Lue keskustelun säännöt.
Kuka muistaa sunnuntaiden ahdistavan ja tylsän tunnelman lapsuudessa?
Mikään kauppa ei ollut auki. Ainoastaan kioskit, videovuokraamot ja autoliikkeet. Usein käytiin kylässä jossain tylsässä paikassa, jossa piti pönöttää sohvan nurkassa. Miehet katsoivat tv:stä formulaa. Jotain Simpsoneita ja Frendejä taisi myös näkyä.
Illalla piti jo valmistautua seuraavaan kouluviikkoon ja maanantain aikaiseen herätykseen.
Jakakaa muutkin muistoja lapsuuden tylsistä sunnuntaista.
Kommentit (503)
Vierailija kirjoitti:
Oliko Merisää radiossa myös sunnuntaisin? Se kuvaa iltapäiväahdistusta parhaimmillaan (pahimmillaan).
Voi jee, tulee mieleen hämärä olohuone marraskuussa ja yksitoikkonen ääni radiossa lukee merisäätä:
selkämeri -- perämeri -- merenkurkku (tässä kohdassa aina nauratti) sitten tuli ne rannikkoasemat, joilla oli mitä erikoisimpia nimiä "Kotka Rankki", "Harmaja" "Kylmäpihlaja" (pääsin kerran käymäänkin siellä myöhemmin) ja mitä niitä oli "Gotska Sandön" , "Ulkokalla", "Valassaaret" (missä olivat ne valaat?)...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko Merisää radiossa myös sunnuntaisin? Se kuvaa iltapäiväahdistusta parhaimmillaan (pahimmillaan).
Taisi tulla arkisin, muistelen esim. hiihtolomatunnelmia: oli laskiainen, äiti teki munkkeja, radiossa Merisää.
Kuuntelen edelleenkin mielelläni.
Sunnuntait lakkasi olemasta kauheita päiviä, kun jäin eläkkeelle :). Siihen asti :(
Osasin ulkoa ne sääasemat :D
En muista että olisi ollut tylsää, ahdistavaa ei ainakaan. Katsoin paljon eri sarjoja televisiosta, kuuntelin musiikkia äänilevyiltä, jonkin radion musiikkiohjelman aikana olin valmiina äänittämään jotain kasetille, luin musiikkilehtiä, vierailin kavereiden luona tai kaverit vieraili luonani. Tämä koskee 70-lukua. Sen jälkeen oli vielä vähemmän tylsää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko Merisää radiossa myös sunnuntaisin? Se kuvaa iltapäiväahdistusta parhaimmillaan (pahimmillaan).
Taisi tulla arkisin, muistelen esim. hiihtolomatunnelmia: oli laskiainen, äiti teki munkkeja, radiossa Merisää.
Kuuntelen edelleenkin mielelläni.
Sunnuntait lakkasi olemasta kauheita päiviä, kun jäin eläkkeelle :). Siihen asti :(
Osasin ulkoa ne sääasemat :D
Ajoksesta Lallin-Möylyyn. Länsitonttu.
Mutta mitä minä tänä päivänä tekisin jos ei olisi nettiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmat meni päiväunille iltapäivien tunneiksi, ja piti olla hiljaa. Tylsältä tuntui, ja toivoin, että tulisi vieraita kyläilemään. Usein läksimme ulos tekemään pitkiä hiihtolenkkejä tai pyöräretkiä, jotta olisi jotain tekemistä. Eivätkä vanhemmat kyselleet koskaan muutenkaan, missä olimme olleet.
Lapsuuden sunnuntai-iloissa kyläiltiin puolin ja toisin naapuriperheiden kanssa. Asuttiin omakotitaloalueella pikkukaupungissa ja naapururuston vanhemmat olivat syntyneet kolkyt- nelkyt- luvuilla ja me lapset kuuskyt-seitkyt-luvuilla.
Tapana oli kyläillä iltaseiskasta noin puoli kymmeneen. Tarjottavat oli tavallista kotona leivottua pullaa, ehkä jotain piirakkaa ja keksejä. Kahvia ja viinimarjamehua. Olishan tommonen kivaa vieläkin. Asun perheineni nykyään samassa pikkukaupungissa omakotitaloalueella ja meillä on mukavat samanikäiset naapurit. Mutta ei nykyään kyläillä. Kun naapurille asiaa, laitetaan whatsup viesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta mitä minä tänä päivänä tekisin jos ei olisi nettiä?
Minä tekisin samaa, kuin tein ennen nettiä. Katsoin sarjoja televisiosta, katsoin elokuvia, kuuntelin radio-ohjelmia, luin kirjoja ja lehtiä, kuuntelin musiikkia. Kaikkea noita teen nytkin, vaikka on netti. Niitä on vain vielä helpompi harrastaa nyt.
Ne olivat ihania aikoja. Arki erottui pyhästä, oli rauhallista ja leppoisaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei silloin ollut televisioita, muista kapineista puhumattakaan. Kesällä leikittiin naapurin lapsien kanssa, päivät kuluivat rattoisasti, mutta talvella saattoi toisinaan olla tylsää. Onneksi meitä sisaruksia oli useita, joten voitiin keskenämmekin leikkiä mitä vaan. Silloin oli vähän pitkäveteistä, kun tuli vieraita, eikä saanut tulla kuuntelemaan aikuisten asioita.
Vierailija kirjoitti:
Ei silloin ollut televisioita, muista kapineista puhumattakaan. Kesällä leikittiin naapurin lapsien kanssa, päivät kuluivat rattoisasti, mutta talvella saattoi toisinaan olla tylsää. Onneksi meitä sisaruksia oli useita, joten voitiin keskenämmekin leikkiä mitä vaan. Silloin oli vähän pitkäveteistä, kun tuli vieraita, eikä saanut tulla kuuntelemaan aikuisten asioita.
Milloin tuollaista oli? 40 vai 50-luvulla? Meillä oli jo 60-luvulla kaikkea mahdollista televisiosta alkaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei silloin ollut televisioita, muista kapineista puhumattakaan. Kesällä leikittiin naapurin lapsien kanssa, päivät kuluivat rattoisasti, mutta talvella saattoi toisinaan olla tylsää. Onneksi meitä sisaruksia oli useita, joten voitiin keskenämmekin leikkiä mitä vaan. Silloin oli vähän pitkäveteistä, kun tuli vieraita, eikä saanut tulla kuuntelemaan aikuisten asioita.
Hiippailin pöydän alle. Pöydällä oli aika pitkäreunainen liina ja siinä he istuivat ja juttelivat vaikka mitä ja naureskelivat. Tarkkaan kuuntelin jutut, olen edelleenkin utelias mutta eri tavalla, muiden ihmisten tekemiset ja jutut eivät kiinnosta kuten lapsena oli jännää.
Vierailija kirjoitti:
Muistan lastenohjelmat aamuisin. Mummolassa vietin aikaa, radiossa soi jumalanpalvelus ja muu kirkollinen veisaus ja mummo käryytti lihaa. Illalla oli sitten se sunnuntai-ahdistus mikä johtui koulusta. Etukäteen jo ahdisti tuleva viikko painajaisten koulussa. Kaupat ei tosiaan olleet auki, kiskalta sai irtokarkkia, se oli viihdyttävää.
Sunnuntai-ahdistus minulla jatkui aikuisuuteen saakka. Vasta sitten kun menin työhön, jossa viihdyn, ei sunnuntait enää ole olleet pahoja.
Mulla ihan sama. Ahdistus liittyi iltaan, kun seuraavana päivänä piti taas mennä kouluun. Minua kiusattiin siellä ja se oli kamalaa. Ja koko koulu muutenkin. Nykyään sunnuntait ovat mukavia, kun työkin on mukavaa, ja pyhäpäivä tekee päivästä vähän arvokkaamman kuin muista viikonpäivistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten jos uskalsi valittaa, että voitaisiinko tehdä jotakin, niin ehdotus oli äidillä heti valmiina: voithan sinä haravoida/imuroida/tyhjentää tiskikoneen. Jes kiitos, juuri tätä tarkoitinkin!
Meillä oli niin, että kun valitti "mulla ei oo mitään tekemistä", äiti vastasi, että " en mä ole mikään ohjelmatoimisto". Itse piti keksiä tekemiset. No, niinhän ne asiantuntijat sanovat, että ajoittainen tylsyys on lapselle hyväksi, koska se kehittää luovuutta. Se ei varmaan ole kellekään hyväksi, jos sitä tylsyyttä on liikaa.
Olen ollut lapsi 50-luvulla eikä minulla ollut koskaan tylsää. Ei arkena, eikä sunnuntaina. Olen kai ollut jo lapsena laiska, saan aikani kulumaan tekemättä mitään mainittavaa.
Sunnuntai ei ole koskaan ahdistanut. Vähän on välillä kyllä ketuttanut maanantaina edessä oleva viikon ensimmäinen työpäivä, jos sellainen on ollut edessä. Mutta minulla on ollut muitakin työviikon aloituspäiviä, joten sunnuntai-maanantai-parivaljakosta ei ole tullut mitään erityistä ahdistusta. Muutenkin olen jo vuosia asennoitunut työtä edeltävään päivään kuten täyteen vapaapäivään asennoidutaan. Olen oppinut olemaan liikaa miettimättä huomista, ettei viimeinen vapaapäivä mene pilalle ja tehnyt iltaan asti kiinnostavia asioita työtä edeltävänä päivänä.
Kouluajoista en muista, että itsellä olisi ollut mitään kouluunmenoahdistusta tai jotenkin tylsääkään sunnuntaita. Maalla oli kaikki päivät samanlaisia.
Pörssikurssit radiosta on jäännyt mieleen....London sex, fyra, sex jne. Kielet kiinnostivat jo silloin, asuimme Helsingissä ja katujen ym nimiä oli kiva opetella myös ruotsiksi. Merisäätä en muista, maamiehen tietolaarin kylläkin.
Voi, kylläpä tuli ikävä 80-luvulle. Antaisin paljon, että saisin kokea taas sen tunnelman. Lenkkisauna, lakanoiden vaihto puhtaisiin ja raikkaisiin lakanoihin, puhdas yöpaita, koululaukun pakkaaminen valmiiksi. Telkun katsomista perheen kanssa, ehkä iltateet.
Mun lapsuudesssa ei ollut videovuokraamoja, eikä Frendejä. Muistan, että lapsena oli sunnuntaissa ikävää se, ettei saanut mennä hakemaan ketään ulos, eikä mennä kaverille, eikä kavereita saanut pyytää meille, se oli meillä kiellettyä. Ikkunasta sitten vahtasin, että sattuisiko joku näkymään ulkona, että olisi kaveri. Mukavaa oli se, että usein oli pullaa, kun äiti oli lauantaina leiponut. Ja ruokakin oli jotain vähän parempaa kuin arkena. En muista, että lapsena olisi koskaan ahdistanut kuitenkaan. Se alkoi vasta aikuisuudessa, ja nykyisin viikonloppu on oikeastaan vain pe-ilta ja lauantai, sunnuntai ahdistaa aina ja on vähän pilalla.
Omat vanhemmat olivat yrittäjiä, joten olivat viikonloppuisin poissa tai lähtivät aamulla klo 05-06 aikaan ja palasivat aina illalla klo 23 maissa.
Ala-asteella viikonloppuisin käveltiin siskon kanssa parin kilsan matka keskustan Raxiin syömään. Syötiin siellä aina 3-4 tuntia. Rauhassa otettiin ruokia, höpöteltiin ja vietettiin aikaa. Sen jälkeen käytiin vielä lelukaupassa tai cittarissa ja välillä ostin viikkorahoilla lapsibarbienuken. Kotona sitten siskon kanssa leikittiin yöhön asti barbeilla ja odotettiin kun porukat tuli kotiin.
Aina ei menty kaupungille syömään, jolloin lähinnä leikittiin sisällä barbeilla tai olkkarissa savannieläimiä (porukoiden ollessa kotona olkkarissa ei saanut meinaan leikkiä). Lisäksi pelailtiin pleikkaa. Hirveesti ei lapsuudessa tullut perheenä vietettyä aikaa, mutta eipä se oikeastaan haitannut. Oli ainakin aikaa leikkiä.
Arki-illat taas kului kavereiden kanssa ulkoillessa yleensä.
Radio tuuttasi pelkkää urheilua 80-luvun sunnuntait.
Ikävyys tästä päivästä haipui hiljaa pois joskus ~ 15-20 v sitten.