Lue keskustelun säännöt.
Suhtaudutaanko nykyään lapsiin pidempään "pieninä" vai muistanko vain itse väärin?
03.02.2023 |
Mulla on sellainen muistikuva, että 10-vuotiaani olin jo itsenäinen ja iso, kuljin joka paikkaan itse, talvellakin pyörällä, pukeutumista ei enää kovasti vahdittu, ulos lähtiessä nappasi vaan hätäisesti jonkun takin päälle jne. Kun vertaa nyt tuntemaani samanikäiseen, niin autolla viedän lyhyetkin matkat, köytetään edelleen turvaistuimeen, lyheenkin ulosmenoon vaikka autolla kaupassakäyntiin pukeudutaan päästä varpaisiin, talvihaalareita ja vastaavia käyttää edelleen jne.
Ja ennen kuin joku haukkuu minut lyttyyn, niin ei, en moiti ketään vaan mietin, oliko tämä yleisesti niin, että nyt suhtaudutaan eri tavalla. Itse 80-luvun alkupuolella syntynyt.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ihmettelen kun työkaverit soittelevat 10-vuotiaille ja selostavat joka aamu, mitä lapsen pitää tehdä ennen kouluun menoa. Tyyliin "nyt menet jääkaapille, otat sieltä margariinin..." Ja sitten tietenkin soitetaan erikseen kun lapsen pitää lähteä kouluun. Nämä eivät ole mitään erityislapsia. Itse osasin kellon tuon ikäisenä ja huolehdin itse kouluun menosta.
Höpö höpö, eivätkä soittele. :D Keskityhän sinä työhösi. Olet ollut ihan yhtä avuton kakara kuin kaikki muutkin.
Kyllä muuten soittelee
Ai joka jumalan aamu useampi työkaveri soittaa 10-vuotiaalle lapselleen, että avaa jääkaapin ja ottaa sieltä margariinin? Ei takuulla soita, toki yksittäiset puhelut ovat ihan normaaleja. Sinä vaan haluat nostattaa itseäsi ja tuntea olevasi parempi kuin muut, vaikket ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan ymmärretään paremmin, että lapset tarttee tukea. Mut lykättiin ekan kerran yksinään lääkäriin kun olin 13-vuotias. Siinä sitten olin ihan hämilläni ja peloissanikin ja koetin lääkärin kanssa hoitaa asiaa, enkä yhtään tiennyt mitä pitäisi tehdä ja sanoa. Kotoa muutin pois juuri ja juuri 16-vuotiaana. Kyllähän mä pärjäsin, kun pakko oli, mutta kyllä mulla monena iltana oli kurjaa ja yksinäistä. Kadehdin luokkakavereita, jotka asuivat vielä perheidensä kanssa ja saivat kotonaan sekä ruokaa että rakkautta.
Onko ihmekkään, että nykynuoret ovat niin sensitiivisiä ja ahdistuneita, kun pienenä ei ole joutunut ottamaan itsestään tai tekemisistään vastuuta tai kokemaan epämieluisia tilanteita. Vanhemmat silotteleen tien edestä ja aikuisena ei sitten kestetäkään mitään.
Mun lapsi on vasta vauva ja mulla on todella kovat paineet kasvatuksen suhteen. Kasvatusoppaista ja neuvolasta saa sellaisen kuvan, että oma elämä pitäisi lopettaa ja lapsen ympärillä pitää hössöttää, laulaa ja lorutella 24/7 ettei vain tule traumoja. Vauva ei myöskään saisi koskaan inahtaa ettei vain traumatisoidu.
Yhden lapsen perusteella ei kannata tehdä pitkälle meneviä oletuksia. Jotkut on valmiita itsenäisyyteen ennen toisia.
Esikoiseni on aina ollut oma-aloitteinen ja sosiaalinen, 10-vuotiaana kulkivat kaveriporukassa uimaan, leffaan ja harrastuksiin, eikä vanhempien tarvinnut huolehtia oikeasta varustuksesta tai aikatauluista. Nuorempi taas on samassa tilanteessa vasta 13-vuotiaana. Hänen ei ole ollut pakko pärjätä yksin, kun ei ole ollut siihen valmis. Se on erona omaan lapsuuteen.
Osasta reipaauteen pakotetuista kasvoi hyvin aikaansaavia aikuisia, osasta taas ahdistuneita alisuoriutujia. Tärkeintä on kuunnella lasta, tuntea omansa ja tukea oma-aloitteisuuttaa silloin kun se on lapsen kohdalla sopivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
10-vuotiaani on alle 150 cm, joten hän käyttää autossa istuinkoroketta. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että "luotettiin että pärjää". Lapsista pidetään nykyään parempaa huolta niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Lapsi on ihmisenä yhtä arvokas ja tärkeä, kuin aikuinenkin.
Lyhyenä aikuisena tuo taas tuntuu liioittelulta, mutta ymmärrän, että raja pitää vetää johonkin.
Olet varmasti huomannut, että se turvavyö ei istu sulla hyvin? Olen 159 cm nainen ja se turvavyö on hieman liian ylhäällä. Toi 150 cm on oikein hyvä raja lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykylasten hyvinvointi vaan on tärkeämpää. Eikä tämä ole vitsi.
Ennen lapsia ei saatu, niitä vain tuli, ja kaikki tuo muu juontaa siitä.En koe, että olisin ollut mitenkään heitteillä! Mutta luotettiin kai jo aiemmin, että pärjää.
ap
En tarkoitakaan sitä, että olisit ollut. Mutta kyse oli tavallaan tietynlaisesta konsensuksesta; jokin tapa toimia oli yleinen ja hyväksytty, ja se omaksuttiin miettimättä enempää.
Ihmisyhteisöjen sanattomat arvot muuttuvat hitaasti. On vain muutama sukupolvi siitä, kun lapset ymmärrettiin enemmän omaisuudeksi kuin perheenjäseniksi. Näin on köyhissä maissa edelleen: egyptiläinen maalainen haluaa tehdä kymmenen lasta, työvoimaksi, ja siksi, että edes joku näistä sattuisi huolehtimaan hänestä, kun hän on vanha. Hän ei saata ymmärtää länsimaisen ihmisen ajatusta, että lapsia kannattaa olla vähemmän, jotta näille voi tarjota enemmän.
Tuosta muinaisesta ajatusmallista tähän päivään on kuljettu vähitellen. Vaikka sinä tai minä emme ole olleet vanhemmillemme yhdentekeviä, se, kuinka lasta suojataan ja suojellaan ei ole ollut mitenkään aktiivisen ajattelun kohteena. On tehty kuten tapana on, miettimättä sen enempää.
T se sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatejutuissa muodit menee ja tulee, eikä välttämättä liity siihen, pidetäänkö lasta pienenä. Esimerkiksi mä en koskaan käyttänyt haalareita paitsi varmaan ihan taaperona. Mutta meidän 10v itse on itse kaupasta halunnut ja valinnut haalarit ja parilla kaverillaankin on. Jos siis näet lapseni haalarissa, se ei tarkoita sitä, että häntä kohdellaan pikkulapsena.
Aina sinulla on nuo samat tarinat missä alakouluikäinen vapaaehtoisesti haluaa käyttää haalaria tai kuravaatteita.
Kyllä fiksujakin lapsia on olemassa, vaikka ilmeisesti teidän perheessä ei ole.
Uimarannalla vietettiin aikaa kesäpäivät ja mentiin sinne pyörillä jo siinä 10-vanhana. Keräsin mansikoita kesäisin jo 12-vuotiaana että sain taskurahaa. Tallille kuljettiin bussilla itsenäisesti jo 11-vuotiaana ja joskus myös junalla. Vietettiin siellä kaikki vapaa-aika ja lomat jne. Ilman mitään vanhempien valvontaa.
Eipä ketään kiinnostanut ja se oli ihan normaalia. Kotona olin yksinään öitä jo 11-vuotiaana jne.
Ei äitini kulkenut missään mukanani. Enkä sitä odottanut enkä siitä kärsinyt pätkääkään. Päin vastoin olisin saanut hepulit jos äitini olisi minua sen enempää hyysännyt tms!! Tietysti hän oli tärkeä ihminen, mutta olisin kokenut todella raskaaksi jos olisi kytännyt ja mukana kulkenut koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatejutuissa muodit menee ja tulee, eikä välttämättä liity siihen, pidetäänkö lasta pienenä. Esimerkiksi mä en koskaan käyttänyt haalareita paitsi varmaan ihan taaperona. Mutta meidän 10v itse on itse kaupasta halunnut ja valinnut haalarit ja parilla kaverillaankin on. Jos siis näet lapseni haalarissa, se ei tarkoita sitä, että häntä kohdellaan pikkulapsena.
Aina sinulla on nuo samat tarinat missä alakouluikäinen vapaaehtoisesti haluaa käyttää haalaria tai kuravaatteita.
Kyllä fiksujakin lapsia on olemassa, vaikka ilmeisesti teidän perheessä ei ole.
Lasten iät näissä sinun aloituksissasi vaihtelevat päivittäin. Todellisuus taitaa olla se, että sinulla on pyöreät nolla lasta.
Eräänä kesänä olin puistossa/uimarannalla. Ohi meni äiti ja joku 8-vuotias lapsi. Äiti selitti koko ajan mitä tekevät, siis joka askeleella ja koko ajan kontrolloi lasta ja selitti ja selitti. Ajattelin että jos olisin lapsi niin tulisin hulluksi jo moisesta. Samaa kontrollointia näen esim. koiranulkoiluttajien johdosta.
Kaikesta puuttuu ilo ja into ja sellainen rentous. Koko ajan kontrolloidaan jotakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ihan hyvä miten kulttuuri on asian suhteen muuttunut.
Mun nuoruudessani tosiaan jätettiin ihan yksin jo 7-vuotiaana, mikä on sitten jättänyt aika paljon arpia mitä nyt pitää aikuisiällä sitten käydä terapiassa availemassa. Vanhempani jotenkin luulivat, että olin 7-vuotiaana aikuisen tasolla ja kykenin tekemään aikuisen tapaan päätöksiä.
Onneksi ei ole lapsia. Nykyaika huomioiden onni on vielä suurempi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eräänä kesänä olin puistossa/uimarannalla. Ohi meni äiti ja joku 8-vuotias lapsi. Äiti selitti koko ajan mitä tekevät, siis joka askeleella ja koko ajan kontrolloi lasta ja selitti ja selitti. Ajattelin että jos olisin lapsi niin tulisin hulluksi jo moisesta. Samaa kontrollointia näen esim. koiranulkoiluttajien johdosta.
Kaikesta puuttuu ilo ja into ja sellainen rentous. Koko ajan kontrolloidaan jotakin.
Kannattaa miettiä miten tuollainen lapsi voi olla aspergeri/autisti joka tarvitsee tuollaisen tavan toimia hänen kanssaan.
Meillä on yksi lapsi, pian 9 vuotta täyttävä. Hän tulee koulusta kotiin itsenäisesti, mutta aamun askareissa tarvitsee apua. Myös muistutusta siitä, että heijastinliivi laitetaan aina aamuisin päälle, kun lähtee käveleen kouluun. Meillä ei ole suojatietä, mutta iso tie pitää ylittää.
Hän istuu autossa turvavyöistuimessa, koska on 132cm. Uuden suosituksen mukaan raja on 150cm eli siihen asti istutaan turvavyöistuimessa. Lapsi on hyvin siro ja hoikka, painaa 23kg. Joten kenenkään aikuisen on turha tulla muka hauskana kertomaan, että hihii, minunkin pitäisi istua turvavyöistuimessa.
Lapsemme on meidän rakkain ja tärkein aarre, joten hänen turvallisuus on kaikista tärkeintä.
Tuo turvaistuinasiahan tulee ihan säänösten ja suositusten muuttumisesta. Omassa lapsuudessa alkoi autoihin vasta tulla takapenkeille turvavöitä ja vain ihan pikkulapsia saatettiin kuljettaa istuimessa. Nekin etupenkillä, kun niitä takapenkin vöitä ei välttämättä siis ollut.
Mutta on muutenkin kyllä tarkempaa lapsen kulkemisen kanssa. Osittain hyvä (koska kulkemine on sitten turvallisempaa), osittain sitten on menty jo toiseen ääripäähän (kuljetetaan sellaisiakin matkoja, mitä lapsi voisi turvallisesti itsekin kulkea). Itse esim. kasarin alussa kuljin kouluun yli 3 km matkan (neloselle koulumatka lyheni, kun tuli uusi koulu) ja kävin äidin puolesta pikkuostoksia kaupassa jo ekaluokkalaisena. Kauppaan meno vaati maantien ylittämistä ja kävelyä maantien laidassa. Tosin nopeusrajoitukset eivät varmaan olleet 80 km/h tuossa kohtaa, mutta silti. Ei jalkakäytäviä, ei suojateitä, pelkkä kapea piennar.
Ja olin päässyt neloselta, kun siskon (4v) kanssa oltiin kesälomalla päivät siten kahdestaan, että aamupalan jälkeen pyöräilimme parin kilometrin päähän leikkipuistoon, jossa oli ohjattua toimintaa ja jossa saatiin lounas ja välipala.
Vierailija kirjoitti:
10-vuotiaani on alle 150 cm, joten hän käyttää autossa istuinkoroketta. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että "luotettiin että pärjää". Lapsista pidetään nykyään parempaa huolta niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Lapsi on ihmisenä yhtä arvokas ja tärkeä, kuin aikuinenkin.
Ja silti lapset voivat yhä huonommin ja oireilevat ties miten. Koulussa ei suoriuduta eikä mitään heistä saa vaatia. Ei tainnut mennä ihan hyvin tämä parempi huolenpito, vaan tuli pilattua sukupolvi tai pari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
10-vuotiaani on alle 150 cm, joten hän käyttää autossa istuinkoroketta. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että "luotettiin että pärjää". Lapsista pidetään nykyään parempaa huolta niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Lapsi on ihmisenä yhtä arvokas ja tärkeä, kuin aikuinenkin.
Lyhyenä aikuisena tuo taas tuntuu liioittelulta, mutta ymmärrän, että raja pitää vetää johonkin.
Ymmärrätkö, että lapsen mittasuhteet ja fysiikka ovat erilaiset kuin aikuisella? Mitä sinä aikuisena ihmisenä tähän tulet itkemään lasten turvaistuimista, käytä toki itsekin jos haluat.
En huomannut itkeväni mitään ja sanoinhan tuossa, että ymmärrän, miksi sääntö voi olla, mikä nyt on. Itselläsi taitaa olla pahoja itsesäätelyongelmia, jos tuollaisestakin kommentista pitää ruveta ilkeilemään.
Osa 10-vuotiaista puolitoistametrisistä lapsista on hyvinkin helposti vahvempia kuin joku hauras 80-vuotias, joka silti saattaa itse vielä ajaa autoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
10-vuotiaani on alle 150 cm, joten hän käyttää autossa istuinkoroketta. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että "luotettiin että pärjää". Lapsista pidetään nykyään parempaa huolta niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Lapsi on ihmisenä yhtä arvokas ja tärkeä, kuin aikuinenkin.
Lyhyenä aikuisena tuo taas tuntuu liioittelulta, mutta ymmärrän, että raja pitää vetää johonkin.
Ymmärrätkö, että lapsen mittasuhteet ja fysiikka ovat erilaiset kuin aikuisella? Mitä sinä aikuisena ihmisenä tähän tulet itkemään lasten turvaistuimista, käytä toki itsekin jos haluat.
En huomannut itkeväni mitään ja sanoinhan tuossa, että ymmärrän, miksi sääntö voi olla, mikä nyt on. Itselläsi taitaa olla pahoja itsesäätelyongelmia, jos tuollaisestakin kommentista pitää ruveta ilkeilemään.
Osa 10-vuotiaista puolitoistametrisistä lapsista on hyvinkin helposti vahvempia kuin joku hauras 80-vuotias, joka silti saattaa itse vielä ajaa autoa.
Kitinä ja "vitsailu" tuosta asiasta on niin kulunutta ja masentavaa, ettei kukaan jaksa sitä enää lukea. Joten älä sinäkään aloita, miten on alle 150 cm aikuisia kjeh räh röh, nekin tarvii turvaistuimen.
Kyllä muuten soittelee