Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten ihmeessä ihmiset ystävystyy ja muodostaa kaveriporukoita?
04.02.2023 |
Tämä on minulle ikuinen mysteeri. Tutuille jotkut uudetkin tuttavuudet tuntuu laittelevan viestiä ja kyselevän ties minne. Työporukassakin vähemmän talossa olleet on jo hitsautuneet osaksi porukkaa, minä olen yhä aika ulkopuolinen. Olen yrittänyt jutella ja olla mukava mutta kun siihen ystävystymiseen ei IKINÄ tule aloitetta toiselta osapuolelta niin se sitten aina jää. Tuntuu että olen jäänyt aika paljosta paitsi kun ei ole ollut ikinä mitään porukkaa jonka kanssa käydä baareissa, festareilla tai tapahtumissa ja nyt 26 vuotiaana iski se että sellaisen nuoruuden saaminenkin alkaa olla jo ohi.
Kommentit (160)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä sama ihmetyttää myös keski iän ylittänyttä naisihmistä . Vielä muutamia vuosia eläkkeelle jäämistä.
Töissä olen mukavana mukana ja yritän kuulua joukkoon, olla ME. Mutta haaleaksi on jäänyt. (😰)Tässä rivitalossa asuessani tervehdin kaikkia ja vaihdan muutaman sanan , jonkun kanssa juttelemme enemmänkin. Kutsuin tätä rouvaa kerran lenkille kanssani ja kerran kahville kun olin just leiponut juustokakku . Hän ei ennättänyt kummallakaan kerralla. ( huokaus )
Käyn kerran viikossa jumpassa ja kerran viikossa myös eräässä vapaaehtoistyössä, parhaani mukaan olen lähestynyt niissäkin mukana olevia.
Tuloksetta.Serkkuni kanssa ( asuu 120 km päässä) käyn silloin tällöin baarissa, matkoilla, yleisötapahtumissa ja kesäisin joillakin keikoilla. No, eipä niissä ystävysty.
Kaikkialla ovat liikkeellä jo "omalla porukalla".En edes hae ensisijaisesti parisuhdetta. Vaan ystäviä ja hyviä naisporukoita joiden porukkaa voisin minäkin kuulua.
Se onkin mahdoton yhtälö.Pisti silmään tuo, että ei ehtinyt lenkille tai kahville ja sinä olet heti pettynyt.
Hänellä on varmaan ollut oikeasti suunniteltu meno ja ei ehtinyt.
Minä olen opetellut välttelemään ihmisiä, jotka kuvittelevat, että minulla on vain luppoaikaa yhtäkkiä tehdä heidän kanssaan jotain. Ja jos on omia menoja, loukkaannutaan.
Eli ihan konkreettinen esimerkki. Teen vuorotyötä, joten vapaat viikolla. Olin suunnitellut ensimmäisenä vapaana käyväni kaupassa ja samalla hoitamassa äitini ostokset. Illalla oli tyttö tulossa kylään.
Toisena vapaana oli gyne aika varattu ja sen jälkeen fysioterapeutti. Loppu päivän ajattelin pestä pyykit ja siivota.
Naapurin rouva loukkaantui, kun en ehtinyt lenkille ja sen jälkeen hänen luo istumaan iltaa viinilasillisen äärellä.
Kun olin suunnitellut vapaille ihan omia menojaJos toinen kaksi kertaa pyytää johonkin ja ei itselle sovi, niin silloin olisi jo kyllä kohteliasta itse tehdä vastaehdotus. Eli kyse ei ole siitä, ettei juuri silloin ehtinyt vaan se, ettei toinen tullut yhtään vastaan.
Vaikeeta on kavereiden ja ystävien löytäminen. Ei ole vinkkejä, mutta kohtalotoveri täällä. En jaksa olla se, joka aina ottaa yhteyttä, joten siksi on useampi kaveruus jäänyt.
Vai että kohteliasta? Tiedätkö, että esimerkiksi minulla on perhe, koti, työ ja kahdeksankymppiset vanhemmat, joten nämä asiat menevät aika usein kavereiden kanssa hengailun edelle. Voin vain sanoa, että laitan viestiä heti kun minulla on aikaa, mutta muuta en voi luvata.
Kaverin tai ystävän kanssa ystävyys ei tarkoita minulle ainakaan sitä, että pitäisi olla naamatusten usein. Yksi ystäväni asuu toisella puolella maapalloa ja meille riittää ystävyyteen jo satunnaiset puhelut ja viestit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä taas en ole koskaan ymmärtänyt isoissa kaveriporukoissa pyörimistä. Eräskin entinen duunikaveri matkusteli aina sellaisen 8-10-päisen naisporukan kanssa, ja mä ihmettelin miten niin isossa porukassa ei tule riitaa siitä mihin mennään, mitä tehdään, missä syödään.
Samaten ihmetyttää mistä niin isossa porukassa jutellaan. Mulla on ihan muutama ystävä, joiden kanssa puhutaan syvällisiä, pohditaan parisuhteidemme tilaa ja ylipäätään sellasia juttuja mitä en isolla porukalla höpöttelisi.
Ja miten ihmeessä löytyy tuollaisia liki kymmenen hengen porukoita, joissa kaikki tulee toimeen keskenään? Jos mä yhdistäisin 4-5 parasta ystävääni, jotka eivät tunne toisiaan, ja joiden ainoa yhdistävä tekijä olen minä, niin aika hiljaista olis, vaikka jokainen heistä erikseen on mulle rakas ja tärkeä.
Meillä on vaikka edellisen työpaikkani "vanha porukka". 8 tyyppiä, tapaamme ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Toinen iso porukka on sellainen missä on lapsuuden harrastusjengistä 5 ystävystä ja nykyisin puolisot myös mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä sama ihmetyttää myös keski iän ylittänyttä naisihmistä . Vielä muutamia vuosia eläkkeelle jäämistä.
Töissä olen mukavana mukana ja yritän kuulua joukkoon, olla ME. Mutta haaleaksi on jäänyt. (😰)Tässä rivitalossa asuessani tervehdin kaikkia ja vaihdan muutaman sanan , jonkun kanssa juttelemme enemmänkin. Kutsuin tätä rouvaa kerran lenkille kanssani ja kerran kahville kun olin just leiponut juustokakku . Hän ei ennättänyt kummallakaan kerralla. ( huokaus )
Käyn kerran viikossa jumpassa ja kerran viikossa myös eräässä vapaaehtoistyössä, parhaani mukaan olen lähestynyt niissäkin mukana olevia.
Tuloksetta.Serkkuni kanssa ( asuu 120 km päässä) käyn silloin tällöin baarissa, matkoilla, yleisötapahtumissa ja kesäisin joillakin keikoilla. No, eipä niissä ystävysty.
Kaikkialla ovat liikkeellä jo "omalla porukalla".En edes hae ensisijaisesti parisuhdetta. Vaan ystäviä ja hyviä naisporukoita joiden porukkaa voisin minäkin kuulua.
Se onkin mahdoton yhtälö.Pisti silmään tuo, että ei ehtinyt lenkille tai kahville ja sinä olet heti pettynyt.
Hänellä on varmaan ollut oikeasti suunniteltu meno ja ei ehtinyt.
Minä olen opetellut välttelemään ihmisiä, jotka kuvittelevat, että minulla on vain luppoaikaa yhtäkkiä tehdä heidän kanssaan jotain. Ja jos on omia menoja, loukkaannutaan.
Eli ihan konkreettinen esimerkki. Teen vuorotyötä, joten vapaat viikolla. Olin suunnitellut ensimmäisenä vapaana käyväni kaupassa ja samalla hoitamassa äitini ostokset. Illalla oli tyttö tulossa kylään.
Toisena vapaana oli gyne aika varattu ja sen jälkeen fysioterapeutti. Loppu päivän ajattelin pestä pyykit ja siivota.
Naapurin rouva loukkaantui, kun en ehtinyt lenkille ja sen jälkeen hänen luo istumaan iltaa viinilasillisen äärellä.
Kun olin suunnitellut vapaille ihan omia menoja
En ole viestin kirjoittaja, mutta mielestäni tuollainen ex tempore -ehdotus on ihan hyvä tapa viestiä toiselle, että olisi mukavaa viettää aikaa yhdessä. Siitä on helppo kieltäytyä, on ymmärrettävää, ettei aina sovi. Sitten pallo onkin toisella, ja hän voi ehdottaa jotain, jos haluaa. Jos ei ehdota, tulkitsisin minäkin ettei kaipaa uutta ystävää.
Ei noita aikuisena enää tule. Kaikki etsivät yhtä oikeaa kumppania, jonka kanssa nyhvätä. Nuorena muodostui kyllä kaveriporukoita. Ensin tutustuit yhteen, hän tutustutti sinut johonkin ja pian huomasitte olevanne lauma. Tosin senkin sisään mahtui aina bestikset.
Ei se mitenkään harvinaista ole.
Lukekaa tarkkaan, tämä ei ole tarkoitettu moitteeksi tai väheksymiseksi ketään kohtaan.
Ne, joilla ei ole kaveriporukoita, vaikka eivät ole epäluotettavia, juoruilijoita, negatiivisia valittajia tai muuten masentavaa seuraa, ovat ajatusmaailmaltaan erilaisia, eivätkä löydä kosketuspintaa suurimpaan osaan ihmisistä.
Muiden tavanomaiset jutunaiheet väsyttävät ja kyllästyttävät sinua, jäät ulkopuoliseksi koska et jaksa puhua samoista asioista, mistä toiset keskustelevat ja mistä he tuntuvat saavan juttua aikaiseksi tuntitolkulla, kun sinä haukottelet sisäänpäin jo kahden minuutin kuluttua. Muiden silmissä vastaavasti sinä olet tylsä ja vaisu, hiljainen ihminen em. syystä. Tämä korostuu etenkin pienessä porukassa. Jos vielä avaat suusi asioista, joista sinä haluaisit puhua kuunneltuasi toisia kärsivällisesti, outoutesi korostuu, koska ajatusmaailmasi ja jutun aiheesi ei kiinnosta toisia ja saa heidät hämmentyneeksi.
Olen itse kuvatunkaltainen ja ymmärrän, että olen vain outo lintu toisten joukossa, heissä ei ole mitään vikaa, muttei minussakaan. En ole parempi enkä huonompi. Minulla on tuttuina myös näitä helposti parveutuvia, mutta tapaamme vain lyhyesti, niin tilanteet eivät muutu vaivautuneeksi kummallekaan. Sitten olen löytänyt muutaman kaltaiseni, joiden kanssa olemme samalla aaltopituudella ja ymmärrämme toisiamme puhumattakin, keskustelun aiheemme myös kohtaavat, toisaalta pitkäkään hiljainen hetki ei vaivaannuta. Olen hyväksynyt sen, ettei minusta ole isoihin porukoihin, eikä sellaista löytyisikään, mutta muutama sielunsisko ja -veli on löytynyt vähitellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En valitettavasti ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan muiden ihmisten kanssa ja muodostamaan edes kaverisuhteita. Ymmärrän asian jotenkin, jos ihmistä on kiusattu aikoinaan tai kohdeltu muuten kaltoin, mutta kaikilla tämä ei ole asiaan syynä, vaan joku muu on. Jos kavereiden saaminenkaan ei onnistu, niin usein syy löytyy itsestä, ei kaikista muista.
Oletko liian kranttu? Kelpaako sinulle kaveriksi vaikka eri ikäinen ihminen kuin itse olet? Tai eri näköinen, kokoinen muotoinen tai värinen ihminen? Kelpaako köyhä, työtön, matalasti/korkeasti koulutettu, rikkaampi/köyhempi? Tai lapseton, jos sinä olet lapsekas tai toisin päin?
Entä odotatko liikaa muilta ihmisiltä? Odotatko, että he ovat vain ja ainoastaan sinun kanssasi tai että sinä saat ladella ehtisi, jota muiden pitää noudattaa? Esimerkiksi määrittää ne muut kaverit? Onko sinulle ok, että kaverilla/kavereilla on muutakin elämää kuin sinä?
Osaatko kuunnella ja olla hiljaa vai oletko koko ajan hiljaa ja toisen pitäisi olla sinun pellesi ja viihdyttäjäsi?
Minua on kyllä kiusattu, ala-asteella kävi niin että kaveriporukasta yksi tytöistä alkoi kiusaamaan ja käänti kaikki muutkin tuohon mukaan. Siis suhteellisen rajua kiusaamista, jäi kerran rysän päältä kiinni siitä että laittoi toisten tavaroita reppuuni. Levitti myös valheita minusta. Vanhemmillanikaan ei varsinaisesti ollut sosiaalista elämää joten sieltä ei tullut mallia, äitini pitää edelleen ihmisiin yhteyden ottamista ja muiden soittamisia häiritsemisenä.
En ole kranttu mutta usein tuntuu että mielenkiinnonkohteet ei mene yhteen muiden kanssa, varsinkaan näin kun alan olla siinä iässä että yllättävän monella samanikäisellä naisella alkaa olla lapsia/lapsihaaveita. Minulle ajatus on outo, kun tuntuu että en ole vielä edes henkisesti siinä railakkaassa nuoruusvaiheessa elämässäni.
En ymmärrä edes oikein tuota kohtaa siitä että latelisin muiden menoja tai odottaisin muiden viettävän aikaa vain minun kanssani, kun ketään ei oikein tunnu kiinnostavan viettää aikaa kanssani edes vähäsen. Ap
Tässä se taas huomattiin, eli valikoivuus. Perheelliset ihmiset eivät kelpaa.
Kyllä tottakai kelpaa, mutta ne perheelliset joiden kanssa olen jutellut ovat olleet kiinnostuneita hyvin eri jutuista. En osaa luontevasti jutella mistään vauvajutuista yms, enkä samastua vaikkapa yhden samanikäisen työkaverin "vauva valvottaa ja taaperolla on allergioita" juttuihin. Eivät hekään saa hirveästi jutuistani irti. Ap
Oletko kokeillut ystävysty vaikka jonkun 80 vuotiaan yksinäisen kanssa? Heillä ei ole enää mitään vauvan kakka juttuja tai vastaavia, vaan he voivat olla hyvinkin samalla viivalla kanssasi useiden juttujen suhteen.
Täällä av:lla on hyvin usein kehotettu yksinäisiä osallistumaan vapaaehtoistyöhön ja menemään ystävätoimintaan mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä sama ihmetyttää myös keski iän ylittänyttä naisihmistä . Vielä muutamia vuosia eläkkeelle jäämistä.
Töissä olen mukavana mukana ja yritän kuulua joukkoon, olla ME. Mutta haaleaksi on jäänyt. (😰)Tässä rivitalossa asuessani tervehdin kaikkia ja vaihdan muutaman sanan , jonkun kanssa juttelemme enemmänkin. Kutsuin tätä rouvaa kerran lenkille kanssani ja kerran kahville kun olin just leiponut juustokakku . Hän ei ennättänyt kummallakaan kerralla. ( huokaus )
Käyn kerran viikossa jumpassa ja kerran viikossa myös eräässä vapaaehtoistyössä, parhaani mukaan olen lähestynyt niissäkin mukana olevia.
Tuloksetta.Serkkuni kanssa ( asuu 120 km päässä) käyn silloin tällöin baarissa, matkoilla, yleisötapahtumissa ja kesäisin joillakin keikoilla. No, eipä niissä ystävysty.
Kaikkialla ovat liikkeellä jo "omalla porukalla".En edes hae ensisijaisesti parisuhdetta. Vaan ystäviä ja hyviä naisporukoita joiden porukkaa voisin minäkin kuulua.
Se onkin mahdoton yhtälö.Pisti silmään tuo, että ei ehtinyt lenkille tai kahville ja sinä olet heti pettynyt.
Hänellä on varmaan ollut oikeasti suunniteltu meno ja ei ehtinyt.
Minä olen opetellut välttelemään ihmisiä, jotka kuvittelevat, että minulla on vain luppoaikaa yhtäkkiä tehdä heidän kanssaan jotain. Ja jos on omia menoja, loukkaannutaan.
Eli ihan konkreettinen esimerkki. Teen vuorotyötä, joten vapaat viikolla. Olin suunnitellut ensimmäisenä vapaana käyväni kaupassa ja samalla hoitamassa äitini ostokset. Illalla oli tyttö tulossa kylään.
Toisena vapaana oli gyne aika varattu ja sen jälkeen fysioterapeutti. Loppu päivän ajattelin pestä pyykit ja siivota.
Naapurin rouva loukkaantui, kun en ehtinyt lenkille ja sen jälkeen hänen luo istumaan iltaa viinilasillisen äärellä.
Kun olin suunnitellut vapaille ihan omia menojaJos toinen kaksi kertaa pyytää johonkin ja ei itselle sovi, niin silloin olisi jo kyllä kohteliasta itse tehdä vastaehdotus. Eli kyse ei ole siitä, ettei juuri silloin ehtinyt vaan se, ettei toinen tullut yhtään vastaan.
Vaikeeta on kavereiden ja ystävien löytäminen. Ei ole vinkkejä, mutta kohtalotoveri täällä. En jaksa olla se, joka aina ottaa yhteyttä, joten siksi on useampi kaveruus jäänyt.
Sillä satunnaisella naapurinrouvalla ei välttämättä ole yhtäläistä tarvetta uusille tuttavuuksille. Voi turista kyllä, jos sattuu pihalla sopivalla hetkellä törmäämään, muttei niin paljon kaipaa seuraa, että alkaisi asioikseen järjestää tapaamisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas en ole koskaan ymmärtänyt isoissa kaveriporukoissa pyörimistä. Eräskin entinen duunikaveri matkusteli aina sellaisen 8-10-päisen naisporukan kanssa, ja mä ihmettelin miten niin isossa porukassa ei tule riitaa siitä mihin mennään, mitä tehdään, missä syödään.
Samaten ihmetyttää mistä niin isossa porukassa jutellaan. Mulla on ihan muutama ystävä, joiden kanssa puhutaan syvällisiä, pohditaan parisuhteidemme tilaa ja ylipäätään sellasia juttuja mitä en isolla porukalla höpöttelisi.
Ja miten ihmeessä löytyy tuollaisia liki kymmenen hengen porukoita, joissa kaikki tulee toimeen keskenään? Jos mä yhdistäisin 4-5 parasta ystävääni, jotka eivät tunne toisiaan, ja joiden ainoa yhdistävä tekijä olen minä, niin aika hiljaista olis, vaikka jokainen heistä erikseen on mulle rakas ja tärkeä.
Meillä on vaikka edellisen työpaikkani "vanha porukka". 8 tyyppiä, tapaamme ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Toinen iso porukka on sellainen missä on lapsuuden harrastusjengistä 5 ystävystä ja nykyisin puolisot myös mukana.
Minullakin on edellisestä duunista jäänyt 5-6 tuttavaa/ystävää, mutta ei me koskaan nähdä porukalla, koska ne mun ystävät eivät taas keskenään pidä yhteyttä. Heillä ei ole keskenään juteltavaa tai eivät vain jostain syystä pidä toisistaan. Taas kerran ainoat yhdistävät tekijät minä ja se edellinen työpaikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskeluaikoina tuo tapahtui luontevimmin. Eikö sulla ollut sellaista opintovaihetta?
Oli, mutta ei siitäkään tullut oikein mitään. Keskustelu jäi pintapuoliseksi. Saatoin saada ihmisiä satunnaisesti mukaani vaikkapa syömään opiskelijaravintolaan, mutta sen jälkeen täysi radiohiljaisuus. Koin yhdessä vaiheessa olevani yhden porukan jäsen, mutta havahduin sitten siihen ettei minua ikinä pyydetty mukaan mihinkään menoihin enkä ollut porukan whatsapp-viestiryhmässäkään, kukaan ei pyytänyt koskaan numeroanikaan. Ap
Sellaista pintapuolistahan se aluksi onkin, ja moni hyväkin tuttavuus voi olla puheenaiheiden suhteen aika kevyt. Osaatko porukassa olla sellainen mukava höpöttelijä, joka toisaalta juttelee sujuvasti niitä näitä ja toisaalta kuitenkin kuuntelee ja kyselee ja on kiinnostunut?
Mistä sitä niinkun pitää höpötellä mukavasti? Minä osaan vain kysellä ja olla kiinnostunut toisesta sekä kertoa omista asioistani.
No opiskeluporukoissa tietty aika paljon puheet varmaan liittyvät opintoihin, opettajiin, muihin sen elämänvaiheen yhdistäviin juttuihin. Ja sitten ihan vaikka ajankohtaisiin, tyyliin jos maailmalla tapahtuu jotain tai on joku urheilutapahtuma menossa tai vastaavaa. Nuorina jauhetaan paljon ihmissuhteistakin. Tietty myöhemminkin mutta se vähän muuttaa muotoaan. Mutta en mä osaa sanoa tarkemmin mitä se mukava höpöttely on, itse puhun aika sujuvasti pinnallisia ihan kaikenlaisesta. Ja joo, kyselen kyllä, mutta varsinkin aluksi varon kovin henkilökohtaisia tai syväluotaavia kysymyksiä. Niiden aika tulee myöhemmin jos on tullakseen.
Ja siis saan helposti kavereita.
Minua ahdistaa syvällisten kyselijät. Kun menee vaikka uuden työkaverin kanssa lounaalle tai joskus aiemmin jonkun opiskelukaverin, niin ne kysymykset on sellaista "miten olet viihtynyt täällä" tai "missä olit ennen töissä" tai vastaavia. Jos joku alkaa heti kovin paljon kysellä vaikka kiinnostuksen kohteista tai perheestä saati jostain arvomaailmoista, menee kyllä ihan creepy-osastolle. Eli aika pinnallisesta pidän aluksi. Aika hyvin toimii myös kehuminen tuttavuuden alkumetreillä, mutta toki sen pitää olla aitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varikset kulkee laumoissa ja kotkat yksin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä sama ihmetyttää myös keski iän ylittänyttä naisihmistä . Vielä muutamia vuosia eläkkeelle jäämistä.
Töissä olen mukavana mukana ja yritän kuulua joukkoon, olla ME. Mutta haaleaksi on jäänyt. (😰)Tässä rivitalossa asuessani tervehdin kaikkia ja vaihdan muutaman sanan , jonkun kanssa juttelemme enemmänkin. Kutsuin tätä rouvaa kerran lenkille kanssani ja kerran kahville kun olin just leiponut juustokakku . Hän ei ennättänyt kummallakaan kerralla. ( huokaus )
Käyn kerran viikossa jumpassa ja kerran viikossa myös eräässä vapaaehtoistyössä, parhaani mukaan olen lähestynyt niissäkin mukana olevia.
Tuloksetta.Serkkuni kanssa ( asuu 120 km päässä) käyn silloin tällöin baarissa, matkoilla, yleisötapahtumissa ja kesäisin joillakin keikoilla. No, eipä niissä ystävysty.
Kaikkialla ovat liikkeellä jo "omalla porukalla".En edes hae ensisijaisesti parisuhdetta. Vaan ystäviä ja hyviä naisporukoita joiden porukkaa voisin minäkin kuulua.
Se onkin mahdoton yhtälö.Pisti silmään tuo, että ei ehtinyt lenkille tai kahville ja sinä olet heti pettynyt.
Hänellä on varmaan ollut oikeasti suunniteltu meno ja ei ehtinyt.
Minä olen opetellut välttelemään ihmisiä, jotka kuvittelevat, että minulla on vain luppoaikaa yhtäkkiä tehdä heidän kanssaan jotain. Ja jos on omia menoja, loukkaannutaan.
Eli ihan konkreettinen esimerkki. Teen vuorotyötä, joten vapaat viikolla. Olin suunnitellut ensimmäisenä vapaana käyväni kaupassa ja samalla hoitamassa äitini ostokset. Illalla oli tyttö tulossa kylään.
Toisena vapaana oli gyne aika varattu ja sen jälkeen fysioterapeutti. Loppu päivän ajattelin pestä pyykit ja siivota.
Naapurin rouva loukkaantui, kun en ehtinyt lenkille ja sen jälkeen hänen luo istumaan iltaa viinilasillisen äärellä.
Kun olin suunnitellut vapaille ihan omia menojaEn ole viestin kirjoittaja, mutta mielestäni tuollainen ex tempore -ehdotus on ihan hyvä tapa viestiä toiselle, että olisi mukavaa viettää aikaa yhdessä. Siitä on helppo kieltäytyä, on ymmärrettävää, ettei aina sovi. Sitten pallo onkin toisella, ja hän voi ehdottaa jotain, jos haluaa. Jos ei ehdota, tulkitsisin minäkin ettei kaipaa uutta ystävää.
Oletko sinä sitten aina valmis lähtemään, kun toinen asiaa ehdottaa? Et ole.
Jos elämäsi on normaalia, niin sinulla ei ole välttämättä vaikka viikkoon näkyvissä yhtään mitään muutakaan koloa tapaamiselle. Et voi siis itse tehdä mitään vastaehdotusta, vaan vain korkeintaan summittaisen arvion, että "katsotaanko parin viikon päästä asiaa uudelleen."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäviä ja tuttuja saavat sellaiset ihmiset, jotka jaksavat olla kiinnostuneita laajasti aika tavallisista asioista. Juttelu sujuu aiheista laidasta laitaan. Voidaan puhua vauvoista tai ihmissuhteista tai harrastuksista tai perhehuolista tai meikkaamisesta tai yhteiskunnasta tai mistä nyt ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niitä omia mielikuvia ja perusoletuksia kannattaa varmasti päivittää. En ainakaan itse oleta, että työkavereiden pitää pyrkiä olemaan Minun Kavereita tai että yyh, kaikilla muillakin on sex and the city -jengi, joten koen vääryyttä. Toiset tällaiset odottelijat eivät ole edes kivoja ja osoittavat mieltä, jos juttu ei ala luistamaan ihan kaikkien kanssa - ja pyrkivät pääsemään jonkun kustannuksella "sisäpiiriin". Te ette kuulostaneet sellaisilta, suom. huom.
Määritelkää mikä tekee ihmisestä kivan ja sellaisen joitten seurassa viihdytte?
Viihdyn sellaisen seurassa, joka osaa kuunnella ja on kiinnostunut toisten ajatuksista ja yleensäkin ihmisistä. Hän ei toista kuin nauhuri kaikkea sitä, mitä mediasta tulvii, ei jauha päivänpolttavia aiheita, joita saamme muutenkin kuulla suut ja silmät täyteen, vaan hänellä on omia ajatuksia ja hän tykkää puhua niiden lisäksi intohimonsa ja kiinnostuksen kohteistaan, kuitenkin tarkkaillen, onko toinen niistä kiinnostunut. Hän on positiivinen ja ystävällinen, aidosti. Hän on avarakatseinen, eikä minkään suhteen fanaattinen idealisti, vaan elää ja antaa toisten elää tavallaan, eikä pyri muuttamaan muita. Pilke silmässä on tietenkin tarpeen iästä riippumatta, tosikkomaisuus karkottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se mitenkään harvinaista ole.
Lukekaa tarkkaan, tämä ei ole tarkoitettu moitteeksi tai väheksymiseksi ketään kohtaan.
Ne, joilla ei ole kaveriporukoita, vaikka eivät ole epäluotettavia, juoruilijoita, negatiivisia valittajia tai muuten masentavaa seuraa, ovat ajatusmaailmaltaan erilaisia, eivätkä löydä kosketuspintaa suurimpaan osaan ihmisistä.
Muiden tavanomaiset jutunaiheet väsyttävät ja kyllästyttävät sinua, jäät ulkopuoliseksi koska et jaksa puhua samoista asioista, mistä toiset keskustelevat ja mistä he tuntuvat saavan juttua aikaiseksi tuntitolkulla, kun sinä haukottelet sisäänpäin jo kahden minuutin kuluttua. Muiden silmissä vastaavasti sinä olet tylsä ja vaisu, hiljainen ihminen em. syystä. Tämä korostuu etenkin pienessä porukassa. Jos vielä avaat suusi asioista, joista sinä haluaisit puhua kuunneltuasi toisia kärsivällisesti, outoutesi korostuu, koska ajatusmaailmasi ja jutun aiheesi ei kiinnosta toisia ja saa heidät hämmentyneeksi.
Olen itse kuvatunkaltainen ja ymmärrän, että olen vain outo lintu toisten joukossa, heissä ei ole mitään vikaa, muttei minussakaan. En ole parempi enkä huonompi. Minulla on tuttuina myös näitä helposti parveutuvia, mutta tapaamme vain lyhyesti, niin tilanteet eivät muutu vaivautuneeksi kummallekaan. Sitten olen löytänyt muutaman kaltaiseni, joiden kanssa olemme samalla aaltopituudella ja ymmärrämme toisiamme puhumattakin, keskustelun aiheemme myös kohtaavat, toisaalta pitkäkään hiljainen hetki ei vaivaannuta. Olen hyväksynyt sen, ettei minusta ole isoihin porukoihin, eikä sellaista löytyisikään, mutta muutama sielunsisko ja -veli on löytynyt vähitellen.
Story of my life!
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä ja tuttuja saavat sellaiset ihmiset, jotka jaksavat olla kiinnostuneita laajasti aika tavallisista asioista. Juttelu sujuu aiheista laidasta laitaan. Voidaan puhua vauvoista tai ihmissuhteista tai harrastuksista tai perhehuolista tai meikkaamisesta tai yhteiskunnasta tai mistä nyt ikinä.
Ei riitä ystävien saamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä ja tuttuja saavat sellaiset ihmiset, jotka jaksavat olla kiinnostuneita laajasti aika tavallisista asioista. Juttelu sujuu aiheista laidasta laitaan. Voidaan puhua vauvoista tai ihmissuhteista tai harrastuksista tai perhehuolista tai meikkaamisesta tai yhteiskunnasta tai mistä nyt ikinä.
Juuri näin. Kuvailemastasi poikkeavien on vaikea löytää ystäviä, muttei mahdotonta. Jos ei sovi joukkoon, ei kannata murehtia sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä ja tuttuja saavat sellaiset ihmiset, jotka jaksavat olla kiinnostuneita laajasti aika tavallisista asioista. Juttelu sujuu aiheista laidasta laitaan. Voidaan puhua vauvoista tai ihmissuhteista tai harrastuksista tai perhehuolista tai meikkaamisesta tai yhteiskunnasta tai mistä nyt ikinä.
Ei riitä ystävien saamiseen.
Ystävyyteen tarvitaan lisäksi henkilökemiaa ja luottamuksen muodostuminen. Se vie aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niitä omia mielikuvia ja perusoletuksia kannattaa varmasti päivittää. En ainakaan itse oleta, että työkavereiden pitää pyrkiä olemaan Minun Kavereita tai että yyh, kaikilla muillakin on sex and the city -jengi, joten koen vääryyttä. Toiset tällaiset odottelijat eivät ole edes kivoja ja osoittavat mieltä, jos juttu ei ala luistamaan ihan kaikkien kanssa - ja pyrkivät pääsemään jonkun kustannuksella "sisäpiiriin". Te ette kuulostaneet sellaisilta, suom. huom.
Määritelkää mikä tekee ihmisestä kivan ja sellaisen joitten seurassa viihdytte?
Henkilökemia eli ihminen, jonka kanssa tulee helposti toimeen ja löytyy yhteistä jutunjuurta. Keskustelu kulkee luontevasti eteenpäin eikä kaikista asioista tarvitse olla yhtä mieltä, mutta kumpikaan ei ole mikään älytön möläyttelijä. Lisäksi hän pitää kiinni sovituista asioista ja aikatauluista eikä esitä olevansa jotain muuta kuin mitä todellisuudessa on. Arvomaailmatkin ovat riittävän samansuuntaisia vaikka ei se edellytä samaan puolueen tai jonkin yksittäisen asian kannattamista tai vastustamista. Lisäksi auttaa jos molemmat ovat suhteellisen vilkkaita ja avoimia että toisen ei tarvitse olla koko ajan puhujan roolissa.
Tuossa on taas pitkä lista vaatimuksia. Ehkä joskus pitää laskea rimaa.
Vierailija kirjoitti:
Varikset kulkee laumoissa ja kotkat yksin
Hmm... "Maakotka, Aquila chrysaetos:
Nuori maakotka tulee sukukypsäksi 45-vuotiaana ja puolison löydettyään pysyttelee tyypillisesti elinikäisessä parisuhteessa tämän kanssa.
Haudonta-aikana uros osallistuu tilanteeseen enimmäkseen tuomalla ruokaa hautovalle naaraalle, vaikka saattaa välillä itsekin osallistua haudontatehtävään.
Molemmat pariskunnan vanhemmista jakavat vastuun poikasten kasvattamisessa, kun sekä koiras että naaras tuovat niille ruokaa. "
Eli ikioma sananlaskusi meni ihan metsään.
Alue: Aihe vapaa
No opiskeluporukoissa tietty aika paljon puheet varmaan liittyvät opintoihin, opettajiin, muihin sen elämänvaiheen yhdistäviin juttuihin. Ja sitten ihan vaikka ajankohtaisiin, tyyliin jos maailmalla tapahtuu jotain tai on joku urheilutapahtuma menossa tai vastaavaa. Nuorina jauhetaan paljon ihmissuhteistakin. Tietty myöhemminkin mutta se vähän muuttaa muotoaan. Mutta en mä osaa sanoa tarkemmin mitä se mukava höpöttely on, itse puhun aika sujuvasti pinnallisia ihan kaikenlaisesta. Ja joo, kyselen kyllä, mutta varsinkin aluksi varon kovin henkilökohtaisia tai syväluotaavia kysymyksiä. Niiden aika tulee myöhemmin jos on tullakseen.
Ja siis saan helposti kavereita.