Huonoissa suhteissa pitkään olleet: mitä hälytysmerkkejä et huomioinut jo alkuvaiheissa?

muija on ollut laiska

Vierailija kirjoitti:

Kuka on aloittanut parisuhteen n. parikymppisenä ja ollut saman ihmisen kanssa vähintään 20 vuotta, oli se nyt hyvä tai huono suhde viime vuosina?

Kenellä parisuhde on ollut sen 20 vuotta samanlainen? Jos suhde on ollut huono alusta asti, miksi olette silti yhdessä?

Lasten takia ollaan yhdessä huonossa suhteessa ei ole hyvä syy.

Joissain tilanteissa voi vääränlainen kristillinen opetus olla tuollaisen pitkään haasteellisen yhdessäoloon olennaisin tausta tekijä. On myös ihmisiä, jotka eivät ota apua vastaan mistään parisuhdeasioihin, vaikka toinen osapuoli sitä haluaisi, koska se toinen on täysin itsestäänselvä vierellä pysyjä.

Aikojen saatossa on joillain paikoin opetettu, että vain pettäminen on ainoa syy erota ja silloinkin olisi hyvä antaa pettäjälle anteeksi ja jatkaa parisuhdetta. On myös ollut vanhempia, jotka kannustavat jopa ei uskovaa lastaan etsimään uskovaisen puolison, jotta ei tule avioeroa (suvun häpeäksi).

Jotkuthan ei petä ollenkaan, mutta voi olla muunlaista väkivaltaa/epäasiallista käytöstä suhteessa ja joidenkin kristillisten tulkintojen mukaan ne taas ei ole riittävän päteviä syitä eroon ja on peloteltu, että jos sellaisista syistä eroaa joutuu eroava uskova ihminen kuolemansa jälkeen helvettiin. Tämän kaltaistakin opetusta/asioiden ymmärrystä on aikojen saatossa ollut liikkeellä. En tiedä, onko edelleenkin ihmisiä, jotka tuohonkin näkökulmaan edelleen uskoo ja ovat sen takia haasteellisessa tilanteessa parisuhteessaan (ja perhetilanteessaan).

Vierailija kirjoitti:

Minulla taas oli suhteen alussa kaikki katastrofin ainekset. Miehellä myös ihan diagnosoitu persoonallisuushäiriö. Pari ensimmäistä vuotta olivat ihan hirveitä ja jollei seksi olisi ollut todella hyvää kumpikin olisi lähtenyt. Sen jälkeen yhteiselo alkoi sujua ja se sujuu nykyään täydellisesti. En koskaan aio vaihtaa kumppania eikä ongelmia enää ole. Väkivaltakin on jäänyt täysin pois jo 15 v. Sitten.

Olisi mieenkiintoista tietää, mistä persoonallisuushäiriöstä oli kyse? Jos et halua tarkasti vastata, niin ei varmaankaan kyseessä ollut narsistinen pers.häiriö kuitenkaan?

Seksi oli vain väline.

Vvvvvvvvv kirjoitti:

Puhuu pahaa eksistään ja näiden sukulaisista. Kertoilee intiimejä yksityiskohtia

Puhuu pahaa jollain muotoa niistä kaikista, joita arvostat.

Vierailija kirjoitti:

Nähtiin sitten tässä joulun jälkeen useammin, pari kertaa viikossa tahdilla.

Viikonloppuja yhdessä, joskus olin siellä arkena yötä ja lähdin aamulla töihin jne.

Kaikki vaan meni tosi sujuvasti ja helposti.

Pari kertaa myös menin neidin luokse suoraan töistä ja niin ettei hän ollut vielä edes kotona. Laitoin siinä ruokaa valmiiksi sun muuta kivaa. Tiedättekö, se on aika upea tunne kun siinä kokkailet keittiössä ja neiti tulee kotiin ja halaa sua takaapäin. Sellaiset pienet teot, kosketukset ja eleet tekee niin helvetisti siihen kokonaisuuteen.

No liirumlaarumit sikseen, hommat meni tosi hyvin ja side sen kuin syveni kummallakin.

Nyt päästään sitten siihen asiaan eli miksi olen täällä ja tällä mielellä.

Neiti ehdotti taannoin, että haluanko lähteä kylpylään. No mennään, ehdottomasti!

Viime viikonloppuna sitten siellä oltiin ja asiat meni taas todella hyvin. Pulikoitiin, pantiin, pulikoitiin, pantiin ja mitä vielä. Sinä viimeisenä aamuna (viime sunnuntaina) huomasin aamulla tai paremminkin tuli tunne, että iiihan kaikki ei nyt jotenkin ole enää hyvin.

No ajattelin ensin, että okei, ehkä toisella on vain joku huono hetki tai jotain, kun kuitenkin edelleen oli läheinen, kosketuksessa ja yleisesti kaikki kuitenkin hyvin.

Ajeltiin siinä sitten neidin luokse, hengailtiin vielä hetki kunnes lähdin kotiin ottamaan arkea taas vastaan.

Sovittiin uudelleennäkemiset tälle viikonlopulle ja sitä rataa, kaikki pääosin hyvin.

Kotiin ajaessa oli kuitenkin jo tosi jännä fiilis, että nyt ei kaikki ole ihan 100% kunnossa.

Maanantai-iltana laitoin viestiä ja kyselin, että miten paluu arkeen sujui. Vastauksena tuli vain, että "Aika perus, eipä mitään kummallista".

Tässä kohtaa tajusi viimeinkin, että okei kaikki ei ole hyvin. Täysin epätyypillinen viesti hänelle eikä edes kysellyt meikäläisen kuulumisia tai mitään.

Ei siinä muuten, mutta kun tosiaan täysin tyylistä poikkeava vastaus, niin hälytyskellot soi.

Tiistaina hän sitten laittoi aamusta viestiä, että "Toivottavasti sulla on hyvä työpäivä".

Palasi taas hetkeksi fiilis, että okei, ehkä se oli jotain hetkellistä vaan.

No laimea viestittely, parin sanan vastaukset jatkui kuitenkin, joten himmailin itsekin aktiivisuutta, kun toinen vaikutti laimealta.

Päätin sitten torstaina kuitenkin soittaa illalla ja kysellä viikonlopun aikatauluista ja taas kerran jäi vähän vaikea kuva. Pääosin kaikki vaikutti olevan ihan hyvin, mutta kun vertauspohjana pitää sitä aiempaa viestittelyä ja kommunikaatiota, niin ero oli kyllä selvä.

Eilen illalla sieltä sitten se tuli.

Viesti, että sori kun ollut vähän laimeaa yhteydenpitoa tämä viikko ja kuinka ei ole oikein tunnetasolla päässyt niin pitkälle kuin meikäläinen oli päässyt.

Taustalla myös meidän välimatka ja lapsi, joka tuo aikataulullisesti haasteita ja sitoo mut aika hyvin tähän nykyiseen asuinpaikkaan.

Neidillä myös ikää sen 33v., niin ehkä biologinen kellokin tikittää tietyllä tavalla (oma arvio).

Tosi pahalta tuntuu, mutta objektiivisesti kun miettii, niin täysin valideja pointteja moni.

Alkuhuuman ne varmasti kestää ja on valmis uhrautumaankin asioiden puolesta, mutta ehkä sitten jos pitäisi tunnetasolla ja käytännössä seuraavia steppejä tehdä, niin realiteetit tulee vastaan.

Se siitä sitten.

Voin rehellisesti myöntää, että tirautin muutamat kyyneleet eilen illalla.

Välimatka, lapsi tai biologinen kello eivät ole tässä nyt ns.ongelmia. Ne ovat selittelyä itsellesi, sorry vaan. Matkallanne tapahtui jotain, mikä muutti tilanteen.

Vierailija kirjoitti:

Nähtiin sitten tässä joulun jälkeen useammin, pari kertaa viikossa tahdilla.

Viikonloppuja yhdessä, joskus olin siellä arkena yötä ja lähdin aamulla töihin jne.

Kaikki vaan meni tosi sujuvasti ja helposti.

Pari kertaa myös menin neidin luokse suoraan töistä ja niin ettei hän ollut vielä edes kotona. Laitoin siinä ruokaa valmiiksi sun muuta kivaa. Tiedättekö, se on aika upea tunne kun siinä kokkailet keittiössä ja neiti tulee kotiin ja halaa sua takaapäin. Sellaiset pienet teot, kosketukset ja eleet tekee niin helvetisti siihen kokonaisuuteen.

No liirumlaarumit sikseen, hommat meni tosi hyvin ja side sen kuin syveni kummallakin.

Nyt päästään sitten siihen asiaan eli miksi olen täällä ja tällä mielellä.

Neiti ehdotti taannoin, että haluanko lähteä kylpylään. No mennään, ehdottomasti!

Viime viikonloppuna sitten siellä oltiin ja asiat meni taas todella hyvin. Pulikoitiin, pantiin, pulikoitiin, pantiin ja mitä vielä. Sinä viimeisenä aamuna (viime sunnuntaina) huomasin aamulla tai paremminkin tuli tunne, että iiihan kaikki ei nyt jotenkin ole enää hyvin.

No ajattelin ensin, että okei, ehkä toisella on vain joku huono hetki tai jotain, kun kuitenkin edelleen oli läheinen, kosketuksessa ja yleisesti kaikki kuitenkin hyvin.

Ajeltiin siinä sitten neidin luokse, hengailtiin vielä hetki kunnes lähdin kotiin ottamaan arkea taas vastaan.

Sovittiin uudelleennäkemiset tälle viikonlopulle ja sitä rataa, kaikki pääosin hyvin.

Kotiin ajaessa oli kuitenkin jo tosi jännä fiilis, että nyt ei kaikki ole ihan 100% kunnossa.

Maanantai-iltana laitoin viestiä ja kyselin, että miten paluu arkeen sujui. Vastauksena tuli vain, että "Aika perus, eipä mitään kummallista".

Tässä kohtaa tajusi viimeinkin, että okei kaikki ei ole hyvin. Täysin epätyypillinen viesti hänelle eikä edes kysellyt meikäläisen kuulumisia tai mitään.

Ei siinä muuten, mutta kun tosiaan täysin tyylistä poikkeava vastaus, niin hälytyskellot soi.

Tiistaina hän sitten laittoi aamusta viestiä, että "Toivottavasti sulla on hyvä työpäivä".

Palasi taas hetkeksi fiilis, että okei, ehkä se oli jotain hetkellistä vaan.

No laimea viestittely, parin sanan vastaukset jatkui kuitenkin, joten himmailin itsekin aktiivisuutta, kun toinen vaikutti laimealta.

Päätin sitten torstaina kuitenkin soittaa illalla ja kysellä viikonlopun aikatauluista ja taas kerran jäi vähän vaikea kuva. Pääosin kaikki vaikutti olevan ihan hyvin, mutta kun vertauspohjana pitää sitä aiempaa viestittelyä ja kommunikaatiota, niin ero oli kyllä selvä.

Eilen illalla sieltä sitten se tuli.

Viesti, että sori kun ollut vähän laimeaa yhteydenpitoa tämä viikko ja kuinka ei ole oikein tunnetasolla päässyt niin pitkälle kuin meikäläinen oli päässyt.

Taustalla myös meidän välimatka ja lapsi, joka tuo aikataulullisesti haasteita ja sitoo mut aika hyvin tähän nykyiseen asuinpaikkaan.

Neidillä myös ikää sen 33v., niin ehkä biologinen kellokin tikittää tietyllä tavalla (oma arvio).

Tosi pahalta tuntuu, mutta objektiivisesti kun miettii, niin täysin valideja pointteja moni.

Alkuhuuman ne varmasti kestää ja on valmis uhrautumaankin asioiden puolesta, mutta ehkä sitten jos pitäisi tunnetasolla ja käytännössä seuraavia steppejä tehdä, niin realiteetit tulee vastaan.

Se siitä sitten.

Voin rehellisesti myöntää, että tirautin muutamat kyyneleet eilen illalla.

Tästä nyt tulee kuva että reissun aikana sanoit tai teit jotain, joka lakkautti kiinnostuksen kuin seinään. Taisit edetä liian nopeasti suhteessa jos alle 3kk seurustelun jälkeen ilmestyt toisen kotiin laittamaan ruokaa tämän ollessa poissa ja mennään kylpylälomalle. Puhuitko lapsistasi tai halustasi perustaa perhe hänen kanssaan? Ehkä hän tajusi että ei tahdo muuttaa paikkakunnallesi ja siksi suhde ei toimi. 

Lisäksi älä kutsu naista "neidiksi", se kuulostaa todella passiivisaggressiiviselta ja alentavalta.

Esineiden hajottaminen, joka johti sitten myös fyysiseen väkivaltaan.

Liian hyvää alkuun, tosi mairea

Minä halusin aina olla enemmän miehen kanssa kuin hän minun. Ja se puhumattomuus.. Joku kirjoittikin että on sellainen tunnekylmä oloinen kun mikään ei liikuta, mistään ei puhu.

Hirveän yksinäiseksi olen tuntenut itseni kaikki nämä yli 10 vuotta. Suhteen alussa otettu talolaina ja lapset estää eron. Ei ole varaa erota.

En tiedä mitä teen.. olen ajatellut että pidän liikaa painoarvoa parisuhteella, seksillä jne. Täytyy opetella päästämään niistä irti, ottamaan elämään jotain muuta, harrastamista tms. Itseni kehittämistä ja itseni kanssa olemista. Että ei kaipaisi enää toista ihmistä tunteakseen olon hyväksi, että minä itse yksin riittäisin.

Se on vaikeaa. Olen lapsesta asti kipeästi kaivannut sitä tunnetta että olisin rakastettu, en saanut sitä koskaan. Enkä taida koskaan saadakaan.

Runsas Alkon käyttö ja aina rahat loppu,vaikka hyvä palkka.

Vierailija kirjoitti:

Nähtiin sitten tässä joulun jälkeen useammin, pari kertaa viikossa tahdilla.

Viikonloppuja yhdessä, joskus olin siellä arkena yötä ja lähdin aamulla töihin jne.

Kaikki vaan meni tosi sujuvasti ja helposti.

Pari kertaa myös menin neidin luokse suoraan töistä ja niin ettei hän ollut vielä edes kotona. Laitoin siinä ruokaa valmiiksi sun muuta kivaa. Tiedättekö, se on aika upea tunne kun siinä kokkailet keittiössä ja neiti tulee kotiin ja halaa sua takaapäin. Sellaiset pienet teot, kosketukset ja eleet tekee niin helvetisti siihen kokonaisuuteen.

No liirumlaarumit sikseen, hommat meni tosi hyvin ja side sen kuin syveni kummallakin.

Nyt päästään sitten siihen asiaan eli miksi olen täällä ja tällä mielellä.

Neiti ehdotti taannoin, että haluanko lähteä kylpylään. No mennään, ehdottomasti!

Viime viikonloppuna sitten siellä oltiin ja asiat meni taas todella hyvin. Pulikoitiin, pantiin, pulikoitiin, pantiin ja mitä vielä. Sinä viimeisenä aamuna (viime sunnuntaina) huomasin aamulla tai paremminkin tuli tunne, että iiihan kaikki ei nyt jotenkin ole enää hyvin.

No ajattelin ensin, että okei, ehkä toisella on vain joku huono hetki tai jotain, kun kuitenkin edelleen oli läheinen, kosketuksessa ja yleisesti kaikki kuitenkin hyvin.

Ajeltiin siinä sitten neidin luokse, hengailtiin vielä hetki kunnes lähdin kotiin ottamaan arkea taas vastaan.

Sovittiin uudelleennäkemiset tälle viikonlopulle ja sitä rataa, kaikki pääosin hyvin.

Kotiin ajaessa oli kuitenkin jo tosi jännä fiilis, että nyt ei kaikki ole ihan 100% kunnossa.

Maanantai-iltana laitoin viestiä ja kyselin, että miten paluu arkeen sujui. Vastauksena tuli vain, että "Aika perus, eipä mitään kummallista".

Tässä kohtaa tajusi viimeinkin, että okei kaikki ei ole hyvin. Täysin epätyypillinen viesti hänelle eikä edes kysellyt meikäläisen kuulumisia tai mitään.

Ei siinä muuten, mutta kun tosiaan täysin tyylistä poikkeava vastaus, niin hälytyskellot soi.

Tiistaina hän sitten laittoi aamusta viestiä, että "Toivottavasti sulla on hyvä työpäivä".

Palasi taas hetkeksi fiilis, että okei, ehkä se oli jotain hetkellistä vaan.

No laimea viestittely, parin sanan vastaukset jatkui kuitenkin, joten himmailin itsekin aktiivisuutta, kun toinen vaikutti laimealta.

Päätin sitten torstaina kuitenkin soittaa illalla ja kysellä viikonlopun aikatauluista ja taas kerran jäi vähän vaikea kuva. Pääosin kaikki vaikutti olevan ihan hyvin, mutta kun vertauspohjana pitää sitä aiempaa viestittelyä ja kommunikaatiota, niin ero oli kyllä selvä.

Eilen illalla sieltä sitten se tuli.

Viesti, että sori kun ollut vähän laimeaa yhteydenpitoa tämä viikko ja kuinka ei ole oikein tunnetasolla päässyt niin pitkälle kuin meikäläinen oli päässyt.

Taustalla myös meidän välimatka ja lapsi, joka tuo aikataulullisesti haasteita ja sitoo mut aika hyvin tähän nykyiseen asuinpaikkaan.

Neidillä myös ikää sen 33v., niin ehkä biologinen kellokin tikittää tietyllä tavalla (oma arvio).

Tosi pahalta tuntuu, mutta objektiivisesti kun miettii, niin täysin valideja pointteja moni.

Alkuhuuman ne varmasti kestää ja on valmis uhrautumaankin asioiden puolesta, mutta ehkä sitten jos pitäisi tunnetasolla ja käytännössä seuraavia steppejä tehdä, niin realiteetit tulee vastaan.

Se siitä sitten.

Voin rehellisesti myöntää, että tirautin muutamat kyyneleet eilen illalla.

Sanoit tai teit matkallanne jotain, mikä sai naisen perääntymään. Huomasit itsekkin, että muutos tapahtui matkallanne.

Yrititkö edetä liian nopeasti? Vaikutitko läheisriippuvaiselta?Puhuitko vain itsestäsi? Oliko seksi varmasti hyvää? Syy voi olla mikä tahansa vain kyseinen nainen tietää sen.

Vierailija kirjoitti:

Olen pariterapeutti. Luin koko ketjun.

Täydellistä ihmistä tai pariskuntaa ei ole. Jokaisesta löytyy vikaa kaivamalla. Etenkin eron jälkeen. Lopulta kyse on rakastumisen ja rakastamisen taiasta ja siitä onko valmis kasvamaan yksin ja yhdessä. Vuorovaikutustaitoja voi jokainen kehittää koko ikänsä. Tapoja ja tottumuksia voi muuttaa jos on halua.

Kysymys otsikossa on kuvailla niitä hälytysmerkkejä suhteen alussa, eikä moni varsinaisesti lähde kertomaan mitä kamalaa näissä suhteissa sitten myöhemmin olikaan, kuten henkistä väkivataa, fyysistä väkivaltaa, alistamista jnejne. .Jotkut toki on kertoneet näistäkin. Mun mielestä aika vaarallista tulla tänne pätemään jollain tittelillä jotain tuollaista ympäripyöreää liibalaabaa "Lopulta kyse on rakastumisen ja rakastamisen taiasta...".

Hyväksyt siis ilmeisesti pahankin henkisen väkivallan ja fyysisen väkivallan, kun kysehän niissäkin on vain "onko valmis kasvamaan yksin ja yhdessä". Moni sitäpaitsi rakastaa ja rakastaa vaikka häntä kuinka kaltoinkohdeltaisiin, yrittää viimeiseen asti ja ylikin, oman mielenterveytensä kustannuksella. Tulee kuva, ettet voi olla kovin ammattitainoinen, jollet osaa näitä tapaksia erottaa ns. normaalimmista parisuhdeongelmista.

Oletko opiskellut ollenkaan mitään lähisuhdeväkivallasta, järjestelmälisestä alistamisesta, kontorolloinnista, manipuloinnista, patologisesta valehtelusta jnejne, tai tiedätkö juuri mitään persoonallisuushäiriöistä...? Miten ajattelet, että lähisuhteessa vaikuttaa, jos toisella on esim. hyvin rajoittunut empatiakyky?  Millaisilla meriiteillä pääsee parisuhdeterapeutiksi? Sun koulutus olisi kiva tietää?

Alussa:

-Nopea "rakastuminen" ja sitoutumisen halu (hänen puoleltaan)

-Alussa puhui puhelimessa yleensä vain kun oli joko töissä tai ajamassa

-Joskus ei ollut tavoitettavissa vaikka oli sovittu, väitti että nukahti

-Pienet epätäsmällisyydet sijainnista eri kuvien perusteella joita lähetti, alussa tietysti en osannut tunnistaa niitä kun kaikki oli vielä uutta, vasta jälkeenpäin huomasin

-Valheet heti alusta asti (tunnusti myöhemmin kun selitteli, kaikella tietysti "viaton" syy)

-Lisää valheita ja tunnustuksia ja tarinoita

-Uskomattomia selityksiä ja vaihtelevia tarinoita ja selityksiä tarinoiden muuttumiselle (syy hänen mukaansa minussa)

-Suuttuneena väkivaltainen, alussa pelkkää puhetta, erittäin huolestuttavaa puhetta, minkä aina otti takaisin myöhemmin että ei hän nyt oikeasti

-Puheet muutenkin ristiriitaisia, välillä nöyrä, suloinen, vastuuntuntoinen viaton kokematon nörtti, välillä aivan törkeän egoistinen röyhkeä nilkki törkypuheineen

-Omistushaluinen, mustasukkainen

-Kiinnostus seksijuttuihin enemmän kuin persoonaan tutustumiseen

-Suuret lupaukset, suuret tulevaisuuden fantasiat rakkaudesta ja että olen ainoa rakkaus ja täysin erilainen kuin kukaan muu ikinä, ja hän ei ole koskaan puhunut samoin kenellekään

-Valahti valkoiseksi kun pyysin ensimmäistä kertaa näyttämään puhelintaan, kieltäytyi. Puhelimen varjelu, aina kaikkialla mukana, yöllä tyynyn alla, aina äänettömällä vaikka pyysin pitämään äänet takiani tietyissä tilanteissa

-Painostaminen suhteessa etenemiseen

-Tunne että elän varjona hänen elämäänsä jossa minulla tietty rooli, ja jos en sovi siihen, teen väärin. Eri mielipiteet ja kritiikki olivat hänelle kestämättömiä, epäreiluja ja syy raivolle ja syytöksille

-Syvä henkinen yhteys puuttui. Keskustelut jotenkin pinnallisia eikä hänestä saanut paljoa irti. Outo olo ettei kuitenkaan tunne toista vaikka miten yrittää. Tunne ettei hän tunne minua eikä edes yritä. 

-Tunne että joku ei täsmää vaikka siitä ei saanut kiinni konkreettisesti alussa. Vaistosin ettei hän ole sitä mitä sanoo ja esittää. Uskoin kuitenkin häntä kun hän oli erinomainen puhuja ja selittelijä.

Myöhemmin:

-Raha-asioiden ja bisneksien peittely, ikäänkuin ne eivät kuuluisi minulle ollenkaan. Tiliotteissa outoja rahojen lähettelyjä joissa naisten nimiä (väitti kollegoiksi joilta lainasi joskus rahaa). Monia tilejä joiden tietoihin minulla ei mitään asiaa. Raha-asiat sotkussa ja aina huonosti vaikka hyvä työ. Tuhlailu.

-Suuttui ja raivosi kun sain kiinni valheista ja syytti minua

-Epämääräiset ajelut tai työmatkat/kavereilla yöpymiset yksin eikä vastannut puhelimeen eikä suostunut lähettämään kuvia vaan syytti että olen kontrolloiva (luottamus mennyt ja syyt epäillä)

-Manipulointi, syyttely, haukkuminen, kylmyys, kovuus silloinkin kun olin täysin romuna hänen käytöksensä vuoksi. Ei tippaakaan empatiaa

-Kaltoinkohtelu (jätti esim. avuttomana kadulle yksin yöllä)

-Jatkuva viagran käyttö ja pillerien löytyminen sieltä sun täältä, autosta, taskuista (väitti että varalla jos minun kanssa jossain haluaa ja epävarmuuden takia ei ota eteen, ongelmia egossa miehuuden alueella)

-Suora ilmaisu miten hän on minun yläpuolella enkä ansaitse häntä ja moitti myös perhettäni

-Lupaukset eivät merkinneet mitään, sanaa ei pidetty

-Ei kiinnostanut kun minä tarvitsin henkistä tukea

-Aivopesu, keskustelujen väistely, valehtelu, henkisesti alas painaminen... jne perus narsisti-setit

-Sitten oli ongelma kun en ollutkaan onnellinen ja iloinen, hyväntuulinen kiitollinen prinsessa joka luo hyvän ilmapiirin kotiin (se oli ilmeisesti yksin minun vastuullani eikä sillä saisi olla mitään väliä miten hän minua kohtelee, koska muutenkin kaikki hänen ongelmansa ja huono käytös oli syytäni)

Kahden pitkän parisuhteen sekä muutaman deittailun jälkeen minulle red flagejä ovat

- päihteet

- takertuvuus

- lapselliset jutut

- persuilu

- ylimielisyys

- puhumattomuus

- tyhmyys ja/tai tietämättömyys

- reikäiset kalsarit

- epäsiisti koti

- rahattomuus

Siinähän niitä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nähtiin sitten tässä joulun jälkeen useammin, pari kertaa viikossa tahdilla.

Viikonloppuja yhdessä, joskus olin siellä arkena yötä ja lähdin aamulla töihin jne.

Kaikki vaan meni tosi sujuvasti ja helposti.

Pari kertaa myös menin neidin luokse suoraan töistä ja niin ettei hän ollut vielä edes kotona. Laitoin siinä ruokaa valmiiksi sun muuta kivaa. Tiedättekö, se on aika upea tunne kun siinä kokkailet keittiössä ja neiti tulee kotiin ja halaa sua takaapäin. Sellaiset pienet teot, kosketukset ja eleet tekee niin helvetisti siihen kokonaisuuteen.

No liirumlaarumit sikseen, hommat meni tosi hyvin ja side sen kuin syveni kummallakin.

Nyt päästään sitten siihen asiaan eli miksi olen täällä ja tällä mielellä.

Neiti ehdotti taannoin, että haluanko lähteä kylpylään. No mennään, ehdottomasti!

Viime viikonloppuna sitten siellä oltiin ja asiat meni taas todella hyvin. Pulikoitiin, pantiin, pulikoitiin, pantiin ja mitä vielä. Sinä viimeisenä aamuna (viime sunnuntaina) huomasin aamulla tai paremminkin tuli tunne, että iiihan kaikki ei nyt jotenkin ole enää hyvin.

No ajattelin ensin, että okei, ehkä toisella on vain joku huono hetki tai jotain, kun kuitenkin edelleen oli läheinen, kosketuksessa ja yleisesti kaikki kuitenkin hyvin.

Ajeltiin siinä sitten neidin luokse, hengailtiin vielä hetki kunnes lähdin kotiin ottamaan arkea taas vastaan.

Sovittiin uudelleennäkemiset tälle viikonlopulle ja sitä rataa, kaikki pääosin hyvin.

Kotiin ajaessa oli kuitenkin jo tosi jännä fiilis, että nyt ei kaikki ole ihan 100% kunnossa.

Maanantai-iltana laitoin viestiä ja kyselin, että miten paluu arkeen sujui. Vastauksena tuli vain, että "Aika perus, eipä mitään kummallista".

Tässä kohtaa tajusi viimeinkin, että okei kaikki ei ole hyvin. Täysin epätyypillinen viesti hänelle eikä edes kysellyt meikäläisen kuulumisia tai mitään.

Ei siinä muuten, mutta kun tosiaan täysin tyylistä poikkeava vastaus, niin hälytyskellot soi.

Tiistaina hän sitten laittoi aamusta viestiä, että "Toivottavasti sulla on hyvä työpäivä".

Palasi taas hetkeksi fiilis, että okei, ehkä se oli jotain hetkellistä vaan.

No laimea viestittely, parin sanan vastaukset jatkui kuitenkin, joten himmailin itsekin aktiivisuutta, kun toinen vaikutti laimealta.

Päätin sitten torstaina kuitenkin soittaa illalla ja kysellä viikonlopun aikatauluista ja taas kerran jäi vähän vaikea kuva. Pääosin kaikki vaikutti olevan ihan hyvin, mutta kun vertauspohjana pitää sitä aiempaa viestittelyä ja kommunikaatiota, niin ero oli kyllä selvä.

Eilen illalla sieltä sitten se tuli.

Viesti, että sori kun ollut vähän laimeaa yhteydenpitoa tämä viikko ja kuinka ei ole oikein tunnetasolla päässyt niin pitkälle kuin meikäläinen oli päässyt.

Taustalla myös meidän välimatka ja lapsi, joka tuo aikataulullisesti haasteita ja sitoo mut aika hyvin tähän nykyiseen asuinpaikkaan.

Neidillä myös ikää sen 33v., niin ehkä biologinen kellokin tikittää tietyllä tavalla (oma arvio).

Tosi pahalta tuntuu, mutta objektiivisesti kun miettii, niin täysin valideja pointteja moni.

Alkuhuuman ne varmasti kestää ja on valmis uhrautumaankin asioiden puolesta, mutta ehkä sitten jos pitäisi tunnetasolla ja käytännössä seuraavia steppejä tehdä, niin realiteetit tulee vastaan.

Se siitä sitten.

Voin rehellisesti myöntää, että tirautin muutamat kyyneleet eilen illalla.

Sanoit tai teit matkallanne jotain, mikä sai naisen perääntymään. Huomasit itsekkin, että muutos tapahtui matkallanne.

Yrititkö edetä liian nopeasti? Vaikutitko läheisriippuvaiselta?Puhuitko vain itsestäsi? Oliko seksi varmasti hyvää? Syy voi olla mikä tahansa vain kyseinen nainen tietää sen.

Varmaan viljeli tuota neiti-sanaa ja se oli totaalinen turn off.

Vähän reilun vuoden yhdessä olon jälkeen kerroin olostani ja tilanteestamme terveyskeskuslääkärille ja hän sanoi heti, että eroa. Nähtävästi hän kykeni hahmottamaan tilannettamme paremmin kuin itse siinä vaiheessa nuorena vielä ymmärsin.

Tuosta tilanteesta aikaa kului n. 2-3 vuotta eteenpäin ja uudestaan kerroin terveydenhuollossa perhe tilanteestamme ja silloinkin eri hlö sanoi heti, että eroa.

Jälkeenpäin ajateltuna ja asioita enemmän ymmärtämään oppineena tajuaakin jo noiden eroa sanojen olleen oikeita hälytysmerkkejä, joita en kyllä käytännössä kyennyt toteuttamaan nopeasti.

En huomannut sitä, että ex tykkää myös oman sukupuolensa edustajista. Väitti olevansa hetero. Kolme vinkkiä sain ja kärähti lopulta. Kiitos nerokkuuteni ja naisystäväni..

Ex myös puhui, että hyi, ei mua oma sukupuoli kiinnosta. Toisin kuitenkin oli. Nyt istuu dosetti ja mu... kourassa olohuoneesaan yksin. Oisko kannattanut olla itselleen ja mullekin rehellinen alunpitäenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos muutut naisen mieleiseksi, hän jättää koska jokin kipinä puuttuu.

Jos et muutu naisen mieleiseksi  jättää siltikin joten turha muuttua.

Tämä on maailman laki koskien miesoletettuja.

On olemassa myös se kultainen keskitie, jossa ihminen ei luovu omasta persoonastaan toisen tähden, mutta ei myöskään teeskentele, ettei toinen ole ihminenkään jonka toiveista ei siis tarvitse piitata lainkaan. Mutta jatka sinä vain ääripääelämääsi jos ei kerran normaali elämä mahdu käsityskykyysi. Kuluu se aika noinkin.

Naisten normaali elämä on hiuksenhienoa taiteilua miehelle, jossa pienikin ele tai sana voivat laukaista naisessa hysteerisen itkukohtauksen. Ja lähtökohtana kaikki on aina miehen vika. 

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka monta suhdetta sulla on ollut, ja onko sinulla ollut siis lähes kaikissa suhteissasi tällaista? Että sinusta tuntuu, että nainen irrationaaisesti alkaa vaan itkeä jostain ihan normaalista asiasta tai hänelle sanomastasi?

Jos näin todella on ollut, niin kyllähän se mitä todennäköisimmin kertoo juurikin siitä, että sulla on jotain ongelmia perustavanlaatuisesti ymmärtää, mikä on loukkaavaa ja mikä ei. Olet jostain syystä sokea omalle ikävälle käytöksellesi. Kannattaisiko mennä ehkäpä terapiaan selvittämään tätä kaavaa, jos oivaltaisit missä se ongema on ja ehkäpä siten suhteesi voisivat toimia tulevaisuudessa myös paremmin? Normaalia tuo ei joka tapauksessa ole, eikä tuollaista ole hyvässä suhteessa.

Jos taas olet nuori ja sinulla vähän kokemusta naisista ja on tyyliin yksi seurustelusuhde naisen kanssa, jonka kanssa on tällaista, niin on pieni mahdollisuus, että sillä naisella on jokin pehempi ongelma itsensä kanssa. Jos naista kohtelee normaalilla huomioivuudella, kuten läheisiä ihmisiä kohdellaan, niin silloin tuollainen ei ole tietenkään normaalia.

Siitä päätellen, kuinka yleistät tämän koskemaan samantien kaikkia naisia, niin todennäköisesti kyse on kuitenkin tuosta ensimmäisestä vaihtoehdosta. Että pitäisi tarkastella etupäässä niitä omia käytösmalleja nyt kuitenkin. Sen voin varmaksi kertoa, että normaalia kuvaamasi ei ole millään tavalla kuitenkaan, eikä kuvasta yleisiä käyttäytymismalleja.

Kuunteletko rauhassa, kun sinulle kerrotaan, mikä on esim. itkun syy? Ehkä kannattaisi, voi hyvinkin olla, että kuulet siinä totuuden. Ei kukaan huvikseen itke.

Itku on myös manipulointikeino. Kokevatko kirjoittajan naisystävät, etteivät tule kuulluksi muuten?

Se että tunnet olosi kurjaksi kun joku itkee ei johdu siitä että sinua manipuloidaan, vaan siitä että aivosi peilisolut toimivat kuten pitääkin.

Sitä ei ole vielä kukaan osannut selittää miksi erityisesti miehillä tuntuu olevan vaikeuksia ymmärtää manipuloinnin ja myötäelämisen eroa.

Monet näistä kuullostaa siltä et se mies haluaa jo erota, mut antaa naisen hoitaa sen osuuden niin se hoituu paremmin, ei jää roikkumaan. Itse ainakin teen tätä.

Vierailija kirjoitti:

Mököttäminen. Oli niitä varmasti muitakin, mutta tuo jäi mieleen asiana jonka olisi pitänyt laittaa herätyskellot huutamaan. Pienikin erimielisyys tai väärä sanavalinta saattoi yhtäkkiä käynnistää mykkäkoulun ja murjottamisen, sitten kun ryhtyi kyselemään että mikä on, piti syy kaivaa pakolla ulos ja lopulta se johtui jostain aivan merkityksettömästä asiasta jonka henkilö oli sitten paisutellut päänsä sisällä suureksi loukkaukseksi ja odotti että tulen matelemaan eteen anteeksipyynnön kera. Ajattelin ensin viattomasti että pieni vaivahan tuo on minulta olla kohteliaampi jatkossa ja olla loukkaamatta, mutta ajan mittaan noita mökötyksen aiheita tuli koko ajan vain enemmän ja enemmän puhumattakaan muista oikuista. Sitähän tuolla manipuloinnilla haetaan, toisen itsevarmuuden rapauttamista ja kontrollia tilanteesta. Kun riita aloitetaan, sillä saadaan toisen huomio itseensä täysin. 

Jatkossa en siedä mökötystä tai mykkäkoulua hetkeäkään, se on kerrasta poikki jos aikuinen ihminen ei osaa avata suutaan ja puhua suoraan asioita halki. 

Tämä suoraan puhuminen voi olla jollekkin vaikeaa. Itse olin aikoinani hyvinkin suora ja rehellinen ja halusin asiat aina puhua. Niin monta kertaa sain raivoa päälleni kun puhuin ja minut lytättiin aivan täysin. Enää en uskalla puhua ihmisille koska pelkään miten toinen reakoi. En kyllä pidä mykkäkouluakaan vaan annan asioiden olla ja nielen ulpeyteni.

N37