Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä ihmiset ystävystyy ja muodostaa kaveriporukoita?
04.02.2023 |
Tämä on minulle ikuinen mysteeri. Tutuille jotkut uudetkin tuttavuudet tuntuu laittelevan viestiä ja kyselevän ties minne. Työporukassakin vähemmän talossa olleet on jo hitsautuneet osaksi porukkaa, minä olen yhä aika ulkopuolinen. Olen yrittänyt jutella ja olla mukava mutta kun siihen ystävystymiseen ei IKINÄ tule aloitetta toiselta osapuolelta niin se sitten aina jää. Tuntuu että olen jäänyt aika paljosta paitsi kun ei ole ollut ikinä mitään porukkaa jonka kanssa käydä baareissa, festareilla tai tapahtumissa ja nyt 26 vuotiaana iski se että sellaisen nuoruuden saaminenkin alkaa olla jo ohi.
Kommentit (160)
Vierailija kirjoitti:
Opiskeluaikoina tuo tapahtui luontevimmin. Eikö sulla ollut sellaista opintovaihetta?
Eri, mutta itsellä kyllä oli usean vuoden ja eri alojenkin opiskelut mutta en minä niistä ystäviä saanut vaikka yritystä oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En valitettavasti ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan muiden ihmisten kanssa ja muodostamaan edes kaverisuhteita. Ymmärrän asian jotenkin, jos ihmistä on kiusattu aikoinaan tai kohdeltu muuten kaltoin, mutta kaikilla tämä ei ole asiaan syynä, vaan joku muu on. Jos kavereiden saaminenkaan ei onnistu, niin usein syy löytyy itsestä, ei kaikista muista.
Oletko liian kranttu? Kelpaako sinulle kaveriksi vaikka eri ikäinen ihminen kuin itse olet? Tai eri näköinen, kokoinen muotoinen tai värinen ihminen? Kelpaako köyhä, työtön, matalasti/korkeasti koulutettu, rikkaampi/köyhempi? Tai lapseton, jos sinä olet lapsekas tai toisin päin?
Entä odotatko liikaa muilta ihmisiltä? Odotatko, että he ovat vain ja ainoastaan sinun kanssasi tai että sinä saat ladella ehtisi, jota muiden pitää noudattaa? Esimerkiksi määrittää ne muut kaverit? Onko sinulle ok, että kaverilla/kavereilla on muutakin elämää kuin sinä?
Osaatko kuunnella ja olla hiljaa vai oletko koko ajan hiljaa ja toisen pitäisi olla sinun pellesi ja viihdyttäjäsi?
Olen täysin eri mieltä. Voi olla kyse myös huonosta tuurista tai vittumaisesta ympäristöstä. En välttämättä tämän viestin perusteella haluaisi olla esimerkiksi sinun kaverisi kovin innokkaasti.
Liian korkeat kriteerit ovat hyvin usein syynä ystävättömyyteen, sen huomaa usein. Sen huomaa jo mies/naisystävää etsittäessä. Kun mikään ei kelpaa ja itsessä ei nähdä syyllistä mihinkään.
Mies/naisystävää etsiessä, kuten myös sydänystävää etsiessä kuuluukin olla korkeat kriteerit. Hauska kaveriporukka ei ehkä tarvi muita kriteereitä, kuin että siellä on kiva olla.
Ikävä kyllä sama ihmetyttää myös keski iän ylittänyttä naisihmistä . Vielä muutamia vuosia eläkkeelle jäämistä.
Töissä olen mukavana mukana ja yritän kuulua joukkoon, olla ME. Mutta haaleaksi on jäänyt. (😰)
Tässä rivitalossa asuessani tervehdin kaikkia ja vaihdan muutaman sanan , jonkun kanssa juttelemme enemmänkin. Kutsuin tätä rouvaa kerran lenkille kanssani ja kerran kahville kun olin just leiponut juustokakku . Hän ei ennättänyt kummallakaan kerralla. ( huokaus )
Käyn kerran viikossa jumpassa ja kerran viikossa myös eräässä vapaaehtoistyössä, parhaani mukaan olen lähestynyt niissäkin mukana olevia.
Tuloksetta.
Serkkuni kanssa ( asuu 120 km päässä) käyn silloin tällöin baarissa, matkoilla, yleisötapahtumissa ja kesäisin joillakin keikoilla. No, eipä niissä ystävysty.
Kaikkialla ovat liikkeellä jo "omalla porukalla".
En edes hae ensisijaisesti parisuhdetta. Vaan ystäviä ja hyviä naisporukoita joiden porukkaa voisin minäkin kuulua.
Se onkin mahdoton yhtälö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mietin. Olen 43v ja koskaan ei ole esim töistä ottanut kukaan mitään yhteyttä vapaa-ajalla, vaikka näköjään pitävät monet yhteyttä toistensa kanssa ja ovat ystäviä keskenään. Itse olen viimeisen 10 vuoden aikana soittanut ja viestitellyt muutamille kerran ja osalle kaksikin kertaa. Eivät ole koskaan ole takaisin yhteyttä ottaneet.
Kerran tai kaksi on aika vähän, monella on kiirettä ja huono muisti. Saattaa käydä mielessä että pitäisi ottaa yhteyttä mutta se vain unohtuu.
No en miksikään ahdistelijaksi ala kuitenkaan. Jos ei parin yhteydenottokerran jälkeen ei ota yhteyttä takaisin niin jätän siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En valitettavasti ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan muiden ihmisten kanssa ja muodostamaan edes kaverisuhteita. Ymmärrän asian jotenkin, jos ihmistä on kiusattu aikoinaan tai kohdeltu muuten kaltoin, mutta kaikilla tämä ei ole asiaan syynä, vaan joku muu on. Jos kavereiden saaminenkaan ei onnistu, niin usein syy löytyy itsestä, ei kaikista muista.
Oletko liian kranttu? Kelpaako sinulle kaveriksi vaikka eri ikäinen ihminen kuin itse olet? Tai eri näköinen, kokoinen muotoinen tai värinen ihminen? Kelpaako köyhä, työtön, matalasti/korkeasti koulutettu, rikkaampi/köyhempi? Tai lapseton, jos sinä olet lapsekas tai toisin päin?
Entä odotatko liikaa muilta ihmisiltä? Odotatko, että he ovat vain ja ainoastaan sinun kanssasi tai että sinä saat ladella ehtisi, jota muiden pitää noudattaa? Esimerkiksi määrittää ne muut kaverit? Onko sinulle ok, että kaverilla/kavereilla on muutakin elämää kuin sinä?
Osaatko kuunnella ja olla hiljaa vai oletko koko ajan hiljaa ja toisen pitäisi olla sinun pellesi ja viihdyttäjäsi?
Minua on kyllä kiusattu, ala-asteella kävi niin että kaveriporukasta yksi tytöistä alkoi kiusaamaan ja käänti kaikki muutkin tuohon mukaan. Siis suhteellisen rajua kiusaamista, jäi kerran rysän päältä kiinni siitä että laittoi toisten tavaroita reppuuni. Levitti myös valheita minusta. Vanhemmillanikaan ei varsinaisesti ollut sosiaalista elämää joten sieltä ei tullut mallia, äitini pitää edelleen ihmisiin yhteyden ottamista ja muiden soittamisia häiritsemisenä.
En ole kranttu mutta usein tuntuu että mielenkiinnonkohteet ei mene yhteen muiden kanssa, varsinkaan näin kun alan olla siinä iässä että yllättävän monella samanikäisellä naisella alkaa olla lapsia/lapsihaaveita. Minulle ajatus on outo, kun tuntuu että en ole vielä edes henkisesti siinä railakkaassa nuoruusvaiheessa elämässäni.
En ymmärrä edes oikein tuota kohtaa siitä että latelisin muiden menoja tai odottaisin muiden viettävän aikaa vain minun kanssani, kun ketään ei oikein tunnu kiinnostavan viettää aikaa kanssani edes vähäsen. Ap
Tässä se taas huomattiin, eli valikoivuus. Perheelliset ihmiset eivät kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, miksi joiltain onnistuu ja toisilta ei. Itselläni ystävystyminen vain tapahtuu. Sitä tutustuu toisiin, näkee enemmän, viihtyy yhdessä, ystävystyy. Kaveriporukat on aina muodostuneet yhteisen tekemisen (opiskelu, työ, harrastukset) yhteydessä. Sitten on kyse vain siitä, pidetäänkö niitä yhteyksiä yllä jatkossakin. Kun pitää toisista ja viihtyy näiden seurassa, haluaahan sitä pitää yhteyttä.
Kynnyskysymyshän on tuo viihtyminen. Mikä esim sinut saa viihtymään toisen seurassa?
Hyväksytyksi tuleminen, yhteiset mielenkiinnonkohteet, se kun on hauskaa yhdessä. Aito välittäminen, haluaa tietää, miten toisella menee ja olla tukena.
Tutulta kuulostaa.
En voi sanoa, että kavereiden kanssa sitä ja tätä....
Tai vietän paljon aikaa kavereideni kanssa.
Koska niitä ei ole.
On muutamia hyviäkin tuttavia, mut heillä on jo omat porukkansa.
Ja näköjään nuo omat porukat ovat "lukittu yhteisö".
Ei kovinkaan avarakatseista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset, jotka antavat itsestään saavat myös muilta. Jos kaikki asiat on hieman sellaisia "ihan ok" -tasoisia, se ei kauheasti kiinnosta. Ja joskus hiljaisempi tai arempi ihminen tuntuu valitettavasti hieman raskaalta seuralta. Ihmisessä täytyy olla jokin kupru tai kolo josta saa kiinni. Ja jokaisella meistä on näitä omia erikoisuuksia, kyse ei ole siitä, vaan siitä, että antaa niiden näkyä. Pieni outous on hyväksi.
Mulla on ystäviä, mutta ei porukoita. Nuorena ei ollut ystäviä juuri, olin hyljeksitty räkätunkio.
Olen aikuisiällä ystävystynyt mm. Perhekerhossa, harrastuksessa ja työn kautta. ( ihmetteken kovasti miten olen pärjännyt näin hyvin aiukuisena tässä elämässä). Niin ja olen ystävystynyt ystävien ystävien kanssa mm häissä. Ikähaarukka, koulutustaso jne arvot vaihtelevat ihan hirveästi heissä.
Parikymppisenä opiskelin niin silloin sain muutaman, jotka ovat pysyneet. Tapaan heitä erikseen, se riittää ja kiitollinen olen jokaisesta. Olisi kyllä joskus hauskaa olla isoa porukkaa ja pitää kunnon bileet😀. No joo, minun luonteelle kelpaa näin ja lisäksi on perhe. Onneksi muutamalle olen tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset, jotka antavat itsestään saavat myös muilta. Jos kaikki asiat on hieman sellaisia "ihan ok" -tasoisia, se ei kauheasti kiinnosta. Ja joskus hiljaisempi tai arempi ihminen tuntuu valitettavasti hieman raskaalta seuralta. Ihmisessä täytyy olla jokin kupru tai kolo josta saa kiinni. Ja jokaisella meistä on näitä omia erikoisuuksia, kyse ei ole siitä, vaan siitä, että antaa niiden näkyä. Pieni outous on hyväksi.
Mua on erittäin usein kutsuttu oudoksi ja sama ongelma kuin aloittajalla. Eli ei saa olla arka eikä hiljainen, muttei liian outokaan. Hirmu vaikeaa jos ei satu valmiiksi olemaan sellainen just sopiva. Ja en siis ole saanut ystäviä muista oudoistakaan koska olen heillekin ilmeisesti liian outo.
Mikä olisi esimerkiksi sellainen sopiva ihmisen mielenkiintoiseksi tekevä kupru, ja missä taas menee liiallisen kupruilun raja?
Ihmettelen samaa välillä. Ehkä kaikilla ei vain ole tarkoitus olla paljon kavereita..en lähde yksityiskohtiin kun ei kiinnosta saada haukkumista ja trollausta kun on kirjoittanut oikein ajatuksella ja sydämestä..hävetkää te jotka tähänkin ketjuun tulitte syyttelemään ja ilkeilemään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen melkein viisikymppinen ja saan helposti uusia kavereita ja ystävyyssuhteitakin on muodostunut aikuisiällä muutamia. Pisin ystävyyssuhde on tokalla luokalla saadun ihanan ystäväni kanssa ja mieheni on tietenkin paras ystäväni, mutta muut ystäväni eivät ole saman ikäisiä kanssani. Vanhin ystäväni on minua 40 vuotta vanhempi ihana rouva, jonka olen tuntenut kymmenen vuoden ajan. Meidän elämäntilanteet ovat siis täysin erilaiset, mutta se ei muuta ystävyyttämme ollenkaan tai tee sitä mahdottomaksi.
Laajentakaa siis hakuanne, jos ystäviä kaipaatte. Älkää tuijottako joihinkin merkityksettömiin asioihin, vaan olkaa avoimia ja ystävällisiä itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen samaa välillä. Ehkä kaikilla ei vain ole tarkoitus olla paljon kavereita..en lähde yksityiskohtiin kun ei kiinnosta saada haukkumista ja trollausta kun on kirjoittanut oikein ajatuksella ja sydämestä..hävetkää te jotka tähänkin ketjuun tulitte syyttelemään ja ilkeilemään!
Taas tätä sontaa, eli muut ovat pahoja, mutta ystävätön on se omasta mielestään se hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoja mietteitä. Olen aina se, joka pitää yhteyttä.
Voisko joku, joka ei koskaan ota yhteyttä muihin, mutta haluaa silti nähdä ja olla tekemisissä selittää, mikä siinä ekan viestin laittamisessa on niin h3lvetin vaikeaa?
Vierailija kirjoitti:
Opiskeluaikoina tuo tapahtui luontevimmin. Eikö sulla ollut sellaista opintovaihetta?
Minun vanhimmat ystäväni ovat ainakin perua siltä ajalta kun opiskelin yliopistossa ja kävin yliopiston kuppilassa valmistumisen jälkeenkin puhtaasti sosiaalisista syistä. Siihen kaveripiiriin päti juuri se ajatus että vanhojen ja yhteisten tuttavien kautta sai uusia tuttuja. Alunperin jostain "kaverin kaverista" tuli parempikin ystävä, jonka kanssa löytyi yhteistä puhuttavaa taivaan ja maan väliltä. Monesti ne parhaat keskustelut on käyty jossain 3-5 hengen ryhmässä, jossa kaikki pääsevät ääneen ja saavat sanoa sanottavansa. Sen kokoonpano ei tarvitse edes pysyä samana kunhan ihmiset tulevat keskenään toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En valitettavasti ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan muiden ihmisten kanssa ja muodostamaan edes kaverisuhteita. Ymmärrän asian jotenkin, jos ihmistä on kiusattu aikoinaan tai kohdeltu muuten kaltoin, mutta kaikilla tämä ei ole asiaan syynä, vaan joku muu on. Jos kavereiden saaminenkaan ei onnistu, niin usein syy löytyy itsestä, ei kaikista muista.
Oletko liian kranttu? Kelpaako sinulle kaveriksi vaikka eri ikäinen ihminen kuin itse olet? Tai eri näköinen, kokoinen muotoinen tai värinen ihminen? Kelpaako köyhä, työtön, matalasti/korkeasti koulutettu, rikkaampi/köyhempi? Tai lapseton, jos sinä olet lapsekas tai toisin päin?
Entä odotatko liikaa muilta ihmisiltä? Odotatko, että he ovat vain ja ainoastaan sinun kanssasi tai että sinä saat ladella ehtisi, jota muiden pitää noudattaa? Esimerkiksi määrittää ne muut kaverit? Onko sinulle ok, että kaverilla/kavereilla on muutakin elämää kuin sinä?
Osaatko kuunnella ja olla hiljaa vai oletko koko ajan hiljaa ja toisen pitäisi olla sinun pellesi ja viihdyttäjäsi?
Olen täysin eri mieltä. Voi olla kyse myös huonosta tuurista tai vittumaisesta ympäristöstä. En välttämättä tämän viestin perusteella haluaisi olla esimerkiksi sinun kaverisi kovin innokkaasti.
Liian korkeat kriteerit ovat hyvin usein syynä ystävättömyyteen, sen huomaa usein. Sen huomaa jo mies/naisystävää etsittäessä. Kun mikään ei kelpaa ja itsessä ei nähdä syyllistä mihinkään.
Mies/naisystävää etsiessä, kuten myös sydänystävää etsiessä kuuluukin olla korkeat kriteerit. Hauska kaveriporukka ei ehkä tarvi muita kriteereitä, kuin että siellä on kiva olla.
Ok, eli korkeat kriteerit tarkoittavat sinulle sitä, että mikään ja kukaan ei kelpaa. Sinä haluat ladella ehtosi esimerkiksi miesystävää etsiessäsi. Eli taas mennään sillä, että miehen tulee olla komea, hyvin varusteltu, rikas, erittäin kunnioitettavassa ammatissa oleva, korkeasti koulutettu, hyvin pukeutuva, antelias, kalliita lahjoja ostava jne jne. Mikään vähempi ei sinulle kelpaa.
Samaa vaadit myös kaverilta, eli hänen tulee olla sinun kriteerisi täyttävä tai et edes vilkaise tuohon ihmiseen. Mikään ei kelpaa, etkä edes yritä olla ystävällinen muille ihmisille.
Ei, niin ei saa kavereita ja ei missään nimessä ystäviäkään.
Niitä omia mielikuvia ja perusoletuksia kannattaa varmasti päivittää. En ainakaan itse oleta, että työkavereiden pitää pyrkiä olemaan Minun Kavereita tai että yyh, kaikilla muillakin on sex and the city -jengi, joten koen vääryyttä. Toiset tällaiset odottelijat eivät ole edes kivoja ja osoittavat mieltä, jos juttu ei ala luistamaan ihan kaikkien kanssa - ja pyrkivät pääsemään jonkun kustannuksella "sisäpiiriin". Te ette kuulostaneet sellaisilta, suom. huom.
Ei se selvästikään riitä että on "ystävällinen ihmisille". Olen aina kaikille ystävällinen mutta ihmiset ei pääosin tarvitse juuri minun ystävällisyyttäni mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Niitä omia mielikuvia ja perusoletuksia kannattaa varmasti päivittää. En ainakaan itse oleta, että työkavereiden pitää pyrkiä olemaan Minun Kavereita tai että yyh, kaikilla muillakin on sex and the city -jengi, joten koen vääryyttä. Toiset tällaiset odottelijat eivät ole edes kivoja ja osoittavat mieltä, jos juttu ei ala luistamaan ihan kaikkien kanssa - ja pyrkivät pääsemään jonkun kustannuksella "sisäpiiriin". Te ette kuulostaneet sellaisilta, suom. huom.
Määritelkää mikä tekee ihmisestä kivan ja sellaisen joitten seurassa viihdytte?
Liian korkeat kriteerit ovat hyvin usein syynä ystävättömyyteen, sen huomaa usein. Sen huomaa jo mies/naisystävää etsittäessä. Kun mikään ei kelpaa ja itsessä ei nähdä syyllistä mihinkään.