Miksi naisille on niin vaikea hyväksyä eronneiden miesten lapsia

!

No (pikkulasten) yh-isätkään eivät kelpuuta itselleen naista, jolla on lapsia aiemmista suhteista. Että kyllä se on sama juttu toisinkin päin.

Vierailija kirjoitti:

Nainen ottaa itselleen puolison, mies lapselleen uuden äidin. Sellainen kauppa.

Kärjistetysti sanottu, mutta tuntui pitävän paikkansa omassa suhteessani, josta lopulta erosin.

Muistakaa, että vaikka uusien puolisojen on tärkeää tulla toimeen lasten kanssa, on kuitenkin kaiken alkuna ja keskinäinen se aikuisten välinen ihmissuhde. Jos sitä ihmissuhdetta ei ole, ei ole lopulta uusperhettäkään.

Eli riittävästi huomiointia sille kumppanille, ja tutustuminen lapsiin sopivan tahtisesti. Omalla kohdalla nämä eivät toteutuneet.

Vierailija kirjoitti:

Olen seurustellut 3,5 vuotta miehen kanssa, jolla on nuoruuden suhteesta alle kouluikäinen lapsi. Mies ollut on/off suhteessa lapsen äitiin lapsen syntymän jälkeen, suhde oli huonohko jo ennen lasta ja huononi lopullisesti lapsen synnyttyä, välit etääntyivät. Ehkäisy oli käytössä mutta se petti, nainen päätti yksin, että haluaa pitää lapsen. Eivät ole olleet (luonnollisesti) kihloissa tai naimisissa. En tietoisesti valinnut seurustelukumppanikseni lapsellista miestä, tapailtiin hauskanpidon merkeissä mutta kuinka ollakkaan kumpikin rakastui ja se oli menoa sitten. Taustan huomioiden, en koe että mies on käytetty, kun ei ole sitä hänen omasta päätöksestään. Hyväksikäytetty korkeintaan. Hänelle ei ole helppoa jakaa vanhemmuus sellaisen kanssa josta olisi ajat sitten halunnut eroon. Tiedostan että hänellä on yhdenlainen kokemus lapsen maailmaan tulosta, mutta ymmärrän myös, ettei hän ole valinnut tilannetta ja rakkaus on puuttunut koko kokemuksesta. Ollaan puhuttu siitä paljon, että aivan erilaista olisi saada lapsi sellaisen kanssa jota rakastaa. Ollaan harkittu yhteistä lasta, mutta sen aika ei ole vielä, ensin avioliitto. Muutettiin yhteen vuoden seurustelun jälkeen, lapsi käy meillä vaihtelevasti viikonloppuisin. Alusta asti lapsi on hienosti hyväksynyt minut ja pitää minua lisä-äitinään, mitään ongelmaa lapsen kanssa ei koskaan ole ollut. Ollaan aina toimittu niin, että meidän kotona aikuiset kertoo säännöt ja tarvittaessa komentaa. Ei ole lapsikaan koskaan minun sanomisiani kyseenalaistanut. Lapsi tykkää olla meillä ja aina kertoo rakastavansa meitä kumpaakin. Kotona tehdään askareet tasapuolisesti miehen kanssa lapseen liittyen. Pidän lapsen kanssa touhuamisesta, kun lapsi sen verran vähän meillä on, en osaa sanoa mitkä fiilikset olisi, jos lapsi asuisi kokoaikaisesti meillä. Miehen ex:n kanssa oli aluksi ongelmaa, klassiset setit, häiriköi puhelimitse ja tiedusteli onko suhteemme vakavakin, soitteli epäoleellisia asioita sekä varmisteli onhan lapsi miehen elämässä ykkönen. Mieheni taisi sanoa hänelle ettei ole ykkösiä meidän perheessä, vaan ollaan kaikki yhtä tärkeitä toisillemme. Teki selvät rajat exälle ja tilanne rauhoittui. Nyt on pari vuotta mennyt hyvin, eikä mitään ylimääräistä ole kuulunut. Hoitavat pakolliset asiat viestillä ja välit ovat pääasiassa neutraalit. Vaikka (viikonloppu)elämä lapsen kanssa ei tuota ongelmia ja on pääasiassa mukavaa, tulee hankalia tunteita silti välillä. Ei lapsen takia, vaan exän kanssa kommunikointi. Vaikka olemme minimoineet yhteydenpidon, on sitä luonnollisesti silti, ja elämässämme on ns ulkopuolinen tekijä. Vaikka tiedän että mieheni ei pidä tilanteesta yhtään enempää kuin minäkään, tulee silti toisinaan purettua turhautumistani mieheeni, jos mitään sanaharkkaa hänellä exän kanssa tulee tai sovitut jutut ei exän puolelta pidä. Aina sitten keskustellaan tilanne läpi -kumpikaan ei haluaisi, että tällaisessa tilanteessa ollaan, eikä mies ole sitä tilannetta valinnut. Koska suhde on muuten niin hyvä, kestän nuo aika ajoin tulevat turhautumisen fiilikset. En koe oloani ulkopuoliseksi, mieheni on tehnyt selväksi että suhteemme on ns tärkein, ja lapsen hyvinvointi perustuu sille että me olemme onnellisia. Ei ole mikään lapsen asia mennyt suhteemme edelle, aina on kaikki lutviutunut sujuvasti. Suhteemme tola olisi varmasti hyvin toisenlainen, jos kokisin että lapsi tai ex menee minun edelleni tai ovat arvojärjestyksessä ylempänä,silloin lähtisin aika nopeasti lätkimään. En tietenkään tarkoita että lapsen hyvinvointi ei saisi mennä edelle, vaan sitä kuinka mies huomioi minut kaikessa ja kysyy mielipiteeni lapseen ja sitä kautta yhteiseen elämäämme liittyviin asioihin, eikä pidä minua itsestäänselvyytenä.

Hyväksikäytetty mies raukka tosiaan. Ihan pelkästään exän itsekkyyden vuoksi tuli isäksi. Omaa vaikutusta asiaan ei ollut, vaikka harrastikin seksiä jo ennestään huonossa suhteessa naisen kanssa jota ei rakastanut ja jätti ilmeisesti myös ehkäisystä vastuun naiselle. Ei, ei voinut vaikuttaa kohtaloonsa tämä mies.

Kuka nyt edes lähtee sellaisen kelkkaan, jolla on valmiiksi jälkikasvua???!!

Kyllä mä hyväksyn että monilla miehillä on lapsia aiemmista suhteista, toivottavasti ovat hyviä isiä ja viettävät paljon aikaa lapsiensa kanssa. Siis en mä niiden miesten kanssa halua seurustella tai panna niitä, mutta kyllä mä heidän olemassaolon sekä heidän lapsiensa olemassaolon hyväksyn

Rakastuin siihen mieheen. Lapsikin on ihana. Eikä onneksi enää kovin pieni, pakko myöntää että se on plussa.

Tämä koskee myös naisten omia lapsia eron jälkeen usein.

Eron jälkeen lapsi muuttuu vieraaksi, saa mennä isänsä luo.

Ei ne lapset ärsytä. Mutta lasten äiti kyllä ! Haluaisin löytää leskimiehen jolla on lapsia.

Kysymys. Miltä kantilta itse kirjoitat? Se ex-vaimo?

En usko että kenelläkään on valittamista, paitsi jos se mies sysää lapsensa tämän uuden hoidettavaksi, iläänkuin olisi hankkinut heille ilmaisen lastenhoitajan tai varaäidin.

Minusta lapset ovat tosi kivoja ja tilanne on lähtökohtaisesti plussaa. Jos lapsi tai joku muu on jotenkin ikävä, niin sitten ei ole kivaa, mutta minusta on tosi ihanaa, jos elämässä on lapsiystävä. Minulla on kaksi omaa lasta ja miesystävällä kolme ja minusta tilanne on kiva. Mutta lapset eivät sopeutuneet joten emme enää juuri tapaa porukalla.

Minulle muodostuisi ongelmaksi se, että minun vapaus vietäisi. Ja exä, joka aiheuttaisi ongelmia jatkuvasti.

En vihaa lapsia. Mieluummin valitsen miehen, jolla niitä ei ole. Tai ne on aikuisia.

En luottaisi siihen, etteikö lapsen asioita.ja sotkuja valuisi ihan sattumalta minun hoidettavakseni, koska nainen talossa. Varmasti pitkälti sukupolvikysymys, tässä 40+ iässä ne vaan ovat liian usein kasautuneet naiselle.

Vedettiin uusperheen 14 v, nyt jo kaksin, lapseni aikuinen ja maailmalla. En onneksi tehnyt toista.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Naisesta ei voi sanoa että hän on vahingossa päätynyt vanhemmaksi eikä ole siihen suostunut. Nainen yksin tekee päätöksen jatkaako raskautta vai ei. Miehellä ei tätä valtaa ehkäisyn pettäessä ole. Epätasa-arvoista mutta totta.

Mes voi olla harrastamatta seksiä jos on noin vaikeaa . Mies on antanut siittiönsä ihan vapaaehtoisesti pois naiselle. Ei pidä valittaa seurauksista.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä, miksi kukaan haluaisi vieraita lapsia omaan elämäänsä niin tiiviisti. Miksi ei hanki omaa perhettä, jos lapsia haluaa? Miksi ottaa miehen, joka on perustanut perheensä jonkun muun kanssa?

En varsinaisesti haluaisi vieraita lapsia elämääni mutta minulle miehen lapset eivät olisi ylitsepääsemätön ongelma, jos mies olisi muuten täydellisesti sopiva. Omia lapsia minulla ei ole enkä halua tulevaisuudessakaan. Yleensä miehet joilla ei ole lapsia haluavat niitä kuitenkin jossain vaiheessa.

Mulla ei ole semmoisesta kokemusta mutta tuli mieleen ettei joku haluaa ylimääräistä vaivaa tai aikatauluja rytmittää miehen lasten takia.

Naisille on mahdoton ajatus etteivät he ole miehen tärkein asia.

Vain naisille tulee sallia ettei puoliso pääse edes top5 listalle

En ole huomannut tällaista mitenkään yleisenä ilmiönä. Enemmän mielestäni puhutaan siitä että miehet eivät halua naisella olevan lapsia ennestään.

Voisin kuitenkin samastua muutamaan tilanteeseen jossa miehen lapset haittaisivat. Ensinnäkin, jos miehellä on entisestä liitosta lapsia joista ei välitä, se kertoo miehestä jotain sellaista, minkä kanssa en halua olla tekemisissä.

Toiseksi, jos haluaisin itse lapsia, etsisin lapsetonta miestä. Miehen lapset eivät olisi totaalinen turn off, mutta olisi kuitenkin ideaalia perustaa se perhe alusta asti yhdessä.

Kun en lapsia kuitenkaan halua, minulle on ihan ok että nykyisellä miehelläni on lapsia. Pidän heistä, mutta en ole missään vastuussa heistä eikä mieheni edes yritä vastuuttaa minua.

Ainakaan minä en halua kotiini asumaan edes ajoittain ketään vieraita ihmisiä, ja sellaisia ovat kaikki muut kuin omat lapset. Koti on paikka, jossa pitää saada olla rauhassa ja yksityisesti. En siksi voinut asua miehen kanssa, jolla oli etälapsia, oli pakko muuttaa erilleen.

N

Enemmänkin ongelmana on hukassa oleva kaveri-vanhemmuus ja ristiriidat niiden lasten äitien kanssa,kuin ne lapset.

En tapaile enää 40+ miehiä joilla alle omatoimi-ikäisiä lapsia.Se touhu on sen verran raskasta seurattavaa.