Kuka muistaa sunnuntaiden ahdistavan ja tylsän tunnelman lapsuudessa?

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut ahdistavaa, mutta nälän muistan. Syötiin päivällä vähän normaalia paremmin, yleensä kanaa. Joo ei ollut broilereita. Illalla ei syöty enää mitään. Paistettiin sitten sokeria voissa.

Ihmetyttää aina nämä nälässä pitämiset. Miten ei olla varattu edes vaikka näkkileipä tai voileipä pakkausta varalle.

Sunnuntaisin tuli iltapäivisin joku hyvä leffa, John Waynea tai Hitchcockia. Muuten oli tylsää. Joko meillä oli vieraita tai mentiin mummulaan jossa sai kuunnella vain kirkon menoa. Tylsää.

Sunnuntait oli pentuna kasarilla mukavia päiviä, olen syntynyt 70-luvun puolivälissä joten en oikein muista 70-luvun sunnuntaista mitään erityistä. Kasarilla puuhailtiin kaikenlaista, kavereiden kanssa pyöräilyä sielläsuntäällä, muuta ulkoilua, tietokonepelejä, lukemista, usein käytiin autonäyttelyissäkin ja vino pino esitteitä mukana kotiinviemisinä :D Autonäyttelyissä oli hauskaa käydä mutta joskus käytiin myös huonekalunäyttelyissä ja ne oli minusta kuolettavan tylsiä.

Aamuisin oli ylellä telkkarissa Kukkokiekuu -ohjelma jota tuli joskus katsottua, se pienoisjunarata-tunnari oli kiehtova. Myöhemmin kasarilla saatettiin joskus katsella vhs videoita, ensin oli vuokralaite jostain ärrältä, Esselte -merkkinen taisi olla se vuokralaite ja sitten ostettiin oma vhs videonauhuri.

Illalla Sunnuntairaportti ja Karpolla on asiaa.

Kylässäkin käytiin monesti sukulaisilla sunnuntaisin, tai joku kävi meillä kylässä. Joskus käytiin ihan vaan huvikseen autolla ajelemassa.

Asuttiin omakotitalossa, joten talvisin lumitöitä ja kesäisin ruohonleikkuuta oli jos ei mitään muuta. Aika harvoin minusta oli tylsää sunnuntaisin.

90-luvulla sitten oli tylsää ja ikävää muulloinkin kuin sunnuntaisin, ankea lamavuosikymmen :/

Sunnuntait on ikuisesti ahdistavia. Maanantaikin parempi.

Viikonloppu oli minulle 50-luvulla harrastamisen aikaa. Odd Rönningenin kirjojen mukaan rakentelin kaikkea. Mieleni minun  tekevi- ja Antero Vipunen-kirjat sekä Koululaisen muistikirjat tarjosivat virikkeitä.

Sitten oli runsaasti nuorisokirjoja ja lehtiä, joita lueskelin.

Sunnuntaiaamuisin isä nukkui krapulaansa pois, meidän muiden piti olla hipihiljaa

Olen syntynyt 90-luvulla, joten omassa lapsuudessani ainakin jotkut kaupat oli auki myös sunnuntaisin. En myöskään ajattele sunnuntaita ihan samanlaisina, me yleensä katsottiin aamulla lastenohjelmia ja lähdettiin sen jälkeen ulos, leikittiin sisarusten tai kavereiden kanssa pihalla tai puistossa, käytiin vanhempien kanssa jossain retkellä, talvisin hiihtämässä tai luistelemassa tai laskemassa mäkeä.

Tavallaan kyllä tavoitan myös tuon sunnuntaifiiliksen, molemmat vanhemmat on opettajia, joten usein sunnuntai-iltaisin vanhemmat suunnitteli seuraavaa viikkoa, meillä lapsilla tietysti oli hommana etsiä omat koulukirjat valmiiksi, pikkusisarusten hoitoreppuihin taas pakattiin varavaatteet.

Ei ollut tylsiä. Ekstroverteille ehkä, mutta ei meille introverteille. 

Sunnuntaina sai kerrankin olla itsekseen ja ladata akkuja seuraavaa viikkoa varten. 

Muistan. Katsottiin Netflixistä jotain tylsiä sarjamaratoneja tai pelattiin Pleikkaa.

Klo 23:00 oli kaikki Kebab/Pitsapaikat kiinni...

Olutta ei saanut ostaa enää klo 21:00 jälkeen...

Ankeaa oli.

Yleensä kävin omissa treeneissä aamupäivällä kun vanhemmat vielä nukkuivat. Sitten katsoin nuorten ohjelmia iltapäivällä (Beverly Hills yms)tai luin kirjoja, suosikkia, sinä&minää yms. Illalla käytiin toisinaan isovanhemmilla syömässä, toisinaan näin kavereita. Valvoin aika myöhään vaikka ma koulu, koska telkkarista tuli kympin uutisten jälkeen kiva sarja. Ja jollei tullut, luin lisää lehtiä /kuuntelin korvalapuilla musiikkia. Näin muistan sunnuntait eikä ahdistanut koska koulussa oli ok, riittävästi kavereita ja tykkäsin oppia. Nykyään su iltaisin vähän ahdistaa työviikko, etsinkin uutta työtä. 

Oma sunnuntaiblues vahvistui aina siitä, kun äiti vain nukkui hummattuaan edellisen yön. Muutenkin haikea päivä sen jälkeen, kun lasten aamuohjelmat oli katsottu ja mahdollinen tuliais-Suffeli keittiönpöydältä syöty. Terkut kasarilta (liian) nuoren äidin jälkeläiseltä.

Mutsi laittoi sunnuntaisin aina jotain hyvää ruokaa. Arkenakin oli hyvää ruokaa, mutta silloin oli jotain nopeasti valmista, mutta sunnuntaisin jotain vähän parempaa. Pieni talo preerialla tuli sunnuntaisin. En nyt koe, että sunnuntait olisi olleet jotenkin tylsiä, koska silloin kaikki oli kaikenkaikkiaan rauhallisempaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä kaipaan entisajan pyhäsunnuntaita.

Mutta jos ne yhtäkkiä tulisivat takaisin, olisit hetkessä tylsistynyt ja itkuinen. Kun ei tännekään pääsisi 😆👌🏼

Voi olla osittain, että aika kultaa muistot, mutta oikeastaan pidin siitä, että lähes kaikki paikat olivat kiinni. Oli viikossa yksi sellainen kunnon totaalilepopäivä.

Muistan sunnuntait hyvin. Silloin tuli katseltua tv:tä, tuli Toivotaan, toivotaan,  Viuluviikarit ja Pieni talo preerialla. Kioskilta kävin ostamassa merkkareita. Myös klassikkosarjoja tuli sunnuntaisin: Kahden kerroksen väkeä, Vastatuuleen, Merilinja. Lisäksi kävin mummon naapurissa pelaamassa korttia.

Muuten sunnuntai oli kiva kun sai olla kavereiden kanssa eikä ollu läksyjä. Oltiin aina ulkona ja kai käytännössä missä tahansa paitsi kotona, koska en viihtynyt kotona ärtyisän tyranni yh äitini ja lukutoukka hissukka siskoni kanssa. Siellä oli tylsää, kavereiden kans kylänraitilla talvipakkasillakin oli kivempaa, tai sateella istuttiin tiiviissä rykelmässä jossain katoksessa, mut ei kotona.

Nyttemmin viiskymppisenä yksineläjänä sunnuntait on ahdistavia jos ei ole mitään tekemistä ei ystäviä ei mitään, huono keli joten ei viitsi edes lähteä ulkoilemaan. Joskus töihin lähtö ahdistaa myös vaikka tykkäänkin työstäni. Yksinäisyys masentaa.

Me käytiin aina mummon tai jonkun muun sukulaisen luona kylässä tai ne kävi meillä.

Beverly Hills 90210 esitettiin aina sunnuntaisin ja mulla oli lähes aina pieni stressipäänsärky tulevasta kouluviikosta, joten se tv-sarja tuo aina mieleen sen negatiivisen sunnuntaistressin. Jossain vaiheessa lakkasin katsomastakin sitä.

Sunnuntait oli lapsena ihan parasta! Silloin oli vielä lauantait aina työpäiviä niin sunnuntaina oli sitten äiti ja isä kotona koko päivän. Aamiaiseksi syötiin pyhäpäivän kunniaksi aina veripalttua, nam! Nää nykyiset eines veriletut ei ole edes lähelle saman makuisia! Myös päivällinen oli aina jotain arkista ruokaa vähän parempaa. Patapaistia tms. Sunnuntaina sai myös katsoa telkkaria niin paljon kuin halusi. Mun muistoissa lapsuuden sunnuntait on pelkkää plussaa.

Täytän kohta 80 v. Ei ollut edes radiota. Sunnuntain hiljaisuus oli kaiken kietovaa. Ainoastaan nurkan takana olevan ruåtsalaiskirkon kellojen moukuna kuului. Kuulostivat helvetin porttien paukkeelta. Vieläkin kellojen ääni ahistaa.