Haluaisin matkustella suomessa, mutten voi koska ei ole ketään kenen kanssa matkustella
Kommentit (33)
Työtön mies kirjoitti:
Haluasin lähtee autolla ympäri suomee ajelee. Ajaisin norjaan myös ja jäämerelle myös kalaan ja sitten lappiin ja sieltä pikku hiljaa itä suomee pitkin takas. Yksin ei oikein jaksa.
Tein yksin juuri tuollaisen matkan nuorena 90-luvulla!
Köyhänä opiskelijana keittelin Trangialla ja yövyin Nissan Micrassa, kesä kun oli sateinen eikä telttaa viitsinyt viritellä "yhden yön takia". Ollessani levähdyspaikalla vuonon rannalla, tuli tihkusateessa kaksi norjalaistyttöä reppuineen vuorilta. Olivat kosteissa kamppeissa ja kylmissään ja tarjosin heille kyydin Tromssaan.
Toisen tytön kanssa viihdyimme erityisen hyvin yhdessä ja viivyin Tromssassa muutaman päivän ennen lähtöäni Pohjois-Ruotsin halki Tornioon ja rantatietä myöten takaisin kotiin. Nyt olen jo vanha ukko, mutta tuota on niin mukava muistella, oikein piti silmäkulmaa pyyhkäistä. Valitettavasti vain aikaa ei voi kääntää taaksepäin!
Hyvät ihmiset! Matkustelkaa, matkustelkaa vaikka yksinkin! Koskaan ei voi tietää, mitä hyvää ja kaunista elämä polullemme heittää!
ei huolta piankos mika vapautuu saat loppuelämäsi kyydin
Yksinhän juuri on kivointa matkustaa kun saa mennä tai olla menemättä ihan niin kuin itse haluaa. Kiertelen kesällä Suomea pienellä asuntoautolla ilman mitään etukäteissuunnitelmia. Joskus nukun autossa, joskus jossain halvassa hotellissa.
Vierailija kirjoitti:
Työtön mies kirjoitti:
Haluasin lähtee autolla ympäri suomee ajelee. Ajaisin norjaan myös ja jäämerelle myös kalaan ja sitten lappiin ja sieltä pikku hiljaa itä suomee pitkin takas. Yksin ei oikein jaksa.
Tein yksin juuri tuollaisen matkan nuorena 90-luvulla!
Köyhänä opiskelijana keittelin Trangialla ja yövyin Nissan Micrassa, kesä kun oli sateinen eikä telttaa viitsinyt viritellä "yhden yön takia". Ollessani levähdyspaikalla vuonon rannalla, tuli tihkusateessa kaksi norjalaistyttöä reppuineen vuorilta. Olivat kosteissa kamppeissa ja kylmissään ja tarjosin heille kyydin Tromssaan.
Toisen tytön kanssa viihdyimme erityisen hyvin yhdessä ja viivyin Tromssassa muutaman päivän ennen lähtöäni Pohjois-Ruotsin halki Tornioon ja rantatietä myöten takaisin kotiin. Nyt olen jo vanha ukko, mutta tuota on niin mukava muistella, oikein piti silmäkulmaa pyyhkäistä. Valitettavasti vain aikaa ei voi kääntää taaksepäin!
Hyvät ihmiset! Matkustelkaa, matkustelkaa vaikka yksinkin! Koskaan ei voi tietää, mitä hyvää ja kaunista elämä polullemme heittää!
Korjaus edelliseen: Vuosi oli 1988!
Aika menee niin nopeasti ja lopulta tulee kuolema, joka kuittaa kaiken! On parempi vanhana katua tehtyjä kuin tekemättömiä, mutta parasta on jos ei tarvitse katua mitään!
ELÄKÄÄ, ihmiset! Niin kauan kun jalka kantaa, silmä näkee, korva kuulee! Älkää valittako yksinäisyyttä vaan ottakaa oma polkunne. Vain siten saatte sen mitä teille on tänne varattu!
Ulkomailla on kivempi matkustella yksin, tutustuu helpommin ihmisiin kuin Suomessa.

Tälle iso peukku!
t. Yksin Nordic Raililla (tms) aikoinaan matkustanut
Vierailija kirjoitti:
Mikset halua yksin? Sehän on kaikkien paras matkustusmuoto. Saa vapaasti päättää kaiken mitä tekee ja milloin.
En pärjää yksin, liian haastavaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mikset halua yksin? Sehän on kaikkien paras matkustusmuoto. Saa vapaasti päättää kaiken mitä tekee ja milloin.
Niin, ja ei ole ketään kenen kanssa jakaa niitä kokemuksiaan ja ajatuksiaan sekä iloita. On vain YKSIN. Masentavaa ja niin yksinäistä.

Joo, mutta ei ole ketään kertomassa jälkeenpäin!
Vakavammin: Miksi niin monet ihmiset pelkäävät hiljaisuutta ja omien ajatustensa seuraa? Minusta se on merkki jonkinlaisesta henkisestä dissonanssista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työtön mies kirjoitti:
Haluasin lähtee autolla ympäri suomee ajelee. Ajaisin norjaan myös ja jäämerelle myös kalaan ja sitten lappiin ja sieltä pikku hiljaa itä suomee pitkin takas. Yksin ei oikein jaksa.
Tein yksin juuri tuollaisen matkan nuorena 90-luvulla!
Köyhänä opiskelijana keittelin Trangialla ja yövyin Nissan Micrassa, kesä kun oli sateinen eikä telttaa viitsinyt viritellä "yhden yön takia". Ollessani levähdyspaikalla vuonon rannalla, tuli tihkusateessa kaksi norjalaistyttöä reppuineen vuorilta. Olivat kosteissa kamppeissa ja kylmissään ja tarjosin heille kyydin Tromssaan.
Toisen tytön kanssa viihdyimme erityisen hyvin yhdessä ja viivyin Tromssassa muutaman päivän ennen lähtöäni Pohjois-Ruotsin halki Tornioon ja rantatietä myöten takaisin kotiin. Nyt olen jo vanha ukko, mutta tuota on niin mukava muistella, oikein piti silmäkulmaa pyyhkäistä. Valitettavasti vain aikaa ei voi kääntää taaksepäin!
Hyvät ihmiset! Matkustelkaa, matkustelkaa vaikka yksinkin! Koskaan ei voi tietää, mitä hyvää ja kaunista elämä polullemme heittää!
Korjaus edelliseen: Vuosi oli 1988!
Aika menee niin nopeasti ja lopulta tulee kuolema, joka kuittaa kaiken! On parempi vanhana katua tehtyjä kuin tekemättömiä, mutta parasta on jos ei tarvitse katua mitään!
ELÄKÄÄ, ihmiset! Niin kauan kun jalka kantaa, silmä näkee, korva kuulee! Älkää valittako yksinäisyyttä vaan ottakaa oma polkunne. Vain siten saatte sen mitä teille on tänne varattu!
Näinhän se on, kaikkea voi katua, paitsi ei nuorena naimista.
Sanotaanko että parasta tuo on siinä 20-25 iässä.
Ärsyttää kun haluaisin nähdä luontokohteita mutten tule ikinä näkemään koska en saa seuralaista. Ap
On muitakin tapoja: Kaverini kuormasi viime kesäkuun alussa polkupyöränsä ja kävi Lapissa. Olen harkinnut samaa ensikesänä jos vain saan aikaa järjestettyä. Tavallinen polkupyörä, kohtuulliset päivämatkat, kesäkuussa riittää hyönteisverkollinen riippumatto ja louekangas. Välillä leirintäalueen mökkiin ja saunaan, niin saa pestyä kunnolla, samalla myös pikkupyykin.
Myös Itä-Suomi ja saariston Rengastie kiinnostavat, koti-Hämettä onkin jo kierrelty.