Hei te, joiden mielestä parisuhdetta ei voi olla ilman seksiä. Mikä siis on parisuhteen mittari?

Jos ei nyt selibaatissa halua elää niin vaikea olla seksittömässä parisuhteessa. Siinä äkkiä löytää itsensä vieraasta sylistä ja sekään ei välttämättä ole hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä, joiden mielestä ei ole parisuhdetta ilman seksiä, on varmasti hyvin ohkainen elämänkokemus.

Isovanhempani kuolivat lähes satavuotiaina. Milloin mahtoi olla viimeinen seksikerta? Eikö heillä sen jälkeen muka ollut vielä vuosikymmeniä avioliitto ja parisuhde?

Nuoremmillekin voi elämässä tapahtua monenlaista hyvin raskasta. Ihmiset sairastavat, masentuvat, taistelevat puolisonsa kanssa valtavissa vaikeuksissa ja seksi jää. Silti näissä elämänkumppanuuksissa voi olla paljon sellaista syvyyttä, jota onnensa kukkuloilla parittelevat nuoret parit eivät voi edes käsittää.

Eiköhän 62v ole jo jonkin verran elämänkokemusta. Eikä edes kovin ohkaista, sen verran haasteita ollut matkan varrella

Ja mulle rakastelu ja erityisesti läheisyys on hyvin tärkeää parisuhteessa.

Kun tuota edellistä ketjua luki lähes kaikki mainitsivat että sairaudet ja vammautumiset POISLUKIEN hyvään ja rakastavaan parisuhteeseen kuuluu fyysinen puoli tavalla tai toisella. En huomannut että kukaan olisi ollut halukas hylkäämään sairasta puolisoa??

Yksipuolisesti haluton on sitten toinen juttu, sitä en itse kestäisi. Se veisi ison osan yhteydestämme, en kokisi enää olevani haluttu ja rakastettu kumppanin silmissä. Meillä olisi varmaan ihan kivaa yhdessä kämppiksinäkin mutta kärsisin suunnattomasti kosketuksen puutteesta. Silityskin on kuin taivas, ei aina tarvita penetraatiota

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on myös ainoa ihmissuhde johon seksi kuuluu, ei normaalit kaverit harrasta seksiä keskenään, jos harrastavat, heillä on jonkinlainen parisuhde ja enemmän tunteita kuin vain kaverillisia, ennemmin tai myöhemmin vähintään toinen rakastuu, ja haluaa noita ensimmäisessä kappaleessa mainitsemiani asioita.

Myönnän, että tuollainen tilanne saattaa muodostua jotenkin araksi tai hankalaksi. Mutta itselläni sattuu olemaan vain toisenlaisia kokemuksia. Kun ihan normaalin kaverin kanssa jäimme suunnilleen yhtäaikaa sinkuiksi, kaveruuteemme tuli mukaan seksi. Voin vannoa, että kumpikaan ei koskaan ajatellut välillemme mitään muuta. Kun jompikumpi alkoi taas seurustella (muistaakseni hän ensin), meidän välimme jatkuivat ihan normaalin kaverillisina ilman keskinäistä seksiä. Ja jatkuvat edelleen, kun kummallakin on jo perhe lapsineen. Muistan yhteiset hetkemme hyvinä, mutta en ole koskaan haikaillut niitä takaisin.

No aina on poikkeus sääntöön. Ja varmasti te hyvinä ystävinä myös rakastatte toisianne, eli teillä on tälläinen hyvin avoin parisuhteen tapainen tilanne.

Mutta minä en ikinä pystyisi harrastamaan seksiä ihmisen kanssa jota en rakasta, sillä parisuhteelle ominaisella tavalla. Minä uskon niin, että jos esimerkiksi pettää puolisoaan, ei rakasta puolisoaan oikeasti. Ehkä luulee rakastavansa, varmasti on tunteita, mutta ei parisuhderakkautta kuitenkaan, kiintymystä, sukulaisuusrakkautta, ystävyyttä jne.

Vierailija kirjoitti:

Seksihän ei ollut mikään ihmisen perusoikeus, miksi siis sitä pitäisi olla parisuhteessa pakollisena.

Niinpä, moni kokee sen jonkinlaiseksi velvollisuudeksi että nyt sitä seksiä pitää toisen mieliksi harrastaa kun ollaan kerran parisuhteessa. Esimerkiksi tyypillisen aseksuaalinaisen tarinahan menee niin, että miehen mieliksi pitää antaa vaikkei itseä niin kiinnostakaan ja on ajateltu, että se on normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on myös ainoa ihmissuhde johon seksi kuuluu, ei normaalit kaverit harrasta seksiä keskenään, jos harrastavat, heillä on jonkinlainen parisuhde ja enemmän tunteita kuin vain kaverillisia, ennemmin tai myöhemmin vähintään toinen rakastuu, ja haluaa noita ensimmäisessä kappaleessa mainitsemiani asioita.

Myönnän, että tuollainen tilanne saattaa muodostua jotenkin araksi tai hankalaksi. Mutta itselläni sattuu olemaan vain toisenlaisia kokemuksia. Kun ihan normaalin kaverin kanssa jäimme suunnilleen yhtäaikaa sinkuiksi, kaveruuteemme tuli mukaan seksi. Voin vannoa, että kumpikaan ei koskaan ajatellut välillemme mitään muuta. Kun jompikumpi alkoi taas seurustella (muistaakseni hän ensin), meidän välimme jatkuivat ihan normaalin kaverillisina ilman keskinäistä seksiä. Ja jatkuvat edelleen, kun kummallakin on jo perhe lapsineen. Muistan yhteiset hetkemme hyvinä, mutta en ole koskaan haikaillut niitä takaisin.

No aina on poikkeus sääntöön. Ja varmasti te hyvinä ystävinä myös rakastatte toisianne, eli teillä on tälläinen hyvin avoin parisuhteen tapainen tilanne.

Mutta minä en ikinä pystyisi harrastamaan seksiä ihmisen kanssa jota en rakasta, sillä parisuhteelle ominaisella tavalla. Minä uskon niin, että jos esimerkiksi pettää puolisoaan, ei rakasta puolisoaan oikeasti. Ehkä luulee rakastavansa, varmasti on tunteita, mutta ei parisuhderakkautta kuitenkaan, kiintymystä, sukulaisuusrakkautta, ystävyyttä jne.

No ei, ei rakasteta toisiamme, emmekä ole koskaan rakastaneet. Enkä ole ikinä laskenut meitä ystäviksi vaan kavereiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ihan ymmärrä (tai halua ymmärtää) kokonaisuutta. Ei pelkkä seksi tietenkään ole parisuhteen perusta, mutta aika monelle se vain menee niin, että vaikka kuinka parisuhteen perusta olisi kumppanuus ja sitoutuminen, niin mikäli seksin suhteen eivät toiveet kohtaa, ja seksiä haluava ei sitä suhteessaan saa, ei hän ole onnellinen eikä koe, että juuri tuo suhde on se, johon hän haluaisi sitoutua ja jossa tuntisi että "me olemme me". Tai näin ainakin itselläni. En koe, että sovin yhteen ihmisen kanssa, jonka kanssa arvomaailmat ja ajattelutavat eivät osu yksiin, tai jonka kanssa huumorintajut eivät kohtaa - ja samalla lailla en koe, että sovin yhteen ihmisen kanssa, jonka kanssa emme sovi seksuaalisesti yhteen.

Näin suhde, kumppanuus ja sitoutuminen ei voi edes toteutua tai alkaa, jos seksin osalta ollaan liian erilaisia. Minun kohdallani ei voisi käydä niin, että aloittaisin suhteen ihmisen kanssa, joka ei halua seksiä. Joten tässä mielessä minulle ei voi olla parisuhdetta ilman seksiä, ja voisin tuollaisen ihmissuhteen kokea vain kaverillisena.

Ymmärrän oikein hyvin, mitä tarkoitat. Itse asiassa ajattelen samoin. Mutta ajattelen myös, että jos seksi hiipuu, niin ei suhde muutu parisuhteesta kämppissuhteeksi - kuten tuossa kejussa moni ajatteli. Se on edelleen parisuhde.

Itse taas ajattelen, että suhde määrittyy sen mukaan, miten osapuolet sen kokevat. Jos jompi kumpi osapuoli kokee, että suhde on muuttunut kämppissuhteeksi, silloin se on hänelle kämppissuhde. Ei määritelmää voi tehdä ulkoapäin. Ihmisen oma kokemus ratkaisee.

Tässä luetaan nyt myös vähän turhan sanatarkasti, ihan kuni osa kirjoittajista ei ymmärtäisi vivahteita. Tuo kämppissuhteeksi muuttuminenhan kuvastaa oikeastaan vain sitä, että henkilö ei enää koe saavansa suhteelta sitä, mitä parisuhteelta haluaa. Käytännössä lause "suhde on enää pelkkä kämppissuhde" tarkoittaa "suhde tuntuu kuin kämppissuhteelta". Se kuvastaa henkilön omaa turhautumista ja sitä, että hän ei ole enää tyytyväinen - ja että hän ei halua sellaista parisuhdetta.

Eikö näin ajatteleville rakkaus merkitse mitään? Ollaan yhdessä, koska toista rakastaa.

Toki ymmärrän, ettei tarpeet täyty ja pettymys ja turhauma voi olla suurta. Kyllähän alkoholististakin erotaan, vaikka rakastetaan. Mutta tuossa ketjussa ei vastaajat puhuneet rakkaudesta mitään.

Minun on vaikea kuvitella, että päätyisin tilanteeseen, jossa rakastaisin ja olisin suhteessa ihmisen kanssa, joka ei halua seksiä. En siis päätyisi aloittamaan tällaista suhdetta. Voisin toki olla ihastunut, mutta pianhan se selviäisi, että tarjolla olisi vain seksitön suhde. Tällöin ei ihastukseni ikinä pääsisi kasvamaan rakkaudeksi. Ja jos olisinkin todella rakastunut, silti luopuisin tästä tunteistani huolimatta - sen vuoksi, että minulle YKSI OSA rakastumista ON seksuaalinen halu toista kohtaan. Seksiä haluamaton ei siis vastaisi tunteisiini ja toiveisiini. 

Mikäli pitkässä suhteessa kumppani muuttuisi haluttomaksi, alkaisi sekin ajan mittaan syödä suhdetta ja kumppanuutta. En tiedä, mitä se rakkaudelle tekisi - mutta toisaalta voihan toista rakastaa, vaikka ei voisikaan olla tämän kanssa parisuhteessa. Rakkaus ei velvoita olemaan yhdessä. Tosin en ole (onneksi) tällaista kokenut. Tosin minulle on kyllä käynyt niin, että yksi muuten lupaava suhde päättyi juuri siksi, ettei oltu seksuaalisesti yhteensopivia - ei edes ollut kyse haluttomuudesta, vaan seksimieltymykset eivät ihan kohdanneet eikä kemia sängyssä. Ei tuossakaan tunteet tilannetta palastaneet. 

Teoriassa kumppanin haluttomuuteen voisi olla ratkaisuna avoin suhde tms. Tässä on kuitenkin se ongelma, että itse en saa mitään yhden illan jutuista - tai en ainakaan saa niistä sitä, mitä seksistä haluan - ja sivusuhteen löytäminen on vaikeaa, kun kuitenkin haluaisin seksikumppanin kanssa, että välillämme olisi oikeasti kipinää ja vetovoimaa. Ja aika moni haluaa suhteen sellaisen kanssa, johon tuntee voimakasta vetoa. Eli aika harva ihastunut haluaisi/suostuisi vain sivusuhteeksi. Toisaalta sitten jos itse hakeudun tilanteisiin, joissa saatan ihastua, olisi sekin hankala tilanne: olin seksittömässä suhteessa yhden kanssa ja voisin pitää vain sivusuhdetta ihmisen kanssa, jonka kanssa oikeasti kipinöi. En oikein usko, että tämä toimisi. Ja mikä pointti sillä seksittömällä suhteella sitten olisi? Voihan hän olla rakas ihminen, mutta miksi pitää olla parisuhteessa, jos yksi suhteen olennainen osa-alue on kuihtunut ja jonkun muun kanssa voisi saada koko paketin?

Sinä, sinä, sinä.

Sinulle parisuhde on ainoastaan sinun tarpeittesi tyydyttämistä.

Seksittömien suhteiden intopuolustajissa ihmetyttää, miten se seksitön liitto ei sitten ole ainoastaan toisen tarpeiden tyydyttämistä jos päätös ei ole yhteinen? Jotenkin se seksittömyyden tarve on muka ylevämpi. Kiinnostaisi selitys, miksi tällä tavoin vain yhden tarpeet täyttävä suhde olisi jotenkin syvempi kuin se, jossa molemmat saa myös seksuaalisuutensa toteutettua?

/eri

Itselläni on jo ikää ja kokemusta, mutta en alkaisi suhteeseen tyypin kanssa, joka ei syystä tai toisesta enää seksuaalista vuorovaikutusta halua. Voin mainiosti elää sinkkuna ja sooloilla ja hengailla kavereiden kanssa, mutta parisuhteelta haluan enemmän. 

Eli jos on ollut pitkään yhdessä ja sitten sairastuu, eikä seksi onnistu, ei ole enää parisuhteessa, vaikka kumpikin olisi seksittömyyden hyväksynyt? Näistä vastauksista paistaa elämänkokemuksen puute, itsekkyys ja hedonismi.

Itse koen, että jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Niinpä itsetyydytys on ihan hyvä vaihtoehto silloin kun seksi parisuhteessa ei jostain syystä onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksihän ei ollut mikään ihmisen perusoikeus, miksi siis sitä pitäisi olla parisuhteessa pakollisena.

Joskus parikymmentä vuotta sitten jossain lehdessä oli juttu, jossa joku (kyllä, muistikuvat ovat näköjään hatarat muun kuin itse jutun sisällön suhteen) seksiasiantuntija kertoi, että parisuhteen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää antaa ja saada seksiä. Vaikka siis tuntuisi ettei haluaisi, niin kerran viikossa pitää ainakin harrastaa.

Olin aika järkyttynyt. Toki ymmärrän, että epätasapaino tuo hankaluuksia, mutta kyllä ratkaisun pitää olla puhuminen ja molemminpuolinen kunnioitus. Ei se, että toinen vain mukailee miellyttääkseen, koska niin kuuluu tehdä.

Ajatus seksipakosta kyllä myrkyttää parisuhteen. Että aina on pakko pakko pakko olla tietty määrä tietynlaista seksiä, muuten puoliso pettää ja lopulta jättää.

Elämässä tulee tilanteita, joissa seksi ei ole todellakaan ole tärkeintä vaan parisuhdetta voi vaalia muinkin tavoin, myös koskettamalla ja hellimällä.

Ja ei tarvitse tulla nurisemaan seksielämästäni. Seksiä on välillä enemmän ja välillä vähemmän, se ei ole parisuhteemme perusta.

Vierailija kirjoitti:

Eli jos on ollut pitkään yhdessä ja sitten sairastuu, eikä seksi onnistu, ei ole enää parisuhteessa, vaikka kumpikin olisi seksittömyyden hyväksynyt? Näistä vastauksista paistaa elämänkokemuksen puute, itsekkyys ja hedonismi.

Itse koen, että jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Niinpä itsetyydytys on ihan hyvä vaihtoehto silloin kun seksi parisuhteessa ei jostain syystä onnistu.

Entäpä parisuhteet, joissa toinen pihtaa seksiä, vaikka on terveytensä puolesta tätsin kykenevä srksiin?

Jos minä parisuhteessa saisin tietää, että nainen minun mielikseni vaan antaa seksiä, eihän sellainen toimisi. Mutta ilmeisesti montaa muuta miestä ei tällainen haittaa, kun ovat kuulemma esittäneet kaikenlaisia muitakin sänkytoiveita naiselle, tyyliin voihkisit vähän äänekkäämmin. Heille nainen on ilmeisesti jonkinlainen elävä seksinukke vain.

Vierailija kirjoitti:

Eli jos on ollut pitkään yhdessä ja sitten sairastuu, eikä seksi onnistu, ei ole enää parisuhteessa, vaikka kumpikin olisi seksittömyyden hyväksynyt? Näistä vastauksista paistaa elämänkokemuksen puute, itsekkyys ja hedonismi.

Itse koen, että jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Niinpä itsetyydytys on ihan hyvä vaihtoehto silloin kun seksi parisuhteessa ei jostain syystä onnistu.

Omasta vastauksestasi paistaa itsekeskeisyys ja tarve lukea muita kuin piru raamattua. Monigan on jo ilmaissut että yhteiset päätökset on asia erikseen.

Koko ketju vaikuttaa siltä, että jollakin on ongelmia niin seksuaalisuutensa kanssa kuin oman elämänsä ehtojen määrittelyssä, topiikki on sinällään ihan absurdi kun kunkin suhteen määrittävät siinä itse olevat ihmiset. Mutta jos seksuaalisena alkaneessa suhteessa toinen päättääkin lopettaa seksin, tulos on lähes aina pian muuta, sillä se suhteeseen ilman sananvaltaa jäänyt kyllö tekee lopulta määrittelyt omalta osaltaan.

Ja muuten, itsetyydytys hoitaa kyllä biologisen tarpeen, mutta parisuhdeseksi on niin paljon muutakin että ei se mikään korvaaja ole.

Kappas, ihan vähän aikaa sitten ystäväporukasta yksi mies jäi kiinni pettämisestä. Kuinka ollakaan, jopa naiset olivat sitä mieltä, että nainen oli varmaan pihdannut, niin ei ihme että lähti hakemaan seksiä muualta. No ensinnäkään kukaan ei tiedä totuutta, mutta ennen kaikkea, milloin ihmeessä tuollaisesta on tullut hyväksyttävä syy lähteä vieraisiin?! Eivätkö miehet todellakaan osaa a) puhua ja sopia asioista b) masturboida?

Eivätkö ihmiset ylipäätään osaa masturboida? Ei minun tarpeideni tyydyttäminen ole koskaan ollut kenenkään muun vastuulla, vaikka seksiä tykkään yhdessäkin harrastaa.

Vierailija kirjoitti:

Kappas, ihan vähän aikaa sitten ystäväporukasta yksi mies jäi kiinni pettämisestä. Kuinka ollakaan, jopa naiset olivat sitä mieltä, että nainen oli varmaan pihdannut, niin ei ihme että lähti hakemaan seksiä muualta. No ensinnäkään kukaan ei tiedä totuutta, mutta ennen kaikkea, milloin ihmeessä tuollaisesta on tullut hyväksyttävä syy lähteä vieraisiin?! Eivätkö miehet todellakaan osaa a) puhua ja sopia asioista b) masturboida?

Eivätkö ihmiset ylipäätään osaa masturboida? Ei minun tarpeideni tyydyttäminen ole koskaan ollut kenenkään muun vastuulla, vaikka seksiä tykkään yhdessäkin harrastaa.

Kuka mitäkin pihtaa kaikkinensa. Voi pihdata jakamisen iloa. Pihdata arvostusta/kannustusta/herkkyyttä tjsp. Pihtaamiset syö suhdetta. Ja psyykettä & kroppaakin. Ja vaarana on myös itsensä pettäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ihan ymmärrä (tai halua ymmärtää) kokonaisuutta. Ei pelkkä seksi tietenkään ole parisuhteen perusta, mutta aika monelle se vain menee niin, että vaikka kuinka parisuhteen perusta olisi kumppanuus ja sitoutuminen, niin mikäli seksin suhteen eivät toiveet kohtaa, ja seksiä haluava ei sitä suhteessaan saa, ei hän ole onnellinen eikä koe, että juuri tuo suhde on se, johon hän haluaisi sitoutua ja jossa tuntisi että "me olemme me". Tai näin ainakin itselläni. En koe, että sovin yhteen ihmisen kanssa, jonka kanssa arvomaailmat ja ajattelutavat eivät osu yksiin, tai jonka kanssa huumorintajut eivät kohtaa - ja samalla lailla en koe, että sovin yhteen ihmisen kanssa, jonka kanssa emme sovi seksuaalisesti yhteen.

Näin suhde, kumppanuus ja sitoutuminen ei voi edes toteutua tai alkaa, jos seksin osalta ollaan liian erilaisia. Minun kohdallani ei voisi käydä niin, että aloittaisin suhteen ihmisen kanssa, joka ei halua seksiä. Joten tässä mielessä minulle ei voi olla parisuhdetta ilman seksiä, ja voisin tuollaisen ihmissuhteen kokea vain kaverillisena.

Ymmärrän oikein hyvin, mitä tarkoitat. Itse asiassa ajattelen samoin. Mutta ajattelen myös, että jos seksi hiipuu, niin ei suhde muutu parisuhteesta kämppissuhteeksi - kuten tuossa kejussa moni ajatteli. Se on edelleen parisuhde.

Itse taas ajattelen, että suhde määrittyy sen mukaan, miten osapuolet sen kokevat. Jos jompi kumpi osapuoli kokee, että suhde on muuttunut kämppissuhteeksi, silloin se on hänelle kämppissuhde. Ei määritelmää voi tehdä ulkoapäin. Ihmisen oma kokemus ratkaisee.

Tässä luetaan nyt myös vähän turhan sanatarkasti, ihan kuni osa kirjoittajista ei ymmärtäisi vivahteita. Tuo kämppissuhteeksi muuttuminenhan kuvastaa oikeastaan vain sitä, että henkilö ei enää koe saavansa suhteelta sitä, mitä parisuhteelta haluaa. Käytännössä lause "suhde on enää pelkkä kämppissuhde" tarkoittaa "suhde tuntuu kuin kämppissuhteelta". Se kuvastaa henkilön omaa turhautumista ja sitä, että hän ei ole enää tyytyväinen - ja että hän ei halua sellaista parisuhdetta.

Eikö näin ajatteleville rakkaus merkitse mitään? Ollaan yhdessä, koska toista rakastaa.

Toki ymmärrän, ettei tarpeet täyty ja pettymys ja turhauma voi olla suurta. Kyllähän alkoholististakin erotaan, vaikka rakastetaan. Mutta tuossa ketjussa ei vastaajat puhuneet rakkaudesta mitään.

Minun on vaikea kuvitella, että päätyisin tilanteeseen, jossa rakastaisin ja olisin suhteessa ihmisen kanssa, joka ei halua seksiä. En siis päätyisi aloittamaan tällaista suhdetta. Voisin toki olla ihastunut, mutta pianhan se selviäisi, että tarjolla olisi vain seksitön suhde. Tällöin ei ihastukseni ikinä pääsisi kasvamaan rakkaudeksi. Ja jos olisinkin todella rakastunut, silti luopuisin tästä tunteistani huolimatta - sen vuoksi, että minulle YKSI OSA rakastumista ON seksuaalinen halu toista kohtaan. Seksiä haluamaton ei siis vastaisi tunteisiini ja toiveisiini. 

Mikäli pitkässä suhteessa kumppani muuttuisi haluttomaksi, alkaisi sekin ajan mittaan syödä suhdetta ja kumppanuutta. En tiedä, mitä se rakkaudelle tekisi - mutta toisaalta voihan toista rakastaa, vaikka ei voisikaan olla tämän kanssa parisuhteessa. Rakkaus ei velvoita olemaan yhdessä. Tosin en ole (onneksi) tällaista kokenut. Tosin minulle on kyllä käynyt niin, että yksi muuten lupaava suhde päättyi juuri siksi, ettei oltu seksuaalisesti yhteensopivia - ei edes ollut kyse haluttomuudesta, vaan seksimieltymykset eivät ihan kohdanneet eikä kemia sängyssä. Ei tuossakaan tunteet tilannetta palastaneet. 

Teoriassa kumppanin haluttomuuteen voisi olla ratkaisuna avoin suhde tms. Tässä on kuitenkin se ongelma, että itse en saa mitään yhden illan jutuista - tai en ainakaan saa niistä sitä, mitä seksistä haluan - ja sivusuhteen löytäminen on vaikeaa, kun kuitenkin haluaisin seksikumppanin kanssa, että välillämme olisi oikeasti kipinää ja vetovoimaa. Ja aika moni haluaa suhteen sellaisen kanssa, johon tuntee voimakasta vetoa. Eli aika harva ihastunut haluaisi/suostuisi vain sivusuhteeksi. Toisaalta sitten jos itse hakeudun tilanteisiin, joissa saatan ihastua, olisi sekin hankala tilanne: olin seksittömässä suhteessa yhden kanssa ja voisin pitää vain sivusuhdetta ihmisen kanssa, jonka kanssa oikeasti kipinöi. En oikein usko, että tämä toimisi. Ja mikä pointti sillä seksittömällä suhteella sitten olisi? Voihan hän olla rakas ihminen, mutta miksi pitää olla parisuhteessa, jos yksi suhteen olennainen osa-alue on kuihtunut ja jonkun muun kanssa voisi saada koko paketin?

Sinä, sinä, sinä.

Sinulle parisuhde on ainoastaan sinun tarpeittesi tyydyttämistä.

Seksittömien suhteiden intopuolustajissa ihmetyttää, miten se seksitön liitto ei sitten ole ainoastaan toisen tarpeiden tyydyttämistä jos päätös ei ole yhteinen? Jotenkin se seksittömyyden tarve on muka ylevämpi. Kiinnostaisi selitys, miksi tällä tavoin vain yhden tarpeet täyttävä suhde olisi jotenkin syvempi kuin se, jossa molemmat saa myös seksuaalisuutensa toteutettua?

/eri

Ei kai se sen ylevämpi ole. Nimenomaan, jos parisuhteessa on ehdottomasti saatava seksiä ja vaikka suht säännölliseen tahtiin, on asiasta hyvä puhua. Ei se ole sen enempää normi kuin sekään, että keskinäinen seksi ei ole mitenkään välttämätöntä, tai että se on suorastaan poissuljettu. Jos yhteistä päätöstä ei sitten löydy, on mietittävä miten asia hoidetaan kummallekin sopivalla tavalla.

Minusta kummankaan tarpeita ei ole ok ohittaa, vain koska näin sen kuuluu jonkun kirjoittamattoman säännön mukaan olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhdetta ei voi olla ilman seksiä. Itse en ainakaan suostu moiseen, sehän sen parisuhteen määrittää. Jos vaikka toinen ei anna sitten millään niin miten voi vaatia olemaan "uskollinen" jos parisuhteessa ei ole seksielämää? Toinen haluaa siis narsistisesti vain hallita sinua ja kieltää asian jota kaipaat. Ei se ole parisuhde, vaan narsistin egonhierontasuhde.

No kerro, mistä tiedät olevasi parisuhteessa? Siitä, että sinulla on seksiä. Onko muita kriteereitä?

Sormus sormessa ja avioliiton lupaus muistuttaa siitä. Eiköhän parit osaa itse sopia olevansa suhteessa. Seksiä voi toki olla ilman parisuhdetta, mutta parisuhdetta ei voi olla ilman seksiä. Ehkä joidenkin A-seksuaalien maailmassa, mutta normaalia se ei ole.

Huh. Oletko mies? Älä ihmettele, jos naisellesi ei tuo riitä.

Jos olet nainen, niin vakan on helpompi löytää kansi.

Vierailija kirjoitti:

Kappas, ihan vähän aikaa sitten ystäväporukasta yksi mies jäi kiinni pettämisestä. Kuinka ollakaan, jopa naiset olivat sitä mieltä, että nainen oli varmaan pihdannut, niin ei ihme että lähti hakemaan seksiä muualta. No ensinnäkään kukaan ei tiedä totuutta, mutta ennen kaikkea, milloin ihmeessä tuollaisesta on tullut hyväksyttävä syy lähteä vieraisiin?! Eivätkö miehet todellakaan osaa a) puhua ja sopia asioista b) masturboida?

Eivätkö ihmiset ylipäätään osaa masturboida? Ei minun tarpeideni tyydyttäminen ole koskaan ollut kenenkään muun vastuulla, vaikka seksiä tykkään yhdessäkin harrastaa.

Seksissä on kyse paljon muustakin kuin vain "tarpeiden tyydyttämisestä". En ainakaan itse harrasta kumppanini kanssa seksiä sen vuoksi, että minun pitää saada tarpeet tyydytettyä, vaan seksi on kahden ihmisen välistä vuorovaikutusta, omanlaistaan kommunikontia ja läheisyyttä, leikkiä. Seksi on yhdenlainen läheisyyden muoto, ja siinä voi olla intohimoa, hellyyttä, mitä kukakin haluaa.  

Jos seksuaaliset halut ei kohtaa, eli toinen osapuoli on seksuaalisesti aktiivinen ja toinen ei, niin onhan se aika epätodennäköistä että sellainen parisuhde on onnellinen. On kokemusta, ja se ilmapiiri on aika ahdistavaa, molemmille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli jos on ollut pitkään yhdessä ja sitten sairastuu, eikä seksi onnistu, ei ole enää parisuhteessa, vaikka kumpikin olisi seksittömyyden hyväksynyt? Näistä vastauksista paistaa elämänkokemuksen puute, itsekkyys ja hedonismi.

Itse koen, että jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Niinpä itsetyydytys on ihan hyvä vaihtoehto silloin kun seksi parisuhteessa ei jostain syystä onnistu.

Ja muuten, itsetyydytys hoitaa kyllä biologisen tarpeen, mutta parisuhdeseksi on niin paljon muutakin että ei se mikään korvaaja ole.

Tyydyttävä parisuhdeseksi perustuu luottamukseen ja läheisyyteen.

Luottamus ja läheisyys voivat tyydyttyä muillakin tavoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli jos on ollut pitkään yhdessä ja sitten sairastuu, eikä seksi onnistu, ei ole enää parisuhteessa, vaikka kumpikin olisi seksittömyyden hyväksynyt? Näistä vastauksista paistaa elämänkokemuksen puute, itsekkyys ja hedonismi.

Itse koen, että jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Niinpä itsetyydytys on ihan hyvä vaihtoehto silloin kun seksi parisuhteessa ei jostain syystä onnistu.

Ja muuten, itsetyydytys hoitaa kyllä biologisen tarpeen, mutta parisuhdeseksi on niin paljon muutakin että ei se mikään korvaaja ole.

Tyydyttävä parisuhdeseksi perustuu luottamukseen ja läheisyyteen.

Luottamus ja läheisyys voivat tyydyttyä muillakin tavoilla.

Mikäli ihminen on siihen tyytyväinen. Jos ei ole, niin silloin ei ole.