Kuka muistaa sunnuntaiden ahdistavan ja tylsän tunnelman lapsuudessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajoittaisen tylsyyden muistan 70-luvulta, en ahdistavuutta. Se ei ollut ahdistavaa aikaa olla lapsi.

Mitä me tehtiin viikonloppuisin? Täytyy ihan muistella ankarasti.

Käytiin satamassa raaputtamassa purjeveneenpohjaa, valtava savotta joka kevät, käytiin lentämässä, pelattiin sählyä, ajettiin autorataa, hengailtiin kavereiden kanssa kartsalla, pyöräiltiin, laskettiin Stigalla.

Merisää ja metronomin tikitys oli tylsää. Aikalaiset tietävät metronomin tikityksen!

Vasemmasta kaiuttimesta kuuluu merkonomin hihitystä. Oli senaikainen vitsi.

Ei minun mielestä sunnuntaisin ollut mitenkään tylsää. Oltiin kavereiden kanssa ja hyvin saatiin aika kulumaan ilman nettiä tai kännyköitä. Enimmäkseen luuhailtiin hevostalleilla tmv. 

Liian hyvin. Olin lähes koko ala-asteen ajan koulukiusattu, niin sunnuntait olivat kiduttavaa odotusta tulevaan kouluviikkoon. Työelämässä ei ole vuosiin ollut sunnuntaisin ensimmäisenä mielessä mitäköhän pahaa maanantaina tapahtuu.

Äiti hylkäsi minut vauvana, Sain asua isän vanhempien kanssa. Pappa hakkasi mummoa ja olin piilossa ison kiven takana yöpuvussani.

Ai siitäkö se jokaviikonloppuinen kyläily sukulaisissa ym johtui...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sunnuntai joa sunnuntai kirjoitti:

Jos nyt olisin lapsi, minua ahdistaisi Arto Nybergin tunnari. Ahdistaa jo ne ohjelman mainoksetkin viikolla.

Just Arto Nybergiin tiivistyy mulla nykyään aikuisiällä sunnuntain ahdistus. Ja siihen, että jostain kaukaa kuuluu vaan koiran haukuntaa, kuten joku aiemmin kirjoitti.

Nyberg on kyllä paha. Kun tunnari soi, tietää varmuudella, että peli on menetetty ja työviikko on armotta edessä. Meidän huushollissa pidetään nykyään tarkkaan huolta, että tvkanava pysyy sunnuntaisin pois Nybergin kanavalta, ettei vahingossakaan tarvii kuulla sitä ahdistavaa renkutusta.

Osuit naulan kantaan! Nybergiin asti pystyy vielä jotenkin huijaamaan itseään että viikonloppua on muka vielä jäljellä. Nybergin alkaessa kylmä totuus valkenee.

Tylsää? Töitä tehtiin aina, puunkannot, lehmät, koiranlenkitykset, ruuat, vedenkanto, talvella metsätyöt, lumityöt yms ja kesällä rikkaruohon kitkemiset, kivien keruu pelloilta, kesätyö paikassa pitkää päivää ja kotio taas ja koko ajan vaikka mitä hommaa, töitä töitä töitä...lähin kioski 11km päässä kauppa 15km ja pyörällä menin, kävelin koulu matkoja 6,5km koko ala asteen. Kouluun kannoin puita kun uunit lämmitettiin ala asteella.

Toisaalta kunto oli ihan hyvä, ei ole enää kun ihan sökönä koko kroppa.

Käytin sunnuntaisin hautausmaalla kävelyllä. Jos ei oltu mökillä.

Olen selvästi asunut ihan väärässä perheessä. Olisin tykännyt katsoa lauantaina brittifudista ja sunnuntaina formulaa. Isä oli kuitenkin sellainen runopoika ja tyttöjen iskä, että telkkarista tuli vaan jotain luonto-ohjelmia tai musiikkia.

Eno sitten joskus hoksasi, että minä tykkään urheilusta. Hän osti meille matkatelevision ja opetti minut, 9-vuotiaan tytön, tekemään pitkävetoa! Minä tein veikkaukseni ja eno kävi viemässä kiskalle. Ei tainnut voittoja paljoa kertyä, mutta voi että se oli kivaa.

Formuloiden katsomista piti odottaa melkein aikuisiälle. Ei se suomalaisten menestyminen ollut mikään juttu minulle vaan ennemminkin eri maiden "näkeminen" ja dramatiikka.

Mutta noista sunnuntaista vielä.. Inspector Gadegetia katsoin, söin muroja, pidin eläintossuja ja katsoin Joka kodin asuntomarkkinoita. Siitä inspiroituneena piirtelin sitten pohjapiirrustuksia. Hain myös kioskilta asunto-esitteitä. Taisin olla aika yksinäinen ja sunnuntait oli meillä varmaan rentoja ja todella vapaita. Vanhemmat oli krapuloissaan (ei alkoholismia, mutta kosteat lauantait oli meillä vakio ja vieraita kävi).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajoittaisen tylsyyden muistan 70-luvulta, en ahdistavuutta. Se ei ollut ahdistavaa aikaa olla lapsi.

Mitä me tehtiin viikonloppuisin? Täytyy ihan muistella ankarasti.

Käytiin satamassa raaputtamassa purjeveneenpohjaa, valtava savotta joka kevät, käytiin lentämässä, pelattiin sählyä, ajettiin autorataa, hengailtiin kavereiden kanssa kartsalla, pyöräiltiin, laskettiin Stigalla.

Merisää ja metronomin tikitys oli tylsää. Aikalaiset tietävät metronomin tikityksen!

Vasemmasta kaiuttimesta kuuluu merkonomin hihitystä. Oli senaikainen vitsi.

Siskoni, nykyään taidemaalari, on erittäin mainio piirtämään myös  pilakuvia.

 Hän  (silloin 16-vuotias) piirsi sanomalehden kulmaan karikatyyrin merkonomin hihityksestä:  Vaaleatukkainen missinnäköinen neiti  ja puhekuplassa hihitystä.

Muutenkin meillä oli tapana piirrellä kaikkien lehtien marginaalit täyteen piirroksia, vaikka piirustuspaperia oli yllinkyllin.

Vierailija kirjoitti:

Käytin sunnuntaisin hautausmaalla kävelyllä. Jos ei oltu mökillä.

Hautausmaalla kävely on todell....antoisaa, eikun kiehtovaa...ei nyt sekään ole oikea sana...! Etsitään mahdollisimman vanhoja hautoja ja mietiään vaikka lapsen haudalla, mitkä mahtoi olla kuolinsyy.

Kerrankin on hiljainen paikka ja tekee mieli puhua hiljaisella äänellä.

En osannut nyt löytää oikeita sanoja.

Vierailija kirjoitti:

Muistan! Olipa sattuma tämä keskustelu, kun just toissapäivänä muistelin lapsuuden sunnuntaipäiviä. Formulat oli ylivoimaisesti kaikista pahin, mulle tulee vieläkin sellainen lievä ahdistuksen aalto, kun esimerkiksi urheilu-uutisissa kuulen pienenkin pätkän sitä autojen metelin ja selostuksen yhteensekoittunutta kakofoniaa. En kyllä mistään muustakaan penkkiurheilusta tykännyt, voi luoja jotkut Keski-Europpan mäkiviikot, tuntitolkulla maailman tylsintä urheilulajia, ja piti olla hiljaa, kun tärkeintä siinä mäkihypyn katsomisessa kai on kuulla se selostus eikä nähdä niitä tapahtumia. 

Eiks sua päästetty ulos lapsena?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sunnuntai joa sunnuntai kirjoitti:

Jos nyt olisin lapsi, minua ahdistaisi Arto Nybergin tunnari. Ahdistaa jo ne ohjelman mainoksetkin viikolla.

Just Arto Nybergiin tiivistyy mulla nykyään aikuisiällä sunnuntain ahdistus. Ja siihen, että jostain kaukaa kuuluu vaan koiran haukuntaa, kuten joku aiemmin kirjoitti.

Nyberg on kyllä paha. Kun tunnari soi, tietää varmuudella, että peli on menetetty ja työviikko on armotta edessä. Meidän huushollissa pidetään nykyään tarkkaan huolta, että tvkanava pysyy sunnuntaisin pois Nybergin kanavalta, ettei vahingossakaan tarvii kuulla sitä ahdistavaa renkutusta.

Osuit naulan kantaan! Nybergiin asti pystyy vielä jotenkin huijaamaan itseään että viikonloppua on muka vielä jäljellä. Nybergin alkaessa kylmä totuus valkenee.

kuka on nyberg?

Oi, klassikko: raivosiirtyminen autoon, jossa jo valmiiksi ankealla fiiliksellä matkattiin kylään teeskentelemään perheidylliä, jossa äidillä oli erityisen lahjakas rooli.

Muistan ja etenkin sen, että melkein maalla ei tapahtunut sunnuntaina yhtään mitään. Niin ankeaa oli kuin olla ja voi. Kaupat kiinni, kirjastot kiinni, mitään tekemistä ei ollut, vanhemmat ei vieny mihinkään. Oltiin vaan ja möllötettiin. 

Mutta eikös tuo sunnuntai ollut joku kirkon väen lepopäivä. Sittemmin en enää kirkkoon ole kuulunut ja meillä tämä "lepopäivä" tarkoittaa urheilua, kaikenlaista puuhailua lasten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kaipaan entisajan pyhäsunnuntaita.

Sama. Meillä oli viikonloput ja sunnuntait maatilalla jotenkin ihania. Talo oli lämmin, äiti ja isot sisarukset teki hyviä syötäviä, isä touhus tallissa hevostensa kanssa, veli korjasi autoja tallissa, vanhemman siskon perhe lapsineen tuli käymään ja olivat yötä kun tulivat kauempaa, saunottiin lauantaina, jännitettiin lottoa, aikuiset kertoi jänniä tapahtumia ym. kuulemiaan ihmeellisyyksiä, käytiin porukalla isossa kaupassa....

Kaikella oli tarkoitus ja toisiamme kunnioitettiin ja tarvittiin ja se pyhä päivän iltapäivän rauha kiireisen viikon jälkeen lätyn paistoineen muistuu aina mieleen usein omassa kodissa perheeni kanssa.

Tämä mukava muisto voisi olla tietysti kenen tahansa muistelus.

Jotenkin tulee silti mieleen, oletteko Suomen romaneja?  Ja tämä kysymykseni aivan kunnioituksella romaneja kohtaan.

Tuo isän hevostalli, siskon perheen yökyläily ja aikuisten tarinointi ja suullisen perinteen jakaminen.

Myös toisten kunnioitus ja yhteisöllisyys, tuntuu korostuvan hienosti. 

Kirjoitat mukavasta viikonlopusta  vahvan suvun ja perheen kesken.

Kyllä muistan. Maija Mehiläisen tunnusmusiikista tulee mieleen pimeät sunnuntai-illat ja tietoisuus siitä, että aamulla pitää jaksaa nousta kouluun

Sunnuntaisi-iltaisin tuli telkkarista Amazing race. Voi sitä ankeutta.

No en muista lapsuudesta tylsiä sunnunyaita. Ehkä su ilta oli ärsyttävä ku tiesi että aamulla pitää lähtee kouluun ja ois ehkä pitäny lukee kokeisiin ja evvk.

Mutta nykyään keski-ikäisenä yksin eläjänä sunnuntait on jostain syystä ihan hiton ahdistavia. Jos ei ole tiedossa heti aamupäivästä jotain aktiviteettia (niinkun yleensä ei ole), niin alkaa heti se tuskailu, angstaaminen, alakuloiset ajatukset ja niiden aikojen muistelu kun olin vielä onnellinen. Saan itseni monesti itkemään sunnuntaisin. En tiedä mistä johtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sunnuntai joa sunnuntai kirjoitti:

Jos nyt olisin lapsi, minua ahdistaisi Arto Nybergin tunnari. Ahdistaa jo ne ohjelman mainoksetkin viikolla.

Just Arto Nybergiin tiivistyy mulla nykyään aikuisiällä sunnuntain ahdistus. Ja siihen, että jostain kaukaa kuuluu vaan koiran haukuntaa, kuten joku aiemmin kirjoitti.

Nyberg on kyllä paha. Kun tunnari soi, tietää varmuudella, että peli on menetetty ja työviikko on armotta edessä. Meidän huushollissa pidetään nykyään tarkkaan huolta, että tvkanava pysyy sunnuntaisin pois Nybergin kanavalta, ettei vahingossakaan tarvii kuulla sitä ahdistavaa renkutusta.

Osuit naulan kantaan! Nybergiin asti pystyy vielä jotenkin huijaamaan itseään että viikonloppua on muka vielä jäljellä. Nybergin alkaessa kylmä totuus valkenee.

kuka on nyberg?

Nyt sinä häpiä ja mäne komeroon hapiämmään lissee.