Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut suuttuu, kun sanon olevani isätön?
28.01.2023 |
Minulla ei ole koskaan ollut isää, vaikka se ihminen samassa asunnossani asuikin silloin kun olin lapsi. Mutta sitä ihmistä ei voi tekojensa takia sanoa isäksi, enkä ole varhaislapsuuden jälkeen sanonutkaan. Meillä ei ole koskaan ollut mitään vanhemman ja lapsen välisen suhteen kaltaista suhdetta, täysin vieras ihminen.
Miksi silti jotkut suuttuu siitä kun sanon, että minulla ei ole ollut koskaan isää?
Yleensä nämä ovat sellaisia, joilla on ainakin ollut molemmat hyvät vanhemmat.
Kommentit (907)
Ymmärrän.
Minunkin lapsillani on ns isä elossa ja hänen kanssaan harvoin ovat tekemisissä.
Silti lapsetkin kokevat, että ovat isättömiä. Ei hän ole isä jota voi isäksi kutsua, kutsuvatkin häntä lempinimellä. Päihderiippuvainen narsisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla on isä.
Eri asia sitten, onko hän ollut osallisena lapsensa elämässä tai onko hengissä.
Kaikki ovat saaneet alkunsa sukusoluista, mutta se ei tarkoita, että kaikilla olisi isää.
Isä voi myös olla joku muu kuin henkilö, jonka sukusolu on ollut mukana hedelmöityksessä. Esimerkiksi minulla on näin.
Tässä maassa on tuhansia isiä, jotka eivät edes avaisi ovea, jos lapsi menisi sinne "sovintoa tekemään" = havittelemaan takaisin heidät hylännyttä isää.
Itse ajattelisin, että vanhempani ovat henkilöt X ja Y. He ovat vanhempiani, vaikka X on kuollut. Ja vaikka riitautuisin pysyvästi Y:n kanssa, on hän edelleen elämänsä loppuun Y ja sellaisena minun vanhempani.
Ajatus, että X lakkaisi kuoleman myötä tai Y riidan jälkeen olemasta vanhempani, on mielestäni aikuiselle ihmiselle hieman erikoinen. Lapsillehan on usein ominaista ajatella, että toisten ihmisten olemassaolo on sidoksissa heihin itseensä, esimerkiksi päiväkodin hoitaja on olemassa ainoastaan päiväkodissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki termit voi nykyään ymmärtää väärin, jos haluaa. Tässä muutamia, jotka on monille hyvinkin epäselviä ja voivat tarkoittaa eri asioita puhujasta ja kokijasta riippuen:
- isättömyys
- äidittömyys
- sisarus/ sisarpuoli
- yksinhuoltajuus
- totaaliyksinhuoltajuus
Listaan taas ei kuulu leskeys eikä orpous. Kuolema on niin ehdoton, ettei sitä voi ymmärtää väärin, vaikka haluaisi.
Ap:n tapauksessa keskustelu, joka johtaa harhaan, voisi kuulua vaikka näin:
Kuulija: Tapaatko usein vanhempiasi?
Ap: Äitiä joskus. Isää mulla ei ole.
Kuulija: Voi, otan osaa. Onko siitä kauan kun sun isäsi kuoli?
Ap: Siis elää se, mutta mulla ei ole isää.
Kuulija: Siis hän lähti kun olit ihan pieni?
Ap: Ei kun me asuttiin yhdessä, kun olin lapsi. Mutta mulla ei ole isää.
Kuulija: Siis ette ole väleissä?
Ap: Ei kun mulla ei ole isää. Ei ole isää! Mitä kohtaa et tajua??
Kuulija: Okei.... (vaihtaa hämmentyneenä puheenaihetta tai lähtee pois.)
----
Tai sitten keskustelu voisi mennä:
Kuulija: Tapaatko usein vanhempiasi?
Ap: Äitiä joskus. Isä ei ole mun elämässä, ei olla väleissä nykyään.
Kuulija: Okei. (Vaihtaa aihetta kevyempään)
Käytkö useinkin tällaisia keskusteluja?
Minä olen sanonut olevani isätön jo vuosikymmeniä, eikä vielä ole tapahtunut kuvittelemaasi harhaan johtavuutta näissä keskusteluissa.
Yleensä se menee näin.
"Minulla ei ole isää"
"Ai. Okei."
En käy, mutta ap ilmeisesti käy, koska väittää, että ihmiset suuttuvat hänen isättömyysväitteestään. Jos keskustelu menisi aina noin lyhykäisesti, kuten sinun esimerkissäsi, ei kukaan utelisi isättömyyden syitä sen enempää, eikä kukaan voisi myöskään suuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelisin, että vanhempani ovat henkilöt X ja Y. He ovat vanhempiani, vaikka X on kuollut. Ja vaikka riitautuisin pysyvästi Y:n kanssa, on hän edelleen elämänsä loppuun Y ja sellaisena minun vanhempani.
Ajatus, että X lakkaisi kuoleman myötä tai Y riidan jälkeen olemasta vanhempani, on mielestäni aikuiselle ihmiselle hieman erikoinen. Lapsillehan on usein ominaista ajatella, että toisten ihmisten olemassaolo on sidoksissa heihin itseensä, esimerkiksi päiväkodin hoitaja on olemassa ainoastaan päiväkodissa.
Mulle tulee mieleen, että joku suuttuisi toiseen niin, että sanoisi tälle "Olet minulle tästä eteenpäin kuollut". Tämä on äärimmäinen ilmaus, joka osoittaa niin suurta vihaa, että henkilö oikeasti toivoisi toisen kuolevan, tai ainakin kohdella häntä jatkossa kuin ilmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki termit voi nykyään ymmärtää väärin, jos haluaa. Tässä muutamia, jotka on monille hyvinkin epäselviä ja voivat tarkoittaa eri asioita puhujasta ja kokijasta riippuen:
- isättömyys
- äidittömyys
- sisarus/ sisarpuoli
- yksinhuoltajuus
- totaaliyksinhuoltajuus
Listaan taas ei kuulu leskeys eikä orpous. Kuolema on niin ehdoton, ettei sitä voi ymmärtää väärin, vaikka haluaisi.
Ap:n tapauksessa keskustelu, joka johtaa harhaan, voisi kuulua vaikka näin:
Kuulija: Tapaatko usein vanhempiasi?
Ap: Äitiä joskus. Isää mulla ei ole.
Kuulija: Voi, otan osaa. Onko siitä kauan kun sun isäsi kuoli?
Ap: Siis elää se, mutta mulla ei ole isää.
Kuulija: Siis hän lähti kun olit ihan pieni?
Ap: Ei kun me asuttiin yhdessä, kun olin lapsi. Mutta mulla ei ole isää.
Kuulija: Siis ette ole väleissä?
Ap: Ei kun mulla ei ole isää. Ei ole isää! Mitä kohtaa et tajua??
Kuulija: Okei.... (vaihtaa hämmentyneenä puheenaihetta tai lähtee pois.)
----
Tai sitten keskustelu voisi mennä:
Kuulija: Tapaatko usein vanhempiasi?
Ap: Äitiä joskus. Isä ei ole mun elämässä, ei olla väleissä nykyään.
Kuulija: Okei. (Vaihtaa aihetta kevyempään)
Käytkö useinkin tällaisia keskusteluja?
Minä olen sanonut olevani isätön jo vuosikymmeniä, eikä vielä ole tapahtunut kuvittelemaasi harhaan johtavuutta näissä keskusteluissa.
Yleensä se menee näin.
"Minulla ei ole isää"
"Ai. Okei."En käy, mutta ap ilmeisesti käy, koska väittää, että ihmiset suuttuvat hänen isättömyysväitteestään. Jos keskustelu menisi aina noin lyhykäisesti, kuten sinun esimerkissäsi, ei kukaan utelisi isättömyyden syitä sen enempää, eikä kukaan voisi myöskään suuttua.
Niitä suuttujia on ollut ainakin itselläni lähinnä koulussa kun piti ihmetellä kaikkea mikä oli uutta ja aikuiselämässä vähän yksinkertaisemmissa ihmisissä, kenen kuuppaan ei mahdu useampaa ajatusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelisin, että vanhempani ovat henkilöt X ja Y. He ovat vanhempiani, vaikka X on kuollut. Ja vaikka riitautuisin pysyvästi Y:n kanssa, on hän edelleen elämänsä loppuun Y ja sellaisena minun vanhempani.
Ajatus, että X lakkaisi kuoleman myötä tai Y riidan jälkeen olemasta vanhempani, on mielestäni aikuiselle ihmiselle hieman erikoinen. Lapsillehan on usein ominaista ajatella, että toisten ihmisten olemassaolo on sidoksissa heihin itseensä, esimerkiksi päiväkodin hoitaja on olemassa ainoastaan päiväkodissa.
Mulle tulee mieleen, että joku suuttuisi toiseen niin, että sanoisi tälle "Olet minulle tästä eteenpäin kuollut". Tämä on äärimmäinen ilmaus, joka osoittaa niin suurta vihaa, että henkilö oikeasti toivoisi toisen kuolevan, tai ainakin kohdella häntä jatkossa kuin ilmaa.
Silloin sanoo että isäni on mulle kuollut eikä olen isätön. Musta alkaa tuntua että koko aloitus on ihan puuta heinää. En usko hetkeäkään että kukaan sanoo olevansa isätön ja sen jälkeen keskustelevan asiasta ja suututtavansa toisen.
Sanoisit että sinulla on biologinen isä, mutta elämässäsi ei ole minkäänlaista isää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole koskaan ollut isää. Sukusolutyyppi oli kyllä elossa aiemmin, mutta nyt hän on kuollut. Silloin kun hän kuoli, ei elämässäni muuttunut mikään. En koe myöskään menettäneeni yhtään mitään.
Olisi typerä ajatus, että olisin saanut joidenkin mielestä vasta myöhemmin sanoa olevani isätön.
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelisin, että vanhempani ovat henkilöt X ja Y. He ovat vanhempiani, vaikka X on kuollut. Ja vaikka riitautuisin pysyvästi Y:n kanssa, on hän edelleen elämänsä loppuun Y ja sellaisena minun vanhempani.
Ajatus, että X lakkaisi kuoleman myötä tai Y riidan jälkeen olemasta vanhempani, on mielestäni aikuiselle ihmiselle hieman erikoinen. Lapsillehan on usein ominaista ajatella, että toisten ihmisten olemassaolo on sidoksissa heihin itseensä, esimerkiksi päiväkodin hoitaja on olemassa ainoastaan päiväkodissa.
En mitenkään kuvittele, että isäni on kadonnut maapallolta. Nämä isättömyyskokemukset syntyvät lapsuudessa, kun olet vielä toisen varassa ja hänellä olisi juridinen vastuu huolehtia jälkikasvustaan fyysisesti, henkisesti ja taloudellisesti. Tulee hylätyksi lapsena, vanhempi ei hoida velvollisuuksiaan.
Se, mitä tunnen ja koen, ei välttämättä ole yksi yhteen sen kanssa mitä sanon. Yritän sanoa tilanteen mahdollisimman lyhyen keskustelun herättävästi ja tilannetta kuvaamaan : minulla ei ole isää. Jos jotain täsmällisempää halutaan, kielemme kaipaisi uusia termejä. En myöskään halua sanoa kenelle tahansa, että minut on hylätty lapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelisin, että vanhempani ovat henkilöt X ja Y. He ovat vanhempiani, vaikka X on kuollut. Ja vaikka riitautuisin pysyvästi Y:n kanssa, on hän edelleen elämänsä loppuun Y ja sellaisena minun vanhempani.
Ajatus, että X lakkaisi kuoleman myötä tai Y riidan jälkeen olemasta vanhempani, on mielestäni aikuiselle ihmiselle hieman erikoinen. Lapsillehan on usein ominaista ajatella, että toisten ihmisten olemassaolo on sidoksissa heihin itseensä, esimerkiksi päiväkodin hoitaja on olemassa ainoastaan päiväkodissa.
Mulle tulee mieleen, että joku suuttuisi toiseen niin, että sanoisi tälle "Olet minulle tästä eteenpäin kuollut". Tämä on äärimmäinen ilmaus, joka osoittaa niin suurta vihaa, että henkilö oikeasti toivoisi toisen kuolevan, tai ainakin kohdella häntä jatkossa kuin ilmaa.
Eikö tuollainen suuttumus nimenomaan ole lasten tapaista? Itse ainakin muistan joskus ekaluokkalaisena ilmoittaneeni kaverille etten enää koskaan tahdo nähdä häntä. Samoin omat lapseni ovat sanoneet samaa toisilleen.
Sitten kun kasvaa isommaksi ja ymmärtää hieman enemmän omaa paikkaansa taivaankappaleiden joukossa, ymmärtää että sisarustaan tai luokkakaveriaan on vaikea kohdella kuolleena, ja vanhemmat ovat vanhempia vaikka olisivat täysin kelvottomia.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisit että sinulla on biologinen isä, mutta elämässäsi ei ole minkäänlaista isää.
Miksi niin pitäisi sanoa? Vai eikö joku yli 7v. tiedä, miten biologia toimii?
Itse lähtökohtaisesti oletan, että jokainen täyspäinen aikuinen tietää biologian perusasiat niitä erikseen selittämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelisin, että vanhempani ovat henkilöt X ja Y. He ovat vanhempiani, vaikka X on kuollut. Ja vaikka riitautuisin pysyvästi Y:n kanssa, on hän edelleen elämänsä loppuun Y ja sellaisena minun vanhempani.
Ajatus, että X lakkaisi kuoleman myötä tai Y riidan jälkeen olemasta vanhempani, on mielestäni aikuiselle ihmiselle hieman erikoinen. Lapsillehan on usein ominaista ajatella, että toisten ihmisten olemassaolo on sidoksissa heihin itseensä, esimerkiksi päiväkodin hoitaja on olemassa ainoastaan päiväkodissa.
Mulle tulee mieleen, että joku suuttuisi toiseen niin, että sanoisi tälle "Olet minulle tästä eteenpäin kuollut". Tämä on äärimmäinen ilmaus, joka osoittaa niin suurta vihaa, että henkilö oikeasti toivoisi toisen kuolevan, tai ainakin kohdella häntä jatkossa kuin ilmaa.
Eikö tuollainen suuttumus nimenomaan ole lasten tapaista? Itse ainakin muistan joskus ekaluokkalaisena ilmoittaneeni kaverille etten enää koskaan tahdo nähdä häntä. Samoin omat lapseni ovat sanoneet samaa toisilleen.
Sitten kun kasvaa isommaksi ja ymmärtää hieman enemmän omaa paikkaansa taivaankappaleiden joukossa, ymmärtää että sisarustaan tai luokkakaveriaan on vaikea kohdella kuolleena, ja vanhemmat ovat vanhempia vaikka olisivat täysin kelvottomia.
Mä olenkin pitänyt ap:n isättömyyskommentointia alusta pitäen lapsellisena kiukutteluna, mutta osa täällä tuntuu ymmärtävän häntä vallan hyvin, ja ettei asiasta pitäisi voida kenenkään työntää minkään kokoista hernettä sieraimeen.
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelisin, että vanhempani ovat henkilöt X ja Y. He ovat vanhempiani, vaikka X on kuollut. Ja vaikka riitautuisin pysyvästi Y:n kanssa, on hän edelleen elämänsä loppuun Y ja sellaisena minun vanhempani.
Ajatus, että X lakkaisi kuoleman myötä tai Y riidan jälkeen olemasta vanhempani, on mielestäni aikuiselle ihmiselle hieman erikoinen. Lapsillehan on usein ominaista ajatella, että toisten ihmisten olemassaolo on sidoksissa heihin itseensä, esimerkiksi päiväkodin hoitaja on olemassa ainoastaan päiväkodissa.
Tässäkin nyt käännetään asiaa jotenkin lapsen syyksi.
Ihan kuin isätön olisi jäänyt päiväkotilapsen tasolle.
Ja kyllä, itsekin pidän outona ajatuksena sitä, että suhde olisi hyvä kymmeniä vuosia ja sitten onnistuisi jotenkin katkeamaan. Kyllä nup isättömien isät haihtuvat jo lapsuudessa tai jo ennen syntymää.
Todella tyhmiä kommentteja! Kyllä jokainen tietää, että siinä mielessä kaikilla on isä, että niitä isän sukusoluja tarvitaan syntymiseen! Mutta kun sukusolun luovuttaja ei välttämättä ole vanhempi! Edes mies, jonka tiedät etäisesti ei välttämättä ole vanhempi! Isä on vanhempi, jota kaikilla ei vain ole.
Vanhemmuus on sosiaalista ja juridista. Biologia on pelkkää biologiaa.
Isyys on vanhemmuutta ja jos ei sosiaalista ja juridista isyyttä ole, niin on isätön.
Mä käytän kans välillä tota, että biologinen isä korostaessani, että hän on vain sitä nykyään. Henkinen isä olisi sitten sellainen, joka olisi edustamastaan ikäluokasta huolimatta (sodanjälkeinen sukupolvi kyykytyskasvatuksineen...) osannut osoittaa lämpimiä tunteita ja kannustaa. Samoin mieheni isä on siemenenluovuttaja kun taas isäpuoli oli oikea isä.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuus on sosiaalista ja juridista. Biologia on pelkkää biologiaa.
Isyys on vanhemmuutta ja jos ei sosiaalista ja juridista isyyttä ole, niin on isätön.
Ei vaan silloin on paska isä.
Mä en juttelisi noin herkistä asioista muuta kuin läheisen ihmisen kanssa, mutta kaikki eivät tietenkään ole niin hienotunteisia, vaan tunkevat neuvojaan puolitutuillekin.
Tuossa tapauksessa on varmasti ollut kysymys siitä, että neuvoja jakeleva on omakohtaisesti tai läheltä seuraten nähnyt, miten kipeää tekee, jos on halunnut sopia asiat läheisen kanssa, mutta ei ole sitä tehnyt, ja sitten läheinen on kuollut ennen kuin sovintoa on ehditty tehdä.
Jos on tarpeeksi huonot välit tai ei välejä lainkaan, ei ole mikään pakko sopia, pyydellä tai antaa anteeksi ennen kuolemaa. Ei ole pakko antaa anteeksi koskaan, mutta jos haluaa välttyä katkeruudelta, sen voi tehdä mielessään ja vapautua asiasta. Pahoja tekoja ei tarvitse ikinä milloinkaan hyväksyä. Se on eri asia kuin sovinto tai anteeksianto.