Nyt puhuvat ei-binääriset nuoret

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ajattelen esimerkiksi käyttäytymistä työpaikallani, niin aika harvoin siellä puhutaan mitenkään erityisen sukupuolettuneesti. Onkohan näillä nuorilla ihan oikea käsitys maailmasta, ovat kuitenkin tosi nuoria?

Teen nuorten aikuisten kanssa töitä ja olen kiinnittänyt siihen huomiota, että oma identiteetti tuntuu olevan monella tosi hukassa. Tavallaan etsitään sitä omaa persoonaa erilaisten ilmiöiden kautta ja tuodaan esille tilanteessa, missä sillä ei ole minkäännäköistä merkitystä että on vaikka polyamorisessa suhteessa. Eli tavallaan se polyamoria tuntuu määrittävän oman persoonan niitä muita piirteitä enemmän (luonne, kiinnostukset, tulevaisuudensuunnitelmat, opiskelu). Todella hämmentävä ilmiö mutta selvästi lisääntynyt.

Tuo ei rajoitu pelkästään seksuaalisuus- ja sukupuoli-identiteettiasioihin. Nuoret ihmiset (ja paljon somessa aikaa viettävät vähemmänkin nuoret) tuntuvat identifioituvan vahvasti myöskin esim. mt-diagnooseihinsa ja kiinnostuksenkohteisiinsa. Monille tuntuu olevan todella tärkeää ilmoittaa olevansa they/them, ADHD ja fanittavansa jotain tiettyä TV-sarjaa, ikäänkuin tästä esittelystä pitäisi päätellä ihmisen koko persoonallisuus.

Musta on hauskaa, miten aikuiset täällä puhuu nuorista ihan kuin he itse olisivat jotenkin ihan ulkopuolisia siinä, mitä nuorille tapahtuu ja miten heillä menee. Mehän heidät olemme kasvattaneet ja tämän yhteiskunnan heille luoneet. Meniköhän jossain päin prinkkalaa ja olisiko syytä katsoa peiliin? Mihin nuoret samaistuvat, mistä hakevat seuraa, mistä hyväksyntää, mihin ja miksi. Korvat ja mieli auki.

Suomen pitäisi panostaa muihinkin kieliin ja kulttuureihin eikä vain englantia puhuviin maihin. USAsta tulee kielen ja populaarikulttuurin mukana kaikenlaisia sairaita vaikutteita, joita nuoret näkevät ja joista he kuulevat. Kyse on samasta amerikkalaisuuden jäljittelystä, joka löi itsensä läpi toisen maailmansodan jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorison typeriä oikkuja, kyllä varmaan muutaman vuoden kuluttua hävettää että on mennyt tällaisia päättömyyksiä julkisesti sanomaan. Sukupuoli on fakta eikä mikään mielipidekysymys. On vain naisia tai miehiä, eikä mitään muita, se on biologinen fakta joka ei muutu millään paskapuheilla yhtään miksikään!!

Nukuitko biologian tunneilla? Ei ole vaan naisia ja miehiä. Aika moni syntyy niin, että on sekä että. Ajaa koska niin iso tabu, siitä ei uskalleta puhua.

Aitoja Interseksuaaleja on oikeasti vähän.

Mutta niitä on ja sit ei tarttee rummuttaa, että mies ja nainen. Jos niin hirveästi ahdistaa, että maailma muuttuu ja vähemmistötkin saavat oikeuksia, kannattaa ehkä ainakin yrittää sivistyä ja vaikka lukea aiheesta. Se, että transnuoret suorittavat itsemurhia, ei kiinnosta etuoikeutettuja, mutta auta armias jos trans mene naisten pukuhuoneeseen. Koko suomi ramppaa julkisissa suihkutiloissa ja pukuhuoneissa kommenttien mukaan.

"Toteutuneiden itsemurhien osalta ei ole olemassa tilastotietoja sen osalta, kuinka monta prosenttia uhreista kuuluu sukupuolivähemmistöön, eikä ole mahdollista arvioida tarkkaan sitä, kuinka suuri osa transnuorten kuolemista johtuu juuri itsemurhista."

https://sukupuolenosaamiskeskus.fi/wp-content/uploads/2021/06/Transnuor…

Jopa yksi itsemurha kehodysforiasta kärsimisen ja syrjinnän takia on liikaa. Ikävä, että et ymmärrä, kuinka pahalta tuntuu elää vieraassa kehossa.

Mutta miten teitä voi yhtä äkkiä olla niin älyttömästi?

Joka toinen nuori on joku Moi, Siki, Era, Kiks, Kui, Sipu, ja tukka on vihreä potta ja pyöreät lasit. Ja ollaan muunsukupuolisia. Anteeks mutta en usko.

Kolkytä vuotta sitten homojakaan ei tuntenut juuri kukaan. Nyt se on ihan tavallista, normaalia elämää, ja onneksi on. Näin se vain menee kun vapaus lisääntyy. Ihminen onkin paljon monimutkaisempi ja värikkäämpi olento kuin osasimme edes ajatella.

Tää on vähän eri asia, homous tunnettiin seksuaalisena suuntautumisena, koska se myös kiellettiin. Joissakin paikoissa maailmaa se on sallittua nykyään, joten homot voivat elää elämäänsä homona, vaikka ei se helppoa varmastikaan ole.

Onhan erilaisia sukupuolen ilmaisujakin ollut aina, ja nekin on stigmatisoitu. Asia näyttää minusta olevan ihan sama. Kaikkia eri marginalisoitujen ihmisryhmien aseman parantamisia on aina vastustettu ja aina ne ovat johtaneet vain parempaan ja vapaampaan maailmaan. Niin käynee nytkin.

Monella sukupuolivähemmistön edustajalla tuntuu tässä menevän vähän puurot ja vellit sekaisin ja sekotetaan sekä transfobia että terve kriittisyys toimeenpiteitä kohtaan, jotka eivät välttämättä ole peruuttamattomia. Hormonihoidoista on niin verrattain lyhyt aika kokemusta että pitkän aikavälin vaikutuksia ei tiedetä vaan se tiedetään vaikkapa 10, 20 tai 50 vuoden kuluttua.

Moni meistä aikuisista haluaa suojella kehittyvää ja kasvavaa nuorta siltä, että joutuu loppuelämänsä kanssa elämään elämänvalinnan kanssa jonka tekee ehkä nuorena ja ajattelemattomana esim. juuri genitaalialueen kirurgian tai hormonihoitojen nimissä. Se on aika raskas taakka kantaa JOS kyseessä on kehityksellinen vaihe eikä pysyvä sukupuolidysforia. Siltä tragedialta tässä nuoria halutaan suojella, että menet ja teet jotain peruuttamatonta ja sen elämänvalinnan kanssa joudut elämään koko loppuelämän joka kieltämättä teininä tuntui niin kaukaiselta ettei sitä tullut ajateltua. Jos kyseessä on pysyvä sukupuolidysforia ehtii ne korjaavat toimenpiteet saada sitten pari-kolme vuotta myöhemminkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorison typeriä oikkuja, kyllä varmaan muutaman vuoden kuluttua hävettää että on mennyt tällaisia päättömyyksiä julkisesti sanomaan. Sukupuoli on fakta eikä mikään mielipidekysymys. On vain naisia tai miehiä, eikä mitään muita, se on biologinen fakta joka ei muutu millään paskapuheilla yhtään miksikään!!

Nukuitko biologian tunneilla? Ei ole vaan naisia ja miehiä. Aika moni syntyy niin, että on sekä että. Ajaa koska niin iso tabu, siitä ei uskalleta puhua.

Intersukupuolisia on noin 0.5%. Se ei kumoa sitä, että ihmisen sukupuolet ovat uros ja naaras, mies ja nainen. Poikkeamat ovat poikkeamia ja intersukupuolisten tulee antaa itse päättää (sosiaalisesta) sukupuolestaan ilman mitään pwruuttamattomia operaatioita lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:

Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.

Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.

Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.

Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.

Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.

Kiitos mielenkiintoisesta viestistä. Tilanne kuulostaa todella raskaalta ja prosessi kohtuuttomalta ja sekavalta. Vaatii aikamoista strategista ajattelua ja pelaamista, millaista sen ei tietystinpitäisi terveydenhuollossa olla.

Saanko kysyä, mikä sinun näkemyksesi tästä uudesta lainsäädännöstä? Miten siihen yleisesti tietämässäsi transyhteisössä suhtaudutaan?

Itse olen enemmän yhteydessä kansainväliseen yhteisöön, mutta käsittääkseni Suomessa translakiin suhtaudutaan jonkin verran positiivisesti, mutta myös pettymystä on ilmassa. Juridisen sukupuolen itsemääräämisoikeus on monille transihmisille hyödyllinen, koska aiemmin se on lukittu tutkimusjakson sekä hoitoprosessin taakse, ja henkilöpaperit ovat inhottava tapa joutua paljastetuksi. Moni ei usko lain väärinkäytön olevan realistinen ongelma, koska harva alkaa muutosrumbaan ihan huvikseen. Samalla lain toivottiin parantavan hoitoprosessia, ja pelkona onkin, ettei siihen puututa vuosiin nyt kun laki on mennyt läpi ja kaikki on taas hyvin Suomen lintukodossa.

Vierailija kirjoitti:

Monella sukupuolivähemmistön edustajalla tuntuu tässä menevän vähän puurot ja vellit sekaisin ja sekotetaan sekä transfobia että terve kriittisyys toimeenpiteitä kohtaan, jotka eivät välttämättä ole peruuttamattomia. Hormonihoidoista on niin verrattain lyhyt aika kokemusta että pitkän aikavälin vaikutuksia ei tiedetä vaan se tiedetään vaikkapa 10, 20 tai 50 vuoden kuluttua.

Moni meistä aikuisista haluaa suojella kehittyvää ja kasvavaa nuorta siltä, että joutuu loppuelämänsä kanssa elämään elämänvalinnan kanssa jonka tekee ehkä nuorena ja ajattelemattomana esim. juuri genitaalialueen kirurgian tai hormonihoitojen nimissä. Se on aika raskas taakka kantaa JOS kyseessä on kehityksellinen vaihe eikä pysyvä sukupuolidysforia. Siltä tragedialta tässä nuoria halutaan suojella, että menet ja teet jotain peruuttamatonta ja sen elämänvalinnan kanssa joudut elämään koko loppuelämän joka kieltämättä teininä tuntui niin kaukaiselta ettei sitä tullut ajateltua. Jos kyseessä on pysyvä sukupuolidysforia ehtii ne korjaavat toimenpiteet saada sitten pari-kolme vuotta myöhemminkin. 

Tämä on minusta ihan perusteltu huoli ja asiallisesti esitetty.

Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:

Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.

Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.

Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.

Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.

Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.

"miehitys" lol. Tähän leikkiin riittää kuitenkin edelleen verorahoja ihan kuin terveydenhuollon resursseille ei parempaa käyttöä olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:

Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.

Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.

Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.

Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.

Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.

Kiitos mielenkiintoisesta viestistä. Tilanne kuulostaa todella raskaalta ja prosessi kohtuuttomalta ja sekavalta. Vaatii aikamoista strategista ajattelua ja pelaamista, millaista sen ei tietystinpitäisi terveydenhuollossa olla.

Saanko kysyä, mikä sinun näkemyksesi tästä uudesta lainsäädännöstä? Miten siihen yleisesti tietämässäsi transyhteisössä suhtaudutaan?

Itse olen enemmän yhteydessä kansainväliseen yhteisöön, mutta käsittääkseni Suomessa translakiin suhtaudutaan jonkin verran positiivisesti, mutta myös pettymystä on ilmassa. Juridisen sukupuolen itsemääräämisoikeus on monille transihmisille hyödyllinen, koska aiemmin se on lukittu tutkimusjakson sekä hoitoprosessin taakse, ja henkilöpaperit ovat inhottava tapa joutua paljastetuksi. Moni ei usko lain väärinkäytön olevan realistinen ongelma, koska harva alkaa muutosrumbaan ihan huvikseen. Samalla lain toivottiin parantavan hoitoprosessia, ja pelkona onkin, ettei siihen puututa vuosiin nyt kun laki on mennyt läpi ja kaikki on taas hyvin Suomen lintukodossa.

Millaisia parannuksia toivot hoitoprosessiin?

Vierailija kirjoitti:

Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:

Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.

Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.

Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.

Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.

Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.

"miehitys" lol. Tähän leikkiin riittää kuitenkin edelleen verorahoja ihan kuin terveydenhuollon resursseille ei parempaa käyttöä olisi.

Jos verorahojen kulutus harmittaa, suosittelen nostamaan äläkkää siitä, että laki kieltää yksityisiä toimijoita hoitamasta transihmisiä. Hormonihoito nimittäin vaatii diagnoosin, jonka voi saada vain julkisen puolen kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneks nää nuoret tunnistaa jo ulkonäöltä - varoitusvärit hiuksissa, huomiota hakevia meikkauksia, silmiin pistäviä koristuksia niin kuin tuon Sasun kaulapanta, vaateyhdistelmät joissa ei ole mitään järkeä.

Niinpä. Huomionhakuista narsismia, jossa hierotaan kaikin tavoin sitä omaa erityisyyttä muiden silmille. Sitten pahastutaan, jos joku ei ymmärrä tai jos joku haluaa ottaa etäisyyttä.

Narsisteja ilman muuta ja totta kai. Mitäpä muutakaan olisivat? Ja kehtaavat pahastua viattomasta narsismileimasta.

Mikähän on seuraava vakava mt-diagnoosi millä voi leimata eri mieltä olevat tosta noin vaan?

Vierailija kirjoitti:

Monella sukupuolivähemmistön edustajalla tuntuu tässä menevän vähän puurot ja vellit sekaisin ja sekotetaan sekä transfobia että terve kriittisyys toimeenpiteitä kohtaan, jotka eivät välttämättä ole peruuttamattomia. Hormonihoidoista on niin verrattain lyhyt aika kokemusta että pitkän aikavälin vaikutuksia ei tiedetä vaan se tiedetään vaikkapa 10, 20 tai 50 vuoden kuluttua.

Moni meistä aikuisista haluaa suojella kehittyvää ja kasvavaa nuorta siltä, että joutuu loppuelämänsä kanssa elämään elämänvalinnan kanssa jonka tekee ehkä nuorena ja ajattelemattomana esim. juuri genitaalialueen kirurgian tai hormonihoitojen nimissä. Se on aika raskas taakka kantaa JOS kyseessä on kehityksellinen vaihe eikä pysyvä sukupuolidysforia. Siltä tragedialta tässä nuoria halutaan suojella, että menet ja teet jotain peruuttamatonta ja sen elämänvalinnan kanssa joudut elämään koko loppuelämän joka kieltämättä teininä tuntui niin kaukaiselta ettei sitä tullut ajateltua. Jos kyseessä on pysyvä sukupuolidysforia ehtii ne korjaavat toimenpiteet saada sitten pari-kolme vuotta myöhemminkin. 

Olen täysin varma, että muutaman vuoden kuluttua meillä on kaksi ryhmää. jotka tulevat asiansa kanssa esiin:

1) entiset transnuoret, jotka haluavat takaisin syntymäsukupuoleensa ja ovat katkeria siitä mitä heille on tehty

2) aikuisiksi kasvaneet sateenkaariperheiden lapset, jotka tahtovat tietää kuka heidän isänsä on, keitä ovat isän puoleiset sukulaiset, miksi heiltä on riistetty oikeus oikeisiin vanhempiin jne.

Kun translaki hyväksyttiin, niin ajattelin, että samantien voisivat ulottaa sen noihin mieltään osoittaviin teineihin. Mennään sitten oikein kunnolla päin h e l v e t t i ä. Tällä hetkellä kiinnostaa vain suojella omia ja korkeintaan muita läheisiä lapsia tältä lgbt-touhulta. Toisaalta en haluaisi olla näin kyyninen, koska lapset ja nuoret tulevat eri taustoista. Kyse on myös sosioekonomisesta asemasta. Ei nämä vihreätukkaiset trans- ja muunsukupuolislapset tule mistään Etelä-Helsingin yläluokkaisista hienostokodeista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorison typeriä oikkuja, kyllä varmaan muutaman vuoden kuluttua hävettää että on mennyt tällaisia päättömyyksiä julkisesti sanomaan. Sukupuoli on fakta eikä mikään mielipidekysymys. On vain naisia tai miehiä, eikä mitään muita, se on biologinen fakta joka ei muutu millään paskapuheilla yhtään miksikään!!

Nukuitko biologian tunneilla? Ei ole vaan naisia ja miehiä. Aika moni syntyy niin, että on sekä että. Ajaa koska niin iso tabu, siitä ei uskalleta puhua.

Aitoja Interseksuaaleja on oikeasti vähän.

Mutta niitä on ja sit ei tarttee rummuttaa, että mies ja nainen. Jos niin hirveästi ahdistaa, että maailma muuttuu ja vähemmistötkin saavat oikeuksia, kannattaa ehkä ainakin yrittää sivistyä ja vaikka lukea aiheesta. Se, että transnuoret suorittavat itsemurhia, ei kiinnosta etuoikeutettuja, mutta auta armias jos trans mene naisten pukuhuoneeseen. Koko suomi ramppaa julkisissa suihkutiloissa ja pukuhuoneissa kommenttien mukaan.

"Toteutuneiden itsemurhien osalta ei ole olemassa tilastotietoja sen osalta, kuinka monta prosenttia uhreista kuuluu sukupuolivähemmistöön, eikä ole mahdollista arvioida tarkkaan sitä, kuinka suuri osa transnuorten kuolemista johtuu juuri itsemurhista."

https://sukupuolenosaamiskeskus.fi/wp-content/uploads/2021/06/Transnuor…

Jopa yksi itsemurha kehodysforiasta kärsimisen ja syrjinnän takia on liikaa. Ikävä, että et ymmärrä, kuinka pahalta tuntuu elää vieraassa kehossa.

Mutta miten teitä voi yhtä äkkiä olla niin älyttömästi?

Joka toinen nuori on joku Moi, Siki, Era, Kiks, Kui, Sipu, ja tukka on vihreä potta ja pyöreät lasit. Ja ollaan muunsukupuolisia. Anteeks mutta en usko.

Kolkytä vuotta sitten homojakaan ei tuntenut juuri kukaan. Nyt se on ihan tavallista, normaalia elämää, ja onneksi on. Näin se vain menee kun vapaus lisääntyy. Ihminen onkin paljon monimutkaisempi ja värikkäämpi olento kuin osasimme edes ajatella.

Tää on vähän eri asia, homous tunnettiin seksuaalisena suuntautumisena, koska se myös kiellettiin. Joissakin paikoissa maailmaa se on sallittua nykyään, joten homot voivat elää elämäänsä homona, vaikka ei se helppoa varmastikaan ole.

Onhan erilaisia sukupuolen ilmaisujakin ollut aina, ja nekin on stigmatisoitu. Asia näyttää minusta olevan ihan sama. Kaikkia eri marginalisoitujen ihmisryhmien aseman parantamisia on aina vastustettu ja aina ne ovat johtaneet vain parempaan ja vapaampaan maailmaan. Niin käynee nytkin.

Sukupuolen ilmaisu on nyt aivan eri asia taas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:

Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.

Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.

Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.

Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.

Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.

Kiitos mielenkiintoisesta viestistä. Tilanne kuulostaa todella raskaalta ja prosessi kohtuuttomalta ja sekavalta. Vaatii aikamoista strategista ajattelua ja pelaamista, millaista sen ei tietystinpitäisi terveydenhuollossa olla.

Saanko kysyä, mikä sinun näkemyksesi tästä uudesta lainsäädännöstä? Miten siihen yleisesti tietämässäsi transyhteisössä suhtaudutaan?

Itse olen enemmän yhteydessä kansainväliseen yhteisöön, mutta käsittääkseni Suomessa translakiin suhtaudutaan jonkin verran positiivisesti, mutta myös pettymystä on ilmassa. Juridisen sukupuolen itsemääräämisoikeus on monille transihmisille hyödyllinen, koska aiemmin se on lukittu tutkimusjakson sekä hoitoprosessin taakse, ja henkilöpaperit ovat inhottava tapa joutua paljastetuksi. Moni ei usko lain väärinkäytön olevan realistinen ongelma, koska harva alkaa muutosrumbaan ihan huvikseen. Samalla lain toivottiin parantavan hoitoprosessia, ja pelkona onkin, ettei siihen puututa vuosiin nyt kun laki on mennyt läpi ja kaikki on taas hyvin Suomen lintukodossa.

Millä perusteella harva alkaa muutosrumbaan helposti? Mitä te muka tiedätte se k suualirikollisten mielistä, jotka halajavat mieluummin naisvankilaan? Tai mainetta ja kunniaa haluavan urheilijan ajatusmaailmasta? Ette yhtään mitään. Täyttä mutuilua tuo kuvitelma ettei ongelmia voisi tulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:

Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.

Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.

Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.

Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.

Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.

Kiitos mielenkiintoisesta viestistä. Tilanne kuulostaa todella raskaalta ja prosessi kohtuuttomalta ja sekavalta. Vaatii aikamoista strategista ajattelua ja pelaamista, millaista sen ei tietystinpitäisi terveydenhuollossa olla.

Saanko kysyä, mikä sinun näkemyksesi tästä uudesta lainsäädännöstä? Miten siihen yleisesti tietämässäsi transyhteisössä suhtaudutaan?

Itse olen enemmän yhteydessä kansainväliseen yhteisöön, mutta käsittääkseni Suomessa translakiin suhtaudutaan jonkin verran positiivisesti, mutta myös pettymystä on ilmassa. Juridisen sukupuolen itsemääräämisoikeus on monille transihmisille hyödyllinen, koska aiemmin se on lukittu tutkimusjakson sekä hoitoprosessin taakse, ja henkilöpaperit ovat inhottava tapa joutua paljastetuksi. Moni ei usko lain väärinkäytön olevan realistinen ongelma, koska harva alkaa muutosrumbaan ihan huvikseen. Samalla lain toivottiin parantavan hoitoprosessia, ja pelkona onkin, ettei siihen puututa vuosiin nyt kun laki on mennyt läpi ja kaikki on taas hyvin Suomen lintukodossa.

Millaisia parannuksia toivot hoitoprosessiin?

Tutkimusjakson suoraviivaistaminen ja lyhentäminen aikuisille auttaisi paljon. Ideaalista on, että kattaviin tutkimuksiin pääsisi kohtuullisessa ajassa ja jokainen saisi juuri tarvitsemaansa apua, mutta realistisesti hoidon pitäminen porttien takana vain kuormittaa sekä systeemiä ja potilaita.

Mielestäni järkevämpi ratkaisu on, että täysi-ikäisenä (tai ehkä 20+ vuotiaana?) hormonihoidon aloittamiseen ei tarvitsisi paljoa enempää kuin oman suostumuksensa, lääkärintarkastuksen, psykiatrin käynnin sekä kattavan tietopaketin hoidon positiivisista ja negatiivisista vaikutuksista. Hormonilääkitys ja verikokeet eivät maksa julkiselle puolelle kovin paljoa, tai jos homma jää siitä kiinni, voidaan nekin jättää korvauksen piiristä pois, koska sekin olisi valtava parannus tämänhetkiseen hoidon saatavuuteen. Tämä vapauttaisi myös tutkimuspoliklinikan resursseja nuorille, joille samanlaista hoidollista itsemääräämisoikeutta ei voi mielestäni antaa.

Nyt unten maille :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorison typeriä oikkuja, kyllä varmaan muutaman vuoden kuluttua hävettää että on mennyt tällaisia päättömyyksiä julkisesti sanomaan. Sukupuoli on fakta eikä mikään mielipidekysymys. On vain naisia tai miehiä, eikä mitään muita, se on biologinen fakta joka ei muutu millään paskapuheilla yhtään miksikään!!

Nukuitko biologian tunneilla? Ei ole vaan naisia ja miehiä. Aika moni syntyy niin, että on sekä että. Ajaa koska niin iso tabu, siitä ei uskalleta puhua.

Aitoja Interseksuaaleja on oikeasti vähän.

Mutta niitä on ja sit ei tarttee rummuttaa, että mies ja nainen. Jos niin hirveästi ahdistaa, että maailma muuttuu ja vähemmistötkin saavat oikeuksia, kannattaa ehkä ainakin yrittää sivistyä ja vaikka lukea aiheesta. Se, että transnuoret suorittavat itsemurhia, ei kiinnosta etuoikeutettuja, mutta auta armias jos trans mene naisten pukuhuoneeseen. Koko suomi ramppaa julkisissa suihkutiloissa ja pukuhuoneissa kommenttien mukaan.

"Toteutuneiden itsemurhien osalta ei ole olemassa tilastotietoja sen osalta, kuinka monta prosenttia uhreista kuuluu sukupuolivähemmistöön, eikä ole mahdollista arvioida tarkkaan sitä, kuinka suuri osa transnuorten kuolemista johtuu juuri itsemurhista."

https://sukupuolenosaamiskeskus.fi/wp-content/uploads/2021/06/Transnuor…

Jopa yksi itsemurha kehodysforiasta kärsimisen ja syrjinnän takia on liikaa. Ikävä, että et ymmärrä, kuinka pahalta tuntuu elää vieraassa kehossa.

Mutta miten teitä voi yhtä äkkiä olla niin älyttömästi?

Joka toinen nuori on joku Moi, Siki, Era, Kiks, Kui, Sipu, ja tukka on vihreä potta ja pyöreät lasit. Ja ollaan muunsukupuolisia. Anteeks mutta en usko.

Kolkytä vuotta sitten homojakaan ei tuntenut juuri kukaan. Nyt se on ihan tavallista, normaalia elämää, ja onneksi on. Näin se vain menee kun vapaus lisääntyy. Ihminen onkin paljon monimutkaisempi ja värikkäämpi olento kuin osasimme edes ajatella.

Tää on vähän eri asia, homous tunnettiin seksuaalisena suuntautumisena, koska se myös kiellettiin. Joissakin paikoissa maailmaa se on sallittua nykyään, joten homot voivat elää elämäänsä homona, vaikka ei se helppoa varmastikaan ole.

Onhan erilaisia sukupuolen ilmaisujakin ollut aina, ja nekin on stigmatisoitu. Asia näyttää minusta olevan ihan sama. Kaikkia eri marginalisoitujen ihmisryhmien aseman parantamisia on aina vastustettu ja aina ne ovat johtaneet vain parempaan ja vapaampaan maailmaan. Niin käynee nytkin.

Muunsukupuoliset on ihan tuotettu juttu. On kyllä ollut androgyynejä, bissejä, epätyypillisiä. Muusut nyt vaan koettaa keksiä jotain uutta ja omaperäistä, mutta en tiedä ketä tuo hämää. Ehkä just niitä muka tiedostavia teinejä, joita on opetettu näkemään sortoa kaikkialla. Sen sorronhan voi keksiä vaikka omasta päästään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:

Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.

Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.

Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.

Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.

Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.

Kiitos mielenkiintoisesta viestistä. Tilanne kuulostaa todella raskaalta ja prosessi kohtuuttomalta ja sekavalta. Vaatii aikamoista strategista ajattelua ja pelaamista, millaista sen ei tietystinpitäisi terveydenhuollossa olla.

Saanko kysyä, mikä sinun näkemyksesi tästä uudesta lainsäädännöstä? Miten siihen yleisesti tietämässäsi transyhteisössä suhtaudutaan?

Itse olen enemmän yhteydessä kansainväliseen yhteisöön, mutta käsittääkseni Suomessa translakiin suhtaudutaan jonkin verran positiivisesti, mutta myös pettymystä on ilmassa. Juridisen sukupuolen itsemääräämisoikeus on monille transihmisille hyödyllinen, koska aiemmin se on lukittu tutkimusjakson sekä hoitoprosessin taakse, ja henkilöpaperit ovat inhottava tapa joutua paljastetuksi. Moni ei usko lain väärinkäytön olevan realistinen ongelma, koska harva alkaa muutosrumbaan ihan huvikseen. Samalla lain toivottiin parantavan hoitoprosessia, ja pelkona onkin, ettei siihen puututa vuosiin nyt kun laki on mennyt läpi ja kaikki on taas hyvin Suomen lintukodossa.

Millä perusteella harva alkaa muutosrumbaan helposti? Mitä te muka tiedätte se k suualirikollisten mielistä, jotka halajavat mieluummin naisvankilaan? Tai mainetta ja kunniaa haluavan urheilijan ajatusmaailmasta? Ette yhtään mitään. Täyttä mutuilua tuo kuvitelma ettei ongelmia voisi tulla.

Nimenomaan. Naisvankien asema nostettava kärkiteemaksi. True crime teemalla naisvangit ja heidän tarinat framille ja suuri yleisö lämpenee naisvankien peloille. Naisvankila on naisten safe space!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monella sukupuolivähemmistön edustajalla tuntuu tässä menevän vähän puurot ja vellit sekaisin ja sekotetaan sekä transfobia että terve kriittisyys toimeenpiteitä kohtaan, jotka eivät välttämättä ole peruuttamattomia. Hormonihoidoista on niin verrattain lyhyt aika kokemusta että pitkän aikavälin vaikutuksia ei tiedetä vaan se tiedetään vaikkapa 10, 20 tai 50 vuoden kuluttua.

Moni meistä aikuisista haluaa suojella kehittyvää ja kasvavaa nuorta siltä, että joutuu loppuelämänsä kanssa elämään elämänvalinnan kanssa jonka tekee ehkä nuorena ja ajattelemattomana esim. juuri genitaalialueen kirurgian tai hormonihoitojen nimissä. Se on aika raskas taakka kantaa JOS kyseessä on kehityksellinen vaihe eikä pysyvä sukupuolidysforia. Siltä tragedialta tässä nuoria halutaan suojella, että menet ja teet jotain peruuttamatonta ja sen elämänvalinnan kanssa joudut elämään koko loppuelämän joka kieltämättä teininä tuntui niin kaukaiselta ettei sitä tullut ajateltua. Jos kyseessä on pysyvä sukupuolidysforia ehtii ne korjaavat toimenpiteet saada sitten pari-kolme vuotta myöhemminkin. 

Olen täysin varma, että muutaman vuoden kuluttua meillä on kaksi ryhmää. jotka tulevat asiansa kanssa esiin:

1) entiset transnuoret, jotka haluavat takaisin syntymäsukupuoleensa ja ovat katkeria siitä mitä heille on tehty

2) aikuisiksi kasvaneet sateenkaariperheiden lapset, jotka tahtovat tietää kuka heidän isänsä on, keitä ovat isän puoleiset sukulaiset, miksi heiltä on riistetty oikeus oikeisiin vanhempiin jne.

Kun translaki hyväksyttiin, niin ajattelin, että samantien voisivat ulottaa sen noihin mieltään osoittaviin teineihin. Mennään sitten oikein kunnolla päin h e l v e t t i ä. Tällä hetkellä kiinnostaa vain suojella omia ja korkeintaan muita läheisiä lapsia tältä lgbt-touhulta. Toisaalta en haluaisi olla näin kyyninen, koska lapset ja nuoret tulevat eri taustoista. Kyse on myös sosioekonomisesta asemasta. Ei nämä vihreätukkaiset trans- ja muunsukupuolislapset tule mistään Etelä-Helsingin yläluokkaisista hienostokodeista. 

Kohta 1) on jo todellisuutta jenkeissä. Siellä hormonihoidot on olleet mahdollisia teineille ja nyt on paljon extransmiehiä eli naisia, joita v*tuttaa mm. lapsettomuus, miestyyppinen kaljuuntuminen ja matala ääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:

Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.

Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.

Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.

Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.

Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.

Kiitos mielenkiintoisesta viestistä. Tilanne kuulostaa todella raskaalta ja prosessi kohtuuttomalta ja sekavalta. Vaatii aikamoista strategista ajattelua ja pelaamista, millaista sen ei tietystinpitäisi terveydenhuollossa olla.

Saanko kysyä, mikä sinun näkemyksesi tästä uudesta lainsäädännöstä? Miten siihen yleisesti tietämässäsi transyhteisössä suhtaudutaan?

Itse olen enemmän yhteydessä kansainväliseen yhteisöön, mutta käsittääkseni Suomessa translakiin suhtaudutaan jonkin verran positiivisesti, mutta myös pettymystä on ilmassa. Juridisen sukupuolen itsemääräämisoikeus on monille transihmisille hyödyllinen, koska aiemmin se on lukittu tutkimusjakson sekä hoitoprosessin taakse, ja henkilöpaperit ovat inhottava tapa joutua paljastetuksi. Moni ei usko lain väärinkäytön olevan realistinen ongelma, koska harva alkaa muutosrumbaan ihan huvikseen. Samalla lain toivottiin parantavan hoitoprosessia, ja pelkona onkin, ettei siihen puututa vuosiin nyt kun laki on mennyt läpi ja kaikki on taas hyvin Suomen lintukodossa.

Millaisia parannuksia toivot hoitoprosessiin?

Tutkimusjakson suoraviivaistaminen ja lyhentäminen aikuisille auttaisi paljon. Ideaalista on, että kattaviin tutkimuksiin pääsisi kohtuullisessa ajassa ja jokainen saisi juuri tarvitsemaansa apua, mutta realistisesti hoidon pitäminen porttien takana vain kuormittaa sekä systeemiä ja potilaita.

Mielestäni järkevämpi ratkaisu on, että täysi-ikäisenä (tai ehkä 20+ vuotiaana?) hormonihoidon aloittamiseen ei tarvitsisi paljoa enempää kuin oman suostumuksensa, lääkärintarkastuksen, psykiatrin käynnin sekä kattavan tietopaketin hoidon positiivisista ja negatiivisista vaikutuksista. Hormonilääkitys ja verikokeet eivät maksa julkiselle puolelle kovin paljoa, tai jos homma jää siitä kiinni, voidaan nekin jättää korvauksen piiristä pois, koska sekin olisi valtava parannus tämänhetkiseen hoidon saatavuuteen. Tämä vapauttaisi myös tutkimuspoliklinikan resursseja nuorille, joille samanlaista hoidollista itsemääräämisoikeutta ei voi mielestäni antaa.

Nyt unten maille :)

Mutta se tarvittava hoito on usein ihan muiden mielenterveysongelmien hoitamista. Sillä ei yritetä kiusata ketään, vaan auttaa ihmisiä. Hormonilääkitys tai leikkaukset ovat aniharvoin ratkaisu näiden ihmisten ongelmiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monella sukupuolivähemmistön edustajalla tuntuu tässä menevän vähän puurot ja vellit sekaisin ja sekotetaan sekä transfobia että terve kriittisyys toimeenpiteitä kohtaan, jotka eivät välttämättä ole peruuttamattomia. Hormonihoidoista on niin verrattain lyhyt aika kokemusta että pitkän aikavälin vaikutuksia ei tiedetä vaan se tiedetään vaikkapa 10, 20 tai 50 vuoden kuluttua.

Moni meistä aikuisista haluaa suojella kehittyvää ja kasvavaa nuorta siltä, että joutuu loppuelämänsä kanssa elämään elämänvalinnan kanssa jonka tekee ehkä nuorena ja ajattelemattomana esim. juuri genitaalialueen kirurgian tai hormonihoitojen nimissä. Se on aika raskas taakka kantaa JOS kyseessä on kehityksellinen vaihe eikä pysyvä sukupuolidysforia. Siltä tragedialta tässä nuoria halutaan suojella, että menet ja teet jotain peruuttamatonta ja sen elämänvalinnan kanssa joudut elämään koko loppuelämän joka kieltämättä teininä tuntui niin kaukaiselta ettei sitä tullut ajateltua. Jos kyseessä on pysyvä sukupuolidysforia ehtii ne korjaavat toimenpiteet saada sitten pari-kolme vuotta myöhemminkin. 

Olen täysin varma, että muutaman vuoden kuluttua meillä on kaksi ryhmää. jotka tulevat asiansa kanssa esiin:

1) entiset transnuoret, jotka haluavat takaisin syntymäsukupuoleensa ja ovat katkeria siitä mitä heille on tehty

2) aikuisiksi kasvaneet sateenkaariperheiden lapset, jotka tahtovat tietää kuka heidän isänsä on, keitä ovat isän puoleiset sukulaiset, miksi heiltä on riistetty oikeus oikeisiin vanhempiin jne.

Kun translaki hyväksyttiin, niin ajattelin, että samantien voisivat ulottaa sen noihin mieltään osoittaviin teineihin. Mennään sitten oikein kunnolla päin h e l v e t t i ä. Tällä hetkellä kiinnostaa vain suojella omia ja korkeintaan muita läheisiä lapsia tältä lgbt-touhulta. Toisaalta en haluaisi olla näin kyyninen, koska lapset ja nuoret tulevat eri taustoista. Kyse on myös sosioekonomisesta asemasta. Ei nämä vihreätukkaiset trans- ja muunsukupuolislapset tule mistään Etelä-Helsingin yläluokkaisista hienostokodeista. 

Vastuutontahan tämä on, median ruokkimiset ja lietsonnat siihen vielä päälle tai hyvinkin keskeisessä roolissa. Elämme huomiokulttuurissa ja tämä on yksi kätevä keino nousta ns tavallisuudesta ilman sen erityisempää lahjakkuutta. Iso osa aikuisista on jäänyt itse tunne-elämältään korkeintaan teinin tasolle eivätkä he kykene näkemään tässä mitään ongelmallista. Se ketuttaa eniten. Melkein kuin aikuiset uhmaisivat enemmän kuin nuoret, tai saisivat uskottavuuspisteitä nyökyttelemällä tälle. 

Missä vanhemmuus? Juuri se vaikein puoli kun pitäisi sanoa että harkitsepa nyt huolella vielä. Nyt tätä kasvattamista oikein kielletään eheyttämisyrityksen verukkeella, kun kyse voi olla ihan nuoren suojelemisesta viripäiden lahkolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Transpolin lähete hylätty :) kirjoitti:

Veikkaan, ettei ketjun kommentoijia kiinnosta kuulla transihmisen mielipidettä, mutta tässäpä se kuitenkin. Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on, että transihmisten hoitoprosessissa on mahdotonta olla avoimena omasta itsestään ja ongelmistaan.

Tällä hetkellä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on äärimmäisen ylityöllistetty ja alimiehitetty. Tämän takia potilaat saavat vain vaaditut minimitutkimukset tasan kuuden kuukauden käyntivälillä (ei pidempään, muuten oikeusasiamies älähtää jälleen vaikkei sillä taida vaikutusta mihinkään olla). Prosessille ennen ensimmäistäkään mahdollisuutta hoitoon kertyy mittaa noin 3 vuotta, jos kaikki sujuu hyvin. Esimerkiksi miesystäväni on saanut transpolilta hoitoa tasan yhden kerran: Kymmenen käynnin maksusitoumuksen yksityiselle, koska hormonihoidon odottaminen viidettä vuotta alkaa syödä vointia. Kyseessä siis ihan miehenä elävä, työssäkäyvä, enimmäkseen perusterve henkilö.

Tutkimusjakson pituuden takia potilaat karttavat kaikkea, mikä voi hidastaa jaksoa tai pysäyttää sen. Psykiatrisen avun tarve on yksi näistä vältettävistä asioista, koska se pistää prosessin helposti paussille tai jopa lennättää ulos polilta (ns. "jäähy"), jolloin tutkimusjakso aloitetaan alusta psykiatrisen tilanteen parannuttua. Tietysti liian pahoinvoivalle potilaalle ei hoitoja kannatakaan antaa, mutta mahdollinen vuosien lisäodotus ei kannusta potilasta olemaan avoimena tilanteestaan, etenkin kun LGBT-yhteisössä on kokemuksia siitä, kuinka esim. autismi tai työkyvyttömyys ovat estäneet tutkimusjakson jatkumisen. Myöskään muunsukupuolisuuden kokemuksesta ei voi puhua, koska se on yksi mahdollinen hidastava tekijä ja vain binääriset transihmiset saavat sen diagnoosin, jonka pohjalta tehdään genitaalileikkauksia. Tunnen useita polin potilaita, jotka haluavat lisää apua mielenterveytensä parantamiseksi, mutta eivät uskalla sitä pyytää.

Tämän takia sukupuoltaan kyseenalaistavat ihmiset eivät koe virallisia tahoja luotettavaksi tiedon ja avun lähteeksi, etenkään jos he ovat muuta kuin terveitä binäärisiä transihmisiä. Siksi monet hakevat vertaistukea ystävistä, LGBT-yhteisöstä ja internetistä. Kokemukseni mukaan suuri osa yhteisöstä jakaa suht laadukasta tietoa aiheesta, mutta olen myös nähnyt monenlaista valhetta ja roskaa sekä pieniä piirejä, joissa kärjistyneet ideologiset mielipiteet leviävät nopeasti. Etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä osaa tulkita lukemaansa kriittisesti tai hakea tietoa laajalti, ovat alttiita oman porukan seuraamiselle ja kuplassa elämiselle.

Tehokkain keino tämän estämiseksi on mielestäni se, että sukupuoltaan pohtiville olisi saatavilla tukea sukupuoli-identiteetin käsittelyyn sekä psykiatrista apua, joka ei ole sidottu transpolin hoitoprosessiin ja jonka käyttämisestä ei siten rangaistaisi. Myös transpolin toiminnan tehostaminen on tarpeen, koska sen miehitys ei vastaa enää ollenkaan hoidon tarvetta. Prosessin vaikeuttaminen ja transihmisten oikeuksien rappeuttaminen ei tilanteeseen auta, koska se ajaa transihmisiä yhä kauemmaksi virallisista, luotettavista avun lähteistä.

Kiitos mielenkiintoisesta viestistä. Tilanne kuulostaa todella raskaalta ja prosessi kohtuuttomalta ja sekavalta. Vaatii aikamoista strategista ajattelua ja pelaamista, millaista sen ei tietystinpitäisi terveydenhuollossa olla.

Saanko kysyä, mikä sinun näkemyksesi tästä uudesta lainsäädännöstä? Miten siihen yleisesti tietämässäsi transyhteisössä suhtaudutaan?

Itse olen enemmän yhteydessä kansainväliseen yhteisöön, mutta käsittääkseni Suomessa translakiin suhtaudutaan jonkin verran positiivisesti, mutta myös pettymystä on ilmassa. Juridisen sukupuolen itsemääräämisoikeus on monille transihmisille hyödyllinen, koska aiemmin se on lukittu tutkimusjakson sekä hoitoprosessin taakse, ja henkilöpaperit ovat inhottava tapa joutua paljastetuksi. Moni ei usko lain väärinkäytön olevan realistinen ongelma, koska harva alkaa muutosrumbaan ihan huvikseen. Samalla lain toivottiin parantavan hoitoprosessia, ja pelkona onkin, ettei siihen puututa vuosiin nyt kun laki on mennyt läpi ja kaikki on taas hyvin Suomen lintukodossa.

Millä perusteella harva alkaa muutosrumbaan helposti? Mitä te muka tiedätte se k suualirikollisten mielistä, jotka halajavat mieluummin naisvankilaan? Tai mainetta ja kunniaa haluavan urheilijan ajatusmaailmasta? Ette yhtään mitään. Täyttä mutuilua tuo kuvitelma ettei ongelmia voisi tulla.

Se tiedetään siitä, että muissa maissa samanlainen lainsäädäntö ei ole antanut merkkejä sellaisesta. Suomessa sitäpaitsi Rikosseuraamuslaitos on jo kantansa ilmoittanut ja sijoitukset tehdään tapauskohtaisen harkinnan perusteella, aivan kuten tähänkin asti. Urheilupuolella käytännöt ovat täysin lajiliittojen käsissä.