Miksi 40+ naisen on todella vaikea löytää omanikäistä koulutettua, urheilullista, hyvässä työssä olevaa miestä parisuhteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.

Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.

En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Ymmärrän. Minä olen himpun verran alle 40 v nainen ja ollut koko ajan samassa parisuhteessa ensirakkauteni kanssa. Ajattelen nyt samoin, että en enää suhteeseen lähtisi, jos nyt tämä päättyisi. Sillä erolla, etten mitään irtojuttuja harrastaisi. Tuntuu, että olen jo saanut kaiken tästä parisuhde-elämästä irti. Olen saanut jo nauttia tämän vaiheen. Voisihan olla toki, että mieli muuttuisikin.

Mitkä olisivat sinun perustelusi?

Tuo äskeinen, jo 40-v ikäpyykin ohittanut mies jatkaa ja vastaa.

En ole ollut koko elämääni saman naisen kanssa, mutta seurustelumme alkoi yliopistossa, olisiko ollut kolmas vuosi. Seuraavana vuonna asuimme jo yhdessä ja ensimmäinen lapsi syntyi ja yhdessä on oltu siitä lähtien.

Jossain vaiheessa oli melko kireää ja puhuttiin jopa erosta. Mutta olemme toisillemme hyvät ystävät. Mitään suurta kipinää ei ole ollut vuosiin, moniin vuosiin.

Olen nauttinut parisuhteen parhaan vaiheen.

Lapset ovat muuttaneet aivan eri suuntiin kuin missä asumme. Luulen että surullista mutta totta, että ainoa todellinen syy, miksi olemme yhdessä on yhteinen asunto ja 3-4-vuotias koiramme. Niin kauan kuin on koira, josta huolehtia, viedä lenkille jne, ei tarvitse alkaa pohtimaan parisuhteen tilaa.

Siksipä luulen, että jos ero tulisi, ostaisin itselleni pienen kolmion, tekisin asiantuntijatyötäni / tutkijantyötäni enemmän.

Oikeastaan ainoa, mihin keksin seuraa tarvitsevani on (seksin lisäksi) matkustaminen. Olen kerran ollut viikon yksin matkalla ja se vasta tylsää minusta olikin.

Mutta joo, eihän sitä ikinä tiedä. Kriteerit vaan uuteen suhteeseen saattaisi olla kovat. Tuskin jaksaisi alkaa etsimään.

Miksi näitä onnettomiin suhteisiin jämähtäneitä hyviä miehiä on niin paljon vielä tässäkin ikäluokassa?

Sinä ansaitset olla onnellinen. Elämä on lyhyt.

Lähtisin treffeille kanssasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Ymmärrän. Minä olen himpun verran alle 40 v nainen ja ollut koko ajan samassa parisuhteessa ensirakkauteni kanssa. Ajattelen nyt samoin, että en enää suhteeseen lähtisi, jos nyt tämä päättyisi. Sillä erolla, etten mitään irtojuttuja harrastaisi. Tuntuu, että olen jo saanut kaiken tästä parisuhde-elämästä irti. Olen saanut jo nauttia tämän vaiheen. Voisihan olla toki, että mieli muuttuisikin.

Mitkä olisivat sinun perustelusi?

Tuo äskeinen, jo 40-v ikäpyykin ohittanut mies jatkaa ja vastaa.

En ole ollut koko elämääni saman naisen kanssa, mutta seurustelumme alkoi yliopistossa, olisiko ollut kolmas vuosi. Seuraavana vuonna asuimme jo yhdessä ja ensimmäinen lapsi syntyi ja yhdessä on oltu siitä lähtien.

Jossain vaiheessa oli melko kireää ja puhuttiin jopa erosta. Mutta olemme toisillemme hyvät ystävät. Mitään suurta kipinää ei ole ollut vuosiin, moniin vuosiin.

Olen nauttinut parisuhteen parhaan vaiheen.

Lapset ovat muuttaneet aivan eri suuntiin kuin missä asumme. Luulen että surullista mutta totta, että ainoa todellinen syy, miksi olemme yhdessä on yhteinen asunto ja 3-4-vuotias koiramme. Niin kauan kuin on koira, josta huolehtia, viedä lenkille jne, ei tarvitse alkaa pohtimaan parisuhteen tilaa.

Siksipä luulen, että jos ero tulisi, ostaisin itselleni pienen kolmion, tekisin asiantuntijatyötäni / tutkijantyötäni enemmän.

Oikeastaan ainoa, mihin keksin seuraa tarvitsevani on (seksin lisäksi) matkustaminen. Olen kerran ollut viikon yksin matkalla ja se vasta tylsää minusta olikin.

Mutta joo, eihän sitä ikinä tiedä. Kriteerit vaan uuteen suhteeseen saattaisi olla kovat. Tuskin jaksaisi alkaa etsimään.

Miksi näitä onnettomiin suhteisiin jämähtäneitä hyviä miehiä on niin paljon vielä tässäkin ikäluokassa?

Sinä ansaitset olla onnellinen. Elämä on lyhyt.

Lähtisin treffeille kanssasi.

Ei se minusta niin onnettomalta kuulostanut, että ovat ystäviä ja seksiäkin on vielä. Ennemmin jäin ihmettelemään, ettei tylsälle parisuhteelle edes yritetä tehdä mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.

Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.

En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.

Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.

Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemus kahdesta eri Helsingin yökerhosta, jotka profiloituu vähän vanhempaan ja parempituloiseen väkeen, eli siis paikkoja, joissa näitä 40v asiakkaita on. Toisessa oli naisia 95% ja ne vähätkin miehet tuli paikalle naisseurassa. Toisessa oli taas pelkästään lähi-idästä tai Afrikasta tulleita miehiä.

Että enää en usko kyllä kenenkään ulinaa, ettei mies saisi naista. Jos yksikin edes vähän tavallinen suomalainen mies olisi kävellyt noihin baareihin sisälle ilman valmista naisseuraa, olisi varmaan saanut kymmeniä naisia kimppuunsa.

Että ilmeisesti ne 40v sinkkumiehet on omasta toiveestaan sinkkuja (siis eivät etsi naista), odottaa kotona poimijaa, tai sitten heitä ei vain ole.

Ja turha selittää, että ne löytyy tervehenkisemmistä paikoista. Juu, onhan siellä hiihtoladulla paljon 40v miehiä, mutta he ovat siellä hiihtämässä eivätkä juttele vastaantuleville tai ohitettaville 40v naisille (ja tietenkään kummankaan sinkkuudesta ei siellä näy mitään merkkejä, toisin kuin baarissa silmäpeliä pitävistä).

Voi jestas miten typerä esimerkki....

Siis vaikka tammikuisena lauantaina kaikki pk-seudun miehet tuntuu olevan hiihtoladulla. Käy katsomassa, jos et usko. Niitä on siellä ihan mielin määrin. Kun loput on lasten kanssa pulkkamäessä, niin vaikea uskoa, että niitä juuri mistään muualta löytyisi.

Speksilistaajat ovat vastenmielisiä.

t. ap:n kriteereihin sopiva mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska koulutettu, urheilullinen, hyvässä työssä oleva 40+ mies saa helposti paljon paremman ja kauniimman 30+ naisen parisuhteeseen.  Miksi minun pitäisi tyytyä rupsahtaneeseen nelikymppiseen naiseen?

Sitten kun olet viiskymppinen, niin muista tuo. Silloin joudut tyytymään rupsahtaneeseen nelikymppiseen.

Siinä vaiheessa ehkä ymmärrät, että parisuhde on muutakin kuin kauniin ulkonäön ihastelua ja esittelyä.

Höpönlöpön. Silloin, kun olin 50v, niin minua piiritti 25-38v naiset.

Piiritti :D En ole ikinä sellaista nähnyt, että nuoret naiset kuolaisi vanhaa kurppaa.

45 - 50 vuotiaana kun oli 200ke vuositulot ja johtava asema työelämässä nuorempia naisia oli riesaksi asti. Ehkä naisena ei sitä ymmärrä.

Hyvin, hyvin harvinainen tapaus olet sitten ollut. Harvalla on noin isot tulot, ja vielä harvempi 50 v mies on sen näköinen että nuori nainen pystyy edes koskemaan vanhaan isänsä ikäiseen mieheen. Pitää olla kyllä karismaa ja tikissä.

Vierailija kirjoitti:

Oon 38-vuotias ja käyn lenkillä aina kun sitä on jääkaapissa. Myös vakiduuni löytyy ja taloudellinen tilanne on ok eli tuu hakemaan =)

t: pusumies

Yök !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.

Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.

En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.

Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.

Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.

Olen eri, mutta minulle kevytsuhde taas ei mitenkään voisi toimia. En pysty erottamaan seksiä ja tunteita tuolla tavalla. Voin harrastaa tunteetonta seksiä, mutta korkeintaan yhden illan jutuissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.

Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.

En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.

Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.

Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.

Miten löysit tuollaista haluavan miehen? Siis jos vaikka tinderissä, niin miten ilmaisit toiveesi tuollaisesta suhteesta (itsellä jotenkin vaikea lyhyesti selittää, mitä haen)? Vai alkoiko kevytsuhteena ja sitten onnekkaasti molemmat halusi syventää suhteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.

Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.

En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.

Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.

Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.

Miten löysit tuollaista haluavan miehen? Siis jos vaikka tinderissä, niin miten ilmaisit toiveesi tuollaisesta suhteesta (itsellä jotenkin vaikea lyhyesti selittää, mitä haen)? Vai alkoiko kevytsuhteena ja sitten onnekkaasti molemmat halusi syventää suhteen?

Ei me määritelty mitään etukäteen. Molemmat oli avoimia. Kohdattiin netissä, tavattiin, alettiin tapailla, rakastuttiin ja huomattiin että halutaan samoja asioita. Kuten totesin, olen onnekas. Ja kumppanini kokee samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Ymmärrän. Minä olen himpun verran alle 40 v nainen ja ollut koko ajan samassa parisuhteessa ensirakkauteni kanssa. Ajattelen nyt samoin, että en enää suhteeseen lähtisi, jos nyt tämä päättyisi. Sillä erolla, etten mitään irtojuttuja harrastaisi. Tuntuu, että olen jo saanut kaiken tästä parisuhde-elämästä irti. Olen saanut jo nauttia tämän vaiheen. Voisihan olla toki, että mieli muuttuisikin.

Mitkä olisivat sinun perustelusi?

Tuo äskeinen, jo 40-v ikäpyykin ohittanut mies jatkaa ja vastaa.

En ole ollut koko elämääni saman naisen kanssa, mutta seurustelumme alkoi yliopistossa, olisiko ollut kolmas vuosi. Seuraavana vuonna asuimme jo yhdessä ja ensimmäinen lapsi syntyi ja yhdessä on oltu siitä lähtien.

Jossain vaiheessa oli melko kireää ja puhuttiin jopa erosta. Mutta olemme toisillemme hyvät ystävät. Mitään suurta kipinää ei ole ollut vuosiin, moniin vuosiin.

Olen nauttinut parisuhteen parhaan vaiheen.

Lapset ovat muuttaneet aivan eri suuntiin kuin missä asumme. Luulen että surullista mutta totta, että ainoa todellinen syy, miksi olemme yhdessä on yhteinen asunto ja 3-4-vuotias koiramme. Niin kauan kuin on koira, josta huolehtia, viedä lenkille jne, ei tarvitse alkaa pohtimaan parisuhteen tilaa.

Siksipä luulen, että jos ero tulisi, ostaisin itselleni pienen kolmion, tekisin asiantuntijatyötäni / tutkijantyötäni enemmän.

Oikeastaan ainoa, mihin keksin seuraa tarvitsevani on (seksin lisäksi) matkustaminen. Olen kerran ollut viikon yksin matkalla ja se vasta tylsää minusta olikin.

Mutta joo, eihän sitä ikinä tiedä. Kriteerit vaan uuteen suhteeseen saattaisi olla kovat. Tuskin jaksaisi alkaa etsimään.

Olisit vain onnellinen kun sinulla on kumppani kenen kanssa jakaa elämä. On seuraa matkoille ja seksiäkin. Yhteinen koti. Kyllä se niin on vain on, että se kipinä häviää pidemmissä yli 10 vuoden suhteissa vääjäämättä. Sille pitää ihan itse osata tehdä jotain, lämmitellä suhdetta.

Itse olen toisella kierroksella. Jotkut asiat ovat paremmin, jotkut taas huonommin tämän uuden kumppanin kanssa, ja se kipinä mikä oli alussa on nyt hiipumassa, vaikkei ikinä olisi uskonut niin käyvän. Vaan annahan kun vuodet vierii ja arki tulee... niin näin siinä käy aina. Mutta ei luovuteta! Puhalletaan hiillosta ja pökköä pesään. Voi se vielä kipinöidä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.

Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.

En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.

Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.

Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.

Ai hitsi, hyvä nimi ekslusiivinen parisuhde. Jossa ei jaeta arkea, kattoa tai taloutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemus kahdesta eri Helsingin yökerhosta, jotka profiloituu vähän vanhempaan ja parempituloiseen väkeen, eli siis paikkoja, joissa näitä 40v asiakkaita on. Toisessa oli naisia 95% ja ne vähätkin miehet tuli paikalle naisseurassa. Toisessa oli taas pelkästään lähi-idästä tai Afrikasta tulleita miehiä.

Että enää en usko kyllä kenenkään ulinaa, ettei mies saisi naista. Jos yksikin edes vähän tavallinen suomalainen mies olisi kävellyt noihin baareihin sisälle ilman valmista naisseuraa, olisi varmaan saanut kymmeniä naisia kimppuunsa.

Että ilmeisesti ne 40v sinkkumiehet on omasta toiveestaan sinkkuja (siis eivät etsi naista), odottaa kotona poimijaa, tai sitten heitä ei vain ole.

Ja turha selittää, että ne löytyy tervehenkisemmistä paikoista. Juu, onhan siellä hiihtoladulla paljon 40v miehiä, mutta he ovat siellä hiihtämässä eivätkä juttele vastaantuleville tai ohitettaville 40v naisille (ja tietenkään kummankaan sinkkuudesta ei siellä näy mitään merkkejä, toisin kuin baarissa silmäpeliä pitävistä).

Vaikea on tosiaan uskoa, että hiihtoladulta miehen pystyy nappaamaan :). Niin nopeasti menevät ohi.

Haha, tästä vois aloittaa jonkun 40v naisten challengen. Kuka saa napattua hiihtomiehen :D

Viisainta on tehdä se ulkoilumajan suksien huoltopisteellä, jossa voi luontevasti aloittaa keskustelun kysymällä vaikka neuvoa suksi-/sauvapulmaan.

Kysymykseen on vastaus: kaikki parhaat on viety jo ajat sitten.

Toiselta kierrokselta saattaa vielä joku löytyä.

Kolmatta kierros no, enpä viitsi loppuun jatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Minä eronneena naisena ajattelen juuri tällä tavalla, mutta kokeilin tuota sopivaa järjestelyä, mutta ei se oikeasti toimi (ainakaan mulla). Tunteilleen ei voi mitään ja jos vietän aikaa jonkun kanssa, on seksiä ja läheisyyttä, niin kyllä mulla tulee tunteet peliin.

Ja sit kun on niitä tunteita, ei toiseen voikaan enää suhtautua järjestelynä ja se alkaa tuntua pahalta, että suhde on vain kevyttä.

En siis edelleenkään mitään yhteenmuuttoa tms. kaivannut, mutta ehkä sitä, että suhde olisi eksklusiivinen ja julkinen kahden itsenäisen ihmisen kunnon parisuhde. Tosi vaikea laittaa mihinkään tyypilliseen suhdeboxiin.

Sama kokemus. Tunteiden kehittymistä pystyy vähän hillitsemään valitsemalla kevytsuhteeseen sellaisen tyypin josta ei ole oikeasti kiinnostunut muuten kuin fyysisellä tasolla mutta oma kokemukseni on että se käy yksitoikkoiseksi hyvin nopeasti. Ja vaikka itselle ei isoja tunteita kehittyisikään, vastapuolelle saattaa kehittyäkin ja taas ollaan tilanteessa jossa halutaan eri asioita.

Itse olen nyt ollut jo vuosia eksklusiivisessa ja julkisessa parisuhteessa jossa ei jaeta arkea, ei kattoa eikä taloutta, mutta jaetaan tunteet ja kokemukset. Olen onnekas, ja onnellinen. Tämä sopii erinomaisesti tähän elämänvaiheeseen.

Ei muuten onnistunut tuokaan, että ottaisin miehen, joka ei ole muuten kiinnostava kuin seksin suhteen. Mies taisi aistia sen tilanteen ja homma ei sitten enää ollut hänelle kiinnostavaa. Miehet jopa kevytsuhteissa haluaa, että nainen on ihan lääpällään mieheen, vaikka mies itse ei vakavissaan olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen puhuu puolestaan, mutta 40-V jo ylittäneensä, korkeakoulutettuna, urheilullisena ja suht hyvän työn ja jonkinlaisen omaisuuden hankkineena miehenä en mahdollisen eron tapahtuessa edes ryhtyisi uuteen suhteeseen.

Pärjäilisin irtonumeroilla. Tai sopisin jonkun kanssa sopivat järjestelyt.

Mutta missään tapauksessa ei uutta vakavaa parisuhdetta.

Ymmärrän. Minä olen himpun verran alle 40 v nainen ja ollut koko ajan samassa parisuhteessa ensirakkauteni kanssa. Ajattelen nyt samoin, että en enää suhteeseen lähtisi, jos nyt tämä päättyisi. Sillä erolla, etten mitään irtojuttuja harrastaisi. Tuntuu, että olen jo saanut kaiken tästä parisuhde-elämästä irti. Olen saanut jo nauttia tämän vaiheen. Voisihan olla toki, että mieli muuttuisikin.

Mitkä olisivat sinun perustelusi?

Tuo äskeinen, jo 40-v ikäpyykin ohittanut mies jatkaa ja vastaa.

En ole ollut koko elämääni saman naisen kanssa, mutta seurustelumme alkoi yliopistossa, olisiko ollut kolmas vuosi. Seuraavana vuonna asuimme jo yhdessä ja ensimmäinen lapsi syntyi ja yhdessä on oltu siitä lähtien.

Jossain vaiheessa oli melko kireää ja puhuttiin jopa erosta. Mutta olemme toisillemme hyvät ystävät. Mitään suurta kipinää ei ole ollut vuosiin, moniin vuosiin.

Olen nauttinut parisuhteen parhaan vaiheen.

Lapset ovat muuttaneet aivan eri suuntiin kuin missä asumme. Luulen että surullista mutta totta, että ainoa todellinen syy, miksi olemme yhdessä on yhteinen asunto ja 3-4-vuotias koiramme. Niin kauan kuin on koira, josta huolehtia, viedä lenkille jne, ei tarvitse alkaa pohtimaan parisuhteen tilaa.

Siksipä luulen, että jos ero tulisi, ostaisin itselleni pienen kolmion, tekisin asiantuntijatyötäni / tutkijantyötäni enemmän.

Oikeastaan ainoa, mihin keksin seuraa tarvitsevani on (seksin lisäksi) matkustaminen. Olen kerran ollut viikon yksin matkalla ja se vasta tylsää minusta olikin.

Mutta joo, eihän sitä ikinä tiedä. Kriteerit vaan uuteen suhteeseen saattaisi olla kovat. Tuskin jaksaisi alkaa etsimään.

Mä erosin ja se on juuri noin kuin kirjoitat. Miestä kaipaa ainoastaan ns. viikonloppu/reissuseuraksi ja seksiin ja läheisyyteen. Arjessa ei tule edes ajatelleeksi miehiä. Tosin viime kesänä olin ajatellut mennä tinderiin, mutta sitten puolivahingossa onnistuin järjestämään sen verran paljon reissuja ja menoja kavereiden ja sukulaisten (ml. omat lapset) kanssa, että ei siihen olis jäänyt kuin tyyliin yksi vapaa viikonloppu. En sitten mennyt tinderiin. Että aika vähän sitä suhdetta kaipaa, vaikka tottakai viikonloppu-getawayt kuuman miehen kanssa on ihania.

Tämän luettuani tunsin entistä enemmän iloa siitä, että näin yli 50-vuotiaana on perhe, pieniä ja lapsia ja nuori (alle 30v) vaimo. Pienet lapset ja vaimon ystäväpiiri ovat asioita, jotka varmasti omalta osaltaan pitävät minut virkeänä ja elinvoimaisena, sekä varmaan nuorekkaanakin.

Tässä on se ero, että tuskin olette kovin kauaa yhdessä olleet, jos vaimosi on alle 30 v. (Jos mikään edes pitää paikkansa). Kyllä se arki koittaa teillekin kymmenien vuosien kuluessa, vai meinaatko vaihtaa uuteen nuorempaan siinä vaiheessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska koulutettu, urheilullinen, hyvässä työssä oleva 40+ mies löytää kyllä koulutetun ja urheilullisen noin 30-vuotiaankin naisen.

Kunnes tämä vielä nuoruuttaan elävä nainen dumppaa hänet ja 40+ mies särkee sydämensä.

Nimittäin tälle kolmekymppiselle riittää ottajia myös alle kolmekymppisistä viriileistä miehistä.

Ei kannata ottaa mitään hepsankeikkaa, koska järkeviäkin naisia tuossa ikäluokassa on kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemus kahdesta eri Helsingin yökerhosta, jotka profiloituu vähän vanhempaan ja parempituloiseen väkeen, eli siis paikkoja, joissa näitä 40v asiakkaita on. Toisessa oli naisia 95% ja ne vähätkin miehet tuli paikalle naisseurassa. Toisessa oli taas pelkästään lähi-idästä tai Afrikasta tulleita miehiä.

Että enää en usko kyllä kenenkään ulinaa, ettei mies saisi naista. Jos yksikin edes vähän tavallinen suomalainen mies olisi kävellyt noihin baareihin sisälle ilman valmista naisseuraa, olisi varmaan saanut kymmeniä naisia kimppuunsa.

Että ilmeisesti ne 40v sinkkumiehet on omasta toiveestaan sinkkuja (siis eivät etsi naista), odottaa kotona poimijaa, tai sitten heitä ei vain ole.

Ja turha selittää, että ne löytyy tervehenkisemmistä paikoista. Juu, onhan siellä hiihtoladulla paljon 40v miehiä, mutta he ovat siellä hiihtämässä eivätkä juttele vastaantuleville tai ohitettaville 40v naisille (ja tietenkään kummankaan sinkkuudesta ei siellä näy mitään merkkejä, toisin kuin baarissa silmäpeliä pitävistä).

Vaikea on tosiaan uskoa, että hiihtoladulta miehen pystyy nappaamaan :). Niin nopeasti menevät ohi.

Haha, tästä vois aloittaa jonkun 40v naisten challengen. Kuka saa napattua hiihtomiehen :D

Viisainta on tehdä se ulkoilumajan suksien huoltopisteellä, jossa voi luontevasti aloittaa keskustelun kysymällä vaikka neuvoa suksi-/sauvapulmaan.

Voi vitsi kun mulla on huoltovapaat sukset. Ehkä voisin siis kehittää jonkun sauvaongelman :D

N38

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska koulutettu, urheilullinen, hyvässä työssä oleva 40+ mies saa helposti paljon paremman ja kauniimman 30+ naisen parisuhteeseen.  Miksi minun pitäisi tyytyä rupsahtaneeseen nelikymppiseen naiseen?

Sitten kun olet viiskymppinen, niin muista tuo. Silloin joudut tyytymään rupsahtaneeseen nelikymppiseen.

Siinä vaiheessa ehkä ymmärrät, että parisuhde on muutakin kuin kauniin ulkonäön ihastelua ja esittelyä.

Höpönlöpön. Silloin, kun olin 50v, niin minua piiritti 25-38v naiset.

Piiritti :D En ole ikinä sellaista nähnyt, että nuoret naiset kuolaisi vanhaa kurppaa.

45 - 50 vuotiaana kun oli 200ke vuositulot ja johtava asema työelämässä nuorempia naisia oli riesaksi asti. Ehkä naisena ei sitä ymmärrä.

Hyvin, hyvin harvinainen tapaus olet sitten ollut. Harvalla on noin isot tulot, ja vielä harvempi 50 v mies on sen näköinen että nuori nainen pystyy edes koskemaan vanhaan isänsä ikäiseen mieheen. Pitää olla kyllä karismaa ja tikissä.

Varmaan sinun teoreettisessa maailmassa se on noin, mutta itse tuon ikäisenä koin aivan samaa, vaikka tulotaso ei ollut lähellekään tuollainen. Tosin kroppa on edelleenkin ikäisekseni hyvässä kuosissa ja persoonassa jotain maagista, joka saa naiset kiinnostumaan.