Kuka muistaa sunnuntaiden ahdistavan ja tylsän tunnelman lapsuudessa?

Vierailija kirjoitti:

SIIS: Minkä ikäisiä ketjuun kirjoittajat oikein ovat? 70-80?[/quo

Arvaanko oikein, että kysyjä  asettelee ikäarvioinnin kielteiseen sävyyn?  

 Jos vastaajat  ovat  olleet vaikkapa 1960-vuonna teini-ikäisiä, 16-vuotiaita, ovat he  nyt syntyneet 1944 ja ovat  aivan oikein, 79-vuotiaita nyt vuonna 2023.

Onko siinä jotain, josta kysyjä ei pidä?

 Itse olen syntynyt 1966 ja olen nyt 57-vuotias.

 Tuttava on syntynyt vuonna 2001  ja on siis 22-vuotias.

Hänelläkin on muistamista lapsuuden sunnuntaista. 

Sunnuntaina iltapäivällä tein maanantain läksyt. Lapsuuteni perheessä kävimme saunassa sunnuntaina, ei lauantaina. Tarkoitus oli aloittaa työviikko puhtaana. Sauna oli iltakuuden jälkeen ja sen jälkeen katsottiin jotain sunnuntaisarjaa tv:stä. Sitä yritti rentoutua ja välttää ajattelemasta tulevaa viikkoa.

Joo siis todella ahdistavia oli ne lapsuuden sunnuntait.

Juurikin ap:n mainitsemista syistä.

Vieläkään en oikein pidä sunnuntaista x)

Vierailija kirjoitti:

SIIS: Minkä ikäisiä ketjuun kirjoittajat oikein ovat? 70-80?

 Hei, en tiedä minkä ikäinen Sinä olet.

Minä olen syntynyt 1938 ja voit siitä päätellä miten vanha olen.

Voisin muistella moniakin sunnuntaita ja miten ne muuttuivat.

Kerron nyt pyhästä 40-luvun loppuvaiheilta:

 Olin maatalon poika.  Aika pienestä mökistä. Meitä on kolme lasta ja olemme kaikki vielä elossa.

Minä olen nuorin.

 Sunnuntait meni näin: Menimme navetalle äidin ja siskojen kanssa. Äiti teki raskaimpia töitä, me lapset lypsettiin. 

Meillä oli kolme lehmää ja jokaisella nimikkolehmämme. 

Kun olimme lypsäneet ja laittaneet maidot jäähtymään lähteeseen, menimme aamiaiselle.

Ennen navetalle menoa emme hörpänneet kuin vähän vettä.

Aamiainen olikin sitä runsaampi: Oli lauantaina tehtyä lettivehnästä, jopa pikkuleipää ja kahvia.

Uunipuuroa oli ja kesällä syötiin voisilmän kanssa, myöhemmin syksyllä marjasopan kanssa.

 Se jälkeen tytöt tiskasivat astiat ja minä meni kokemaan katiskot tai verkot. Kalansiivuu kuului myös minulle. 

Panin kalat suolaan tai äiti otti niistä osan sunnuntairuoaksi.

 Iltapäivällä lähdin tarkastamaan lehmien aituuksia ja korjaamaan niitä.

Sisaret pesivät vissiin pikkupyykkiä ja kitkivät kasvimaata.

 Äiti lepäsi sängyssään ja luki viikolla tullutta lehteä. Meille ei tullut omaa lehteä, saimme lainata sitä naapurista.

 Äiti oli tarkka tästä lepohetkestään, me penskat emme saaneet hillua silloin tuvassa ja varmaan sen vuoksi hän oli keksinyt nuo keskipäivän pikkuaskareet meille. 

Äiti kävi siivoamassa kansakoululla ja meijerissäkin apulaisena.

 Jotain syötiin komerosta, voileipää ja piirakoita. Meillä ei ollut varsinaista ruoka-aikaa päivällä.

 Navettahommiin taas kl.16-17 maissa.

Sen jälkeen syötiin taas lujasti ja kahvia keitettiin.

Siinä kello seitsemän maissa saatiin tehdä mitä kukin halusi.

 Yleensä luettiin tai pelattiin jotain pihalla. Lainasimme lainastosta todella paljon kirjoja.

Äiti ei kieltänyt vaikka luimme iltamyöhään tilleylampun valossa.

Hän oli sitä mieltä, että lukeminen ei koskaan mene hukkaan. 

Tälläista oli lapsuuteni sunnuntait. Ne muuttuivat kun kasvoin nuorukaiseksi ja aikamieheksi ja nyt vanhukseksi.

Mulla lapsuuden kyläreissut on olleet odotettuja. Sinne on päässyt samanikäisten serkkujen kanssa leikkimään. En muista mitään oikein tylsää sunnuntaita laisinkaan. Harvoin oli päivää, että olisi ollut oikein tylsää. 

Lapsena sunnuntait meni varmaankin kavereiden kanssa, muistaakseni käytiin usein autokyydillä jossain kirppareilla. Kehäkirppis ja Jäähallin kirppis. Omalla kylällä ei ollut auki kuin R-kioski.

Vähän vanhempana muistelisin katsoneeni sunnuntaisin TV-sarjoja (uutta jaksoa siis odotti sen viikon) ja tykkäsin myös leipoa.

Formulat on minullekin jäänyt mieleen ja hiihto/mäkihyppy. Kesäisin yleisurheilu, tosin en muista tuliko ne sunnuntaina.

Ei se aina ahdistavaa ollut, mutta jos vanhemmat riiteli, oli kyllä kivempi olla pois kotoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

SIIS: Minkä ikäisiä ketjuun kirjoittajat oikein ovat? 70-80?

 Hei, en tiedä minkä ikäinen Sinä olet.

Minä olen syntynyt 1938 ja voit siitä päätellä miten vanha olen.

Voisin muistella moniakin sunnuntaita ja miten ne muuttuivat.

Kerron nyt pyhästä 40-luvun loppuvaiheilta:

 Olin maatalon poika.  Aika pienestä mökistä. Meitä on kolme lasta ja olemme kaikki vielä elossa.

Minä olen nuorin.

 Sunnuntait meni näin: Menimme navetalle äidin ja siskojen kanssa. Äiti teki raskaimpia töitä, me lapset lypsettiin. 

Meillä oli kolme lehmää ja jokaisella nimikkolehmämme. 

Kun olimme lypsäneet ja laittaneet maidot jäähtymään lähteeseen, menimme aamiaiselle.

Ennen navetalle menoa emme hörpänneet kuin vähän vettä.

Aamiainen olikin sitä runsaampi: Oli lauantaina tehtyä lettivehnästä, jopa pikkuleipää ja kahvia.

Uunipuuroa oli ja kesällä syötiin voisilmän kanssa, myöhemmin syksyllä marjasopan kanssa.

 Se jälkeen tytöt tiskasivat astiat ja minä meni kokemaan katiskot tai verkot. Kalansiivuu kuului myös minulle. 

Panin kalat suolaan tai äiti otti niistä osan sunnuntairuoaksi.

 Iltapäivällä lähdin tarkastamaan lehmien aituuksia ja korjaamaan niitä.

Sisaret pesivät vissiin pikkupyykkiä ja kitkivät kasvimaata.

 Äiti lepäsi sängyssään ja luki viikolla tullutta lehteä. Meille ei tullut omaa lehteä, saimme lainata sitä naapurista.

 Äiti oli tarkka tästä lepohetkestään, me penskat emme saaneet hillua silloin tuvassa ja varmaan sen vuoksi hän oli keksinyt nuo keskipäivän pikkuaskareet meille. 

Äiti kävi siivoamassa kansakoululla ja meijerissäkin apulaisena.

 Jotain syötiin komerosta, voileipää ja piirakoita. Meillä ei ollut varsinaista ruoka-aikaa päivällä.

 Navettahommiin taas kl.16-17 maissa.

Sen jälkeen syötiin taas lujasti ja kahvia keitettiin.

Siinä kello seitsemän maissa saatiin tehdä mitä kukin halusi.

 Yleensä luettiin tai pelattiin jotain pihalla. Lainasimme lainastosta todella paljon kirjoja.

Äiti ei kieltänyt vaikka luimme iltamyöhään tilleylampun valossa.

Hän oli sitä mieltä, että lukeminen ei koskaan mene hukkaan. 

Tälläista oli lapsuuteni sunnuntait. Ne muuttuivat kun kasvoin nuorukaiseksi ja aikamieheksi ja nyt vanhukseksi.

Isä kirjoitti tuon äskeisen. -Tuli vähän pitkä, hän huomasi.

 Niinhän siitä tuli, mutta menköön näin, jos passaa.

Ja jos ikää kysytään, olen 52-vuotias nainen, joka kirjoitin tämän kommentin.

Olen siis syntynyt 1971, jos joku sitä ihmettelee.

Itsellekin tuli mieleen, eikö ole rikkautta , jos tälle palstalle saisi kirjoittaa vaikka kuinka iäkkäät?

Silloin ei ollut liesituulettimia, ja ruokana oli aina läskisoosi. Sipulin ja kastikkeen käry leijui asunnossamme koko iltapäivän. TV:stä ei tullut edes ohjelmaa ja radiosta kuuluivat Kirkko,  Sävellähja 22 000 ja ankeuden huipentuma: Pääministerin haastattelutunti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

SIIS: Minkä ikäisiä ketjuun kirjoittajat oikein ovat? 70-80?

 Hei, en tiedä minkä ikäinen Sinä olet.

Minä olen syntynyt 1938 ja voit siitä päätellä miten vanha olen.

Voisin muistella moniakin sunnuntaita ja miten ne muuttuivat.

Kerron nyt pyhästä 40-luvun loppuvaiheilta:

 Olin maatalon poika.  Aika pienestä mökistä. Meitä on kolme lasta ja olemme kaikki vielä elossa.

Minä olen nuorin.

 Sunnuntait meni näin: Menimme navetalle äidin ja siskojen kanssa. Äiti teki raskaimpia töitä, me lapset lypsettiin. 

Meillä oli kolme lehmää ja jokaisella nimikkolehmämme. 

Kun olimme lypsäneet ja laittaneet maidot jäähtymään lähteeseen, menimme aamiaiselle.

Ennen navetalle menoa emme hörpänneet kuin vähän vettä.

Aamiainen olikin sitä runsaampi: Oli lauantaina tehtyä lettivehnästä, jopa pikkuleipää ja kahvia.

Uunipuuroa oli ja kesällä syötiin voisilmän kanssa, myöhemmin syksyllä marjasopan kanssa.

 Se jälkeen tytöt tiskasivat astiat ja minä meni kokemaan katiskot tai verkot. Kalansiivuu kuului myös minulle. 

Panin kalat suolaan tai äiti otti niistä osan sunnuntairuoaksi.

 Iltapäivällä lähdin tarkastamaan lehmien aituuksia ja korjaamaan niitä.

Sisaret pesivät vissiin pikkupyykkiä ja kitkivät kasvimaata.

 Äiti lepäsi sängyssään ja luki viikolla tullutta lehteä. Meille ei tullut omaa lehteä, saimme lainata sitä naapurista.

 Äiti oli tarkka tästä lepohetkestään, me penskat emme saaneet hillua silloin tuvassa ja varmaan sen vuoksi hän oli keksinyt nuo keskipäivän pikkuaskareet meille. 

Äiti kävi siivoamassa kansakoululla ja meijerissäkin apulaisena.

 Jotain syötiin komerosta, voileipää ja piirakoita. Meillä ei ollut varsinaista ruoka-aikaa päivällä.

 Navettahommiin taas kl.16-17 maissa.

Sen jälkeen syötiin taas lujasti ja kahvia keitettiin.

Siinä kello seitsemän maissa saatiin tehdä mitä kukin halusi.

 Yleensä luettiin tai pelattiin jotain pihalla. Lainasimme lainastosta todella paljon kirjoja.

Äiti ei kieltänyt vaikka luimme iltamyöhään tilleylampun valossa.

Hän oli sitä mieltä, että lukeminen ei koskaan mene hukkaan. 

Tälläista oli lapsuuteni sunnuntait. Ne muuttuivat kun kasvoin nuorukaiseksi ja aikamieheksi ja nyt vanhukseksi.

Isä kirjoitti tuon äskeisen. -Tuli vähän pitkä, hän huomasi.

 Niinhän siitä tuli, mutta menköön näin, jos passaa.

Ja jos ikää kysytään, olen 52-vuotias nainen, joka kirjoitin tämän kommentin.

Olen siis syntynyt 1971, jos joku sitä ihmettelee.

Itsellekin tuli mieleen, eikö ole rikkautta , jos tälle palstalle saisi kirjoittaa vaikka kuinka iäkkäät?[/

 Siis miten tuo asia nyt on? Isäsi on syntynyt muka -38 ja sinä -71?

Minkä ikäinen äitisi sitten oli jos  hän sai sinut vuonna 1971?  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

SIIS: Minkä ikäisiä ketjuun kirjoittajat oikein ovat? 70-80?

 Hei, en tiedä minkä ikäinen Sinä olet.

Minä olen syntynyt 1938 ja voit siitä päätellä miten vanha olen.

Voisin muistella moniakin sunnuntaita ja miten ne muuttuivat.

Kerron nyt pyhästä 40-luvun loppuvaiheilta:

 Olin maatalon poika.  Aika pienestä mökistä. Meitä on kolme lasta ja olemme kaikki vielä elossa.

Minä olen nuorin.

 Sunnuntait meni näin: Menimme navetalle äidin ja siskojen kanssa. Äiti teki raskaimpia töitä, me lapset lypsettiin. 

Meillä oli kolme lehmää ja jokaisella nimikkolehmämme. 

Kun olimme lypsäneet ja laittaneet maidot jäähtymään lähteeseen, menimme aamiaiselle.

Ennen navetalle menoa emme hörpänneet kuin vähän vettä.

Aamiainen olikin sitä runsaampi: Oli lauantaina tehtyä lettivehnästä, jopa pikkuleipää ja kahvia.

Uunipuuroa oli ja kesällä syötiin voisilmän kanssa, myöhemmin syksyllä marjasopan kanssa.

 Se jälkeen tytöt tiskasivat astiat ja minä meni kokemaan katiskot tai verkot. Kalansiivuu kuului myös minulle. 

Panin kalat suolaan tai äiti otti niistä osan sunnuntairuoaksi.

 Iltapäivällä lähdin tarkastamaan lehmien aituuksia ja korjaamaan niitä.

Sisaret pesivät vissiin pikkupyykkiä ja kitkivät kasvimaata.

 Äiti lepäsi sängyssään ja luki viikolla tullutta lehteä. Meille ei tullut omaa lehteä, saimme lainata sitä naapurista.

 Äiti oli tarkka tästä lepohetkestään, me penskat emme saaneet hillua silloin tuvassa ja varmaan sen vuoksi hän oli keksinyt nuo keskipäivän pikkuaskareet meille. 

Äiti kävi siivoamassa kansakoululla ja meijerissäkin apulaisena.

 Jotain syötiin komerosta, voileipää ja piirakoita. Meillä ei ollut varsinaista ruoka-aikaa päivällä.

 Navettahommiin taas kl.16-17 maissa.

Sen jälkeen syötiin taas lujasti ja kahvia keitettiin.

Siinä kello seitsemän maissa saatiin tehdä mitä kukin halusi.

 Yleensä luettiin tai pelattiin jotain pihalla. Lainasimme lainastosta todella paljon kirjoja.

Äiti ei kieltänyt vaikka luimme iltamyöhään tilleylampun valossa.

Hän oli sitä mieltä, että lukeminen ei koskaan mene hukkaan. 

Tälläista oli lapsuuteni sunnuntait. Ne muuttuivat kun kasvoin nuorukaiseksi ja aikamieheksi ja nyt vanhukseksi.

Isä kirjoitti tuon äskeisen. -Tuli vähän pitkä, hän huomasi.

 Niinhän siitä tuli, mutta menköön näin, jos passaa.

Ja jos ikää kysytään, olen 52-vuotias nainen, joka kirjoitin tämän kommentin.

Olen siis syntynyt 1971, jos joku sitä ihmettelee.

Itsellekin tuli mieleen, eikö ole rikkautta , jos tälle palstalle saisi kirjoittaa vaikka kuinka iäkkäät?

?????

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

SIIS: Minkä ikäisiä ketjuun kirjoittajat oikein ovat? 70-80?

 Hei, en tiedä minkä ikäinen Sinä olet.

Minä olen syntynyt 1938 ja voit siitä päätellä miten vanha olen.

Voisin muistella moniakin sunnuntaita ja miten ne muuttuivat.

Kerron nyt pyhästä 40-luvun loppuvaiheilta:

 Olin maatalon poika.  Aika pienestä mökistä. Meitä on kolme lasta ja olemme kaikki vielä elossa.

Minä olen nuorin.

 Sunnuntait meni näin: Menimme navetalle äidin ja siskojen kanssa. Äiti teki raskaimpia töitä, me lapset lypsettiin. 

Meillä oli kolme lehmää ja jokaisella nimikkolehmämme. 

Kun olimme lypsäneet ja laittaneet maidot jäähtymään lähteeseen, menimme aamiaiselle.

Ennen navetalle menoa emme hörpänneet kuin vähän vettä.

Aamiainen olikin sitä runsaampi: Oli lauantaina tehtyä lettivehnästä, jopa pikkuleipää ja kahvia.

Uunipuuroa oli ja kesällä syötiin voisilmän kanssa, myöhemmin syksyllä marjasopan kanssa.

 Se jälkeen tytöt tiskasivat astiat ja minä meni kokemaan katiskot tai verkot. Kalansiivuu kuului myös minulle. 

Panin kalat suolaan tai äiti otti niistä osan sunnuntairuoaksi.

 Iltapäivällä lähdin tarkastamaan lehmien aituuksia ja korjaamaan niitä.

Sisaret pesivät vissiin pikkupyykkiä ja kitkivät kasvimaata.

 Äiti lepäsi sängyssään ja luki viikolla tullutta lehteä. Meille ei tullut omaa lehteä, saimme lainata sitä naapurista.

 Äiti oli tarkka tästä lepohetkestään, me penskat emme saaneet hillua silloin tuvassa ja varmaan sen vuoksi hän oli keksinyt nuo keskipäivän pikkuaskareet meille. 

Äiti kävi siivoamassa kansakoululla ja meijerissäkin apulaisena.

 Jotain syötiin komerosta, voileipää ja piirakoita. Meillä ei ollut varsinaista ruoka-aikaa päivällä.

 Navettahommiin taas kl.16-17 maissa.

Sen jälkeen syötiin taas lujasti ja kahvia keitettiin.

Siinä kello seitsemän maissa saatiin tehdä mitä kukin halusi.

 Yleensä luettiin tai pelattiin jotain pihalla. Lainasimme lainastosta todella paljon kirjoja.

Äiti ei kieltänyt vaikka luimme iltamyöhään tilleylampun valossa.

Hän oli sitä mieltä, että lukeminen ei koskaan mene hukkaan. 

Tälläista oli lapsuuteni sunnuntait. Ne muuttuivat kun kasvoin nuorukaiseksi ja aikamieheksi ja nyt vanhukseksi.

Isä kirjoitti tuon äskeisen. -Tuli vähän pitkä, hän huomasi.

 Niinhän siitä tuli, mutta menköön näin, jos passaa.

Ja jos ikää kysytään, olen 52-vuotias nainen, joka kirjoitin tämän kommentin.

Olen siis syntynyt 1971, jos joku sitä ihmettelee.

Itsellekin tuli mieleen, eikö ole rikkautta , jos tälle palstalle saisi kirjoittaa vaikka kuinka iäkkäät?[/

 Siis miten tuo asia nyt on? Isäsi on syntynyt muka -38 ja sinä -71?

Minkä ikäinen äitisi sitten oli jos  hän sai sinut vuonna 1971?  

Mitä ihmettä tuossa nyt oikein kyselet?

On tammikuu vuonna 1978.

Olen täyttänyt seitsemäntoista vuotta.

Minulle on tullut akne-iho enkä tiedä kuinka hoitaa sitä.

Sunnuntai on ainoa päivä jolloin oikeastaan ennätän ajatella sitä koko ajan. 

Olen ruma ja  saan matikasta ehdot, tiedän sen jo nyt.

 Äiti on ollut lomittamassa tällä viikolla ja siksi veli ja minä käymme navetassa kahdestaan.

Mullikat ovat paskaisia. Haluaisin hoitaa niitä paremmin kuin pelkästään ruokkia. 

Vihaan niitä ja enemmän vihaan koko elämää.

Toisinaan pyydän  anteeksi mullikoilta  pahoja ajatuksiani ja harjaan niitä sualla niin että karva kiiltää

ja syötän kädestä lantun paloja kehuen niitä itku kurkussa.

  Veli tuo kelkalla lisää pehkuja ja heiniä navettaan.

 Hän kolauttaa päänsä matalaan ovenkamanaan ja saa raivokohtauksen.

Me olemme kumpikin lukiossa.

Mutta minä olen yksinäinen.

 Päivän mittaan neulon villapuseroa ja kuuntelen kasetilta musiikkia, jota olen äänittänyt.

Pink Floydia, Isokynää, Led Zeppeliniä.

MInua itkettää koko ajan mutta en tiedä miksi.

Äiti huutaa alakerrasta, että tule laittamaan ruokaa.

Ruoka on keittetyjä perunoita ja paistia.

Pienenä leikkasin liian paksuja leipäviipaleita ja äiti arvosteli niitä: "Nämähä on ku jottaen hevosmiehen viipaleeta". 

Olin silloin 7-vuotias.

 Viime joulun aikaan valmistin monta viikkoa usemman lajin ruokia ja kirjoitin jopa kaunolla menun.

Täti kehui minua.

MInulla on anoreksia. 

Sitä ei tiedä kukaan. 

"Life is not worth for living" Kirjoitin päiväkirjaani.

Ja edelleen on tammikuu ja sunnuntai  ja  minä seitsemäntoista vuotias

Sunnuntaina paistoi aina aurinko ja päivä oli Ihanan leppoisa. Sai lukea rauhassa ja leikkiä paperinukeilla. Levännyt ja rento olo.

Olen syntynyt vuonna 1969 ja ollessani alakouluikäinen en kokenut sunnuntai päivissä mitään ikävää.

Elämä pienellä paikkakunnalla asuessa oli kivaa ja päivät lipuivat toistensa ohi kuin huomaamatta.

Yläaste ikäisenä jostain syystä nuo sunnuntai päivät kävivät voimille. Koulussa kiusattiin, kotona persoonallisuushäiriöstä kärsivät vanhemmat tappelivat ja huusivat toisilleen ja meille lapsille.

Selkään tuli kotona ja koulussa.

Ratkaisin sunnuntai ahdistuksen hakeutumalla 3-vuorotyöhön. Eipä ahdista enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käytin sunnuntaisin hautausmaalla kävelyllä. Jos ei oltu mökillä.

Hautausmaalla kävely on todell....antoisaa, eikun kiehtovaa...ei nyt sekään ole oikea sana...! Etsitään mahdollisimman vanhoja hautoja ja mietiään vaikka lapsen haudalla, mitkä mahtoi olla kuolinsyy.

Kerrankin on hiljainen paikka ja tekee mieli puhua hiljaisella äänellä.

En osannut nyt löytää oikeita sanoja.

Tulipa mieleen, kun joskus teininä menin kaverin kanssa kävelemään vanhalle hautausmaalle ja katseltiin hautakiviä. Paikka on upea, siellä kasvoi isoja puita. Erehdyin sanomaan siitä äidille, niin äiti rupesi huutamaan ja haukkumaan minua, kun hautuumaakengillä sotkin tuulikaapin maton. Oli ihan kuiva keli, joten se sotku oli vain äidin omassa päässä.

Up

No ei ollut kylän T-kauppa auki, mutta mitäpä siitä. Ei siellä mitään shoppailun ilosta luuhattu muutenkaan. Kioski oli sunnuntaisin auki, jos halusi irtokarkkeja, ykkösmaitoa, tupakkaa tai lottorivin laittaa.

N O s t o

Ennen oltiin tyytyväisiä vähempään ja ilo saatiin irti pienemmistä asioista: luettiin sanoma- ja aikakauslehtiä ja kirjoja, kuunneltiin radion kuunnelmia, tavattiin kavereita ja sukulaisia, käännettiin sanakirjan avulla suosikkihittipiisien sanoituksia tai käytiin elokuvissa. Minulle sunnuntait eivät olleet sen ikävämpiä päiviä kuin muutkaan päivät. Sellaista ei osattu kaivata, jota ei oltu koskaan koettu.

Kauppojen aukioloajat olivat ennen 1960 - 1980 -luvuilla viikollakin lyhyet: erikoisliikkeet menivät kaupungissa usein kiinni jo klo 17 ja lauantaina klo 13 tai 14. Isommat ruokakaupatkin saattoivat mennä lauantaina kiinni klo 15, mutta siihen oltiin totuttu ja kaupan henkilökunnallakin sunnuntait olivat vapaapäiviä..

Eikö kukaan leikkinyt kavereiden kanssa sunnuntaisin?

Minä ainakin leikin ja olin vapaasti kavereiden kanssa usein juuri sunnuntaisin. Leikittiin pihalla, pellolla (talvella) tai metsässä. Pyöräiltiin ja juostiin pitkin kylää. Oli paljon aikaa, kun sunnuntaisin ei kukaan käynyt kuin korkeintaan sukulaisilla, eikä telkkaristakaan tullut mitään.

Kesällä käytiin mökin rannassa uimassa (lyhyt matka). 

Sunnuntait olivat lyhyitä.