Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista)

Vierailija kirjoitti:

Paikalla olleena mieleen jäi erityisesti se, että uskovaisilla ei ole lupa tuomita ketään eikä nimetä syntilistoja. Elämäntapakysymyksissä uskovainen saa kuunnella omatuntoa ja kaikissa asioissa on tärkeintä se, että Jumala on tärkein eikä mikään maallinen asia. Ehdonvallan asioista ei voi sanoa, että joku on syntiä ja joku ei. Riippuu millä mielellä tekee. Uskovaiset ovat erilaisia ja siksi he kokevat asiat eri tavalla, minkä tähden ehdonvallan kysymyksissä ei voi antaa oikeita vastauksia. Omissa valinnoissa pitää ottaa huomioon Jumala ja lähimmäinen, mutta uskon kannalta vain usko evankeliumiin riittää. 

Aiemmin on kyllä ollut toisenlainen näkemys asioihin. On esim. katsottu, että uskon voi kieltää teoillaan. Vaikka meikkaamalla, jos siitä ei luovu ja tee parannusta vaikka neuvotaan. Eli onko tämä aiempi toiminta sitten ollut hengellistä väkivaltaa? Myönnetäänkö se nykyään vanhoillislestadiolaisuudessa? 

Vierailija kirjoitti:

"Minusta puhuja sanoi, että luovuttamattomia asioita ovat ainoastaan ne mihin Raamattu on ottaa kantaa. Hän sanoi että muistaa nuorena ihmetelleensä, miksi vanhat uskovaiset eivät halunneet sanoa onko joku asia syntiä tai ei. Mutta ne eivät ole yksiselitteisiä, jos niihin ei ole annettu Raamatussa suoraa vastausta. Puhuja sanoi rakkauden kaksoiskäskyn noudattamisesta. Sitä voi varmaan soveltaa ehkäisykysymykseenkin, että millä mielellä ehkäisee ja miten rakkaus toteutuu."

Näinhän se on, mutta käytännössä ollut kumman vaikea juttu yhteisön sisällä. Kertoo ehkä just siitä, ettei ole ymmärretty kristinuskon keskeisintä sisältöä.

Jeesuksen opetukset, tärkeimpänä rakkauden vaatimus, ohjaa kohtelemaan muita inhimillisesti, Jeesuksen opetusten noudattaminen johtaa siis inhimilliseen elämään. Monien naisten kohdalla tuo äärimmilleen viety ehkäisykielto johti epäinhimilliseen tilanteeseen, epäinhimilliseen elämään. Monien, koska tiedän niin paljon näitä tarinoita. Siksi sanon, että ei ole ymmärretty kristinuskon keskeisintä sisältöä. Jos sen ymmärtää, sisäistää ja sen mukaan haluaa elää, se ei voi missään tilanteessa johtaa asioihin, joihin se on vl-liikkeessä johtanut. 

Vierailija kirjoitti:

Paikalla olleena mieleen jäi erityisesti se, että uskovaisilla ei ole lupa tuomita ketään eikä nimetä syntilistoja. Elämäntapakysymyksissä uskovainen saa kuunnella omatuntoa ja kaikissa asioissa on tärkeintä se, että Jumala on tärkein eikä mikään maallinen asia. Ehdonvallan asioista ei voi sanoa, että joku on syntiä ja joku ei. Riippuu millä mielellä tekee. Uskovaiset ovat erilaisia ja siksi he kokevat asiat eri tavalla, minkä tähden ehdonvallan kysymyksissä ei voi antaa oikeita vastauksia. Omissa valinnoissa pitää ottaa huomioon Jumala ja lähimmäinen, mutta uskon kannalta vain usko evankeliumiin riittää. 

Silti on lestadiolaisia, jotka näitä syntilistoja tekevät. Ja heitä, jotka arvioivat toisia lestadiolaisia heidän elämänvalintojensa kautta. Usein myös painostetaan toisia elämään tiukempien sääntöjen mukaan. Nämä vaativat eivät koskaan ole heitä, jotka sanoisivat toiselle, että "ota rennommin näiden sääntöjen kanssa".

Itseäni on aina jaksanut hämmentää, kun osa perustelee "kiellettyjä" asioita sillä, että väärät asiat vievät kauemmaksi Jumalasta. Sanotaan, että tanssiminen, rytmimusiikin kuuntelu tai tv-ohjelmien katsominen vie kauemmaksi Jumalasta. Miten sitten esimerkiksi perinteiset lestadiolaisharrastukset kuten kodin sisustaminen, leipominen, käsityöt, metsästys ja nikkarointi - miksi ne eivät vie kauemmas Jumalasta? Onhan noihinkin käytetty aika pois uskonnon harjoittamisesta ja muusta. Ja voihan ihmisen elämässäkin keskeisen sijan ottaa joku noista asioista niin, että millekään muulle ei jää kunnolla aikaa. Minusta nämä rajaamiset mustavalkoisesti kiellettyihin ja sallittuihin asioihin eivät ole kestäviä. On eri asia todeta, että esimerkiksi kaikenlainen musiikki tai kaikki tv-ohjelmat eivät ole rakentavia ja uskonnollisille arvoille sopivia. Mutta ei se kaikesta musiikista tai tv-ohjelmista sopimattomia tee.

Käännän kysymyksen vielä lopuksi toisinpäin: mitkä asiat vievät lähemmäksi Jumalaa? Rukous, veisaaminen, Raamatun sanan kuuleminen/lukeminen ja ehtoollisella käyminen. Näitähän kristityn ihmisen, oli vl tai ei, tulisi vaalia ja pitää huolta, että muut asiat eivät jätä näitä asioita sivuun.

Tuleekohan tuosta alustuksesta juttua Päivämieheen? Te, jotka olitte paikalla tai kuuntelitte etänä, niin kertokaapa sitten, jos juttu tulee lehteen, että vastaako jutun sisältö sitä mitä alustuksessa puhuttiin. 

Toivoisin että vl-yhteisössä vapauduttaisiin vähitellen pelon ikeen alta. Keskustelujen poistaminen, erilaisten tapojen tuomitseminen, se että puhutaan pienissä porukoissa eri tavalla kuin julkisesti. Kaikki kertoo siitä, että ei olla vapaita armolapsia vaan pelätään. Kristuksessa ei ole pelkoa. Tätä ajatusta kannattaa miettiä syvällisesti. 

Tapakulttuuri muuttuu ja on aina muuttunut. Se ei uhkaa uskoa koska usko ei perustu ulkoisiin tapoihin. Kyseessä on kaksi eri asiaa. Jos oma usko pohjaa tapakulttuuriin sen muuttuminen voi horjuttaa uskon perusteita. Puheissa jokainen sanoo varmasti, että uskoo armosta eikä tapakulttuurilla ole merkitystä. Kuitenkin moni pidättäytyy vahoissa tavoissa ja tuomitsee ne jotka omantunnon vapaudessa tekevät erilaisia valintoja ulkoisissa asioissa. Jos näin toimii ei todellisuudessa uskokaan armoon vaan siihen, että ihminen pelastuu omien tekojen kautta. Nämä teot ovat vieläpä toisarvoisia, kuten konsertit, ulkonäkökysymykset, musiikki, urheilu jne. Näistähän Jeesus ei opettanut mitään.

Jeesus opetti kymmenessä käskyssä kaiken mikä kuuluu kristityn vaellukseen. Ulkoiset tavat nousevat ihmisistä itsestä.

Vierailija kirjoitti:

Kuuntelin alustuksen joka toi rauhan ja rakkauden sanoja raamatusta. On olemassa luovuttamattomat asiat eli evankeliumi ja sakramentit. Ne on muuttumattomat ja niistä pitää pitää kiinni. Ne kuuluu seurakuntayhteyteen ja yhdistää uskovaisia.

Tapakulttuuri on ehdonvallan asioita. Niille kysymyksille ei ole raamatussa yhtä oikeaa vastausta. Joillekkin tapakulttuuri tuo yhteisöllisyyttä ja turvallisuuden tunnetta mutta toisille aiheuttaa ristiriitoja ja ahdistusta. Joillakin on jopa kipeitä kokemuksia niiden väärinkäytöstä esim. lapsuudenkodissa. Ehdonvallat asiat saa olla uskovaisilla erilaisia. Uskovaiset eri koulutustaustoilla, luonteilla ja iällä katsoo maailmaa eri kulmista. Se ei ole väärin. Pitää miettiä mikä uskossa on tärkeintä eli jumala ja syntien anteeksiantamus.

Tapakulttuurista saa olla eri mieltä, näistä alustaja otti esimerkiksi syömisen, juomisen ja ulkonäköön liittyvät asiat Paavalin kirjeen mukaisesti. Paavali kieltää tuomitsemasta muita tapojen perusteella. Lähimmäinen pitää kuitenkin ottaa huomioon omissa elämänvalinnoissa mutta katseen pitää olla ennenmuuta omissa valinnoissa eikä toisten.

Ehdonvallan asioissa on kristityn vapaus. Lahjavanhurskaus voi muttua tekovanhurskaudeksi jos ehdonvallan asiat muuttuu uskon ehdoksi mitä ne ei raamatun mukaan ole. Jeesus kohteli tylysti fariseuksia jotka asetti näitä omia tapoja. Kaikessa on keskeisintä se että mikään asia ei saa nousta tärkeämmäksi kuin usko eikä saa nousta jumalaksi sydämeen. Esim. raha voi olla tällainen tai mikä vaan jos se saa liian ison merkityksen elämässä. Uskovaiset on erilaisia ja erilaisista taustoista ja heillä saa olla eri mielipiteitä tapa-asioista. Uskon ydin on se mikä yhdistää uskovaiset. 

Allekirjoitan tiivistyksen. Kuuntelin saman puheen.

vl

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paikalla olleena mieleen jäi erityisesti se, että uskovaisilla ei ole lupa tuomita ketään eikä nimetä syntilistoja. Elämäntapakysymyksissä uskovainen saa kuunnella omatuntoa ja kaikissa asioissa on tärkeintä se, että Jumala on tärkein eikä mikään maallinen asia. Ehdonvallan asioista ei voi sanoa, että joku on syntiä ja joku ei. Riippuu millä mielellä tekee. Uskovaiset ovat erilaisia ja siksi he kokevat asiat eri tavalla, minkä tähden ehdonvallan kysymyksissä ei voi antaa oikeita vastauksia. Omissa valinnoissa pitää ottaa huomioon Jumala ja lähimmäinen, mutta uskon kannalta vain usko evankeliumiin riittää. 

Silti on lestadiolaisia, jotka näitä syntilistoja tekevät. Ja heitä, jotka arvioivat toisia lestadiolaisia heidän elämänvalintojensa kautta. Usein myös painostetaan toisia elämään tiukempien sääntöjen mukaan. Nämä vaativat eivät koskaan ole heitä, jotka sanoisivat toiselle, että "ota rennommin näiden sääntöjen kanssa".

 

Näin tehdessään he syyllistyvät tuomisemisen, ylepyden ja omahyväisyyden syntiin eivätkä ole käsittäneet kristityn vapautta. He ovat kuin fariseukset jotka nuhtelivat toisia ulkoisista asioista unohtaen tärkeimmän eli lähimmäisen rakkauden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paikalla olleena mieleen jäi erityisesti se, että uskovaisilla ei ole lupa tuomita ketään eikä nimetä syntilistoja. Elämäntapakysymyksissä uskovainen saa kuunnella omatuntoa ja kaikissa asioissa on tärkeintä se, että Jumala on tärkein eikä mikään maallinen asia. Ehdonvallan asioista ei voi sanoa, että joku on syntiä ja joku ei. Riippuu millä mielellä tekee. Uskovaiset ovat erilaisia ja siksi he kokevat asiat eri tavalla, minkä tähden ehdonvallan kysymyksissä ei voi antaa oikeita vastauksia. Omissa valinnoissa pitää ottaa huomioon Jumala ja lähimmäinen, mutta uskon kannalta vain usko evankeliumiin riittää. 

Aiemmin on kyllä ollut toisenlainen näkemys asioihin. On esim. katsottu, että uskon voi kieltää teoillaan. Vaikka meikkaamalla, jos siitä ei luovu ja tee parannusta vaikka neuvotaan. Eli onko tämä aiempi toiminta sitten ollut hengellistä väkivaltaa? Myönnetäätäänkö se nykyään vanhoillislestadiolaisuudessa?

Myönnetään. Nykyisin saarnoissa puhutaan että Jeesus ei katso ulkonäköön vaan sydämeen ja että kyse on tapakulttuurista. Yksin armosta. Teoilla voi kieltää uskon, mutta teot ovat kymmenen käskyn rikkomista kuten huoruus, jumalan pilkka, tappaminen jne jos niistä ei tehdä parannusta vaan eletään tietoisesti synnissä.

Omavanhurskaus on harhaoppi. 70-luvun tekoihin perustuva oppi on määritelty laajasti harhaopiksi, myös Päivämiehessä.

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin että vl-yhteisössä vapauduttaisiin vähitellen pelon ikeen alta. Keskustelujen poistaminen, erilaisten tapojen tuomitseminen, se että puhutaan pienissä porukoissa eri tavalla kuin julkisesti. Kaikki kertoo siitä, että ei olla vapaita armolapsia vaan pelätään. Kristuksessa ei ole pelkoa. Tätä ajatusta kannattaa miettiä syvällisesti. 

Tapakulttuuri muuttuu ja on aina muuttunut. Se ei uhkaa uskoa koska usko ei perustu ulkoisiin tapoihin. Kyseessä on kaksi eri asiaa. Jos oma usko pohjaa tapakulttuuriin sen muuttuminen voi horjuttaa uskon perusteita. Puheissa jokainen sanoo varmasti, että uskoo armosta eikä tapakulttuurilla ole merkitystä. Kuitenkin moni pidättäytyy vahoissa tavoissa ja tuomitsee ne jotka omantunnon vapaudessa tekevät erilaisia valintoja ulkoisissa asioissa. Jos näin toimii ei todellisuudessa uskokaan armoon vaan siihen, että ihminen pelastuu omien tekojen kautta. Nämä teot ovat vieläpä toisarvoisia, kuten konsertit, ul

Ulkoiset tavat ovat toki alunperin ihmisistä lähtöisin, mutta monille, jotka niitä noudattavat, ne eivät ole omasta itsestä lähtöisin. Uskovainen on saatu noudattamaan niitä lapsesta lähtien alkaneella hengellisellä väkivallalla. Mahdollisuutta valita miten erilaisissa nykyään tapakulttuurina pidetyissä asioissa toimii ei ole aidosti ollut.

Se on totta ja näiden "uskoa suojelevien tapojen" pakkovaatimus on johtanut siihen, että jopa 60% nuorista jättää koko uskon. Se on kauhea asia kun miettii, että usko on ilosanoma synnit sovittaneesta Jeesuksesta. 

Hengellisen väkivallan hedelmät ovat mädät ja niistä pitää ottaa opiksi. 

Vierailija kirjoitti:

viettekö nämä luonnonsuojelumetsästystehotuotettuliha -keskustelut jonnekin toisaalle ja palataan lestadiolaisiin? 

nimiveikkauksia kenelläkään kuopuksen nimestä?

Isak?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

viettekö nämä luonnonsuojelumetsästystehotuotettuliha -keskustelut jonnekin toisaalle ja palataan lestadiolaisiin? 

nimiveikkauksia kenelläkään kuopuksen nimestä?

 

Isak?

Jos 8 lapselle, ois toisin päin kasi.

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin että vl-yhteisössä vapauduttaisiin vähitellen pelon ikeen alta. Keskustelujen poistaminen, erilaisten tapojen tuomitseminen, se että puhutaan pienissä porukoissa eri tavalla kuin julkisesti. Kaikki kertoo siitä, että ei olla vapaita armolapsia vaan pelätään. Kristuksessa ei ole pelkoa. Tätä ajatusta kannattaa miettiä syvällisesti. 

Tapakulttuuri muuttuu ja on aina muuttunut. Se ei uhkaa uskoa koska usko ei perustu ulkoisiin tapoihin. Kyseessä on kaksi eri asiaa. Jos oma usko pohjaa tapakulttuuriin sen muuttuminen voi horjuttaa uskon perusteita. Puheissa jokainen sanoo varmasti, että uskoo armosta eikä tapakulttuurilla ole merkitystä. Kuitenkin moni pidättäytyy vahoissa tavoissa ja tuomitsee ne jotka omantunnon vapaudessa tekevät erilaisia valintoja ulkoisissa asioissa. Jos näin toimii ei todellisuudessa uskokaan armoon vaan siihen, että ihminen pelastuu omien tekojen kautta. Nämä teot ovat vieläpä toisarvoisia, kuten konsertit, ul

Mistä lähtien kaikki on ollut vain tapakulttuuria? Kun nimenomaan hiustenvärjääminen, korvakorujen käyttö  ja meikkaaminen on ollut teko, jossa halvennetaan Luojan luomistyötä koska siinä muunnellaan sitä millaiseksi Jumala on ihmiset luonut. Nyt se Luojan luomistyön vääristely onkin sitten ihan vaan tapakulttuuria? Mihin katosi se slogani, että muuttuvassa maailmassa tämä usko pysyy muuttumattomana?

Vierailija kirjoitti:

Se on totta ja näiden "uskoa suojelevien tapojen" pakkovaatimus on johtanut siihen, että jopa 60% nuorista jättää koko uskon. Se on kauhea asia kun miettii, että usko on ilosanoma synnit sovittaneesta Jeesuksesta. 

Hengellisen väkivallan hedelmät ovat mädät ja niistä pitää ottaa opiksi. 

Tässäkin on tapakulttuuri muuttunut. Ennen uhkailtiin, että jos ei usko kuten opetetaan joutuu pois liikkeestä. Nyt sitten kun suurin osa nuorisosta noudattaa tätä ohjetta, ollaan hätäpäissään muuttamassa uskoa joka pysyy kutsumalla sitä tapakulttuuriksi. Ei se vl-uskossa pelastus ole edelleenkään mahdollinen liikkeen ulkopuolella (poislukien lapset ja kehitysvammaiset), nykynuoriso vaan ei enää usko semmoisiin tapakulttuurijuttuihin.

Lestadiolaisissa on se vika, että heidän mukaisesti, heidän tapa on ainoa oikea tapa elää ja tehdä asioita. He ovat siis oikeassa ja muut väärässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin että vl-yhteisössä vapauduttaisiin vähitellen pelon ikeen alta. Keskustelujen poistaminen, erilaisten tapojen tuomitseminen, se että puhutaan pienissä porukoissa eri tavalla kuin julkisesti. Kaikki kertoo siitä, että ei olla vapaita armolapsia vaan pelätään. Kristuksessa ei ole pelkoa. Tätä ajatusta kannattaa miettiä syvällisesti. 

Tapakulttuuri muuttuu ja on aina muuttunut. Se ei uhkaa uskoa koska usko ei perustu ulkoisiin tapoihin. Kyseessä on kaksi eri asiaa. Jos oma usko pohjaa tapakulttuuriin sen muuttuminen voi horjuttaa uskon perusteita. Puheissa jokainen sanoo varmasti, että uskoo armosta eikä tapakulttuurilla ole merkitystä. Kuitenkin moni pidättäytyy vahoissa tavoissa ja tuomitsee ne jotka omantunnon vapaudessa tekevät erilaisia valintoja ulkoisissa asioissa. Jos näin toimii ei todellisuudessa uskokaan armoon vaan siihen, että ihminen pelastuu omien tekojen kautta. Nämä t

Jos tapakulttuurilla kuten Luojan luomistyöhön puuttumisella ei ole mitään merkitystä, niin kai se sitten pätee kaikkeen muuhunkin? Sitten voi vapaasti käyttää ehkäisyä, käyttää alkoholia ja muita päihteitä kun niissäkin vähän muokataan tietoisuuden tilaa Luojan luomasta alkuperäisestä. Miksipä myöskään seksin pitäisi olla vain avioseksiä tai edes miehen ja naisen välistä, jos Luojan luomistyöhön puuttuminen on ihan vaan tapakulttuuria? Pelastushan tulee yksin armosta.

Vierailija kirjoitti:

Se on totta ja näiden "uskoa suojelevien tapojen" pakkovaatimus on johtanut siihen, että jopa 60% nuorista jättää koko uskon. Se on kauhea asia kun miettii, että usko on ilosanoma synnit sovittaneesta Jeesuksesta. 

Hengellisen väkivallan hedelmät ovat mädät ja niistä pitää ottaa opiksi. 

Oikeastiko uskonliike on valmis muokkaamaan itseään sellaiseksi, että ne toisinuskovat jättäisivät eroamatta liikkeestä? Ns. Etninen lestadiolaisuus on muutenkin iso ongelma, eli jengi joka ei oikeasti usko mutta ei eroa koska siitä on itselle enemmän hyötyä.

Olen naispuolinen pappi ja oma kokemukseni vanhoillislestadiolaisista työkavereina kirkossa on tämä. Olen tehnyt töitä sekä omissa työseurakunnissani olevien vanhoillislestadiolaisten työntekijöiden kanssa, että muuta kautta ollut tekemisissä muissa seurakunnissa työskentelevien vanhoillislestadiolaisten kanssa:

Suurin osa vanhoillislestadiolaisista on ystävällisiä ja ahkeria työkavereita. Heistä näkee, että tekevät työtänsä sydämellään ja kohtaavat kaikenlaiset seurakuntalaiset, vanhoillislestadiolaiset ja ei-vanhoillislestadiolaiset, lämpimästi. Heidän kanssaan on ilo tehdä töitä. Ovat mitä ihanimpia, herttaisimpia ja luotettavimpia työkavereita - olen sen heille myös sanonut. Heistä huomaa, että eivät tuomitse eri tavoin uskovia. He tulevat ehtoolliselle riippumatta siitä, kuka ehtoollista jakaa. Sen olen tosin huomannut, että monien heistä on vaikea ottaa kehuja vastaan, kun heidän työtään kehuu. Kunpa näkisivät itsensä yhtä lämpimästi kuin heidät nähdään.

Valitettavasti osasta näkee, että suhtautuvat minuun ja muihin ei-vanhoillislestadiolaisiin (naispuolisiin) työkavereihin penseästi. Eivät aidosti kuuntele, katsovat ohitse ja ohittavat monissa tilanteissa. Heidän tavastaan puhua näkee, miten pitävät vanhoillislestadiolaisia parempina ja muita vääräuskoisina. Eivät arvosta ei-lestadiolaisten työntekijöiden tekemää työtä ja vaikka kuinka ei-lestadiolainen pappi puhuisi evankeliumista ja "ihan oikeaa asiaa", niin sitä ei arvosteta. Nämä työntekijät usein sulkevat ei-vanhoillislestadiolaiset ulkopuolelle. He eivät tule ehtoolliselle, jota jakaa ei-vanhoillislestadiolainen. Tällaisia ihmisiä on pieni osa, mutta he ovat hyvin jyrkkiä ajatuksissaan ja se valitettavasti näkyy.

Oma kokemus on ollut, että ystävällisiä ja ymmärtäväisiä vanhoillislestadiolaisia yhdistää se, että heillä itsellään ei ole ollut helpoin elämä. On ollut isoja vastoinkäymisiä ja he ymmärtävät, että elämä ei aina mene kuten kuvittelisi. He ovat käyneet läpi raskaitakin asioita ja turvautuvat kaiken jälkeen Jumalaan luottavaisin mielin. He suhtautuvat lämpimästi ja avoimesti ei-vanhoillislestadiolaisiin ja näkevät ei-vanhoillislestadiolaisissa yhtä lailla lähimmäisen. Nämä lämminhenkiset vanhollislestadiolaiset ovat hienoja ihmisiä, joiden kanssa on mukava tehdä töitä.

Näin anonyymisti kiitos jokaiselle (kirkon töissä olevalle) vanhoillislestadiolaiselle, joka suhtautuu ystävällisesti ja lämpimästi eri tavoin uskoviin!<3