Nyt puhuvat ei-binääriset nuoret

Professori kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:

Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.

Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.

Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.

Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.

Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.

Jos kuvittelisin, että minulla on jalka poikki ja menisin ruikuttamaan sairaalaan siihen kipsiä, en varmasti saisi siihen kipsiä uskomukseni perusteella. Sen sijaan saisin apua mielenterveysongelmiini.

Ei myöskään sukupuolen vaihtoa pidä saada, jos taustalla on mielenterveysongelmia. Turha rutista, että prosessi olisi pitkä tai pysähtyy, kun todellisia ongelmia selvitetään.

Kai ymmärrät että vielä 80-luvulla jopa homoseksuaalisia pidettiin sairaina / hulluina jotka tarvitsevat apua mielenterveysongelmiin? totta kilvetissä trans-ihminen kokee että sukupuolidysforia EI ole mielenterveysongelma vaan ihan normaalia.

Samoin nämä trans-ihmisten masennus ja ahdistustilat johtuvat pääasiassa siitä miten julmasti ympäröivä maailma heitä kohtelee, varsinkin jos esimerkiksi omat vanhemmat hylkäävät / vähättelevät kokemusta.

Homo ei kuvittele olevansa muuta kuin on. Trans taas kuvittelee harhoissaan olevansa muuta kuin on eli on faktisesti mielisairas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ei-binäärisellä tarkoitetaan

tavallista, muista poikkeavaa yksilöä, joka on ihan erilainen kun muu massa ympärillä.

Minun silmissäni ei-binäärinen siis tarkoittaa kylläkin nuorta joka kulkee siisti vaatteet päällä, käy koulua kunnolla, ei välitä päihteistä eikä mistään teinikotkotuksista, vaan tähtää arvostettuun ammattiin ja harrastaa shakkia ja tennistä. 

Siinä olisi sitä fressiä, kauan kaivattua oikeata erilaisuutta.

Noita queer-nuoria tuntuu olevan kolmetoista tusinassa. Kaupungilla suunnilleen joka toinen nuori pukeutunut queer-tyyliin.

Ovat erittäin ennalta-arvattavia ja kaikki ihan samannäköisiä/tyylisiä.

Onneksi kaikki ei-queerit on tosi erilaisia eikä yhtään osaa ennalta arvata millaisia ne on. Ne on kyllä ihan kreisejä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ei-binäärisellä tarkoitetaan

tavallista, muista poikkeavaa yksilöä, joka on ihan erilainen kun muu massa ympärillä.

Minun silmissäni ei-binäärinen siis tarkoittaa kylläkin nuorta joka kulkee siisti vaatteet päällä, käy koulua kunnolla, ei välitä päihteistä eikä mistään teinikotkotuksista, vaan tähtää arvostettuun ammattiin ja harrastaa shakkia ja tennistä. 

Siinä olisi sitä fressiä, kauan kaivattua oikeata erilaisuutta.

Noita queer-nuoria tuntuu olevan kolmetoista tusinassa. Kaupungilla suunnilleen joka toinen nuori pukeutunut queer-tyyliin.

Ovat erittäin ennalta-arvattavia ja kaikki ihan samannäköisiä/tyylisiä.

Onneksi kaikki ei-queerit on tosi erilaisia eikä yhtään osaa ennalta arvata millaisia ne on. Ne on kyllä ihan kreisejä!

Miksi pitäisi olla erilainen? Naurettavuushan noissa erikoisuuden tavoittelijoissa on nimenomaan se, että he kuvittelevat olevansa erilaisia, mutta ovat silti käytännössä toistensa kopioita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:

Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.

Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.

Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.

Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.

Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.

Kiitos mielenkiintoisesta viestistä. Tilanne kuulostaa todella raskaalta ja prosessi kohtuuttomalta ja sekavalta. Vaatii aikamoista strategista ajattelua ja pelaamista, millaista sen ei tietystinpitäisi terveydenhuollossa olla.

Saanko kysyä, mikä sinun näkemyksesi tästä uudesta lainsäädännöstä? Miten siihen yleisesti tietämässäsi transyhteisössä suhtaudutaan?

Itse olen enemmän yhteydessä kansainväliseen yhteisöön, mutta käsittääkseni Suomessa translakiin suhtaudutaan jonkin verran positiivisesti, mutta myös pettymystä on ilmassa. Juridisen sukupuolen itsemääräämisoikeus on monille transihmisille hyödyllinen, koska aiemmin se on lukittu tutkimusjakson sekä hoitoprosessin taakse, ja henkilöpaperit ovat inhottava tapa joutua paljastetuksi. Moni ei usko lain väärinkäytön olevan realistinen ongelma, koska harva alkaa muutosrumbaan ihan huvikseen. Samalla lain toivottiin parantavan hoitoprosessia, ja pelkona onkin, ettei siihen puututa vuosiin nyt kun laki on mennyt läpi ja kaikki on taas hyvin Suomen lintukodossa.

Millä perusteella harva alkaa muutosrumbaan helposti? Mitä te muka tiedätte se k suualirikollisten mielistä, jotka halajavat mieluummin naisvankilaan? Tai mainetta ja kunniaa haluavan urheilijan ajatusmaailmasta? Ette yhtään mitään. Täyttä mutuilua tuo kuvitelma ettei ongelmia voisi tulla.

Se tiedetään siitä, että muissa maissa samanlainen lainsäädäntö ei ole antanut merkkejä sellaisesta. Suomessa sitäpaitsi Rikosseuraamuslaitos on jo kantansa ilmoittanut ja sijoitukset tehdään tapauskohtaisen harkinnan perusteella, aivan kuten tähänkin asti. Urheilupuolella käytännöt ovat täysin lajiliittojen käsissä.

Kyllä on antanut, mitä ihmettä oikein sekoilet!?

Se että te kaivelette sensaatiolehdistä ja twitteristä tarkoitushakuista kuonaa ei poista sitä, että mitään näyttöä suuremmista ongelmista ei ole.

Tuo onkin kätevä puolustus, kun juridisten penisnaisten tekoset tilastoidaan ja uutisoidaan naisten tekeminä. UK:ssa oli pitkään käytäntö, että rikostilastointi ja vankilasijoitus tehtiin pelkän oman ilmoituksen perusteella. Lisäksi monessa maassa media ei saa paljastaa transtaustaa. Siksi näkee otsikoita, joissa naiset ovat vemputtaneet penistään tyttöjen edessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On aika surullista, jos koko persoona pyörii sukupuolen tai seksuaalisuuden ympärillä. Antaa todella pinnallisen kuvan ihmisestä.

Ainahan meitä on ollut jos miten erilaisia, mutta sitä ei ole tarvinnut erityisesti korostaa.

Entä sitten jos Antti haluaa pukeutua mekkoon vapaa-ajallaan ja Martti tuntee olevansa Martta. Ei se muuta kumpaakaan ihmisenä mitenkään.

Pyry-Tuisku on lähinnä säälittävä, kun haluaa joka tilanteessa korostaa tusinalumihiutalemaisuuttaan olemalla satojentuhansien kanssa täsmälleen samanlainen individuaali.

Laitapa miehesi tai isäsi tai poikasi vaikka huomenna pukeutumaan mekkoon ulos lähtiessä niin näet, miten se ei ole yhtään stigmatisoitua. Tai jos olet mies, niin laita itse.

Fetissin julkinen harjoittaminen ja muiden osallistaminen fetissiin pitäisikin olla stigmatisoitua, kuten se kanadalainen jättikumitissiopettaja.

Mistä lähtien trans jolla on oma sairauden diagnoosi alettiin olemaan kutsumatta enää sairaudeksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ei-binäärisellä tarkoitetaan

tavallista, muista poikkeavaa yksilöä, joka on ihan erilainen kun muu massa ympärillä.

Minun silmissäni ei-binäärinen siis tarkoittaa kylläkin nuorta joka kulkee siisti vaatteet päällä, käy koulua kunnolla, ei välitä päihteistä eikä mistään teinikotkotuksista, vaan tähtää arvostettuun ammattiin ja harrastaa shakkia ja tennistä. 

Siinä olisi sitä fressiä, kauan kaivattua oikeata erilaisuutta.

Noita queer-nuoria tuntuu olevan kolmetoista tusinassa. Kaupungilla suunnilleen joka toinen nuori pukeutunut queer-tyyliin.

Ovat erittäin ennalta-arvattavia ja kaikki ihan samannäköisiä/tyylisiä.

Onneksi kaikki ei-queerit on tosi erilaisia eikä yhtään osaa ennalta arvata millaisia ne on. Ne on kyllä ihan kreisejä!

Miksi pitäisi olla erilainen? Naurettavuushan noissa erikoisuuden tavoittelijoissa on nimenomaan se, että he kuvittelevat olevansa erilaisia, mutta ovat silti käytännössä toistensa kopioita. 

Aina sama shokkiväritukka, sivusiili tai terapiatukka, sonninrengas, ongelmalasit, palkkikulmakarvat permatussilla ja UFFin ylijääm roudattu vaatekaappiin. Nimi on aina joku Valo-Korianteri, Nuoska, Naava, Utu, Speshul, tai Kääpä. Niin uniikkia.

Vierailija kirjoitti:

Mistä lähtien trans jolla on oma sairauden diagnoosi alettiin olemaan kutsumatta enää sairaudeksi?

Jos transius ei ole sairaus, niin mihin tarvitaan "hoitoja" eli kehonmuokkauksia yhteiskunnan piikkiin?

Transseksuaalisuus on kuitenkin terminä harhaanjohtava, koska se johtaa ajattelemaan, että kyseessä olisi seksuaalisuuteen liittyvä ilmiö. Sukupuoli-identiteetillä tarkoitetaan ihmisen peruskäsitystä siitä, mihin sukupuoleen hän kuuluu (3). Tämän vuoksi Suomessa on alettu transseksuaalisuuden sijaan käyttää termiä transsukupuolisuus. Muutama vuosi sitten THL korjasi virallisen transseksuaalisuus-diagnoosin (F64.0) ICD-10-koodistopalveluun transsukupuolisuudeksi.

Transsukupuolisuus on äärimuoto identiteetin ja ruumiin välisestä yhteensopimattomuuden kokemuksesta. Nykyinen ICD-10:n mukainen transsukupuolisuusdiagnoosi edellyttää, että henkilö on vähintään kahden vuoden ajan halunnut elää vastakkaisen sukupuolen edustajana (4). Viime vuosina on kuitenkin yhä enemmän alettu siirtyä kaksinapaisesta mies-nais-jaottelusta monitahoiseen näkemykseen sukupuoli-identiteetistä. Samalla on sukupuoli-identiteetin häiriöiden (gender identity disorders, GID) sijaan alettu puhua sukupuoli-identiteetin variaatioista (gender identity variations, GIV) (5). DSM-5-version nuorten ja aikuisten diagnoosissa ei enää puhuta sukupuoli-identiteettihäiriöstä vaan sukupuolidysforiasta (gender dysphoria) (6). Siinä sukupuoli-identiteettiä sinänsä ei pidetä ongelmana vaan kehon ja identiteetin välisestä yhteensopimattomuudesta johtuvaa ahdistusta ja epämukavuutta. Diagnoosi huomioi kaksinapaisen sukupuolijaottelun lisäksi myös muita sukupuoli-identiteetin ulottuvuuksia. Osa ihmisistä ei nimittäin koe olevansa sen paremmin miehiä kuin naisiakaan, vaan jotain näiden väliltä tai ulkopuolelta. Kummankaan järjestelmän mukaisessa diagnoosissa ei oteta kantaa etiologiaan. Se ei olisi mahdollistakaan, koska epätyypillisen sukupuoli-identiteettikokemuksen etiologiasta ei ole olemassa tyhjentävää selitysmallia (5, Raij ja Tani tässä numerossa). Sen paremmin ICD-10- kuin DSM-5-diagnoosi ei myöskään edellytä, että tutkittavan tulisi toivoa kaikkia mahdollisia ruumiillisia hoitoja. Kummankin järjestelmän mukainen diagnoosi on asetettavissa, vaikka hän ei toivoisi mitään ruumiillista toimenpidettä.

Miksi ahdistusta ja epämukavuutta ei hoideta terapialla vaan jopa radikaaleilla leikkauksilla?

Vierailija kirjoitti:

Transseksuaalisuus on kuitenkin terminä harhaanjohtava, koska se johtaa ajattelemaan, että kyseessä olisi seksuaalisuuteen liittyvä ilmiö. Sukupuoli-identiteetillä tarkoitetaan ihmisen peruskäsitystä siitä, mihin sukupuoleen hän kuuluu (3). Tämän vuoksi Suomessa on alettu transseksuaalisuuden sijaan käyttää termiä transsukupuolisuus. Muutama vuosi sitten THL korjasi virallisen transseksuaalisuus-diagnoosin (F64.0) ICD-10-koodistopalveluun transsukupuolisuudeksi.

Transsukupuolisuus on äärimuoto identiteetin ja ruumiin välisestä yhteensopimattomuuden kokemuksesta. Nykyinen ICD-10:n mukainen transsukupuolisuusdiagnoosi edellyttää, että henkilö on vähintään kahden vuoden ajan halunnut elää vastakkaisen sukupuolen edustajana (4). Viime vuosina on kuitenkin yhä enemmän alettu siirtyä kaksinapaisesta mies-nais-jaottelusta monitahoiseen näkemykseen sukupuoli-identiteetistä. Samalla on sukupuoli-identiteetin häiriöiden (gender identity disorders, GID) sijaan alettu puhua sukupuoli-identiteetin variaatioista (gender identity variations, GIV) (5). DSM-5-version nuorten ja aikuisten diagnoosissa ei enää puhuta sukupuoli-identiteettihäiriöstä vaan sukupuolidysforiasta (gender dysphoria) (6). Siinä sukupuoli-identiteettiä sinänsä ei pidetä ongelmana vaan kehon ja identiteetin välisestä yhteensopimattomuudesta johtuvaa ahdistusta ja epämukavuutta. Diagnoosi huomioi kaksinapaisen sukupuolijaottelun lisäksi myös muita sukupuoli-identiteetin ulottuvuuksia. Osa ihmisistä ei nimittäin koe olevansa sen paremmin miehiä kuin naisiakaan, vaan jotain näiden väliltä tai ulkopuolelta. Kummankaan järjestelmän mukaisessa diagnoosissa ei oteta kantaa etiologiaan. Se ei olisi mahdollistakaan, koska epätyypillisen sukupuoli-identiteettikokemuksen etiologiasta ei ole olemassa tyhjentävää selitysmallia (5, Raij ja Tani tässä numerossa). Sen paremmin ICD-10- kuin DSM-5-diagnoosi ei myöskään edellytä, että tutkittavan tulisi toivoa kaikkia mahdollisia ruumiillisia hoitoja. Kummankin järjestelmän mukainen diagnoosi on asetettavissa, vaikka hän ei toivoisi mitään ruumiillista toimenpidettä.

Miksi ahdistusta ja epämukavuutta ei hoideta terapialla vaan jopa radikaaleilla leikkauksilla?

Nykyään ei hoideta kehon ja identiteetin yhteensopimattomuutta, vaan yhteensopimattomuutta sukupuolistereotyyppien kanssa. Eli jos ei samaistu naiseuteen kohdistuviin odotuksiin, normeihin ja stereotyyppeihin, niin silloin on ei-nainen, vaikka ei olisi ollenkaan kehodysforiaa. Ja voidaanko kehittyvän kehon aiheuttamaa epämukavuutta tai ahdistelun aiheuttamaa traumaa pitää kehodysforiana, joka vaatii kehon maskulinisointia hormoneilla ja rintojen amputointia?

Vierailija kirjoitti:

Ennen nuo olisivat olleet punkkareita tai gootteja ja höpisseet vaate-aatteista.

tämä. 1980-luvullakin kouluissa oli binääreitä. Meillä vain oli toisenlaiset käsitteet samalle asialle. Punkkarius. Dingon Neuman oli mielestäni ehkä sen ajan suomen tunnetuin binääri. Silloin kohistiin paljon siitä miten mies voi käyttää silmämeikkiä ja huiveja, onko tuo oikeasti kuitenkin nainen/haluaako olla. Ei. Oli punkkariaate sellainen

ja josksu 1920-1950 luvuilla oli paljon naisia, jotka pukeutuivat kuin miehet. binäärejä hekin

Vierailija kirjoitti:

Transseksuaalisuus on kuitenkin terminä harhaanjohtava, koska se johtaa ajattelemaan, että kyseessä olisi seksuaalisuuteen liittyvä ilmiö. Sukupuoli-identiteetillä tarkoitetaan ihmisen peruskäsitystä siitä, mihin sukupuoleen hän kuuluu (3). Tämän vuoksi Suomessa on alettu transseksuaalisuuden sijaan käyttää termiä transsukupuolisuus. Muutama vuosi sitten THL korjasi virallisen transseksuaalisuus-diagnoosin (F64.0) ICD-10-koodistopalveluun transsukupuolisuudeksi.

Transsukupuolisuus on äärimuoto identiteetin ja ruumiin välisestä yhteensopimattomuuden kokemuksesta. Nykyinen ICD-10:n mukainen transsukupuolisuusdiagnoosi edellyttää, että henkilö on vähintään kahden vuoden ajan halunnut elää vastakkaisen sukupuolen edustajana (4). Viime vuosina on kuitenkin yhä enemmän alettu siirtyä kaksinapaisesta mies-nais-jaottelusta monitahoiseen näkemykseen sukupuoli-identiteetistä. Samalla on sukupuoli-identiteetin häiriöiden (gender identity disorders, GID) sijaan alettu puhua sukupuoli-identiteetin variaatioista (gender identity variations, GIV) (5). DSM-5-version nuorten ja aikuisten diagnoosissa ei enää puhuta sukupuoli-identiteettihäiriöstä vaan sukupuolidysforiasta (gender dysphoria) (6). Siinä sukupuoli-identiteettiä sinänsä ei pidetä ongelmana vaan kehon ja identiteetin välisestä yhteensopimattomuudesta johtuvaa ahdistusta ja epämukavuutta. ruumiillista toimenpidettä.

Kumpaa on helpompi hoitaa, kehoa  vai vääristynyttä identiteettiä? Amerikkalaiset klinikat ovat päättäneet, että kehoa. Ainakin siitä tulee enemmän täppiä.636

Vierailija kirjoitti:

Kumpaa on helpompi hoitaa, kehoa  vai vääristynyttä identiteettiä? Amerikkalaiset klinikat ovat päättäneet, että kehoa. Ainakin siitä tulee enemmän täppiä.636

Jenkkilässä on laskettu, että yhden henkilön transiuttamisen hintalappu on miljoonan luokkaa. Leikkaukset maksavat kymppitonneista ylöspäin ja niissä on taivas kattona, kaikkea voi muokata karvoituksen laseroinnista ja huulten täyttämisestä aina kulmaluun ja otsan rälläköintiin. Plus tietty komplikaatioiden korjailut. Blokkerit maksavat tuhansia ja lääketeollisuus tienaa sitä enemmän mitä nuorempana transiutetaan. Transiutettu lapsi on lääketeollisuuden lypsylehmä kymmeniä vuosia.

Hyvä fiilis -osiossa. MeNaiset normalisoi esteettisistä syistä tehtävää terveiden rintojen amputointia:

Jade, 25, leikkautti rintansa kokonaan pois – näin hänen elämänsä muuttui: ”Koen itseni yhä naiseksi”

Jade Sidorov haaveili vuosia mastektomiasta ja litteästä rintakehästä. Hänen haaveensa toteutui vihdoin viime vuonna.

"12-vuotiaana Jade Sidorov näki Youtubesta videon, joka jäi hänen mieleensä. Eräs cosplayn harrastaja kertoi leikkauttaneensa pois rintansa.

Jade ei tiennyt rintojen poiston olevan mahdollista, mutta sen hän tiesi, että omat rinnat olivat tuntuneet epämiellyttäviltä aina murrosiästä asti.

– En tuntenut rintoja omikseni tai mukaviksi. Rinnat tuottivat ahdistusta, Jade, 25, kertoo.

Jaden rinnat eivät olleet erityisen suuret, kuppikokoa b, mutta lyhytkasvuisesta Jadesta ne tuntuivat silti isoilta. Hän haaveili litteästä rintakehästä.

– Olen aina ollut vähän poikamainen, Jade kertoo.

Youtube-videon näkemisen jälkeen Jade alkoi haaveilla masektomiasta eli rintojen poistoleikkauksesta.

Cosplay-harrastajan tekemä video liittyi sukupuolenkorjaukseen, mutta Jade ei kokenut itseään mieheksi."

"Jade kävi trans-poliklinikalla läpi vaadittavat tutkimukset, ja niitä ennen transpolin suosituksesta seksuaaliterapiassa. Tutkimukset päättyivät vuonna 2021.

Hän ei saanut leikkauksen mahdollistavaa diagnoosia.

– Ymmärrän sen kyllä. En identifioitunut täysin mieheksi. Olen vähän semmoinen, että jään keskelle, Jade sanoo.

Jade arvelee, että asiaan saattoi vaikuttaa myös se, että mastektomia oli ainoa Jaden toivoma hoito."

https://www.is.fi/menaiset/hyva-fiilis/art-2000009329949.html

Vierailija kirjoitti:

Professori kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:

Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.

Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.

Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.

Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.

Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.

Jos kuvittelisin, että minulla on jalka poikki ja menisin ruikuttamaan sairaalaan siihen kipsiä, en varmasti saisi siihen kipsiä uskomukseni perusteella. Sen sijaan saisin apua mielenterveysongelmiini.

Ei myöskään sukupuolen vaihtoa pidä saada, jos taustalla on mielenterveysongelmia. Turha rutista, että prosessi olisi pitkä tai pysähtyy, kun todellisia ongelmia selvitetään.

Kai ymmärrät että vielä 80-luvulla jopa homoseksuaalisia pidettiin sairaina / hulluina jotka tarvitsevat apua mielenterveysongelmiin? totta kilvetissä trans-ihminen kokee että sukupuolidysforia EI ole mielenterveysongelma vaan ihan normaalia.

Samoin nämä trans-ihmisten masennus ja ahdistustilat johtuvat pääasiassa siitä miten julmasti ympäröivä maailma heitä kohtelee, varsinkin jos esimerkiksi omat vanhemmat hylkäävät / vähättelevät kokemusta.

Homo ei kuvittele olevansa muuta kuin on. Trans taas kuvittelee harhoissaan olevansa muuta kuin on eli on faktisesti mielisairas.

Homon ei myöskään tarvitse tehdä itselleen mitään tai muuttaa itseään ollakseen homo...

Vierailija kirjoitti:

Hyvä fiilis -osiossa. MeNaiset normalisoi esteettisistä syistä tehtävää terveiden rintojen amputointia:

Jade, 25, leikkautti rintansa kokonaan pois – näin hänen elämänsä muuttui: ”Koen itseni yhä naiseksi”

Jade Sidorov haaveili vuosia mastektomiasta ja litteästä rintakehästä. Hänen haaveensa toteutui vihdoin viime vuonna.

"12-vuotiaana Jade Sidorov näki Youtubesta videon, joka jäi hänen mieleensä. Eräs cosplayn harrastaja kertoi leikkauttaneensa pois rintansa.

Jade ei tiennyt rintojen poiston olevan mahdollista, mutta sen hän tiesi, että omat rinnat olivat tuntuneet epämiellyttäviltä aina murrosiästä asti.

– En tuntenut rintoja omikseni tai mukaviksi. Rinnat tuottivat ahdistusta, Jade, 25, kertoo.

Jaden rinnat eivät olleet erityisen suuret, kuppikokoa b, mutta lyhytkasvuisesta Jadesta ne tuntuivat silti isoilta. Hän haaveili litteästä rintakehästä.

– Olen aina ollut vähän poikamainen, Jade kertoo.

Youtube-videon näkemisen jälkeen Jade alkoi haaveilla masektomiasta eli rintojen poistoleikkauksesta.

Cosplay-harrastajan tekemä video liittyi sukupuolenkorjaukseen, mutta Jade ei kokenut itseään mieheksi."

"Jade kävi trans-poliklinikalla läpi vaadittavat tutkimukset, ja niitä ennen transpolin suosituksesta seksuaaliterapiassa. Tutkimukset päättyivät vuonna 2021.

Hän ei saanut leikkauksen mahdollistavaa diagnoosia.

– Ymmärrän sen kyllä. En identifioitunut täysin mieheksi. Olen vähän semmoinen, että jään keskelle, Jade sanoo.

Jade arvelee, että asiaan saattoi vaikuttaa myös se, että mastektomia oli ainoa Jaden toivoma hoito."

https://www.is.fi/menaiset/hyva-fiilis/art-2000009329949.html

kirjoitat että olisi tehnyt tuon esteettisistä syistä. tuossa kuitenkin kerrotaan ettei tuntenut rintoja omiksi.

Jänskä lasten kirjapalkintoehdokas opettaa teinityttöjä vihaamaan kehoaan ja esittää hormonit ja leikkaukset ratkaisuna. Myös trans the gay away:

https://mobile.twitter.com/LittleHardman/status/1623601223713673218

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä fiilis -osiossa. MeNaiset normalisoi esteettisistä syistä tehtävää terveiden rintojen amputointia:

Jade, 25, leikkautti rintansa kokonaan pois – näin hänen elämänsä muuttui: ”Koen itseni yhä naiseksi”

Jade Sidorov haaveili vuosia mastektomiasta ja litteästä rintakehästä. Hänen haaveensa toteutui vihdoin viime vuonna.

"12-vuotiaana Jade Sidorov näki Youtubesta videon, joka jäi hänen mieleensä. Eräs cosplayn harrastaja kertoi leikkauttaneensa pois rintansa.

Jade ei tiennyt rintojen poiston olevan mahdollista, mutta sen hän tiesi, että omat rinnat olivat tuntuneet epämiellyttäviltä aina murrosiästä asti.

– En tuntenut rintoja omikseni tai mukaviksi. Rinnat tuottivat ahdistusta, Jade, 25, kertoo.

Jaden rinnat eivät olleet erityisen suuret, kuppikokoa b, mutta lyhytkasvuisesta Jadesta ne tuntuivat silti isoilta. Hän haaveili litteästä rintakehästä.

– Olen aina ollut vähän poikamainen, Jade kertoo.

Youtube-videon näkemisen jälkeen Jade alkoi haaveilla masektomiasta eli rintojen poistoleikkauksesta.

Cosplay-harrastajan tekemä video liittyi sukupuolenkorjaukseen, mutta Jade ei kokenut itseään mieheksi."

"Jade kävi trans-poliklinikalla läpi vaadittavat tutkimukset, ja niitä ennen transpolin suosituksesta seksuaaliterapiassa. Tutkimukset päättyivät vuonna 2021.

Hän ei saanut leikkauksen mahdollistavaa diagnoosia.

– Ymmärrän sen kyllä. En identifioitunut täysin mieheksi. Olen vähän semmoinen, että jään keskelle, Jade sanoo.

Jade arvelee, että asiaan saattoi vaikuttaa myös se, että mastektomia oli ainoa Jaden toivoma hoito."

https://www.is.fi/menaiset/hyva-fiilis/art-2000009329949.html

kirjoitat että olisi tehnyt tuon esteettisistä syistä. tuossa kuitenkin kerrotaan ettei tuntenut rintoja omiksi.

Entä jos ei koe nenäänsä tai käsiään omiksi, niin pois vaan? Ongelma tuossa jutussa on se, että esitetään terveiden kehonosien amputointi onnen tuovana ratkaisuna hämmentyneille teineille tai kehittyvän kehon aiheuttamalle ahdistukselle. Plastiikkakirurgin kassa toki kiittää.

Amputoiduilla rinnoilla ei imetetä, jos Jade päättääkin hankkia lapsen jossain vaiheessa. Todennäköisesti mastektomia vaikuttaa myös alueen hermotukseen ja tuntoherkkyyteen. Rintojen amputointi ei ole mikään pieni toimenpide.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen nuo olisivat olleet punkkareita tai gootteja ja höpisseet vaate-aatteista.

tämä. 1980-luvullakin kouluissa oli binääreitä. Meillä vain oli toisenlaiset käsitteet samalle asialle. Punkkarius. Dingon Neuman oli mielestäni ehkä sen ajan suomen tunnetuin binääri. Silloin kohistiin paljon siitä miten mies voi käyttää silmämeikkiä ja huiveja, onko tuo oikeasti kuitenkin nainen/haluaako olla. Ei. Oli punkkariaate sellainen

Punkkarius ja muut nuorten alakulttuurit oli sukupuolineutraaleja ja sopi sekä tytöille että pojille. Erilaisten nuorten ei tarvinnut purkaa erottumisen tarvetta kieltämällä sukupuolensa kuten nykyään.

Nyt vastaavia molempia sukupuolia yhdistäviä alakulttuureja ei samalla tavalla ole joten sukupuoli on nykyään itsessään alakulttuuri ja nuori erottuu olemalla "ei-binääri". Samat nuoret olisi ennen halunneet vihreän irokeesin ja olleet punkkareita.