Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuka muistaa sunnuntaiden ahdistavan ja tylsän tunnelman lapsuudessa?
Mikään kauppa ei ollut auki. Ainoastaan kioskit, videovuokraamot ja autoliikkeet. Usein käytiin kylässä jossain tylsässä paikassa, jossa piti pönöttää sohvan nurkassa. Miehet katsoivat tv:stä formulaa. Jotain Simpsoneita ja Frendejä taisi myös näkyä.
Illalla piti jo valmistautua seuraavaan kouluviikkoon ja maanantain aikaiseen herätykseen.
Jakakaa muutkin muistoja lapsuuden tylsistä sunnuntaista.
Kommentit (445)
En muista. Ennen sunnuntaiaamuna tuli ylen 2 kanavalta hyvää ohjelmaa, jota tuli katsottua peittoon kääriytyneenä ruisleipää ja jugurttia syöden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sunnuntait oli ankeita koska mutsi veti vielä sunnuntaisin ns. seitin ohuet sunnarit. Tai joskus ne eivät olleetkaan niin seitin ohuet.
Ahdisti jo etukäteen kun tiesi miten siinä kävi.
Odotin vaan että olis taas maanantai ja arki ja mutsi ei joisi enää. Koska arkena kun piti olla töissä mutsi ei juonut.
Pettymyksen määrä sunnuntaisin kun lastenohjelmat loppui ja alkoi jumalanpalvelus!
Mä en ymmärrä yhtään mistä te puhutte.
Sunnuntaihan oli nimenomaan se päivä, jolloin hengailtiin keskenämme, kyläiltiin, nautittiin elämästä perheen kesken.
Ulkoiltiin, saunottiin, luettiin, tehtiin kunnon illallinen. Pöytäliinat, viinipullo ja juttelua.
Sunnuntai on viikon paras päivä. Kun olin lapsi mentiin aina ravintolaan syömään. Aikuisena on ihanaa herätä kiireettömästi ja keittää kunnon cappuccinot, kävely tai pyörälenkki ja myös ravintolaan syömään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en muista sunnuntaita ahdistavina. Sai nukkua pitkään ja äiti teki usein pannukakkua tai lettuja tai leipoi jotain. Asuin 70-luvulla lähiön kerrostalossa, jossa oli paljon lapsia ja me leikittiin ulkona pitkin ja poikin metsiä tai oltiin pulkkamäessä tai luistelemassa. Isän kanssa käytiin hiihtämässä, pilkillä, kalassa, elokuvissa tai kyläreissuilla, eikä sielläkään tarvinnut nököttää sohvannurkassa, kun oli saman ikäisiä serkkuja (joihin vieläkin pidän yhteyttä), joiden kanssa leikkiä ja ukki nyt oli varsinainen lastenukki, konttasi pitkin lattioita lapsi selässään.
Sen sijaan perjantait, kun isä joi, oli ahdistavia, koska käytös muuttui niin paljon ja järki katosi viinan kanssa päästä. Kerran meinasi tulla tulipalo ja poliisiakin pari kertaa tarvittiin. Ei se ollut äitiä kohtaan väkivaltainen, mutta meille tuli isän kutsumana monesti joku ryyppykaveri ja sen kanssa homma joskus eskaloitui tappeluksi. Onneksi faija raitistui ja lopetti täysin juomisen kun olin jotain 12-v. Sai 35-veenä ekan sydärinsä ja säikähti sitä. Loppui kertaheitolla juominen ja tupakka.
En muista lainkaan ap:n kuvailemaa tunnelmaa. Meillä oli aina parempi aamiainen ja sen jälkeen joko ulkoiltiin yhdessä tai kyläiltiin serkkujen tai mummujen luona. Siihen aikaan meillä oli hyvät välit sukulaisten kanssa ja serkut oli parhaita kavereita. Sunnuntaina oli useimmin hyvä fiilis.
Myöhemmin, kun vanhemmat erosivat, joka toinen viikonloppu oltiin iskän luona. Ne oli laiskoja päiviä, katsottiin lähinnä videoita, jos ei lähdetty mummulaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tammikuu vuonna 1978.
Olen täyttänyt seitsemäntoista vuotta.
Minulle on tullut akne-iho enkä tiedä kuinka hoitaa sitä.
Sunnuntai on ainoa päivä jolloin oikeastaan ennätän ajatella sitä koko ajan.
Olen ruma ja saan matikasta ehdot, tiedän sen jo nyt.
Äiti on ollut lomittamassa tällä viikolla ja siksi veli ja minä käymme navetassa kahdestaan.
Mullikat ovat paskaisia. Haluaisin hoitaa niitä paremmin kuin pelkästään ruokkia.
Vihaan niitä ja enemmän vihaan koko elämää.
Toisinaan pyydän anteeksi mullikoilta pahoja ajatuksiani ja harjaan niitä sualla niin että karva kiiltää
ja syötän kädestä lantun paloja kehuen niitä itku kurkussa.
Veli tuo kelkalla lisää pehkuja ja heiniä navettaan.
Hän kolauttaa päänsä matalaan ovenkamanaan ja saa raivokohtauksen.
Me olemme kumpikin lukiossa.
Mutta minä olen yksinäinen.
Päivän mittaan neulon villapuseroa ja kuuntelen kasetilta musiikkia, jota olen äänittänyt.
Pink Floydia, Isokynää, Led Zeppeliniä.
MInua itkettää koko ajan mutta en tiedä miksi.
Äiti huutaa alakerrasta, että tule laittamaan ruokaa.
Ruoka on keittetyjä perunoita ja paistia.
Pienenä leikkasin liian paksuja leipäviipaleita ja äiti arvosteli niitä: "Nämähä on ku jottaen hevosmiehen viipaleeta".
Olin silloin 7-vuotias.
Viime joulun aikaan valmistin monta viikkoa usemman lajin ruokia ja kirjoitin jopa kaunolla menun.
Täti kehui minua.
MInulla on anoreksia.
Sitä ei tiedä kukaan.
"Life is not worth for living" Kirjoitin päiväkirjaani.
Ja edelleen on tammikuu ja sunnuntai ja minä seitsemäntoista vuotias
No olisit tehnyt itsarin? Mitä täällä vokiset....
Koska nyt, vuonna 2023, elämä on jo paljon mukavempaa. Muistelin vain mitä elämäni oli vuonna -78.
Et ilmeisesti ymmärtänyt ketjun otsikkoa?
T. Vokisija
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä yhtään mistä te puhutte.
Sunnuntaihan oli nimenomaan se päivä, jolloin hengailtiin keskenämme, kyläiltiin, nautittiin elämästä perheen kesken.
Ulkoiltiin, saunottiin, luettiin, tehtiin kunnon illallinen. Pöytäliinat, viinipullo ja juttelua.
Miten se viinipullo vaikutti siihen, että te lapset nautitte elämästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äärettömän ahdistavia oli sunnuntait. Etenkin iltapäivät. Halusin kuolla.
Ehdottomasti on rikkaus jos erilaiset ja -ikäiset ihmiset kirjoittavat tänne. Isäsi tarina oli palstan parasta antia aikoihin <3 Kiitos siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua jostain syystä ahdisti vähän jo pikkulapsena, ennen kouluikää, se, että sunnuntain jälkeen äidin ja isän piti taas lähteä töihin aikaisin aamulla ja sitä ennen minut vietiin hoitopaikkaan. Olin vanhempieni ainoa lapsi ja olisin halunnut olla heidän kanssaan kotona.
Siihen aikaan soitettiin radiossa vielä sellaista lauluakin, jossa laulettiin "Ei ajatella huomispäivää, ei ajatella huomispäivää, ei ajatella huomispäivää ei se saavu milloinkaan".
Ei minua lapsena sunnuntaisin ahdistanut - nykyään työelämässä kylläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan! Olipa sattuma tämä keskustelu, kun just toissapäivänä muistelin lapsuuden sunnuntaipäiviä. Formulat oli ylivoimaisesti kaikista pahin, mulle tulee vieläkin sellainen lievä ahdistuksen aalto, kun esimerkiksi urheilu-uutisissa kuulen pienenkin pätkän sitä autojen metelin ja selostuksen yhteensekoittunutta kakofoniaa. En kyllä mistään muustakaan penkkiurheilusta tykännyt, voi luoja jotkut Keski-Europpan mäkiviikot, tuntitolkulla maailman tylsintä urheilulajia, ja piti olla hiljaa, kun tärkeintä siinä mäkihypyn katsomisessa kai on kuulla se selostus eikä nähdä niitä tapahtumia.
Minä inhoan myös formuloita! Tulee heti todella ankea fiilis ja lapsuuden sunnuntaiden harmaus mieleen. Jos ysärin sunnuntaita pitäisi kuvata yhdellä sanalla, niin harmaa olis aika lähelle.
Täsmälleen samat muistot ja fiilikset tällaisella -83 syntyneellä! 😁
Ahdistussunnuntait, voi kyllä. Jumalanpalvelus telkusta tai jopa kirkossa. Hyi. Virsien jollotusta. "Pyhä" hartaus. Hyihyi. Pyhäkoulu. Yök.
Ei ole ahdistanut ollessani lapsi, nuori tai nuori aikuinen. Ei perheellisenäkään eikä nyt eläkkeellä kahdestaan mieheni kanssa. Aina on ollut hyvä ja vapaa olo.
Sunnuntait oli ihania.
Kukanyt kaupoissa kokoajan juoksee hö.
Ei meillä ees ollu kaupat lähellä vaan kylillä jonne oli matkaa. En mä mitään kauppoja tarvinnu.
Ihana ku sai olla kotona ja leikkiä.
Maanantai oli paska ku piti lähtee kouluun kiusattavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti on rikkaus jos erilaiset ja -ikäiset ihmiset kirjoittavat tänne. Isäsi tarina oli palstan parasta antia aikoihin <3 Kiitos siitä.
Kerroin isälle kiitoksesi!
Sitä myhäilyn määrää.. :D
Ekat muistot? Ihan ok. Joitain lastenohjelmia tai vastaavaa aamulla katsellessa. Myös Formula 1 oli vähän aikaa ohjelmistossa. Sittemmin (kun kauppoja alkoi olla myös sunnuntaisin auki), oli joitain torireissuja tai markkinapäiviä. Myöhemmin vaihtuivat siihen, että mietin, tuleeko äiti tänään kapakasta kotiin. Tai kuinka juovuksissa hän tällä kertaa on. Tai stressasin siitä, että taas pitää mennä viikoksi kiusattavaksi kouluun...
Alue: Aihe vapaa
Muistan samanlaisia tunnelmia lukiosta.
Näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut jo helpompi lukioiässä muuttaa pois kotoa, mutta ei se siihen aikaan tainnut käydä päinsä.
Lukion viimeiset vuodet olisivat menneet paljon paremmin, jos olisi saanut viikonloppuisin lukea ja päntätä omassa rauhassa. Kotona ei ollut aina niin rauhallista.