Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä ihmiset ystävystyy ja muodostaa kaveriporukoita?
04.02.2023 |
Tämä on minulle ikuinen mysteeri. Tutuille jotkut uudetkin tuttavuudet tuntuu laittelevan viestiä ja kyselevän ties minne. Työporukassakin vähemmän talossa olleet on jo hitsautuneet osaksi porukkaa, minä olen yhä aika ulkopuolinen. Olen yrittänyt jutella ja olla mukava mutta kun siihen ystävystymiseen ei IKINÄ tule aloitetta toiselta osapuolelta niin se sitten aina jää. Tuntuu että olen jäänyt aika paljosta paitsi kun ei ole ollut ikinä mitään porukkaa jonka kanssa käydä baareissa, festareilla tai tapahtumissa ja nyt 26 vuotiaana iski se että sellaisen nuoruuden saaminenkin alkaa olla jo ohi.
Kommentit (160)
Mulla nämä ovat menneet aina tosi luontevasti. Opiskelu- tai työporukassa tutustutaan ja huomataan, että meillä on jotain yhteistä. Siitä se lähtee. Yhtenä kesänä olin kolme kuukautta työpaikalla, jossa oli älyttömän hyvä yhteishenki, ja sieltä kavereita olisi ollut tosi helppoa saada. Useampi ehdotti minulle tapaamista töiden ulkopuolella. Kaikki työpaikat eivät todellakaan ole tällaisia. Aika paljon on siis kyse tuurista, että just samanhenkisiä ihmisiä sattuu samaan paikkaan yhtä aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vanhoista koulukavereista 70 -luvulta kaveriporukka ja samoin 2 työpaikalta 4-5 naisen porukat.
Olen ollut sairauden takia kuntoutuksessa ja sieltä on jäänyt ystäviä joiden kanssa pidetään yhteyttä, ei niinkää varsinaista porukkaa.
Ystäväpariskuntia asuinpaikkakunnalla 4-5 todella läheistä, lapsemme ovat kasvaneet syntymästään asti laumassa kuin sisarukset.
Tämä on kyllä vaikea kysymys. Nuorempana usein helpommin tutustutaan sillä tavoin, että ne suhteet syvenevätkin. Olen itse pian 40, ja vaikka olen peruskiva ja vaikkapa töissä saan aina juttukavereita, en ole vuosiin sen syvemmin edes yrittänyt tutustua keneenkään. Kaveripiirit ovat aika vakiintuneet jo aikoja sitten ja vaikka sinänsä nyt kun lapset jo pärjäävät keskenäänkin, minulla olisi vapautta liikkua, ei vaan ole yhtään uusia parempia kaverisuhteita muodostunut varmaan viiteentoista vuoteen.
Että en osaa auttaa, mutta uskoisin että kaltaisiani on paljon. Mikä on tietysti kurjaa yksinäisille.
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä ja tuttuja saavat sellaiset ihmiset, jotka jaksavat olla kiinnostuneita laajasti aika tavallisista asioista. Juttelu sujuu aiheista laidasta laitaan. Voidaan puhua vauvoista tai ihmissuhteista tai harrastuksista tai perhehuolista tai meikkaamisesta tai yhteiskunnasta tai mistä nyt ikinä.
Ei välttämättä. Olen 51v eikä minulla ole ystäviä saatika mitään porukkaa. 2-3 parempaa kaveria on, joiden kanssa pidän yhteyttä. Osaan asettua toisen aaltopituudelle ja jaksan kuunnella, suurin osa ihmisistä nimittäin tykkää puhua omista asioistaan. Erityisesti kiinnitän aina huomiota siihen, etten tuo omia asioitani liikaa esille. Olen vuosien mittaan koittanut muodostaa ystävyyssuhteita siinä onnistumatta. Jos olen esim. 2- max. 3 kertaa ehdottanut tapaamista jollekin mukavalle ihmiselle ja koskaan ei ole sopinut, niin en sitten viitsi enempää tunkea toisen seuraan.
Edellinen jatkaa: olin todella yllättynyt kun tajusin, että työkavereista osa tapaa vapaa-ajalla, vierailevat toistensa kodeissa ja viettävät yhdessä vapaa-aikaa. Kahdelle olen ehdottanut vapaa-ajalla tapaamista, toiselle kävi kerran mutta se jäi sitten siihen, ja toiselle ei sopinut, pari- kolme kertaa ehdotin. Olisi tosi mielenkiitoista tietää miksen kelpaa kenellekään kaveriksi, kun ihan normaali ihminen kumminkin olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos toinen kaksi kertaa pyytää johonkin ja ei itselle sovi, niin silloin olisi jo kyllä kohteliasta itse tehdä vastaehdotus. Eli kyse ei ole siitä, ettei juuri silloin ehtinyt vaan se, ettei toinen tullut yhtään vastaan.
Vaikeeta on kavereiden ja ystävien löytäminen. Ei ole vinkkejä, mutta kohtalotoveri täällä. En jaksa olla se, joka aina ottaa yhteyttä, joten siksi on useampi kaveruus jäänyt.
Sillä satunnaisella naapurinrouvalla ei välttämättä ole yhtäläistä tarvetta uusille tuttavuuksille. Voi turista kyllä, jos sattuu pihalla sopivalla hetkellä törmäämään, muttei niin paljon kaipaa seuraa, että alkaisi asioikseen järjestää tapaamisia.
No sehän taasen ei just selviä kuin sillä, että toinen ehdottaa vaikka yhteistä lenkkiä tai kysyy kahville kun just leipoi. Tuohan oli vaan esimerkki siitä millaisissa tilanteissa on normaalia ja luontevaa ehdottaa hyvänpäiväntutulle jotain tekemistä, jonka myötä sitten oltaisiin vaikka lenkkikavereita tai juotaisiin yhdessä kahvikupposet satunnaisesti eikä "vain" turistaisi siinä postilaatikolla.
Se on ihan fine jos/kun toinen ei tällaista kaipaa, mutta just tuollaisia aloitteitahan sitä tutustuakseen pitääkin tehdä.
Näissä yksinäisyysketjuissa on kyllä aina erikoista tämä, että jokaisen yksinäisen kerrotaan olevan liian kranttu joka vaan odottaa muiden ottavan sen ekan askeleen, mutta sitten kun yksinäinen kertoo jonkun esimerkin omasta toiminnastaan niin se teilataankin vääräksi ja keksitään 10 hyvää syytä miksi se torjuja suunnilleen väisti luodin, kun ymmärsi olla lähtemättä yhdessä sinne tai tänne..
Tai sitten jos yksinäisen ei moitita olevan liian kranttu, niin yksinäinen onkin kuin iilimato joka haluaa olla yhdessä 24/7, ei jousta mistään ikinä ja haluaa suunnilleen imeä kaiken elämän ystävästään.
Vastasin tuohon, että olisi kohteliasta tehdä vastaehdotus, milloin sopii tavata. Eihän se toinen sellaista tee, jos ei itse varsinaisesti kaipaa uusia tuttavuuksia.
Ei teekään, mutta ketjussahan jo opastettiin, että ei kahden kieltäytymisen perusteella pidä yksinäisen ottaa nokkiinsa vaan olla jatkossa sinnikkäämpi, koska ei pidä olettaa, että muillakin olisi aina tuosta noin vaan aikaa.
Niin? Onhan sekin varmasti totta joissain tapauksissa. Olettaa ei kannata kenestäkään mitään, kysymällä selviää. Ja toisaalta itsehän sen jokainen päättää, kuinka kauan jaksaa yrittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niitä omia mielikuvia ja perusoletuksia kannattaa varmasti päivittää. En ainakaan itse oleta, että työkavereiden pitää pyrkiä olemaan Minun Kavereita tai että yyh, kaikilla muillakin on sex and the city -jengi, joten koen vääryyttä. Toiset tällaiset odottelijat eivät ole edes kivoja ja osoittavat mieltä, jos juttu ei ala luistamaan ihan kaikkien kanssa - ja pyrkivät pääsemään jonkun kustannuksella "sisäpiiriin". Te ette kuulostaneet sellaisilta, suom. huom.
Määritelkää mikä tekee ihmisestä kivan ja sellaisen joitten seurassa viihdytte?
Henkilökemia eli ihminen, jonka kanssa tulee helposti toimeen ja löytyy yhteistä jutunjuurta. Keskustelu kulkee luontevasti eteenpäin eikä kaikista asioista tarvitse olla yhtä mieltä, mutta kumpikaan ei ole mikään älytön möläyttelijä. Lisäksi hän pitää kiinni sovituista asioista ja aikatauluista eikä esitä olevansa jotain muuta kuin mitä todellisuudessa on. Arvomaailmatkin ovat riittävän samansuuntaisia vaikka ei se edellytä samaan puolueen tai jonkin yksittäisen asian kannattamista tai vastustamista. Lisäksi auttaa jos molemmat ovat suhteellisen vilkkaita ja avoimia että toisen ei tarvitse olla koko ajan puhujan roolissa.
Tuossa on taas pitkä lista vaatimuksia. Ehkä joskus pitää laskea rimaa.
Itsekin vastasin aiemmin kysymykseen, mikä saa mut viihtymään toisen seurassa, eikä se ollut mikään vaatimuslista, vaan kirjaimellisesti kuvaus niistä ihmisistä, joiden seurassa viihdyn ja joista kaveri- sekä ystäväpiirini koostuvat. Sinänsä kysymys on mielestäni turha, koska nämä ovat vain meidän satunnaisten kommentoijien mieltymyksiä. En pitäisi hedelmällisenä, että näiden vastausten pohjalta joku kuvittelee, että tuollainen minun pitäisi olla ja ehkä, että en ikinä "yllä" tuohon. Ennemminkin kannattaa tutustua perinpohjin itseensä ja opetella hyväksymään itsensä, selvittää, mistä pitää ja millaista elämää haluaa elää. Vastaukset näihin alkavat kuljettaa luonnostaan kohti "omia ihmisiä" ja asioita. Tutustumisesta tulee helpompaa, kun ei yritä tekeytyä miksikään, mitä kuvittelee toisten haluavan eikä pakota ystävyyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on mielenkiintoinen keskustelu ja ongelma. Jännä huomata, kuinka negatiivisesti on suhtauduttu ihan hyviin neuvoihin koskien oman käytöksen muuttamista. Jos on 10 vuotta toiminut tietyllä tavalla joka ei selvästikään toimi, niin miksei kokeilisi jotain uutta?
Olen itse viimeisen vuoden verran ollut mukana eräässä ryhmässä, jossa on ollut jännä seurata erilaisia persoonia. Tällä hetkellä mukana on useampi hiljainen introvertti ja pari oudompaa tapausta. Kokemukseni mukaan osa ihmisistä käyttäytyy itse niin, että heihin on todella vaikeaa saada kontaktia. Osa on näitä minä-minä -luonteita, ettei sitä vaan jaksa kuunnella. Toisilta puuttuu melkein kokonaan minkäänlainen sosiaalinen osaaminen, he laukovat suustaan mitä sattuu, yleensä negatiivista ja arvostelevaa juttu.
Eli suosittelen katsomaan peiliin ja muuttamaan omaa käytöstään, jos haluaa ystäviä ja kuulua johonkin ryhmään. Ihan peruskäytöstavoilla ja ystävällisyydellä potkii jo pitkälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä ja tuttuja saavat sellaiset ihmiset, jotka jaksavat olla kiinnostuneita laajasti aika tavallisista asioista. Juttelu sujuu aiheista laidasta laitaan. Voidaan puhua vauvoista tai ihmissuhteista tai harrastuksista tai perhehuolista tai meikkaamisesta tai yhteiskunnasta tai mistä nyt ikinä.
Ei välttämättä. Olen 51v eikä minulla ole ystäviä saatika mitään porukkaa. 2-3 parempaa kaveria on, joiden kanssa pidän yhteyttä. Osaan asettua toisen aaltopituudelle ja jaksan kuunnella, suurin osa ihmisistä nimittäin tykkää puhua omista asioistaan. Erityisesti kiinnitän aina huomiota siihen, etten tuo omia asioitani liikaa esille. Olen vuosien mittaan koittanut muodostaa ystävyyssuhteita siinä onnistumatta. Jos olen esim. 2- max. 3 kertaa ehdottanut tapaamista jollekin mukavalle ihmiselle ja koskaan ei ole sopinut, niin en sitten viitsi enempää tunkea toisen seuraan.
Minulle ystävyyssuhteiden saaminen on ollut aina helppoa, ja kun mietin mistä ne ovat lähteneet ja miksi, niin mieleeni tuli kaksi asiaa, joista toinen on se, että olen aina ollut aidosti todella kiinnostunut muista ihmisistä ja heidän asioistaan. Luultavasti olen jotenkin helposti lähestyttävä kun ihmiset avautuvat minulle helposti ja usein myös teen paljon kysymyksiä ja paneudun toisen asiaan vilpittömällä kiinnostuksella.
Mutta se toinen juttu on, että annan itsestänikin paljon. Kerron myös omia asioitani pintaa syvemmältä, ja monesti keskustelut menevätkin helposti syväluotaaviksi uusienkin tuttavien kanssa. Ja tämä on mielestäni ainakin osatekijänä siinä prosessissa missä tuttavuus toisinaan muuttuu ystävyydeksi. Jos yritän varoa tuomasta omia asioitani liikaa esille, suhde jää pinnalliseksi. Toki varmaan hait tuossa sitä, että vältät tilannetta jossa puhuisit ainoastaan itsestäsi, ja se onkin totta kai viisasta. Mutta tuli vain mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En valitettavasti ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan muiden ihmisten kanssa ja muodostamaan edes kaverisuhteita. Ymmärrän asian jotenkin, jos ihmistä on kiusattu aikoinaan tai kohdeltu muuten kaltoin, mutta kaikilla tämä ei ole asiaan syynä, vaan joku muu on. Jos kavereiden saaminenkaan ei onnistu, niin usein syy löytyy itsestä, ei kaikista muista.
Oletko liian kranttu? Kelpaako sinulle kaveriksi vaikka eri ikäinen ihminen kuin itse olet? Tai eri näköinen, kokoinen muotoinen tai värinen ihminen? Kelpaako köyhä, työtön, matalasti/korkeasti koulutettu, rikkaampi/köyhempi? Tai lapseton, jos sinä olet lapsekas tai toisin päin?
Entä odotatko liikaa muilta ihmisiltä? Odotatko, että he ovat vain ja ainoastaan sinun kanssasi tai että sinä saat ladella ehtisi, jota muiden pitää noudattaa? Esimerkiksi määrittää ne muut kaverit? Onko sinulle ok, että kaverilla/kavereilla on muutakin elämää kuin sinä?
Osaatko kuunnella ja olla hiljaa vai oletko koko ajan hiljaa ja toisen pitäisi olla sinun pellesi ja viihdyttäjäsi?
Minua on kyllä kiusattu, ala-asteella kävi niin että kaveriporukasta yksi tytöistä alkoi kiusaamaan ja käänti kaikki muutkin tuohon mukaan. Siis suhteellisen rajua kiusaamista, jäi kerran rysän päältä kiinni siitä että laittoi toisten tavaroita reppuuni. Levitti myös valheita minusta. Vanhemmillanikaan ei varsinaisesti ollut sosiaalista elämää joten sieltä ei tullut mallia, äitini pitää edelleen ihmisiin yhteyden ottamista ja muiden soittamisia häiritsemisenä.
En ole kranttu mutta usein tuntuu että mielenkiinnonkohteet ei mene yhteen muiden kanssa, varsinkaan näin kun alan olla siinä iässä että yllättävän monella samanikäisellä naisella alkaa olla lapsia/lapsihaaveita. Minulle ajatus on outo, kun tuntuu että en ole vielä edes henkisesti siinä railakkaassa nuoruusvaiheessa elämässäni.
En ymmärrä edes oikein tuota kohtaa siitä että latelisin muiden menoja tai odottaisin muiden viettävän aikaa vain minun kanssani, kun ketään ei oikein tunnu kiinnostavan viettää aikaa kanssani edes vähäsen. Ap
Esim tuollaisia kiusaamisuhriutumisruikutuksia ei oikeasti jaksa kuunnella kukaan
Osa meistä tarvitsisi käytännön neuvoja. Kaikki eivät osaa luonnostaan. Itselle on ollut vaikea tajuta, mikä on sopiva määrä avautumista ja missä vaiheessa se alkaa olla toisesta rasittavaa. Sitten kun varon rasittamasta muita puheillani, menen toiseen äärilaitaan enkä avaudu mistään, mikä ei myöskään ole hyvä. Jotkut kai oppivat nämä jutut lapsuudenkodissa, mutta eivät kaikki.
Minulla on yksi tuttu, joka tutustuu suunnilleen kaikkien tapaamiensa ihmisten kanssa. Hän on semmoinen juttelija, joka puhuu lakkaamatta. Itse en meinaa keksiä mitään jutun juurta vieraiden kanssa enkä haluaisi sanoa mitään tyhmää. Mutta tämä ihminen vaan puhuu rennosti suunnilleen kaiken, mitä pälkähtää päähän, ja hyvin sujuu. Joillakin on sellaiset puhelahjat vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En valitettavasti ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan muiden ihmisten kanssa ja muodostamaan edes kaverisuhteita. Ymmärrän asian jotenkin, jos ihmistä on kiusattu aikoinaan tai kohdeltu muuten kaltoin, mutta kaikilla tämä ei ole asiaan syynä, vaan joku muu on. Jos kavereiden saaminenkaan ei onnistu, niin usein syy löytyy itsestä, ei kaikista muista.
Oletko liian kranttu? Kelpaako sinulle kaveriksi vaikka eri ikäinen ihminen kuin itse olet? Tai eri näköinen, kokoinen muotoinen tai värinen ihminen? Kelpaako köyhä, työtön, matalasti/korkeasti koulutettu, rikkaampi/köyhempi? Tai lapseton, jos sinä olet lapsekas tai toisin päin?
Entä odotatko liikaa muilta ihmisiltä? Odotatko, että he ovat vain ja ainoastaan sinun kanssasi tai että sinä saat ladella ehtisi, jota muiden pitää noudattaa? Esimerkiksi määrittää ne muut kaverit? Onko sinulle ok, että kaverilla/kavereilla on muutakin elämää kuin sinä?
Osaatko kuunnella ja olla hiljaa vai oletko koko ajan hiljaa ja toisen pitäisi olla sinun pellesi ja viihdyttäjäsi?
Minua on kyllä kiusattu, ala-asteella kävi niin että kaveriporukasta yksi tytöistä alkoi kiusaamaan ja käänti kaikki muutkin tuohon mukaan. Siis suhteellisen rajua kiusaamista, jäi kerran rysän päältä kiinni siitä että laittoi toisten tavaroita reppuuni. Levitti myös valheita minusta. Vanhemmillanikaan ei varsinaisesti ollut sosiaalista elämää joten sieltä ei tullut mallia, äitini pitää edelleen ihmisiin yhteyden ottamista ja muiden soittamisia häiritsemisenä.
En ole kranttu mutta usein tuntuu että mielenkiinnonkohteet ei mene yhteen muiden kanssa, varsinkaan näin kun alan olla siinä iässä että yllättävän monella samanikäisellä naisella alkaa olla lapsia/lapsihaaveita. Minulle ajatus on outo, kun tuntuu että en ole vielä edes henkisesti siinä railakkaassa nuoruusvaiheessa elämässäni.
En ymmärrä edes oikein tuota kohtaa siitä että latelisin muiden menoja tai odottaisin muiden viettävän aikaa vain minun kanssani, kun ketään ei oikein tunnu kiinnostavan viettää aikaa kanssani edes vähäsen. Ap
Esim tuollaisia kiusaamisuhriutumisruikutuksia ei oikeasti jaksa kuunnella kukaan
Älä yleistä. Et tunne kaikkia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on mielenkiintoinen keskustelu ja ongelma. Jännä huomata, kuinka negatiivisesti on suhtauduttu ihan hyviin neuvoihin koskien oman käytöksen muuttamista. Jos on 10 vuotta toiminut tietyllä tavalla joka ei selvästikään toimi, niin miksei kokeilisi jotain uutta?
Olen itse viimeisen vuoden verran ollut mukana eräässä ryhmässä, jossa on ollut jännä seurata erilaisia persoonia. Tällä hetkellä mukana on useampi hiljainen introvertti ja pari oudompaa tapausta. Kokemukseni mukaan osa ihmisistä käyttäytyy itse niin, että heihin on todella vaikeaa saada kontaktia. Osa on näitä minä-minä -luonteita, ettei sitä vaan jaksa kuunnella. Toisilta puuttuu melkein kokonaan minkäänlainen sosiaalinen osaaminen, he laukovat suustaan mitä sattuu, yleensä negatiivista ja arvostelevaa juttu.
Eli suosittelen katsomaan peiliin ja muuttamaan omaa käytöstään, jos haluaa ystäviä ja kuulua johonkin ryhmään. Ihan peruskäytöstavoilla ja ystävällisyydellä potkii jo pitkälle.
No justhan täällä on kyselty konkreettisia neuvoja. Esim. mikä sinun mielestäsi tekee noista oudoista oudon oloisen? Mitä kaikkea kuuluu semmoisiin peruskäytöstapoihin, joilla saa ystäviä?
Kun ei se pelkkä peiliin katsominen auta, jos ei yhtään tiedä että *mikä* siinä omassa itsessä on sitten outoa tai vääränlaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä auta "muuttaa omaa käytöstään" kun ei tiedä että mikä konkreettisesti on sellaista jota pitäisi muuttaa. Toisaalta täällä on myös neuvottu, ettei pidä muuttaa itseään sellaiseksi kuin olettaa toisten haluavan. Which is it?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En valitettavasti ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan muiden ihmisten kanssa ja muodostamaan edes kaverisuhteita. Ymmärrän asian jotenkin, jos ihmistä on kiusattu aikoinaan tai kohdeltu muuten kaltoin, mutta kaikilla tämä ei ole asiaan syynä, vaan joku muu on. Jos kavereiden saaminenkaan ei onnistu, niin usein syy löytyy itsestä, ei kaikista muista.
Oletko liian kranttu? Kelpaako sinulle kaveriksi vaikka eri ikäinen ihminen kuin itse olet? Tai eri näköinen, kokoinen muotoinen tai värinen ihminen? Kelpaako köyhä, työtön, matalasti/korkeasti koulutettu, rikkaampi/köyhempi? Tai lapseton, jos sinä olet lapsekas tai toisin päin?
Entä odotatko liikaa muilta ihmisiltä? Odotatko, että he ovat vain ja ainoastaan sinun kanssasi tai että sinä saat ladella ehtisi, jota muiden pitää noudattaa? Esimerkiksi määrittää ne muut kaverit? Onko sinulle ok, että kaverilla/kavereilla on muutakin elämää kuin sinä?
Osaatko kuunnella ja olla hiljaa vai oletko koko ajan hiljaa ja toisen pitäisi olla sinun pellesi ja viihdyttäjäsi?
Minua on kyllä kiusattu, ala-asteella kävi niin että kaveriporukasta yksi tytöistä alkoi kiusaamaan ja käänti kaikki muutkin tuohon mukaan. Siis suhteellisen rajua kiusaamista, jäi kerran rysän päältä kiinni siitä että laittoi toisten tavaroita reppuuni. Levitti myös valheita minusta. Vanhemmillanikaan ei varsinaisesti ollut sosiaalista elämää joten sieltä ei tullut mallia, äitini pitää edelleen ihmisiin yhteyden ottamista ja muiden soittamisia häiritsemisenä.
En ole kranttu mutta usein tuntuu että mielenkiinnonkohteet ei mene yhteen muiden kanssa, varsinkaan näin kun alan olla siinä iässä että yllättävän monella samanikäisellä naisella alkaa olla lapsia/lapsihaaveita. Minulle ajatus on outo, kun tuntuu että en ole vielä edes henkisesti siinä railakkaassa nuoruusvaiheessa elämässäni.
En ymmärrä edes oikein tuota kohtaa siitä että latelisin muiden menoja tai odottaisin muiden viettävän aikaa vain minun kanssani, kun ketään ei oikein tunnu kiinnostavan viettää aikaa kanssani edes vähäsen. Ap
Esim tuollaisia kiusaamisuhriutumisruikutuksia ei oikeasti jaksa kuunnella kukaan
Älä yleistä. Et tunne kaikkia ihmisiä.
On eri kirjoittaa siitä kai anonyymisti foorumilla taustatiedoksi kuin oikeasti jutella siitä toisille? En tiedä ap:sta mutta itse en ole yksityiskohtaisesti/lähes ollenkaan puhunut omasta kiusatuksi joutumisesta tosielämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on mielenkiintoinen keskustelu ja ongelma. Jännä huomata, kuinka negatiivisesti on suhtauduttu ihan hyviin neuvoihin koskien oman käytöksen muuttamista. Jos on 10 vuotta toiminut tietyllä tavalla joka ei selvästikään toimi, niin miksei kokeilisi jotain uutta?
Olen itse viimeisen vuoden verran ollut mukana eräässä ryhmässä, jossa on ollut jännä seurata erilaisia persoonia. Tällä hetkellä mukana on useampi hiljainen introvertti ja pari oudompaa tapausta. Kokemukseni mukaan osa ihmisistä käyttäytyy itse niin, että heihin on todella vaikeaa saada kontaktia. Osa on näitä minä-minä -luonteita, ettei sitä vaan jaksa kuunnella. Toisilta puuttuu melkein kokonaan minkäänlainen sosiaalinen osaaminen, he laukovat suustaan mitä sattuu, yleensä negatiivista ja arvostelevaa juttu.
Eli suosittelen katsomaan peiliin ja muuttamaan omaa käytöstään, jos haluaa ystäviä ja kuulua johonkin ryhmään. Ihan peruskäytöstavoilla ja ystävällisyydellä potkii jo pitkälle.
No justhan täällä on kyselty konkreettisia neuvoja. Esim. mikä sinun mielestäsi tekee noista oudoista oudon oloisen? Mitä kaikkea kuuluu semmoisiin peruskäytöstapoihin, joilla saa ystäviä?
Kun ei se pelkkä peiliin katsominen auta, jos ei yhtään tiedä että *mikä* siinä omassa itsessä on sitten outoa tai vääränlaista.
Tuo nyt menee vähän saivarteluksi, koska on vaikeaa antaa täsmällisiä neuvoja tuntematta ihmistä ja tämän kommunikointityyliä.
Minulle outo tarkoittaa esim. ihmistä joka ei tervehdi tai vastaa kun hänellä puhutaan. Outoa on, kun kesken ryhmäkeskustelun joku heittää yhtäkkiä ihme juttua salaliittoteorioista tai koronarokotuksista. Tai että aletaan vängätä omaa mielipidettä, eikä yhtään kuunnella muiden mielipiteitä (ehdottomuus/kykenemättömyys kuunnella muita mielipiteitä). Myös ongelmia tuo kykenemättömyys asettua mitenkään toisen asemaan, ja jatkuvat (pyytämättömät) neuvot.
Tai itsekäs on sellainen, jolta ei saa suunvuoroa, ja joka puhuu vain itsestään olematta ollenkaan kiinnostunut mitä minulle kuuluu.
Mielestäni peruskäytöstapoihin kuuluu tervehtiminen ja siihen vastaaminen, ystävällinen ja auttavainen käytös, toisten huomiointi, kannustaminen ja positiivinen elämänasenne, näin jotakin listatakseni. Loput voit vaikka googlettaa 🤭
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä ja tuttuja saavat sellaiset ihmiset, jotka jaksavat olla kiinnostuneita laajasti aika tavallisista asioista. Juttelu sujuu aiheista laidasta laitaan. Voidaan puhua vauvoista tai ihmissuhteista tai harrastuksista tai perhehuolista tai meikkaamisesta tai yhteiskunnasta tai mistä nyt ikinä.
Ei välttämättä. Olen 51v eikä minulla ole ystäviä saatika mitään porukkaa. 2-3 parempaa kaveria on, joiden kanssa pidän yhteyttä. Osaan asettua toisen aaltopituudelle ja jaksan kuunnella, suurin osa ihmisistä nimittäin tykkää puhua omista asioistaan. Erityisesti kiinnitän aina huomiota siihen, etten tuo omia asioitani liikaa esille. Olen vuosien mittaan koittanut muodostaa ystävyyssuhteita siinä onnistumatta. Jos olen esim. 2- max. 3 kertaa ehdottanut tapaamista jollekin mukavalle ihmiselle ja koskaan ei ole sopinut, niin en sitten viitsi enempää tunkea toisen seuraan.
Tässä on yksi juttu, mikä taas pisti silmään, eli tapaaminen. Onko teidän joidenkin aina pakko tavata sen toisen ihmisen kanssa? Siis onko pakko olla nenätysten, jotta voi olla ystävä?
Jo silloin, kun olin alakoululainen, oli minulla kirjeenvaihtoystäviä. Kirjoittelin kahden saman ikäisen tytön kanssa, minä pääkaupunkiseudulta, toinen tyttö asui Oulussa ja toinen tyttö Itävallassa. Kumpaakaan en nähnyt koskaan, mutta kirjeenvaihto ja samalla ajatustenvaihto onnistui tosi hienosti vuosia, sen Itävallassa asuneen kanssa viestittelemme vieläkin, vaikka periaatteessa meitä ei yhdistä mikään asia. Elämme täysin erilaisia elämiä, mutta silti toisesta on aina ihana kuulla ja nähdä kuvia. Voin sanoa häntä ystäväkseni, vaikka emme olekaan nähneet ikinä. Hän asuu nyt Amerikassa.
Minulle kelpaa tällainen ystävyys todella hyvin. Olen onnellinen ystävästäni ja jutut jatkuvat, vaikka välissä olisi kuukausikin ilman viestejä.
Yhdellä tuttavallani on ystäväporukka, joka on muodostunut heidän pelaaman pelin kautta. He eivät ole nähneet toisiaan, tai ainakaan tämä tuttava ei ole nähnyt muita, mutta silti heillä on toisensa.
Vierailija kirjoitti:
Eikä auta "muuttaa omaa käytöstään" kun ei tiedä että mikä konkreettisesti on sellaista jota pitäisi muuttaa. Toisaalta täällä on myös neuvottu, ettei pidä muuttaa itseään sellaiseksi kuin olettaa toisten haluavan. Which is it?
Olipa taas uhriutuva kommentti. Eli ihan sama mitä sinulle vastaa, niin kaiken väännät negaksi.
Ystävällisyys, kohteliaisuus, peruskäytöstavat, huomavaisuus ja kiitollisuus ovat esimerkiksi hyviä malleja, mitä harrastaa, jos haluaa ihmissuhteita ja ystäviä.
Jos "omana itsenään" oleminen on sinulle sitä, että suhtaudut kaikkiin negatiivisesti, vaativasti, inhottavasti, syyllistävästi tai ironisesti, suosittelen muuttamaan käyttäytymistäsi.
Tuntu itestäkin nuorempana pahalta. Yli kolmekymppisenä lopetin välittämästä koko asiasta.
Kun jotain yritti kaveerata jutella ja höpötellä jäin silti ulkopuoliseksi.
Yritin ehdottaa menoja, tulla porukoiden mukaan, ihan kaikkea.
Sit löysin sen askin et juttelen smaltalkkia sinne ja tänne ventovieraiden ja naapureiden kans. Se antaa paljon.
Viihdyn tosi hyvin yksin.
Ei teekään, mutta ketjussahan jo opastettiin, että ei kahden kieltäytymisen perusteella pidä yksinäisen ottaa nokkiinsa vaan olla jatkossa sinnikkäämpi, koska ei pidä olettaa, että muillakin olisi aina tuosta noin vaan aikaa.