Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kuka muistaa sunnuntaiden ahdistavan ja tylsän tunnelman lapsuudessa?
Mikään kauppa ei ollut auki. Ainoastaan kioskit, videovuokraamot ja autoliikkeet. Usein käytiin kylässä jossain tylsässä paikassa, jossa piti pönöttää sohvan nurkassa. Miehet katsoivat tv:stä formulaa. Jotain Simpsoneita ja Frendejä taisi myös näkyä.
Illalla piti jo valmistautua seuraavaan kouluviikkoon ja maanantain aikaiseen herätykseen.
Jakakaa muutkin muistoja lapsuuden tylsistä sunnuntaista.
Kommentit (445)
Vierailija kirjoitti:
Onhan ne sunnuntait edelleen ahdistavia.
Monday blues on tieteellisesti tutkittu fakta, epämääräinen masennus ja ahdistus sijoittuvat kuitenkin sunnuntaille. Luin kuinka moni oli ratkaissut asian, erityisesti yrittäjänä, että piti maanantain vapaapäivänä. Pahin ahdistus taittui tällä tavoin. ( Eikä nyt puhuta kostean viikonlopun aiheuttamasta ryyppyputken katkaisusta tai aiheuttamastaan ahdistuksesta, mikä sekin lisää monday blues'in vaikutusta entisestään).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ne sunnuntait olivat mukavia 1970-luvulla. Talvella oli kovat pakkaset ja radiosta kuunneltiin hiihtokilpailuja, aurinko paistoi kylmästi. Paavo Noposen selostajan ääni kuului kuin vanhoissa kaukopuheluissa. Sunnuntaina tuli radiosta puolen yhden aikaan kuunnelma ja iltapäivisin televisiosta joku elokuva tai Toivotaan, toivotaan. Yhtenäiskulttuurissa kaikki katsoivat samoja ohjelmia. Päivän odotti kuluvan hitaasti, kun maanantaina piti mennä kouluun. Ei minulla mitään koulua vastaan ollut, se meni hyvin.
Loppukesällä ja syksyllä piti käydä marjassa perheen kanssa, silloin pääasiana olivat kahvit ja eväät.
Sunnuntaina syötiin vähän paremmin, mieleen ovat jääneet broileri riisin kanssa, porsaankyljykset kuutioina paistettujen perunoiden kanssa ja poronkäristys perunamuusin (ei -muussin) kanssa.
Miten silloin pystyttiin varautumaan, kun kaupat olivat viikossa yhden kokonaisen päivän kiinni ja lauantainakin aukiolot olivat lyhyemmät.
No miksei olisi pystytty varautumaan. Pitikö sunnuntaihin jotenkin erityisesti varautua niin ettei lauantaina tai viikolla ois pystyny kaupassa käymään?
Itse ainakin ymmärsin, että miten silloin pystyttiin ostamaan myös sunnuntain ruoat etukäteen eli pystyttiin varautumaan siihen, ettei kauppa ole auki, kun se nykyään tuntuu olevan ylivoimaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ne sunnuntait olivat mukavia 1970-luvulla. Talvella oli kovat pakkaset ja radiosta kuunneltiin hiihtokilpailuja, aurinko paistoi kylmästi. Paavo Noposen selostajan ääni kuului kuin vanhoissa kaukopuheluissa. Sunnuntaina tuli radiosta puolen yhden aikaan kuunnelma ja iltapäivisin televisiosta joku elokuva tai Toivotaan, toivotaan. Yhtenäiskulttuurissa kaikki katsoivat samoja ohjelmia. Päivän odotti kuluvan hitaasti, kun maanantaina piti mennä kouluun. Ei minulla mitään koulua vastaan ollut, se meni hyvin.
Loppukesällä ja syksyllä piti käydä marjassa perheen kanssa, silloin pääasiana olivat kahvit ja eväät.
Sunnuntaina syötiin vähän paremmin, mieleen ovat jääneet broileri riisin kanssa, porsaankyljykset kuutioina paistettujen perunoiden kanssa ja poronkäristys perunamuusin (ei -muussin) kanssa.
Miten silloin pystyttiin varautumaan, kun kaupat olivat viikossa yhden kokonaisen päivän kiinni ja lauantainakin aukiolot olivat lyhyemmät.
No miksei olisi pystytty varautumaan. Pitikö sunnuntaihin jotenkin erityisesti varautua niin ettei lauantaina tai viikolla ois pystyny kaupassa käymään?
Ennen joulunpyhinä ja pääsiäisenä kaupat olivat kiinni useamman päivän. Muistaakseni kaupat menivät kiinni jouluaattona klo 12 eivätkä ne välttämättä olleet vielä auki tapaninpäivänäkään.
Ja jos Tapaninpäivä sattui lauantaiksi, oli kauppa jouluaaton jälkeen auki seuraavan kerran vasta 28.12. Toki kyläkaupat olivat aina auki.
Vierailija kirjoitti:
Kekkosen aika oli muutenkin harmaata sontaa.
Kaikki pinnat olivat harmaan ripulin peitossa. Seinät olivat siitä tahmeat ja katosta sitä tippui hiuksiin.
Minäkin muistan 70-luvun lapsuuden tosi värikkäänä aikana. Värikkäät vaatteet, värikkäät astiat, värikkäät seinät, sohvat jne. Auto oli kirkkaan turkoosi. Mun polkupyörä kirkkaan keltainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minista taas lauantai-ilta brittifutis-lähetyksen merkeissä oli tylsyyden huipentuma. Lokakuu, pihalla pimeää ja sateista, selostaja laittaa väsyneen virallisella äänellä "väliaikatietoja muista peleistä Coventry - Middlesborough" - brrrrrr.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monella tuntuu olevan tuo sama, että mentiin vanhojen sukulaisten luo pönöttämään koko päiväksi. Siihen aikaan ei otettu lapsille leluja mukaan, eikä yritetty millään tavalla viihdyttää lapsia. Katsottiin aikuisten ohjelmia telkkarista ja piti olla hiljaa paikallaan. Jos alettiin leikkiä tai esim. kutitella toisiamme, niin meidät erotettiin toisistamme ja vanhemmat istuivat meidän väliimme. AIkuisetkaan eivät juuri keskustelleet, vaan tuijottivat telkkaria. Ei ollut kovin erilaista kuin kirkossa oleminen. Kotona tuli huudot, jos oli "riehuttu" kylässä.
Meillä taas "riehuminen" eli lasten leikkiminen oli ihan perus, ainoastaan tappeluun puututtiin ja sunnuntaisin ei missään nimessä saanut tapella.
Aikuiset keskustelivat keskenään, lastenkin kanssa keskusteltiin. Telkkaria ei ollut.
Muistan kyllä lapsuudesta, että joillain kavereilla oli sellainen ankea tunnelma kotona, jos vanhemmat vaan istuivat hiljaa sohvalla ja katsoivat tv:tä. Ehkä sieltä jäänyt vähän sellainen, etten edes halua telkkaria ja penkkiurheilu etenkin etoo.
Tässä on valtava ero niiden perheiden välillä, joissa lapset saavat olla lapsia, ja niitten joissa lasten pitää olla hiljaisia ja kohteliaita pikkuaikuisia. Meillä sai riehua, ja usein vanhemmat tulivat mukaan leikkeihin. Olin ilmeisesti onnekas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ne sunnuntait olivat mukavia 1970-luvulla. Talvella oli kovat pakkaset ja radiosta kuunneltiin hiihtokilpailuja, aurinko paistoi kylmästi. Paavo Noposen selostajan ääni kuului kuin vanhoissa kaukopuheluissa. Sunnuntaina tuli radiosta puolen yhden aikaan kuunnelma ja iltapäivisin televisiosta joku elokuva tai Toivotaan, toivotaan. Yhtenäiskulttuurissa kaikki katsoivat samoja ohjelmia. Päivän odotti kuluvan hitaasti, kun maanantaina piti mennä kouluun. Ei minulla mitään koulua vastaan ollut, se meni hyvin.
Loppukesällä ja syksyllä piti käydä marjassa perheen kanssa, silloin pääasiana olivat kahvit ja eväät.
Sunnuntaina syötiin vähän paremmin, mieleen ovat jääneet broileri riisin kanssa, porsaankyljykset kuutioina paistettujen perunoiden kanssa ja poronkäristys perunamuusin (ei -muussin) kanssa.
Miten silloin pystyttiin varautumaan, kun kaupat olivat viikossa yhden kokonaisen päivän kiinni ja lauantainakin aukiolot olivat lyhyemmät.
No miksei olisi pystytty varautumaan. Pitikö sunnuntaihin jotenkin erityisesti varautua niin ettei lauantaina tai viikolla ois pystyny kaupassa käymään?
Itse ainakin ymmärsin, että miten silloin pystyttiin ostamaan myös sunnuntain ruoat etukäteen eli pystyttiin varautumaan siihen, ettei kauppa ole auki, kun se nykyään tuntuu olevan ylivoimaista.
Silloin syötiin niin paljon yksinkertaisemmin. Muutama paketti jauhelihaa ja perunapussi riitti muutaman päivän ruoaksi. Niistä sitten lihapullia, mureketta, jauhelihakeittoa...
Onneksi nykyään syödään monipuolisemmin, ja ostetaan myös nopeasti pilaantuvia hedelmiä ja vihanneksia.
Sunnuntaina talvisin hiihdettiin, luisteltiin, laskettiin mäkeä, ehkä käytiin kirkossa, usein oli sukulaisia syömässä, lauantaina oli siivottu ja leivottu. Kesäisin uitiin , oltiin pihalla,, tehtiin heinätöitä tai muita puutarhatöitä. Telkkaria ei katsottu sunnuntaisin juurikaan, ehkä hiihtokisoja. Leppoisaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se sunnuntaitunnelma oli kyllä jotenkin paonostava. Kotona vanuttiin, tehtiin ehkä läksyjä, ja katottiin telkkaria. Viikon ainoa yhteinen ruokahetki, jolloin kaikki söi pöydän ääressä, oli lounas sunnuntaina (ja sekin jotenkin ahdisti, kun kaikki oli siinä syömässä samaan aikaan). Syötiin ns. "parempaa ruokaa" kuten kyljyksiä tai lohta, jompi kumpi vanhemmista leipoi ehkä jotain illalla tai teki lättyjä. Illalla katsottiin jotain telkkariohjelmaa toisen vanhemman kanssa. Pyykkien huristessa kuivauskaaoissa lapset kävi vuorotellen suihkussa ja meni sitten nukkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naurahdin. Muistan sen tietynlaisen tunnelman, mutta en muista olleeni kuitenkaan ahdistunut. Formulat, mäkihyppy, hiihto, Simpsonit, Frendit ja joku muu päälle naurettu sarja. Mummon täytekakku ja sitten takaisin mummolan sohvalle. Lehdestä mummo oli ympäröinyt tv-ohjelmat, jotka aikoivat sunnuntaina papan kanssa katsoa :D
Mä luin lapsena ja teininä jo paljon kirjoja, eli saatoin lukea koko päivän jos oli huono sää.
Hyvällä säällä kävin hiihtämässä lähimetsissä.
Kesäsunnuntaisin käytiin äidin kanssa uimassa ja syötiin eväitä.
Ei mua lapsena sunnuntait ahdistanut yhtään. Nykyään kyllä vähän kun työviikko on taas alkamassa, vaikka tykkäänkin työstäni. Se on vaan fyysisesti niin rankkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vihaan edelleenkin sunnuntaita muualla kuin Etelä-Euroopassa ollessa. Kotona Suomessa se on yleensä siivouspäivä. Etelässä tavataan perhettä ja ystäviä, istutaan pitkään ravintolassa syömässä. Iloa ja naurua.
En muista, että olisi ollut sunnuntaisin tylsempää kuin muulloinkaan. Aamulla katsottiin lastenohjelmia telkkarista, usein käytiin kauempana olevassa mummolassa ja illalla piti tehdä läksyt maanantaiksi, jollei ollut perjantai-iltana tehnyt.
Meillä ei vknloput juuri eronneet arjesta paitsi ettei ollut koulua. Ei tehty mitään erityistä ikinä esim. käyty huvipuistoissa/leffoissa ym. eikä arkenakaan nähnyt kavereita koulun jälkeen juuri koskaan, joten su ei ollut yhtään tylsempi kuin mikä tahansa muu viikonpäivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ne sunnuntait olivat mukavia 1970-luvulla. Talvella oli kovat pakkaset ja radiosta kuunneltiin hiihtokilpailuja, aurinko paistoi kylmästi. Paavo Noposen selostajan ääni kuului kuin vanhoissa kaukopuheluissa. Sunnuntaina tuli radiosta puolen yhden aikaan kuunnelma ja iltapäivisin televisiosta joku elokuva tai Toivotaan, toivotaan. Yhtenäiskulttuurissa kaikki katsoivat samoja ohjelmia. Päivän odotti kuluvan hitaasti, kun maanantaina piti mennä kouluun. Ei minulla mitään koulua vastaan ollut, se meni hyvin.
Loppukesällä ja syksyllä piti käydä marjassa perheen kanssa, silloin pääasiana olivat kahvit ja eväät.
Sunnuntaina syötiin vähän paremmin, mieleen ovat jääneet broileri riisin kanssa, porsaankyljykset kuutioina paistettujen perunoiden kanssa ja poronkäristys perunamuusin (ei -muussin) kanssa.
Miten silloin pystyttiin varautumaan, kun kaupat olivat viikossa yhden kokonaisen päivän kiinni ja lauantainakin aukiolot olivat lyhyemmät.
No miksei olisi pystytty varautumaan. Pitikö sunnuntaihin jotenkin erityisesti varautua niin ettei lauantaina tai viikolla ois pystyny kaupassa käymään?
Ennen joulunpyhinä ja pääsiäisenä kaupat olivat kiinni useamman päivän. Muistaakseni kaupat menivät kiinni jouluaattona klo 12 eivätkä ne välttämättä olleet vielä auki tapaninpäivänäkään.
Ja jos Tapaninpäivä sattui lauantaiksi, oli kauppa jouluaaton jälkeen auki seuraavan kerran vasta 28.12. Toki kyläkaupat olivat aina auki.
Onneksi Helsingin keskustassa oli Tunneli.
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla ollut lapsena tylsää tai ahdistavaa sunnuntaisin.
ROTFL, eipä minullakaan koskaan ole tylsää ollut.
Vierailija kirjoitti:
Me kävimme sunnuntaisin katsomassa näyteikkunoita. Mikään kauppa ei tietysti ollut auki, ja kyseessä pieni "kauppala".
"Katsomaan näyteikkunoita". Tosiaan, tuollainenkin ajanviettotapa joskus aikoinaan oli... Nyt moinen tuntuu niin hassulta. Ehkä sen korvaa nettikauppojen tutkiskelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan! Olipa sattuma tämä keskustelu, kun just toissapäivänä muistelin lapsuuden sunnuntaipäiviä. Formulat oli ylivoimaisesti kaikista pahin, mulle tulee vieläkin sellainen lievä ahdistuksen aalto, kun esimerkiksi urheilu-uutisissa kuulen pienenkin pätkän sitä autojen metelin ja selostuksen yhteensekoittunutta kakofoniaa. En kyllä mistään muustakaan penkkiurheilusta tykännyt, voi luoja jotkut Keski-Europpan mäkiviikot, tuntitolkulla maailman tylsintä urheilulajia, ja piti olla hiljaa, kun tärkeintä siinä mäkihypyn katsomisessa kai on kuulla se selostus eikä nähdä niitä tapahtumia.
Minä inhoan myös formuloita! Tulee heti todella ankea fiilis ja lapsuuden sunnuntaiden harmaus mieleen. Jos ysärin sunnuntaita pitäisi kuvata yhdellä sanalla, niin harmaa olis aika lähelle.
Minun lapsuudessa sunnuntain ankein asia oli alkuillasta radiosta tullut "Musiikkia ja urheilua", jonka isä kuunteli. Meillä oli pieni asunto, minnekään ei päässyt pakoon ja lasten piti olla hiirenhiljaa, että ei häiritty. Äiti oli uskovainen ja sunnuntaina ei saanut tehdä yhtään mitään muuta kuin koulujuttuja. Kirjojen lukeminen, neulominen tai pelien pelaaminen on ehdottomasti kiellettyä.
Omat lapset tykkäsi kovasti formuloista ja niitä me perheen kesken seurattiin yhdessä. Ne oli mukavaai hetkiä.
Alue: Aihe vapaa
Ei todellakaan ollut tylsää eikä ainakaan ahdistavaa.
Sunnuntai rytmitti viikkoa ja viikonloput tuntuivat viikonlopuilta. Lauantaisin kävimme isäni kanssa metsällä. Kotiin tultua autoimme äitiäni siivouksessa. Illalla menimme saunaan koko perhe. Sunnuntaisin ei ollut kiire minnekään. Jokainen puuhaili omiaan. Syötiin sen ajan mittapuulla vähän parempaa ruokaa. Yleensä kokolihaa jossain muodossa. Tai riistaa. Kavereiden kanssa luistelemassa.
Kaupat menivät lauantaisin kiinni klo 15 tai suurimmat marketit klo 18 ja pysyivät kiinni maanantaiaamuihin saakka. Niin saisi olla edelleen. Silloin arki tuntuisi arjelta ja viikonloput vapaa-ajalta.
Vanhempana sitten lauantaisin käytiin ruokakaupassa ostamassa seuraavan viikon ruoat. Saunottiin, käytiin dokaamassa yökerhoissa. Sunnuntaisin vanhempien tai appivanhempien luo syömään. Katsottiin formuloita, kerrottiin kuulumisia. Käytiin viikonloppukylässä kavereiden luona.
Edelleen ei tee yhtään tiukkaa hengata rauhassa kotona viikonloppuisin. Levätä ja rentoutua työviikon jälkeen.