Hesarin mielipidepalstalla äiti valittaa, ettei lapsi halua pitää yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on jännä, että aina sen lapsen pitäisi unohtaa ja antaa anteeksi eikä välejä saa katkoa, kun "se on sun äiti ja sulla on vain yksi". Ikinä ei kysytä mitä se äiti teki, että haluaa ne välit katkaista, sillä niitä äitejä todellakin on vain yksi. Ei niitä katkaista läpällä kännissä.

Niin, kyllä vähintä mitä voisi tehdä, olisi kertoa ne syyt. Aikamoisia kysymyksiähän tuollainen välien katkominen herättää. Pikkujutusta ei ole kuitenkaan kyse. 

Olihan sille jutun öidillekin yritetty kertoa mutta äiti vaib leimasi lapsensa hulluksi jolla on väärät muistot.

Oliko artikkelissa selvitetty, onko kyseessä terapiassa syntyneet valemuistot? Sehän on tunnettu asia. 

Missä artikkelissa?

Se oli uhriäidin syyllistävä mielipideoksennus eikä mikään artikkeli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.

Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat? 

Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.

Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.

Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.

Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.

Ruoka pöydässä ja katto pään päällä ei tarkoita, että lähtökohdat elämään olisi hyvät. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, mutta esim. väkivalta, päihteiden käyttö tai vanhempien mielenterveysongelmat voivat olla lapselle hyvin vahingollisia.

Ruoka pöydässä ja katto pään päällä ovat fyysiset vähimmäisvaatimukset. Jos lapset menevät siinä sivussa kuin huonekalut, joiden olemassaoloa korkeintaan siedetään tai heidät pidetään vaan fyysisesti hengissä, niin ei tosiaankaan ole mikään onnistunut kasvattaja. Jos pystyy vaan tuohon, kannattaa hankkia pelkästään huonekasveja. Niille riittää, että on multaa ja muistaa kastella joskus.

Juha Klaavulta on tullut juuri hyvä kirja Lapsuuden kehityksellinen trauma, jossa on paljon tällaisia esimerkkejä, joissa kaikki on päällisin puolin OK, mutta vanhempi tai vanhemmat eivät ole emotionaalisesti läsnä tai vanhemman roolissa. Eikä kyse ole mistään viinaa&väkivaltaa-perheistä ainoastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lämpimästi suosittelisin monelle ketjussa psykoterapiaa, vaikkei juuri nyt elämässä olisikaan suurempia vaikeuksia

Sinä se vasta etevä tohtori olet, kun pystyt parin lauseen perusteella määrittelemään terapian tarpeen. Toisin se on alan ammattilaisilla, heidän pitää tavata asiakas ainakin tunnin ajan, jotta voivat kartoittaa tarpeen ja terapian luonteen. 

Ammattilainen tietää, että psykoterapia on suositeltavaa lähes kaikille jossain elämäntilanteessa ja jos sinä et tuota tiedä.niin älä ainakaan puhu ammattilaisen suulla

Niin, kauheasta lapsuudesta voi ponnistaa hyvin onnelliseen aikuiseen elämään. Mutta jos se kauhea vanhempi edelleen yrittää sabotoida sitä elämää ja onnellisuutta, niin jossain kohtaa tulee mitta täyteen.

Olen katkaissut välit äitiini, ja siinä samalla meni välit kultalapsi-sisareen ja sukukin jäi etäiseksi. Lapsuuden asioista olen kyllä sinänsä päässyt yli ja ohi, ratkaisuun ajoi tämä aikuinen elämä ja tarve suojella omia lapsia suvun raskaimmilta taakoilta. Jos äitini olisi käyttäytynyt millään tavalla normaalisti edes 40-vuotispäiväni jälkeen, tähän ei olisi jouduttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.is.fi/perhe/art-2000008334138.html

Wääwää psykologi väärässä, palstauli oikeassa

Tuossa psykologin ajatuksessa paljon järkeä. Helposti kokee itsensä ainoaksi uhriksi maailmassa, oli sitten se äiti tai lapsi. Kun tajuaisi olevansa osa ketjua: itsellä omien vanhempien kasvatus ja aiheuttamat traumat, jotain siirtää seuraavan sukupolveen. Kukaan ei ole virheetön. Historiaa ei saa muuksi muutettua, voi pyrkiä ymmärtämään miksi kukin on käyttäytynyt miten käyttäytyi ja pyrkiä ottamaan tuosta oppia omaan tulevaisuuteensa. Uhriutuminen  ja vanhoihin katkeruuksiin juuttuminen pilaa oman elämän.

Juuri näin. Oma isäni oli kova juopottelemaan, ehkä nykymittapuun mukaan alkoholisti. Töissä hän kävi ja piti huolta perheestään ja osoitti välittämistä lapsia kohtaan. Tietenkin humalassa se oli vähän vaivaannuttavaa. Hän saattoi kadota muutamaksi päiväksi ja isompana lapsena häntä joutui muutaman kerran holhoamaan junaan rautatieasemalla ym. Häntä sai holhota välillä aikuisenakin, esim. kuljettaa autolla kotiin baarista ym.

En tiedä, olisiko tästä pitänyt tulla traumoja, mutta ajattelin aina, ettei kukaan ole täydellinen ja hän tekee parhaansa. Toisaalta sai itsenäistyä rauhassa ilman, että kontrolloitiin liikaa. Kun perustin perheen, tein selväksi ettei meille tulla humalassa ja etten enää voi kuljetella häntä humalassa ym. Silti rakastin häntä ja olin häntä sekä itseäni kohtaan armollinen. Hän oli rakastava isoisä, kävi sovitusti vain selvänä. 

Luonnollisesti itsellänikin tuli aikuistuessa, perhettä perustaessa, lapsia hankkiessa ja opiskellessa ym. vaikeita aikoja, mutten ikinä syyllistänyt vanhempiani ja epätäydellistä lapsuuttani niistä, vaan tiedostin että elämä on joskus vaikeaa ja raskasta. Silloin löysin ratkaisun muuten, ottamalla lisää omaa aikaa, keksimällä mukavia harrastuksia, lukemalla ja virkistäytymällä, lepäämällä tarpeeksi. Eli erilaiset kriisit eivät johtuneet lapsuudesta, koska ne ratkesivat muilla tavoin. Olen ylpeä itsestäni, että saatoin isäni hautaan ilman, että koskaan olisin syyllistänyt häntä omista vaikeuksistani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää palsta on vähän tämmönen ikkuna syrjäytyneiden ja yksinäisten mielenmaisemaan. Miesketjuissa kontrolloivia ilkeitä naisia ja naisketjuissa narsistisia miehiä. Exiä, pomoja, sisaruksia, suurten ikäluokkien edustajia, persuja, vihervassareita,...narsisteja kaikkialla. Mutta ei yhtään vanhempiaan epäarvostavasti kohtelevaa tai aiheettomasti syyttelevää aikuista lasta missään 🤔

Me ollaan kaikki vaillinaisia jotenkin ja virheettömiä vain yhdessä suhteessa -ninittäin suhteessa vanhempaamme. Näin kai tää on nähtävä.

Lapsi on aina lapsuutensa ja nuoruutensa alistussuhteessa siihen vanhempaansa.

Ja jos lapsesta kasvaa kusipää, selitys on edelleen niissä vanhemissa, koska se kasvatus on sitten ollut perseestä.

Sulle vanhemmat on olleet ainoa sosiaalinen suhde koskaan missään, etkä ole joko koskaan muuttanut pois heidän huostastaan tai kasvanut piiruakaan muutettuasi?

Sitten sen täytyy varmasti olla juuri näin 👍 Jännä kun meillä on kuitenkin näitä menestystarinoita eli kauheasta lapsuudesta ponnistaneesta kasvaa upea yksilö. Mutta toisinpäin kehitys on mielestäsi mahdoton, tavallisesta lapsuudesta ei koskaan lipsahdeta sinne ikävälle puolelle. Come on..

Mikä siis on "ikävä puoli" jonne on lipsahdettu? :D

-eri

Lainatakseni kirjoittajaa jolle vastasin: tavallisesta lapsuudestako ei koskaan kasva "kusipäistä" aikuista 😂

Vierailija kirjoitti:

Niin, kauheasta lapsuudesta voi ponnistaa hyvin onnelliseen aikuiseen elämään. Mutta jos se kauhea vanhempi edelleen yrittää sabotoida sitä elämää ja onnellisuutta, niin jossain kohtaa tulee mitta täyteen.

Olen katkaissut välit äitiini, ja siinä samalla meni välit kultalapsi-sisareen ja sukukin jäi etäiseksi. Lapsuuden asioista olen kyllä sinänsä päässyt yli ja ohi, ratkaisuun ajoi tämä aikuinen elämä ja tarve suojella omia lapsia suvun raskaimmilta taakoilta. Jos äitini olisi käyttäytynyt millään tavalla normaalisti edes 40-vuotispäiväni jälkeen, tähän ei olisi jouduttu.

Vanhin lapsi joka sai ei toivomansa sisaruksen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lämpimästi suosittelisin monelle ketjussa psykoterapiaa, vaikkei juuri nyt elämässä olisikaan suurempia vaikeuksia

Sinä se vasta etevä tohtori olet, kun pystyt parin lauseen perusteella määrittelemään terapian tarpeen. Toisin se on alan ammattilaisilla, heidän pitää tavata asiakas ainakin tunnin ajan, jotta voivat kartoittaa tarpeen ja terapian luonteen. 

Ammattilainen tietää, että psykoterapia on suositeltavaa lähes kaikille jossain elämäntilanteessa ja jos sinä et tuota tiedä.niin älä ainakaan puhu ammattilaisen suulla

Ei todellakaan tiedän eikä suosittele. Ehkä Yhdysvalloissa, missä se on yksi teollisuuden haara, muttei meillä jossa raha ohjaa vähemmän suosituksia. Eikä sinun nyt auta kiemurrella, kun jo kerran määrittelit, että "monille" kommentoijille terapia olisi tarpeen. Kärysit ns. housut kintuissa siitä, että rupesit tekemään diagnooseja ihmisistä parin lauseen perusteella ilman ammattipätevyyttä, kun ammattilaisetkaan eivät määrittele hoidon tarvetta siten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.

Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat? 

Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.

Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.

Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.

Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.

Ruoka pöydässä ja katto pään päällä ei tarkoita, että lähtökohdat elämään olisi hyvät. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, mutta esim. väkivalta, päihteiden käyttö tai vanhempien mielenterveysongelmat voivat olla lapselle hyvin vahingollisia.

Ruoka pöydässä ja katto pään päällä ovat fyysiset vähimmäisvaatimukset. Jos lapset menevät siinä sivussa kuin huonekalut, joiden olemassaoloa korkeintaan siedetään tai heidät pidetään vaan fyysisesti hengissä, niin ei tosiaankaan ole mikään onnistunut kasvattaja. Jos pystyy vaan tuohon, kannattaa hankkia pelkästään huonekasveja. Niille riittää, että on multaa ja muistaa kastella joskus.

Juha Klaavulta on tullut juuri hyvä kirja Lapsuuden kehityksellinen trauma, jossa on paljon tällaisia esimerkkejä, joissa kaikki on päällisin puolin OK, mutta vanhempi tai vanhemmat eivät ole emotionaalisesti läsnä tai vanhemman roolissa. Eikä kyse ole mistään viinaa&väkivaltaa-perheistä ainoastaan.

Tulee mieleen nykyajan kännykkävanhemmat. Ovat läsnä mutta somessa koko ajan. Mahtaa tulevat sukupolvet valittaa!

Kerronpa, että edes mun pupu ei tykännyt siitä, että jos sitä silittäessäni räpläsin kännykkää samalla tai puhuin puhelimessa.

Sekin olisi halunut jakamattoman huomioni. Saati sitten lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.

Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat? 

Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.

Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.

Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.

Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.

Ruoka pöydässä ja katto pään päällä ei tarkoita, että lähtökohdat elämään olisi hyvät. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, mutta esim. väkivalta, päihteiden käyttö tai vanhempien mielenterveysongelmat voivat olla lapselle hyvin vahingollisia.

Ruoka pöydässä ja katto pään päällä ovat fyysiset vähimmäisvaatimukset. Jos lapset menevät siinä sivussa kuin huonekalut, joiden olemassaoloa korkeintaan siedetään tai heidät pidetään vaan fyysisesti hengissä, niin ei tosiaankaan ole mikään onnistunut kasvattaja. Jos pystyy vaan tuohon, kannattaa hankkia pelkästään huonekasveja. Niille riittää, että on multaa ja muistaa kastella joskus.

Juha Klaavulta on tullut juuri hyvä kirja Lapsuuden kehityksellinen trauma, jossa on paljon tällaisia esimerkkejä, joissa kaikki on päällisin puolin OK, mutta vanhempi tai vanhemmat eivät ole emotionaalisesti läsnä tai vanhemman roolissa. Eikä kyse ole mistään viinaa&väkivaltaa-perheistä ainoastaan.

Tulee mieleen nykyajan kännykkävanhemmat. Ovat läsnä mutta somessa koko ajan. Mahtaa tulevat sukupolvet valittaa!

Kerronpa, että edes mun pupu ei tykännyt siitä, että jos sitä silittäessäni räpläsin kännykkää samalla tai puhuin puhelimessa.

Sekin olisi halunut jakamattoman huomioni. Saati sitten lapset.

Tutkimusten mukaan nykyvanhemmat on enemmän lapsilleen läsnä kuin yksikään aiempi vanhempien sukupolvi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää palsta on vähän tämmönen ikkuna syrjäytyneiden ja yksinäisten mielenmaisemaan. Miesketjuissa kontrolloivia ilkeitä naisia ja naisketjuissa narsistisia miehiä. Exiä, pomoja, sisaruksia, suurten ikäluokkien edustajia, persuja, vihervassareita,...narsisteja kaikkialla. Mutta ei yhtään vanhempiaan epäarvostavasti kohtelevaa tai aiheettomasti syyttelevää aikuista lasta missään 🤔

Me ollaan kaikki vaillinaisia jotenkin ja virheettömiä vain yhdessä suhteessa -ninittäin suhteessa vanhempaamme. Näin kai tää on nähtävä.

Lapsi on aina lapsuutensa ja nuoruutensa alistussuhteessa siihen vanhempaansa.

Ja jos lapsesta kasvaa kusipää, selitys on edelleen niissä vanhemissa, koska se kasvatus on sitten ollut perseestä.

Sulle vanhemmat on olleet ainoa sosiaalinen suhde koskaan missään, etkä ole joko koskaan muuttanut pois heidän huostastaan tai kasvanut piiruakaan muutettuasi?

Sitten sen täytyy varmasti olla juuri näin 👍 Jännä kun meillä on kuitenkin näitä menestystarinoita eli kauheasta lapsuudesta ponnistaneesta kasvaa upea yksilö. Mutta toisinpäin kehitys on mielestäsi mahdoton, tavallisesta lapsuudesta ei koskaan lipsahdeta sinne ikävälle puolelle. Come on..

Mikä siis on "ikävä puoli" jonne on lipsahdettu? :D

-eri

Lainatakseni kirjoittajaa jolle vastasin: tavallisesta lapsuudestako ei koskaan kasva "kusipäistä" aikuista 😂

Ja mikä siis tekee hänestä "kusipään"? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, kauheasta lapsuudesta voi ponnistaa hyvin onnelliseen aikuiseen elämään. Mutta jos se kauhea vanhempi edelleen yrittää sabotoida sitä elämää ja onnellisuutta, niin jossain kohtaa tulee mitta täyteen.

Olen katkaissut välit äitiini, ja siinä samalla meni välit kultalapsi-sisareen ja sukukin jäi etäiseksi. Lapsuuden asioista olen kyllä sinänsä päässyt yli ja ohi, ratkaisuun ajoi tämä aikuinen elämä ja tarve suojella omia lapsia suvun raskaimmilta taakoilta. Jos äitini olisi käyttäytynyt millään tavalla normaalisti edes 40-vuotispäiväni jälkeen, tähän ei olisi jouduttu.

Vanhin lapsi joka sai ei toivomansa sisaruksen?

Ai nelikymppisenä? Joo ei. Mutta nelikymppisenä näin, mitä äitini käytös teki omille lapsilleni ja aloin ymmärtää, miten se vaikutti minuunkin. Äitini siis oli hyvin dominoivasti elämässämme, hänen mielestään meidän kuului totella häntä kaikessa.

Hullumummo siis ulkoistettiin kokonaan ja estettiin puhelimista jne.. Paras ratkaisu ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää palsta on vähän tämmönen ikkuna syrjäytyneiden ja yksinäisten mielenmaisemaan. Miesketjuissa kontrolloivia ilkeitä naisia ja naisketjuissa narsistisia miehiä. Exiä, pomoja, sisaruksia, suurten ikäluokkien edustajia, persuja, vihervassareita,...narsisteja kaikkialla. Mutta ei yhtään vanhempiaan epäarvostavasti kohtelevaa tai aiheettomasti syyttelevää aikuista lasta missään 🤔

Me ollaan kaikki vaillinaisia jotenkin ja virheettömiä vain yhdessä suhteessa -ninittäin suhteessa vanhempaamme. Näin kai tää on nähtävä.

Lapsi on aina lapsuutensa ja nuoruutensa alistussuhteessa siihen vanhempaansa.

Ja jos lapsesta kasvaa kusipää, selitys on edelleen niissä vanhemissa, koska se kasvatus on sitten ollut perseestä.

Sulle vanhemmat on olleet ainoa sosiaalinen suhde koskaan missään, etkä ole joko koskaan muuttanut pois heidän huostastaan tai kasvanut piiruakaan muutettuasi?

Sitten sen täytyy varmasti olla juuri näin 👍 Jännä kun meillä on kuitenkin näitä menestystarinoita eli kauheasta lapsuudesta ponnistaneesta kasvaa upea yksilö. Mutta toisinpäin kehitys on mielestäsi mahdoton, tavallisesta lapsuudesta ei koskaan lipsahdeta sinne ikävälle puolelle. Come on..

Mikä siis on "ikävä puoli" jonne on lipsahdettu? :D

-eri

Lainatakseni kirjoittajaa jolle vastasin: tavallisesta lapsuudestako ei koskaan kasva "kusipäistä" aikuista 😂

Niinpä. Mistä ne narsistiset, kusipäiset ja muuten luonnevikaiset vanhemmat tulevat, jos he ovat kaikki lapsina ja nuorina aikuisina, toisten lapsina, viattomia. Tässä aina uudelleen avattavassa uhri-identiteetti keskustelussa unohdetaan kokonaan se mahdollisuus, että nämä nuoret aikuiset ovat luonnevikaisia ja syyttävät epäonnistumisistaan vanhempiaan ja näkevät itsensä väärin kohdelluksi toisiin sisaruksiin nähden, koska heissä on ollut noita luonnevikaisia taipumuksia jo lapsena. Yhdysvalloissakin on havaittu esim. sisaruksiaan tappaneissa lapsissa ja muissa pienempiä rötöksiä tekevissä sadistisia ja sosiopaattisia piirteitä. Lapsi saattaa olla hirviö, joka salaa kiduttaa esim. sisarustaan, alistaa tätä ja pistää tekemään vaikka mitä. Ja yrittää hyötyä aikuisena vanhemmistaan esim. syyllistämällä. Jos ei hyödy, pistää välit poikki, mikä on ominaista narsistille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää palsta on vähän tämmönen ikkuna syrjäytyneiden ja yksinäisten mielenmaisemaan. Miesketjuissa kontrolloivia ilkeitä naisia ja naisketjuissa narsistisia miehiä. Exiä, pomoja, sisaruksia, suurten ikäluokkien edustajia, persuja, vihervassareita,...narsisteja kaikkialla. Mutta ei yhtään vanhempiaan epäarvostavasti kohtelevaa tai aiheettomasti syyttelevää aikuista lasta missään 🤔

Me ollaan kaikki vaillinaisia jotenkin ja virheettömiä vain yhdessä suhteessa -ninittäin suhteessa vanhempaamme. Näin kai tää on nähtävä.

Lapsi on aina lapsuutensa ja nuoruutensa alistussuhteessa siihen vanhempaansa.

Ja jos lapsesta kasvaa kusipää, selitys on edelleen niissä vanhemissa, koska se kasvatus on sitten ollut perseestä.

Sulle vanhemmat on olleet ainoa sosiaalinen suhde koskaan missään, etkä ole joko koskaan muuttanut pois heidän huostastaan tai kasvanut piiruakaan muutettuasi?

Sitten sen täytyy varmasti olla juuri näin 👍 Jännä kun meillä on kuitenkin näitä menestystarinoita eli kauheasta lapsuudesta ponnistaneesta kasvaa upea yksilö. Mutta toisinpäin kehitys on mielestäsi mahdoton, tavallisesta lapsuudesta ei koskaan lipsahdeta sinne ikävälle puolelle. Come on..

Mikä siis on "ikävä puoli" jonne on lipsahdettu? :D

-eri

Lainatakseni kirjoittajaa jolle vastasin: tavallisesta lapsuudestako ei koskaan kasva "kusipäistä" aikuista 😂

Niinpä. Mistä ne narsistiset, kusipäiset ja muuten luonnevikaiset vanhemmat tulevat, jos he ovat kaikki lapsina ja nuorina aikuisina, toisten lapsina, viattomia. Tässä aina uudelleen avattavassa uhri-identiteetti keskustelussa unohdetaan kokonaan se mahdollisuus, että nämä nuoret aikuiset ovat luonnevikaisia ja syyttävät epäonnistumisistaan vanhempiaan ja näkevät itsensä väärin kohdelluksi toisiin sisaruksiin nähden, koska heissä on ollut noita luonnevikaisia taipumuksia jo lapsena. Yhdysvalloissakin on havaittu esim. sisaruksiaan tappaneissa lapsissa ja muissa pienempiä rötöksiä tekevissä sadistisia ja sosiopaattisia piirteitä. Lapsi saattaa olla hirviö, joka salaa kiduttaa esim. sisarustaan, alistaa tätä ja pistää tekemään vaikka mitä. Ja yrittää hyötyä aikuisena vanhemmistaan esim. syyllistämällä. Jos ei hyödy, pistää välit poikki, mikä on ominaista narsistille. 

Tai sitten sieltä narsistisesta perheestä ponnistaa joku terveeseen maailmaan.

Muut jäävät sotkemaan sinne vanhemman hoviin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.is.fi/perhe/art-2000008334138.html

Wääwää psykologi väärässä, palstauli oikeassa

Tuossa psykologin ajatuksessa paljon järkeä. Helposti kokee itsensä ainoaksi uhriksi maailmassa, oli sitten se äiti tai lapsi. Kun tajuaisi olevansa osa ketjua: itsellä omien vanhempien kasvatus ja aiheuttamat traumat, jotain siirtää seuraavan sukupolveen. Kukaan ei ole virheetön. Historiaa ei saa muuksi muutettua, voi pyrkiä ymmärtämään miksi kukin on käyttäytynyt miten käyttäytyi ja pyrkiä ottamaan tuosta oppia omaan tulevaisuuteensa. Uhriutuminen  ja vanhoihin katkeruuksiin juuttuminen pilaa oman elämän.

Juuri näin. Oma isäni oli kova juopottelemaan, ehkä nykymittapuun mukaan alkoholisti. Töissä hän kävi ja piti huolta perheestään ja osoitti välittämistä lapsia kohtaan. Tietenkin humalassa se oli vähän vaivaannuttavaa. Hän saattoi kadota muutamaksi päiväksi ja isompana lapsena häntä joutui muutaman kerran holhoamaan junaan rautatieasemalla ym. Häntä sai holhota välillä aikuisenakin, esim. kuljettaa autolla kotiin baarista ym.

En tiedä, olisiko tästä pitänyt tulla traumoja, mutta ajattelin aina, ettei kukaan ole täydellinen ja hän tekee parhaansa. Toisaalta sai itsenäistyä rauhassa ilman, että kontrolloitiin liikaa. Kun perustin perheen, tein selväksi ettei meille tulla humalassa ja etten enää voi kuljetella häntä humalassa ym. Silti rakastin häntä ja olin häntä sekä itseäni kohtaan armollinen. Hän oli rakastava isoisä, kävi sovitusti vain selvänä. 

Luonnollisesti itsellänikin tuli aikuistuessa, perhettä perustaessa, lapsia hankkiessa ja opiskellessa ym. vaikeita aikoja, mutten ikinä syyllistänyt vanhempiani ja epätäydellistä lapsuuttani niistä, vaan tiedostin että elämä on joskus vaikeaa ja raskasta. Silloin löysin ratkaisun muuten, ottamalla lisää omaa aikaa, keksimällä mukavia harrastuksia, lukemalla ja virkistäytymällä, lepäämällä tarpeeksi. Eli erilaiset kriisit eivät johtuneet lapsuudesta, koska ne ratkesivat muilla tavoin. Olen ylpeä itsestäni, että saatoin isäni hautaan ilman, että koskaan olisin syyllistänyt häntä omista vaikeuksistani.

Täällä toinen tuurijuopon aikuinen lapsi, joka on käsitellyt ikävät tunteensa niin, että ymmärtää isänsä puutteita. Valtava rikkaus on vanhemmat elämässä vaikka, tai ehkä juuri koska, eivät täydellisiä olekaan. En koskaan ole odottanut, että vanhemmat tai muutkaan läheiset vastaisivat jokaiseen tarpeeseeni tai olisivat vastuussa minun valinnoissani ja aikaansaannoksistani. Eivät he toisaalta niitä.omi itselleenkään omiksi saavutuksikseen. Itsenäistymisprosessini vanhemmistani eteni normaalisti, ehkä osin siksi että heidän omat ongelmansa olivat tehneet meistä lapsista hyvin itsenäisiä jo teini-iässä. Emme kasvaneet pumpulissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.

Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat? 

Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.

Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.

Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.

Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.

Ruoka pöydässä ja katto pään päällä ei tarkoita, että lähtökohdat elämään olisi hyvät. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, mutta esim. väkivalta, päihteiden käyttö tai vanhempien mielenterveysongelmat voivat olla lapselle hyvin vahingollisia.

Ruoka pöydässä ja katto pään päällä ovat fyysiset vähimmäisvaatimukset. Jos lapset menevät siinä sivussa kuin huonekalut, joiden olemassaoloa korkeintaan siedetään tai heidät pidetään vaan fyysisesti hengissä, niin ei tosiaankaan ole mikään onnistunut kasvattaja. Jos pystyy vaan tuohon, kannattaa hankkia pelkästään huonekasveja. Niille riittää, että on multaa ja muistaa kastella joskus.

Juha Klaavulta on tullut juuri hyvä kirja Lapsuuden kehityksellinen trauma, jossa on paljon tällaisia esimerkkejä, joissa kaikki on päällisin puolin OK, mutta vanhempi tai vanhemmat eivät ole emotionaalisesti läsnä tai vanhemman roolissa. Eikä kyse ole mistään viinaa&väkivaltaa-perheistä ainoastaan.

Tulee mieleen nykyajan kännykkävanhemmat. Ovat läsnä mutta somessa koko ajan. Mahtaa tulevat sukupolvet valittaa!

Kerronpa, että edes mun pupu ei tykännyt siitä, että jos sitä silittäessäni räpläsin kännykkää samalla tai puhuin puhelimessa.

Sekin olisi halunut jakamattoman huomioni. Saati sitten lapset.

Tutkimusten mukaan nykyvanhemmat on enemmän lapsilleen läsnä kuin yksikään aiempi vanhempien sukupolvi.

Tutkimusten mukaan kännykän käyttö on vähentänyt vanhempien läsnäoloa lastensa ja jopa lemmikkien kanssa. Jo ihan pieni vauva tiedostaa, kun äidin huomio on tiiviisti kännykässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää palsta on vähän tämmönen ikkuna syrjäytyneiden ja yksinäisten mielenmaisemaan. Miesketjuissa kontrolloivia ilkeitä naisia ja naisketjuissa narsistisia miehiä. Exiä, pomoja, sisaruksia, suurten ikäluokkien edustajia, persuja, vihervassareita,...narsisteja kaikkialla. Mutta ei yhtään vanhempiaan epäarvostavasti kohtelevaa tai aiheettomasti syyttelevää aikuista lasta missään 🤔

Me ollaan kaikki vaillinaisia jotenkin ja virheettömiä vain yhdessä suhteessa -ninittäin suhteessa vanhempaamme. Näin kai tää on nähtävä.

Lapsi on aina lapsuutensa ja nuoruutensa alistussuhteessa siihen vanhempaansa.

Ja jos lapsesta kasvaa kusipää, selitys on edelleen niissä vanhemissa, koska se kasvatus on sitten ollut perseestä.

Sulle vanhemmat on olleet ainoa sosiaalinen suhde koskaan missään, etkä ole joko koskaan muuttanut pois heidän huostastaan tai kasvanut piiruakaan muutettuasi?

Sitten sen täytyy varmasti olla juuri näin 👍 Jännä kun meillä on kuitenkin näitä menestystarinoita eli kauheasta lapsuudesta ponnistaneesta kasvaa upea yksilö. Mutta toisinpäin kehitys on mielestäsi mahdoton, tavallisesta lapsuudesta ei koskaan lipsahdeta sinne ikävälle puolelle. Come on..

Mikä siis on "ikävä puoli" jonne on lipsahdettu? :D

-eri

Lainatakseni kirjoittajaa jolle vastasin: tavallisesta lapsuudestako ei koskaan kasva "kusipäistä" aikuista 😂

Niinpä. Mistä ne narsistiset, kusipäiset ja muuten luonnevikaiset vanhemmat tulevat, jos he ovat kaikki lapsina ja nuorina aikuisina, toisten lapsina, viattomia. Tässä aina uudelleen avattavassa uhri-identiteetti keskustelussa unohdetaan kokonaan se mahdollisuus, että nämä nuoret aikuiset ovat luonnevikaisia ja syyttävät epäonnistumisistaan vanhempiaan ja näkevät itsensä väärin kohdelluksi toisiin sisaruksiin nähden, koska heissä on ollut noita luonnevikaisia taipumuksia jo lapsena. Yhdysvalloissakin on havaittu esim. sisaruksiaan tappaneissa lapsissa ja muissa pienempiä rötöksiä tekevissä sadistisia ja sosiopaattisia piirteitä. Lapsi saattaa olla hirviö, joka salaa kiduttaa esim. sisarustaan, alistaa tätä ja pistää tekemään vaikka mitä. Ja yrittää hyötyä aikuisena vanhemmistaan esim. syyllistämällä. Jos ei hyödy, pistää välit poikki, mikä on ominaista narsistille. 

Tämä. Kyllä se vanhemmilta periytyy. Sairaissa oloissa sairailla geeneillä pakotetaan lapsi syntymään, vaikkei vanhemmilla ole hänen kasvattamiseensa mitään henkisiä tai taloudellisia resursseja. Leikkinukke olisi pitänyt hankkia eikä oikeaa ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lämpimästi suosittelisin monelle ketjussa psykoterapiaa, vaikkei juuri nyt elämässä olisikaan suurempia vaikeuksia

Sinä se vasta etevä tohtori olet, kun pystyt parin lauseen perusteella määrittelemään terapian tarpeen. Toisin se on alan ammattilaisilla, heidän pitää tavata asiakas ainakin tunnin ajan, jotta voivat kartoittaa tarpeen ja terapian luonteen. 

Ammattilainen tietää, että psykoterapia on suositeltavaa lähes kaikille jossain elämäntilanteessa ja jos sinä et tuota tiedä.niin älä ainakaan puhu ammattilaisen suulla

Ei todellakaan tiedän eikä suosittele. Ehkä Yhdysvalloissa, missä se on yksi teollisuuden haara, muttei meillä jossa raha ohjaa vähemmän suosituksia. Eikä sinun nyt auta kiemurrella, kun jo kerran määrittelit, että "monille" kommentoijille terapia olisi tarpeen. Kärysit ns. housut kintuissa siitä, että rupesit tekemään diagnooseja ihmisistä parin lauseen perusteella ilman ammattipätevyyttä, kun ammattilaisetkaan eivät määrittele hoidon tarvetta siten. 

Blaa blaa blaa, psykoterapian suositteleminen ei ole diagnoosin tekemistä eikä psykoterapian tavoite ole diagnoosi. Pitääkö näitä itsestäänselvyyksiä jaksaa vielä tavata aikuisille

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.

Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat? 

Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.

Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.

Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.

Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.

Ruoka pöydässä ja katto pään päällä ei tarkoita, että lähtökohdat elämään olisi hyvät. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, mutta esim. väkivalta, päihteiden käyttö tai vanhempien mielenterveysongelmat voivat olla lapselle hyvin vahingollisia.

Ruoka pöydässä ja katto pään päällä ovat fyysiset vähimmäisvaatimukset. Jos lapset menevät siinä sivussa kuin huonekalut, joiden olemassaoloa korkeintaan siedetään tai heidät pidetään vaan fyysisesti hengissä, niin ei tosiaankaan ole mikään onnistunut kasvattaja. Jos pystyy vaan tuohon, kannattaa hankkia pelkästään huonekasveja. Niille riittää, että on multaa ja muistaa kastella joskus.

Juha Klaavulta on tullut juuri hyvä kirja Lapsuuden kehityksellinen trauma, jossa on paljon tällaisia esimerkkejä, joissa kaikki on päällisin puolin OK, mutta vanhempi tai vanhemmat eivät ole emotionaalisesti läsnä tai vanhemman roolissa. Eikä kyse ole mistään viinaa&väkivaltaa-perheistä ainoastaan.

Tulee mieleen nykyajan kännykkävanhemmat. Ovat läsnä mutta somessa koko ajan. Mahtaa tulevat sukupolvet valittaa!

Kerronpa, että edes mun pupu ei tykännyt siitä, että jos sitä silittäessäni räpläsin kännykkää samalla tai puhuin puhelimessa.

Sekin olisi halunut jakamattoman huomioni. Saati sitten lapset.

Tutkimusten mukaan nykyvanhemmat on enemmän lapsilleen läsnä kuin yksikään aiempi vanhempien sukupolvi.

Tutkimusten mukaan kännykän käyttö on vähentänyt vanhempien läsnäoloa lastensa ja jopa lemmikkien kanssa. Jo ihan pieni vauva tiedostaa, kun äidin huomio on tiiviisti kännykässä. 

Tutkimusten mukaan nykyvanhemmat ovat lapsilleen enemmän läsnä kuin yksikään vanhempirn sukupolvi ennen heitä.

Ennen se vauva tuupattiin leikkikehään ja taaperona itsekseen ulos.

Minä en muista koko lapsuudestani kuin yhden ainoan kerran että äitini oli minun kanssani.

Olin 8 ja kävin kahden äidin kanssa hakemassa omenoita.

Muuten olin yksin tai sisarusteni kiusattavana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on jännä, että aina sen lapsen pitäisi unohtaa ja antaa anteeksi eikä välejä saa katkoa, kun "se on sun äiti ja sulla on vain yksi". Ikinä ei kysytä mitä se äiti teki, että haluaa ne välit katkaista, sillä niitä äitejä todellakin on vain yksi. Ei niitä katkaista läpällä kännissä.

Niin, kyllä vähintä mitä voisi tehdä, olisi kertoa ne syyt. Aikamoisia kysymyksiähän tuollainen välien katkominen herättää. Pikkujutusta ei ole kuitenkaan kyse. 

Olihan sille jutun öidillekin yritetty kertoa mutta äiti vaib leimasi lapsensa hulluksi jolla on väärät muistot.

Oliko artikkelissa selvitetty, onko kyseessä terapiassa syntyneet valemuistot? Sehän on tunnettu asia. 

Missä artikkelissa?

Se oli uhriäidin syyllistävä mielipideoksennus eikä mikään artikkeli.

Vaikka sitten niin. Et siis voi tietää, jos aikuinen lapsi on saanut valemuistoja, joilla syyttää äitiään, jonka sinä tuomitset tuntematta tapausta.