Huonoissa suhteissa pitkään olleet: mitä hälytysmerkkejä et huomioinut jo alkuvaiheissa?

Kaikki täällä olevat asiat, charmantti kohtelias herrasmies alussa vaihtui mustasukkaisuuteen ja kontrollointiin ja Kuinkas muutenkaan mukaan tuli fyysisen väkivallan lisäksi henkinen väkivalta , syyllisti asioista joita edes 5 vuotiaille tule mieleen, soitteli työaikanani työpaikalle ja jos en vastannut alkoi pommittaa kenen kanssa teen töitä,ketä panen yms. Suuttui jos en jaksanut väsätä monimutkaista ruokaa vaan ihan perus kuten perunaa ja makkarakastiketta.

Suhdetta kestin myös pelon takia vuosia jona aikana mikään ei ollut enää omaa ei edes tunteet. Irtipääsin eräänä iltana tavattuani kadulla uskovaisen naisen joka jostain kumman syystä tiesi ennenkuin kerronkaan mitään, olisiko Jumala kertonut?

Itsekin tuli uskoon vähän myöhemmin ja ystäviä tämän naisen kanssa ollaan oltu jo reilut 10 vuotta, auttoi mua salaa pakkaamaan ja hankki asunnon josta maksoi takuuvuokran jonka myöhemmin maksoin takaisin, vaihdoin nopeasti numeroa ja nimeni. Ei ole voinut psyko metsästää koska en ole sosiaalisessa mediassa eikä musta oo kuvia.

Vierailija kirjoitti:

ei osallistu arjen töihin (nainen), aina joku tekosyy. Kaikki jäänyt pikku hiljaa minun kontolleni. Ripustautuu, minuun ja äitiinsä, ei aikuistu. Työelämä ei oikein maistu, ottaa vanhemmiltaan rahallista avustusta, ei siis seiso omilla jaloillaan. Iän puolesta aikuinen, käytös kuin teinin. Onneksi ei ole vielä lapsia.

Ymmärräthän, että kyseessä on ilmeisesti jokin trauma, joka vaatii käsittelyä. Ei kukaan terve ihminen ole aikuistumatta, aina on jokin syy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja TAAS mies ja miehen mielikuvitussuhde vastaamassa ja selittämässä. Ole nyt rehellinen, ei sulla ole mitään suhdetta, eikä tulekaan, ellet lopeta näitä mielikuvitusleikkejä täällä. Olet kyllä mies joka kannattaisi jättää, ei edes teoriassa uskalla  sanoa mielipidettään pelossa että jätetään ja yhyy. Mistä näitä nössöjä oikein tulee?

Sulla taitaa olla jotain tosi pahoja mt-ongelmia, jos sinua kiinnostaa jonkun anonyymin kirjoittelijan kirjoitusten todenperäisyys noin paljoa. Omasta puolestani voin sanoa, että minulla ei ole mitään syytä valehdella jossain anonyymillä av-palstalla. Sinulla ilmeisesti on, koska projisoit noin voimakkaasti tuntemuksiasi muihin. Pyyhi se kuola suupielestäsi ja rauhoitu vähän.

Menipä tunteisiin. Auttaa tuossa sinua yritettiin, niin kauan kun kiellät ongelmasi ja larppaat täällä jotakin parisuhdetta joka selvästi on vain mielikuvituksessasi, tulet olemaan yksin. Ole mies ja kohtaa ongelmasi.

Kenellähän se tunteisiin meni? :D

Vierailija kirjoitti:

Aloitettiin ex-aviomieheni kanssa parisuhde nuorena. En tajunnut tuolloin 18-vuotiaana parisuhdetta aloittaessa sitä, miten iso merkitys perhetaustalla on. Oltiin aivan erilaisista taustoista, elämänarvot olivat jo pohjimmiltaan erilaiset. Miehen perheessä käytettiin todella runsaasti alkoholia, meillä ei. Miehen perheessä kouluttautumista/työntekoa ei arvostettu ja omassa perheessäni ahkeruudella näiden suhteen on iso merkitys. Varoitusmerkkinä sanoisin sen, että liian erilaiset arvomaailmat aiheuttavat väistämättä ongelmia ennemmin tai myöhemmin.

Tähän päälle vielä se, että anoppi ei pitänyt minusta ja kyseenalaisti vahvasti parisuhteemme. Oli yrittänyt kääntää poikansa päätä vielä hääpäivänä ja ensimmäisen vastoinkäymisen tullen (ex-mieheni ihastui toiseen) äiti kannusti poikaansa ottamaan eron. Enää en alkaisi parisuhteeseen ihmisen kanssa, jonka perhe ei minua hyväksy/koittaisi saada meidät eroamaan.

Täällä ihan samanlainen kokemus, ei tosin naimisiin asti ehditty (onneksi), mutta asuttiin yhdessä. Poikaystäväni oli todella (liian) läheinen äitinsä kanssa, kertoi tälle kaikista riidoistamme, pakkasi välillä tavaransa riidan päätteeksi ja lähti äidilleen, äiti ei antanut poikansa tulla takaisin luokseni (kun soittelin milloin hän palaa kotiin, vastaus oli jotain tälläistä että"äidin mielestä mun ei kannata tulla vielä").

Anoppi myös keksi jatkuvasti tekosyitä, joilla saisi poikaystäväni pois luotani pitkiksi ajoiksi, välillä piti vaihtaa renkaat, milloin pestä ikkunat, milloin auttaa remontissa ym. Yhtäkkiä tällaiset reissut vain venyivät yhä pidemmiksi. Oli todella kiusallista nähdä anoppia esim yhteisissä sukujuhlissa ja koittaa mielistellä vaikka tiesi hänen inhoavan mua (jep, olin nuori, enää en koita miellyttää ketään joka ei kohtele mua oikein)

Erottiin 2v seurustelun jälkeen, ja kumppani jauhoi kaikille sisaruksilleen musta bullshittiä, sai kaikki perheestään vihaamaan mua. Samalla oli kuitenkin päälle päin itse olevinaan aivan täydellinen kumppani ja herrasmies, mun omille vanhemmille esitti tosi kohteliasta ja miellyttävää, osas pyörittää kaikki pikkusormensa ympärille. Todellisuudessa oli todella epäkypsä ja epäluotettava miesvauva. Narsistin ja psykopaatin piirteitä, tajusin myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Tätä tulee varmasti joku alapeukuttamaan, mutta omalla kohdalla oli näin.

Enää en ottaisi miestä, jolla on miehenä huono itsetunto eikä kokemusta naisista ole. Exäni oli tällainen tapaus, olin hänen ensimmäinen seurustelukumppaninsa. Muutimme myöhemmin yhteen ja menimme naimisiin. 

Exäni sai nostettua miehistä itsetuntoaan ollessaan kanssani parisuhteessa. Parisuhteen edetessä miestä alkoi kaihertaa se, ettei hänellä ollut koskaan ollut muita seksikumppaneita. Itsetunnon kohoaminen ja kiinnostus aidan toisella puolella olevaan ruohoon teki sen, että mies päätyi hankkimaan selkäni takana sivusuhteen alle vuosi häistämme. Lopulta mies sai sanottua, ettei hän haluakaan sitoutua avioliittoon näin nuorena, vaan haluaa liihottaa vapaana. Erosimme.

Nykyinen aviomieheni oli onneksi ollut parisuhteessa ennenkin (tapasimme kolmekymppisinä), joten tuota riskiä ei enää ollut, että elämätön elämä alkaisi kaihertaa.

Mutta onko se miehen vika, ettei hänellä ollut aiemmin kokemusta parisuhteista? Totta kai ekassa parisuhteessa tulee virheitä, mutta on totta että oli oikein erota. Pettämistä ei tule sietää.

Kaikkien täytyy aloittaa jostakin parisuhde-elämisen harjoitteleminen.

Mies piti itsenäisyyttäni loukkaavana. Olen aika introvertti ihminen ja tarvitsen omaa aikaa, joka minulle tuli liikunnan muodossa. Kävin salilla ja lenkillä pääasiallisesti, noin tunnin kerralla 3-4 kertaa viikossa. Mies tuohtui aina aivan täysin, kun kerroin lähteväni vaikka lenkille enkä ottanut häntä mukaan. Kun en tarvinnut häntä kantamaan kauppakasseja, tai korjaamaan vaikka löystyneen kaapinoven, hän loukkaantui kovasti. Yritti kontrolloida tulemisiani ja menemisiäni ja veti hepulit, kun en antanut. Oli myös todella mustasukkainen. Sain hänet tuntemaan olonsa kuulemma vähemmän mieheksi :D juttumme kesti noin puoli vuotta, kunnes mittani täyttyi ja pistin homman poikki. Olin tuolloin 26 ja mies oli 34. Toki näin jälkikäteen pidän hälyttävänä jo sitä, että haki niin nuorta seuraa ja tavatessamme kehui minua nuorennäköiseksi ja luuli minun olleen maks. 22-vuotias.

Itselle kävi niin että ihastuin nopeasti ja kovasti toisen elämään, oli menevä, ulospäinsuuntautunut, ehkä menestynytkin ja ulkoisesti täysosuma omaan makuun. 

Se mitä sivuutin ja mikä myös kaatoi suhteen oli se, että lopulta asioita joita me oltaisiin haluttu tehdä yhdessä oli aika vähän. Melkeinpä pelkästään läheisyys ja seksuaalisuus sekä juhliminen.

Mutta sitten kun tulee se arkinen, loskan ja pimeän täyttämä perustiistai, ei meillä ollut mitään yhteistä tekeimistä, edes siitä mitä katsottaisiin Netflixistä ei lopulta tunnuttu pääsevän yhteisymmärrykseen.

Edelleen ihailen hänen elämäänsä, menestystä työelämässä, kaikkea sitä energiaa mitä hänellä on ja kuinka upea pakkaus hän on, mutta ymmärrän ettei hän ole minun ihminen enkä minä hänen.

Pidin tenttaamista ja asioideni urkkimista aluksi välittämisestä ja kun alkoi liikaa painostaa, niin ohitin nuo asiat, koska ollessamme kaksin olin onneni kukkuloilla ja umpirakastunut. Mutta kun sain uuden työpaikan ja tutustuin uusiin ihmisiin ja sain kavereita, poikaystäväni alkoi painostaa niin paljon tenttaamisella ja epäilyllä, että minua alkoi ahdistaa. Muistan sen illan, kun työpäivän jälkeen kävin syömässä ystävättäreni kanssa ja laitoin asiasta viestiä poikaystävälleni ja hänellä kilahti aivan täysin. Ystävättäreni sanoi, että näytin todella ahdistuneelta ja pelokkaalta, joten päädyin itkuisena avautumaan hänelle. Hän sanoi napakasti, että tuollainen ei ole tervettä käytöstä. Hän kysyi, että onko ahdistukseni ja pelkoni poikaystävääni kohtaan onnellisen parisuhteen merkki, ja jotenkin tuo sai silmäni avautumaan. Eroamisessa kesti kuitenkin vielä monta kuukautta, kunnes hän jäi kiinni pettämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just toi huumorintajuttomuus, sitten teki monesti niin et kutsui 8 km päähän yökylään sitten illan aikana "en mä nyt jaksa seuraa", sitten ihmettelin et hei mun piti jäädä yöksi, no en mä nyt jaksa,sit heitti mut kamoineen autolla lähimmälle bussipysäkille ja viimeinen bussi saattoi lähteä vasta about 1,5 päästä ja tää yks sankari vaan kurvas pois,siinäpä talvella 25-30 asteen pakkasessa kärvistelin ja itkien väsymyksestä ja koetin maanitella poikaystävää ottamaan nyt yöksi ei vastannut joko puhelimeen tai sitten laittoi viestiä et muka loukkaantui jostain asiasta ( en ollut illan aikana tietääkseni sanonut mitään loukkaavaa) kaikki asiat pyöri hänen ympärillään. Teki monesti tälläiset temput,olin kiltti nössö joka poti huonoa omaatuntoa turhaan:(

Eikä ollut yllätys 2 vuoden seurustelun jälkeen et jäi kiinni panosuhteista muihin naisiin,kävi strippi klubeilla...ehdotteli "avointa suhdetta" kun en suostunut veti mykkäkoulua monta päivää joskus viikkoja.

Onneksi pääsin eroon vaikka ehti tuhota itsetunnon täysin enkä ole uskaltanut seurustella sen jälkeen vaikka aikaa tästä jo 7 vuotta,ensimmäinen ja viimeinen suhde,nautin vapaudesta ja vapaasta olosta.

Ihan kammottava mies. Minkä ikäinen olit silloin?

Hei! Pääsin nyt vasta vastaamaan, mä olin kyl jo 25 silloin mutta seurustelusta ei ollut kokemusta, ja luonteeltani kiltti ja miellyttämishaluinen.

Jatkuva valehtelu, alkoi jo ennen ekaa tapaamista. Oli muuttanut ikänsä deittisovelluksessa ennen kuin laittoi ekan viestin, kun pelkäsi että olisi liian vanha mulle.

Oli ilmassa kaksi merkkiä josta en välittänyt feminismi ja vihreiden kannattaminen. Koskaan en enää sitä virhettä tee että että tapailisin naista joka kannattaa noita tai edes toista. Se henkinen väkivalta ja taloudellinen hyväksikäyttö käyttö oli jotain niin hirveätä että en toivoisi niitä edes pahimmalle viholliselle

Vitsailumielessä pilkkaaminen, "vittuilu", joka aina viittasi siihen, että olen tyhmä tai bimbo, tms. Yleinen naisvihamielisyys, yleensä huumoriin piilotettu, ja perinteiset selitykset, kuinka olen "erilainen" kuin muut naiset. Olin nuori ja otettu tyypin ihailusta. Toista kertaa moinen misogynia ei menisi läpi yhdenkään "vitsin" vertaa. Eka iso hälytysmerkki oli, että suuttui mulle, kun suutuin hänelle siitä, että arvosteli ulkonäköäni ja pyysi, että en meikkaisi ollenkaan. Mun olisi kuulemma pitänyt pyytää anteeksi, että olin "käyttäytynyt huonosti"! No, katselin aika monien merkkien läpi ja elinkin sitten väkivaltahelvetissä jokusen vuoden. 

Yleensä ihmiset paljastavat samantien, keitä ovat, mutta rakastuneilla tai rakastumista epätoivoisesti kaipaavilla kestää kuukausia tai vuosia uskoa sitä. Kun joku on sulkeutunut tai laiska, hän on sitä myöhemminkin. Jos joku ei etsi mitään vakavaa, hän ei muuta mieltään. Jos hän kertoo pitävänsä vain nuorista naisista, hän ei katsele sua enää, kun olet vanhempi. Ei ole poikkeuksia, kukaan ei ole niin erityinen rakastumisvaiheen jälkeen. Uskokaa, kun teille näytetään/kerrotaan. 

Vierailija kirjoitti:

Naisethan tunnistaa narsistit ja muut ongelmat  heti aina...

Hyppää junan alle, olet turha mies maailmalle

Mies halusi seksiä vähemmän kuin minä. Jäi kiinni pornosta ja masturboinnista. Noh, nyt vuosia myöhemmin on viis vuotta vemputellut itsekseen ja tuijottaa pornoa. Seksiä ei ole enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos muutut naisen mieleiseksi, hän jättää koska jokin kipinä puuttuu.

Jos et muutu naisen mieleiseksi  jättää siltikin joten turha muuttua.

Tämä on maailman laki koskien miesoletettuja.

On olemassa myös se kultainen keskitie, jossa ihminen ei luovu omasta persoonastaan toisen tähden, mutta ei myöskään teeskentele, ettei toinen ole ihminenkään jonka toiveista ei siis tarvitse piitata lainkaan. Mutta jatka sinä vain ääripääelämääsi jos ei kerran normaali elämä mahdu käsityskykyysi. Kuluu se aika noinkin.

Naisten normaali elämä on hiuksenhienoa taiteilua miehelle, jossa pienikin ele tai sana voivat laukaista naisessa hysteerisen itkukohtauksen. Ja lähtökohtana kaikki on aina miehen vika. 

Tässä hyvä esimerkki yhdestä tai pikemminkin useammasta redflagista.

1. Naiset/miehet lokerointi, sekä vastakkain asettelu. Ei näe ihmisiä yksilöinä, eikä asioita asioina

2. Empatia kyvyttömyys

3. Suunnitelmallisuus/uskonnollisuus.

4. "Valtataistelu" sen sijaan että oltaisiin tasaarvoisessa suhteessa, niin hakeutuu joko niskan päälle tai "alistuu". Erimielisyydet ovat sotahuuto, eikä asioita haluta ratkaista. On vain mahdollisuus joko hävitä tai voittaa.

Se sana on TASA-ARVO, İDİOOTTI.

miehen seksikielteisyys. Luulin vitsailuksi ja esittikin asiat usein vitseinä, että on "ällöttävää", tms. Pian kävi ilmi ettei tykkää seksistä tosielämässä, kun on "likaista" eikä kaunista ja neitseellisen romanttista, ja nyt tunnen itseni likaiseksi ja vastenmieliseksi ämmäksi, joka vonkaa. Joku uskonnollisen tausta sivuoire, vaikka ei itse ole uskovainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vitsailumielessä pilkkaaminen, "vittuilu", joka aina viittasi siihen, että olen tyhmä tai bimbo, tms. Yleinen naisvihamielisyys, yleensä huumoriin piilotettu, ja perinteiset selitykset, kuinka olen "erilainen" kuin muut naiset. Olin nuori ja otettu tyypin ihailusta. Toista kertaa moinen misogynia ei menisi läpi yhdenkään "vitsin" vertaa. Eka iso hälytysmerkki oli, että suuttui mulle, kun suutuin hänelle siitä, että arvosteli ulkonäköäni ja pyysi, että en meikkaisi ollenkaan. Mun olisi kuulemma pitänyt pyytää anteeksi, että olin "käyttäytynyt huonosti"! No, katselin aika monien merkkien läpi ja elinkin sitten väkivaltahelvetissä jokusen vuoden. 

Minua jaksaa aina ihmetyttää naikk0sten ułına siitä, että joku kehuu paremman näköiseksi ilman meikkiä ja/tai kyseenalaistaa meikkaamisen. Mitä v...???? Itse rakastan luonnollisuutta ja minulle yksi miekk0nen sanoi ihan suoraan, ettei ymmärrä miksi meikkaan aina, vaikka menisin vain kotiin hänen luotaan. Ja se oli minulle iso kohteliaisuus. Ei käynyt mielessäkään alkaa itkemään ja vinkumaan tuollaisesta????

Ukolla ei ollut kiinnostustakaan avioitua. Ukko kehui ja katseli muita naisia. Ukko teki liikaa töitä. Siis melkein aina hommissa. Kristilliset arvot ei kiinnostaneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos muutut naisen mieleiseksi, hän jättää koska jokin kipinä puuttuu.

Jos et muutu naisen mieleiseksi  jättää siltikin joten turha muuttua.

Tämä on maailman laki koskien miesoletettuja.

On olemassa myös se kultainen keskitie, jossa ihminen ei luovu omasta persoonastaan toisen tähden, mutta ei myöskään teeskentele, ettei toinen ole ihminenkään jonka toiveista ei siis tarvitse piitata lainkaan. Mutta jatka sinä vain ääripääelämääsi jos ei kerran normaali elämä mahdu käsityskykyysi. Kuluu se aika noinkin.

Naisten normaali elämä on hiuksenhienoa taiteilua miehelle, jossa pienikin ele tai sana voivat laukaista naisessa hysteerisen itkukohtauksen. Ja lähtökohtana kaikki on aina miehen vika. 

Tässä hyvä esimerkki yhdestä tai pikemminkin useammasta redflagista.

1. Naiset/miehet lokerointi, sekä vastakkain asettelu. Ei näe ihmisiä yksilöinä, eikä asioita asioina

2. Empatia kyvyttömyys

3. Suunnitelmallisuus/uskonnollisuus.

4. "Valtataistelu" sen sijaan että oltaisiin tasaarvoisessa suhteessa, niin hakeutuu joko niskan päälle tai "alistuu". Erimielisyydet ovat sotahuuto, eikä asioita haluta ratkaista. On vain mahdollisuus joko hävitä tai voittaa.

Se sana on TASA-ARVO, İDİOOTTI.

Hyvä kun muistutit yhdestä todella suuresta Red flagistä, kielioppi poliisina toimiminen. Sinun kaltaiset ihmiset eivät koskaa hyväksy mitään muuta kuin oman tavat ja tyylit ja kaikki pitää tapahtua täydellisesti.

-eri