Miksi 40+ naisen on todella vaikea löytää omanikäistä koulutettua, urheilullista, hyvässä työssä olevaa miestä parisuhteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Ymmärrän. Minä olen himpun verran alle 40 v nainen ja ollut koko ajan samassa parisuhteessa ensirakkauteni kanssa. Ajattelen nyt samoin, että en enää suhteeseen lähtisi, jos nyt tämä päättyisi. Sillä erolla, etten mitään irtojuttuja harrastaisi. Tuntuu, että olen jo saanut kaiken tästä parisuhde-elämästä irti. Olen saanut jo nauttia tämän vaiheen. Voisihan olla toki, että mieli muuttuisikin.

Mitkä olisivat sinun perustelusi?

Tuo äskeinen, jo 40-v ikäpyykin ohittanut mies jatkaa ja vastaa.

En ole ollut koko elämääni saman naisen kanssa, mutta seurustelumme alkoi yliopistossa, olisiko ollut kolmas vuosi. Seuraavana vuonna asuimme jo yhdessä ja ensimmäinen lapsi syntyi ja yhdessä on oltu siitä lähtien.

Jossain vaiheessa oli melko kireää ja puhuttiin jopa erosta. Mutta olemme toisillemme hyvät ystävät. Mitään suurta kipinää ei ole ollut vuosiin, moniin vuosiin.

Olen nauttinut parisuhteen parhaan vaiheen.

Lapset ovat muuttaneet aivan eri suuntiin kuin missä asumme. Luulen että surullista mutta totta, että ainoa todellinen syy, miksi olemme yhdessä on yhteinen asunto ja 3-4-vuotias koiramme. Niin kauan kuin on koira, josta huolehtia, viedä lenkille jne, ei tarvitse alkaa pohtimaan parisuhteen tilaa.

Siksipä luulen, että jos ero tulisi, ostaisin itselleni pienen kolmion, tekisin asiantuntijatyötäni / tutkijantyötäni enemmän.

Oikeastaan ainoa, mihin keksin seuraa tarvitsevani on (seksin lisäksi) matkustaminen. Olen kerran ollut viikon yksin matkalla ja se vasta tylsää minusta olikin.

Mutta joo, eihän sitä ikinä tiedä. Kriteerit vaan uuteen suhteeseen saattaisi olla kovat. Tuskin jaksaisi alkaa etsimään.

Mä erosin ja se on juuri noin kuin kirjoitat. Miestä kaipaa ainoastaan ns. viikonloppu/reissuseuraksi ja seksiin ja läheisyyteen. Arjessa ei tule edes ajatelleeksi miehiä. Tosin viime kesänä olin ajatellut mennä tinderiin, mutta sitten puolivahingossa onnistuin järjestämään sen verran paljon reissuja ja menoja kavereiden ja sukulaisten (ml. omat lapset) kanssa, että ei siihen olis jäänyt kuin tyyliin yksi vapaa viikonloppu. En sitten mennyt tinderiin. Että aika vähän sitä suhdetta kaipaa, vaikka tottakai viikonloppu-getawayt kuuman miehen kanssa on ihania.

Tämän luettuani tunsin entistä enemmän iloa siitä, että näin yli 50-vuotiaana on perhe, pieniä ja lapsia ja nuori (alle 30v) vaimo. Pienet lapset ja vaimon ystäväpiiri ovat asioita, jotka varmasti omalta osaltaan pitävät minut virkeänä ja elinvoimaisena, sekä varmaan nuorekkaanakin.

Ei ole kyllä mitenkään lapsen edun mukaista jos yli 50 seniili isä. Siinähän sitte hoitavat nuoruuden päivillään vanhaa ukon rähjää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.

Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.

En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.

Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.

Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.

Olen eri, mutta minulle kevytsuhde taas ei mitenkään voisi toimia. En pysty erottamaan seksiä ja tunteita tuolla tavalla. Voin harrastaa tunteetonta seksiä, mutta korkeintaan yhden illan jutuissa.

Ei kevytsuhde välttämättä tarkoita sitä, että ei olisi tunteita. Itselläni on sellainen suhde, jota varmaan kutsuttaisiin kevytsuhteeksi, ja ei se vailla kiintymystä ja tunteita ole. Ja hellyyttä, läheisyyttä, romantiikkaakin on, ei siis ole kyse pelkästä seksistä. Kevytsuhde ja panosuhde ovat siis kaksi eri asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaiseen ongelmaan yksinkertainen vastaus: liikaa ehtoja / vaatimuksia ja "AND" operaatio välissä, jos vaihtaa "AND" ->"OR" alkaa löytymään vaihtoehtoja.

Suomalaisilla naisilla on tapana luetella pitkä lista ominaisuuksista, joita VAATII mieheltä ja jos yksikin jää täyttämättä, niin ei taida päästä edes treffeille. Vastaavasti samaiset naiset eivät kerro lainkaan millaisia itse ovat ja mitä tarjoavat miehelle. Mies sitten menee ikään kuin täysin sokkotreffeille.

Ja kyllähän se niin yleinen ominaisuus naisilla, eli täydellinen nöyryyden puute jos paistaa heti profiilista, niin ei sellaista kannata edes yrittää. 

Yleensä varmaan viestitellessä kerrotaan itsestäkin jotain, mutta jos joku nainen ei kerro, mies voi tietysti itsekin kysyä ne itselleen tärkeät asiat. On miehen oma valinta mennä sokkotreffeille. Ja en esimerkiksi minä "tarjoa" mitään miehelle. Olen tällainen henkilö kuin olen, ja mikäli se on miehen toiveisiin sopiva paketti, niin sitten saatamme sopia yhteen, muuten ei. Mies saa esittää itse toiveita ja vaatimuksia ja tehdä aivan itse sen arvion, onko kiinnostunut minusta vai ei. Mikäli on, niin kiva juttu, mutta jos ei ole, niin se on täysin ok ja sallittua, enkä lähde sellaiselle miehelle mitään itsestäni markkinoimaan tai lupailemaan. Jos mies haluaa jonkun toisenlaisen naisen, silloin en ole sitä mitä hän hakee. Mutta miehen täytyy osata itse ajatella, en voi ajatella toisten puolesta.

Vaikka miten selittäisitte, miten vähän omanikäiset naiset kiinnostavat, se ei tee teistä lainkaan kiinnostavampia niiden nuorempien naisten silmissä. Ja se ei myöskään saa nelikymppisiä naisia kiinnostumaan 50+ miehistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.

Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.

En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.

Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.

Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.

Olen eri, mutta minulle kevytsuhde taas ei mitenkään voisi toimia. En pysty erottamaan seksiä ja tunteita tuolla tavalla. Voin harrastaa tunteetonta seksiä, mutta korkeintaan yhden illan jutuissa.

Sama täällä ja olen mies. Ei seksikään ole tyydyttävää kevytsuhteissa, eikä sitä voi verrata siihen, miltä tuntuu nautinnollinen rakastelu nuoren naisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.

Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.

En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.

Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.

Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.

Ai hitsi, hyvä nimi ekslusiivinen parisuhde. Jossa ei jaeta arkea, kattoa tai taloutta.

Yritätkö vihjata että parisuhde ei voi olla eksklusiivinen jos ei jaeta kattoa? Vai mitä haluat kommentillasi sanoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.

Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.

En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.

Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.

Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.

Olen eri, mutta minulle kevytsuhde taas ei mitenkään voisi toimia. En pysty erottamaan seksiä ja tunteita tuolla tavalla. Voin harrastaa tunteetonta seksiä, mutta korkeintaan yhden illan jutuissa.

Ei kevytsuhde välttämättä tarkoita sitä, että ei olisi tunteita. Itselläni on sellainen suhde, jota varmaan kutsuttaisiin kevytsuhteeksi, ja ei se vailla kiintymystä ja tunteita ole. Ja hellyyttä, läheisyyttä, romantiikkaakin on, ei siis ole kyse pelkästä seksistä. Kevytsuhde ja panosuhde ovat siis kaksi eri asiaa.

Itse miellän kevytsuhteen ja parisuhteen eroksi sen, että kevytsuhde on irrallaan henkilöiden muusta, todellisesta elämästä. Silloin et siis tapaa toisen läheisiä, et ole toisen avecina missään tilaisuuksissa tms. Tapaatte vain kahden kesken ja kerrotte itsestänne toisille vain sellaisia asioita, joita valitsette kertoa (niiden todenperäisyyttä ei näytetä mitenkään, koska suhde on henkilön oikeasta elämästä täysin irrallaan). Tässä voi ja varmasti syntyykin tunteita, mutta ne perustuu omiin mielikuviin ja voi johtaa sydänsuruihin. Ethän oikeasti edes kunnolla tunne sitä toista ihmistä.

Jos taas toinen otetaan oikeasti elämänkumppaniksi, siis osaksi oikeaa elämää, niin sitten se on parisuhde. Silloin ei tarvitse asua yhdessä tai laittaa rahoja yhteen, tai edes tavata joka päivä, mutta ollaan omana itsenään toisen kanssa ja päästetään toinen näkemään sun oikeaa elämää esim. tapaamalla läheiset. Onhan etäsuhteitakin, jopa eri maissa asuen, mutta siten, että ovat julkisesti yhdessä ja kun tapaavat, tapaavat myös toisen läheisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka miten selittäisitte, miten vähän omanikäiset naiset kiinnostavat, se ei tee teistä lainkaan kiinnostavampia niiden nuorempien naisten silmissä. Ja se ei myöskään saa nelikymppisiä naisia kiinnostumaan 50+ miehistä.

Meidän miesten pelastus on se, että törmätessämme nuoreen naiseen, joka näkee vanhemmassa miehessä potentiaalia ja on kiinnostumassa, niin esiliinana ei ole kaltaisesi ilonpilaajaväkyttäjähapannaama.

No niin, sitten iloitsette tilanteestanne, eikö? Kannattaakin iloita, jos itse sattuu olemaan se tilastollinen poikkeus, joka oikeasti saa nuoremman kumppanin (jos kerran juuri se on itsellä toiveissa). Valtaosahan ei saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.

Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.

En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.

Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.

Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.

Olen eri, mutta minulle kevytsuhde taas ei mitenkään voisi toimia. En pysty erottamaan seksiä ja tunteita tuolla tavalla. Voin harrastaa tunteetonta seksiä, mutta korkeintaan yhden illan jutuissa.

Ei kevytsuhde välttämättä tarkoita sitä, että ei olisi tunteita. Itselläni on sellainen suhde, jota varmaan kutsuttaisiin kevytsuhteeksi, ja ei se vailla kiintymystä ja tunteita ole. Ja hellyyttä, läheisyyttä, romantiikkaakin on, ei siis ole kyse pelkästä seksistä. Kevytsuhde ja panosuhde ovat siis kaksi eri asiaa.

Joillekin se että ei asuta saman katon alla on yhtä kuin kevytsuhde. Itse uskon että se heijastaa jotenkin ihmisten omia pelkoja. Että jos se toinen ei ole koko ajan silmieni edessä, se varmaan nai ympäriinsä. Että jos se toinen ei halua jakaa kattoa kanssani, se ei varmasti edes rakasta minua. Katon ja arjen jakamisella ei tarvitse olla mitään tekemistä tunteiden kanssa. Kuten tässäkin ketjussa jotkut ovat kertoneet, he asuvat saman katon alla täysin ilman tunteita tai ne tunteet ovat korkeintaan kaverilliset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemus kahdesta eri Helsingin yökerhosta, jotka profiloituu vähän vanhempaan ja parempituloiseen väkeen, eli siis paikkoja, joissa näitä 40v asiakkaita on. Toisessa oli naisia 95% ja ne vähätkin miehet tuli paikalle naisseurassa. Toisessa oli taas pelkästään lähi-idästä tai Afrikasta tulleita miehiä.

Että enää en usko kyllä kenenkään ulinaa, ettei mies saisi naista. Jos yksikin edes vähän tavallinen suomalainen mies olisi kävellyt noihin baareihin sisälle ilman valmista naisseuraa, olisi varmaan saanut kymmeniä naisia kimppuunsa.

Että ilmeisesti ne 40v sinkkumiehet on omasta toiveestaan sinkkuja (siis eivät etsi naista), odottaa kotona poimijaa, tai sitten heitä ei vain ole.

Ja turha selittää, että ne löytyy tervehenkisemmistä paikoista. Juu, onhan siellä hiihtoladulla paljon 40v miehiä, mutta he ovat siellä hiihtämässä eivätkä juttele vastaantuleville tai ohitettaville 40v naisille (ja tietenkään kummankaan sinkkuudesta ei siellä näy mitään merkkejä, toisin kuin baarissa silmäpeliä pitävistä).

Vaikea on tosiaan uskoa, että hiihtoladulta miehen pystyy nappaamaan :). Niin nopeasti menevät ohi.

Haha, tästä vois aloittaa jonkun 40v naisten challengen. Kuka saa napattua hiihtomiehen :D

Viisainta on tehdä se ulkoilumajan suksien huoltopisteellä, jossa voi luontevasti aloittaa keskustelun kysymällä vaikka neuvoa suksi-/sauvapulmaan.

Voi vitsi kun mulla on huoltovapaat sukset. Ehkä voisin siis kehittää jonkun sauvaongelman :D

N38

Tai aloitat juttua, kysymällä että ymmärtääkö se hiihtomies suksista jotain. Kerrot, että ostit sukset vähän umpimähkään ja eivät oikein luista. Että onkohan jäykkyyttä tarpeeksi? Kun luulit, että mitä jäykempi, niin sen parempi, ettei mitään puolijäykkiä.

Tai side-ongelma. Kun mono ei oikein mene siteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Ymmärrän. Minä olen himpun verran alle 40 v nainen ja ollut koko ajan samassa parisuhteessa ensirakkauteni kanssa. Ajattelen nyt samoin, että en enää suhteeseen lähtisi, jos nyt tämä päättyisi. Sillä erolla, etten mitään irtojuttuja harrastaisi. Tuntuu, että olen jo saanut kaiken tästä parisuhde-elämästä irti. Olen saanut jo nauttia tämän vaiheen. Voisihan olla toki, että mieli muuttuisikin.

Mitkä olisivat sinun perustelusi?

Tuo äskeinen, jo 40-v ikäpyykin ohittanut mies jatkaa ja vastaa.

En ole ollut koko elämääni saman naisen kanssa, mutta seurustelumme alkoi yliopistossa, olisiko ollut kolmas vuosi. Seuraavana vuonna asuimme jo yhdessä ja ensimmäinen lapsi syntyi ja yhdessä on oltu siitä lähtien.

Jossain vaiheessa oli melko kireää ja puhuttiin jopa erosta. Mutta olemme toisillemme hyvät ystävät. Mitään suurta kipinää ei ole ollut vuosiin, moniin vuosiin.

Olen nauttinut parisuhteen parhaan vaiheen.

Lapset ovat muuttaneet aivan eri suuntiin kuin missä asumme. Luulen että surullista mutta totta, että ainoa todellinen syy, miksi olemme yhdessä on yhteinen asunto ja 3-4-vuotias koiramme. Niin kauan kuin on koira, josta huolehtia, viedä lenkille jne, ei tarvitse alkaa pohtimaan parisuhteen tilaa.

Siksipä luulen, että jos ero tulisi, ostaisin itselleni pienen kolmion, tekisin asiantuntijatyötäni / tutkijantyötäni enemmän.

Oikeastaan ainoa, mihin keksin seuraa tarvitsevani on (seksin lisäksi) matkustaminen. Olen kerran ollut viikon yksin matkalla ja se vasta tylsää minusta olikin.

Mutta joo, eihän sitä ikinä tiedä. Kriteerit vaan uuteen suhteeseen saattaisi olla kovat. Tuskin jaksaisi alkaa etsimään.

Mä erosin ja se on juuri noin kuin kirjoitat. Miestä kaipaa ainoastaan ns. viikonloppu/reissuseuraksi ja seksiin ja läheisyyteen. Arjessa ei tule edes ajatelleeksi miehiä. Tosin viime kesänä olin ajatellut mennä tinderiin, mutta sitten puolivahingossa onnistuin järjestämään sen verran paljon reissuja ja menoja kavereiden ja sukulaisten (ml. omat lapset) kanssa, että ei siihen olis jäänyt kuin tyyliin yksi vapaa viikonloppu. En sitten mennyt tinderiin. Että aika vähän sitä suhdetta kaipaa, vaikka tottakai viikonloppu-getawayt kuuman miehen kanssa on ihania.

Tämän luettuani tunsin entistä enemmän iloa siitä, että näin yli 50-vuotiaana on perhe, pieniä ja lapsia ja nuori (alle 30v) vaimo. Pienet lapset ja vaimon ystäväpiiri ovat asioita, jotka varmasti omalta osaltaan pitävät minut virkeänä ja elinvoimaisena, sekä varmaan nuorekkaanakin.

Tässä on se ero, että tuskin olette kovin kauaa yhdessä olleet, jos vaimosi on alle 30 v. (Jos mikään edes pitää paikkansa). Kyllä se arki koittaa teillekin kymmenien vuosien kuluessa, vai meinaatko vaihtaa uuteen nuorempaan siinä vaiheessa?

Kuten yritin ilmaista, ei meille koskaan tule sellaista arkea, mikä yleensä parisuhteissa voi tulla. Lapset ovat niin nuoria, etteivät ehdi lentää pesästä, eli saavat olla rakastavan isän seurassa kuolemaani saakka. Ja tietysti vaimo on niin loistava, etten häntä vaihtaisi mihinkään, enkä muutenkaan ole sellainen, että jos suhde joskus jostain syystä viilenisi, ryhtyisin etsimään toista naista. Lupasin naimisiin mennessämme, että rakastan häntä niin myötä-, kuin vastoinkäymisissäkin ja lupaukseni tulen pitämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.

Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.

En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.

Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.

Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.

Olen eri, mutta minulle kevytsuhde taas ei mitenkään voisi toimia. En pysty erottamaan seksiä ja tunteita tuolla tavalla. Voin harrastaa tunteetonta seksiä, mutta korkeintaan yhden illan jutuissa.

Ei kevytsuhde välttämättä tarkoita sitä, että ei olisi tunteita. Itselläni on sellainen suhde, jota varmaan kutsuttaisiin kevytsuhteeksi, ja ei se vailla kiintymystä ja tunteita ole. Ja hellyyttä, läheisyyttä, romantiikkaakin on, ei siis ole kyse pelkästä seksistä. Kevytsuhde ja panosuhde ovat siis kaksi eri asiaa.

No, seuraava juttu on sitten se, että minä en mitenkään pystyisi olemaan kevytsuhteessa ihmisen kanssa jota kohtaan minulla on tunteita. Minä haluan kyllä koko kattauksen. Arjen hyvät ja huonot hetket ja mennä joka ilta kainaloon nukkumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka miten selittäisitte, miten vähän omanikäiset naiset kiinnostavat, se ei tee teistä lainkaan kiinnostavampia niiden nuorempien naisten silmissä. Ja se ei myöskään saa nelikymppisiä naisia kiinnostumaan 50+ miehistä.

Meidän miesten pelastus on se, että törmätessämme nuoreen naiseen, joka näkee vanhemmassa miehessä potentiaalia ja on kiinnostumassa, niin esiliinana ei ole kaltaisesi ilonpilaajaväkyttäjähapannaama.

No niin, sitten iloitsette tilanteestanne, eikö? Kannattaakin iloita, jos itse sattuu olemaan se tilastollinen poikkeus, joka oikeasti saa nuoremman kumppanin (jos kerran juuri se on itsellä toiveissa). Valtaosahan ei saa.

Aina se jaksaa ihmetyttää, että vaikka itselle kokee omanikäisensä olevan liian vanha ja rupsahtanut kumppaniksi, sille suureksi rakkaudeksi kokemalleen nuorelle henkilölle ei haluta antaa mahdollisuutta siihen nuorempaan ja raikkaaseen kumppaniin, vaan vanhaa rupsahtanutta kehoa ja ajatusmaailmaa tarjotaan täysin pokkana ilman itsefeflektiota. Toinen on olemassa vain omien tarpeiden tyydytyksen välineenä.

Typerää kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Ymmärrän. Minä olen himpun verran alle 40 v nainen ja ollut koko ajan samassa parisuhteessa ensirakkauteni kanssa. Ajattelen nyt samoin, että en enää suhteeseen lähtisi, jos nyt tämä päättyisi. Sillä erolla, etten mitään irtojuttuja harrastaisi. Tuntuu, että olen jo saanut kaiken tästä parisuhde-elämästä irti. Olen saanut jo nauttia tämän vaiheen. Voisihan olla toki, että mieli muuttuisikin.

Mitkä olisivat sinun perustelusi?

Tuo äskeinen, jo 40-v ikäpyykin ohittanut mies jatkaa ja vastaa.

En ole ollut koko elämääni saman naisen kanssa, mutta seurustelumme alkoi yliopistossa, olisiko ollut kolmas vuosi. Seuraavana vuonna asuimme jo yhdessä ja ensimmäinen lapsi syntyi ja yhdessä on oltu siitä lähtien.

Jossain vaiheessa oli melko kireää ja puhuttiin jopa erosta. Mutta olemme toisillemme hyvät ystävät. Mitään suurta kipinää ei ole ollut vuosiin, moniin vuosiin.

Olen nauttinut parisuhteen parhaan vaiheen.

Lapset ovat muuttaneet aivan eri suuntiin kuin missä asumme. Luulen että surullista mutta totta, että ainoa todellinen syy, miksi olemme yhdessä on yhteinen asunto ja 3-4-vuotias koiramme. Niin kauan kuin on koira, josta huolehtia, viedä lenkille jne, ei tarvitse alkaa pohtimaan parisuhteen tilaa.

Siksipä luulen, että jos ero tulisi, ostaisin itselleni pienen kolmion, tekisin asiantuntijatyötäni / tutkijantyötäni enemmän.

Oikeastaan ainoa, mihin keksin seuraa tarvitsevani on (seksin lisäksi) matkustaminen. Olen kerran ollut viikon yksin matkalla ja se vasta tylsää minusta olikin.

Mutta joo, eihän sitä ikinä tiedä. Kriteerit vaan uuteen suhteeseen saattaisi olla kovat. Tuskin jaksaisi alkaa etsimään.

Mä erosin ja se on juuri noin kuin kirjoitat. Miestä kaipaa ainoastaan ns. viikonloppu/reissuseuraksi ja seksiin ja läheisyyteen. Arjessa ei tule edes ajatelleeksi miehiä. Tosin viime kesänä olin ajatellut mennä tinderiin, mutta sitten puolivahingossa onnistuin järjestämään sen verran paljon reissuja ja menoja kavereiden ja sukulaisten (ml. omat lapset) kanssa, että ei siihen olis jäänyt kuin tyyliin yksi vapaa viikonloppu. En sitten mennyt tinderiin. Että aika vähän sitä suhdetta kaipaa, vaikka tottakai viikonloppu-getawayt kuuman miehen kanssa on ihania.

Tämän luettuani tunsin entistä enemmän iloa siitä, että näin yli 50-vuotiaana on perhe, pieniä ja lapsia ja nuori (alle 30v) vaimo. Pienet lapset ja vaimon ystäväpiiri ovat asioita, jotka varmasti omalta osaltaan pitävät minut virkeänä ja elinvoimaisena, sekä varmaan nuorekkaanakin.

Ei ole kyllä mitenkään lapsen edun mukaista jos yli 50 seniili isä. Siinähän sitte hoitavat nuoruuden päivillään vanhaa ukon rähjää.

Niin sen normaalisti kuuluu mennäkin. Se on sitä oikeaa rakkautta, mistä sinä et koskaan pääse nauttimaan ja jos keneltä tahansa lapselta kysyttäisi, niin he valitsisivat mieluummin mukava ja rakastavan "seniilin" isän, kuin kaltaisesi hapannaaman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.

Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.

En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.

Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.

Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.

Olen eri, mutta minulle kevytsuhde taas ei mitenkään voisi toimia. En pysty erottamaan seksiä ja tunteita tuolla tavalla. Voin harrastaa tunteetonta seksiä, mutta korkeintaan yhden illan jutuissa.

Ei kevytsuhde välttämättä tarkoita sitä, että ei olisi tunteita. Itselläni on sellainen suhde, jota varmaan kutsuttaisiin kevytsuhteeksi, ja ei se vailla kiintymystä ja tunteita ole. Ja hellyyttä, läheisyyttä, romantiikkaakin on, ei siis ole kyse pelkästä seksistä. Kevytsuhde ja panosuhde ovat siis kaksi eri asiaa.

Itse miellän kevytsuhteen ja parisuhteen eroksi sen, että kevytsuhde on irrallaan henkilöiden muusta, todellisesta elämästä. Silloin et siis tapaa toisen läheisiä, et ole toisen avecina missään tilaisuuksissa tms. Tapaatte vain kahden kesken ja kerrotte itsestänne toisille vain sellaisia asioita, joita valitsette kertoa (niiden todenperäisyyttä ei näytetä mitenkään, koska suhde on henkilön oikeasta elämästä täysin irrallaan). Tässä voi ja varmasti syntyykin tunteita, mutta ne perustuu omiin mielikuviin ja voi johtaa sydänsuruihin. Ethän oikeasti edes kunnolla tunne sitä toista ihmistä.

Jos taas toinen otetaan oikeasti elämänkumppaniksi, siis osaksi oikeaa elämää, niin sitten se on parisuhde. Silloin ei tarvitse asua yhdessä tai laittaa rahoja yhteen, tai edes tavata joka päivä, mutta ollaan omana itsenään toisen kanssa ja päästetään toinen näkemään sun oikeaa elämää esim. tapaamalla läheiset. Onhan etäsuhteitakin, jopa eri maissa asuen, mutta siten, että ovat julkisesti yhdessä ja kun tapaavat, tapaavat myös toisen läheisiä.

Ihmissuhteet eivät ole niin kaavamaisia, että on vain kahdenlaisia suhdemuotoja. Jokainen ihmissuhde on omanlaisensa, ja suhteista voi olla vaikka minkälaisia variaatioita. Itse ihmettelen esimerkiksi palstalla elävää jäykkää ajattelutapaa, jossa parisuhteen syvyyttä ja suhteen aitoutta mittaa aina joku läheisten (varsinkin sukulaisten) tapaaminen ja avecina toimiminen. Useimmiten varmaan näin, mutta lopulta avecina voi toimia vaikka kulissisuhteessakin, ja kaikki eivät itsekään tapaa sukulaisiaan usein - joten on aika vahvasti tapauskohtaista, miten tällaisten kanssa toimitaan. Jossain pikkukylän kuvioissa ei kukaan edes koskaan toimi avecina, etenkään jos on erakkoluonne. Tämä siis vain esimerkkinä.

Väitteesi, että kevytsuhteessa ei anneta itsestä totuudenmukaista kuvaa, ei myöskään ole yleistettävissä kaikkiin ihmisiin ja suhteisiin. Noin voi jonkun kohdalla olla, toisen kohdalla taas ei. Jo termi kevytsuhde on vähän outo, mutta parempaakaan ei kielessä tunnu olevan. Ja kuten kerroin, itselläni on suhde, joka varmaan määriteltäisiin kevytsuhteeksi. Liikumme kuitenkin julkisesti yhdessä ja ihmiset varmasti pitävät meitä pariskuntana - olemme mm. esiintyneet yhdessä juhlissa, ei ehkä varsinaisesti niin että jompi kumpi olisi avec, mutta yhdessä kuitenkin. Suhdetta ei siis mitenkään salailla, mutta kummallakin on sellainen elämäntilanne, ettei kovin tiivis suhde ole mahdollinen, emmekä monestakaan syystä suunnittele esim. yhteenmuuttoa. Ja emme ole tavanneet toistemme sukulaisia. Tässä kohtaa syytä mainita, että meillä on molemmilla omia lapsia, joiden kanssa asumme. Suhde ja keskustelut eivät kuitenkaan ole pintapuolisia. Määritelmäsi ei siis kuvaa ainakaan tätä meidän suhdettamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.

Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.

En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.

Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.

Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.

Olen eri, mutta minulle kevytsuhde taas ei mitenkään voisi toimia. En pysty erottamaan seksiä ja tunteita tuolla tavalla. Voin harrastaa tunteetonta seksiä, mutta korkeintaan yhden illan jutuissa.

Ei kevytsuhde välttämättä tarkoita sitä, että ei olisi tunteita. Itselläni on sellainen suhde, jota varmaan kutsuttaisiin kevytsuhteeksi, ja ei se vailla kiintymystä ja tunteita ole. Ja hellyyttä, läheisyyttä, romantiikkaakin on, ei siis ole kyse pelkästä seksistä. Kevytsuhde ja panosuhde ovat siis kaksi eri asiaa.

Joillekin se että ei asuta saman katon alla on yhtä kuin kevytsuhde. Itse uskon että se heijastaa jotenkin ihmisten omia pelkoja. Että jos se toinen ei ole koko ajan silmieni edessä, se varmaan nai ympäriinsä. Että jos se toinen ei halua jakaa kattoa kanssani, se ei varmasti edes rakasta minua. Katon ja arjen jakamisella ei tarvitse olla mitään tekemistä tunteiden kanssa. Kuten tässäkin ketjussa jotkut ovat kertoneet, he asuvat saman katon alla täysin ilman tunteita tai ne tunteet ovat korkeintaan kaverilliset.

Vastasit minun kirjoitustani kommentoivaan tekstiin, ja minä kyllä nimenomaan puhuin kevytsuhteesta, asumismuodosta en puhunut yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.

Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.

En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.

Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.

Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.

Olen eri, mutta minulle kevytsuhde taas ei mitenkään voisi toimia. En pysty erottamaan seksiä ja tunteita tuolla tavalla. Voin harrastaa tunteetonta seksiä, mutta korkeintaan yhden illan jutuissa.

Ei kevytsuhde välttämättä tarkoita sitä, että ei olisi tunteita. Itselläni on sellainen suhde, jota varmaan kutsuttaisiin kevytsuhteeksi, ja ei se vailla kiintymystä ja tunteita ole. Ja hellyyttä, läheisyyttä, romantiikkaakin on, ei siis ole kyse pelkästä seksistä. Kevytsuhde ja panosuhde ovat siis kaksi eri asiaa.

Joillekin se että ei asuta saman katon alla on yhtä kuin kevytsuhde. Itse uskon että se heijastaa jotenkin ihmisten omia pelkoja. Että jos se toinen ei ole koko ajan silmieni edessä, se varmaan nai ympäriinsä. Että jos se toinen ei halua jakaa kattoa kanssani, se ei varmasti edes rakasta minua. Katon ja arjen jakamisella ei tarvitse olla mitään tekemistä tunteiden kanssa. Kuten tässäkin ketjussa jotkut ovat kertoneet, he asuvat saman katon alla täysin ilman tunteita tai ne tunteet ovat korkeintaan kaverilliset.

Vastasit minun kirjoitustani kommentoivaan tekstiin, ja minä kyllä nimenomaan puhuin kevytsuhteesta, asumismuodosta en puhunut yhtään mitään.

Se oli vain jatkojalostusta aiheeseen :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemus kahdesta eri Helsingin yökerhosta, jotka profiloituu vähän vanhempaan ja parempituloiseen väkeen, eli siis paikkoja, joissa näitä 40v asiakkaita on. Toisessa oli naisia 95% ja ne vähätkin miehet tuli paikalle naisseurassa. Toisessa oli taas pelkästään lähi-idästä tai Afrikasta tulleita miehiä.

Että enää en usko kyllä kenenkään ulinaa, ettei mies saisi naista. Jos yksikin edes vähän tavallinen suomalainen mies olisi kävellyt noihin baareihin sisälle ilman valmista naisseuraa, olisi varmaan saanut kymmeniä naisia kimppuunsa.

Että ilmeisesti ne 40v sinkkumiehet on omasta toiveestaan sinkkuja (siis eivät etsi naista), odottaa kotona poimijaa, tai sitten heitä ei vain ole.

Ja turha selittää, että ne löytyy tervehenkisemmistä paikoista. Juu, onhan siellä hiihtoladulla paljon 40v miehiä, mutta he ovat siellä hiihtämässä eivätkä juttele vastaantuleville tai ohitettaville 40v naisille (ja tietenkään kummankaan sinkkuudesta ei siellä näy mitään merkkejä, toisin kuin baarissa silmäpeliä pitävistä).

Vaikea on tosiaan uskoa, että hiihtoladulta miehen pystyy nappaamaan :). Niin nopeasti menevät ohi.

Haha, tästä vois aloittaa jonkun 40v naisten challengen. Kuka saa napattua hiihtomiehen :D

Viisainta on tehdä se ulkoilumajan suksien huoltopisteellä, jossa voi luontevasti aloittaa keskustelun kysymällä vaikka neuvoa suksi-/sauvapulmaan.

Voi vitsi kun mulla on huoltovapaat sukset. Ehkä voisin siis kehittää jonkun sauvaongelman :D

N38

Tai aloitat juttua, kysymällä että ymmärtääkö se hiihtomies suksista jotain. Kerrot, että ostit sukset vähän umpimähkään ja eivät oikein luista. Että onkohan jäykkyyttä tarpeeksi? Kun luulit, että mitä jäykempi, niin sen parempi, ettei mitään puolijäykkiä.

Tai side-ongelma. Kun mono ei oikein mene siteeseen.

Ja treeniasioiden ja hiihto-olosuhteiden analysointiin voi käyttää aikaa loputtomiin, jos kohdalle osuu "alan mies".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.

Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.

En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.

Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.

Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.

Olen eri, mutta minulle kevytsuhde taas ei mitenkään voisi toimia. En pysty erottamaan seksiä ja tunteita tuolla tavalla. Voin harrastaa tunteetonta seksiä, mutta korkeintaan yhden illan jutuissa.

Ei kevytsuhde välttämättä tarkoita sitä, että ei olisi tunteita. Itselläni on sellainen suhde, jota varmaan kutsuttaisiin kevytsuhteeksi, ja ei se vailla kiintymystä ja tunteita ole. Ja hellyyttä, läheisyyttä, romantiikkaakin on, ei siis ole kyse pelkästä seksistä. Kevytsuhde ja panosuhde ovat siis kaksi eri asiaa.

No, seuraava juttu on sitten se, että minä en mitenkään pystyisi olemaan kevytsuhteessa ihmisen kanssa jota kohtaan minulla on tunteita. Minä haluan kyllä koko kattauksen. Arjen hyvät ja huonot hetket ja mennä joka ilta kainaloon nukkumaan.

Silloin sinulle ei sovi kevytsuhde. Minä taas nimenomaan en halua asua yhdessä kumppanin kanssa, enkä halua joka ilta mennä kainaloon nukkumaan. Puhut koko kattauksesta, mutta minusta käytät vääränlaista termiä - sinun pitää ymmärtää, että on olemassa erilaisia kattauksia. Sinä haluat yhdenlaisen, ja joku muu haluaa toisenlaisen. Ei ole kyse siitä, että joku muu haluaa vähemmän, vaan hän haluaa erilaisia asioita mitä sinä. Hänelle se ei tunnu puutteelliselta - sinulle tuntuisi, eli sinun kannattaa tietenkin tavoitella sitä mitä itse haluat. Joku muu haluaa jotain muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Ymmärrän. Minä olen himpun verran alle 40 v nainen ja ollut koko ajan samassa parisuhteessa ensirakkauteni kanssa. Ajattelen nyt samoin, että en enää suhteeseen lähtisi, jos nyt tämä päättyisi. Sillä erolla, etten mitään irtojuttuja harrastaisi. Tuntuu, että olen jo saanut kaiken tästä parisuhde-elämästä irti. Olen saanut jo nauttia tämän vaiheen. Voisihan olla toki, että mieli muuttuisikin.

Mitkä olisivat sinun perustelusi?

Tuo äskeinen, jo 40-v ikäpyykin ohittanut mies jatkaa ja vastaa.

En ole ollut koko elämääni saman naisen kanssa, mutta seurustelumme alkoi yliopistossa, olisiko ollut kolmas vuosi. Seuraavana vuonna asuimme jo yhdessä ja ensimmäinen lapsi syntyi ja yhdessä on oltu siitä lähtien.

Jossain vaiheessa oli melko kireää ja puhuttiin jopa erosta. Mutta olemme toisillemme hyvät ystävät. Mitään suurta kipinää ei ole ollut vuosiin, moniin vuosiin.

Olen nauttinut parisuhteen parhaan vaiheen.

Lapset ovat muuttaneet aivan eri suuntiin kuin missä asumme. Luulen että surullista mutta totta, että ainoa todellinen syy, miksi olemme yhdessä on yhteinen asunto ja 3-4-vuotias koiramme. Niin kauan kuin on koira, josta huolehtia, viedä lenkille jne, ei tarvitse alkaa pohtimaan parisuhteen tilaa.

Siksipä luulen, että jos ero tulisi, ostaisin itselleni pienen kolmion, tekisin asiantuntijatyötäni / tutkijantyötäni enemmän.

Oikeastaan ainoa, mihin keksin seuraa tarvitsevani on (seksin lisäksi) matkustaminen. Olen kerran ollut viikon yksin matkalla ja se vasta tylsää minusta olikin.

Mutta joo, eihän sitä ikinä tiedä. Kriteerit vaan uuteen suhteeseen saattaisi olla kovat. Tuskin jaksaisi alkaa etsimään.

Olisit vain onnellinen kun sinulla on kumppani kenen kanssa jakaa elämä. On seuraa matkoille ja seksiäkin. Yhteinen koti. Kyllä se niin on vain on, että se kipinä häviää pidemmissä yli 10 vuoden suhteissa vääjäämättä. Sille pitää ihan itse osata tehdä jotain, lämmitellä suhdetta.

Itse olen toisella kierroksella. Jotkut asiat ovat paremmin, jotkut taas huonommin tämän uuden kumppanin kanssa, ja se kipinä mikä oli alussa on nyt hiipumassa, vaikkei ikinä olisi uskonut niin käyvän. Vaan annahan kun vuodet vierii ja arki tulee... niin näin siinä käy aina. Mutta ei luovuteta! Puhalletaan hiillosta ja pökköä pesään. Voi se vielä kipinöidä.

Hienoa! Että jaksatte yrittää.