Miksi jotkut suuttuu, kun sanon olevani isätön?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oikein tulkitsee ja analysoi, kai tavallisessa ydinperheessä kasvanutkin lapsi voi sanoa olevansa isätön, mikä suurimmalle osalle puolestaan tarkoittaa tilannetta, missä äiti ei välttämättä edes tiedä lapsensa isää tai lapsi ei ole isäänsä sen kummemmin tavannut.

Herättää samanlaisen reaktion kuin rajattomasti lapsettomuuttaan surevat neljän lapsen äidit keille juuri se viides rakkauden hedelmä olisi vasta luonut täyden äitiyden. Eihän sellaista jaksa kuunnella, kun jokainen meistä tuntee vähintään yhden oikeasta lapsettomuudesta kärsivän tai kärsii siitä itse.

Meidän ydinperheessä oli taukoamaton jatkuva henkinen väkivalta ilman yhtäkään poikkeusta tai huolenpitoa tai hyvää sanaa x vuoden ajan ja sen jälkeen isästä ei ole kuulunut sanaakaan 22 vuoteen, en ole nähnyt kertaakaan. En osaa kuvailla tätä kokemustani muulla sanalla kuin isätön, etenkään kun äidinkään kanssa ei voinut puhua isästä edes yhdellä lauseella näiden x + 22 vuoden aikana. 

Siitä vaan, se kuvaa sun tilannetta, mutta isä sulla on ja jos joku sanoo että et ole isätön, mikä estää sanomasta että noh, en olekaan, mutta koen niin? Miksi muiden pitäisi myötäillä sua? Eikös tärkeintä ole se että sä tiedät mikä on sun tilanne?

Toivottavasti perintö korjaa jotakin.

Miksi hänen pitäisi myötäillä tai mielistellä muita?

Että joku syöpään kuolleen isän Jemmuliinasarafiina 22v. ei pahoittaisi mieltään siitä, että joku muukin voi olla isätön?

Ei syöpään kuolleen lapsi ole isätön. Orpo ehkä. Sinä itse tiedät, että isä on aina isä, vaikka kuinka itkisi ja potkisi vastaan.

Mutta sit kun joku joka vaan ei tapaa isäänsä polkee jalkaa ja itkee, hän on sit isätön?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oikein tulkitsee ja analysoi, kai tavallisessa ydinperheessä kasvanutkin lapsi voi sanoa olevansa isätön, mikä suurimmalle osalle puolestaan tarkoittaa tilannetta, missä äiti ei välttämättä edes tiedä lapsensa isää tai lapsi ei ole isäänsä sen kummemmin tavannut.

Herättää samanlaisen reaktion kuin rajattomasti lapsettomuuttaan surevat neljän lapsen äidit keille juuri se viides rakkauden hedelmä olisi vasta luonut täyden äitiyden. Eihän sellaista jaksa kuunnella, kun jokainen meistä tuntee vähintään yhden oikeasta lapsettomuudesta kärsivän tai kärsii siitä itse.

Meidän ydinperheessä oli taukoamaton jatkuva henkinen väkivalta ilman yhtäkään poikkeusta tai huolenpitoa tai hyvää sanaa x vuoden ajan ja sen jälkeen isästä ei ole kuulunut sanaakaan 22 vuoteen, en ole nähnyt kertaakaan. En osaa kuvailla tätä kokemustani muulla sanalla kuin isätön, etenkään kun äidinkään kanssa ei voinut puhua isästä edes yhdellä lauseella näiden x + 22 vuoden aikana. 

Siitä vaan, se kuvaa sun tilannetta, mutta isä sulla on ja jos joku sanoo että et ole isätön, mikä estää sanomasta että noh, en olekaan, mutta koen niin? Miksi muiden pitäisi myötäillä sua? Eikös tärkeintä ole se että sä tiedät mikä on sun tilanne?

Toivottavasti perintö korjaa jotakin.

Miksi hänen pitäisi myötäillä tai mielistellä muita?

Että joku syöpään kuolleen isän Jemmuliinasarafiina 22v. ei pahoittaisi mieltään siitä, että joku muukin voi olla isätön?

Ei syöpään kuolleen lapsi ole isätön. Orpo ehkä. Sinä itse tiedät, että isä on aina isä, vaikka kuinka itkisi ja potkisi vastaan.

Isätön on isätön, vaikka joku muu kuinka itkisi ja potkisi vastaan.

Mutta kaikki niin sanovat eivät ole isättömiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oikein tulkitsee ja analysoi, kai tavallisessa ydinperheessä kasvanutkin lapsi voi sanoa olevansa isätön, mikä suurimmalle osalle puolestaan tarkoittaa tilannetta, missä äiti ei välttämättä edes tiedä lapsensa isää tai lapsi ei ole isäänsä sen kummemmin tavannut.

Herättää samanlaisen reaktion kuin rajattomasti lapsettomuuttaan surevat neljän lapsen äidit keille juuri se viides rakkauden hedelmä olisi vasta luonut täyden äitiyden. Eihän sellaista jaksa kuunnella, kun jokainen meistä tuntee vähintään yhden oikeasta lapsettomuudesta kärsivän tai kärsii siitä itse.

Meidän ydinperheessä oli taukoamaton jatkuva henkinen väkivalta ilman yhtäkään poikkeusta tai huolenpitoa tai hyvää sanaa x vuoden ajan ja sen jälkeen isästä ei ole kuulunut sanaakaan 22 vuoteen, en ole nähnyt kertaakaan. En osaa kuvailla tätä kokemustani muulla sanalla kuin isätön, etenkään kun äidinkään kanssa ei voinut puhua isästä edes yhdellä lauseella näiden x + 22 vuoden aikana. 

Siitä vaan, se kuvaa sun tilannetta, mutta isä sulla on ja jos joku sanoo että et ole isätön, mikä estää sanomasta että noh, en olekaan, mutta koen niin? Miksi muiden pitäisi myötäillä sua? Eikös tärkeintä ole se että sä tiedät mikä on sun tilanne?

Toivottavasti perintö korjaa jotakin.

Miksi hänen pitäisi myötäillä tai mielistellä muita?

Että joku syöpään kuolleen isän Jemmuliinasarafiina 22v. ei pahoittaisi mieltään siitä, että joku muukin voi olla isätön?

Ei syöpään kuolleen lapsi ole isätön. Orpo ehkä. Sinä itse tiedät, että isä on aina isä, vaikka kuinka itkisi ja potkisi vastaan.

Mutta sit kun joku joka vaan ei tapaa isäänsä polkee jalkaa ja itkee, hän on sit isätön?

Täällä ei kukaan itke ja polje jalkaa.

Paitsi ehkä ne, ketkä yrittää vääntää isättömyydelle ihan omat määritelmät.

Vierailija kirjoitti:

Joskus jotkut kenen isä on kuollut tekevät aiheesta numeron. Yhden tuttuni isä kuoli vuosia sitten ja yhä edelleen hän jaksaa muistutella minulle ihan ajoin, miten minun pitäisi olla kiitollinen siitä että minulla on isä.

Isäni lähti kun olin 7-vuotias ja näin hänet viimeksi kun olin 8-vuotias, eli siis vuosituhannen vaihteessa. Viimeiset tiedot on kesältä kun olin 16v. Asui silloin ulkomailla ja oli aloittanut täysin uuden elämän. Nykytilanteesta ei ole mitään tietoa.

Tuolta tutulta tulee aina välillä kommentteja siitä, miten on outoa kun en halua pitää yhteyttä isääni, neuvoja siitä miten minun pitäisi sopia isäni kanssa ja kaikenlaista muuta näkemystä asiaan. Joskus hän on jopa suuttunut, mm. sanonut minua kiittämättömäksi ihmiseksi.

Ihmettelen sitä, mikä saa jonkun toimimaan noin. Varmastikin siis joku oma katkeruus liittyen omaan vanhempaan tai jotain vastaavaa, mutta en minä kyllä puolestani koe mitään tarvetta alkaa hokea vanhempiensa kanssa hyvissä väleissä oleville mistän kiitollisuudesta tai onnekkuudesta.

No tuo nyt on ihan vaan asioista keskustelua. Kyllä sulle saa sanoa että olisit onnellinen ettei vanhempasi ole kuolleet, oli sen taustalla oma trauma tai ei. Vai oletko niin uniikki että sun kokemusta täytyy jotenkin vaalia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oikein tulkitsee ja analysoi, kai tavallisessa ydinperheessä kasvanutkin lapsi voi sanoa olevansa isätön, mikä suurimmalle osalle puolestaan tarkoittaa tilannetta, missä äiti ei välttämättä edes tiedä lapsensa isää tai lapsi ei ole isäänsä sen kummemmin tavannut.

Herättää samanlaisen reaktion kuin rajattomasti lapsettomuuttaan surevat neljän lapsen äidit keille juuri se viides rakkauden hedelmä olisi vasta luonut täyden äitiyden. Eihän sellaista jaksa kuunnella, kun jokainen meistä tuntee vähintään yhden oikeasta lapsettomuudesta kärsivän tai kärsii siitä itse.

Meidän ydinperheessä oli taukoamaton jatkuva henkinen väkivalta ilman yhtäkään poikkeusta tai huolenpitoa tai hyvää sanaa x vuoden ajan ja sen jälkeen isästä ei ole kuulunut sanaakaan 22 vuoteen, en ole nähnyt kertaakaan. En osaa kuvailla tätä kokemustani muulla sanalla kuin isätön, etenkään kun äidinkään kanssa ei voinut puhua isästä edes yhdellä lauseella näiden x + 22 vuoden aikana. 

Siitä vaan, se kuvaa sun tilannetta, mutta isä sulla on ja jos joku sanoo että et ole isätön, mikä estää sanomasta että noh, en olekaan, mutta koen niin? Miksi muiden pitäisi myötäillä sua? Eikös tärkeintä ole se että sä tiedät mikä on sun tilanne?

Toivottavasti perintö korjaa jotakin.

Miksi hänen pitäisi myötäillä tai mielistellä muita?

Että joku syöpään kuolleen isän Jemmuliinasarafiina 22v. ei pahoittaisi mieltään siitä, että joku muukin voi olla isätön?

Ei syöpään kuolleen lapsi ole isätön. Orpo ehkä. Sinä itse tiedät, että isä on aina isä, vaikka kuinka itkisi ja potkisi vastaan.

Isätön on isätön, vaikka joku muu kuinka itkisi ja potkisi vastaan.

Mutta kaikki niin sanovat eivät ole isättömiä.

Miksi se sinua rassaa?

Minä en ainakaan stressaa siitä, jos vaikka joku isänsä kaltoinkohtelema sanoisi olevansa isätön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oikein tulkitsee ja analysoi, kai tavallisessa ydinperheessä kasvanutkin lapsi voi sanoa olevansa isätön, mikä suurimmalle osalle puolestaan tarkoittaa tilannetta, missä äiti ei välttämättä edes tiedä lapsensa isää tai lapsi ei ole isäänsä sen kummemmin tavannut.

Herättää samanlaisen reaktion kuin rajattomasti lapsettomuuttaan surevat neljän lapsen äidit keille juuri se viides rakkauden hedelmä olisi vasta luonut täyden äitiyden. Eihän sellaista jaksa kuunnella, kun jokainen meistä tuntee vähintään yhden oikeasta lapsettomuudesta kärsivän tai kärsii siitä itse.

Meidän ydinperheessä oli taukoamaton jatkuva henkinen väkivalta ilman yhtäkään poikkeusta tai huolenpitoa tai hyvää sanaa x vuoden ajan ja sen jälkeen isästä ei ole kuulunut sanaakaan 22 vuoteen, en ole nähnyt kertaakaan. En osaa kuvailla tätä kokemustani muulla sanalla kuin isätön, etenkään kun äidinkään kanssa ei voinut puhua isästä edes yhdellä lauseella näiden x + 22 vuoden aikana. 

Siitä vaan, se kuvaa sun tilannetta, mutta isä sulla on ja jos joku sanoo että et ole isätön, mikä estää sanomasta että noh, en olekaan, mutta koen niin? Miksi muiden pitäisi myötäillä sua? Eikös tärkeintä ole se että sä tiedät mikä on sun tilanne?

Toivottavasti perintö korjaa jotakin.

Miksi hänen pitäisi myötäillä tai mielistellä muita?

Että joku syöpään kuolleen isän Jemmuliinasarafiina 22v. ei pahoittaisi mieltään siitä, että joku muukin voi olla isätön?

Ei syöpään kuolleen lapsi ole isätön. Orpo ehkä. Sinä itse tiedät, että isä on aina isä, vaikka kuinka itkisi ja potkisi vastaan.

Mutta sit kun joku joka vaan ei tapaa isäänsä polkee jalkaa ja itkee, hän on sit isätön?

Täällä ei kukaan itke ja polje jalkaa.

Paitsi ehkä ne, ketkä yrittää vääntää isättömyydelle ihan omat määritelmät.

Ei täällä ole kukaan muu kuin ap vääntänyt isättömyydelle omia määritelmiä. Sä vaan ihan itse kuvittelet että kertomalla mitä virallinen määritelmä tarkoittaa, kumoaa sun kokemuksen. Älä huoli, ei kumoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus jotkut kenen isä on kuollut tekevät aiheesta numeron. Yhden tuttuni isä kuoli vuosia sitten ja yhä edelleen hän jaksaa muistutella minulle ihan ajoin, miten minun pitäisi olla kiitollinen siitä että minulla on isä.

Isäni lähti kun olin 7-vuotias ja näin hänet viimeksi kun olin 8-vuotias, eli siis vuosituhannen vaihteessa. Viimeiset tiedot on kesältä kun olin 16v. Asui silloin ulkomailla ja oli aloittanut täysin uuden elämän. Nykytilanteesta ei ole mitään tietoa.

Tuolta tutulta tulee aina välillä kommentteja siitä, miten on outoa kun en halua pitää yhteyttä isääni, neuvoja siitä miten minun pitäisi sopia isäni kanssa ja kaikenlaista muuta näkemystä asiaan. Joskus hän on jopa suuttunut, mm. sanonut minua kiittämättömäksi ihmiseksi.

Ihmettelen sitä, mikä saa jonkun toimimaan noin. Varmastikin siis joku oma katkeruus liittyen omaan vanhempaan tai jotain vastaavaa, mutta en minä kyllä puolestani koe mitään tarvetta alkaa hokea vanhempiensa kanssa hyvissä väleissä oleville mistän kiitollisuudesta tai onnekkuudesta.

No tuo nyt on ihan vaan asioista keskustelua. Kyllä sulle saa sanoa että olisit onnellinen ettei vanhempasi ole kuolleet, oli sen taustalla oma trauma tai ei. Vai oletko niin uniikki että sun kokemusta täytyy jotenkin vaalia?

Saa toki sanoa, mutta minusta sellaisen sanominen on erittäin typerää ja osoitus huonoista sosiaalisista taidoista. Varsinkaan, kun ei ole mitään tietoa nykytilanteesta, onko sen toisen vanhempi elossa vai ei.

Saahan vaikka isänsä hyväksikäyttämällekin sanoa, että oletpa onnekas kun isäsi on sentään elossa, mutta se kertoo vaan äärimmäisen huonosta tilannetajusta ja todella itsekeskeisestä ajattelusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oikein tulkitsee ja analysoi, kai tavallisessa ydinperheessä kasvanutkin lapsi voi sanoa olevansa isätön, mikä suurimmalle osalle puolestaan tarkoittaa tilannetta, missä äiti ei välttämättä edes tiedä lapsensa isää tai lapsi ei ole isäänsä sen kummemmin tavannut.

Herättää samanlaisen reaktion kuin rajattomasti lapsettomuuttaan surevat neljän lapsen äidit keille juuri se viides rakkauden hedelmä olisi vasta luonut täyden äitiyden. Eihän sellaista jaksa kuunnella, kun jokainen meistä tuntee vähintään yhden oikeasta lapsettomuudesta kärsivän tai kärsii siitä itse.

Meidän ydinperheessä oli taukoamaton jatkuva henkinen väkivalta ilman yhtäkään poikkeusta tai huolenpitoa tai hyvää sanaa x vuoden ajan ja sen jälkeen isästä ei ole kuulunut sanaakaan 22 vuoteen, en ole nähnyt kertaakaan. En osaa kuvailla tätä kokemustani muulla sanalla kuin isätön, etenkään kun äidinkään kanssa ei voinut puhua isästä edes yhdellä lauseella näiden x + 22 vuoden aikana. 

Siitä vaan, se kuvaa sun tilannetta, mutta isä sulla on ja jos joku sanoo että et ole isätön, mikä estää sanomasta että noh, en olekaan, mutta koen niin? Miksi muiden pitäisi myötäillä sua? Eikös tärkeintä ole se että sä tiedät mikä on sun tilanne?

Toivottavasti perintö korjaa jotakin.

Miksi hänen pitäisi myötäillä tai mielistellä muita?

Että joku syöpään kuolleen isän Jemmuliinasarafiina 22v. ei pahoittaisi mieltään siitä, että joku muukin voi olla isätön?

Ei syöpään kuolleen lapsi ole isätön. Orpo ehkä. Sinä itse tiedät, että isä on aina isä, vaikka kuinka itkisi ja potkisi vastaan.

Mutta sit kun joku joka vaan ei tapaa isäänsä polkee jalkaa ja itkee, hän on sit isätön?

Täällä ei kukaan itke ja polje jalkaa.

Paitsi ehkä ne, ketkä yrittää vääntää isättömyydelle ihan omat määritelmät.

Ei täällä ole kukaan muu kuin ap vääntänyt isättömyydelle omia määritelmiä. Sä vaan ihan itse kuvittelet että kertomalla mitä virallinen määritelmä tarkoittaa, kumoaa sun kokemuksen. Älä huoli, ei kumoa.

Onhan täällä väännetty vaikka ja mitä.

Tuollakin yksi yritti vääntää kivenkovaan, että isättömyys on yhtä kuin juridinen isättömyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oikein tulkitsee ja analysoi, kai tavallisessa ydinperheessä kasvanutkin lapsi voi sanoa olevansa isätön, mikä suurimmalle osalle puolestaan tarkoittaa tilannetta, missä äiti ei välttämättä edes tiedä lapsensa isää tai lapsi ei ole isäänsä sen kummemmin tavannut.

Herättää samanlaisen reaktion kuin rajattomasti lapsettomuuttaan surevat neljän lapsen äidit keille juuri se viides rakkauden hedelmä olisi vasta luonut täyden äitiyden. Eihän sellaista jaksa kuunnella, kun jokainen meistä tuntee vähintään yhden oikeasta lapsettomuudesta kärsivän tai kärsii siitä itse.

Meidän ydinperheessä oli taukoamaton jatkuva henkinen väkivalta ilman yhtäkään poikkeusta tai huolenpitoa tai hyvää sanaa x vuoden ajan ja sen jälkeen isästä ei ole kuulunut sanaakaan 22 vuoteen, en ole nähnyt kertaakaan. En osaa kuvailla tätä kokemustani muulla sanalla kuin isätön, etenkään kun äidinkään kanssa ei voinut puhua isästä edes yhdellä lauseella näiden x + 22 vuoden aikana. 

Siitä vaan, se kuvaa sun tilannetta, mutta isä sulla on ja jos joku sanoo että et ole isätön, mikä estää sanomasta että noh, en olekaan, mutta koen niin? Miksi muiden pitäisi myötäillä sua? Eikös tärkeintä ole se että sä tiedät mikä on sun tilanne?

Toivottavasti perintö korjaa jotakin.

Miksi hänen pitäisi myötäillä tai mielistellä muita?

Että joku syöpään kuolleen isän Jemmuliinasarafiina 22v. ei pahoittaisi mieltään siitä, että joku muukin voi olla isätön?

Ei syöpään kuolleen lapsi ole isätön. Orpo ehkä. Sinä itse tiedät, että isä on aina isä, vaikka kuinka itkisi ja potkisi vastaan.

Isätön on isätön, vaikka joku muu kuinka itkisi ja potkisi vastaan.

Mutta kaikki niin sanovat eivät ole isättömiä.

Miksi se sinua rassaa?

Minä en ainakaan stressaa siitä, jos vaikka joku isänsä kaltoinkohtelema sanoisi olevansa isätön.

Ei muakaan, miksi rassaisi? Ap aloitti keskustelun siitä miksi ihmiset ei tajua ja hänelle on vastattu. Kaikki isättömäksi itseään sanovat eivät ole isättömiä, mutta toki saavat sanoa itseään miksi haluavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oikein tulkitsee ja analysoi, kai tavallisessa ydinperheessä kasvanutkin lapsi voi sanoa olevansa isätön, mikä suurimmalle osalle puolestaan tarkoittaa tilannetta, missä äiti ei välttämättä edes tiedä lapsensa isää tai lapsi ei ole isäänsä sen kummemmin tavannut.

Herättää samanlaisen reaktion kuin rajattomasti lapsettomuuttaan surevat neljän lapsen äidit keille juuri se viides rakkauden hedelmä olisi vasta luonut täyden äitiyden. Eihän sellaista jaksa kuunnella, kun jokainen meistä tuntee vähintään yhden oikeasta lapsettomuudesta kärsivän tai kärsii siitä itse.

Meidän ydinperheessä oli taukoamaton jatkuva henkinen väkivalta ilman yhtäkään poikkeusta tai huolenpitoa tai hyvää sanaa x vuoden ajan ja sen jälkeen isästä ei ole kuulunut sanaakaan 22 vuoteen, en ole nähnyt kertaakaan. En osaa kuvailla tätä kokemustani muulla sanalla kuin isätön, etenkään kun äidinkään kanssa ei voinut puhua isästä edes yhdellä lauseella näiden x + 22 vuoden aikana. 

Siitä vaan, se kuvaa sun tilannetta, mutta isä sulla on ja jos joku sanoo että et ole isätön, mikä estää sanomasta että noh, en olekaan, mutta koen niin? Miksi muiden pitäisi myötäillä sua? Eikös tärkeintä ole se että sä tiedät mikä on sun tilanne?

Toivottavasti perintö korjaa jotakin.

Miksi hänen pitäisi myötäillä tai mielistellä muita?

Että joku syöpään kuolleen isän Jemmuliinasarafiina 22v. ei pahoittaisi mieltään siitä, että joku muukin voi olla isätön?

Ei syöpään kuolleen lapsi ole isätön. Orpo ehkä. Sinä itse tiedät, että isä on aina isä, vaikka kuinka itkisi ja potkisi vastaan.

Mutta sit kun joku joka vaan ei tapaa isäänsä polkee jalkaa ja itkee, hän on sit isätön?

Täällä ei kukaan itke ja polje jalkaa.

Paitsi ehkä ne, ketkä yrittää vääntää isättömyydelle ihan omat määritelmät.

Ei täällä ole kukaan muu kuin ap vääntänyt isättömyydelle omia määritelmiä. Sä vaan ihan itse kuvittelet että kertomalla mitä virallinen määritelmä tarkoittaa, kumoaa sun kokemuksen. Älä huoli, ei kumoa.

Onhan täällä väännetty vaikka ja mitä.

Tuollakin yksi yritti vääntää kivenkovaan, että isättömyys on yhtä kuin juridinen isättömyys.

Se on mm. juridinen isättömyys. Sulla on selvästi joku defenssi päällä nyt. Olisko iltapalan aika?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus jotkut kenen isä on kuollut tekevät aiheesta numeron. Yhden tuttuni isä kuoli vuosia sitten ja yhä edelleen hän jaksaa muistutella minulle ihan ajoin, miten minun pitäisi olla kiitollinen siitä että minulla on isä.

Isäni lähti kun olin 7-vuotias ja näin hänet viimeksi kun olin 8-vuotias, eli siis vuosituhannen vaihteessa. Viimeiset tiedot on kesältä kun olin 16v. Asui silloin ulkomailla ja oli aloittanut täysin uuden elämän. Nykytilanteesta ei ole mitään tietoa.

Tuolta tutulta tulee aina välillä kommentteja siitä, miten on outoa kun en halua pitää yhteyttä isääni, neuvoja siitä miten minun pitäisi sopia isäni kanssa ja kaikenlaista muuta näkemystä asiaan. Joskus hän on jopa suuttunut, mm. sanonut minua kiittämättömäksi ihmiseksi.

Ihmettelen sitä, mikä saa jonkun toimimaan noin. Varmastikin siis joku oma katkeruus liittyen omaan vanhempaan tai jotain vastaavaa, mutta en minä kyllä puolestani koe mitään tarvetta alkaa hokea vanhempiensa kanssa hyvissä väleissä oleville mistän kiitollisuudesta tai onnekkuudesta.

No tuo nyt on ihan vaan asioista keskustelua. Kyllä sulle saa sanoa että olisit onnellinen ettei vanhempasi ole kuolleet, oli sen taustalla oma trauma tai ei. Vai oletko niin uniikki että sun kokemusta täytyy jotenkin vaalia?

Eihän monikaan ole onnellinen siitä, että vanhemmat eivät ole kuolleet. Eli sanomalla noin, otat aikamoisen riskin, että heität paskaa tuulettimeen. Oletko itse jotenkin uniikki niin, että sinun pitäisi saada möläytellä typeryyksiä ihmisille ilman seurauksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oikein tulkitsee ja analysoi, kai tavallisessa ydinperheessä kasvanutkin lapsi voi sanoa olevansa isätön, mikä suurimmalle osalle puolestaan tarkoittaa tilannetta, missä äiti ei välttämättä edes tiedä lapsensa isää tai lapsi ei ole isäänsä sen kummemmin tavannut.

Herättää samanlaisen reaktion kuin rajattomasti lapsettomuuttaan surevat neljän lapsen äidit keille juuri se viides rakkauden hedelmä olisi vasta luonut täyden äitiyden. Eihän sellaista jaksa kuunnella, kun jokainen meistä tuntee vähintään yhden oikeasta lapsettomuudesta kärsivän tai kärsii siitä itse.

Meidän ydinperheessä oli taukoamaton jatkuva henkinen väkivalta ilman yhtäkään poikkeusta tai huolenpitoa tai hyvää sanaa x vuoden ajan ja sen jälkeen isästä ei ole kuulunut sanaakaan 22 vuoteen, en ole nähnyt kertaakaan. En osaa kuvailla tätä kokemustani muulla sanalla kuin isätön, etenkään kun äidinkään kanssa ei voinut puhua isästä edes yhdellä lauseella näiden x + 22 vuoden aikana. 

Siitä vaan, se kuvaa sun tilannetta, mutta isä sulla on ja jos joku sanoo että et ole isätön, mikä estää sanomasta että noh, en olekaan, mutta koen niin? Miksi muiden pitäisi myötäillä sua? Eikös tärkeintä ole se että sä tiedät mikä on sun tilanne?

Toivottavasti perintö korjaa jotakin.

Miksi hänen pitäisi myötäillä tai mielistellä muita?

Että joku syöpään kuolleen isän Jemmuliinasarafiina 22v. ei pahoittaisi mieltään siitä, että joku muukin voi olla isätön?

Ei syöpään kuolleen lapsi ole isätön. Orpo ehkä. Sinä itse tiedät, että isä on aina isä, vaikka kuinka itkisi ja potkisi vastaan.

Mutta sit kun joku joka vaan ei tapaa isäänsä polkee jalkaa ja itkee, hän on sit isätön?

Täällä ei kukaan itke ja polje jalkaa.

Paitsi ehkä ne, ketkä yrittää vääntää isättömyydelle ihan omat määritelmät.

Ei täällä ole kukaan muu kuin ap vääntänyt isättömyydelle omia määritelmiä. Sä vaan ihan itse kuvittelet että kertomalla mitä virallinen määritelmä tarkoittaa, kumoaa sun kokemuksen. Älä huoli, ei kumoa.

Onhan täällä väännetty vaikka ja mitä.

Tuollakin yksi yritti vääntää kivenkovaan, että isättömyys on yhtä kuin juridinen isättömyys.

Se on mm. juridinen isättömyys. Sulla on selvästi joku defenssi päällä nyt. Olisko iltapalan aika?

Eiköhän defenssit ole jossain muualla.

Juridinen isättömyys on vain yksi isättömyyden muoto. On myös sosiaalista ja psykologista isättömyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus jotkut kenen isä on kuollut tekevät aiheesta numeron. Yhden tuttuni isä kuoli vuosia sitten ja yhä edelleen hän jaksaa muistutella minulle ihan ajoin, miten minun pitäisi olla kiitollinen siitä että minulla on isä.

Isäni lähti kun olin 7-vuotias ja näin hänet viimeksi kun olin 8-vuotias, eli siis vuosituhannen vaihteessa. Viimeiset tiedot on kesältä kun olin 16v. Asui silloin ulkomailla ja oli aloittanut täysin uuden elämän. Nykytilanteesta ei ole mitään tietoa.

Tuolta tutulta tulee aina välillä kommentteja siitä, miten on outoa kun en halua pitää yhteyttä isääni, neuvoja siitä miten minun pitäisi sopia isäni kanssa ja kaikenlaista muuta näkemystä asiaan. Joskus hän on jopa suuttunut, mm. sanonut minua kiittämättömäksi ihmiseksi.

Ihmettelen sitä, mikä saa jonkun toimimaan noin. Varmastikin siis joku oma katkeruus liittyen omaan vanhempaan tai jotain vastaavaa, mutta en minä kyllä puolestani koe mitään tarvetta alkaa hokea vanhempiensa kanssa hyvissä väleissä oleville mistän kiitollisuudesta tai onnekkuudesta.

No tuo nyt on ihan vaan asioista keskustelua. Kyllä sulle saa sanoa että olisit onnellinen ettei vanhempasi ole kuolleet, oli sen taustalla oma trauma tai ei. Vai oletko niin uniikki että sun kokemusta täytyy jotenkin vaalia?

Eihän monikaan ole onnellinen siitä, että vanhemmat eivät ole kuolleet. Eli sanomalla noin, otat aikamoisen riskin, että heität paskaa tuulettimeen. Oletko itse jotenkin uniikki niin, että sinun pitäisi saada möläytellä typeryyksiä ihmisille ilman seurauksia?

On uniikkia saada sanoa muille mitä haluaa, mutta kieltää muita sanomasta mitään, mitä ei itse hyväksy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus jotkut kenen isä on kuollut tekevät aiheesta numeron. Yhden tuttuni isä kuoli vuosia sitten ja yhä edelleen hän jaksaa muistutella minulle ihan ajoin, miten minun pitäisi olla kiitollinen siitä että minulla on isä.

Isäni lähti kun olin 7-vuotias ja näin hänet viimeksi kun olin 8-vuotias, eli siis vuosituhannen vaihteessa. Viimeiset tiedot on kesältä kun olin 16v. Asui silloin ulkomailla ja oli aloittanut täysin uuden elämän. Nykytilanteesta ei ole mitään tietoa.

Tuolta tutulta tulee aina välillä kommentteja siitä, miten on outoa kun en halua pitää yhteyttä isääni, neuvoja siitä miten minun pitäisi sopia isäni kanssa ja kaikenlaista muuta näkemystä asiaan. Joskus hän on jopa suuttunut, mm. sanonut minua kiittämättömäksi ihmiseksi.

Ihmettelen sitä, mikä saa jonkun toimimaan noin. Varmastikin siis joku oma katkeruus liittyen omaan vanhempaan tai jotain vastaavaa, mutta en minä kyllä puolestani koe mitään tarvetta alkaa hokea vanhempiensa kanssa hyvissä väleissä oleville mistän kiitollisuudesta tai onnekkuudesta.

No tuo nyt on ihan vaan asioista keskustelua. Kyllä sulle saa sanoa että olisit onnellinen ettei vanhempasi ole kuolleet, oli sen taustalla oma trauma tai ei. Vai oletko niin uniikki että sun kokemusta täytyy jotenkin vaalia?

Eihän monikaan ole onnellinen siitä, että vanhemmat eivät ole kuolleet. Eli sanomalla noin, otat aikamoisen riskin, että heität paskaa tuulettimeen. Oletko itse jotenkin uniikki niin, että sinun pitäisi saada möläytellä typeryyksiä ihmisille ilman seurauksia?

Mitä typerää tossa oli? Jos se nyt noin koville ottaa, sit vastaa että kuule, en tosiaan ole onnellinen. Kai sitä saa sanoa jos itse olisi onnellinen jos vanhemmat ei olisi kuolleet? Miten herkkähipiäisiä ihmiset oikein on kun mitäön saa enäö sanoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oikein tulkitsee ja analysoi, kai tavallisessa ydinperheessä kasvanutkin lapsi voi sanoa olevansa isätön, mikä suurimmalle osalle puolestaan tarkoittaa tilannetta, missä äiti ei välttämättä edes tiedä lapsensa isää tai lapsi ei ole isäänsä sen kummemmin tavannut.

Herättää samanlaisen reaktion kuin rajattomasti lapsettomuuttaan surevat neljän lapsen äidit keille juuri se viides rakkauden hedelmä olisi vasta luonut täyden äitiyden. Eihän sellaista jaksa kuunnella, kun jokainen meistä tuntee vähintään yhden oikeasta lapsettomuudesta kärsivän tai kärsii siitä itse.

Meidän ydinperheessä oli taukoamaton jatkuva henkinen väkivalta ilman yhtäkään poikkeusta tai huolenpitoa tai hyvää sanaa x vuoden ajan ja sen jälkeen isästä ei ole kuulunut sanaakaan 22 vuoteen, en ole nähnyt kertaakaan. En osaa kuvailla tätä kokemustani muulla sanalla kuin isätön, etenkään kun äidinkään kanssa ei voinut puhua isästä edes yhdellä lauseella näiden x + 22 vuoden aikana. 

Siitä vaan, se kuvaa sun tilannetta, mutta isä sulla on ja jos joku sanoo että et ole isätön, mikä estää sanomasta että noh, en olekaan, mutta koen niin? Miksi muiden pitäisi myötäillä sua? Eikös tärkeintä ole se että sä tiedät mikä on sun tilanne?

Toivottavasti perintö korjaa jotakin.

Miksi hänen pitäisi myötäillä tai mielistellä muita?

Että joku syöpään kuolleen isän Jemmuliinasarafiina 22v. ei pahoittaisi mieltään siitä, että joku muukin voi olla isätön?

Mitä myötäilyä se on jos toteaa että juu, olet oikeassa? Miten muiden isättömyys asiaan liittyy?

Jos sä sanot itseäsi sinkuksi ja joku sanoo että mutta sullahan on avopuoliso, kai sä sanot että juu, on, mutta sinkkuna mä tässä painelen? Miksi muiden pitäisi myötäillä sua?

Onko sinkku määritelty sanakirjassa siten, että puolisoton henkilö, tai henkilö joka viettää iltaa ilman puolisoaan?

Se, että joku muu on isätön jollain toisella tavalla, ei ole tältä toiselta isättömältä mitenkään pois. Siksi on ihan turhaa alkaa mielistellä ketään väittämättä muuta vain, jotta toinen ei vetäisi itkupotkuraivareita siitä.että joku muukin on isätön.

No voi hyvää päivää sentään. Ei tietenkään se ole keltään pois. Eikö sulle saa sanoa mitään ilman että koet sen hyökkäyksenä? Sä nut et täytä isättömyyden virallist määritelmää, miksi se on niin kaihea paikka sulle?

En minä puhu itsestäni.

Minulla on isä.

Virallinen isyyden määritelmä on tuolla aiemmin moneen kertaan mainittuna. Luepa se oikein huolella ja ajatuksella, niin sinäkin voit ymmärtää sen.

Miksi sinulle on niin kauhea paikka kun joku on isätön ihan virallisen määritelmänkin mukaan, mutta ei sinun itsekeksimiesi kriteerien mukaan, ja tämä sanoo olevansa isätön?

Mikä sinua asiassa harmitta?

Kenestä sä puhut? Eihän siinä mitään epäselvää olekaan, jos on isätön ihan määritelmäänkin sopien, ap ei sivi siihen ei sitten mitenkään päin. Ja ihan samalla tavalla kun sä saat vaatia ettei asiasta saa sanoa, joku saa sanoa että olet väärässä.

Ap tuolla aiemmin kyllä kertoi olevansa virallisesti isätön. Biologinen isä ei ole tavannut häntä eikä tunnustanut häntä.

Mutta jostain syystä ap on saanut meidät keskustelemaan 30 sivua vieraasta tuntemattomasta miehestä, joka ei missään tapauksessa ole hänen isänsä, ja jota ei saa myöskään hänen isänään pitää, mutta johon hän on kymmeniä kertoja viitannut isänään.

-eri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus jotkut kenen isä on kuollut tekevät aiheesta numeron. Yhden tuttuni isä kuoli vuosia sitten ja yhä edelleen hän jaksaa muistutella minulle ihan ajoin, miten minun pitäisi olla kiitollinen siitä että minulla on isä.

Isäni lähti kun olin 7-vuotias ja näin hänet viimeksi kun olin 8-vuotias, eli siis vuosituhannen vaihteessa. Viimeiset tiedot on kesältä kun olin 16v. Asui silloin ulkomailla ja oli aloittanut täysin uuden elämän. Nykytilanteesta ei ole mitään tietoa.

Tuolta tutulta tulee aina välillä kommentteja siitä, miten on outoa kun en halua pitää yhteyttä isääni, neuvoja siitä miten minun pitäisi sopia isäni kanssa ja kaikenlaista muuta näkemystä asiaan. Joskus hän on jopa suuttunut, mm. sanonut minua kiittämättömäksi ihmiseksi.

Ihmettelen sitä, mikä saa jonkun toimimaan noin. Varmastikin siis joku oma katkeruus liittyen omaan vanhempaan tai jotain vastaavaa, mutta en minä kyllä puolestani koe mitään tarvetta alkaa hokea vanhempiensa kanssa hyvissä väleissä oleville mistän kiitollisuudesta tai onnekkuudesta.

No tuo nyt on ihan vaan asioista keskustelua. Kyllä sulle saa sanoa että olisit onnellinen ettei vanhempasi ole kuolleet, oli sen taustalla oma trauma tai ei. Vai oletko niin uniikki että sun kokemusta täytyy jotenkin vaalia?

Eihän monikaan ole onnellinen siitä, että vanhemmat eivät ole kuolleet. Eli sanomalla noin, otat aikamoisen riskin, että heität paskaa tuulettimeen. Oletko itse jotenkin uniikki niin, että sinun pitäisi saada möläytellä typeryyksiä ihmisille ilman seurauksia?

On uniikkia saada sanoa muille mitä haluaa, mutta kieltää muita sanomasta mitään, mitä ei itse hyväksy.

Missä kohtaa noin sanova kieltää toisen mielipiteen? Olen sanonutkin kerran että olisit onnellinen kun sulla on elävä lapsi eräälle, joka määkyi ettei saanut tyttöä. Totesi vaan että pitäisi tietysti olla, mutta ei pysty. Se oli hänen kokemuksensa, en sitä ymmärtänyt ja thats it. Ihan mahtui molempien ajatukset dialogiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus jotkut kenen isä on kuollut tekevät aiheesta numeron. Yhden tuttuni isä kuoli vuosia sitten ja yhä edelleen hän jaksaa muistutella minulle ihan ajoin, miten minun pitäisi olla kiitollinen siitä että minulla on isä.

Isäni lähti kun olin 7-vuotias ja näin hänet viimeksi kun olin 8-vuotias, eli siis vuosituhannen vaihteessa. Viimeiset tiedot on kesältä kun olin 16v. Asui silloin ulkomailla ja oli aloittanut täysin uuden elämän. Nykytilanteesta ei ole mitään tietoa.

Tuolta tutulta tulee aina välillä kommentteja siitä, miten on outoa kun en halua pitää yhteyttä isääni, neuvoja siitä miten minun pitäisi sopia isäni kanssa ja kaikenlaista muuta näkemystä asiaan. Joskus hän on jopa suuttunut, mm. sanonut minua kiittämättömäksi ihmiseksi.

Ihmettelen sitä, mikä saa jonkun toimimaan noin. Varmastikin siis joku oma katkeruus liittyen omaan vanhempaan tai jotain vastaavaa, mutta en minä kyllä puolestani koe mitään tarvetta alkaa hokea vanhempiensa kanssa hyvissä väleissä oleville mistän kiitollisuudesta tai onnekkuudesta.

No tuo nyt on ihan vaan asioista keskustelua. Kyllä sulle saa sanoa että olisit onnellinen ettei vanhempasi ole kuolleet, oli sen taustalla oma trauma tai ei. Vai oletko niin uniikki että sun kokemusta täytyy jotenkin vaalia?

Eihän monikaan ole onnellinen siitä, että vanhemmat eivät ole kuolleet. Eli sanomalla noin, otat aikamoisen riskin, että heität paskaa tuulettimeen. Oletko itse jotenkin uniikki niin, että sinun pitäisi saada möläytellä typeryyksiä ihmisille ilman seurauksia?

Mitä typerää tossa oli? Jos se nyt noin koville ottaa, sit vastaa että kuule, en tosiaan ole onnellinen. Kai sitä saa sanoa jos itse olisi onnellinen jos vanhemmat ei olisi kuolleet? Miten herkkähipiäisiä ihmiset oikein on kun mitäön saa enäö sanoa?

Miksi pitää sanoa sille toiselle että olisit onnellinen, että sun vanhemmat on elossa?

Miksei voi sanoa että olisin onnellinen jos mun vanhemmat olisi elossa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus jotkut kenen isä on kuollut tekevät aiheesta numeron. Yhden tuttuni isä kuoli vuosia sitten ja yhä edelleen hän jaksaa muistutella minulle ihan ajoin, miten minun pitäisi olla kiitollinen siitä että minulla on isä.

Isäni lähti kun olin 7-vuotias ja näin hänet viimeksi kun olin 8-vuotias, eli siis vuosituhannen vaihteessa. Viimeiset tiedot on kesältä kun olin 16v. Asui silloin ulkomailla ja oli aloittanut täysin uuden elämän. Nykytilanteesta ei ole mitään tietoa.

Tuolta tutulta tulee aina välillä kommentteja siitä, miten on outoa kun en halua pitää yhteyttä isääni, neuvoja siitä miten minun pitäisi sopia isäni kanssa ja kaikenlaista muuta näkemystä asiaan. Joskus hän on jopa suuttunut, mm. sanonut minua kiittämättömäksi ihmiseksi.

Ihmettelen sitä, mikä saa jonkun toimimaan noin. Varmastikin siis joku oma katkeruus liittyen omaan vanhempaan tai jotain vastaavaa, mutta en minä kyllä puolestani koe mitään tarvetta alkaa hokea vanhempiensa kanssa hyvissä väleissä oleville mistän kiitollisuudesta tai onnekkuudesta.

No tuo nyt on ihan vaan asioista keskustelua. Kyllä sulle saa sanoa että olisit onnellinen ettei vanhempasi ole kuolleet, oli sen taustalla oma trauma tai ei. Vai oletko niin uniikki että sun kokemusta täytyy jotenkin vaalia?

Eihän monikaan ole onnellinen siitä, että vanhemmat eivät ole kuolleet. Eli sanomalla noin, otat aikamoisen riskin, että heität paskaa tuulettimeen. Oletko itse jotenkin uniikki niin, että sinun pitäisi saada möläytellä typeryyksiä ihmisille ilman seurauksia?

Mitä typerää tossa oli? Jos se nyt noin koville ottaa, sit vastaa että kuule, en tosiaan ole onnellinen. Kai sitä saa sanoa jos itse olisi onnellinen jos vanhemmat ei olisi kuolleet? Miten herkkähipiäisiä ihmiset oikein on kun mitäön saa enäö sanoa?

Tuo on niin typerää, etten ole koskaan kuullut kenenkään sanovan noin. Onko sinulla tapana kovastikin vertailla omaa tilannettasi muihin tai olla kateellinen?` Miksi et keskittyisi vain itseesi. Jos itse suren ikisinkkuuttani tai lapsettomuuttani, en ikinä ala sanoa toiselle, että hänen pitää olla onnellinen avioliitostaan tai lapsistaan, etenkään jos en tietäisi satavarmasti, että henkilö on niistä todella onnellinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus jotkut kenen isä on kuollut tekevät aiheesta numeron. Yhden tuttuni isä kuoli vuosia sitten ja yhä edelleen hän jaksaa muistutella minulle ihan ajoin, miten minun pitäisi olla kiitollinen siitä että minulla on isä.

Isäni lähti kun olin 7-vuotias ja näin hänet viimeksi kun olin 8-vuotias, eli siis vuosituhannen vaihteessa. Viimeiset tiedot on kesältä kun olin 16v. Asui silloin ulkomailla ja oli aloittanut täysin uuden elämän. Nykytilanteesta ei ole mitään tietoa.

Tuolta tutulta tulee aina välillä kommentteja siitä, miten on outoa kun en halua pitää yhteyttä isääni, neuvoja siitä miten minun pitäisi sopia isäni kanssa ja kaikenlaista muuta näkemystä asiaan. Joskus hän on jopa suuttunut, mm. sanonut minua kiittämättömäksi ihmiseksi.

Ihmettelen sitä, mikä saa jonkun toimimaan noin. Varmastikin siis joku oma katkeruus liittyen omaan vanhempaan tai jotain vastaavaa, mutta en minä kyllä puolestani koe mitään tarvetta alkaa hokea vanhempiensa kanssa hyvissä väleissä oleville mistän kiitollisuudesta tai onnekkuudesta.

No tuo nyt on ihan vaan asioista keskustelua. Kyllä sulle saa sanoa että olisit onnellinen ettei vanhempasi ole kuolleet, oli sen taustalla oma trauma tai ei. Vai oletko niin uniikki että sun kokemusta täytyy jotenkin vaalia?

Eihän monikaan ole onnellinen siitä, että vanhemmat eivät ole kuolleet. Eli sanomalla noin, otat aikamoisen riskin, että heität paskaa tuulettimeen. Oletko itse jotenkin uniikki niin, että sinun pitäisi saada möläytellä typeryyksiä ihmisille ilman seurauksia?

Mitä typerää tossa oli? Jos se nyt noin koville ottaa, sit vastaa että kuule, en tosiaan ole onnellinen. Kai sitä saa sanoa jos itse olisi onnellinen jos vanhemmat ei olisi kuolleet? Miten herkkähipiäisiä ihmiset oikein on kun mitäön saa enäö sanoa?

Miksi pitää sanoa sille toiselle että olisit onnellinen, että sun vanhemmat on elossa?

Miksei voi sanoa että olisin onnellinen jos mun vanhemmat olisi elossa?

Koska hän kokee sen toisen ihmisen kiittämättömäksi paskiaiseksi, jota pitää vähän kouluttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus jotkut kenen isä on kuollut tekevät aiheesta numeron. Yhden tuttuni isä kuoli vuosia sitten ja yhä edelleen hän jaksaa muistutella minulle ihan ajoin, miten minun pitäisi olla kiitollinen siitä että minulla on isä.

Isäni lähti kun olin 7-vuotias ja näin hänet viimeksi kun olin 8-vuotias, eli siis vuosituhannen vaihteessa. Viimeiset tiedot on kesältä kun olin 16v. Asui silloin ulkomailla ja oli aloittanut täysin uuden elämän. Nykytilanteesta ei ole mitään tietoa.

Tuolta tutulta tulee aina välillä kommentteja siitä, miten on outoa kun en halua pitää yhteyttä isääni, neuvoja siitä miten minun pitäisi sopia isäni kanssa ja kaikenlaista muuta näkemystä asiaan. Joskus hän on jopa suuttunut, mm. sanonut minua kiittämättömäksi ihmiseksi.

Ihmettelen sitä, mikä saa jonkun toimimaan noin. Varmastikin siis joku oma katkeruus liittyen omaan vanhempaan tai jotain vastaavaa, mutta en minä kyllä puolestani koe mitään tarvetta alkaa hokea vanhempiensa kanssa hyvissä väleissä oleville mistän kiitollisuudesta tai onnekkuudesta.

No tuo nyt on ihan vaan asioista keskustelua. Kyllä sulle saa sanoa että olisit onnellinen ettei vanhempasi ole kuolleet, oli sen taustalla oma trauma tai ei. Vai oletko niin uniikki että sun kokemusta täytyy jotenkin vaalia?

Eihän monikaan ole onnellinen siitä, että vanhemmat eivät ole kuolleet. Eli sanomalla noin, otat aikamoisen riskin, että heität paskaa tuulettimeen. Oletko itse jotenkin uniikki niin, että sinun pitäisi saada möläytellä typeryyksiä ihmisille ilman seurauksia?

Mitä typerää tossa oli? Jos se nyt noin koville ottaa, sit vastaa että kuule, en tosiaan ole onnellinen. Kai sitä saa sanoa jos itse olisi onnellinen jos vanhemmat ei olisi kuolleet? Miten herkkähipiäisiä ihmiset oikein on kun mitäön saa enäö sanoa?

Sitten on varmaan ihan ok jos se toinen sanoo, että olisipa mun vanhemmat kuolleet?

Ihme herkkähipiäistä jos ei saa.