Huonoissa suhteissa pitkään olleet: mitä hälytysmerkkejä et huomioinut jo alkuvaiheissa?

Ensimmäisen vuoden mies oli muutamaa kohtausta lukuun ottamatta mukava ja ystävällinen. Meillä tuntui olevan yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja tavoitteita elämässä. Hälytysmerkkejä:

- Tyhjästä alkanut yön yli kestänyt mykkäkoulu. (Suhteen lopussa mykkäkoulut kestivät jopa pari kuukautta. Hän koki silloin oikeudekseen myös deittailun, koska oli "eronnut". Minulle asia paljastui myöhemmin.)

- Pyysin apua pienessä arkisessa tilanteessa. Mies kieltäytyi ja katsoi halveksuen. Kysyin missä mennään ja mies vastasi, että olen yhtäkkiä ihan eri ihminen kuin mihin hän on ollut rakastunut. (Suhteen lopussa en uskaltanut apua pyytää missään asiassa eikä mies sanonut koskaan rakastavansa.)

- Pienet, merkityksettömät valheet. En jostain syystä osannut tai uskaltanut kysyä suoraan asioista, iso hälytysmerkki. (Suhteen lopussa en enää luottanut mihinkään.)

- Hänellä ei ollut rahaa oikein mihinkään, vaikka oli ihan hyväpalkkainen työ. Perusteli säästäväisyydellä ja avioerolla. (Suhteen aikana selvisi paha rahapeliriippuvuus ja lukuisat velat. Vähitellen minä maksoin kaiken.)

- Ylikiltit, hiljaiset lapset. Luulin heidän jännittävän minua. (Samanlainen munankuorilla kävelijä tuli minustakin, kun pelkäsin miehen raivokohtauksia ja mykkäkouluja.)

- Mies pyysi anteeksi ja sanoi ottavansa kaiken vastuun suhteemme ongelmista. Silti niistä ei voinut keskustella, hakea apua, ei halunnut sopia yhteisiä pelisääntöjä ja mikään ei muuttunut muuta kuin pahemmaksi. 

- Mies ei osoittanut empatiaa silloin kun oli vaikeaa eikä osannut iloita minun asioistani (Tämä selvisi vasta myöhemmin suhteessa.)

Yhteenvetona. Suurimmat hälytysmerkit on ristiriidat puheen ja todellisuuden välillä. Ja toisena, ettei rakentava keskustelu suju. Ja kolmantena luottamuksen ja lempeyden ilmapiirin puuttuminen.

On tietty naistyyppi jotka haluavat jatkuvaa perhosia vatsassa -tunnetilaa ja tämä kun väistämättä ajan myötä laantuu, lähtee mies vaihtoon. Tuli itsekin sinkkuvuosina hakattua päätä seinään tuollaisten kanssa, kun samaan aikaan osaavat olla varsin kiehtovia ja seksuaalisesti aktiivisia. Tarpeeksi kun sain sormille ymmärsin, että nuo "jännänaiset" kannattaa ainakin suhdemielessä jättää väliin.

Kuin minun elämästäni. Mykkäkoulu ja puhumisen välttely sekä valheet olivat pahinta. Mies ei ottanut vastuuta mistään. Sanat ja teot ristiriidassa keskenään. Lupaukset petettiin. Koin olevani pelkkä käyttöesine. Seksi kelpasi mutta muuhun olin kelpaamaton. Petti muiden naisten kanssa. Onkohan meillä ollut sama mies kun niin osuvasti kirjoittamasi osuu minunkin elämään. Jätti mut tekstarilla vuosi sitten ja vaihtoi toiseen kun asetin rajat enkä suostunut enää alistettavaksi. Mies ei suomalainen.

Mies oli ostanut minullekin alkoholijuomia, kun vaikka poikkesin arki-iltana käymään. Hän ei halunnut ruokailla paikoissa, joissa ei saanut viiniä, koska hyvä ruoka ja viini kuuluvat yhteen. Alkoholi kuului tavalla ja toisella kaikkeen vapaa-aikaan, vaikka juominen ei humalahakuista ollutkaan.

Ajattelin, että elämätapojen erilaisuus ei ole iso ongelma, kun hän kuitenkin juo sivistyneesti ja huolehtii asiat. Kuningas alkoholin vaikutuksen piirissä oli tukala elää  ja ero tuli lopulta. Nykyään elän terveellisesti, nautin ulkoilusta ja liikunnasta. Ex-mies tekee kuolemaa alkoholin aiheuttamien sairauksien takia, mutta juomisesta ei luovu, vaikka siitä ei ole enää vuosiin saanut hyvänolon tunnetta.

Kolmisen kuukautta sitten matchasin Tinderissä erään neidin kanssa.

Juttu lähti luistamaan heti äärettömän hyvin. Vaihdeltiin paljon viestejä ja kaikki tuntui heti todella luonnolliselta, ei tarvinnut pelata mitään pelejä tai tullut fiilistä, että tarvitsisi piilotella mitään itsestään ja yrittää vain olla positiivisilla asioilla esillä ja kertoa kuinka oma elämä on pelkkää hyviä asioita.

Olosuhteiden johdosta ei kuitenkaan onnistuttu näkemään livenä kuin vasta noin kuukausi sen jälkeen, kun Tinderissä törmättiin. Välimatkaa 120km ja neiti tekee vuorotyötä ja välillä myös viikonloppuisin ja itselläni myös lapsi sen 50% ajasta.

Jutut kuitenkin luisti hyvin koko ajan ja oli mukavaa tulla töistäkin kotiin, kun tiesi että siellä on taas Tinderissä uusia viestejä neidiltä johon voi ottaa hyvin asennon sohvalla ja vastailla. Keskustelu soljui hyvin ja molemmat vastasi oman elämänsä tahtiin silloin kuin kerkesi.

Saatiin sitten näkeminen onnistumaan joulukuun alkupuolelle ja jessus se oli vielä parempaa kuin viestien välityksellä oli ihmisestä edes mielikuva jäänyt. Istuttiin sohvalla ja juteltiin joku 5h (haettiin pitsat välissä).

Ainoa stoppi tuli, kun neidin piti lähteä yövuoroon töihin. Siinä sitten yhdessä kun ulos tultiin, niin neiti lopulta pyysi minun numeron ja suudeltiin hänen aloitteestaan.

Hitsi mä ajoin leveä hymy naamallani kotiin. Kesken kotimatkan vielä tuli viestiä puhelimeen häneltä, että "Kiitos mahtavasta illasta, laita viestiä, kun olet päässyt turvallisesti kotiin".

Aikataulut oli edelleen pieni ongelma, mutta molemmat tiedettiin että joulun jälkeen se helpottaa. Kaikki väliaika tapaamisten välillä kuitenkin viestiteltiin Whatsappissa samaan tahtiin kuin Tinderissä. Yhteys toiseen pysyi helposti ja kaikki pysyi tosi luonnollisena.

Nähtiin ennen joulua vielä kerran ja vähän äkkipikaisesti, kun neiti soitti eräänä perjantai-iltanapäivänä, että onko mulla mitään jos hän tulisi mun luokse yöksi. No tervetuloa, todellakin!

Ihminen on valmis ajamaan 120km tänne yökylään ja lähtemään seuraavana aamuna klo 6 töihin täältä takaisin 120km päähän on aika hyvä merkki kiinnostuksesta ja halusta yrittää!

Nähtiin sitten tässä joulun jälkeen useammin, pari kertaa viikossa tahdilla.

Viikonloppuja yhdessä, joskus olin siellä arkena yötä ja lähdin aamulla töihin jne.

Kaikki vaan meni tosi sujuvasti ja helposti.

Pari kertaa myös menin neidin luokse suoraan töistä ja niin ettei hän ollut vielä edes kotona. Laitoin siinä ruokaa valmiiksi sun muuta kivaa. Tiedättekö, se on aika upea tunne kun siinä kokkailet keittiössä ja neiti tulee kotiin ja halaa sua takaapäin. Sellaiset pienet teot, kosketukset ja eleet tekee niin helvetisti siihen kokonaisuuteen.

No liirumlaarumit sikseen, hommat meni tosi hyvin ja side sen kuin syveni kummallakin.

Nyt päästään sitten siihen asiaan eli miksi olen täällä ja tällä mielellä.

Neiti ehdotti taannoin, että haluanko lähteä kylpylään. No mennään, ehdottomasti!

Viime viikonloppuna sitten siellä oltiin ja asiat meni taas todella hyvin. Pulikoitiin, pantiin, pulikoitiin, pantiin ja mitä vielä. Sinä viimeisenä aamuna (viime sunnuntaina) huomasin aamulla tai paremminkin tuli tunne, että iiihan kaikki ei nyt jotenkin ole enää hyvin.

No ajattelin ensin, että okei, ehkä toisella on vain joku huono hetki tai jotain, kun kuitenkin edelleen oli läheinen, kosketuksessa ja yleisesti kaikki kuitenkin hyvin.

Ajeltiin siinä sitten neidin luokse, hengailtiin vielä hetki kunnes lähdin kotiin ottamaan arkea taas vastaan.

Sovittiin uudelleennäkemiset tälle viikonlopulle ja sitä rataa, kaikki pääosin hyvin.

Kotiin ajaessa oli kuitenkin jo tosi jännä fiilis, että nyt ei kaikki ole ihan 100% kunnossa.

Maanantai-iltana laitoin viestiä ja kyselin, että miten paluu arkeen sujui. Vastauksena tuli vain, että "Aika perus, eipä mitään kummallista".

Tässä kohtaa tajusi viimeinkin, että okei kaikki ei ole hyvin. Täysin epätyypillinen viesti hänelle eikä edes kysellyt meikäläisen kuulumisia tai mitään.

Ei siinä muuten, mutta kun tosiaan täysin tyylistä poikkeava vastaus, niin hälytyskellot soi.

Tiistaina hän sitten laittoi aamusta viestiä, että "Toivottavasti sulla on hyvä työpäivä".

Palasi taas hetkeksi fiilis, että okei, ehkä se oli jotain hetkellistä vaan.

No laimea viestittely, parin sanan vastaukset jatkui kuitenkin, joten himmailin itsekin aktiivisuutta, kun toinen vaikutti laimealta.

Päätin sitten torstaina kuitenkin soittaa illalla ja kysellä viikonlopun aikatauluista ja taas kerran jäi vähän vaikea kuva. Pääosin kaikki vaikutti olevan ihan hyvin, mutta kun vertauspohjana pitää sitä aiempaa viestittelyä ja kommunikaatiota, niin ero oli kyllä selvä.

Eilen illalla sieltä sitten se tuli.

Viesti, että sori kun ollut vähän laimeaa yhteydenpitoa tämä viikko ja kuinka ei ole oikein tunnetasolla päässyt niin pitkälle kuin meikäläinen oli päässyt.

Taustalla myös meidän välimatka ja lapsi, joka tuo aikataulullisesti haasteita ja sitoo mut aika hyvin tähän nykyiseen asuinpaikkaan.

Neidillä myös ikää sen 33v., niin ehkä biologinen kellokin tikittää tietyllä tavalla (oma arvio).

Tosi pahalta tuntuu, mutta objektiivisesti kun miettii, niin täysin valideja pointteja moni.

Alkuhuuman ne varmasti kestää ja on valmis uhrautumaankin asioiden puolesta, mutta ehkä sitten jos pitäisi tunnetasolla ja käytännössä seuraavia steppejä tehdä, niin realiteetit tulee vastaan.

Se siitä sitten.

Voin rehellisesti myöntää, että tirautin muutamat kyyneleet eilen illalla.

Vierailija kirjoitti:

Nähtiin sitten tässä joulun jälkeen useammin, pari kertaa viikossa tahdilla.

Viikonloppuja yhdessä, joskus olin siellä arkena yötä ja lähdin aamulla töihin jne.

Kaikki vaan meni tosi sujuvasti ja helposti.

Pari kertaa myös menin neidin luokse suoraan töistä ja niin ettei hän ollut vielä edes kotona. Laitoin siinä ruokaa valmiiksi sun muuta kivaa. Tiedättekö, se on aika upea tunne kun siinä kokkailet keittiössä ja neiti tulee kotiin ja halaa sua takaapäin. Sellaiset pienet teot, kosketukset ja eleet tekee niin helvetisti siihen kokonaisuuteen.

No liirumlaarumit sikseen, hommat meni tosi hyvin ja side sen kuin syveni kummallakin.

Nyt päästään sitten siihen asiaan eli miksi olen täällä ja tällä mielellä.

Neiti ehdotti taannoin, että haluanko lähteä kylpylään. No mennään, ehdottomasti!

Viime viikonloppuna sitten siellä oltiin ja asiat meni taas todella hyvin. Pulikoitiin, pantiin, pulikoitiin, pantiin ja mitä vielä. Sinä viimeisenä aamuna (viime sunnuntaina) huomasin aamulla tai paremminkin tuli tunne, että iiihan kaikki ei nyt jotenkin ole enää hyvin.

No ajattelin ensin, että okei, ehkä toisella on vain joku huono hetki tai jotain, kun kuitenkin edelleen oli läheinen, kosketuksessa ja yleisesti kaikki kuitenkin hyvin.

Ajeltiin siinä sitten neidin luokse, hengailtiin vielä hetki kunnes lähdin kotiin ottamaan arkea taas vastaan.

Sovittiin uudelleennäkemiset tälle viikonlopulle ja sitä rataa, kaikki pääosin hyvin.

Kotiin ajaessa oli kuitenkin jo tosi jännä fiilis, että nyt ei kaikki ole ihan 100% kunnossa.

Maanantai-iltana laitoin viestiä ja kyselin, että miten paluu arkeen sujui. Vastauksena tuli vain, että "Aika perus, eipä mitään kummallista".

Tässä kohtaa tajusi viimeinkin, että okei kaikki ei ole hyvin. Täysin epätyypillinen viesti hänelle eikä edes kysellyt meikäläisen kuulumisia tai mitään.

Ei siinä muuten, mutta kun tosiaan täysin tyylistä poikkeava vastaus, niin hälytyskellot soi.

Tiistaina hän sitten laittoi aamusta viestiä, että "Toivottavasti sulla on hyvä työpäivä".

Palasi taas hetkeksi fiilis, että okei, ehkä se oli jotain hetkellistä vaan.

No laimea viestittely, parin sanan vastaukset jatkui kuitenkin, joten himmailin itsekin aktiivisuutta, kun toinen vaikutti laimealta.

Päätin sitten torstaina kuitenkin soittaa illalla ja kysellä viikonlopun aikatauluista ja taas kerran jäi vähän vaikea kuva. Pääosin kaikki vaikutti olevan ihan hyvin, mutta kun vertauspohjana pitää sitä aiempaa viestittelyä ja kommunikaatiota, niin ero oli kyllä selvä.

Eilen illalla sieltä sitten se tuli.

Viesti, että sori kun ollut vähän laimeaa yhteydenpitoa tämä viikko ja kuinka ei ole oikein tunnetasolla päässyt niin pitkälle kuin meikäläinen oli päässyt.

Taustalla myös meidän välimatka ja lapsi, joka tuo aikataulullisesti haasteita ja sitoo mut aika hyvin tähän nykyiseen asuinpaikkaan.

Neidillä myös ikää sen 33v., niin ehkä biologinen kellokin tikittää tietyllä tavalla (oma arvio).

Tosi pahalta tuntuu, mutta objektiivisesti kun miettii, niin täysin valideja pointteja moni.

Alkuhuuman ne varmasti kestää ja on valmis uhrautumaankin asioiden puolesta, mutta ehkä sitten jos pitäisi tunnetasolla ja käytännössä seuraavia steppejä tehdä, niin realiteetit tulee vastaan.

Se siitä sitten.

Voin rehellisesti myöntää, että tirautin muutamat kyyneleet eilen illalla.

jos tämä seuraava kommentti yhtään lohduttaa niin törmäsit perinteiseen ikisinkkuun. Eli ihmistyyppi, joka syystä tai toisesta pelkää sitoutua ja alkaa peruuttaa kun tajuaa että tästä on tulossa vakavaa. Yleensä näitä yli 30 ikisinkkuja yhdistää se että siellä teini-iän ja aikuisuuden maastossa eli 16-23v heitä on petetty ja se jättää arpia ja sitoutumiskammon

Vierailija kirjoitti:

Olen pariterapeutti. Luin koko ketjun.

Täydellistä ihmistä tai pariskuntaa ei ole. Jokaisesta löytyy vikaa kaivamalla. Etenkin eron jälkeen. Lopulta kyse on rakastumisen ja rakastamisen taiasta ja siitä onko valmis kasvamaan yksin ja yhdessä. Vuorovaikutustaitoja voi jokainen kehittää koko ikänsä. Tapoja ja tottumuksia voi muuttaa jos on halua.

Ja komentisi keräsi 10 alapeukua. Iskeekö pari riviä suht neutraalia analyysia alapeukujen verran noin? 24 sivua luit? Oikeastikko? Sekin voi olla alapeukun syy eli epäuskottavuus. Ilmeisesti olet nuori pariterapeutti sillä oman työnsä lukeminen vapaa-aikanA. Ehkä minullakin heräisi epäily. 

Vierailija kirjoitti:

Nähtiin sitten tässä joulun jälkeen useammin, pari kertaa viikossa tahdilla.

Viikonloppuja yhdessä, joskus olin siellä arkena yötä ja lähdin aamulla töihin jne.

Kaikki vaan meni tosi sujuvasti ja helposti.

Pari kertaa myös menin neidin luokse suoraan töistä ja niin ettei hän ollut vielä edes kotona. Laitoin siinä ruokaa valmiiksi sun muuta kivaa. Tiedättekö, se on aika upea tunne kun siinä kokkailet keittiössä ja neiti tulee kotiin ja halaa sua takaapäin. Sellaiset pienet teot, kosketukset ja eleet tekee niin helvetisti siihen kokonaisuuteen.

No liirumlaarumit sikseen, hommat meni tosi hyvin ja side sen kuin syveni kummallakin.

Nyt päästään sitten siihen asiaan eli miksi olen täällä ja tällä mielellä.

Neiti ehdotti taannoin, että haluanko lähteä kylpylään. No mennään, ehdottomasti!

Viime viikonloppuna sitten siellä oltiin ja asiat meni taas todella hyvin. Pulikoitiin, pantiin, pulikoitiin, pantiin ja mitä vielä. Sinä viimeisenä aamuna (viime sunnuntaina) huomasin aamulla tai paremminkin tuli tunne, että iiihan kaikki ei nyt jotenkin ole enää hyvin.

No ajattelin ensin, että okei, ehkä toisella on vain joku huono hetki tai jotain, kun kuitenkin edelleen oli läheinen, kosketuksessa ja yleisesti kaikki kuitenkin hyvin.

Ajeltiin siinä sitten neidin luokse, hengailtiin vielä hetki kunnes lähdin kotiin ottamaan arkea taas vastaan.

Sovittiin uudelleennäkemiset tälle viikonlopulle ja sitä rataa, kaikki pääosin hyvin.

Kotiin ajaessa oli kuitenkin jo tosi jännä fiilis, että nyt ei kaikki ole ihan 100% kunnossa.

Maanantai-iltana laitoin viestiä ja kyselin, että miten paluu arkeen sujui. Vastauksena tuli vain, että "Aika perus, eipä mitään kummallista".

Tässä kohtaa tajusi viimeinkin, että okei kaikki ei ole hyvin. Täysin epätyypillinen viesti hänelle eikä edes kysellyt meikäläisen kuulumisia tai mitään.

Ei siinä muuten, mutta kun tosiaan täysin tyylistä poikkeava vastaus, niin hälytyskellot soi.

Tiistaina hän sitten laittoi aamusta viestiä, että "Toivottavasti sulla on hyvä työpäivä".

Palasi taas hetkeksi fiilis, että okei, ehkä se oli jotain hetkellistä vaan.

No laimea viestittely, parin sanan vastaukset jatkui kuitenkin, joten himmailin itsekin aktiivisuutta, kun toinen vaikutti laimealta.

Päätin sitten torstaina kuitenkin soittaa illalla ja kysellä viikonlopun aikatauluista ja taas kerran jäi vähän vaikea kuva. Pääosin kaikki vaikutti olevan ihan hyvin, mutta kun vertauspohjana pitää sitä aiempaa viestittelyä ja kommunikaatiota, niin ero oli kyllä selvä.

Eilen illalla sieltä sitten se tuli.

Viesti, että sori kun ollut vähän laimeaa yhteydenpitoa tämä viikko ja kuinka ei ole oikein tunnetasolla päässyt niin pitkälle kuin meikäläinen oli päässyt.

Taustalla myös meidän välimatka ja lapsi, joka tuo aikataulullisesti haasteita ja sitoo mut aika hyvin tähän nykyiseen asuinpaikkaan.

Neidillä myös ikää sen 33v., niin ehkä biologinen kellokin tikittää tietyllä tavalla (oma arvio).

Tosi pahalta tuntuu, mutta objektiivisesti kun miettii, niin täysin valideja pointteja moni.

Alkuhuuman ne varmasti kestää ja on valmis uhrautumaankin asioiden puolesta, mutta ehkä sitten jos pitäisi tunnetasolla ja käytännössä seuraavia steppejä tehdä, niin realiteetit tulee vastaan.

Se siitä sitten.

Voin rehellisesti myöntää, että tirautin muutamat kyyneleet eilen illalla.

Voi hitsit :( Uskon, että sydämeesi sattuu. Sä olet fiksu ja kivan oloinen tyyppi. Tämä tapaamasi neitokainen ei ollut valmis sitoutumaan. Valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

". . .Puoli vuotta myöhemmin (kun olin raskaana) selvisisi että oli koko meidän suhteen ajan tinderit, badoot ja panokaverit.com, voi mikä vahinko se pettäminen siis olikaan, voi yhyy. Saatäna.

On kohdellut minua niin paskasti ettei mulla ole enää mitään minuutta,

enkä usko että suhteesta pääsee elävänä lähtemään. Mies rsivoaa, syyllistää, kaasuvalottaa.

Mulle on raivottu pöiviä kun tiputin voiveitsen jääkaapista ja siitä kuului ääni.

Mies on oikein oppikirjanarsisti ja vihaan ja halveksun itseäni etten ole tarpeeksi vahva lähtemään.

Näen miten tämä toimii, mutta selkärankaa ei enää ole. Mitään ei enää ole.

Vihaa ja katkeruutta. Jouluna tuli jokseenkin mitta täyteen ja nyt minäkin huudan ja raivoan ja syytän ja vittuilen. Miksi mun pitäis käyttäytyä enää hyvin ja kauniisti? Mua ei enää pelota että mitäs jos se käy käsiksi, kun en enää välitä vaikka lähtisi henki, pakkohan senkin on olla parempaa kuin tämä."

Entä se raskaus mistä mainitsit? Onko sinulla lapsi tuon kaiken keskellä?

Hän ei ole valinnut tuollaista vaikka sinä olisit jo lakannut välittämästä ja luovuttanut.

Siis mitä ihmettä nyt tarkoitat sanomalla: "Hän ei ole valinnut tuollaista vaikka sinä olisit jo lakannut välittämästä..."

Mies on ollut ilmeisestikin pahasti vähintään henkisesti väkivaltainen jo pidemmän aikaa, niin että nainen hajoaa käsiin. Ja myös pelkää miestä, henkensäkin edestä. Ja sinä sanot ettei mies valinnut tuota...ja syyllistät naista...? Järkyttävää suhtautumista. Toimitko itse noin omissa suhteissasi ja sitten syy on kuitenkin siinä toisessa...?

Jos lapsikin on tuossa mukana, niin voisi kyllä olla hyvä ratkaisu mennä vaikka turvakotiin, jossa saisi tukea, apua ja neuvoja, ja alkaa sitä kautta rakentaa elämäänsä lapsen kanssa uudestaan. On myös tukinumeroita joihin voi soittaa, olen kuuut että niistäkin on saanut apua, muistaakseni on esim. sellainen kuin nollalinja ainakin. Googleta. Paljon voimia tuolle ensimmäiselle kirjoittajalle. Toivon että elämäsi järjestyy vielä paljon paremmaksi. Pystyt siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekkyys olisi pitänyt jo alussa huomata siitä, kun esim. bussissa kun istuttiin viereikkäin, niin hän surutta istui niin leveästi, että suorastaan liiskauduin ikkunaa vasten koko matkaksi. Kumpikaan ei siis ollut ylipainoinen.

:-) voi hyvää päivää, kyllä teillä on "isot" ongelmat.

No, ok kosvon joku tyyliin 17v ja tämä ärsytyää toisessa ja se tulkitaan itsekeskeisyydeksi, niin veikkaan vaikeaa loppuelämää parisuhderintamalla.

Kuulkaas, ku se että toinen ihminen ei tee, toimi, sano, käyttäydy kuten MINÄ haluan, ei tee siitä toisesta itsekeskeistä (välttämättä).

Opettele sisäistämään lukemaasi. Tämän keskustelun pointti on tuoda esille asioita, joista hälytyskellojen olisi pitänyt jo soida. Tuossa on sellainen esimerkki. Eiköhän siellä myöhemmin ole sitten tullut niitä isompia osoituksia siitä itsekeskeisyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika paljon samanlaisia kokemuksia muillakin. Red Flag: jos ei ole ketään kavereita. Kukaan ei soita tai pyydä koskaan mihinkään. Siihen on yleensä syynsä..

- Ei omia harrastuksia, jos ei tissuttelua lasketa

- itsekäs, ei pysty ajattelemaan asioita muiden kannalta. Ei edes välitä ajatella. Ketkä muut? Mitä ne häneen liittyy? Olenkin "nauranut", että mieheni olisi se, joka veisi pelastusliivit naisen/lapsen päältä, että itse pelastuisi. 

- Nuukuus. Laskee jotain makkarapaketin hintaa. Paras oli, että ei suostunut 10 nakin paketista maksamaan euroa, jos mä saan siitä yhden nakin. Mun piti maksaa se, koska kerran syön siitä paketista..

Näitä voisi jatkaa loputtomiin. 

Eli vaikkapa kiusatun kanssa ei kannata olla? No, tytöthän ne itsekin osallistuvat poikien kiusaamiseen ja ovat itsekin pahoja toistensa kiusaajia, joten en ihmettele.  

No, jos se kiusattu on sellainen ettei se pärjää missään yhteisössä. Suhde ei korjaa mt-ongelmia, se pitää muistaa.

Jaa. Psykologit sanoo, että juuri hyvä parisuhde korjaa. Voi luottaa toiseen. Toki siihen varmaan sitä ulkopuolista keskustelua myös tarvitaan.

Kukaan fiksu psykologi ei sano tuollaista 🤦🏻🤦🏻🤦🏻

Parisuhde ei ole mikään rikkimiehen korjaussarja 🤦🏻 Eikä katkaisuhoitola, eikä terapiakeskus, eikä leelian lepotuoli. Se _voi_ olla turvasatama maailman melskeiltä siinä tapauksessa, että molemmat osapuolet kehittävät itseään myös parisuhteen _ulkopuolella_, niin ettei kummastakaan muodostu toiselle kainalosauvaa.

Miellytti raivoisasti kaikkia muita kuin kumppania, valkoiset valheet, kyvyttömyys pyytää anteeksi, selittely, heikko libido ja itsekkyys makkarissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidin tenttaamista ja asioideni urkkimista aluksi välittämisestä ja kun alkoi liikaa painostaa, niin ohitin nuo asiat, koska ollessamme kaksin olin onneni kukkuloilla ja umpirakastunut. Mutta kun sain uuden työpaikan ja tutustuin uusiin ihmisiin ja sain kavereita, poikaystäväni alkoi painostaa niin paljon tenttaamisella ja epäilyllä, että minua alkoi ahdistaa. Muistan sen illan, kun työpäivän jälkeen kävin syömässä ystävättäreni kanssa ja laitoin asiasta viestiä poikaystävälleni ja hänellä kilahti aivan täysin. Ystävättäreni sanoi, että näytin todella ahdistuneelta ja pelokkaalta, joten päädyin itkuisena avautumaan hänelle. Hän sanoi napakasti, että tuollainen ei ole tervettä käytöstä. Hän kysyi, että onko ahdistukseni ja pelkoni poikaystävääni kohtaan onnellisen parisuhteen merkki, ja jotenkin tuo sai silmäni avautumaan. Eroamisessa kesti kuitenkin vielä monta kuukautta, kunnes hän jäi kiinni pettämisestä.

Kas kummaa kun nämä mustasukkaiset epäilijät yleensä jäävät itse sitten pettämisestä kiinni.

Kiinnostaisi tietää, että onko poikkeuksia?

Hyperspesifit syytökset ovat 99,99% ajasta pelkkiä omien pahojen tekojen tunnustuksia.

Ymmärrän tunteen. Sama kokemus narsistimiehestä. Vaikea päästä eroon tunnetasolla kun on koukuttanut häneen. Toipumisen tiellä. Se mikä on liian hyvää ollakseen totta, ei ole totta!

Vierailija kirjoitti:

- Jäi kiinni rahapelaamisesta, mutta kielsi pelaavansa rahasta silmät kirkkaina (kielsi aika monia muitakin tosiasioita)

- Yksi muuttuva tarina oli, kuinka oli erossa antanut kaiken exälle (tosiasiassa oli persaukinen pelaamisen vuoksi, pelannut erossa talon myynnistä saadut rahat)

On muuten yllätys yllätys Veikkauksella töissä.

Anteeks, mitä mä just luin?

:D

Peliriippuvainen töissä Veikkauksella? :D :D :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- Jäi kiinni rahapelaamisesta, mutta kielsi pelaavansa rahasta silmät kirkkaina (kielsi aika monia muitakin tosiasioita)

- Yksi muuttuva tarina oli, kuinka oli erossa antanut kaiken exälle (tosiasiassa oli persaukinen pelaamisen vuoksi, pelannut erossa talon myynnistä saadut rahat)

On muuten yllätys yllätys Veikkauksella töissä.

Anteeks, mitä mä just luin?

:D

Peliriippuvainen töissä Veikkauksella? :D :D :D

Kyllä. Mielenkiinnolla odottelen milloin homma kosahtaa. Että sitten kun on otsikoissa Veikkaukselta kavaltanut Veikkauksen työntekijä, niin sama tapaus. Ei ihme että mut blokattiin paniikissa joka paikasta. Mutta eiköhän hän ihan itse hoida oman elämänsä ryssimisen joka rintamalla, en usko että tarvitsee avittaa esimerkiksi kertomalla työnantajalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nähtiin sitten tässä joulun jälkeen useammin, pari kertaa viikossa tahdilla.

Viikonloppuja yhdessä, joskus olin siellä arkena yötä ja lähdin aamulla töihin jne.

Kaikki vaan meni tosi sujuvasti ja helposti.

Pari kertaa myös menin neidin luokse suoraan töistä ja niin ettei hän ollut vielä edes kotona. Laitoin siinä ruokaa valmiiksi sun muuta kivaa. Tiedättekö, se on aika upea tunne kun siinä kokkailet keittiössä ja neiti tulee kotiin ja halaa sua takaapäin. Sellaiset pienet teot, kosketukset ja eleet tekee niin helvetisti siihen kokonaisuuteen.

No liirumlaarumit sikseen, hommat meni tosi hyvin ja side sen kuin syveni kummallakin.

Nyt päästään sitten siihen asiaan eli miksi olen täällä ja tällä mielellä.

Neiti ehdotti taannoin, että haluanko lähteä kylpylään. No mennään, ehdottomasti!

Viime viikonloppuna sitten siellä oltiin ja asiat meni taas todella hyvin. Pulikoitiin, pantiin, pulikoitiin, pantiin ja mitä vielä. Sinä viimeisenä aamuna (viime sunnuntaina) huomasin aamulla tai paremminkin tuli tunne, että iiihan kaikki ei nyt jotenkin ole enää hyvin.

No ajattelin ensin, että okei, ehkä toisella on vain joku huono hetki tai jotain, kun kuitenkin edelleen oli läheinen, kosketuksessa ja yleisesti kaikki kuitenkin hyvin.

Ajeltiin siinä sitten neidin luokse, hengailtiin vielä hetki kunnes lähdin kotiin ottamaan arkea taas vastaan.

Sovittiin uudelleennäkemiset tälle viikonlopulle ja sitä rataa, kaikki pääosin hyvin.

Kotiin ajaessa oli kuitenkin jo tosi jännä fiilis, että nyt ei kaikki ole ihan 100% kunnossa.

Maanantai-iltana laitoin viestiä ja kyselin, että miten paluu arkeen sujui. Vastauksena tuli vain, että "Aika perus, eipä mitään kummallista".

Tässä kohtaa tajusi viimeinkin, että okei kaikki ei ole hyvin. Täysin epätyypillinen viesti hänelle eikä edes kysellyt meikäläisen kuulumisia tai mitään.

Ei siinä muuten, mutta kun tosiaan täysin tyylistä poikkeava vastaus, niin hälytyskellot soi.

Tiistaina hän sitten laittoi aamusta viestiä, että "Toivottavasti sulla on hyvä työpäivä".

Palasi taas hetkeksi fiilis, että okei, ehkä se oli jotain hetkellistä vaan.

No laimea viestittely, parin sanan vastaukset jatkui kuitenkin, joten himmailin itsekin aktiivisuutta, kun toinen vaikutti laimealta.

Päätin sitten torstaina kuitenkin soittaa illalla ja kysellä viikonlopun aikatauluista ja taas kerran jäi vähän vaikea kuva. Pääosin kaikki vaikutti olevan ihan hyvin, mutta kun vertauspohjana pitää sitä aiempaa viestittelyä ja kommunikaatiota, niin ero oli kyllä selvä.

Eilen illalla sieltä sitten se tuli.

Viesti, että sori kun ollut vähän laimeaa yhteydenpitoa tämä viikko ja kuinka ei ole oikein tunnetasolla päässyt niin pitkälle kuin meikäläinen oli päässyt.

Taustalla myös meidän välimatka ja lapsi, joka tuo aikataulullisesti haasteita ja sitoo mut aika hyvin tähän nykyiseen asuinpaikkaan.

Neidillä myös ikää sen 33v., niin ehkä biologinen kellokin tikittää tietyllä tavalla (oma arvio).

Tosi pahalta tuntuu, mutta objektiivisesti kun miettii, niin täysin valideja pointteja moni.

Alkuhuuman ne varmasti kestää ja on valmis uhrautumaankin asioiden puolesta, mutta ehkä sitten jos pitäisi tunnetasolla ja käytännössä seuraavia steppejä tehdä, niin realiteetit tulee vastaan.

Se siitä sitten.

Voin rehellisesti myöntää, että tirautin muutamat kyyneleet eilen illalla.

jos tämä seuraava kommentti yhtään lohduttaa niin törmäsit perinteiseen ikisinkkuun. Eli ihmistyyppi, joka syystä tai toisesta pelkää sitoutua ja alkaa peruuttaa kun tajuaa että tästä on tulossa vakavaa. Yleensä näitä yli 30 ikisinkkuja yhdistää se että siellä teini-iän ja aikuisuuden maastossa eli 16-23v heitä on petetty ja se jättää arpia ja sitoutumiskammon

Tai sitten siellä reissussa tapahtui jotain, joka oli naiselle niin iso turnoff että juttu lopahti siihen. Meillä on tässä vain toisen osapuolen kertomus tapahtumista.

Vierailija kirjoitti:

Kolmisen kuukautta sitten matchasin Tinderissä erään neidin kanssa.

Juttu lähti luistamaan heti äärettömän hyvin. Vaihdeltiin paljon viestejä ja kaikki tuntui heti todella luonnolliselta, ei tarvinnut pelata mitään pelejä tai tullut fiilistä, että tarvitsisi piilotella mitään itsestään ja yrittää vain olla positiivisilla asioilla esillä ja kertoa kuinka oma elämä on pelkkää hyviä asioita.

Olosuhteiden johdosta ei kuitenkaan onnistuttu näkemään livenä kuin vasta noin kuukausi sen jälkeen, kun Tinderissä törmättiin. Välimatkaa 120km ja neiti tekee vuorotyötä ja välillä myös viikonloppuisin ja itselläni myös lapsi sen 50% ajasta.

Jutut kuitenkin luisti hyvin koko ajan ja oli mukavaa tulla töistäkin kotiin, kun tiesi että siellä on taas Tinderissä uusia viestejä neidiltä johon voi ottaa hyvin asennon sohvalla ja vastailla. Keskustelu soljui hyvin ja molemmat vastasi oman elämänsä tahtiin silloin kuin kerkesi.

Saatiin sitten näkeminen onnistumaan joulukuun alkupuolelle ja jessus se oli vielä parempaa kuin viestien välityksellä oli ihmisestä edes mielikuva jäänyt. Istuttiin sohvalla ja juteltiin joku 5h (haettiin pitsat välissä).

Ainoa stoppi tuli, kun neidin piti lähteä yövuoroon töihin. Siinä sitten yhdessä kun ulos tultiin, niin neiti lopulta pyysi minun numeron ja suudeltiin hänen aloitteestaan.

Hitsi mä ajoin leveä hymy naamallani kotiin. Kesken kotimatkan vielä tuli viestiä puhelimeen häneltä, että "Kiitos mahtavasta illasta, laita viestiä, kun olet päässyt turvallisesti kotiin".

Aikataulut oli edelleen pieni ongelma, mutta molemmat tiedettiin että joulun jälkeen se helpottaa. Kaikki väliaika tapaamisten välillä kuitenkin viestiteltiin Whatsappissa samaan tahtiin kuin Tinderissä. Yhteys toiseen pysyi helposti ja kaikki pysyi tosi luonnollisena.

Nähtiin ennen joulua vielä kerran ja vähän äkkipikaisesti, kun neiti soitti eräänä perjantai-iltanapäivänä, että onko mulla mitään jos hän tulisi mun luokse yöksi. No tervetuloa, todellakin!

Ihminen on valmis ajamaan 120km tänne yökylään ja lähtemään seuraavana aamuna klo 6 töihin täältä takaisin 120km päähän on aika hyvä merkki kiinnostuksesta ja halusta yrittää!

Muuten ihan kiva tarina, mutta älä käytä sanaa "neiti". Kuulostaa todella kamalalta. Turn off.

Vierailija kirjoitti:

Nähtiin sitten tässä joulun jälkeen useammin, pari kertaa viikossa tahdilla.

Viikonloppuja yhdessä, joskus olin siellä arkena yötä ja lähdin aamulla töihin jne.

Kaikki vaan meni tosi sujuvasti ja helposti.

Pari kertaa myös menin neidin luokse suoraan töistä ja niin ettei hän ollut vielä edes kotona. Laitoin siinä ruokaa valmiiksi sun muuta kivaa. Tiedättekö, se on aika upea tunne kun siinä kokkailet keittiössä ja neiti tulee kotiin ja halaa sua takaapäin. Sellaiset pienet teot, kosketukset ja eleet tekee niin helvetisti siihen kokonaisuuteen.

No liirumlaarumit sikseen, hommat meni tosi hyvin ja side sen kuin syveni kummallakin.

Nyt päästään sitten siihen asiaan eli miksi olen täällä ja tällä mielellä.

Neiti ehdotti taannoin, että haluanko lähteä kylpylään. No mennään, ehdottomasti!

Viime viikonloppuna sitten siellä oltiin ja asiat meni taas todella hyvin. Pulikoitiin, pantiin, pulikoitiin, pantiin ja mitä vielä. Sinä viimeisenä aamuna (viime sunnuntaina) huomasin aamulla tai paremminkin tuli tunne, että iiihan kaikki ei nyt jotenkin ole enää hyvin.

No ajattelin ensin, että okei, ehkä toisella on vain joku huono hetki tai jotain, kun kuitenkin edelleen oli läheinen, kosketuksessa ja yleisesti kaikki kuitenkin hyvin.

Ajeltiin siinä sitten neidin luokse, hengailtiin vielä hetki kunnes lähdin kotiin ottamaan arkea taas vastaan.

Sovittiin uudelleennäkemiset tälle viikonlopulle ja sitä rataa, kaikki pääosin hyvin.

Kotiin ajaessa oli kuitenkin jo tosi jännä fiilis, että nyt ei kaikki ole ihan 100% kunnossa.

Maanantai-iltana laitoin viestiä ja kyselin, että miten paluu arkeen sujui. Vastauksena tuli vain, että "Aika perus, eipä mitään kummallista".

Tässä kohtaa tajusi viimeinkin, että okei kaikki ei ole hyvin. Täysin epätyypillinen viesti hänelle eikä edes kysellyt meikäläisen kuulumisia tai mitään.

Ei siinä muuten, mutta kun tosiaan täysin tyylistä poikkeava vastaus, niin hälytyskellot soi.

Tiistaina hän sitten laittoi aamusta viestiä, että "Toivottavasti sulla on hyvä työpäivä".

Palasi taas hetkeksi fiilis, että okei, ehkä se oli jotain hetkellistä vaan.

No laimea viestittely, parin sanan vastaukset jatkui kuitenkin, joten himmailin itsekin aktiivisuutta, kun toinen vaikutti laimealta.

Päätin sitten torstaina kuitenkin soittaa illalla ja kysellä viikonlopun aikatauluista ja taas kerran jäi vähän vaikea kuva. Pääosin kaikki vaikutti olevan ihan hyvin, mutta kun vertauspohjana pitää sitä aiempaa viestittelyä ja kommunikaatiota, niin ero oli kyllä selvä.

Eilen illalla sieltä sitten se tuli.

Viesti, että sori kun ollut vähän laimeaa yhteydenpitoa tämä viikko ja kuinka ei ole oikein tunnetasolla päässyt niin pitkälle kuin meikäläinen oli päässyt.

Taustalla myös meidän välimatka ja lapsi, joka tuo aikataulullisesti haasteita ja sitoo mut aika hyvin tähän nykyiseen asuinpaikkaan.

Neidillä myös ikää sen 33v., niin ehkä biologinen kellokin tikittää tietyllä tavalla (oma arvio).

Tosi pahalta tuntuu, mutta objektiivisesti kun miettii, niin täysin valideja pointteja moni.

Alkuhuuman ne varmasti kestää ja on valmis uhrautumaankin asioiden puolesta, mutta ehkä sitten jos pitäisi tunnetasolla ja käytännössä seuraavia steppejä tehdä, niin realiteetit tulee vastaan.

Se siitä sitten.

Voin rehellisesti myöntää, että tirautin muutamat kyyneleet eilen illalla.

Älä vain sano, että neidittelit tuota neitiä? Tyyliin: "Mitäs neidin päivään kuuluu?"