastikaan ole.
Onhan erilaisia sukupuolen ilmaisujakin ollut aina, ja nekin on stigmatisoitu. Asia näyttää minusta olevan ihan sama. Kaikkia eri marginalisoitujen ihmisryhmien aseman parantamisia on aina vastustettu ja aina ne ovat johtaneet vain parempaan ja vapaampaan maailmaan. Niin käynee nytkin.
Muunsukupuoliset on ihan tuotettu juttu. On kyllä ollut androgyynejä, bissejä, epätyypillisiä. Muusut nyt vaan koettaa keksiä jotain uutta ja omaperäistä, mutta en tiedä ketä tuo hämää. Ehkä just niitä muka tiedostavia teinejä, joita on opetettu näkemään sortoa kaikkialla. Sen sorronhan voi keksiä vaikka omasta päästään.
70-luvulla syntynyt: biseksuaali butch
80- luvulla syntynyt: queer
90-luvulla syntynyt: muunsukupuolinen panseksuaali
Sama ilmiö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miltäköhän näistä nuorista tuntuu katsoa tätä pätkää 10-15 vuoden päästä, kun ovat itse lähiömutseja kollareissa:
https://twitter.com/Reuna92763657/status/1622851552468779008
Ennen homo transmies oli ihan heteronainen. Ellei sitten ole jotain erityistä fetissiä tuputtaa tuheroaan nimenomaan homomiehille. Sitäkin toimintaa tavattiin kutsua eri nimellä, eheyttämisenä.
Vielä pidempi pätkä genderspeshulien itsemäärittelyjä:
Kvääristö ei tainnut olla mikään menomesta tuollaisella teenlipitysjengillä.
Aikamoista porukkaa. Jos tollasessa kuplassa viettää aikaa niin ei ihme että menee päästään sekasin
Hesari uskalsi julkaista jutun, jossa lääkäri totesi, että toisinaan yhdeltä paikkakunnalta tulee tilastollisesti erittäin suuri määrä teinejä transhoitoihin... Käy ilmi, että kaikki samasta koulusta ja kaveriporukasta.
Seura tekee kaltaisekseen... Katsokaa tarkkaan missä seurassa lapsenne viettävät aikaansa (myös netissä!)
Sitten kun kouluissa kiertää näitä "kokemusasiantuntijoita" ja muuta Seta-porukkaa, niin nuoret eivät tajua, että tuo on yleensä näitten tyyppien ainoa ammatti. Mitään kokopäivätyötä ei ole koskaan ollut. Koko elämä mielenterveyskuntoutujana ja twitter-aktivistina.
Setan kautta moni itsensä erilaiseksi tunteva ja muuten syrjäytynyt löytää uuden kaveripiirin ja uran.
Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:
Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.
Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.
Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.
Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.
Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.
Terveydenhuollossa on tuhottomat jonot julkisella puolella aika kaikilla aloilla. Tuossa taitaa olla vain se ero, että transhoitoja ei voi mennä suoraan hakemaan yksityiseltä omalla rahalla ainakaan laillisesti? Vai voiko? Niinhän kaikkien muiden terveydenhuoltoalojen jonot puretaan, että ne keillä on rahaa menee yksityiselle kun ei halua odottaa, ja rahattomat on jonossa. Sitten palveluja vähennetään niin, että köyhimmätkin alkaa kannattaa yksityistä, kun ei muuta hoitoa saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ajattelen esimerkiksi käyttäytymistä työpaikallani, niin aika harvoin siellä puhutaan mitenkään erityisen sukupuolettuneesti. Onkohan näillä nuorilla ihan oikea käsitys maailmasta, ovat kuitenkin tosi nuoria?
Teen nuorten aikuisten kanssa töitä ja olen kiinnittänyt siihen huomiota, että oma identiteetti tuntuu olevan monella tosi hukassa. Tavallaan etsitään sitä omaa persoonaa erilaisten ilmiöiden kautta ja tuodaan esille tilanteessa, missä sillä ei ole minkäännäköistä merkitystä että on vaikka polyamorisessa suhteessa. Eli tavallaan se polyamoria tuntuu määrittävän oman persoonan niitä muita piirteitä enemmän (luonne, kiinnostukset, tulevaisuudensuunnitelmat, opiskelu). Todella hämmentävä ilmiö mutta selvästi lisääntynyt.
Tuo ei rajoitu pelkästään seksuaalisuus- ja sukupuoli-identiteettiasioihin. Nuoret ihmiset (ja paljon somessa aikaa viettävät vähemmänkin nuoret) tuntuvat identifioituvan vahvasti myöskin esim. mt-diagnooseihinsa ja kiinnostuksenkohteisiinsa. Monille tuntuu olevan todella tärkeää ilmoittaa olevansa they/them, ADHD ja fanittavansa jotain tiettyä TV-sarjaa, ikäänkuin tästä esittelystä pitäisi päätellä ihmisen koko persoonallisuus.
Identiteetti kehittyy peilisuhteessa nähdyksi tulemisen kautta. Aina haukutaan nuorten ja nuorten aikuisten huomion tarvetta, mutta se on ihan perustavanlaatuinen psyykkinen tarve ihmisellä. Tarvii saada riittävästi ja riittävän osuvaa ja monipuolista huomiota, jotta psyyke ja identiteetti kehittyy vahvaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:
Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.
Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.
Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.
Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.
Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.
Kiitos mielenkiintoisesta viestistä. Tilanne kuulostaa todella raskaalta ja prosessi kohtuuttomalta ja sekavalta. Vaatii aikamoista strategista ajattelua ja pelaamista, millaista sen ei tietystinpitäisi terveydenhuollossa olla.
Saanko kysyä, mikä sinun näkemyksesi tästä uudesta lainsäädännöstä? Miten siihen yleisesti tietämässäsi transyhteisössä suhtaudutaan?
Itse olen enemmän yhteydessä kansainväliseen yhteisöön, mutta käsittääkseni Suomessa translakiin suhtaudutaan jonkin verran positiivisesti, mutta myös pettymystä on ilmassa. Juridisen sukupuolen itsemääräämisoikeus on monille transihmisille hyödyllinen, koska aiemmin se on lukittu tutkimusjakson sekä hoitoprosessin taakse, ja henkilöpaperit ovat inhottava tapa joutua paljastetuksi. Moni ei usko lain väärinkäytön olevan realistinen ongelma, koska harva alkaa muutosrumbaan ihan huvikseen. Samalla lain toivottiin parantavan hoitoprosessia, ja pelkona onkin, ettei siihen puututa vuosiin nyt kun laki on mennyt läpi ja kaikki on taas hyvin Suomen lintukodossa.
Millä perusteella harva alkaa muutosrumbaan helposti? Mitä te muka tiedätte se k suualirikollisten mielistä, jotka halajavat mieluummin naisvankilaan? Tai mainetta ja kunniaa haluavan urheilijan ajatusmaailmasta? Ette yhtään mitään. Täyttä mutuilua tuo kuvitelma ettei ongelmia voisi tulla.
Se tiedetään siitä, että muissa maissa samanlainen lainsäädäntö ei ole antanut merkkejä sellaisesta. Suomessa sitäpaitsi Rikosseuraamuslaitos on jo kantansa ilmoittanut ja sijoitukset tehdään tapauskohtaisen harkinnan perusteella, aivan kuten tähänkin asti. Urheilupuolella käytännöt ovat täysin lajiliittojen käsissä.
Täysinlajiliittojen käsissä? Mutta sitten kun se lajiliitto rajaisikin biologiset miehet pois naisten sarjasta, niin heti alkaisi kamala cancelointi ja maalitus.
Ei lajiliitot voi näin toimia, koska te olette niin hulluja.
Lahiliitothan toimivat näin koko ajan, riippumatta siitä oletko sinä tai olenko minä hullu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:
Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.
Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.
Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.
Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.
Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.
Kiitos mielenkiintoisesta viestistä. Tilanne kuulostaa todella raskaalta ja prosessi kohtuuttomalta ja sekavalta. Vaatii aikamoista strategista ajattelua ja pelaamista, millaista sen ei tietystinpitäisi terveydenhuollossa olla.
Saanko kysyä, mikä sinun näkemyksesi tästä uudesta lainsäädännöstä? Miten siihen yleisesti tietämässäsi transyhteisössä suhtaudutaan?
Itse olen enemmän yhteydessä kansainväliseen yhteisöön, mutta käsittääkseni Suomessa translakiin suhtaudutaan jonkin verran positiivisesti, mutta myös pettymystä on ilmassa. Juridisen sukupuolen itsemääräämisoikeus on monille transihmisille hyödyllinen, koska aiemmin se on lukittu tutkimusjakson sekä hoitoprosessin taakse, ja henkilöpaperit ovat inhottava tapa joutua paljastetuksi. Moni ei usko lain väärinkäytön olevan realistinen ongelma, koska harva alkaa muutosrumbaan ihan huvikseen. Samalla lain toivottiin parantavan hoitoprosessia, ja pelkona onkin, ettei siihen puututa vuosiin nyt kun laki on mennyt läpi ja kaikki on taas hyvin Suomen lintukodossa.
Millä perusteella harva alkaa muutosrumbaan helposti? Mitä te muka tiedätte se k suualirikollisten mielistä, jotka halajavat mieluummin naisvankilaan? Tai mainetta ja kunniaa haluavan urheilijan ajatusmaailmasta? Ette yhtään mitään. Täyttä mutuilua tuo kuvitelma ettei ongelmia voisi tulla.
Se tiedetään siitä, että muissa maissa samanlainen lainsäädäntö ei ole antanut merkkejä sellaisesta. Suomessa sitäpaitsi Rikosseuraamuslaitos on jo kantansa ilmoittanut ja sijoitukset tehdään tapauskohtaisen harkinnan perusteella, aivan kuten tähänkin asti. Urheilupuolella käytännöt ovat täysin lajiliittojen käsissä.
Kyllä on antanut, mitä ihmettä oikein sekoilet!?
Se että te kaivelette sensaatiolehdistä ja twitteristä tarkoitushakuista kuonaa ei poista sitä, että mitään näyttöä suuremmista ongelmista ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miltäköhän näistä nuorista tuntuu katsoa tätä pätkää 10-15 vuoden päästä, kun ovat itse lähiömutseja kollareissa:
https://twitter.com/Reuna92763657/status/1622851552468779008
Ennen homo transmies oli ihan heteronainen. Ellei sitten ole jotain erityistä fetissiä tuputtaa tuheroaan nimenomaan homomiehille. Sitäkin toimintaa tavattiin kutsua eri nimellä, eheyttämisenä.
Vielä pidempi pätkä genderspeshulien itsemäärittelyjä:
Kvääristö ei tainnut olla mikään menomesta tuollaisella teenlipitysjengillä.
Aikamoista porukkaa. Jos tollasessa kuplassa viettää aikaa niin ei ihme että menee päästään sekasin
Hesari uskalsi julkaista jutun, jossa lääkäri totesi, että toisinaan yhdeltä paikkakunnalta tulee tilastollisesti erittäin suuri määrä teinejä transhoitoihin... Käy ilmi, että kaikki samasta koulusta ja kaveriporukasta.
Seura tekee kaltaisekseen... Katsokaa tarkkaan missä seurassa lapsenne viettävät aikaansa (myös netissä!)
Sitten kun kouluissa kiertää näitä "kokemusasiantuntijoita" ja muuta Seta-porukkaa, niin nuoret eivät tajua, että tuo on yleensä näitten tyyppien ainoa ammatti. Mitään kokopäivätyötä ei ole koskaan ollut. Koko elämä mielenterveyskuntoutujana ja twitter-aktivistina.
Setan kautta moni itsensä erilaiseksi tunteva ja muuten syrjäytynyt löytää uuden kaveripiirin ja uran.
Joo. Pääsee mielenterveysongelmaisten sekopäiden aivopestäviksi. Hieno ura. Setan toiminta pitäisi lailla kieltää. Ja keskittyä nuorten mielenterveysongelmien hoitoon, koulukiusaamisen ehkäisemiseen ym. Nyt nuorille tungetaan moraalitonta sontaa jossa iskostetaan nuorten mieliin että mies onkin nainen ja nainen onkin mies ja jos ei tunne olevansa kumpikaan niin voi olla jotain muuta. Tuollaiset moraalittomat vihtahousun joukoissa olevat dem_nin perseruvet pitäisi tunkea mahdollisimman kauaksi kaikista nuorista. Lopputulos ei tule olemaan kaunista katsottavaa. Ransuilulle on annettu jo nyt ihan liikaa siimaa. Ransuilkoon kuka haluaa mutta ei kouluissa eikä oikeastaan missään muuallakaan julkisella paikalla. Vanhaan hyvään aikaan ransuilijat olisi opetettu tavoille. Kaikki ransuilijat ja muunsukupuoliset voitaisiin antaa Turkille maan uudelleen rakentamiseen maanjäristysten jälkeen. Saisivat viedä ransuilun ilosanomaa jonnekin muuallekin. Mahdollisimman kauas Suomesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:
Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.
Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.
Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.
Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.
Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.
Kiitos mielenkiintoisesta viestistä. Tilanne kuulostaa todella raskaalta ja prosessi kohtuuttomalta ja sekavalta. Vaatii aikamoista strategista ajattelua ja pelaamista, millaista sen ei tietystinpitäisi terveydenhuollossa olla.
Saanko kysyä, mikä sinun näkemyksesi tästä uudesta lainsäädännöstä? Miten siihen yleisesti tietämässäsi transyhteisössä suhtaudutaan?
Itse olen enemmän yhteydessä kansainväliseen yhteisöön, mutta käsittääkseni Suomessa translakiin suhtaudutaan jonkin verran positiivisesti, mutta myös pettymystä on ilmassa. Juridisen sukupuolen itsemääräämisoikeus on monille transihmisille hyödyllinen, koska aiemmin se on lukittu tutkimusjakson sekä hoitoprosessin taakse, ja henkilöpaperit ovat inhottava tapa joutua paljastetuksi. Moni ei usko lain väärinkäytön olevan realistinen ongelma, koska harva alkaa muutosrumbaan ihan huvikseen. Samalla lain toivottiin parantavan hoitoprosessia, ja pelkona onkin, ettei siihen puututa vuosiin nyt kun laki on mennyt läpi ja kaikki on taas hyvin Suomen lintukodossa.
Millä perusteella harva alkaa muutosrumbaan helposti? Mitä te muka tiedätte se k suualirikollisten mielistä, jotka halajavat mieluummin naisvankilaan? Tai mainetta ja kunniaa haluavan urheilijan ajatusmaailmasta? Ette yhtään mitään. Täyttä mutuilua tuo kuvitelma ettei ongelmia voisi tulla.
Se tiedetään siitä, että muissa maissa samanlainen lainsäädäntö ei ole antanut merkkejä sellaisesta. Suomessa sitäpaitsi Rikosseuraamuslaitos on jo kantansa ilmoittanut ja sijoitukset tehdään tapauskohtaisen harkinnan perusteella, aivan kuten tähänkin asti. Urheilupuolella käytännöt ovat täysin lajiliittojen käsissä.
Kyllä on antanut, mitä ihmettä oikein sekoilet!?
Se että te kaivelette sensaatiolehdistä ja twitteristä tarkoitushakuista kuonaa ei poista sitä, että mitään näyttöä suuremmista ongelmista ei ole.
Siis faktat on sun mielestä kuonaa?
Mikä on suurempi ongelma? Naisten turvallisuusongelmat ei selvästi kuulu niihin, vaan kyseessä on vähäpätöinen asia. Miesten tunteet on taas tärkeämpi asia kuin naisten turvallisuus.
"Nuoret ovat sivistyneitä ja avarakatseisia"
Samalla kun koulussa alkaa raaka kiusaaminen niitä kohtaan jotka eroavat massasta.
Nuo sivistyneet ja avarakatseiset nuoret löytyvät toimittajan fantasioista.
Mt-ongelmaisten määrä korreloinee vahvasti näiden muunsukupuolisten määrän kanssa. Lasten ja nuorten mieliin on paljon helpompi vaikuttaa kuin aikuisiin, siksipä nämä tuputtajat ovatkin nyt ottaneet em. ryhmät kohteekseen.