Suhtaudutaanko nykyään lapsiin pidempään "pieninä" vai muistanko vain itse väärin?

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin koen että lapsena piti vain pärjätä, kotoa ei tullut mitään tukea. Vanhemmat ei osoittaneet minkäänlaista kiinnostusta koulunkäyntiini tai harrastuksiin, ainoat kokeilemani harrastukset jäi sen takia kun asuttiin kaukana kaikesta ja vanhempien nuiva asenne sinne kuskaamiseen yms tuntui pahalta. Huitelin menemään missälie. Koin kaikki elämäni aikuiset turvattomiksi.

Tämä oli minulla kanssa. Ihan samanlainen kokemus. Tuo turvattomuden tunne ei ole kyllä minulla mihinkään kadonnut, koska vanhempani eivät suojelleet minua miltään pahalta. 

Ite menin kouluun vuonna 2000.

Kellon lukeminen oli tarkasti opetettu ja täsmällinen piti olla.

Ennen koulun alkua opeteltiin koulumatka ulkoa, n. 2km suuntaansa, kävellen tai pyörällä vuoden ympäri.

Itse tuli tehtyä aamupala kun vanhemmat lähti ajoissa töihin ja vei samalla veljen päivähoitoon.

Muistutettiin tarkastaa että vaaranpaikat esim. hella on pois päältä.

Ovi piti muistaa laittaa lukkoon ja että avainketju on varmasti mukana.

Itse piti laittaa sään mukaiset vaatteet, oma vika jos kastui jos en ottanut sadetakkia ja saappaita tai sontikkaa.

Koulun jälkeen itse tekemään pieni välipala tai ruuan lämmitys jos kauhea nälkä oli.

Olihan noita kaiken maailman juttuja jotka 6-7 vuotiaana piti oppia. Ei minusta huonoa tullut noiden takia.

Ensimmäisen kännykänkin sain vasta 2007, ei ollut sitä ennen tarvetta pahemmin ja vanhemmat luotti siihen mitä sanoin ja missä olin.

Kyllä sitä voi lapsille vastuuta antaa ja pitääkin, elämäähän se on ja siihen opettamista. Jatkuvasta hyysäämisestä ei tule kuin uusavuttomia joilla voi olla sitten parit rankat vuodet jossain vaiheessa edessä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sellainen muistikuva, että 10-vuotiaani olin jo itsenäinen ja iso, kuljin joka paikkaan itse, talvellakin pyörällä, pukeutumista ei enää kovasti vahdittu, ulos lähtiessä nappasi vaan hätäisesti jonkun takin päälle jne. Kun vertaa nyt tuntemaani samanikäiseen, niin autolla viedän lyhyetkin matkat, köytetään edelleen turvaistuimeen, lyheenkin ulosmenoon vaikka autolla kaupassakäyntiin pukeudutaan päästä varpaisiin, talvihaalareita ja vastaavia käyttää edelleen jne.

Ja ennen kuin joku haukkuu minut lyttyyn, niin ei, en moiti ketään vaan mietin, oliko tämä yleisesti niin, että nyt suhtaudutaan eri tavalla. Itse 80-luvun alkupuolella syntynyt..

Meillä 9-v. (3 lk). Jos mennään autolla vaan kauppaan tai ostoskeskukseen, silloin riittää kevyesti lenkkarit ja takki ellei ole ihan hirmupakkanen. Ja turvavyöistuin on käytössä. Jos menee pitkäksi aikaa pihalle, kyllä silloin katson, että on kunnolla päällä. Esim. nyt on Helsingissä hyytävä ilma, äsken kun meni ulos, puki toppahaalarin, kuomat, topparukkaset, aluskypärämyssyn ja lämpimän pipon. Onko tämä mielestänne "pienenä pitämistä"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sellainen muistikuva, että 10-vuotiaani olin jo itsenäinen ja iso, kuljin joka paikkaan itse, talvellakin pyörällä, pukeutumista ei enää kovasti vahdittu, ulos lähtiessä nappasi vaan hätäisesti jonkun takin päälle jne. Kun vertaa nyt tuntemaani samanikäiseen, niin autolla viedän lyhyetkin matkat, köytetään edelleen turvaistuimeen, lyheenkin ulosmenoon vaikka autolla kaupassakäyntiin pukeudutaan päästä varpaisiin, talvihaalareita ja vastaavia käyttää edelleen jne.

Ja ennen kuin joku haukkuu minut lyttyyn, niin ei, en moiti ketään vaan mietin, oliko tämä yleisesti niin, että nyt suhtaudutaan eri tavalla. Itse 80-luvun alkupuolella syntynyt..

Meillä 9-v. (3 lk). Jos mennään autolla vaan kauppaan tai ostoskeskukseen, silloin riittää kevyesti lenkkarit ja takki ellei ole ihan hirmupakkanen. Ja turvavyöistuin on käytössä. Jos menee pitkäksi aikaa pihalle, kyllä silloin katson, että on kunnolla päällä. Esim. nyt on Helsingissä hyytävä ilma, äsken kun meni ulos, puki toppahaalarin, kuomat, topparukkaset, aluskypärämyssyn ja lämpimän pipon. Onko tämä mielestänne "pienenä pitämistä"?

vapaa-ajan vaatetukseksi ok