Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut suuttuu, kun sanon olevani isätön?
28.01.2023 |
Minulla ei ole koskaan ollut isää, vaikka se ihminen samassa asunnossani asuikin silloin kun olin lapsi. Mutta sitä ihmistä ei voi tekojensa takia sanoa isäksi, enkä ole varhaislapsuuden jälkeen sanonutkaan. Meillä ei ole koskaan ollut mitään vanhemman ja lapsen välisen suhteen kaltaista suhdetta, täysin vieras ihminen.
Miksi silti jotkut suuttuu siitä kun sanon, että minulla ei ole ollut koskaan isää?
Yleensä nämä ovat sellaisia, joilla on ainakin ollut molemmat hyvät vanhemmat.
Kommentit (907)
En tiedä missä on määritelty sana "isä," mutta varmasti jossain. Ja aivan varmasti sitä ei ole määritelty niin, että "isä" tarkoittaa hyvää ja lapsen elämässä kiinteästi ja rakastavasti olevaa ja toimivaa miespuolista ja siis myös lapsen siittäjää.
Koska isä -sanaan ei voi määrittää minkäänlaista adjektiivia. Isä voi olla ihan millainen tahansa.
Isä on se henkilö, jonka siemenestä ja äidin munasolusta lapsi sai alkunsa.
Tunneperäisesti näihin sanoihin, isä ja äiti, voi liittää mitä tahansa.
Suomenkielessä kun ei taida olla sanaa, joka merkitsisi miestä, joka siitti lapsen, mutta ei ole tämän kanssa tekemisissä, paitsi sana "isä."
Eli syyttäkää suomenkieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä missä on määritelty sana "isä," mutta varmasti jossain. Ja aivan varmasti sitä ei ole määritelty niin, että "isä" tarkoittaa hyvää ja lapsen elämässä kiinteästi ja rakastavasti olevaa ja toimivaa miespuolista ja siis myös lapsen siittäjää.
Koska isä -sanaan ei voi määrittää minkäänlaista adjektiivia. Isä voi olla ihan millainen tahansa.
Isä on se henkilö, jonka siemenestä ja äidin munasolusta lapsi sai alkunsa.
Tunneperäisesti näihin sanoihin, isä ja äiti, voi liittää mitä tahansa.
Suomenkielessä kun ei taida olla sanaa, joka merkitsisi miestä, joka siitti lapsen, mutta ei ole tämän kanssa tekemisissä, paitsi sana "isä."
Eli syyttäkää suomenkieltä.
Eli lahjasukusoluilla alkunsa saaneiden lasten vanhemmilla ei ole lapsia lainkaan?
No jopas.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä missä on määritelty sana "isä," mutta varmasti jossain. Ja aivan varmasti sitä ei ole määritelty niin, että "isä" tarkoittaa hyvää ja lapsen elämässä kiinteästi ja rakastavasti olevaa ja toimivaa miespuolista ja siis myös lapsen siittäjää.
Koska isä -sanaan ei voi määrittää minkäänlaista adjektiivia. Isä voi olla ihan millainen tahansa.
Isä on se henkilö, jonka siemenestä ja äidin munasolusta lapsi sai alkunsa.
Tunneperäisesti näihin sanoihin, isä ja äiti, voi liittää mitä tahansa.
Suomenkielessä kun ei taida olla sanaa, joka merkitsisi miestä, joka siitti lapsen, mutta ei ole tämän kanssa tekemisissä, paitsi sana "isä."
Eli syyttäkää suomenkieltä.
Harvassa perheessä varmaan lapset saa alkunsa isän ja tämän äidin sukusoluista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkusieluista jumiutumista.
Jos ystäväni jota käytettiin hyväksi lapsuudessa olisi sanonut itseään isättömäksi jo ennen tämän ihmissaastan kuolemaa, niin ei minulle ainakaan olisi tullut mieleenkään tarttua tuohon sanaan ja alkaa vänkäämään, että et voi sanoa noin kun sun isä on elossa.
Tosi ymmärtäväinen ja empaattinen kuva tulee ihmisestä, joka olisi tehnyt niin. Varmasti oikea superystävä muutenkin.
Joiltain autisminkirjon henkilöiltä sen ehkä voisi ainakin aluksi ymmärtää, että he eivät asiaa normaalilla tavalla ymmärrä.
Totta kai sinun tehtäväsi on tukea ystävääsi. Vaikka ystäväsi ajattelisi todellisen isänsä olevan yksisarvinen, on sinulta hienotunteista uskoa asia, joka selvästikin on herkkä hänelle.
Mutta yleisellä tasolla tällaiset pohdinnat eivät kiinnosta ihmisiä. Jos esimerkiksi sinulla on harvinainen sukunimi Y, ja joku kysyy small talkina, että mahdatko olla X. Y:n sukulainen, niin on asiallista kertoa, että kyllä olen hänelle sukua, ja sain sukunimeni biologiselta isältäni Z.Y:ltä, mutta en ole yhteydessä häneen. Se riittää useimmille ihmisille, ja on aivan turhaa rasittaa tuntemattomia sillä, koetko kyseisen henkilön isäksesi vai et.
Autisminkirjoon kuuluva ehkä saattaa kokea velvollisuudekseen selvittää asian perin pohjin, mutta ihan oikeasti ihmisiä ei kiinnosta toisten emotionaalinen suhde, vaan small talkissa kyseessä on aivan arkinen sukulaisuus tai esimerkiksi juhlapyhäsuunnitelmat.
Miksi pitäisi sanoa saaneensa sukunimen biologiselta isältä ja vielä selvittää, ettei ole yhteydessä häneen?
Jos joku kysyy onko sukua, miksei tälle kysyjälle riitä vaan vastaus joo toi ei?
Riittää totta kai sekin. Pääasia ettei jumitu selittämään miten on isätön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoisen jännittävää kuinka isättömäksi tunteva ei saa tuntea itseään isättömäksi. Mitähän tapahtuisi jos keskustelisimme äideistä jotka fyysisesti ovat olleet läsnä mutta eivät henkisesti ja sanoisi itseään äidittömäksi?
Aika tulista keskustelua on ollut.
Apn alkuperäinen kysymys on täten tullut toteen näytetyksi, jotkut vetää herneen todella syvälle eivätkä voi ymmärtää mitä ilman isää kasvanut tuntee ja kokee. Ei hyväksytä tosiasiaa että se mies joka asuu meillä, vain asuu meillä ilman läsnäoloa.Jatketaan.
Toki isättömäksi itsensä tunteva saa tuntea itsensä isättömäksi, mutta samanaikaisesti muut saavat kertoa, että faktuaalisesti hän ei ole isätön, jos isä on asunut samassa perheessä. Kokemus on asia erikseen, eikä tässä väheksytä tätä kokemusta.
Mutta entä jos samainen henkilö tuntisi itsensä Mannerheimiksi? Toki on huomaavaista, että ainakin hänen lähipiirinsä kunnioittaa tätä tunnetta ja kutsuu häntä vaikkapa Marskiksi. Mutta onko kohtuullista odottaa, että tuntemattomat ihmiset lähtevät mukaan hänen käsitykseensä? Ja eikö lähipiiri ole lopulta se, jonka ymmärryksellä on väliä?
Totta kai saa kertoa vaikka itseään isättömäksi sanovalle isänsä raiskaamalle ihmiselle, että faktuaalisesti tämä ei ole isätön, mutta eri asia, onko siinä mitään järkeä tai sille mitään tarvetta.
Toki joillain voi olla niin kova tarve päteä asiassa, että menevät näin ihan todella sanomaan.
Aika puistattava ajatus, tosin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkusieluista jumiutumista.
Jos ystäväni jota käytettiin hyväksi lapsuudessa olisi sanonut itseään isättömäksi jo ennen tämän ihmissaastan kuolemaa, niin ei minulle ainakaan olisi tullut mieleenkään tarttua tuohon sanaan ja alkaa vänkäämään, että et voi sanoa noin kun sun isä on elossa.
Tosi ymmärtäväinen ja empaattinen kuva tulee ihmisestä, joka olisi tehnyt niin. Varmasti oikea superystävä muutenkin.
Joiltain autisminkirjon henkilöiltä sen ehkä voisi ainakin aluksi ymmärtää, että he eivät asiaa normaalilla tavalla ymmärrä.
Totta kai sinun tehtäväsi on tukea ystävääsi. Vaikka ystäväsi ajattelisi todellisen isänsä olevan yksisarvinen, on sinulta hienotunteista uskoa asia, joka selvästikin on herkkä hänelle.
Mutta yleisellä tasolla tällaiset pohdinnat eivät kiinnosta ihmisiä. Jos esimerkiksi sinulla on harvinainen sukunimi Y, ja joku kysyy small talkina, että mahdatko olla X. Y:n sukulainen, niin on asiallista kertoa, että kyllä olen hänelle sukua, ja sain sukunimeni biologiselta isältäni Z.Y:ltä, mutta en ole yhteydessä häneen. Se riittää useimmille ihmisille, ja on aivan turhaa rasittaa tuntemattomia sillä, koetko kyseisen henkilön isäksesi vai et.
Autisminkirjoon kuuluva ehkä saattaa kokea velvollisuudekseen selvittää asian perin pohjin, mutta ihan oikeasti ihmisiä ei kiinnosta toisten emotionaalinen suhde, vaan small talkissa kyseessä on aivan arkinen sukulaisuus tai esimerkiksi juhlapyhäsuunnitelmat.
Miksi pitäisi sanoa saaneensa sukunimen biologiselta isältä ja vielä selvittää, ettei ole yhteydessä häneen?
Jos joku kysyy onko sukua, miksei tälle kysyjälle riitä vaan vastaus joo toi ei?
Riittää totta kai sekin. Pääasia ettei jumitu selittämään miten on isätön.
Sekö se pääpointti onkin? Että joku toinen ei kestä kuulla, kun joku sanoo itseään isättömäksi?
Eipä vähän itsekäs suhtautuminen.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä missä on määritelty sana "isä," mutta varmasti jossain. Ja aivan varmasti sitä ei ole määritelty niin, että "isä" tarkoittaa hyvää ja lapsen elämässä kiinteästi ja rakastavasti olevaa ja toimivaa miespuolista ja siis myös lapsen siittäjää.
Koska isä -sanaan ei voi määrittää minkäänlaista adjektiivia. Isä voi olla ihan millainen tahansa.
Isä on se henkilö, jonka siemenestä ja äidin munasolusta lapsi sai alkunsa.
Tunneperäisesti näihin sanoihin, isä ja äiti, voi liittää mitä tahansa.
Suomenkielessä kun ei taida olla sanaa, joka merkitsisi miestä, joka siitti lapsen, mutta ei ole tämän kanssa tekemisissä, paitsi sana "isä."
Eli syyttäkää suomenkieltä.
Ihan tosissaan alat lahjasukusoluista syntyneelle selittää, miten tämän isä ei ole tämän isä, vaan se sukusolulahjoittaja? Tai väittää, että tämä ei voi sanoa isäänsä isäksi, koska tämä ei ole henkilön isä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkusieluista jumiutumista.
Jos ystäväni jota käytettiin hyväksi lapsuudessa olisi sanonut itseään isättömäksi jo ennen tämän ihmissaastan kuolemaa, niin ei minulle ainakaan olisi tullut mieleenkään tarttua tuohon sanaan ja alkaa vänkäämään, että et voi sanoa noin kun sun isä on elossa.
Tosi ymmärtäväinen ja empaattinen kuva tulee ihmisestä, joka olisi tehnyt niin. Varmasti oikea superystävä muutenkin.
Joiltain autisminkirjon henkilöiltä sen ehkä voisi ainakin aluksi ymmärtää, että he eivät asiaa normaalilla tavalla ymmärrä.
Totta kai sinun tehtäväsi on tukea ystävääsi. Vaikka ystäväsi ajattelisi todellisen isänsä olevan yksisarvinen, on sinulta hienotunteista uskoa asia, joka selvästikin on herkkä hänelle.
Mutta yleisellä tasolla tällaiset pohdinnat eivät kiinnosta ihmisiä. Jos esimerkiksi sinulla on harvinainen sukunimi Y, ja joku kysyy small talkina, että mahdatko olla X. Y:n sukulainen, niin on asiallista kertoa, että kyllä olen hänelle sukua, ja sain sukunimeni biologiselta isältäni Z.Y:ltä, mutta en ole yhteydessä häneen. Se riittää useimmille ihmisille, ja on aivan turhaa rasittaa tuntemattomia sillä, koetko kyseisen henkilön isäksesi vai et.
Autisminkirjoon kuuluva ehkä saattaa kokea velvollisuudekseen selvittää asian perin pohjin, mutta ihan oikeasti ihmisiä ei kiinnosta toisten emotionaalinen suhde, vaan small talkissa kyseessä on aivan arkinen sukulaisuus tai esimerkiksi juhlapyhäsuunnitelmat.
Miksi pitäisi sanoa saaneensa sukunimen biologiselta isältä ja vielä selvittää, ettei ole yhteydessä häneen?
Jos joku kysyy onko sukua, miksei tälle kysyjälle riitä vaan vastaus joo toi ei?
Riittää totta kai sekin. Pääasia ettei jumitu selittämään miten on isätön.
Sekö se pääpointti onkin? Että joku toinen ei kestä kuulla, kun joku sanoo itseään isättömäksi?
Eipä vähän itsekäs suhtautuminen.
Minusta taas on pikkuisen itsekästä alkaa selvittää emotionaalisia taakkojaan tuntemattomille. Jos joku kysyy, että oletko sinä sitä Käkkäräisen Jaken sukua, hänelle riittää vastaukseksi kyllä tai ei. Jos hän innostuu etsimään yhteisiä tuttavia Käkkäränkylältä, hänelle riittää vastaukseksi vaikkapa että en ole juuri ollut tekemisissä Käkkäräisen puolen sukulaisten kanssa.
Mutta missään nimessä tämä henkilö ei kysynyt sitä, että oletko saanut osaksesi emotionaalisesti tyydyttävää isyyttä Käkkäräisen Jaken pojanpojalta. Häntä ei kiinnosta, eikä kulttuuriimme kuulu noita selvitellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkusieluista jumiutumista.
Jos ystäväni jota käytettiin hyväksi lapsuudessa olisi sanonut itseään isättömäksi jo ennen tämän ihmissaastan kuolemaa, niin ei minulle ainakaan olisi tullut mieleenkään tarttua tuohon sanaan ja alkaa vänkäämään, että et voi sanoa noin kun sun isä on elossa.
Tosi ymmärtäväinen ja empaattinen kuva tulee ihmisestä, joka olisi tehnyt niin. Varmasti oikea superystävä muutenkin.
Joiltain autisminkirjon henkilöiltä sen ehkä voisi ainakin aluksi ymmärtää, että he eivät asiaa normaalilla tavalla ymmärrä.
Totta kai sinun tehtäväsi on tukea ystävääsi. Vaikka ystäväsi ajattelisi todellisen isänsä olevan yksisarvinen, on sinulta hienotunteista uskoa asia, joka selvästikin on herkkä hänelle.
Mutta yleisellä tasolla tällaiset pohdinnat eivät kiinnosta ihmisiä. Jos esimerkiksi sinulla on harvinainen sukunimi Y, ja joku kysyy small talkina, että mahdatko olla X. Y:n sukulainen, niin on asiallista kertoa, että kyllä olen hänelle sukua, ja sain sukunimeni biologiselta isältäni Z.Y:ltä, mutta en ole yhteydessä häneen. Se riittää useimmille ihmisille, ja on aivan turhaa rasittaa tuntemattomia sillä, koetko kyseisen henkilön isäksesi vai et.
Autisminkirjoon kuuluva ehkä saattaa kokea velvollisuudekseen selvittää asian perin pohjin, mutta ihan oikeasti ihmisiä ei kiinnosta toisten emotionaalinen suhde, vaan small talkissa kyseessä on aivan arkinen sukulaisuus tai esimerkiksi juhlapyhäsuunnitelmat.
Miksi pitäisi sanoa saaneensa sukunimen biologiselta isältä ja vielä selvittää, ettei ole yhteydessä häneen?
Jos joku kysyy onko sukua, miksei tälle kysyjälle riitä vaan vastaus joo toi ei?
Riittää totta kai sekin. Pääasia ettei jumitu selittämään miten on isätön.
Sekö se pääpointti onkin? Että joku toinen ei kestä kuulla, kun joku sanoo itseään isättömäksi?
Eipä vähän itsekäs suhtautuminen.
Minusta taas on pikkuisen itsekästä alkaa selvittää emotionaalisia taakkojaan tuntemattomille. Jos joku kysyy, että oletko sinä sitä Käkkäräisen Jaken sukua, hänelle riittää vastaukseksi kyllä tai ei. Jos hän innostuu etsimään yhteisiä tuttavia Käkkäränkylältä, hänelle riittää vastaukseksi vaikkapa että en ole juuri ollut tekemisissä Käkkäräisen puolen sukulaisten kanssa.
Mutta missään nimessä tämä henkilö ei kysynyt sitä, että oletko saanut osaksesi emotionaalisesti tyydyttävää isyyttä Käkkäräisen Jaken pojanpojalta. Häntä ei kiinnosta, eikä kulttuuriimme kuulu noita selvitellä.
Tuossa voi myös vastata ei.
Mutta mitä emotionaalisten taakkojen selvittämistä tuntemattomille siinä on, jos joku sanoo vain olevansa isätön esimerkiksi tilanteessa, missä puhutaan isänpäivästä?
"Tapaatko isääsi isänpäivänä?"
"En, mulla ei ole isää."
"Okei."
Mitä emotionaalisia taakkoja tälle kysyjälle tässä tilanteessa selvitetään kysyjälle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen sanonut lähes koko elämäni olevani isätön.
Yleisesti se ei ole ollut ihmisille ongelma.
Isäni kuoli ollessani 14. Miten kukaan jonka ei ole kuollut voi sanoa olevansa isätön? Vaikka isä on millainen ihminen, se on kuiten sun ainoa isäsi. Ihmissuhteissa riitaan ja huonoihin väleihin tarvii aina kaksi ihmistä. Ei kukaan isä voi tehdä mitään semmoista mitä ei voi sopia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isäni kuoli ollessani 14. Miten kukaan jonka ei ole kuollut voi sanoa olevansa isätön? Vaikka isä on millainen ihminen, se on kuiten sun ainoa isäsi. Ihmissuhteissa riitaan ja huonoihin väleihin tarvii aina kaksi ihmistä. Ei kukaan isä voi tehdä mitään semmoista mitä ei voi sopia.
Onpas naiivi ja yksinkertainen maailmankatsomus.
Vierailija kirjoitti:
Isäni kuoli ollessani 14. Miten kukaan jonka ei ole kuollut voi sanoa olevansa isätön? Vaikka isä on millainen ihminen, se on kuiten sun ainoa isäsi. Ihmissuhteissa riitaan ja huonoihin väleihin tarvii aina kaksi ihmistä. Ei kukaan isä voi tehdä mitään semmoista mitä ei voi sopia.
Jepp, riitaahan ne pedojen lapsetkin vaan vanhempiensa kanssa haastaa, kun eivät jostain kumman syystä halua olla tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isäni kuoli ollessani 14. Miten kukaan jonka ei ole kuollut voi sanoa olevansa isätön? Vaikka isä on millainen ihminen, se on kuiten sun ainoa isäsi. Ihmissuhteissa riitaan ja huonoihin väleihin tarvii aina kaksi ihmistä. Ei kukaan isä voi tehdä mitään semmoista mitä ei voi sopia.
Oletpas ymmärtämätön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkusieluista jumiutumista.
Jos ystäväni jota käytettiin hyväksi lapsuudessa olisi sanonut itseään isättömäksi jo ennen tämän ihmissaastan kuolemaa, niin ei minulle ainakaan olisi tullut mieleenkään tarttua tuohon sanaan ja alkaa vänkäämään, että et voi sanoa noin kun sun isä on elossa.
Tosi ymmärtäväinen ja empaattinen kuva tulee ihmisestä, joka olisi tehnyt niin. Varmasti oikea superystävä muutenkin.
Joiltain autisminkirjon henkilöiltä sen ehkä voisi ainakin aluksi ymmärtää, että he eivät asiaa normaalilla tavalla ymmärrä.
Totta kai sinun tehtäväsi on tukea ystävääsi. Vaikka ystäväsi ajattelisi todellisen isänsä olevan yksisarvinen, on sinulta hienotunteista uskoa asia, joka selvästikin on herkkä hänelle.
Mutta yleisellä tasolla tällaiset pohdinnat eivät kiinnosta ihmisiä. Jos esimerkiksi sinulla on harvinainen sukunimi Y, ja joku kysyy small talkina, että mahdatko olla X. Y:n sukulainen, niin on asiallista kertoa, että kyllä olen hänelle sukua, ja sain sukunimeni biologiselta isältäni Z.Y:ltä, mutta en ole yhteydessä häneen. Se riittää useimmille ihmisille, ja on aivan turhaa rasittaa tuntemattomia sillä, koetko kyseisen henkilön isäksesi vai et.
Autisminkirjoon kuuluva ehkä saattaa kokea velvollisuudekseen selvittää asian perin pohjin, mutta ihan oikeasti ihmisiä ei kiinnosta toisten emotionaalinen suhde, vaan small talkissa kyseessä on aivan arkinen sukulaisuus tai esimerkiksi juhlapyhäsuunnitelmat.
Miksi pitäisi sanoa saaneensa sukunimen biologiselta isältä ja vielä selvittää, ettei ole yhteydessä häneen?
Jos joku kysyy onko sukua, miksei tälle kysyjälle riitä vaan vastaus joo toi ei?
Riittää totta kai sekin. Pääasia ettei jumitu selittämään miten on isätön.
Sekö se pääpointti onkin? Että joku toinen ei kestä kuulla, kun joku sanoo itseään isättömäksi?
Eipä vähän itsekäs suhtautuminen.
Minusta taas on pikkuisen itsekästä alkaa selvittää emotionaalisia taakkojaan tuntemattomille. Jos joku kysyy, että oletko sinä sitä Käkkäräisen Jaken sukua, hänelle riittää vastaukseksi kyllä tai ei. Jos hän innostuu etsimään yhteisiä tuttavia Käkkäränkylältä, hänelle riittää vastaukseksi vaikkapa että en ole juuri ollut tekemisissä Käkkäräisen puolen sukulaisten kanssa.
Mutta missään nimessä tämä henkilö ei kysynyt sitä, että oletko saanut osaksesi emotionaalisesti tyydyttävää isyyttä Käkkäräisen Jaken pojanpojalta. Häntä ei kiinnosta, eikä kulttuuriimme kuulu noita selvitellä.
Tuossa voi myös vastata ei.
Mutta mitä emotionaalisten taakkojen selvittämistä tuntemattomille siinä on, jos joku sanoo vain olevansa isätön esimerkiksi tilanteessa, missä puhutaan isänpäivästä?
"Tapaatko isääsi isänpäivänä?"
"En, mulla ei ole isää."
"Okei."
Mitä emotionaalisia taakkoja tälle kysyjälle tässä tilanteessa selvitetään kysyjälle?
Jos kysyjä jotenkin vaikka sattuisi tietämään Käkkäräisen Jaken ja sen, että hän on elossa, voi hänelle olla varsin hämmentävä tieto, että Käkkäräisen Jaken lapsi ei pidä isäänsä isänään.
Edelleen niin paljon helpommalla pääsisi, jos sanoisi että ei ole tekemisissä/yhteyksissä/väleissä/ ei tunne isäänsä kovin hyvin. Sitten itsekseen ja läheistensä kanssa voisi helliä isätöntä identiteettiään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkusieluista jumiutumista.
Jos ystäväni jota käytettiin hyväksi lapsuudessa olisi sanonut itseään isättömäksi jo ennen tämän ihmissaastan kuolemaa, niin ei minulle ainakaan olisi tullut mieleenkään tarttua tuohon sanaan ja alkaa vänkäämään, että et voi sanoa noin kun sun isä on elossa.
Tosi ymmärtäväinen ja empaattinen kuva tulee ihmisestä, joka olisi tehnyt niin. Varmasti oikea superystävä muutenkin.
Joiltain autisminkirjon henkilöiltä sen ehkä voisi ainakin aluksi ymmärtää, että he eivät asiaa normaalilla tavalla ymmärrä.
Totta kai sinun tehtäväsi on tukea ystävääsi. Vaikka ystäväsi ajattelisi todellisen isänsä olevan yksisarvinen, on sinulta hienotunteista uskoa asia, joka selvästikin on herkkä hänelle.
Mutta yleisellä tasolla tällaiset pohdinnat eivät kiinnosta ihmisiä. Jos esimerkiksi sinulla on harvinainen sukunimi Y, ja joku kysyy small talkina, että mahdatko olla X. Y:n sukulainen, niin on asiallista kertoa, että kyllä olen hänelle sukua, ja sain sukunimeni biologiselta isältäni Z.Y:ltä, mutta en ole yhteydessä häneen. Se riittää useimmille ihmisille, ja on aivan turhaa rasittaa tuntemattomia sillä, koetko kyseisen henkilön isäksesi vai et.
Autisminkirjoon kuuluva ehkä saattaa kokea velvollisuudekseen selvittää asian perin pohjin, mutta ihan oikeasti ihmisiä ei kiinnosta toisten emotionaalinen suhde, vaan small talkissa kyseessä on aivan arkinen sukulaisuus tai esimerkiksi juhlapyhäsuunnitelmat.
Miksi pitäisi sanoa saaneensa sukunimen biologiselta isältä ja vielä selvittää, ettei ole yhteydessä häneen?
Jos joku kysyy onko sukua, miksei tälle kysyjälle riitä vaan vastaus joo toi ei?
Riittää totta kai sekin. Pääasia ettei jumitu selittämään miten on isätön.
Sekö se pääpointti onkin? Että joku toinen ei kestä kuulla, kun joku sanoo itseään isättömäksi?
Eipä vähän itsekäs suhtautuminen.
Minusta taas on pikkuisen itsekästä alkaa selvittää emotionaalisia taakkojaan tuntemattomille. Jos joku kysyy, että oletko sinä sitä Käkkäräisen Jaken sukua, hänelle riittää vastaukseksi kyllä tai ei. Jos hän innostuu etsimään yhteisiä tuttavia Käkkäränkylältä, hänelle riittää vastaukseksi vaikkapa että en ole juuri ollut tekemisissä Käkkäräisen puolen sukulaisten kanssa.
Mutta missään nimessä tämä henkilö ei kysynyt sitä, että oletko saanut osaksesi emotionaalisesti tyydyttävää isyyttä Käkkäräisen Jaken pojanpojalta. Häntä ei kiinnosta, eikä kulttuuriimme kuulu noita selvitellä.
Tuossa voi myös vastata ei.
Mutta mitä emotionaalisten taakkojen selvittämistä tuntemattomille siinä on, jos joku sanoo vain olevansa isätön esimerkiksi tilanteessa, missä puhutaan isänpäivästä?
"Tapaatko isääsi isänpäivänä?"
"En, mulla ei ole isää."
"Okei."
Mitä emotionaalisia taakkoja tälle kysyjälle tässä tilanteessa selvitetään kysyjälle?Jos kysyjä jotenkin vaikka sattuisi tietämään Käkkäräisen Jaken ja sen, että hän on elossa, voi hänelle olla varsin hämmentävä tieto, että Käkkäräisen Jaken lapsi ei pidä isäänsä isänään.
Edelleen niin paljon helpommalla pääsisi, jos sanoisi että ei ole tekemisissä/yhteyksissä/väleissä/ ei tunne isäänsä kovin hyvin. Sitten itsekseen ja läheistensä kanssa voisi helliä isätöntä identiteettiään.
Miksi ihmeessä se sitten kysyisi, jos kerran tietäisi tämän henkilön Käkkäräisen Jaken lapseksi?
Ei luulisi silloin olevan mitään tarvetta kysyä asiasta.
Helpoimmalla pääsee, kun vastaa ei.
Miksi sinulle olisi niin tärkeää, että vastaajan pitäisi vastata jotain ei olla tekemisissä-soopaa? Joku pakkomielle siitä, että ihminen sanoo Käkkäräisen Jakea isäkseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkusieluista jumiutumista.
Jos ystäväni jota käytettiin hyväksi lapsuudessa olisi sanonut itseään isättömäksi jo ennen tämän ihmissaastan kuolemaa, niin ei minulle ainakaan olisi tullut mieleenkään tarttua tuohon sanaan ja alkaa vänkäämään, että et voi sanoa noin kun sun isä on elossa.
Tosi ymmärtäväinen ja empaattinen kuva tulee ihmisestä, joka olisi tehnyt niin. Varmasti oikea superystävä muutenkin.
Joiltain autisminkirjon henkilöiltä sen ehkä voisi ainakin aluksi ymmärtää, että he eivät asiaa normaalilla tavalla ymmärrä.
Totta kai sinun tehtäväsi on tukea ystävääsi. Vaikka ystäväsi ajattelisi todellisen isänsä olevan yksisarvinen, on sinulta hienotunteista uskoa asia, joka selvästikin on herkkä hänelle.
Mutta yleisellä tasolla tällaiset pohdinnat eivät kiinnosta ihmisiä. Jos esimerkiksi sinulla on harvinainen sukunimi Y, ja joku kysyy small talkina, että mahdatko olla X. Y:n sukulainen, niin on asiallista kertoa, että kyllä olen hänelle sukua, ja sain sukunimeni biologiselta isältäni Z.Y:ltä, mutta en ole yhteydessä häneen. Se riittää useimmille ihmisille, ja on aivan turhaa rasittaa tuntemattomia sillä, koetko kyseisen henkilön isäksesi vai et.
Autisminkirjoon kuuluva ehkä saattaa kokea velvollisuudekseen selvittää asian perin pohjin, mutta ihan oikeasti ihmisiä ei kiinnosta toisten emotionaalinen suhde, vaan small talkissa kyseessä on aivan arkinen sukulaisuus tai esimerkiksi juhlapyhäsuunnitelmat.
Miksi pitäisi sanoa saaneensa sukunimen biologiselta isältä ja vielä selvittää, ettei ole yhteydessä häneen?
Jos joku kysyy onko sukua, miksei tälle kysyjälle riitä vaan vastaus joo toi ei?
Riittää totta kai sekin. Pääasia ettei jumitu selittämään miten on isätön.
Sekö se pääpointti onkin? Että joku toinen ei kestä kuulla, kun joku sanoo itseään isättömäksi?
Eipä vähän itsekäs suhtautuminen.
Minusta taas on pikkuisen itsekästä alkaa selvittää emotionaalisia taakkojaan tuntemattomille. Jos joku kysyy, että oletko sinä sitä Käkkäräisen Jaken sukua, hänelle riittää vastaukseksi kyllä tai ei. Jos hän innostuu etsimään yhteisiä tuttavia Käkkäränkylältä, hänelle riittää vastaukseksi vaikkapa että en ole juuri ollut tekemisissä Käkkäräisen puolen sukulaisten kanssa.
Mutta missään nimessä tämä henkilö ei kysynyt sitä, että oletko saanut osaksesi emotionaalisesti tyydyttävää isyyttä Käkkäräisen Jaken pojanpojalta. Häntä ei kiinnosta, eikä kulttuuriimme kuulu noita selvitellä.
Tuossa voi myös vastata ei.
Mutta mitä emotionaalisten taakkojen selvittämistä tuntemattomille siinä on, jos joku sanoo vain olevansa isätön esimerkiksi tilanteessa, missä puhutaan isänpäivästä?
"Tapaatko isääsi isänpäivänä?"
"En, mulla ei ole isää."
"Okei."
Mitä emotionaalisia taakkoja tälle kysyjälle tässä tilanteessa selvitetään kysyjälle?Jos kysyjä jotenkin vaikka sattuisi tietämään Käkkäräisen Jaken ja sen, että hän on elossa, voi hänelle olla varsin hämmentävä tieto, että Käkkäräisen Jaken lapsi ei pidä isäänsä isänään.
Edelleen niin paljon helpommalla pääsisi, jos sanoisi että ei ole tekemisissä/yhteyksissä/väleissä/ ei tunne isäänsä kovin hyvin. Sitten itsekseen ja läheistensä kanssa voisi helliä isätöntä identiteettiään.
Miksi kukaan kysyisi onko Jake sukua jos tämä jo kerran tietää henkilön?
Logiikkasi ontuu kuin maatuskamummo.
Vierailija kirjoitti:
Isäni kuoli ollessani 14. Miten kukaan jonka ei ole kuollut voi sanoa olevansa isätön? Vaikka isä on millainen ihminen, se on kuiten sun ainoa isäsi. Ihmissuhteissa riitaan ja huonoihin väleihin tarvii aina kaksi ihmistä. Ei kukaan isä voi tehdä mitään semmoista mitä ei voi sopia.
0/5
Mulle yhtäkkiä kirkastui kesken tämän ketjun lukemisen, että ilmeisesti joillekin "isä" tarkoittaa lämmintä ja rakasta isähahmoa, kun taas toisille se on se (useimmin biologinen) aikuinen mies, joka asuu samassa taloudessa tai muuten viettää aikaansa lapsen kanssa, ja jota isäksi kutsutaan, ja hän voi olla hyvä, huono, etäinen, läheinen, luotettava, iljettävä rikollinen, rakas jne. Ihan mitä vaan. Tää nyt oli vähän ontuva määrittely tämä jälkimmäinen, kun niitä isiä on niin hirveän monenlaisia (esim. sosiaalinen tai juridinen isä, joka on aina ollut lapsen elämässä tiiviisti mukana vs. biologinen isä, jonka lapsi tapaa kerran vuodessa), mutta siis pointtina on se, että se, millainen tämä henkilö on tai millainen hänen suhteensa on lapseen, ei vaikuta siihen, onko hän isä vai ei, vaan se asema lapsen elämässä.
Semmosta se on kun kaikki ollaan ihmisiä. Ihan varmasti jokainen meistä on joskus sanonut jotain mikä ei ehkä ole se terävin ajatus, mitä noita ylianalysoimaan.