Kuka muistaa sunnuntaiden ahdistavan ja tylsän tunnelman lapsuudessa?

Vierailija kirjoitti:

Minä kaipaan entisajan pyhäsunnuntaita.

Niin minäkin. Käytiin vieraisilla tai meillä kävi vieraita (no ei joka ikinen sunnuntai). Oli pitemmän kaavan mukaan valmistettua ruokaa ja äidin lauantain leipomuksia kahvipöydässä. Mihinkään ei ollut kiire, oli aikaa leikkiä vuotta nuoremman siskon kanssa. Läksyt tein jo perjantaina, korkeintaan kokeeseen piti pari kertaa lukea alue läpi. Yleensä luin kerran lauantaina ja toisen sunnuntaina, lisäksi muistiinpanot vihkosta. Formuloita isä katsoi vasta kasarilla. No, ehkä jonkun mielestä tällaiset sunnuntaimme olisi olleet tylsiä. Vanhemmilla oli omia tekemisiään, eivät käyttäneet alkoholia joten krapulasunnuntaita meillä ei vietetty.

Sunnuntaisin ahdisti tietoisuus siitä, että seuraavana päivänä alkoi taas uusi kouluviikko.

Aamupäivä vielä sujui jotenkuten, mutta iltaa kohti oli jo perhosia vatsassa. 
Olisi tehnyt mieli lintsata. Joskus niin teinkin.

Meillä oli sunnuntaina usein kirkko. Parempaa ruokaa kuten kyljyksiä ja mansikkarahkaa tai pullaa. Usein hevostelua tai jotain kivaa liikuntaa. Kirjoja ja valmistautumista kouluviikkoon (koulussa tosin ikävää mutta ei opiskelun vuoksi). En muistele pahalla. Tosin mun lempipäi viikosta niin lapsena kuin aikuisena on ollut perjantai. Vkl kokonaan edessä, illoin usein pitsaa, karkkia, ja löhöämistä, lukemista, sarjaa tms. 

Sunnuntaisin tuli hyviä sarjoja telkkarista, kuten Merilinja ja Kahden kerroksen väkeä. Alkuiltapäivästä tuli Tenavat. 
N60

Ei mulla ole ollut tuollaista lapsena. En muutenkaan huvitellut käymällä kaupassa. Sunnuntai oli vapaapäivä siinä missä lauantai.

Kyllä muistan. Edelleenkin Maija Mehiläisen tunnusmusiikki saa mieleen sunnuntai-illan ankeuden.

Tuntui että jostain syystä kaikki sunnuntait oli harmaata tuhnuista sade säätä. Aamulla vallitsi apaattinen masentava hiljaisuus, pikkupitäjän lähiössä, jos ei varisten huutoa lasketa.
Vanhemmillani oli jonkin asteinen aivovaurio koska he kokivat päivän ihanteelliseksi ulkoiluun. Niinmpä minut raahattiin lapsena metsään jossa koitin olla miettimättä huomisen koulua.

Ketjua kun lukee niin tulee vaikutelma että paskat sunnuntait osui 90 luvulle.

Olin aina inhonnut sunnuntaita koska seuraava päivä oli maanantai ja se tarkoitti koulua tai työtä. Vihasin molempia. Ja ei ollut lapsuudessa kauppoja tai muitakaan virikkeitä lähellä.  Tylsää ja ahdistavaa oli.

Nyt eläkkeellä ei viikonpäivällä ole enää väliä. Ihanaa!

En voinut sietää niitä sunnuntaita. Isä oli silloin töissä ma-la ja su oli väsynyt ja halusi levätä. Eli pennut hiljaa! Ei saatu tehdä mitään.

Vähäiseksi jäi isäsuhde.

Lapsena en juurikaan miettinyt, että sunnuntain jälkeinen päivä oli maanantai. Sunnuntaisin maitokauppa, ruokakauppa ja lihakauppa olivat kiinni, ja mustavalkoisessa televisiossa näytettiin ohjelmia vain iltaisin. Radiosta tuli joskus lastenohjelmia, mutta minulle oli aina mysteeri, milloin ne tulivat ja miten muut lapset tiesivät siitä. Autoin äitiäni kotitöissä ja joskus olin isän mukana korjaamassa autoa. Leikkikentällä oli paljon lapsia, ja keinuin tuntikausia. Vaihdettiin kiiltokuvia, narua tai kuminauhaa hypättiin. Oli sama, oliko sunnuntai vai mikä tahansa päivä.

Me oltiin yleensä viikonloppu mökillä, joten sunnuntai oli kotiinpaluupäivä. Parinkin yön jälkeen koti tuntui oudolta, joten siihen totutteluun meni aikaa. Sitten luin, piirtelin, käytiin koko perheen kanssa kävelyllä, leivottiin. Teinimpänä tuli sitten jotain sarjoja sunnuntaina, joita oli kiva katsoa, mutta yleensä kävin kaverilla tai kaveri meillä, luettiin SinäMinää, MeKaksi-lehteä, Suosikkia, kirjoiteltiin ja koristeltiin kalentereita (Teinari tai Spurtti), kuunneltiin musiikkia, tehtiin sekalaiskasetteja, kokeiltiin vaatteita yms. 

Beverly Hills taisi tulla sunnuntaina jossain välissä, minä tykkäsin siitä tosi paljon ja sen jälkeen oli aina kiva olo, yritin etsiä samantyyppistä tyyliä kuin Kellyllä :D ja minun kaveri tykkäsi Donnasta.

Illalla kotona usein käytiin vielä äidin ja siskon kanssa kävelyllä ja haettiin pizza, taisi tulla illalla Varustamo. 

Tuntui, että kaikki katsoi samat ohjelmat!

Kyllä muistan ahdistuksen joka johtui siitä, että maanantai-aamuna piti mennä kouluun.  Ahdistus oli rinnassa myös silloin, kun joululoma loppui.  Joulu oli ihanaa, vähän satumaista aikaa pitkine lomineen, herkkuineen  ja lahjoineen.  "Kerran loppuun joulun satu saa, suru säveliä sumentaapi. Kerran silmän täyttää kyyneleet, virtaa vuolahina tuskan veet, siks oi tähtisilmät loistakaa."  Kansakoulunopettaja Elsa Koponen kuvasi hienosti noita tunteita joululaulussa Tuikkikaa Oi Joulun Tähtöset.  Olin kuitenkin kova lukemaan kirjoja ja niillä sai usein ikävät asiat pois mielestään.

Mutta kesälomalla mummolassa ei ahdistanut.  Ei vaikka sunnuntai-aamuisin jumalanpalveluksen aikaan piti olla hissun kissun. Ei tarvinnut kuunnella sitä jumalanpalvelusta mutta ei saanut leikkiä mitää riehakkaita leikkejä sen tunnin aikana, jonka se kesti.  Muistelin juuri tuttavalle musiikin kuuntelua mummolassa, koska setäni tykkäsi musiikista.  Sunnuntaisin tuli Sävellahja 22000, jossa soitettiin hyvää musiikkia. Kun mummolaan hommattiin auto, setä ajoi kesäsunnuntaisin auton keskelle pihaa ja laittoi autoradiosta kuulumaan Sävellahjan.  Hienoja musiikkihetkiä. 

Vierailija kirjoitti:

Ketjua kun lukee niin tulee vaikutelma että paskat sunnuntait osui 90 luvulle.

Niin, krapuloissa odottaa maanantaista työpäivää, no nyt ei oo työpaikkaa mutta ei oo krapulaakaan sunnuntaisin.

Kyllä nykyään ahdistaa sunnuntait paljon enemmän kuin lapsuudessa...

Minä. Olin vihainen kun vanhemmat oli päikkäreillä eikä ollut mitään tekemistä, 60-luku.

Täällä on moni maininnut kammottavat urheiluselostukset. Se oli tosiaan aivan kamalaa ja sama meno jatkuu edelleen monissa kodeissa. On ihan hyväksyttyä pilata muiden elämä näillä perxxleen selostuksilla. Kammottavaa on myös, kun kauniina kesäiltana huoneen nurkassa kalkattaa tv:ssa joku mies selostamassa. Vaikka sitä ei kukaan edes kuuntelisi niin sammuttaa ei voi. 

En kyllä yhtään muista niitä tuollaisina. Oli joo vähän tylsempää, kun masensi tuleva koulumaanantai, eikä huvittanut siksi tehdä niin paljon mitään, varsinkin jos oli huonompi sää. Mutta tuohan on ihan tavallista, eikä mikään trauma, kuten joillakin tuntuu olevan, kun ei kauppaankaan päässyt... Tsiisös, ainakaan silloin meillä päin lapset/nuoret luuhannut missään ostareilla ja shoppailemassa.

Eikä tuo siihen aikaan liittynyt mitenkään, sama maanantaiahdistus on tänä päivänäkin. Kakarat istuu sunnuntaisin enemmän koneella/puhelimella, kun tuleva maanantai harmittaa.

Toivottavasti ootte käyny tämän sunnuntaitrauman terapiassa läpi, niin ehkä helpottaa elämä :D

Kaupat oli kiinni, töllöstä ei tullut paljon mitään. Aikaisin nukkumaan ja maanantaina uusi paska kouluviikko.