Lue keskustelun säännöt.
Miksi 40+ naisen on todella vaikea löytää omanikäistä koulutettua, urheilullista, hyvässä työssä olevaa miestä parisuhteeseen?
18.01.2023 |
Mutta jo 55+ ikäisistä löytyy vireitä ja nuorekkaita paljon helpommin
Kommentit (1037)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemus kahdesta eri Helsingin yökerhosta, jotka profiloituu vähän vanhempaan ja parempituloiseen väkeen, eli siis paikkoja, joissa näitä 40v asiakkaita on. Toisessa oli naisia 95% ja ne vähätkin miehet tuli paikalle naisseurassa. Toisessa oli taas pelkästään lähi-idästä tai Afrikasta tulleita miehiä.
Että enää en usko kyllä kenenkään ulinaa, ettei mies saisi naista. Jos yksikin edes vähän tavallinen suomalainen mies olisi kävellyt noihin baareihin sisälle ilman valmista naisseuraa, olisi varmaan saanut kymmeniä naisia kimppuunsa.
Että ilmeisesti ne 40v sinkkumiehet on omasta toiveestaan sinkkuja (siis eivät etsi naista), odottaa kotona poimijaa, tai sitten heitä ei vain ole.
Ja turha selittää, että ne löytyy tervehenkisemmistä paikoista. Juu, onhan siellä hiihtoladulla paljon 40v miehiä, mutta he ovat siellä hiihtämässä eivätkä juttele vastaantuleville tai ohitettaville 40v naisille (ja tietenkään kummankaan sinkkuudesta ei siellä näy mitään merkkejä, toisin kuin baarissa silmäpeliä pitävistä).
Vaikea on tosiaan uskoa, että hiihtoladulta miehen pystyy nappaamaan :). Niin nopeasti menevät ohi.
Haha, tästä vois aloittaa jonkun 40v naisten challengen. Kuka saa napattua hiihtomiehen :D
Viisainta on tehdä se ulkoilumajan suksien huoltopisteellä, jossa voi luontevasti aloittaa keskustelun kysymällä vaikka neuvoa suksi-/sauvapulmaan.
Voi vitsi kun mulla on huoltovapaat sukset. Ehkä voisin siis kehittää jonkun sauvaongelman :D
N38Tai aloitat juttua, kysymällä että ymmärtääkö se hiihtomies suksista jotain. Kerrot, että ostit sukset vähän umpimähkään ja eivät oikein luista. Että onkohan jäykkyyttä tarpeeksi? Kun luulit, että mitä jäykempi, niin sen parempi, ettei mitään puolijäykkiä.
Tai side-ongelma. Kun mono ei oikein mene siteeseen.
Side-ongelma, heh!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.
Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.
Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.
Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.
En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.
Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.
Olen eri, mutta minulle kevytsuhde taas ei mitenkään voisi toimia. En pysty erottamaan seksiä ja tunteita tuolla tavalla. Voin harrastaa tunteetonta seksiä, mutta korkeintaan yhden illan jutuissa.
Ei kevytsuhde välttämättä tarkoita sitä, että ei olisi tunteita. Itselläni on sellainen suhde, jota varmaan kutsuttaisiin kevytsuhteeksi, ja ei se vailla kiintymystä ja tunteita ole. Ja hellyyttä, läheisyyttä, romantiikkaakin on, ei siis ole kyse pelkästä seksistä. Kevytsuhde ja panosuhde ovat siis kaksi eri asiaa.
No, seuraava juttu on sitten se, että minä en mitenkään pystyisi olemaan kevytsuhteessa ihmisen kanssa jota kohtaan minulla on tunteita. Minä haluan kyllä koko kattauksen. Arjen hyvät ja huonot hetket ja mennä joka ilta kainaloon nukkumaan.
Silloin sinulle ei sovi kevytsuhde. Minä taas nimenomaan en halua asua yhdessä kumppanin kanssa, enkä halua joka ilta mennä kainaloon nukkumaan. Puhut koko kattauksesta, mutta minusta käytät vääränlaista termiä - sinun pitää ymmärtää, että on olemassa erilaisia kattauksia. Sinä haluat yhdenlaisen, ja joku muu haluaa toisenlaisen. Ei ole kyse siitä, että joku muu haluaa vähemmän, vaan hän haluaa erilaisia asioita mitä sinä. Hänelle se ei tunnu puutteelliselta - sinulle tuntuisi, eli sinun kannattaa tietenkin tavoitella sitä mitä itse haluat. Joku muu haluaa jotain muuta.
Ohis, mutta en tajua, miksi tämän aiheen keskustelut aina päätyvät tällaiseen jankkaukseen. Ei kukaan ole kyseenalaistanut suhdettasi tai tapaasi elää. Ja vaikka olisi, ei se millään tavoin uhkaisi sinua, jos joku ventovieras vauvapalstalainen pitäisi perinteistä suhdemallia parempana, oikeampana tai täydempänä. Ei sinun tarvitse kysellä keneltäkään hyväksyntää tai lupaa omalle suhdemuodollesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.
Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.
Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.
Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.
En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.
Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.
Olen eri, mutta minulle kevytsuhde taas ei mitenkään voisi toimia. En pysty erottamaan seksiä ja tunteita tuolla tavalla. Voin harrastaa tunteetonta seksiä, mutta korkeintaan yhden illan jutuissa.
Ei kevytsuhde välttämättä tarkoita sitä, että ei olisi tunteita. Itselläni on sellainen suhde, jota varmaan kutsuttaisiin kevytsuhteeksi, ja ei se vailla kiintymystä ja tunteita ole. Ja hellyyttä, läheisyyttä, romantiikkaakin on, ei siis ole kyse pelkästä seksistä. Kevytsuhde ja panosuhde ovat siis kaksi eri asiaa.
No, seuraava juttu on sitten se, että minä en mitenkään pystyisi olemaan kevytsuhteessa ihmisen kanssa jota kohtaan minulla on tunteita. Minä haluan kyllä koko kattauksen. Arjen hyvät ja huonot hetket ja mennä joka ilta kainaloon nukkumaan.
Silloin sinulle ei sovi kevytsuhde. Minä taas nimenomaan en halua asua yhdessä kumppanin kanssa, enkä halua joka ilta mennä kainaloon nukkumaan. Puhut koko kattauksesta, mutta minusta käytät vääränlaista termiä - sinun pitää ymmärtää, että on olemassa erilaisia kattauksia. Sinä haluat yhdenlaisen, ja joku muu haluaa toisenlaisen. Ei ole kyse siitä, että joku muu haluaa vähemmän, vaan hän haluaa erilaisia asioita mitä sinä. Hänelle se ei tunnu puutteelliselta - sinulle tuntuisi, eli sinun kannattaa tietenkin tavoitella sitä mitä itse haluat. Joku muu haluaa jotain muuta.
Ohis, mutta en tajua, miksi tämän aiheen keskustelut aina päätyvät tällaiseen jankkaukseen. Ei kukaan ole kyseenalaistanut suhdettasi tai tapaasi elää. Ja vaikka olisi, ei se millään tavoin uhkaisi sinua, jos joku ventovieras vauvapalstalainen pitäisi perinteistä suhdemallia parempana, oikeampana tai täydempänä. Ei sinun tarvitse kysellä keneltäkään hyväksyntää tai lupaa omalle suhdemuodollesi.
Ei tietenkään! Mutta tämähän on keskustelua, tuodaan esiin omia näkemyksiä ja katsotaan asiaa eri näkökulmista. Mitä sillä minulle olisi väliäkään, vaikka joku elämääni kyseenalaistaisikin? Tässähän on nyt tarkoitus vain keskustella siitä, miten ihmiset kokevat suhteet ja suhdemuodot - samalla se on mahdollisuus joillekin kuulla erilaisia käsityksiä. Ihan normaalia ajatusten ja kokemusten vaihtoa. Ei kannata provosoitua noin helposti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertaiseen ongelmaan yksinkertainen vastaus: liikaa ehtoja / vaatimuksia ja "AND" operaatio välissä, jos vaihtaa "AND" ->"OR" alkaa löytymään vaihtoehtoja.
Suomalaisilla naisilla on tapana luetella pitkä lista ominaisuuksista, joita VAATII mieheltä ja jos yksikin jää täyttämättä, niin ei taida päästä edes treffeille. Vastaavasti samaiset naiset eivät kerro lainkaan millaisia itse ovat ja mitä tarjoavat miehelle. Mies sitten menee ikään kuin täysin sokkotreffeille.
Ja kyllähän se niin yleinen ominaisuus naisilla, eli täydellinen nöyryyden puute jos paistaa heti profiilista, niin ei sellaista kannata edes yrittää.
Yleensä varmaan viestitellessä kerrotaan itsestäkin jotain, mutta jos joku nainen ei kerro, mies voi tietysti itsekin kysyä ne itselleen tärkeät asiat. On miehen oma valinta mennä sokkotreffeille. Ja en esimerkiksi minä "tarjoa" mitään miehelle. Olen tällainen henkilö kuin olen, ja mikäli se on miehen toiveisiin sopiva paketti, niin sitten saatamme sopia yhteen, muuten ei. Mies saa esittää itse toiveita ja vaatimuksia ja tehdä aivan itse sen arvion, onko kiinnostunut minusta vai ei. Mikäli on, niin kiva juttu, mutta jos ei ole, niin se on täysin ok ja sallittua, enkä lähde sellaiselle miehelle mitään itsestäni markkinoimaan tai lupailemaan. Jos mies haluaa jonkun toisenlaisen naisen, silloin en ole sitä mitä hän hakee. Mutta miehen täytyy osata itse ajatella, en voi ajatella toisten puolesta.
Minä olen jo oppinut sen, että todella harva ihminen kykenee kertomaan täysin rehellisesti millainen hän on ja vielä sillä tavalla, että toinenkin tajuaa kaiken toivotulla tavalla. Varsinkin jos menneisyydessä on jotain sellaista, mikä voisi "säikäyttää" uuden tuttavuuden, ne jätetään yleensä kertomatta ja putkahtavat esiin vasta myöhemmin. Senkin olen huomannut, että aika monella naisella on aivan kauhea hätä ja kiire löytää äkkiä sopiva mies itselleen. Itse kun lämpenen pikkuhiljaa, niin moni hätähousu on saanut nauttia seurastani vain yksien treffien verran. Samasta syystä on aivan turhaa odottaa pääsevänsä kanssani sänkyyn alkumetreillä, vaikka hyväksi rakastajaksi minua on tituleerattukin. Arvostan naisia, joilla on sama periaate ja kun ihmiset tutustuvat kunnolla, on se melko epätodennäköistä, että heillä olisi "paskaa seksiä", kuten niin monilla jo samana iltana sänkyyn päätyneillä tuntuu olevan.
Naisen siis oppii tuntemaan parhaiten treffailemalla pitkän kaavan mukaan.
Koska ne oikeasti hyvät miehet ovat naimisissa ja olleet jo vähintään 10v.
Jos on 30+ mies ja vielä sinkku niin on jotain vikaa ellei ole leski ja heilläkin omat murheensa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.
Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.
Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.
Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.
En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.
Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.
Olen eri, mutta minulle kevytsuhde taas ei mitenkään voisi toimia. En pysty erottamaan seksiä ja tunteita tuolla tavalla. Voin harrastaa tunteetonta seksiä, mutta korkeintaan yhden illan jutuissa.
Ei kevytsuhde välttämättä tarkoita sitä, että ei olisi tunteita. Itselläni on sellainen suhde, jota varmaan kutsuttaisiin kevytsuhteeksi, ja ei se vailla kiintymystä ja tunteita ole. Ja hellyyttä, läheisyyttä, romantiikkaakin on, ei siis ole kyse pelkästä seksistä. Kevytsuhde ja panosuhde ovat siis kaksi eri asiaa.
Itse miellän kevytsuhteen ja parisuhteen eroksi sen, että kevytsuhde on irrallaan henkilöiden muusta, todellisesta elämästä. Silloin et siis tapaa toisen läheisiä, et ole toisen avecina missään tilaisuuksissa tms. Tapaatte vain kahden kesken ja kerrotte itsestänne toisille vain sellaisia asioita, joita valitsette kertoa (niiden todenperäisyyttä ei näytetä mitenkään, koska suhde on henkilön oikeasta elämästä täysin irrallaan). Tässä voi ja varmasti syntyykin tunteita, mutta ne perustuu omiin mielikuviin ja voi johtaa sydänsuruihin. Ethän oikeasti edes kunnolla tunne sitä toista ihmistä.
Jos taas toinen otetaan oikeasti elämänkumppaniksi, siis osaksi oikeaa elämää, niin sitten se on parisuhde. Silloin ei tarvitse asua yhdessä tai laittaa rahoja yhteen, tai edes tavata joka päivä, mutta ollaan omana itsenään toisen kanssa ja päästetään toinen näkemään sun oikeaa elämää esim. tapaamalla läheiset. Onhan etäsuhteitakin, jopa eri maissa asuen, mutta siten, että ovat julkisesti yhdessä ja kun tapaavat, tapaavat myös toisen läheisiä.
Ihmissuhteet eivät ole niin kaavamaisia, että on vain kahdenlaisia suhdemuotoja. Jokainen ihmissuhde on omanlaisensa, ja suhteista voi olla vaikka minkälaisia variaatioita. Itse ihmettelen esimerkiksi palstalla elävää jäykkää ajattelutapaa, jossa parisuhteen syvyyttä ja suhteen aitoutta mittaa aina joku läheisten (varsinkin sukulaisten) tapaaminen ja avecina toimiminen. Useimmiten varmaan näin, mutta lopulta avecina voi toimia vaikka kulissisuhteessakin, ja kaikki eivät itsekään tapaa sukulaisiaan usein - joten on aika vahvasti tapauskohtaista, miten tällaisten kanssa toimitaan. Jossain pikkukylän kuvioissa ei kukaan edes koskaan toimi avecina, etenkään jos on erakkoluonne. Tämä siis vain esimerkkinä.
Väitteesi, että kevytsuhteessa ei anneta itsestä totuudenmukaista kuvaa, ei myöskään ole yleistettävissä kaikkiin ihmisiin ja suhteisiin. Noin voi jonkun kohdalla olla, toisen kohdalla taas ei. Jo termi kevytsuhde on vähän outo, mutta parempaakaan ei kielessä tunnu olevan. Ja kuten kerroin, itselläni on suhde, joka varmaan määriteltäisiin kevytsuhteeksi. Liikumme kuitenkin julkisesti yhdessä ja ihmiset varmasti pitävät meitä pariskuntana - olemme mm. esiintyneet yhdessä juhlissa, ei ehkä varsinaisesti niin että jompi kumpi olisi avec, mutta yhdessä kuitenkin. Suhdetta ei siis mitenkään salailla, mutta kummallakin on sellainen elämäntilanne, ettei kovin tiivis suhde ole mahdollinen, emmekä monestakaan syystä suunnittele esim. yhteenmuuttoa. Ja emme ole tavanneet toistemme sukulaisia. Tässä kohtaa syytä mainita, että meillä on molemmilla omia lapsia, joiden kanssa asumme. Suhde ja keskustelut eivät kuitenkaan ole pintapuolisia. Määritelmäsi ei siis kuvaa ainakaan tätä meidän suhdettamme.
Minun mielestä missasit mun pointin. Mun määritelmän mukaan teillä on vakava parisuhde. Koska mun mielestä sellaisessa ei tarvitse asua yhdessä tai olla joka päivä samassa tilassa (varmaan viestittelette/soittelette kuitenkin silloin, kun ette tapaa).
Ja ei ole tarve eritellä niitä läheisiä tms., vaan pointti oli, että näyttää toiselle sitä oikeata elämäänsä. Mitä se sitten kenellekin on (esim. itselläni mieltäisin, että mies saisi tavata mun lapset ja vanhemmat, sekä ystävät, joiden kanssa suurin osa vapaa-ajastani kuluu, jollekin toiselle se oma, todellinen elämä olisi jotain muuta). Mutta mun mielestä kevytsuhteessa ei edes yritetä ottaa sitä toista osaksi oikeaa elämää, mutta parisuhteessa näin tehdään. Teillä on selvästi parisuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertaiseen ongelmaan yksinkertainen vastaus: liikaa ehtoja / vaatimuksia ja "AND" operaatio välissä, jos vaihtaa "AND" ->"OR" alkaa löytymään vaihtoehtoja.
Suomalaisilla naisilla on tapana luetella pitkä lista ominaisuuksista, joita VAATII mieheltä ja jos yksikin jää täyttämättä, niin ei taida päästä edes treffeille. Vastaavasti samaiset naiset eivät kerro lainkaan millaisia itse ovat ja mitä tarjoavat miehelle. Mies sitten menee ikään kuin täysin sokkotreffeille.
Ja kyllähän se niin yleinen ominaisuus naisilla, eli täydellinen nöyryyden puute jos paistaa heti profiilista, niin ei sellaista kannata edes yrittää.
Yleensä varmaan viestitellessä kerrotaan itsestäkin jotain, mutta jos joku nainen ei kerro, mies voi tietysti itsekin kysyä ne itselleen tärkeät asiat. On miehen oma valinta mennä sokkotreffeille. Ja en esimerkiksi minä "tarjoa" mitään miehelle. Olen tällainen henkilö kuin olen, ja mikäli se on miehen toiveisiin sopiva paketti, niin sitten saatamme sopia yhteen, muuten ei. Mies saa esittää itse toiveita ja vaatimuksia ja tehdä aivan itse sen arvion, onko kiinnostunut minusta vai ei. Mikäli on, niin kiva juttu, mutta jos ei ole, niin se on täysin ok ja sallittua, enkä lähde sellaiselle miehelle mitään itsestäni markkinoimaan tai lupailemaan. Jos mies haluaa jonkun toisenlaisen naisen, silloin en ole sitä mitä hän hakee. Mutta miehen täytyy osata itse ajatella, en voi ajatella toisten puolesta.
Minä olen jo oppinut sen, että todella harva ihminen kykenee kertomaan täysin rehellisesti millainen hän on ja vielä sillä tavalla, että toinenkin tajuaa kaiken toivotulla tavalla. Varsinkin jos menneisyydessä on jotain sellaista, mikä voisi "säikäyttää" uuden tuttavuuden, ne jätetään yleensä kertomatta ja putkahtavat esiin vasta myöhemmin. Senkin olen huomannut, että aika monella naisella on aivan kauhea hätä ja kiire löytää äkkiä sopiva mies itselleen. Itse kun lämpenen pikkuhiljaa, niin moni hätähousu on saanut nauttia seurastani vain yksien treffien verran. Samasta syystä on aivan turhaa odottaa pääsevänsä kanssani sänkyyn alkumetreillä, vaikka hyväksi rakastajaksi minua on tituleerattukin. Arvostan naisia, joilla on sama periaate ja kun ihmiset tutustuvat kunnolla, on se melko epätodennäköistä, että heillä olisi "paskaa seksiä", kuten niin monilla jo samana iltana sänkyyn päätyneillä tuntuu olevan.
Naisen siis oppii tuntemaan parhaiten treffailemalla pitkän kaavan mukaan.
Niin? Sinä sitten keskityt niihin naisiin joilla on sama toimintapa kuin sinulla, eikö? Ei deittailussa olekaan ideana se, että toinen osapuoli (yleensä näissä keskusteluissa naiset) mukautuvat muiden (lue: miesten) tapoihin. Vaan ideana on löytää itselle sopiva kumppani. Jos jo deittailuvaiheessa tuntuu, että ollaan täysin erirytmisiä, ei se tarkoita sitä, että toisen täytyisi muuttua, vaan se tarkoittaa sitä, että nyt ei sovita yhteen.
Pitkä tunteminen ei kyllä silti takaa hyvää tai edes tyydyttävää seksiä - siihen vaikuttaa aika moni asia, ja jotkut ihmiset vain sopivat hyvin yhteen sillä osa-alueella ja toiset eivät niinkään. Toki ei tätä välttämättä ekana iltanakaan saa selville. Mutta seksinkin suhteen ihmiset ovat erilaisia - joku menee sänkyyn ekoilla treffeillä, joku vaikka viikon päästä, joku haluaa odottaa useita viikkoja tai kuukausia. Kaikki on ihan ok, ja jos näistä ollaan samoilla linjoilla deittikumppanin kanssa, niin hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.
Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.
Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.
Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.
En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.
Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.
Olen eri, mutta minulle kevytsuhde taas ei mitenkään voisi toimia. En pysty erottamaan seksiä ja tunteita tuolla tavalla. Voin harrastaa tunteetonta seksiä, mutta korkeintaan yhden illan jutuissa.
Ei kevytsuhde välttämättä tarkoita sitä, että ei olisi tunteita. Itselläni on sellainen suhde, jota varmaan kutsuttaisiin kevytsuhteeksi, ja ei se vailla kiintymystä ja tunteita ole. Ja hellyyttä, läheisyyttä, romantiikkaakin on, ei siis ole kyse pelkästä seksistä. Kevytsuhde ja panosuhde ovat siis kaksi eri asiaa.
Itse miellän kevytsuhteen ja parisuhteen eroksi sen, että kevytsuhde on irrallaan henkilöiden muusta, todellisesta elämästä. Silloin et siis tapaa toisen läheisiä, et ole toisen avecina missään tilaisuuksissa tms. Tapaatte vain kahden kesken ja kerrotte itsestänne toisille vain sellaisia asioita, joita valitsette kertoa (niiden todenperäisyyttä ei näytetä mitenkään, koska suhde on henkilön oikeasta elämästä täysin irrallaan). Tässä voi ja varmasti syntyykin tunteita, mutta ne perustuu omiin mielikuviin ja voi johtaa sydänsuruihin. Ethän oikeasti edes kunnolla tunne sitä toista ihmistä.
Jos taas toinen otetaan oikeasti elämänkumppaniksi, siis osaksi oikeaa elämää, niin sitten se on parisuhde. Silloin ei tarvitse asua yhdessä tai laittaa rahoja yhteen, tai edes tavata joka päivä, mutta ollaan omana itsenään toisen kanssa ja päästetään toinen näkemään sun oikeaa elämää esim. tapaamalla läheiset. Onhan etäsuhteitakin, jopa eri maissa asuen, mutta siten, että ovat julkisesti yhdessä ja kun tapaavat, tapaavat myös toisen läheisiä.
Ihmissuhteet eivät ole niin kaavamaisia, että on vain kahdenlaisia suhdemuotoja. Jokainen ihmissuhde on omanlaisensa, ja suhteista voi olla vaikka minkälaisia variaatioita. Itse ihmettelen esimerkiksi palstalla elävää jäykkää ajattelutapaa, jossa parisuhteen syvyyttä ja suhteen aitoutta mittaa aina joku läheisten (varsinkin sukulaisten) tapaaminen ja avecina toimiminen. Useimmiten varmaan näin, mutta lopulta avecina voi toimia vaikka kulissisuhteessakin, ja kaikki eivät itsekään tapaa sukulaisiaan usein - joten on aika vahvasti tapauskohtaista, miten tällaisten kanssa toimitaan. Jossain pikkukylän kuvioissa ei kukaan edes koskaan toimi avecina, etenkään jos on erakkoluonne. Tämä siis vain esimerkkinä.
Väitteesi, että kevytsuhteessa ei anneta itsestä totuudenmukaista kuvaa, ei myöskään ole yleistettävissä kaikkiin ihmisiin ja suhteisiin. Noin voi jonkun kohdalla olla, toisen kohdalla taas ei. Jo termi kevytsuhde on vähän outo, mutta parempaakaan ei kielessä tunnu olevan. Ja kuten kerroin, itselläni on suhde, joka varmaan määriteltäisiin kevytsuhteeksi. Liikumme kuitenkin julkisesti yhdessä ja ihmiset varmasti pitävät meitä pariskuntana - olemme mm. esiintyneet yhdessä juhlissa, ei ehkä varsinaisesti niin että jompi kumpi olisi avec, mutta yhdessä kuitenkin. Suhdetta ei siis mitenkään salailla, mutta kummallakin on sellainen elämäntilanne, ettei kovin tiivis suhde ole mahdollinen, emmekä monestakaan syystä suunnittele esim. yhteenmuuttoa. Ja emme ole tavanneet toistemme sukulaisia. Tässä kohtaa syytä mainita, että meillä on molemmilla omia lapsia, joiden kanssa asumme. Suhde ja keskustelut eivät kuitenkaan ole pintapuolisia. Määritelmäsi ei siis kuvaa ainakaan tätä meidän suhdettamme.
Minun mielestä missasit mun pointin. Mun määritelmän mukaan teillä on vakava parisuhde. Koska mun mielestä sellaisessa ei tarvitse asua yhdessä tai olla joka päivä samassa tilassa (varmaan viestittelette/soittelette kuitenkin silloin, kun ette tapaa).
Ja ei ole tarve eritellä niitä läheisiä tms., vaan pointti oli, että näyttää toiselle sitä oikeata elämäänsä. Mitä se sitten kenellekin on (esim. itselläni mieltäisin, että mies saisi tavata mun lapset ja vanhemmat, sekä ystävät, joiden kanssa suurin osa vapaa-ajastani kuluu, jollekin toiselle se oma, todellinen elämä olisi jotain muuta). Mutta mun mielestä kevytsuhteessa ei edes yritetä ottaa sitä toista osaksi oikeaa elämää, mutta parisuhteessa näin tehdään. Teillä on selvästi parisuhde.
Mitä tarkoittaa, että ottaa toinen osaksi oikeaa elämää? Emme näe niin usein kuin tiiviimmässä suhteessa, emmekä itse kyllä koe tämän olevan varsinaisesti parisuhde. Ajattelisin kuitenkin, että henkilön oma kokemus olisi olennainen asia. Ja esim. vietämme lapsiperhe-elämää erillään kumpikin tahoillamme, ja samoin kummallakin on oma toisesta erillinen elämä. Juhlat ja lomat vietämme omien lastemme kanssa kumpikin erikseen (tarkoitan juhlapyhiä yms - olemme joissain kutsuvierasjuhlissa kyllä olleet yhdessä).
Sama se silti minulle, millä nimityksellä tätä kutsutaan, enkä edes itse koe valtavaa tarvetta määrittelyyn. Emme ole itse määritelleet suhdetta sen kummemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka miten selittäisitte, miten vähän omanikäiset naiset kiinnostavat, se ei tee teistä lainkaan kiinnostavampia niiden nuorempien naisten silmissä. Ja se ei myöskään saa nelikymppisiä naisia kiinnostumaan 50+ miehistä.
Meidän miesten pelastus on se, että törmätessämme nuoreen naiseen, joka näkee vanhemmassa miehessä potentiaalia ja on kiinnostumassa, niin esiliinana ei ole kaltaisesi ilonpilaajaväkyttäjähapannaama.
No niin, sitten iloitsette tilanteestanne, eikö? Kannattaakin iloita, jos itse sattuu olemaan se tilastollinen poikkeus, joka oikeasti saa nuoremman kumppanin (jos kerran juuri se on itsellä toiveissa). Valtaosahan ei saa.
Valtaosa miehistä ei varmaan edes uskalla kokeilla saako vai ei. Jos on vähänkin arka ja ujo mies, niin kyllä suomalaiset naiset saavat miehen itsetunnon siihen malliin, ettei uskalla oikeastaan edes toivoa parisuhdetta. Sen tietää siitä, että meidän piireissä on aika monta tuollaista ujoa ja ei niin puheliasta suupalttia, joilla on kuitenkin fiksu ja kaunis aasialainen tyttöystävä. Minä tiedän heiltä kysymättäkin, etteivät taatusti uskaltaisi ryhtyä juttelemaan missään tilanteessa suomalaisille naisille.
No mutta ehkä heitä lohduttaa se ajatus, että varmasti saisivat kasapäin nuoria naisia, jos vain uskaltaisivat kysyä näiltä. Ehkä se lohdullinen ajatus jo riittää näille miehille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.
Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.
Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.Ymmärrän. Minä olen himpun verran alle 40 v nainen ja ollut koko ajan samassa parisuhteessa ensirakkauteni kanssa. Ajattelen nyt samoin, että en enää suhteeseen lähtisi, jos nyt tämä päättyisi. Sillä erolla, etten mitään irtojuttuja harrastaisi. Tuntuu, että olen jo saanut kaiken tästä parisuhde-elämästä irti. Olen saanut jo nauttia tämän vaiheen. Voisihan olla toki, että mieli muuttuisikin.
Mitkä olisivat sinun perustelusi?
Tuo äskeinen, jo 40-v ikäpyykin ohittanut mies jatkaa ja vastaa.
En ole ollut koko elämääni saman naisen kanssa, mutta seurustelumme alkoi yliopistossa, olisiko ollut kolmas vuosi. Seuraavana vuonna asuimme jo yhdessä ja ensimmäinen lapsi syntyi ja yhdessä on oltu siitä lähtien.
Jossain vaiheessa oli melko kireää ja puhuttiin jopa erosta. Mutta olemme toisillemme hyvät ystävät. Mitään suurta kipinää ei ole ollut vuosiin, moniin vuosiin.
Olen nauttinut parisuhteen parhaan vaiheen.
Lapset ovat muuttaneet aivan eri suuntiin kuin missä asumme. Luulen että surullista mutta totta, että ainoa todellinen syy, miksi olemme yhdessä on yhteinen asunto ja 3-4-vuotias koiramme. Niin kauan kuin on koira, josta huolehtia, viedä lenkille jne, ei tarvitse alkaa pohtimaan parisuhteen tilaa.
Siksipä luulen, että jos ero tulisi, ostaisin itselleni pienen kolmion, tekisin asiantuntijatyötäni / tutkijantyötäni enemmän.
Oikeastaan ainoa, mihin keksin seuraa tarvitsevani on (seksin lisäksi) matkustaminen. Olen kerran ollut viikon yksin matkalla ja se vasta tylsää minusta olikin.
Mutta joo, eihän sitä ikinä tiedä. Kriteerit vaan uuteen suhteeseen saattaisi olla kovat. Tuskin jaksaisi alkaa etsimään.
Mä erosin ja se on juuri noin kuin kirjoitat. Miestä kaipaa ainoastaan ns. viikonloppu/reissuseuraksi ja seksiin ja läheisyyteen. Arjessa ei tule edes ajatelleeksi miehiä. Tosin viime kesänä olin ajatellut mennä tinderiin, mutta sitten puolivahingossa onnistuin järjestämään sen verran paljon reissuja ja menoja kavereiden ja sukulaisten (ml. omat lapset) kanssa, että ei siihen olis jäänyt kuin tyyliin yksi vapaa viikonloppu. En sitten mennyt tinderiin. Että aika vähän sitä suhdetta kaipaa, vaikka tottakai viikonloppu-getawayt kuuman miehen kanssa on ihania.
Tämän luettuani tunsin entistä enemmän iloa siitä, että näin yli 50-vuotiaana on perhe, pieniä ja lapsia ja nuori (alle 30v) vaimo. Pienet lapset ja vaimon ystäväpiiri ovat asioita, jotka varmasti omalta osaltaan pitävät minut virkeänä ja elinvoimaisena, sekä varmaan nuorekkaanakin.
Ei ole kyllä mitenkään lapsen edun mukaista jos yli 50 seniili isä. Siinähän sitte hoitavat nuoruuden päivillään vanhaa ukon rähjää.
Niin sen normaalisti kuuluu mennäkin. Se on sitä oikeaa rakkautta, mistä sinä et koskaan pääse nauttimaan ja jos keneltä tahansa lapselta kysyttäisi, niin he valitsisivat mieluummin mukava ja rakastavan "seniilin" isän, kuin kaltaisesi hapannaaman.
Siis oletko sinä tuo, joka sanoit ettei meinaa edes elää siihen asti että lapset itsenäistyy? Väität ihan tosissasi, ettei kukaan lapsi valitsisi sen ikäistä isää joka voi tukea aikuisuuden kynnyksellä, auttaa ekassa muutossa jne? Selvä. Olet joko trolli tai todella sekaisin.
Taitaa lapsilla olla melkoisen hankalaa valita biologinen isä tuolla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Mitä teette kaupassa, jos tuotteessa on päiväys jo mennyt ja vieressä on tuote, jossa päiväystä on jäljellä?
Niin!
Vastaushan riippuu varmasti tapauskohtaisesti siitä, onko kauppa valmis myymään asiakkaalle sen tuotteen, jossa on päiväystä jäljellä. Jos hänelle sanotaan, että "juuri sulle myymme vain noita, joissa päiväys on jo mennyt", ei voi muuta kuin ottaa joko sellaisen tai olla kokonaan ilman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska koulutettu, urheilullinen, hyvässä työssä oleva 40+ mies saa helposti paljon paremman ja kauniimman 30+ naisen parisuhteeseen. Miksi minun pitäisi tyytyä rupsahtaneeseen nelikymppiseen naiseen?
Sitten kun olet viiskymppinen, niin muista tuo. Silloin joudut tyytymään rupsahtaneeseen nelikymppiseen.
Siinä vaiheessa ehkä ymmärrät, että parisuhde on muutakin kuin kauniin ulkonäön ihastelua ja esittelyä.Höpönlöpön. Silloin, kun olin 50v, niin minua piiritti 25-38v naiset.
Piiritti :D En ole ikinä sellaista nähnyt, että nuoret naiset kuolaisi vanhaa kurppaa.
45 - 50 vuotiaana kun oli 200ke vuositulot ja johtava asema työelämässä nuorempia naisia oli riesaksi asti. Ehkä naisena ei sitä ymmärrä.
Hyvin, hyvin harvinainen tapaus olet sitten ollut. Harvalla on noin isot tulot, ja vielä harvempi 50 v mies on sen näköinen että nuori nainen pystyy edes koskemaan vanhaan isänsä ikäiseen mieheen. Pitää olla kyllä karismaa ja tikissä.
Varmaan sinun teoreettisessa maailmassa se on noin, mutta itse tuon ikäisenä koin aivan samaa, vaikka tulotaso ei ollut lähellekään tuollainen. Tosin kroppa on edelleenkin ikäisekseni hyvässä kuosissa ja persoonassa jotain maagista, joka saa naiset kiinnostumaan.
Eli mikä todistettu on, harvinaista on se karismaattisuus + hyvä kunto + hyvätuloisuus tuossa ikäluokassa. Ihan tosielämässä nähty. 1/1000 olisiko suhdeluku näillä komistus/normipapat ? Mitä tällainen komistus täällä vauvapalstaa lueskelee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.
Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.
Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.
Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.
En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.
Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.
Miten löysit tuollaista haluavan miehen? Siis jos vaikka tinderissä, niin miten ilmaisit toiveesi tuollaisesta suhteesta (itsellä jotenkin vaikea lyhyesti selittää, mitä haen)? Vai alkoiko kevytsuhteena ja sitten onnekkaasti molemmat halusi syventää suhteen?
En ole tuolta kysyt, mutta itselläni se alkoi ihan vaan niin, että ajauduin tutun miehen kanssa vähän niinkuin yhden illan juttuun, mutta sitten kävikin ilmi, että viihdyttiin senkä seksin osalta että muutenkin sen verran hyvin yhdessä, että oli kiva nähdä useamminkin. Siitä se lähti syventymään. Kummankaan elämäntilanteessa ei kuitenkaan ollut tilaa varsinaiselle parisuhteelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla olis pari kysymystä.
Mitä +40 vuotias nainen tuo sellaisen miehen elämään joka pärjää myös itsenäisesti, tai jos miehellä on varaa tehdä myös täysin omia valintoja sen mahdollisen kumppanin suhteen? Onko miehelle tarjolla jotain elämänlaatua tai elämäntasoa nostavia asioita? Vai joutuuko mies tekemään pelkkiä uhrauksia että saa/pääsee nauttimaan kyseisen naisen seurasta?
Tähän jos saisi hyviä vastauksia.
Ja kiitokset asiallisista vastauksista jo etukäteen.
Jos ei ole muuta kommentoitavaa kuin jotain typerää tai solvauksia, jätä ne mielimmin kirjoittamatta.Kyselee korkeakoulutettu, omillaan toimeen tuleva ja liikunnallisia harrastuksia omaava +40 vuotias, ja nykystatukseltaan eronnut sinkkumies.
Uskoisin, että miehelle on kyllä kohtuullisen suurella todennäköisyydellä tarjolla elämänlaatua tai elämäntasoa nostavia asioita, jos vain pariutuu itselleen riittävän oikeanlaisen naisen kanssa. (Sama toisinkin päin.) Oleellisin asia nimenomaan se, että kumppani on kaikin puolin sopiva ja palaset loksahtavat kohdalleen kivuttomasti. Tällöin elämä ei ole pelkkiä uhrauksia ja kompromisseja, parhaassa tapauksessa niitä ei tarvitse tehdä juuri lainkaan, tai ainakaan niiden tekeminen ei silloin katkeroita. Jäädään roimasta plussan puolelle. Ja uskoisin, että näitä parhaita mätsejä löytyyy kaikille todennäköisimmin suurin piirtein omasta ikäluokasta, kun jo lähtökohtaisesti on enemmän tai vähemmän sama elämänvaihe, elämänviisaus, kokemuspohja ja odotukset tulevalle.
N40+
Suurimmalle osalle ihmisiä ei ole kumppania, joka olisi kaikin puolin sopiva. Jos miehet valikoisivat kumppanin yhtä tarkasti, kuin naiset, niin meillä olisi parisataa parisuhdetta koko maassa.
No minä uskon, että olisi, mutta sen (=sopivan) löytäminen voi vain olla hiton hankalaa, vaatii aikaa ja vaivaa, tuuriakin. Ja joskus ensin pientä itsetutkiskeluakin, jotta ymmärtää, mitä ylipäänsä haluaa/tarvitsee. Sinällään ymmärrän ajatuksesi, mutta toisaalta eihän siitä tyytymisestä vääränlaiseen kumppaniin lopulta sitten kukaan hyödy, päinvastoin, ja avioerotilastot sen kuin paukkuu.
N40+
Kuinka moni meistä ihmisistä (erityisesti miehistä) pääsee olemaan niin monen kumppanin kanssa, että ylipäätään voisi tietää, kuka on oikeasti itselle juuri se sopiva? Minä olen pariutunut pääasiassa niiden naisten kanssa, jotka ovat olleet kiinnostuneita minusta. Ja niitä ei ole montaa. Usein miehenä ajattelen, että sopiva on se, joka on fyysisesti viehättävä. En voi tälle yhtään mitään, vaikka tiedän tasan tarkkaan, ettei se pitkässä parisuhteessa auta kovinkaan pitkälle.
Riippunee varsin monesta tekijästä, kuten esim. sosiaalisista ympyröistä. Kaikenlainen sosiaalinen vuorovaikutushan opettaa, ei kai sitä välttämättä tarvitse sarjaseurustella tai -paneskella ympäriinsä, jotta tietäisi, kuka on sopivanlainen kumppaniksi. Minä taas en puolestani millään kykene määrittelemään sopivaa kumppania pelkästään fyysisen viehättävyyden perusteella. Monesti on käynyt niin, että ulkoisesti hyvinkin viehättävä mies ei kiinnosta lainkaan, jos ei vaikuta luonteensa ym. tekijöiden suhteen sopivalta. Vähintään yhtä monta kertaa on sitten toisaalta käynyt niin, että ei-niin-viehättävä mies onkin sitten muuttunut silmissä kummasti viehättävämmäksi, kun on paljastunut hengenheimolaiseksi. Ja tälle minä en näytä voivan yhtään mitään. :-)
Mutta sinäkin olet päässyt selvästi "kokeilemaan" selvästi viehättävämpiä miehiä, ja ei niin viehättäviä. Olet siis saanut hyvää oppia, mikä kiinnostaa ja mikä ei. Mutta kuinka moni mies pääsee kymmenittäin deittailemaan naisia, joista voi tehdä päätelmiä, että joku on sopiva ja joku ei? No harvat.
Tuo kirjoittaja nimenomaan kirjoitti, että ei tarvitse sarjadeittailla tietääkseen kuka on sopiva. Luetun ymmärtämiseen kannattaa panostaa.
Pari päivää sitten luin uutisen, jonka mukaan alle puolet sinkkunaisista on deittipalveluissa. Täällä tunnutaan kuvittelevan, että sinkkunaiset elävät elämänsä Tinderissä. Mutta kun niitä miehiä tapaa muuallakin, töissä, harrastuksissa jne. Mikä onkin huomattavasti parempi paikka selvittää millainen mies on. Eri
Niinpä. Itse en ole ollut ikinä Tinderissä. Kerran kokeilin OkCupidia, mutta muuten on löytynyt juuri työn tai muiden kuvioiden kautta ne miehet, joiden kanssa on ollut joko molemminpuolista tai yksipuolista kiinnostusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.
Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.
Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.
Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.
En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.
Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.
Olen eri, mutta minulle kevytsuhde taas ei mitenkään voisi toimia. En pysty erottamaan seksiä ja tunteita tuolla tavalla. Voin harrastaa tunteetonta seksiä, mutta korkeintaan yhden illan jutuissa.
Ei kevytsuhde välttämättä tarkoita sitä, että ei olisi tunteita. Itselläni on sellainen suhde, jota varmaan kutsuttaisiin kevytsuhteeksi, ja ei se vailla kiintymystä ja tunteita ole. Ja hellyyttä, läheisyyttä, romantiikkaakin on, ei siis ole kyse pelkästä seksistä. Kevytsuhde ja panosuhde ovat siis kaksi eri asiaa.
Itse miellän kevytsuhteen ja parisuhteen eroksi sen, että kevytsuhde on irrallaan henkilöiden muusta, todellisesta elämästä. Silloin et siis tapaa toisen läheisiä, et ole toisen avecina missään tilaisuuksissa tms. Tapaatte vain kahden kesken ja kerrotte itsestänne toisille vain sellaisia asioita, joita valitsette kertoa (niiden todenperäisyyttä ei näytetä mitenkään, koska suhde on henkilön oikeasta elämästä täysin irrallaan). Tässä voi ja varmasti syntyykin tunteita, mutta ne perustuu omiin mielikuviin ja voi johtaa sydänsuruihin. Ethän oikeasti edes kunnolla tunne sitä toista ihmistä.
Jos taas toinen otetaan oikeasti elämänkumppaniksi, siis osaksi oikeaa elämää, niin sitten se on parisuhde. Silloin ei tarvitse asua yhdessä tai laittaa rahoja yhteen, tai edes tavata joka päivä, mutta ollaan omana itsenään toisen kanssa ja päästetään toinen näkemään sun oikeaa elämää esim. tapaamalla läheiset. Onhan etäsuhteitakin, jopa eri maissa asuen, mutta siten, että ovat julkisesti yhdessä ja kun tapaavat, tapaavat myös toisen läheisiä.
Ihmissuhteet eivät ole niin kaavamaisia, että on vain kahdenlaisia suhdemuotoja. Jokainen ihmissuhde on omanlaisensa, ja suhteista voi olla vaikka minkälaisia variaatioita. Itse ihmettelen esimerkiksi palstalla elävää jäykkää ajattelutapaa, jossa parisuhteen syvyyttä ja suhteen aitoutta mittaa aina joku läheisten (varsinkin sukulaisten) tapaaminen ja avecina toimiminen. Useimmiten varmaan näin, mutta lopulta avecina voi toimia vaikka kulissisuhteessakin, ja kaikki eivät itsekään tapaa sukulaisiaan usein - joten on aika vahvasti tapauskohtaista, miten tällaisten kanssa toimitaan. Jossain pikkukylän kuvioissa ei kukaan edes koskaan toimi avecina, etenkään jos on erakkoluonne. Tämä siis vain esimerkkinä.
Väitteesi, että kevytsuhteessa ei anneta itsestä totuudenmukaista kuvaa, ei myöskään ole yleistettävissä kaikkiin ihmisiin ja suhteisiin. Noin voi jonkun kohdalla olla, toisen kohdalla taas ei. Jo termi kevytsuhde on vähän outo, mutta parempaakaan ei kielessä tunnu olevan. Ja kuten kerroin, itselläni on suhde, joka varmaan määriteltäisiin kevytsuhteeksi. Liikumme kuitenkin julkisesti yhdessä ja ihmiset varmasti pitävät meitä pariskuntana - olemme mm. esiintyneet yhdessä juhlissa, ei ehkä varsinaisesti niin että jompi kumpi olisi avec, mutta yhdessä kuitenkin. Suhdetta ei siis mitenkään salailla, mutta kummallakin on sellainen elämäntilanne, ettei kovin tiivis suhde ole mahdollinen, emmekä monestakaan syystä suunnittele esim. yhteenmuuttoa. Ja emme ole tavanneet toistemme sukulaisia. Tässä kohtaa syytä mainita, että meillä on molemmilla omia lapsia, joiden kanssa asumme. Suhde ja keskustelut eivät kuitenkaan ole pintapuolisia. Määritelmäsi ei siis kuvaa ainakaan tätä meidän suhdettamme.
Minun mielestä missasit mun pointin. Mun määritelmän mukaan teillä on vakava parisuhde. Koska mun mielestä sellaisessa ei tarvitse asua yhdessä tai olla joka päivä samassa tilassa (varmaan viestittelette/soittelette kuitenkin silloin, kun ette tapaa).
Ja ei ole tarve eritellä niitä läheisiä tms., vaan pointti oli, että näyttää toiselle sitä oikeata elämäänsä. Mitä se sitten kenellekin on (esim. itselläni mieltäisin, että mies saisi tavata mun lapset ja vanhemmat, sekä ystävät, joiden kanssa suurin osa vapaa-ajastani kuluu, jollekin toiselle se oma, todellinen elämä olisi jotain muuta). Mutta mun mielestä kevytsuhteessa ei edes yritetä ottaa sitä toista osaksi oikeaa elämää, mutta parisuhteessa näin tehdään. Teillä on selvästi parisuhde.
Mitä tarkoittaa, että ottaa toinen osaksi oikeaa elämää? Emme näe niin usein kuin tiiviimmässä suhteessa, emmekä itse kyllä koe tämän olevan varsinaisesti parisuhde. Ajattelisin kuitenkin, että henkilön oma kokemus olisi olennainen asia. Ja esim. vietämme lapsiperhe-elämää erillään kumpikin tahoillamme, ja samoin kummallakin on oma toisesta erillinen elämä. Juhlat ja lomat vietämme omien lastemme kanssa kumpikin erikseen (tarkoitan juhlapyhiä yms - olemme joissain kutsuvierasjuhlissa kyllä olleet yhdessä).
Sama se silti minulle, millä nimityksellä tätä kutsutaan, enkä edes itse koe valtavaa tarvetta määrittelyyn. Emme ole itse määritelleet suhdetta sen kummemmin.
Toki on suhteita, joita on vaikea määritellä, eikä sitä tarvikaan tehdä, jos osapuolet ei itse kaipaa asian selventämistä. Olisiko susta ok esimerkiksi tapailla jotain toista samalla? Sekin on yksi mittari suhteen sitoutuneisuudesta. Kevytsuhteessa on ehkä oletettavaa, että tinder laulaa edelleen (koska ei olla sitouduttu mihinkään).
Olin itse oikeasti kevytsuhteessa ja sen loputtua jäi kyllä olo, että olikohan mikään, mitä mies kertoi itsestään oikeasti edes totta. Työ oli ainoa asia, jonka pystyi googlettamalla varmistamaan, että tosiaan teki sitä, mitä sanoi tekevänsä.
Emme tavanneet ketään ihmisiä, jotka toinen olisi tuntenut, eikä yhteisiä tuttuja ennestään ollut. Vietimme kyllä mm. pitkiä viikonloppuja yhdessä, eli saatoimme olla vaikka 4 vuorokautta putkeen toistemme seurassa, mutta ne oli sellaisia arjesta irrotettuja reissuja. Koko suhde oli oikeasti vain mielikuvia toisesta ja niitä osia, mitä toinen halusi itsestään kertoa (moni miehen tarina, mm. exäänsä ja lapseensa liittyen kuulosti siltä, että saattoi vedättää). Mietin jälkikäteen, että olikohan mies oikeasti varattu. Hän lopetti suhteen, kun aloin painostaa läheisten tapaamisella. Suhde jatkui kuitenkin 6kk, mutta se oli nimen omaan kevytsuhde, jossa ei jaettu mitään, eikä päästetty toista ollenkaan osaksi elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka miten selittäisitte, miten vähän omanikäiset naiset kiinnostavat, se ei tee teistä lainkaan kiinnostavampia niiden nuorempien naisten silmissä. Ja se ei myöskään saa nelikymppisiä naisia kiinnostumaan 50+ miehistä.
Meidän miesten pelastus on se, että törmätessämme nuoreen naiseen, joka näkee vanhemmassa miehessä potentiaalia ja on kiinnostumassa, niin esiliinana ei ole kaltaisesi ilonpilaajaväkyttäjähapannaama.
No niin, sitten iloitsette tilanteestanne, eikö? Kannattaakin iloita, jos itse sattuu olemaan se tilastollinen poikkeus, joka oikeasti saa nuoremman kumppanin (jos kerran juuri se on itsellä toiveissa). Valtaosahan ei saa.
Valtaosa miehistä ei varmaan edes uskalla kokeilla saako vai ei. Jos on vähänkin arka ja ujo mies, niin kyllä suomalaiset naiset saavat miehen itsetunnon siihen malliin, ettei uskalla oikeastaan edes toivoa parisuhdetta. Sen tietää siitä, että meidän piireissä on aika monta tuollaista ujoa ja ei niin puheliasta suupalttia, joilla on kuitenkin fiksu ja kaunis aasialainen tyttöystävä. Minä tiedän heiltä kysymättäkin, etteivät taatusti uskaltaisi ryhtyä juttelemaan missään tilanteessa suomalaisille naisille.
No mutta ehkä heitä lohduttaa se ajatus, että varmasti saisivat kasapäin nuoria naisia, jos vain uskaltaisivat kysyä näiltä. Ehkä se lohdullinen ajatus jo riittää näille miehille.
Kuulostat typerykseltä.
Vierailija kirjoitti:
Ne kaikki on jo parisuhteessa. Olet liian vanha.
EI välttämättä. Kaunis on kaunis kaikenikäisenä ja ne joilla jo lapsia, eivät halua lisääntymiskykyistä nuorikkoa. Totta on, että miehet hakevat nuorempaa mutta tosiaan jos lapset tehty (JOS NIITÄ EDES NYT HALUAA), niin hyvinkin voi tasapainoinen, ikäinen seura kiinostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.
Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.
Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.Ymmärrän. Minä olen himpun verran alle 40 v nainen ja ollut koko ajan samassa parisuhteessa ensirakkauteni kanssa. Ajattelen nyt samoin, että en enää suhteeseen lähtisi, jos nyt tämä päättyisi. Sillä erolla, etten mitään irtojuttuja harrastaisi. Tuntuu, että olen jo saanut kaiken tästä parisuhde-elämästä irti. Olen saanut jo nauttia tämän vaiheen. Voisihan olla toki, että mieli muuttuisikin.
Mitkä olisivat sinun perustelusi?
Tuo äskeinen, jo 40-v ikäpyykin ohittanut mies jatkaa ja vastaa.
En ole ollut koko elämääni saman naisen kanssa, mutta seurustelumme alkoi yliopistossa, olisiko ollut kolmas vuosi. Seuraavana vuonna asuimme jo yhdessä ja ensimmäinen lapsi syntyi ja yhdessä on oltu siitä lähtien.
Jossain vaiheessa oli melko kireää ja puhuttiin jopa erosta. Mutta olemme toisillemme hyvät ystävät. Mitään suurta kipinää ei ole ollut vuosiin, moniin vuosiin.
Olen nauttinut parisuhteen parhaan vaiheen.
Lapset ovat muuttaneet aivan eri suuntiin kuin missä asumme. Luulen että surullista mutta totta, että ainoa todellinen syy, miksi olemme yhdessä on yhteinen asunto ja 3-4-vuotias koiramme. Niin kauan kuin on koira, josta huolehtia, viedä lenkille jne, ei tarvitse alkaa pohtimaan parisuhteen tilaa.
Siksipä luulen, että jos ero tulisi, ostaisin itselleni pienen kolmion, tekisin asiantuntijatyötäni / tutkijantyötäni enemmän.
Oikeastaan ainoa, mihin keksin seuraa tarvitsevani on (seksin lisäksi) matkustaminen. Olen kerran ollut viikon yksin matkalla ja se vasta tylsää minusta olikin.
Mutta joo, eihän sitä ikinä tiedä. Kriteerit vaan uuteen suhteeseen saattaisi olla kovat. Tuskin jaksaisi alkaa etsimään.
Mä erosin ja se on juuri noin kuin kirjoitat. Miestä kaipaa ainoastaan ns. viikonloppu/reissuseuraksi ja seksiin ja läheisyyteen. Arjessa ei tule edes ajatelleeksi miehiä. Tosin viime kesänä olin ajatellut mennä tinderiin, mutta sitten puolivahingossa onnistuin järjestämään sen verran paljon reissuja ja menoja kavereiden ja sukulaisten (ml. omat lapset) kanssa, että ei siihen olis jäänyt kuin tyyliin yksi vapaa viikonloppu. En sitten mennyt tinderiin. Että aika vähän sitä suhdetta kaipaa, vaikka tottakai viikonloppu-getawayt kuuman miehen kanssa on ihania.
Tämän luettuani tunsin entistä enemmän iloa siitä, että näin yli 50-vuotiaana on perhe, pieniä ja lapsia ja nuori (alle 30v) vaimo. Pienet lapset ja vaimon ystäväpiiri ovat asioita, jotka varmasti omalta osaltaan pitävät minut virkeänä ja elinvoimaisena, sekä varmaan nuorekkaanakin.
Ei ole kyllä mitenkään lapsen edun mukaista jos yli 50 seniili isä. Siinähän sitte hoitavat nuoruuden päivillään vanhaa ukon rähjää.
Niin sen normaalisti kuuluu mennäkin. Se on sitä oikeaa rakkautta, mistä sinä et koskaan pääse nauttimaan ja jos keneltä tahansa lapselta kysyttäisi, niin he valitsisivat mieluummin mukava ja rakastavan "seniilin" isän, kuin kaltaisesi hapannaaman.
Siis oletko sinä tuo, joka sanoit ettei meinaa edes elää siihen asti että lapset itsenäistyy? Väität ihan tosissasi, ettei kukaan lapsi valitsisi sen ikäistä isää joka voi tukea aikuisuuden kynnyksellä, auttaa ekassa muutossa jne? Selvä. Olet joko trolli tai todella sekaisin.
Taitaa lapsilla olla melkoisen hankalaa valita biologinen isä tuolla tavalla.
Tietysti on, mikä on pointtisi? Minä vastasin kommenttiin, jossa puhuttiin siitä millaisen isän lapset itse valitsisivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.
Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.
Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.
Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.
En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.
Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.
Olen eri, mutta minulle kevytsuhde taas ei mitenkään voisi toimia. En pysty erottamaan seksiä ja tunteita tuolla tavalla. Voin harrastaa tunteetonta seksiä, mutta korkeintaan yhden illan jutuissa.
Ei kevytsuhde välttämättä tarkoita sitä, että ei olisi tunteita. Itselläni on sellainen suhde, jota varmaan kutsuttaisiin kevytsuhteeksi, ja ei se vailla kiintymystä ja tunteita ole. Ja hellyyttä, läheisyyttä, romantiikkaakin on, ei siis ole kyse pelkästä seksistä. Kevytsuhde ja panosuhde ovat siis kaksi eri asiaa.
Itse miellän kevytsuhteen ja parisuhteen eroksi sen, että kevytsuhde on irrallaan henkilöiden muusta, todellisesta elämästä. Silloin et siis tapaa toisen läheisiä, et ole toisen avecina missään tilaisuuksissa tms. Tapaatte vain kahden kesken ja kerrotte itsestänne toisille vain sellaisia asioita, joita valitsette kertoa (niiden todenperäisyyttä ei näytetä mitenkään, koska suhde on henkilön oikeasta elämästä täysin irrallaan). Tässä voi ja varmasti syntyykin tunteita, mutta ne perustuu omiin mielikuviin ja voi johtaa sydänsuruihin. Ethän oikeasti edes kunnolla tunne sitä toista ihmistä.
Jos taas toinen otetaan oikeasti elämänkumppaniksi, siis osaksi oikeaa elämää, niin sitten se on parisuhde. Silloin ei tarvitse asua yhdessä tai laittaa rahoja yhteen, tai edes tavata joka päivä, mutta ollaan omana itsenään toisen kanssa ja päästetään toinen näkemään sun oikeaa elämää esim. tapaamalla läheiset. Onhan etäsuhteitakin, jopa eri maissa asuen, mutta siten, että ovat julkisesti yhdessä ja kun tapaavat, tapaavat myös toisen läheisiä.
Ihmissuhteet eivät ole niin kaavamaisia, että on vain kahdenlaisia suhdemuotoja. Jokainen ihmissuhde on omanlaisensa, ja suhteista voi olla vaikka minkälaisia variaatioita. Itse ihmettelen esimerkiksi palstalla elävää jäykkää ajattelutapaa, jossa parisuhteen syvyyttä ja suhteen aitoutta mittaa aina joku läheisten (varsinkin sukulaisten) tapaaminen ja avecina toimiminen. Useimmiten varmaan näin, mutta lopulta avecina voi toimia vaikka kulissisuhteessakin, ja kaikki eivät itsekään tapaa sukulaisiaan usein - joten on aika vahvasti tapauskohtaista, miten tällaisten kanssa toimitaan. Jossain pikkukylän kuvioissa ei kukaan edes koskaan toimi avecina, etenkään jos on erakkoluonne. Tämä siis vain esimerkkinä.
Väitteesi, että kevytsuhteessa ei anneta itsestä totuudenmukaista kuvaa, ei myöskään ole yleistettävissä kaikkiin ihmisiin ja suhteisiin. Noin voi jonkun kohdalla olla, toisen kohdalla taas ei. Jo termi kevytsuhde on vähän outo, mutta parempaakaan ei kielessä tunnu olevan. Ja kuten kerroin, itselläni on suhde, joka varmaan määriteltäisiin kevytsuhteeksi. Liikumme kuitenkin julkisesti yhdessä ja ihmiset varmasti pitävät meitä pariskuntana - olemme mm. esiintyneet yhdessä juhlissa, ei ehkä varsinaisesti niin että jompi kumpi olisi avec, mutta yhdessä kuitenkin. Suhdetta ei siis mitenkään salailla, mutta kummallakin on sellainen elämäntilanne, ettei kovin tiivis suhde ole mahdollinen, emmekä monestakaan syystä suunnittele esim. yhteenmuuttoa. Ja emme ole tavanneet toistemme sukulaisia. Tässä kohtaa syytä mainita, että meillä on molemmilla omia lapsia, joiden kanssa asumme. Suhde ja keskustelut eivät kuitenkaan ole pintapuolisia. Määritelmäsi ei siis kuvaa ainakaan tätä meidän suhdettamme.
Minun mielestä missasit mun pointin. Mun määritelmän mukaan teillä on vakava parisuhde. Koska mun mielestä sellaisessa ei tarvitse asua yhdessä tai olla joka päivä samassa tilassa (varmaan viestittelette/soittelette kuitenkin silloin, kun ette tapaa).
Ja ei ole tarve eritellä niitä läheisiä tms., vaan pointti oli, että näyttää toiselle sitä oikeata elämäänsä. Mitä se sitten kenellekin on (esim. itselläni mieltäisin, että mies saisi tavata mun lapset ja vanhemmat, sekä ystävät, joiden kanssa suurin osa vapaa-ajastani kuluu, jollekin toiselle se oma, todellinen elämä olisi jotain muuta). Mutta mun mielestä kevytsuhteessa ei edes yritetä ottaa sitä toista osaksi oikeaa elämää, mutta parisuhteessa näin tehdään. Teillä on selvästi parisuhde.
Mitä tarkoittaa, että ottaa toinen osaksi oikeaa elämää? Emme näe niin usein kuin tiiviimmässä suhteessa, emmekä itse kyllä koe tämän olevan varsinaisesti parisuhde. Ajattelisin kuitenkin, että henkilön oma kokemus olisi olennainen asia. Ja esim. vietämme lapsiperhe-elämää erillään kumpikin tahoillamme, ja samoin kummallakin on oma toisesta erillinen elämä. Juhlat ja lomat vietämme omien lastemme kanssa kumpikin erikseen (tarkoitan juhlapyhiä yms - olemme joissain kutsuvierasjuhlissa kyllä olleet yhdessä).
Sama se silti minulle, millä nimityksellä tätä kutsutaan, enkä edes itse koe valtavaa tarvetta määrittelyyn. Emme ole itse määritelleet suhdetta sen kummemmin.
Toki on suhteita, joita on vaikea määritellä, eikä sitä tarvikaan tehdä, jos osapuolet ei itse kaipaa asian selventämistä. Olisiko susta ok esimerkiksi tapailla jotain toista samalla? Sekin on yksi mittari suhteen sitoutuneisuudesta. Kevytsuhteessa on ehkä oletettavaa, että tinder laulaa edelleen (koska ei olla sitouduttu mihinkään).
Olin itse oikeasti kevytsuhteessa ja sen loputtua jäi kyllä olo, että olikohan mikään, mitä mies kertoi itsestään oikeasti edes totta. Työ oli ainoa asia, jonka pystyi googlettamalla varmistamaan, että tosiaan teki sitä, mitä sanoi tekevänsä.
Emme tavanneet ketään ihmisiä, jotka toinen olisi tuntenut, eikä yhteisiä tuttuja ennestään ollut. Vietimme kyllä mm. pitkiä viikonloppuja yhdessä, eli saatoimme olla vaikka 4 vuorokautta putkeen toistemme seurassa, mutta ne oli sellaisia arjesta irrotettuja reissuja. Koko suhde oli oikeasti vain mielikuvia toisesta ja niitä osia, mitä toinen halusi itsestään kertoa (moni miehen tarina, mm. exäänsä ja lapseensa liittyen kuulosti siltä, että saattoi vedättää). Mietin jälkikäteen, että olikohan mies oikeasti varattu. Hän lopetti suhteen, kun aloin painostaa läheisten tapaamisella. Suhde jatkui kuitenkin 6kk, mutta se oli nimen omaan kevytsuhde, jossa ei jaettu mitään, eikä päästetty toista ollenkaan osaksi elämäänsä.
No meistä ei kumpikaan ollut aiemminkaan Tinderissä, eikä tapailla muita (emme tavanneet deittipalstalla eikä kumpikaan meistä hakenut tai etsinyt mitään kun päädyimme tapailemaan). Mutta toisaalta sitten ystävälläni on ollut jo melkein 20 vuotta avoin suhde miehensä kanssa, ja heille on ok tapailla muita. Ja mieltävät kuitenkin, että ovat toistensa elämänkumppaneita. Että ei tuokaan sovi vakavan parisuhteen määritelmäksi, koska on niin tapauskohtaista, miten ihmiset tuollaisen kokevat ja millaista suhdetta haluavat.
Kyllä minäkin koen, että elämässäni on vähän erillään normaali lapsiperhearkeni ja sitten tämä suhde - ja se on minusta ihan ok, en kaipaa niiden sekoittumista.
Siis oletko sinä tuo, joka sanoit ettei meinaa edes elää siihen asti että lapset itsenäistyy? Väität ihan tosissasi, ettei kukaan lapsi valitsisi sen ikäistä isää joka voi tukea aikuisuuden kynnyksellä, auttaa ekassa muutossa jne? Selvä. Olet joko trolli tai todella sekaisin.