Lue keskustelun säännöt.
Hesarin mielipidepalstalla äiti valittaa, ettei lapsi halua pitää yhteyttä
05.02.2023 |
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009362918.html
Suoraan sanottuna en ihmettele. Minulla tulee tästä kirjoituksesta hyvin ikävä olo. Kirjoittava äiti puhuu lapsen 'harhaisista muistoista', mutta valittaa, että lapsi ei halua keskustella.
Minulla on hankala suhde vanhempiini. Olen juuri kokenut niin, että he eivät edes myönnä muistojani - ikään kuin olisin keksinyt kaikki traumani! Kun tarpeeksi kauan joutuu tällä tavalla tunnetasolla hylätyksi ja kuulemaan sen, ettei omat ajatukseni ja muistot ole todellisia, niin todellakin siinä haluaa ottaa etäisyyttä.
Olen myös kuullut tuon kirjoittajan hokeman, että 'kaikkit ekevät virheitä' monta kertaa äitini suusta. Ikään kuin sillä pitäisi deletoida kaikki mennyt.
Kommentit (1197)
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo viesti oli aivan asiallinen. No, kyllähän kunnon äiti -jutut oli vähän omituisia, mutta ehkäpä kirjoittaja halusi korostaa, ettei ollut mikään nisti tms.
Todennäköisesti tuo äiti onntehnyt paljonkin väärin, mutta kaipa hänellä olisi oikeus tietää, mitä hän tehnyt. Mutta kun ei tiedä.
Montakohan kertaa on kerrottu missä vika, mutta ei narsisti vaan tajua, että hänessä voi olla vikaa. Vaikka kerrottaisiin sata kertaa päivässä, niin ei mene perille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juu noin se on. Etenkin masentunut muistaa nimenomaan niitä negatiivisia asioita, ja usein ihan märehtii niitä ja masentuneen ihmisen ajatukset muodostaa sellaisen negatiivisen kehän. Jos lapselle on päässyt syntymään sellainen, niin äidin, tai kenenkään muunkaan, voi olla vaikea saada kiinni niistä lapsen mieltä painavista negatiivisista asioista, koska muille ne on vain tavallisia neutraaleja asioita, eikä voi ymmärtää.
Ei tuossa välttämättä kukaan ole pahis.
Älä hyvä ihminen tee lapsia.
Tämä kommentti siellä on hyvä:
Tekstistä päätellen yhteys vanhempaan on katkaistu, koska vanhemman seurassa ei ole olemassa minkäänlaista psykologista turvallisuutta.
Kuten kirjoituksessa, tarjolla on rakkauden ja ymmärryksen sijaan valheita, syyllistämistä, alistamista, mustamaalaamista, perhe-, ystävyys- ja rakkaussuhteiden sabotointia, tunnetilojen manipulointia, infantilisaatiota, ja sokerina pohjalla myös "kaasuvalotusta" (gaslighting) eli kaiken edellämainitun henkisen väkivallan peittelyä tekaistuilla syytöksillä harhaisuudesta.
Kuka jaksaisi olla missään tekemisissä näin myrkyllisten ihmisten kanssa?
Tunnen vain yhden nuoren aikuisen, joka on katkaissut välinsä vanhempiinsa. Hän on katkaissut välit myös sisaruksiinsa yhtä lukuunottamatta. Tällä henkilöllä on mt- ja päihdeongelmia. Varsinkin juovuksissa ollessaan hän pyörittää samoja vanhoja asioita, katkeroituneena selittää, kuinka häntä on kohdeltu niiiin väääärin.
Näin ulkopuolisena, lapsesta asti tunteneena, täytyy todeta että hänen äitinsä on tukenut häntä eniten perheen kaikista lapsista. Toki hänellä on ollut eniten vaikeuksiakin, niin on eniten tukea tarvinnut. Mutta ilmeisesti se ei ole riittänyt.
Äitinsä kärsii tilanteesta suuresti. Mutta ei varmaan kirjoittaisi Hesariin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopas tämä meni erikoiseksi. Kyllä se äitikin joskus voi olla oikeassa ja lapsi se narsisti tai muutoin vaikea ihminen. Mäkin tunnen yhden tapauksen, joka systemaattisesti väitti asiaa, jota ei ollut tapahtunut ja se johti jopa oikeuteen asti. Jäi perinnöttömäksi, oikeus laittoi lähestymiskiellon päälle.
Kummallinen keskustelu, kun vain se oma ajatus on oikea, aika vaikea on keskustella. Teillä varmaan on kokemusta hirviömutseista ja -anopeista, mutta se nyt ei ole koko kuva.
Tietenkään tilanteet eivät ole kaikissa tapauksissa niin mustavalkoisia, että voitaisiin julistaa aina jokaisessa kiistatapauksessa äidin tai lapsen olevan oikeassa.
Seuraavassa on erittäin tyhjentävästi esitetty, miksi tässä tapauksessa lehdessä mielipiteen kirjoittanut äiti vaikuttaa olevan sokea muiden ihmisten näkökulmille ja ainoastaan hänen näkemys asioista voi olla oikea:
"
Näinpä, mm kohdissa
- heti alussa, kun jauhaa jostain äidin ja lapsen ainutlaatuisesta siteestä
- äidin tärkeydestä
- uhrautumisestaan
- kärsimyksistään
- syyttää ja syyllistää, jopa kiristää emotionaalisesti
- kaikki vika lapsessa
- haluaa kuitata ns huumorilla kaiken mitä lapsi sanoo
- lapsi on väärässä
- lapsi muistaa väärin
- lapsi ei nyt vaan ymmärrä
- lapsella on mielenterveysongelmia
- kaikkien muidenkin mieelstä äiti on oikeassa
- äiti kyllä sitäjatätä mutta kun lapsi on hankala
- äiti ei voi ymmärtää miksi näin on
- äiti on raatanut/kaikkensa yrittänyt/paljon kärsinyt
- julkinen myötätunnon haku, katsokaa kaikki miten minä kärsin kun lapsi on kamala
Kaikki kuin suoraan Näin olen narsistiäiti -oppikirjasta."
Jos sä kirjoitat mielipiteen ja kuvauksen omista ajatuksistasi, kirjoitatko sä sen neutraalisti kaikkia mahdollisuuksia pohtien? Mikään tuossa tekstissä ei anna viitteitä av-diagnoosiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopas tämä meni erikoiseksi. Kyllä se äitikin joskus voi olla oikeassa ja lapsi se narsisti tai muutoin vaikea ihminen. Mäkin tunnen yhden tapauksen, joka systemaattisesti väitti asiaa, jota ei ollut tapahtunut ja se johti jopa oikeuteen asti. Jäi perinnöttömäksi, oikeus laittoi lähestymiskiellon päälle.
Kummallinen keskustelu, kun vain se oma ajatus on oikea, aika vaikea on keskustella. Teillä varmaan on kokemusta hirviömutseista ja -anopeista, mutta se nyt ei ole koko kuva.
Tietenkään tilanteet eivät ole kaikissa tapauksissa niin mustavalkoisia, että voitaisiin julistaa aina jokaisessa kiistatapauksessa äidin tai lapsen olevan oikeassa.
Seuraavassa on erittäin tyhjentävästi esitetty, miksi tässä tapauksessa lehdessä mielipiteen kirjoittanut äiti vaikuttaa olevan sokea muiden ihmisten näkökulmille ja ainoastaan hänen näkemys asioista voi olla oikea:
"
Näinpä, mm kohdissa
- heti alussa, kun jauhaa jostain äidin ja lapsen ainutlaatuisesta siteestä
- äidin tärkeydestä
- uhrautumisestaan
- kärsimyksistään
- syyttää ja syyllistää, jopa kiristää emotionaalisesti
- kaikki vika lapsessa
- haluaa kuitata ns huumorilla kaiken mitä lapsi sanoo
- lapsi on väärässä
- lapsi muistaa väärin
- lapsi ei nyt vaan ymmärrä
- lapsella on mielenterveysongelmia
- kaikkien muidenkin mieelstä äiti on oikeassa
- äiti kyllä sitäjatätä mutta kun lapsi on hankala
- äiti ei voi ymmärtää miksi näin on
- äiti on raatanut/kaikkensa yrittänyt/paljon kärsinyt
- julkinen myötätunnon haku, katsokaa kaikki miten minä kärsin kun lapsi on kamala
Kaikki kuin suoraan Näin olen narsistiäiti -oppikirjasta."
Jos sä kirjoitat mielipiteen ja kuvauksen omista ajatuksistasi, kirjoitatko sä sen neutraalisti kaikkia mahdollisuuksia pohtien? Mikään tuossa tekstissä ei anna viitteitä av-diagnoosiin.
Jos halutaan ilmaista että halutaan saada yhteys siihen lapseen niin siinä vaiheessa kyllä yleensä kannattaa olla rakentava. Sen sijaan että syyttää, syyllistää, kiristää ja piehtaroi itsesäälissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä lapsi on yrittänyt keskustella asioista, mutta äiti toistelee vain "kaikki tekevät virheitä", "aina olen parhaani yrittänyt" tai "ajat olivat toisenlaiset kuin nyt".
Toisaalta, välillä kyllä se lapsikin on väärässä.
Minulla on yksi sukulaispoika, aikamies jo, joka pani välit poikki äitiinsä. Väittää mm. että muistaa täsmälleen ihan kaiken syntymästään saakka, siis kyllä, siitä hetkestä kun pää putkahti ulos. Ja häntä on niiiiin laiminlyöty. Keskustele siinä sitten...
Poikaparka on ilmeisesti niitä harvoja, joilla pössytteli laukaisee psykoosin, joka ei mene koskaan ohi. Oli nimittäin ihan normaali siihen saakka, että löysi ko. harrastuksen, sen jälkeen onkin sitten luettu tiilenpäitä sun muuta. Ja jutut tosiaan kautta linjan tuota "muistan kaiken syntymäni hetkestä lähtien" -tasoa.
Mutta kirjoittaisiko hämen äitinsä ikinä noin? Jos hän siis on normaali, hyvä äiti.
Miksi ei kirjoittaisi? Miksi äidin pitäisi niellä kaikki tulehtumiseen asti eikä koskaan avata tunteitaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopas tämä meni erikoiseksi. Kyllä se äitikin joskus voi olla oikeassa ja lapsi se narsisti tai muutoin vaikea ihminen. Mäkin tunnen yhden tapauksen, joka systemaattisesti väitti asiaa, jota ei ollut tapahtunut ja se johti jopa oikeuteen asti. Jäi perinnöttömäksi, oikeus laittoi lähestymiskiellon päälle.
Kummallinen keskustelu, kun vain se oma ajatus on oikea, aika vaikea on keskustella. Teillä varmaan on kokemusta hirviömutseista ja -anopeista, mutta se nyt ei ole koko kuva.
Tietenkään tilanteet eivät ole kaikissa tapauksissa niin mustavalkoisia, että voitaisiin julistaa aina jokaisessa kiistatapauksessa äidin tai lapsen olevan oikeassa.
Seuraavassa on erittäin tyhjentävästi esitetty, miksi tässä tapauksessa lehdessä mielipiteen kirjoittanut äiti vaikuttaa olevan sokea muiden ihmisten näkökulmille ja ainoastaan hänen näkemys asioista voi olla oikea:
"
Näinpä, mm kohdissa
- heti alussa, kun jauhaa jostain äidin ja lapsen ainutlaatuisesta siteestä
- äidin tärkeydestä
- uhrautumisestaan
- kärsimyksistään
- syyttää ja syyllistää, jopa kiristää emotionaalisesti
- kaikki vika lapsessa
- haluaa kuitata ns huumorilla kaiken mitä lapsi sanoo
- lapsi on väärässä
- lapsi muistaa väärin
- lapsi ei nyt vaan ymmärrä
- lapsella on mielenterveysongelmia
- kaikkien muidenkin mieelstä äiti on oikeassa
- äiti kyllä sitäjatätä mutta kun lapsi on hankala
- äiti ei voi ymmärtää miksi näin on
- äiti on raatanut/kaikkensa yrittänyt/paljon kärsinyt
- julkinen myötätunnon haku, katsokaa kaikki miten minä kärsin kun lapsi on kamala
Kaikki kuin suoraan Näin olen narsistiäiti -oppikirjasta."
Jos sä kirjoitat mielipiteen ja kuvauksen omista ajatuksistasi, kirjoitatko sä sen neutraalisti kaikkia mahdollisuuksia pohtien? Mikään tuossa tekstissä ei anna viitteitä av-diagnoosiin.
Jos halutaan ilmaista että halutaan saada yhteys siihen lapseen niin siinä vaiheessa kyllä yleensä kannattaa olla rakentava. Sen sijaan että syyttää, syyllistää, kiristää ja piehtaroi itsesäälissä.
Tuo mikään terapiaistunto ollut. Omien ajatusten tuulettaminen ja negatiivisten fiilisten purkaminen on ihan normaalia, myös itsesääli ja syyllistäminen.
Vierailija kirjoitti:
Juu noin se on. Etenkin masentunut muistaa nimenomaan niitä negatiivisia asioita, ja usein ihan märehtii niitä ja masentuneen ihmisen ajatukset muodostaa sellaisen negatiivisen kehän. Jos lapselle on päässyt syntymään sellainen, niin äidin, tai kenenkään muunkaan, voi olla vaikea saada kiinni niistä lapsen mieltä painavista negatiivisista asioista, koska muille ne on vain tavallisia neutraaleja asioita, eikä voi ymmärtää.
Ei tuossa välttämättä kukaan ole pahis.
Jep. Kannattaa tutustua tähän: https://www.psychologytoday.com/us/blog/days-gone/202110/the-vicious-ci…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä lapsi on yrittänyt keskustella asioista, mutta äiti toistelee vain "kaikki tekevät virheitä", "aina olen parhaani yrittänyt" tai "ajat olivat toisenlaiset kuin nyt".
Toisaalta, välillä kyllä se lapsikin on väärässä.
Minulla on yksi sukulaispoika, aikamies jo, joka pani välit poikki äitiinsä. Väittää mm. että muistaa täsmälleen ihan kaiken syntymästään saakka, siis kyllä, siitä hetkestä kun pää putkahti ulos. Ja häntä on niiiiin laiminlyöty. Keskustele siinä sitten...
Poikaparka on ilmeisesti niitä harvoja, joilla pössytteli laukaisee psykoosin, joka ei mene koskaan ohi. Oli nimittäin ihan normaali siihen saakka, että löysi ko. harrastuksen, sen jälkeen onkin sitten luettu tiilenpäitä sun muuta. Ja jutut tosiaan kautta linjan tuota "muistan kaiken syntymäni hetkestä lähtien" -tasoa.
Sama vale taas, uusversio.
Haloo nyt! Et sä ole enää tosissasikaan 😅 Taidat olla ainut joka täällä päivystää 24/7. Eihän tuo nyt ollut lainkaan samanlainen kuin aiemmat. Alan olla oikeasti huolissani susta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä lapsi on yrittänyt keskustella asioista, mutta äiti toistelee vain "kaikki tekevät virheitä", "aina olen parhaani yrittänyt" tai "ajat olivat toisenlaiset kuin nyt".
Toisaalta, välillä kyllä se lapsikin on väärässä.
Minulla on yksi sukulaispoika, aikamies jo, joka pani välit poikki äitiinsä. Väittää mm. että muistaa täsmälleen ihan kaiken syntymästään saakka, siis kyllä, siitä hetkestä kun pää putkahti ulos. Ja häntä on niiiiin laiminlyöty. Keskustele siinä sitten...
Poikaparka on ilmeisesti niitä harvoja, joilla pössytteli laukaisee psykoosin, joka ei mene koskaan ohi. Oli nimittäin ihan normaali siihen saakka, että löysi ko. harrastuksen, sen jälkeen onkin sitten luettu tiilenpäitä sun muuta. Ja jutut tosiaan kautta linjan tuota "muistan kaiken syntymäni hetkestä lähtien" -tasoa.
Sama vale taas, uusversio.
Haloo nyt! Et sä ole enää tosissasikaan 😅 Taidat olla ainut joka täällä päivystää 24/7. Eihän tuo nyt ollut lainkaan samanlainen kuin aiemmat. Alan olla oikeasti huolissani susta.
Ei sille kannata antaa huomiota, triggeröityi ihan turhasta eikä pääse millään eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopas tämä meni erikoiseksi. Kyllä se äitikin joskus voi olla oikeassa ja lapsi se narsisti tai muutoin vaikea ihminen. Mäkin tunnen yhden tapauksen, joka systemaattisesti väitti asiaa, jota ei ollut tapahtunut ja se johti jopa oikeuteen asti. Jäi perinnöttömäksi, oikeus laittoi lähestymiskiellon päälle.
Kummallinen keskustelu, kun vain se oma ajatus on oikea, aika vaikea on keskustella. Teillä varmaan on kokemusta hirviömutseista ja -anopeista, mutta se nyt ei ole koko kuva.
Tietenkään tilanteet eivät ole kaikissa tapauksissa niin mustavalkoisia, että voitaisiin julistaa aina jokaisessa kiistatapauksessa äidin tai lapsen olevan oikeassa.
Seuraavassa on erittäin tyhjentävästi esitetty, miksi tässä tapauksessa lehdessä mielipiteen kirjoittanut äiti vaikuttaa olevan sokea muiden ihmisten näkökulmille ja ainoastaan hänen näkemys asioista voi olla oikea:
"
Näinpä, mm kohdissa
- heti alussa, kun jauhaa jostain äidin ja lapsen ainutlaatuisesta siteestä
- äidin tärkeydestä
- uhrautumisestaan
- kärsimyksistään
- syyttää ja syyllistää, jopa kiristää emotionaalisesti
- kaikki vika lapsessa
- haluaa kuitata ns huumorilla kaiken mitä lapsi sanoo
- lapsi on väärässä
- lapsi muistaa väärin
- lapsi ei nyt vaan ymmärrä
- lapsella on mielenterveysongelmia
- kaikkien muidenkin mieelstä äiti on oikeassa
- äiti kyllä sitäjatätä mutta kun lapsi on hankala
- äiti ei voi ymmärtää miksi näin on
- äiti on raatanut/kaikkensa yrittänyt/paljon kärsinyt
- julkinen myötätunnon haku, katsokaa kaikki miten minä kärsin kun lapsi on kamala
Kaikki kuin suoraan Näin olen narsistiäiti -oppikirjasta."
Jos sä kirjoitat mielipiteen ja kuvauksen omista ajatuksistasi, kirjoitatko sä sen neutraalisti kaikkia mahdollisuuksia pohtien? Mikään tuossa tekstissä ei anna viitteitä av-diagnoosiin.
Jos halutaan ilmaista että halutaan saada yhteys siihen lapseen niin siinä vaiheessa kyllä yleensä kannattaa olla rakentava. Sen sijaan että syyttää, syyllistää, kiristää ja piehtaroi itsesäälissä.
Tuo mikään terapiaistunto ollut. Omien ajatusten tuulettaminen ja negatiivisten fiilisten purkaminen on ihan normaalia, myös itsesääli ja syyllistäminen.
Terapiaistunnossa voi tuulettaa ja piehtaroida, mutta ei tuolla lailla julkisella solvaamisella mitään hyvää aikaansaa.
Kukaan ei tuollaista ihmistä jaksa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopas tämä meni erikoiseksi. Kyllä se äitikin joskus voi olla oikeassa ja lapsi se narsisti tai muutoin vaikea ihminen. Mäkin tunnen yhden tapauksen, joka systemaattisesti väitti asiaa, jota ei ollut tapahtunut ja se johti jopa oikeuteen asti. Jäi perinnöttömäksi, oikeus laittoi lähestymiskiellon päälle.
Kummallinen keskustelu, kun vain se oma ajatus on oikea, aika vaikea on keskustella. Teillä varmaan on kokemusta hirviömutseista ja -anopeista, mutta se nyt ei ole koko kuva.
Tietenkään tilanteet eivät ole kaikissa tapauksissa niin mustavalkoisia, että voitaisiin julistaa aina jokaisessa kiistatapauksessa äidin tai lapsen olevan oikeassa.
Seuraavassa on erittäin tyhjentävästi esitetty, miksi tässä tapauksessa lehdessä mielipiteen kirjoittanut äiti vaikuttaa olevan sokea muiden ihmisten näkökulmille ja ainoastaan hänen näkemys asioista voi olla oikea:
"
Näinpä, mm kohdissa
- heti alussa, kun jauhaa jostain äidin ja lapsen ainutlaatuisesta siteestä
- äidin tärkeydestä
- uhrautumisestaan
- kärsimyksistään
- syyttää ja syyllistää, jopa kiristää emotionaalisesti
- kaikki vika lapsessa
- haluaa kuitata ns huumorilla kaiken mitä lapsi sanoo
- lapsi on väärässä
- lapsi muistaa väärin
- lapsi ei nyt vaan ymmärrä
- lapsella on mielenterveysongelmia
- kaikkien muidenkin mieelstä äiti on oikeassa
- äiti kyllä sitäjatätä mutta kun lapsi on hankala
- äiti ei voi ymmärtää miksi näin on
- äiti on raatanut/kaikkensa yrittänyt/paljon kärsinyt
- julkinen myötätunnon haku, katsokaa kaikki miten minä kärsin kun lapsi on kamala
Kaikki kuin suoraan Näin olen narsistiäiti -oppikirjasta."
Jos sä kirjoitat mielipiteen ja kuvauksen omista ajatuksistasi, kirjoitatko sä sen neutraalisti kaikkia mahdollisuuksia pohtien? Mikään tuossa tekstissä ei anna viitteitä av-diagnoosiin.
Jos halutaan ilmaista että halutaan saada yhteys siihen lapseen niin siinä vaiheessa kyllä yleensä kannattaa olla rakentava. Sen sijaan että syyttää, syyllistää, kiristää ja piehtaroi itsesäälissä.
Tuo mikään terapiaistunto ollut. Omien ajatusten tuulettaminen ja negatiivisten fiilisten purkaminen on ihan normaalia, myös itsesääli ja syyllistäminen.
Terapiaistunnossa voi tuulettaa ja piehtaroida, mutta ei tuolla lailla julkisella solvaamisella mitään hyvää aikaansaa.
Kukaan ei tuollaista ihmistä jaksa!
Julkinen solvaaminen nimettömänä onkin ihan kauheeta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi outoa, että tämä kirjoitus on julkaistu. Outo, henkilökohtainen vuodatus. Piirtyy todellakin kuva narsistiäidistä, joka tietää lapsensa lukevan Hesaria.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen vain yhden nuoren aikuisen, joka on katkaissut välinsä vanhempiinsa. Hän on katkaissut välit myös sisaruksiinsa yhtä lukuunottamatta. Tällä henkilöllä on mt- ja päihdeongelmia. Varsinkin juovuksissa ollessaan hän pyörittää samoja vanhoja asioita, katkeroituneena selittää, kuinka häntä on kohdeltu niiiin väääärin.
Näin ulkopuolisena, lapsesta asti tunteneena, täytyy todeta että hänen äitinsä on tukenut häntä eniten perheen kaikista lapsista. Toki hänellä on ollut eniten vaikeuksiakin, niin on eniten tukea tarvinnut. Mutta ilmeisesti se ei ole riittänyt.
Äitinsä kärsii tilanteesta suuresti. Mutta ei varmaan kirjoittaisi Hesariin.
Se mikä ulkopuoliselle esitellään tukena ei välttämättä ole tukea ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu noin se on. Etenkin masentunut muistaa nimenomaan niitä negatiivisia asioita, ja usein ihan märehtii niitä ja masentuneen ihmisen ajatukset muodostaa sellaisen negatiivisen kehän. Jos lapselle on päässyt syntymään sellainen, niin äidin, tai kenenkään muunkaan, voi olla vaikea saada kiinni niistä lapsen mieltä painavista negatiivisista asioista, koska muille ne on vain tavallisia neutraaleja asioita, eikä voi ymmärtää.
Ei tuossa välttämättä kukaan ole pahis.
Jep. Kannattaa tutustua tähän: https://www.psychologytoday.com/us/blog/days-gone/202110/the-vicious-ci…
Tuossa taidetaan kirjoittaa masennuksen syöksykierteestä, kun masentunut ihmnen tulkitsee tilanteita koko ajan pahempina, koska tulkinnat tehdään yhä laajemmassa itsekriittisyydessä.
Tuo ei oikein sovellu perusteeksi, miksi lapsi esttää negatiivisia mielipiteitä, vaikka äiti on ollut täydellinen(?).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopas tämä meni erikoiseksi. Kyllä se äitikin joskus voi olla oikeassa ja lapsi se narsisti tai muutoin vaikea ihminen. Mäkin tunnen yhden tapauksen, joka systemaattisesti väitti asiaa, jota ei ollut tapahtunut ja se johti jopa oikeuteen asti. Jäi perinnöttömäksi, oikeus laittoi lähestymiskiellon päälle.
Kummallinen keskustelu, kun vain se oma ajatus on oikea, aika vaikea on keskustella. Teillä varmaan on kokemusta hirviömutseista ja -anopeista, mutta se nyt ei ole koko kuva.
Tietenkään tilanteet eivät ole kaikissa tapauksissa niin mustavalkoisia, että voitaisiin julistaa aina jokaisessa kiistatapauksessa äidin tai lapsen olevan oikeassa.
Seuraavassa on erittäin tyhjentävästi esitetty, miksi tässä tapauksessa lehdessä mielipiteen kirjoittanut äiti vaikuttaa olevan sokea muiden ihmisten näkökulmille ja ainoastaan hänen näkemys asioista voi olla oikea:
"
Näinpä, mm kohdissa
- heti alussa, kun jauhaa jostain äidin ja lapsen ainutlaatuisesta siteestä
- äidin tärkeydestä
- uhrautumisestaan
- kärsimyksistään
- syyttää ja syyllistää, jopa kiristää emotionaalisesti
- kaikki vika lapsessa
- haluaa kuitata ns huumorilla kaiken mitä lapsi sanoo
- lapsi on väärässä
- lapsi muistaa väärin
- lapsi ei nyt vaan ymmärrä
- lapsella on mielenterveysongelmia
- kaikkien muidenkin mieelstä äiti on oikeassa
- äiti kyllä sitäjatätä mutta kun lapsi on hankala
- äiti ei voi ymmärtää miksi näin on
- äiti on raatanut/kaikkensa yrittänyt/paljon kärsinyt
- julkinen myötätunnon haku, katsokaa kaikki miten minä kärsin kun lapsi on kamala
Kaikki kuin suoraan Näin olen narsistiäiti -oppikirjasta."
Jos sä kirjoitat mielipiteen ja kuvauksen omista ajatuksistasi, kirjoitatko sä sen neutraalisti kaikkia mahdollisuuksia pohtien? Mikään tuossa tekstissä ei anna viitteitä av-diagnoosiin.
Jos halutaan ilmaista että halutaan saada yhteys siihen lapseen niin siinä vaiheessa kyllä yleensä kannattaa olla rakentava. Sen sijaan että syyttää, syyllistää, kiristää ja piehtaroi itsesäälissä.
Tuo mikään terapiaistunto ollut. Omien ajatusten tuulettaminen ja negatiivisten fiilisten purkaminen on ihan normaalia, myös itsesääli ja syyllistäminen.
Terapiaistunnossa voi tuulettaa ja piehtaroida, mutta ei tuolla lailla julkisella solvaamisella mitään hyvää aikaansaa.
Kukaan ei tuollaista ihmistä jaksa!
Julkinen solvaaminen nimettömänä onkin ihan kauheeta.
Tuo kirjoitus on jo postitettu sille lapselle ja suvulle. Trust me.
Uhriutumienn ei muuten ole kokonaisvaltaista ja loukkaa tarpeeksi.
Olen aikoinaan lukenut samantapaisen sepustuksen itsestäni suomi24 isoäidit -palstalta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopas tämä meni erikoiseksi. Kyllä se äitikin joskus voi olla oikeassa ja lapsi se narsisti tai muutoin vaikea ihminen. Mäkin tunnen yhden tapauksen, joka systemaattisesti väitti asiaa, jota ei ollut tapahtunut ja se johti jopa oikeuteen asti. Jäi perinnöttömäksi, oikeus laittoi lähestymiskiellon päälle.
Kummallinen keskustelu, kun vain se oma ajatus on oikea, aika vaikea on keskustella. Teillä varmaan on kokemusta hirviömutseista ja -anopeista, mutta se nyt ei ole koko kuva.
Tietenkään tilanteet eivät ole kaikissa tapauksissa niin mustavalkoisia, että voitaisiin julistaa aina jokaisessa kiistatapauksessa äidin tai lapsen olevan oikeassa.
Seuraavassa on erittäin tyhjentävästi esitetty, miksi tässä tapauksessa lehdessä mielipiteen kirjoittanut äiti vaikuttaa olevan sokea muiden ihmisten näkökulmille ja ainoastaan hänen näkemys asioista voi olla oikea:
"
Näinpä, mm kohdissa
- heti alussa, kun jauhaa jostain äidin ja lapsen ainutlaatuisesta siteestä
- äidin tärkeydestä
- uhrautumisestaan
- kärsimyksistään
- syyttää ja syyllistää, jopa kiristää emotionaalisesti
- kaikki vika lapsessa
- haluaa kuitata ns huumorilla kaiken mitä lapsi sanoo
- lapsi on väärässä
- lapsi muistaa väärin
- lapsi ei nyt vaan ymmärrä
- lapsella on mielenterveysongelmia
- kaikkien muidenkin mieelstä äiti on oikeassa
- äiti kyllä sitäjatätä mutta kun lapsi on hankala
- äiti ei voi ymmärtää miksi näin on
- äiti on raatanut/kaikkensa yrittänyt/paljon kärsinyt
- julkinen myötätunnon haku, katsokaa kaikki miten minä kärsin kun lapsi on kamala
Kaikki kuin suoraan Näin olen narsistiäiti -oppikirjasta."
Jos sä kirjoitat mielipiteen ja kuvauksen omista ajatuksistasi, kirjoitatko sä sen neutraalisti kaikkia mahdollisuuksia pohtien? Mikään tuossa tekstissä ei anna viitteitä av-diagnoosiin.
Jos halutaan ilmaista että halutaan saada yhteys siihen lapseen niin siinä vaiheessa kyllä yleensä kannattaa olla rakentava. Sen sijaan että syyttää, syyllistää, kiristää ja piehtaroi itsesäälissä.
Anoppi lähetti mulle ja miehelleni "rakentavan" pyynnön saada yhteys lapsenlapsiin. Kuulemma on unettomuutta ja ahdistaakin, kun ihan ilman syytä on välit katkottu. Ihan on hänen unelmat rikottu kun ei saa viedä lapsenlapsia mökkeilemään ja jätskille. Häntä niin harmittaa ja minä minä minä. Hän niin saisi mielenrauhan jos edes saisi tietää tähän kaiken syyn.
Syyt ovat painavat ja ne on kerrottu, jopa huudettu. Useita kertoja. Rypeköön itsesäälissä pohtimassa, josko ikka oku lamppu syttyisi? Syyllistä voi etsiä peilistä, tämäkin hänelle kerrottu.
Tietenkään tilanteet eivät ole kaikissa tapauksissa niin mustavalkoisia, että voitaisiin julistaa aina jokaisessa kiistatapauksessa äidin tai lapsen olevan oikeassa.
Seuraavassa on erittäin tyhjentävästi esitetty, miksi tässä tapauksessa lehdessä mielipiteen kirjoittanut äiti vaikuttaa olevan sokea muiden ihmisten näkökulmille ja ainoastaan hänen näkemys asioista voi olla oikea:
"
Näinpä, mm kohdissa
- heti alussa, kun jauhaa jostain äidin ja lapsen ainutlaatuisesta siteestä
- äidin tärkeydestä
- uhrautumisestaan
- kärsimyksistään
- syyttää ja syyllistää, jopa kiristää emotionaalisesti
- kaikki vika lapsessa
- haluaa kuitata ns huumorilla kaiken mitä lapsi sanoo
- lapsi on väärässä
- lapsi muistaa väärin
- lapsi ei nyt vaan ymmärrä
- lapsella on mielenterveysongelmia
- kaikkien muidenkin mieelstä äiti on oikeassa
- äiti kyllä sitäjatätä mutta kun lapsi on hankala
- äiti ei voi ymmärtää miksi näin on
- äiti on raatanut/kaikkensa yrittänyt/paljon kärsinyt
- julkinen myötätunnon haku, katsokaa kaikki miten minä kärsin kun lapsi on kamala
Kaikki kuin suoraan Näin olen narsistiäiti -oppikirjasta."