Kuka muistaa sunnuntaiden ahdistavan ja tylsän tunnelman lapsuudessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo muistan lapsuudessani 90-luvun ankeat sunnuntait. Aina sitä mäkihyppyä! Ei mitään muuta ei tullut telkkarista, sitä oli pakko katsoa kylässä sukulaisilla. Niin tylsää. Parasta oli muumit ja simpsonit. Outoa että muistan lapsuudesta vain sen mitä telkkarista tuli, olen kai jo niin vanha.

Sleepy Sleepersiä lainaten: hiihdän kesät talvet kouluun. :)

Ei kai sitä mäkihyppyä sentään aina tullut telkkarista.

Tuli sitä sen verran paljon, että pilasi lapsuuden sunnuntait.

Ne harvat mukavat kesä- tai yleensä sulan maan aikaan sijoittuvat sunnuntait  jäävät  katveeseen juuri niiden stanan mäkiviikkojen tai hiihtokilpailujen vuoksi.

Kun kuulen nimen Holmenkollen, poistan aseestani varmistimen.

Ei ahdistanut. Meillä oli aina sunnuntaisin herkkuaamiainen ja mukavaa tekemistä. Käytiin ulkoilemassa tai kylässä tai meillä oli kavereita leikkimässä. Sunnuntaishdistuksen opin vasta aikuisena tuttavilta. Edelleen sunnuntai on yksi viikon parhaista päivistä kun jo lauantaina ehtinyt palautua niin olo on pirteä ja energinen..

Vierailija kirjoitti:

Frendejä ja Simpsoneita ei ollut 70-luvulla.

70-luvulla ei ollut Frendejä vaan Fredi. Eikä Simpsoneita vaan Wallis Simpson, oman aikansa Meghan Markle, aina välillä naistenlehdissä kertomassa samat jutut elämästään uudestaan. Miehensä taisi kuolla 70-luvun alussa, niin niihin aikoihin varsinkin.

Lapsuudessani ei ollut televisiota , videovuokraamoa eikä formulaa,tylsää oli sunnuntaiset kyläilyt tätilään,pyntäytyminen pyhävaatteisiin ja sievistely.

Päin vastoin! -90 luvun lapsi maaseudulta. Osallistuttiin paljon aikuisten töihin kotona. Sunnuntai oli se päivä, jolloin ei tarvinnut juurikaan töitä tehdä, vaan sai tehdä omia kivoja juttuja, kyläiltiinkin ja syötiin vähän paremmin. Tv: tä ei ollut, radiosta kuunneltiin hiihtoa, kansanradiota ja luontoiltaa. Kaupassa nyt ei muutenkaan käyty, kuin joskus harvoin, oltiin melko omavaraisia. Pyhäpäivät on mielestäni pilattu sillä, että kaikki kaupatkin tarvii olla aina auki. Ihmiset vois edes joskus rauhoittua.

Vierailija kirjoitti:

Minä kaipaan entisajan pyhäsunnuntaita.

Sellaista Suomi-filmin sunnuntaita.  Cityläiset ei osaa kaivatakaan.  Nykyisetkin menettelee kun/jos saa itse tehdä mieleisekseen. 

Me ainakin 80-luvulla ja ysärin alussa vietettiin kaikki kesät aamusta iltaan ulkona silloin kuin ei ollut tarvetta levolle. Talvella laskettiin mäkeä, tehtiin lumilinnoja tai oltiin jäällä pelaamassa. Jos oli räntäkeli tms. niin pelattiin  Commodore 64:llä tai Atarilla ja myöhemmin jollain Amigalla. Oli se leppoisaa aikaa kun ei ollut nettiä, kännyjä tai someja. Aina keksittiin jotain kuitenkin.

Ja sitten ohiksena: täysi-ikäisenä ysäri lopusta eteenpäin tuli monesti oltua krapulassa ja mentyä hakemaan pizzaa, siinä odotellessa sitten viereiselle Ärrälle hakemaan matkaesitteitä ja haaveilemaan tulevista matkoista. Tai jos ei ollut viihteellä, niin sitten sunnuntain kamppailutreeneihin. Voi näitä ihania aikoja, nyt on valitettavasti turhan erilaista. Tekisi lapsille ja nuorille hyvää kokeillä näitä juttuja.

Eipä ollut sunnuntaisin tylsää lapsuudessa. Nykyään aikuisena on, kun ahdistaa ja v*****aa ja ärsyttää ja masentaa jo tuleva työviikko ja loputtoman pitkältä tuntuva aika ennen seuraavaa viikonloppua. Tuntuu, ettei voi tehdä mitään kivaa, koska huomenna töihin. Sitä vaan odottaa v*tutuksissaan. Lapsena ei, silloin (80-90-luvut) sunnuntaisin leikittiin, pelattiin nintendoa, käytiin mummolassa, nähtiin ihan ulkona sattumalta naapurin kavereita ja lähdettiin siltä seisomalta extempore pulkkamäkeen moneksi tunniksi. Joskus toki oli kotisunnuntaitakin, jolloin saattoi yhtäkkiä ilman ennakkoilmoitusta pölähtää joku naapurin tai tuttavaperheen porukka kylään ja siinä meni taas ilta kivasti yhdessä. Luoja miten kiitollinen olen onnellisesta lapsuudestani. Nykyään vain v***ttaa ja tuntuu raskaalta kaikki eikä ole sellaista iloa, rakkautta, lämpöä, hauskaa, ELÄMÄÄ, kuin lapsena. Kunpa voisikin vielä sellaista kokea.

Nyt ne sunnuntait vasta ahdistavia ovat. Lapsuudessa ei. Ahdistaa duunit ma. 

Lapsuudenperheessä käytiin joka sunnuntai kyläilemässä jossain tai sitten kävi vieraita, ei ollut ankeaa.

Vierailija kirjoitti:

Voi muistan! Tv:stä tuli aina kaikkea super tylsiä sarjoja, joissa ei tapahtunut yhtään mitään. Esim. enkelin kosketus (touched by an angel) tai Amyn lailla (judging Amy).

Muistan todella elävästi löhöäväni sohvalla pakkokatsomassa noita sarjoja kun ei keksinyt muutakaan ja sen ahdistuksen tunteen kun halusi sen päivän vaan loppuvan.

Nyt tuntuu typerältä. Miksiköhän en pelannut vaikka pasianssia tai lähtenyt ulos.

Se jokapäiväinen TV-sarja jossa ei tapahtunut yhtään mitään oli nimeltään Testikuva xD

Vierailija kirjoitti:

Ne aikuisten pyhien hiihtokisojen seuraamiset olivat jotain mitä en ymmärtänyt. Se kilke, kalke ja häly on jäänyt ikuisesti mieleen. Olivat ukille tärkeitä.

Onneksi tv:ssä oli älytty ajoittaa lastenohjelmat eri aikaan, muuten aikuisten mäkiviikot olisivat menneet edelle. Talossa oli vain 1 kusinen kuvaputkitelkku.

Meille tuli väri-tv mielestäni aika varhaisessa vaiheessa - joskus 70-luvun alussa - eikä mikään japanilainen ovisilmä vaan kunnon 26-tuumainen Salora. Eipä tuota lapsena osannut ihmetellä vaikka kyläpaikoissa taisi vielä pitkään yleensä olla pienempi mustavalkoinen.

Vuosia sitten jo aikuistuneena piti auttaa joidenkin tärkeiden paperien metsästämisessä ja siinä sivussa tuli löydettyä kätkö 70-luvun palkka- ja takuukuitteja. Hämmästys oli suuri, kun huomasin, että em. Saloran hinta oli ollut monin kertainen faijan kk-palkkaan nähden - oliko se nyt jotekin niin, että tv:n hinta oli 4 numeroinen luku ja palkka 3 numeroinen - ei muistaakseni ihan 10-kertainen ero, mutta ei kai paljoa vaillekaan.

Tulipa vaan mieleen, että onkohan siitä ollut aikoinaan kovatkin "perhepoliittiset neuvottelut", jos ja kun faija on kotiin tullessaan pamauttanut, että kävinpä ostamassa uuden töllön... Meillä ei meinaan ollut ikinä rahaa liikaa mihinkään (faija varastomies, mutsi konttoristi ja kaksi lasta) - varsinkaan sen jälkeen, kun vanhemmat ostivat ensiasunnon ja niskaan pärähtivät puolivuosittaiset aravalainan lyhennykset.

No, näkyihän siitä 26-tuumaisesta Salorasta ölymppiälaiset, mäkiviikot, valioliigaottelut ja muut ihan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Eipä ollut sunnuntaisin tylsää lapsuudessa. Nykyään aikuisena on, kun ahdistaa ja v*****aa ja ärsyttää ja masentaa jo tuleva työviikko ja loputtoman pitkältä tuntuva aika ennen seuraavaa viikonloppua. Tuntuu, ettei voi tehdä mitään kivaa, koska huomenna töihin. Sitä vaan odottaa v*tutuksissaan. Lapsena ei, silloin (80-90-luvut) sunnuntaisin leikittiin, pelattiin nintendoa, käytiin mummolassa, nähtiin ihan ulkona sattumalta naapurin kavereita ja lähdettiin siltä seisomalta extempore pulkkamäkeen moneksi tunniksi. Joskus toki oli kotisunnuntaitakin, jolloin saattoi yhtäkkiä ilman ennakkoilmoitusta pölähtää joku naapurin tai tuttavaperheen porukka kylään ja siinä meni taas ilta kivasti yhdessä. Luoja miten kiitollinen olen onnellisesta lapsuudestani. Nykyään vain v***ttaa ja tuntuu raskaalta kaikki eikä ole sellaista iloa, rakkautta, lämpöä, hauskaa, ELÄMÄÄ, kuin lapsena. Kunpa voisikin vielä sellaista kokea.

Onko sulla perhettä tai kavereita? Pyydä tai mene kylään. Järjestä jotain kivaa puuhaa sunnuntaille, jotta voit unohtaa maanantain ajattelun. Urheilua, elokuviin, sarjamaratooni, raflaan syömään, pitkä lautapeli, yms.

Mulla oli myös sunnuntaiahdistus. Alkoi aina iltapäivällä. Mies alkoi sen tunnistaa ja puhua siitä. Mietittiin, että keksitään aina jotain puuhaa, niin ei pääse vitutus päälle. On toiminut.

Järkeilin, että mun sunnuntaiahdistus johtui lapsuuden sunnuntaista. Oli tylsää, urheilua telkkarissa, äiti kiukutteli, kun "piti" silittää iskän kauluspaitoja työviikkoa varten. Tai sitten jostain muusta.

varmasti lasten mielikuvitus on kehittynyt,kun ei ennen ollut tabletteja,kännyjä sun muita. Väriteevee nyt kuitenkin oli ja pari kanavaa,kun ei kolmosta vielä ollut.

Sunnuntai ja sunnuntai kirjoitti:

Jos nyt olisin lapsi, minua ahdistaisi Arto Nybergin tunnari. Ahdistaa jo ne ohjelman mainoksetkin viikolla.

Just Arto Nybergiin tiivistyy mulla nykyään aikuisiällä sunnuntain ahdistus. Ja siihen, että jostain kaukaa kuuluu vaan koiran haukuntaa, kuten joku aiemmin kirjoitti.

Isäni ja äitini halusivat aina sunnuntaisin lähteä metsään retkeilemään. Ei siinä mitään, mutta kun se sama asia tapahtui melkein joka ikinen sunnuntai ja säässä kuin säässä. On minulle jäänyt toki hyviäkin muistoja, kun ollaan esim. retkellä hiihdetty ja grillattu makkaraa.

Joo semmoinen ankea tunnelma kun piti olla läksyt tehty ja kouluviikko edessä. Katsoin kyllä välillä videoita ja pelasin Nintendoa, että ei ihan ankeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi muistan! Tv:stä tuli aina kaikkea super tylsiä sarjoja, joissa ei tapahtunut yhtään mitään. Esim. enkelin kosketus (touched by an angel) tai Amyn lailla (judging Amy).

Muistan todella elävästi löhöäväni sohvalla pakkokatsomassa noita sarjoja kun ei keksinyt muutakaan ja sen ahdistuksen tunteen kun halusi sen päivän vaan loppuvan.

Nyt tuntuu typerältä. Miksiköhän en pelannut vaikka pasianssia tai lähtenyt ulos.

Se jokapäiväinen TV-sarja jossa ei tapahtunut yhtään mitään oli nimeltään Testikuva xD

Testikuva voittaa mennen tullen nykyiset pskaohjelmat: Jenkki-sitcomit tai Putous, melkein Mensa..jne.

Vierailija kirjoitti:

No ei ollut mikään auki, eikä edes ollut lähellä kauppaa. Televisiossa kaksi kanavaa joista tuli harvakseltaan mitään katsottavaa. Saattoi olla että siinä välillä tuli joku tylsempi hetki.

Televisiota ei edes ollut kaikissa kotitaloksissa. Ei meilläkään. Muutamia kertoja naaputin vanhapiika halusi, että tullaan katsomaan jotain suomalaista elokuvaa, jossa oli Tauno Palo tai Leif Wagner. Ja mitin sitä tietysti ottaa nuotin lapsista mukaan, eihän sitä voinut jättää kotiin vahhempien sisarusten kanssa...Miksihän? Ikävä siellä naapurissa oli, tunkkainen vanhapiikailma.

Kotona meillä oli Salora putkiradio. Aika mustavalkoinen senkin tarjonta. Sunnuntaisin vaan "kirkonmenoja" , virsiä, hurkasta ns musiikkia. Eikä ollut hääviä arkisinkaan, joko ooppra-akkakääpä kirkui falsettiäänellä. Kumma, että minustakin jonkinlainen normaali ihminen kaikesta huolimatta tuli.

Jos nykylapsilla olisi viikko tuollaista vaikka kesälomalla, ne saisi heti 15 diagnoosia, passituksen suljetulle ja eläkepaperit loppuiäksi lapsuudesta alkaen.

Vierailija kirjoitti:

Sunnuntai joa sunnuntai kirjoitti:

Jos nyt olisin lapsi, minua ahdistaisi Arto Nybergin tunnari. Ahdistaa jo ne ohjelman mainoksetkin viikolla.

Just Arto Nybergiin tiivistyy mulla nykyään aikuisiällä sunnuntain ahdistus. Ja siihen, että jostain kaukaa kuuluu vaan koiran haukuntaa, kuten joku aiemmin kirjoitti.

Nyberg on kyllä paha. Kun tunnari soi, tietää varmuudella, että peli on menetetty ja työviikko on armotta edessä. Meidän huushollissa pidetään nykyään tarkkaan huolta, että tvkanava pysyy sunnuntaisin pois Nybergin kanavalta, ettei vahingossakaan tarvii kuulla sitä ahdistavaa renkutusta.