Huonoissa suhteissa pitkään olleet: mitä hälytysmerkkejä et huomioinut jo alkuvaiheissa?

Vierailija kirjoitti:

Kaikkein tärkeimpänä merkkinä se, että minulla oli usein epämääräisen ahdistunut olo hänen kanssaan. Toisen kanssa kuuluu olla hyvä olla.

Säännöllinen kritisointi ja halu opettaa minua milloin missäkin asiassa. Tasa-arvoisessa ja toista arvostavassa suhteessa ei kritisoida ikävästi vaan jutellaan jos joku asia toisen tekemisissä mietityttää, ja kuunnellaan ja opitaan kumppanilta vastavuoroisesti.

Ikävään sävyyn puhuminen muista. Se oli merkki negatiivisuudesta, joka tuli täyttämään suhteen ilmapiirin. Puhe minua kohtaan muuttui vuosien varrella yhä negatiivisemmaksi.

Erolla uhkaaminen. Selvä varoitusmerkki! Olisi pitänyt ekan uhkauksen kohdalla todeta että ero on todellakin se paras vaihtoehto ja sanoa kiitos heippa.

Epämääräinen ahdistus ollut itselläkin. Joku tietty luotto ja rentous itsestä puuttuu.

Ajattelen et rakastan, on paloa ja olen viehtynyt, mutta se joku turvallisen syvän ystävyyden aspekti on aina puuttunut. Pelkään et tuo pieni krooninen ahdistus aktualisoituu joskus. Tulee joku selvä ahaa-elämys että jonkun muun kanssa voikin olla keveyttä sekä syvää turvaa.

Aika moni asia jäi huomaamatta. Täällä kyllä on ne varmaan jo kaikki sanottu, mutta se että koskaan ei pyytänyt anteeksi. Viina maistui liian hyvin. Kiristys. Toisten miehien iskeminen. No ero tuli jo ajat sitten, ja hyvä niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkein tärkeimpänä merkkinä se, että minulla oli usein epämääräisen ahdistunut olo hänen kanssaan. Toisen kanssa kuuluu olla hyvä olla.

Säännöllinen kritisointi ja halu opettaa minua milloin missäkin asiassa. Tasa-arvoisessa ja toista arvostavassa suhteessa ei kritisoida ikävästi vaan jutellaan jos joku asia toisen tekemisissä mietityttää, ja kuunnellaan ja opitaan kumppanilta vastavuoroisesti.

Ikävään sävyyn puhuminen muista. Se oli merkki negatiivisuudesta, joka tuli täyttämään suhteen ilmapiirin. Puhe minua kohtaan muuttui vuosien varrella yhä negatiivisemmaksi.

Erolla uhkaaminen. Selvä varoitusmerkki! Olisi pitänyt ekan uhkauksen kohdalla todeta että ero on todellakin se paras vaihtoehto ja sanoa kiitos heippa.

Epämääräinen ahdistus ollut itselläkin. Joku tietty luotto ja rentous itsestä puuttuu.

Ajattelen et rakastan, on paloa ja olen viehtynyt, mutta se joku turvallisen syvän ystävyyden aspekti on aina puuttunut. Pelkään et tuo pieni krooninen ahdistus aktualisoituu joskus. Tulee joku selvä ahaa-elämys että jonkun muun kanssa voikin olla keveyttä sekä syvää turvaa.

Toivottavasti löydät rinnallesi rakkausihmisen jolla on henkistä aikuisuutta ja aitoa pitkältä ajalta olevaa itsenäisyyttä sekä rehellisyyttä.

Ensimmäinen lyönti.

T: Miestäkin sattuu ja takaisin ei voi antaa

Vierailija kirjoitti:

Mikä tää itkulla manipulointi oikeen on? Kyllä minut on miehet saanut itkemään ihan omilla tekemisillään tai tekemättäjättämisillä. Olen joo herkkä mutta miten ihmeessä itkeminen on manipulointia? En itse ainakaan pysty säätelemään milloin itkettää ja milloin ei.

Tuo tuntuu olevan joku urbaanilegenda. Moni mies kuvittelee, että nainen pystyy päättämään, että nytpä itken vuolaasti oikein krokotiilin kyyneleitä... Ei itkemään pysty tuosta noin vaan, kuten ei aivastamaankaan pysty omasta tahdosta. Tulee kun tulee.

Ei koskaan puhunut mistään muusta, kuin konkreettisista asioista. Kaikki tunteisiin liittyvä oli huu-haata. Viisi vuotta oli pitkä aika miehen kanssa, jolle mikään ei tuntunut miltään.

Oli nähnyt ja tehnyt kaiken jo aiemmin. Fiilistelin yhteisiä reissuja, joissa niissäkin kaikki oli nähty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tää itkulla manipulointi oikeen on? Kyllä minut on miehet saanut itkemään ihan omilla tekemisillään tai tekemättäjättämisillä. Olen joo herkkä mutta miten ihmeessä itkeminen on manipulointia? En itse ainakaan pysty säätelemään milloin itkettää ja milloin ei.

Tuo tuntuu olevan joku urbaanilegenda. Moni mies kuvittelee, että nainen pystyy päättämään, että nytpä itken vuolaasti oikein krokotiilin kyyneleitä... Ei itkemään pysty tuosta noin vaan, kuten ei aivastamaankaan pysty omasta tahdosta. Tulee kun tulee.

Jotkut psykopaatit luulee että itku on manipulointia, heillä kun ei ole tunteita, voivat olettaa että joku käyttää itkua saadakseen jotain. Varmaan joku voi käyttääkin, ei se mahdottomuus ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tää itkulla manipulointi oikeen on? Kyllä minut on miehet saanut itkemään ihan omilla tekemisillään tai tekemättäjättämisillä. Olen joo herkkä mutta miten ihmeessä itkeminen on manipulointia? En itse ainakaan pysty säätelemään milloin itkettää ja milloin ei.

Tuo tuntuu olevan joku urbaanilegenda. Moni mies kuvittelee, että nainen pystyy päättämään, että nytpä itken vuolaasti oikein krokotiilin kyyneleitä... Ei itkemään pysty tuosta noin vaan, kuten ei aivastamaankaan pysty omasta tahdosta. Tulee kun tulee.

Ja jos se itku tulee liian usein ja oudoissa tilanteissa, niin se on ehdoton hälytysmerkki. 

Rakastuminen on kemiallinen tapahtuma aivoissa.....sen jälkeen jää ihana ystävyys. Se, toimiiko

jatko yhdessä on kokonaan ystävyyden varassa.  Ystävyyskin on parhaimmillaan yhteenkuuluvaisuuden

tunnetta ja tunnetta, että ollaan "samasta puusta veistetty".   Molemmat puhaltaa yhteiseen hiileen.

Nykyään erotaan turhaan  kun alun kemikaalihurmio on haihtunut.  

Mies sanoi heti alkuun kirkkain silmin, että "olen sitten todella itsekäs ihminen".

Vuosi eteenpäin: mies jätti, etsi uuden parisuhteen heti perään ja pyyteli minua tovin päästä treffeille. Kyselin kovasti aikani, että miten ajatteli näiden uuden naisen seläntakana toteutettavien treffien toimivan minun näkökulmastani, mutta en saanut ikinä vastausta. Heidän välillään oli kuulemma suuri luottamus.

Eli jos joku kertoo itsestään jotain negatiivista teille jotain kättelyssä, niin uskokaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos törmäätte henkilöön, mies taikka nainen, jolla takanaan useampia suhteita ja kun kysyy miksi ne päättyivät vastaukset maalailevat syyn olevan vain niissä muissa niin juoskaa karkuun ja äkkiä! Vaikka ois kuin hurmaava.

Miten niin? Kyllä minä olen päättänyt suurimman osan suhteista, joko henkistä tai fyysistä väkivaltaa, pettämistä yms. oli niissä.

En todellakaan voi syyttää itseäni, paitsi ehkä siitä etten lähtenyt aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Mikä tää itkulla manipulointi oikeen on? Kyllä minut on miehet saanut itkemään ihan omilla tekemisillään tai tekemättäjättämisillä. Olen joo herkkä mutta miten ihmeessä itkeminen on manipulointia? En itse ainakaan pysty säätelemään milloin itkettää ja milloin ei.

Tuollahan on esimerkkikin jostain erotilanteesta missä naista on itkettänyt kovin heti miehen avatessa kotioven, vaikka vain sekuntia aiemmin on naureskellut iloisesti puhelimessa.

Kyllä minä ainakin saan harmistuksesta puserrettua itkun halutessani ja olen joskus niin tehnytkin kun on tuntunut, ettei mies muuten ota vakavasti asiaani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tää itkulla manipulointi oikeen on? Kyllä minut on miehet saanut itkemään ihan omilla tekemisillään tai tekemättäjättämisillä. Olen joo herkkä mutta miten ihmeessä itkeminen on manipulointia? En itse ainakaan pysty säätelemään milloin itkettää ja milloin ei.

Tuo tuntuu olevan joku urbaanilegenda. Moni mies kuvittelee, että nainen pystyy päättämään, että nytpä itken vuolaasti oikein krokotiilin kyyneleitä... Ei itkemään pysty tuosta noin vaan, kuten ei aivastamaankaan pysty omasta tahdosta. Tulee kun tulee.

Näyttelijöitäkin oikeasti itkettää aina kun käsikirjoitus niin vaatii?

Brooke Loganin näyttelijällä on ainakin varmasti valtavasti murheita.

Lyhyt suhde, mutta kerron kuitenkin. Kun aloin ottamaan tyyppiä mukaan omien ystävieni kanssa viettämään aikaa, silloin vasta ymmärsin kuinka takertuvainen ja mustasukkainen hän oli. Jos juttelin ystävien (myös naispuolisten) kanssa, hän alkoi murjottamaan ja myöhemmin väitti, että kiusasin häntä jättämällä hänet yksin. Hän oli ihan sosiaalinen tyyppi, eli kyse ei ollut siitä etteikö olisi voinut helposti jutella muiden kanssa. 

Tämä toistui pari kertaa ja kun otin asian kiltisti puheeksi ja vedin rajoja, hän sai raivarit ja haukkui minut kaikilla mahdollisilla narsisti, kiusaaja -nimityksillä. Ennen tätä olin sitten ollut maailman mahtavin, ihanin ja upein. Suhde loppui siihen, sillä ymmärsin, että tämä tyyppi tarvitsee terapiaa, enkä halua kenenkään vetävän minua mukanaan tuollaiseen paskaan.

Lisäksi tuntui, että hän halusi minun 'hoitavan' häntä ja tekevän hänen päätöksensä hänen puolestaan. Hän suuttui jos en esimerkiksi puhunut hänen puolestaan yhteisten tuttavien kanssa, vaan sanoin että kerro itse. Ei huvittanut ruveta aikuisen lapsen hoitotädiksi. Tyypillä selvästi ongelmia tunneriippuvuuden alueella, joten en halunnut tehdä mitään karhunpalveluksia hänelle, vaan lähdin vähin äänin pois, enkä suostunut alkaa riitelemään hänen kanssaan.. 

Vierailija kirjoitti:

Ex-vaimollani oli jo suhteemme alussa monia tulehtuneita ihmissuhteita, vähän väliä katkesi välit jonkun kanssa ja vika oli hänen mielestään aina toisessa osapuolessa. Ei koskaan yhtään mitään vikaa hänen omassa toiminnassaan. Minulla ei voinut olla mitään niin tärkeää menoa että olisin jättänyt hänen tapaamisensa väliin, koska se olisi tarkoittanut sitä että asetan jonkin muun asian tärkeysjärjestyksessä hänen edelleen. Suhtautumisessa muihin ihmisiin musta vaihtui hetkessä valkoiseksi ja valkoinen mustaksi: sama ihminen, joka oli hetkeä aiemmin haukuttu hirveällä tavalla, oli aivan yhtäkkiä tuki ja turva, kunnes taas hän olikin maailman hirvein ihminen johon ei voi luottaa ollenkaan.

Olin nuorena miehenä aivan liian epävarma enkä kunnioittanut itseäni. Ex-vaimoni sai minut todella lujille, ja avioliittomme päätyttyä olen vain ihmetellyt, miten sain pidettyä mielenterveyteni ja miten en tehnyt itselleni mitään peruuttamatonta. Merkit alussa olivat jälkikäteen ajateltuna niin selkeät, että jos nykyään näkisin tuollaista jo suhteen alussa niin juoksisin lujaa pois.

Ville?

Ei ollut koskaan oikeastaan kiinnostunut seksistä. Seksiä oli, mutta käytännössä aina minun aloitteesta ja vuosien mittaan seksi on hiipunut olemattomiin. Suhde on muuten hyvä, mutta tuosta on seksin puutteesta on tullut minulle mörkö, joka pilaa kaiken.

Miksi kukaan olisi huonossa suhteessa pitkään? - No, nuorena olin muutaman kuukauden avoliitossa, lyhyen seurustelun jälkeen. Mies oli kertonut minulle käyttävänsä tuskin lainkaan alkoholia - osti liksapäivänä pullon kossua ja ehdotti, että alamme sitä tintata. Mainitsi, että olisi kiva, että hänelle laitettaisiin ruokaa - en ole kokki. Mies oli usein hiljaa ajatuksissaan - kun kysyin syytä, hän sanoi miettivänsä asioita, joissa hänellä oli luottamuksellisten syiden vuoksi salassapitovelvollisuus - mikä oli tottakin, mutta pitikö niitä pohtia koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tää itkulla manipulointi oikeen on? Kyllä minut on miehet saanut itkemään ihan omilla tekemisillään tai tekemättäjättämisillä. Olen joo herkkä mutta miten ihmeessä itkeminen on manipulointia? En itse ainakaan pysty säätelemään milloin itkettää ja milloin ei.

Tuo tuntuu olevan joku urbaanilegenda. Moni mies kuvittelee, että nainen pystyy päättämään, että nytpä itken vuolaasti oikein krokotiilin kyyneleitä... Ei itkemään pysty tuosta noin vaan, kuten ei aivastamaankaan pysty omasta tahdosta. Tulee kun tulee.

Niinpä. Ei tuo onnistunut edes tunnetulta, lahjakkaalta näyttelijältä oikeudenkäynnissä.. Miten se onnistuisi tavissuomalaiselta? Toki nyyhkyttää voi yrittää esittää mutta harva saa niitä oikeita kyyneleitä esiin.

-neuroottisuus

-negatiivisuus. alkoi ihmetyttää kun olin töistä kotiin menossa ja se tuntui kivalta niin tämä oli vastassa naama norsunv**lla joka kerta. joka asiasta mussutti.

-sos.alan ihminen joka jankasi psykohöpinää selitykseksi kaikkeen missä oli vikaa eli siis minuun.

Tää itkujuttu. Mun eksä kykeni tuhertamaan itkun halutessaan. Oli mieleltään epävakaa ja oikeasti varmaan ajatteli jotain surullista, että sai "purskahdettua itkuun". Itki siis vaikka missä tilanteissa oikein räkä valuen, jos ei muuten saanut tahtoaan läpi. Oli laskelmoiva ja kovapäinen luonne, mutta tuolla poruamisella tiesi saavansa sääliä ja sympatiaa. Ero oli tehty selväksi ja puhuttu moneen kertaan, kun tulin vanhempieni kanssa pakkaamaan tavaroitani, päästi kunnon itkun vähän turhan elokuvamaisissa kohdissa.

Saattoi myös "vieräyttää kyyneleen" jos esimerkiksi sai joltain jotain tai mukamas liikuttui jostain. Jos joku oli näkemässä ja sai sillä nostettua omia pisteitään, että aww mikä liikkis, niin pystyi tirauttamaan halutessaan. Joissain tilanteissa taas oli aivan tyynen rauhallinen ja jämäkkä, ei mitään merkkiä mistään itkusta.

En minä tiedä millä se sen teki, mutta aitoa se itku ei ollut ja tilanteet oli juuri sellaisia harkittuja, että näkeehän joku.