Tänään kuunneltuani 70 plus äitini valitusta ja aivoituksia en yhtään ihmettele vanhusten yksinäisyyttä
Mikään asia ei ole hyvin.
"Radiosta tulee vain rokkia. Televisiokanavat pitäisi yhdenmukaistaa. Kolmelta kanavalta ei saisi tulla samaan aikaan suomenkielistä ohjelmaa kun yhtäkään niistä ei pysty seuraamaan! Missä on Putous-ohjelma? Sinä olet lihonut yli viisi kiloa! Söisit nyt edes hernesoppaa! Missä on joulunamit? Sellon etsivät ovat törkeitä! Miksi Putin ei mene itse sinne pommittamaansa taloon? Miltä asemalta tulee Kansanradion uusinta? Ulkomaalainen lääkäri määräsi Opamoksia ja nyt se lukee netissä ja en voi mennä toiselle lääkärille kun en tiedä mitä se ajattelee!"
Tätä jaksoin parituntisen ja keskustelun kääntyessä henkilökohtaisuuksiin nousin ylös ja lähdin menemään. Sinne se jäi tippa linssissä vilkuttamaan ja toivottamaan, että soitellaan. Meinaa ottaa nuo vierailut lujille...
Kommentit (711)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö valittaja mummoille ja papoilla käy koskaan mielessä, että jos jaksaisi edes viisi minuuttia kuunnella kyläilemässä olevan lapsen ym. juttuja, niin ei tarvitsisi olla aina yksin. Kaikilla, myös alle 70-vuotiailla on murheita ja vaikeuksia elämässä. Ei se, että on seniori, oikeuta kohottamaan itseä muiden yläpuolelle ja unohtamaan muut kuin itsensä. Kukaan ei jaksa sitä, että joka ikinen asia kääntyy siihen seniorin elämään.
Esim. meillä lapseni eivät jaksa kun yrittävät kertoa kuulumisiaan ( päiväkotilainen kertoo kun hammas lähti) niin KAIKKI asiat kääntyvät isovanhempiin. Tuo hammasjuttu johti muisteluun miten mummo oli käynyt labrassa, pappa lääkärissä jne. Yhtään vastavuoroista keskustelua ei pystytä käymään kuin omista jutuista. Lapset kyllä pystyvät.
Vähän aikaa sitten juteltiin lounastauolla työkavereiden kanssa, keski-ikäisiä kaikki.
Huomattiin että jokaisen vanhemmille on ikääntymisen myötä tullut samanlaista käyttäytymistä, eli ei kiinnosta kuunnella toisten kuulumisia. Jaaritellaan vaan omia ja tuttavien kuulumisia ja sairauksia.Lastenlasten asiatkaan eivät kiinnosta, sanotaan vaan jotakin tyyliin ahaa ja taas posotellaan menemään.
Saman huomasin myös, kun opiskeluaikana olin harjoittelussa vanhusten hoitokodissa. Suurin osa ei enää ole kiinnostuneita muuta kuin omista asioistaan.Tämä siis riippumatta siitä, onko vanhus valittaja vai puhuuko neutraalisti tai jopa positiivisesti.
Täältä moneen kertaan luettuani, on aivan järkyttävän paha äiti/ anoppi jos oikeasti tahtoo kuulla kuulumisia ja vieläpä kyselee jotain. Minne te sen loman nyt tilasittekaan?
Koska teillä loma on? Kuulemma työpaikallasi yt-neuvottelut, luin lehdestä?
Aina se äiti/ anoppi urkkii.Kun tiedät milloin on lastesi loma, edellytätkö lastesi viettävän lomaansa sinun luonasi tai tekevän sinulle pikkuprojekteja, kun nythän sitä aikaa on? Suunnitteletko sisältöä aikuisten lastesi lomiin? Arvisteletko lomakohteet? Änkeätkö lomille mukaan? Kauhisteletko niitä valtavia vaaroja, mitä lapsesi perheineen tulevat kohtaamaan matkallaan?
Kauhisteletko yt-neuvotteluita ja mitä niistä nyt seuraakaan?
Osa isovanhemmista tekee noin, eikä sitä oikeasti jaksa kuunnella. Siksi kaiken ei kerrota.Huh. Olen ostanut uuden valaisimen eteiseen. Ajattelin että jos hiihtolomalla Lappiin ohimennessään pojat tai vävy vaihtaisivat sen.
Enpä taida pyytääkään, tilaan sähköliikkeestä miehen.
Ei nyt tosiaan tarvitse rehkiä lomillaan.Niin, samallahan se menisi? Todellisuudessa pysähdykseen menee vähintään 1-2 h. Äiti valittaa, kun te ette ikinänä käy ja nytkö te jo lähdette, kun minähän tein teille ruoatkin valmiiksi. Miten niin olette jo syöneet? Miksi ette ajaneet luokseni 8 h syömättä, kyllähän teidän olisi pitänyt arvata, että laitan ruokaa.
Noiden kaikkien sämpläyksien jälkeen ollaan lomakohteessa joskus yöllä.
Mieheni sanoi joskus lapsille puhelimessa että tuossa menee hyvä nelostie ajella ohitse.
Nuo tunnin poikkeajat voisivat hyvin sitä ohjetta noudattaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olemme onnistuneet kasvattamaan tyttäristämme minä itte -ihmisiä? Äitiä ja anoppia saa arvostella ja solvata, määräillä miten heidän pitää ajatella ja puhua, miten elävät omassa kodissaan, eivät saa harmistua mistään asioista, uhkailla lääkäriin viemisellä jos hänellä on mielipiteitä, mainitsee vaikka naapurista joka pissittää koiransa pihatien laitaan missä lapsetkin meuhuavat. On se äiti/ anoppi riitaisa ihminen.
Aloittajankin äiti yrittää pitää puhetta yllä kun tytär on ilmeisesti aloitteeton keskustelemaan.
Huomaan itsekin puhuvani joskus puuta heinää kun lapsi ei osaa lopettaa puhelua. Aikani höpistyäni sitten joudun sanomaan mutta ei, nyt on kahviaika. Tai ruoka on uunissa.Oma äitini asuu vielä omakotitalossa vaikkei kykenisi. Kun hän valittaa lumitöiden raskaudesta, ehdotan, jos ne ostettaisiin kyläyhdistykseltä palveluna, minä voisin maksaa laskun. Ei kelpaa, ne tekee huonosti. Veli sitten joutuu tekemään suurimman osan työpäiviensä jälkeen. Sama juttu muiden talon töiden kohdalla.
Sitten äidillä on kipuja ja kolotuksia, sinne koskee ja tuolta korventaa. Ehdotan, että jos varattaisiin lääkäriaika, minä voin varata. Ei kuulemma tarvitse. Samat valitukset kuitenkin pitää kertoa päivästä toiseen.
Äiti vahtii naapureita ja kertoo minulle, miten siellä nukutaan pitkään, kun verhot aukaistaan silloin ja silloin. Suuttuu, kun sanon, että se on heidän oma asiansa. Suuttuu lisää, kun sanon, että en minäkään revi verhoja auki heti, kun olen noussut ylös.
Äiti huolehtii ja murehtii, miten ne lapsenlapset osaa pukeutua talvella, kun on pakkasta tai tehdä ruokaa. Kyseessä on kuitenkin yliopistosta valmistuneet, töissä käyvät kolmekymppiset. Kun ei ne osaa, kun mummo ei ole neuvomassa. No, meneehän se aika noitakin vatvoessa ja varsinkin öitä valvoessa.
Anna valvoa, eihän se sinun ongelmasi ole.
Ymmärrän jos asutte lähellä ja autatte häntä se antaa jonkunlaisen oikeutuksen määrätä hänen ajattelustaan ja puheistaan . Eikö äitisi huomaa miten alistettuun asemaan on joutunut ? Eihän hän vaan niitä yliopistlapsia hoitanut kun olivat pieniä?
Kyllä se on minun ongelmani, kun joudunniitä kuuntelemaan. Olen sanonut, että nouse ylös vähäksi aikaa tai mieti jotain muuta, siitä ei ole mitään hyötyä murehtia asioita, joihin ei itse pysty millään tavalla vaikuttamaan ja jotka eivät edes ole murheita. Ja jos jotkut asiat ovat sellaisia, joihin voi vaikuttaa, niin niille voi tehdä jotain kuten niille lumitöille. Se jatkuva negatiivisissa ajatuksissa pyöriminen saa aikaan lisää negatiivisia ajatuksia, kun yhtään missään ei näe mitään positiivista. Kevätauringostakin voi ilahtua tai huomata pölyiset ikkunat, oma valinta, kumpaan keskittyy.
Tämä sukupolvien kuilu ei ratkea jos äidit ja anopit eivät sano tuttavuutra irti kokonaan jälkikasvustaan.
Vai loppuuko sitten 30- 50 vuotiaiden valitus ?
Pystyykö sitä lopettamaan mikään?
Vierailija kirjoitti:
Oma äiti jo kuollut vuosia vuosia sitten, mutta tätini luona kun käyn meno on juuri tuollaista. Haukkuu omat lapsensa pystyyn kun eivät häntä kutsu joulua koteihinsa viettämään, mutta samaan aikaan tämä räpätäti kertoo miten varsinkin miniöissään on kaikki pielessä ja lapsenlapsetkin ovat pilanneet ja poikaparat ovat suhteissa vankeina.
Kiltisti jaksan kuunnella ja nyökytellä, käyn ehkä kaksi kertaa vuodessa kylässä velvollisuuden tunteesta. Mua hän ei koskaan arvostele, mutta eipä hän taida mitään mun elämästä tietääkään, kun ei koskaan kuulumisiani kysele. Ehkä parempikin niin.
Äläs sano. Se täti voi hyvinkin takanapäin arvostella sinua vaikka ja kuinka.
Nimim. kokemusta on
Vierailija kirjoitti:
Tämä sukupolvien kuilu ei ratkea jos äidit ja anopit eivät sano tuttavuutra irti kokonaan jälkikasvustaan.
Vai loppuuko sitten 30- 50 vuotiaiden valitus ?
Pystyykö sitä lopettamaan mikään?
Minun serkullani oli aivan ihana anoppi. Mekin vietettiin kesäisin aikaa yhdessä, kun vuokrattiin välillä kimpassa mökki. Ihmettelin, mikä tässä on outoa niin tajusin, että hän suhtautuu aikuisiin lapsiinsa kuten aikuisiin, ei niin kuin lapsiin. Hän ei hyppyyttänyt heitä eikä komennellut, ei kysynyt päivittäin, että pesitkö vessareissun jälkeen kädet ja muistitko laittaa oven kiinni. Erehdyin kerran sanomaan hänestä äidillni ja äiti otti sen arvosteluna itseensä.
Oman äidin ja minun suhde on ihan erilainen, äiti ei millään suostu uskomaan, että minä, mieheni ja meidän lapset osataan jo elää ilman jatkuvia neuvoja. Jossain vaiheessa mitta tulee täyteen, että minä olen riittävän vanha tekemään omat päätökseni vaikkei ne ole sitä, mitä äiti haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä sukupolvien kuilu ei ratkea jos äidit ja anopit eivät sano tuttavuutra irti kokonaan jälkikasvustaan.
Vai loppuuko sitten 30- 50 vuotiaiden valitus ?
Pystyykö sitä lopettamaan mikään?Minun serkullani oli aivan ihana anoppi. Mekin vietettiin kesäisin aikaa yhdessä, kun vuokrattiin välillä kimpassa mökki. Ihmettelin, mikä tässä on outoa niin tajusin, että hän suhtautuu aikuisiin lapsiinsa kuten aikuisiin, ei niin kuin lapsiin. Hän ei hyppyyttänyt heitä eikä komennellut, ei kysynyt päivittäin, että pesitkö vessareissun jälkeen kädet ja muistitko laittaa oven kiinni. Erehdyin kerran sanomaan hänestä äidillni ja äiti otti sen arvosteluna itseensä.
Oman äidin ja minun suhde on ihan erilainen, äiti ei millään suostu uskomaan, että minä, mieheni ja meidän lapset osataan jo elää ilman jatkuvia neuvoja. Jossain vaiheessa mitta tulee täyteen, että minä olen riittävän vanha tekemään omat päätökseni vaikkei ne ole sitä, mitä äiti haluaa.
Pystyisitkö päästämään äidistäsi irti jos äitisi ei olisikaan kiinnostunut asioistasi ja ei pitäisi sinuun mitään yhteyttä?
Hyvä ei ole mitenkään, suuri osa valittaa kun äiti ei ole kiinnostunut minusta ja perheestäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä sukupolvien kuilu ei ratkea jos äidit ja anopit eivät sano tuttavuutra irti kokonaan jälkikasvustaan.
Vai loppuuko sitten 30- 50 vuotiaiden valitus ?
Pystyykö sitä lopettamaan mikään?Minun serkullani oli aivan ihana anoppi. Mekin vietettiin kesäisin aikaa yhdessä, kun vuokrattiin välillä kimpassa mökki. Ihmettelin, mikä tässä on outoa niin tajusin, että hän suhtautuu aikuisiin lapsiinsa kuten aikuisiin, ei niin kuin lapsiin. Hän ei hyppyyttänyt heitä eikä komennellut, ei kysynyt päivittäin, että pesitkö vessareissun jälkeen kädet ja muistitko laittaa oven kiinni. Erehdyin kerran sanomaan hänestä äidillni ja äiti otti sen arvosteluna itseensä.
Oman äidin ja minun suhde on ihan erilainen, äiti ei millään suostu uskomaan, että minä, mieheni ja meidän lapset osataan jo elää ilman jatkuvia neuvoja. Jossain vaiheessa mitta tulee täyteen, että minä olen riittävän vanha tekemään omat päätökseni vaikkei ne ole sitä, mitä äiti haluaa.
Pystyisitkö päästämään äidistäsi irti jos äitisi ei olisikaan kiinnostunut asioistasi ja ei pitäisi sinuun mitään yhteyttä?
Hyvä ei ole mitenkään, suuri osa valittaa kun äiti ei ole kiinnostunut minusta ja perheestäni.
Äidin kanssa puhuessa pitää olla hirveän tarkka mitä sanoo. On paljon aiheita, joista ei saa lipsauttaa edes vahingossa mitään. Kyllä me yhteydessä ollaan, hoidan äidin pankkiasiat, kauppaostokset ja lähden mukaan lääkäri- ja labrakäynneille, jos niitä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä sukupolvien kuilu ei ratkea jos äidit ja anopit eivät sano tuttavuutra irti kokonaan jälkikasvustaan.
Vai loppuuko sitten 30- 50 vuotiaiden valitus ?
Pystyykö sitä lopettamaan mikään?Minun serkullani oli aivan ihana anoppi. Mekin vietettiin kesäisin aikaa yhdessä, kun vuokrattiin välillä kimpassa mökki. Ihmettelin, mikä tässä on outoa niin tajusin, että hän suhtautuu aikuisiin lapsiinsa kuten aikuisiin, ei niin kuin lapsiin. Hän ei hyppyyttänyt heitä eikä komennellut, ei kysynyt päivittäin, että pesitkö vessareissun jälkeen kädet ja muistitko laittaa oven kiinni. Erehdyin kerran sanomaan hänestä äidillni ja äiti otti sen arvosteluna itseensä.
Oman äidin ja minun suhde on ihan erilainen, äiti ei millään suostu uskomaan, että minä, mieheni ja meidän lapset osataan jo elää ilman jatkuvia neuvoja. Jossain vaiheessa mitta tulee täyteen, että minä olen riittävän vanha tekemään omat päätökseni vaikkei ne ole sitä, mitä äiti haluaa.
Pystyisitkö päästämään äidistäsi irti jos äitisi ei olisikaan kiinnostunut asioistasi ja ei pitäisi sinuun mitään yhteyttä?
Hyvä ei ole mitenkään, suuri osa valittaa kun äiti ei ole kiinnostunut minusta ja perheestäni.Äidin kanssa puhuessa pitää olla hirveän tarkka mitä sanoo. On paljon aiheita, joista ei saa lipsauttaa edes vahingossa mitään. Kyllä me yhteydessä ollaan, hoidan äidin pankkiasiat, kauppaostokset ja lähden mukaan lääkäri- ja labrakäynneille, jos niitä on.
Niin siis osa valittaa äidistään joka ei enää selviä yksin?. Kyllä minusta silloin lasten pitää olla jo ymmärtäväisiä ja antaa puheiden mennä läpi korvien jos mummu ei enää pankkiasioitaan pysty hoitamaan.
Ymmärrän jos meitä jotka ainakin olemme omasta ja lasten mielestä oikeustoimikelpoisia moititaan ja vaaditaan meiltä juuri sellaisia puheita jotka a) eivät ole jonninjoutavaa b) eivät edusta eri puoluekantaa kuin valittajan c) juuri sopivasti ovat kiinnostuneita lasten asioista d) eivät puhu itsestään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä sukupolvien kuilu ei ratkea jos äidit ja anopit eivät sano tuttavuutra irti kokonaan jälkikasvustaan.
Vai loppuuko sitten 30- 50 vuotiaiden valitus ?
Pystyykö sitä lopettamaan mikään?Minun serkullani oli aivan ihana anoppi. Mekin vietettiin kesäisin aikaa yhdessä, kun vuokrattiin välillä kimpassa mökki. Ihmettelin, mikä tässä on outoa niin tajusin, että hän suhtautuu aikuisiin lapsiinsa kuten aikuisiin, ei niin kuin lapsiin. Hän ei hyppyyttänyt heitä eikä komennellut, ei kysynyt päivittäin, että pesitkö vessareissun jälkeen kädet ja muistitko laittaa oven kiinni. Erehdyin kerran sanomaan hänestä äidillni ja äiti otti sen arvosteluna itseensä.
Oman äidin ja minun suhde on ihan erilainen, äiti ei millään suostu uskomaan, että minä, mieheni ja meidän lapset osataan jo elää ilman jatkuvia neuvoja. Jossain vaiheessa mitta tulee täyteen, että minä olen riittävän vanha tekemään omat päätökseni vaikkei ne ole sitä, mitä äiti haluaa.
Pystyisitkö päästämään äidistäsi irti jos äitisi ei olisikaan kiinnostunut asioistasi ja ei pitäisi sinuun mitään yhteyttä?
Hyvä ei ole mitenkään, suuri osa valittaa kun äiti ei ole kiinnostunut minusta ja perheestäni.Äidin kanssa puhuessa pitää olla hirveän tarkka mitä sanoo. On paljon aiheita, joista ei saa lipsauttaa edes vahingossa mitään. Kyllä me yhteydessä ollaan, hoidan äidin pankkiasiat, kauppaostokset ja lähden mukaan lääkäri- ja labrakäynneille, jos niitä on.
Niin siis osa valittaa äidistään joka ei enää selviä yksin?. Kyllä minusta silloin lasten pitää olla jo ymmärtäväisiä ja antaa puheiden mennä läpi korvien jos mummu ei enää pankkiasioitaan pysty hoitamaan.
Ymmärrän jos meitä jotka ainakin olemme omasta ja lasten mielestä oikeustoimikelpoisia moititaan ja vaaditaan meiltä juuri sellaisia puheita jotka a) eivät ole jonninjoutavaa b) eivät edusta eri puoluekantaa kuin valittajan c) juuri sopivasti ovat kiinnostuneita lasten asioista d) eivät puhu itsestään mitään.
Äiti saattaa kysyä, että mitä meillä syödään tänään. Ruokahan on sellainen neutraali aihe eikö? Jos sanon, että pitsaa ajattelin tehdä, äiti sanoo, että älä tee, se lihottaa. Jos sanon, että kaalilaatikkoa, äiti sanoo, älä tee, siinä menee sähköä, tee levyllä kaalipataa. Jos sanon, että ajateltiin mennä ulos syömään, äiti moittii, miten te nyt noin tuhlaatte. Miten sinä tämän hoitaisit? Sanoisitko, että olet oikeassa äiti, en tee pitsaa/kaalilaatikkoa/mene ulos syömään vaan keitän mannapuuron? Millaisia ohjeita annat lapsillesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
Näitä pitäisi miettiä hyväkuntoisena ollessaan. -
Aikakausi, jolloin kaiken saa huollosta on vääjäämättä päättymässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä sukupolvien kuilu ei ratkea jos äidit ja anopit eivät sano tuttavuutra irti kokonaan jälkikasvustaan.
Vai loppuuko sitten 30- 50 vuotiaiden valitus ?
Pystyykö sitä lopettamaan mikään?Minun serkullani oli aivan ihana anoppi. Mekin vietettiin kesäisin aikaa yhdessä, kun vuokrattiin välillä kimpassa mökki. Ihmettelin, mikä tässä on outoa niin tajusin, että hän suhtautuu aikuisiin lapsiinsa kuten aikuisiin, ei niin kuin lapsiin. Hän ei hyppyyttänyt heitä eikä komennellut, ei kysynyt päivittäin, että pesitkö vessareissun jälkeen kädet ja muistitko laittaa oven kiinni. Erehdyin kerran sanomaan hänestä äidillni ja äiti otti sen arvosteluna itseensä.
Oman äidin ja minun suhde on ihan erilainen, äiti ei millään suostu uskomaan, että minä, mieheni ja meidän lapset osataan jo elää ilman jatkuvia neuvoja. Jossain vaiheessa mitta tulee täyteen, että minä olen riittävän vanha tekemään omat päätökseni vaikkei ne ole sitä, mitä äiti haluaa.
Pystyisitkö päästämään äidistäsi irti jos äitisi ei olisikaan kiinnostunut asioistasi ja ei pitäisi sinuun mitään yhteyttä?
Hyvä ei ole mitenkään, suuri osa valittaa kun äiti ei ole kiinnostunut minusta ja perheestäni.Äidin kanssa puhuessa pitää olla hirveän tarkka mitä sanoo. On paljon aiheita, joista ei saa lipsauttaa edes vahingossa mitään. Kyllä me yhteydessä ollaan, hoidan äidin pankkiasiat, kauppaostokset ja lähden mukaan lääkäri- ja labrakäynneille, jos niitä on.
Niin siis osa valittaa äidistään joka ei enää selviä yksin?. Kyllä minusta silloin lasten pitää olla jo ymmärtäväisiä ja antaa puheiden mennä läpi korvien jos mummu ei enää pankkiasioitaan pysty hoitamaan.
Ymmärrän jos meitä jotka ainakin olemme omasta ja lasten mielestä oikeustoimikelpoisia moititaan ja vaaditaan meiltä juuri sellaisia puheita jotka a) eivät ole jonninjoutavaa b) eivät edusta eri puoluekantaa kuin valittajan c) juuri sopivasti ovat kiinnostuneita lasten asioista d) eivät puhu itsestään mitään.
Äiti saattaa kysyä, että mitä meillä syödään tänään. Ruokahan on sellainen neutraali aihe eikö? Jos sanon, että pitsaa ajattelin tehdä, äiti sanoo, että älä tee, se lihottaa. Jos sanon, että kaalilaatikkoa, äiti sanoo, älä tee, siinä menee sähköä, tee levyllä kaalipataa. Jos sanon, että ajateltiin mennä ulos syömään, äiti moittii, miten te nyt noin tuhlaatte. Miten sinä tämän hoitaisit? Sanoisitko, että olet oikeassa äiti, en tee pitsaa/kaalilaatikkoa/mene ulos syömään vaan keitän mannapuuron? Millaisia ohjeita annat lapsillesi?
En anna minkäänlaisia ohjeita lapsilleni. He ovat itsenäistyneet kukin lähdettyään aikoinaan opiskelemaan. Kukin elää omaa elämäänsä, hyvinkin erilaista verrattuna toisiinsa tai lapsuudenkotiinsa. Tarkoitan siis tommosta linjausta, vihreet arvot, kristilliset jne.
Ja jos antaisin, he tekisivät just niinkuin tahtoisivat. Väitätkö sinä aikuinen nainen tottelevasi äitiäsi joka tarvitsee apua pankkiasioissa? Tai annat hänen puheilleen painoarvoa omissa asioissasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä sukupolvien kuilu ei ratkea jos äidit ja anopit eivät sano tuttavuutra irti kokonaan jälkikasvustaan.
Vai loppuuko sitten 30- 50 vuotiaiden valitus ?
Pystyykö sitä lopettamaan mikään?Minun serkullani oli aivan ihana anoppi. Mekin vietettiin kesäisin aikaa yhdessä, kun vuokrattiin välillä kimpassa mökki. Ihmettelin, mikä tässä on outoa niin tajusin, että hän suhtautuu aikuisiin lapsiinsa kuten aikuisiin, ei niin kuin lapsiin. Hän ei hyppyyttänyt heitä eikä komennellut, ei kysynyt päivittäin, että pesitkö vessareissun jälkeen kädet ja muistitko laittaa oven kiinni. Erehdyin kerran sanomaan hänestä äidillni ja äiti otti sen arvosteluna itseensä.
Oman äidin ja minun suhde on ihan erilainen, äiti ei millään suostu uskomaan, että minä, mieheni ja meidän lapset osataan jo elää ilman jatkuvia neuvoja. Jossain vaiheessa mitta tulee täyteen, että minä olen riittävän vanha tekemään omat päätökseni vaikkei ne ole sitä, mitä äiti haluaa.
Pystyisitkö päästämään äidistäsi irti jos äitisi ei olisikaan kiinnostunut asioistasi ja ei pitäisi sinuun mitään yhteyttä?
Hyvä ei ole mitenkään, suuri osa valittaa kun äiti ei ole kiinnostunut minusta ja perheestäni.Äidin kanssa puhuessa pitää olla hirveän tarkka mitä sanoo. On paljon aiheita, joista ei saa lipsauttaa edes vahingossa mitään. Kyllä me yhteydessä ollaan, hoidan äidin pankkiasiat, kauppaostokset ja lähden mukaan lääkäri- ja labrakäynneille, jos niitä on.
Niin siis osa valittaa äidistään joka ei enää selviä yksin?. Kyllä minusta silloin lasten pitää olla jo ymmärtäväisiä ja antaa puheiden mennä läpi korvien jos mummu ei enää pankkiasioitaan pysty hoitamaan.
Ymmärrän jos meitä jotka ainakin olemme omasta ja lasten mielestä oikeustoimikelpoisia moititaan ja vaaditaan meiltä juuri sellaisia puheita jotka a) eivät ole jonninjoutavaa b) eivät edusta eri puoluekantaa kuin valittajan c) juuri sopivasti ovat kiinnostuneita lasten asioista d) eivät puhu itsestään mitään.
Äiti saattaa kysyä, että mitä meillä syödään tänään. Ruokahan on sellainen neutraali aihe eikö? Jos sanon, että pitsaa ajattelin tehdä, äiti sanoo, että älä tee, se lihottaa. Jos sanon, että kaalilaatikkoa, äiti sanoo, älä tee, siinä menee sähköä, tee levyllä kaalipataa. Jos sanon, että ajateltiin mennä ulos syömään, äiti moittii, miten te nyt noin tuhlaatte. Miten sinä tämän hoitaisit? Sanoisitko, että olet oikeassa äiti, en tee pitsaa/kaalilaatikkoa/mene ulos syömään vaan keitän mannapuuron? Millaisia ohjeita annat lapsillesi?
En anna minkäänlaisia ohjeita lapsilleni. He ovat itsenäistyneet kukin lähdettyään aikoinaan opiskelemaan. Kukin elää omaa elämäänsä, hyvinkin erilaista verrattuna toisiinsa tai lapsuudenkotiinsa. Tarkoitan siis tommosta linjausta, vihreet arvot, kristilliset jne.
Ja jos antaisin, he tekisivät just niinkuin tahtoisivat. Väitätkö sinä aikuinen nainen tottelevasi äitiäsi joka tarvitsee apua pankkiasioissa? Tai annat hänen puheilleen painoarvoa omissa asioissasi?
Noita samoja neuvoja ja ohjeita olen saanut kuulla niin nuoresta kuin muistan ja sama meno on jatkunut vuodesta toiseen. Välien jäädyttäminen on toiminut jonkun aikaa, mutta ei, äiti palaa aina samaan käytökseen. Tietenkin teen miten haluan, mutta on helvetin rasittavaa kuunnella samat asiat uudestaan ja uudestaan. Sinulla itselläsi näköjään ei ole mitään kokemusta aiheesta, joten en ymmärrä, miksi ylipäätään osallistut keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Murrosikä jatkuu joillakin koko ajan. Minkähän takia ne äidit jättäneet oman elämän sivuun? Ehkä 70+ olleet vielä vastuuntuntoisia, työt, koti, lapset on hoidettu eikä ajateltu omaa viihtymistä kuntosaleissa, baareissa, omissa harrastuksissa.
Eihän tuossa oman elämän sivuun jättämisessä ole mitään hienoa, jos ensin koko elämä on pelkkää kurjuutta ja sitten pitää vielä vanhoilla päivillä valittaa kaikesta. Tuohan on suorastaan typerää. Onneksi Nykyään äidit saa tosiaan tehdä muutakin kuin hoitaa kotia, lapsia ja käydä töissä, niin tuskinpa meidän sukupolvesta tulee samanlaista katkeraa valittajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä sukupolvien kuilu ei ratkea jos äidit ja anopit eivät sano tuttavuutra irti kokonaan jälkikasvustaan.
Vai loppuuko sitten 30- 50 vuotiaiden valitus ?
Pystyykö sitä lopettamaan mikään?Minun serkullani oli aivan ihana anoppi. Mekin vietettiin kesäisin aikaa yhdessä, kun vuokrattiin välillä kimpassa mökki. Ihmettelin, mikä tässä on outoa niin tajusin, että hän suhtautuu aikuisiin lapsiinsa kuten aikuisiin, ei niin kuin lapsiin. Hän ei hyppyyttänyt heitä eikä komennellut, ei kysynyt päivittäin, että pesitkö vessareissun jälkeen kädet ja muistitko laittaa oven kiinni. Erehdyin kerran sanomaan hänestä äidillni ja äiti otti sen arvosteluna itseensä.
Oman äidin ja minun suhde on ihan erilainen, äiti ei millään suostu uskomaan, että minä, mieheni ja meidän lapset osataan jo elää ilman jatkuvia neuvoja. Jossain vaiheessa mitta tulee täyteen, että minä olen riittävän vanha tekemään omat päätökseni vaikkei ne ole sitä, mitä äiti haluaa.
Pystyisitkö päästämään äidistäsi irti jos äitisi ei olisikaan kiinnostunut asioistasi ja ei pitäisi sinuun mitään yhteyttä?
Hyvä ei ole mitenkään, suuri osa valittaa kun äiti ei ole kiinnostunut minusta ja perheestäni.Äidin kanssa puhuessa pitää olla hirveän tarkka mitä sanoo. On paljon aiheita, joista ei saa lipsauttaa edes vahingossa mitään. Kyllä me yhteydessä ollaan, hoidan äidin pankkiasiat, kauppaostokset ja lähden mukaan lääkäri- ja labrakäynneille, jos niitä on.
Niin siis osa valittaa äidistään joka ei enää selviä yksin?. Kyllä minusta silloin lasten pitää olla jo ymmärtäväisiä ja antaa puheiden mennä läpi korvien jos mummu ei enää pankkiasioitaan pysty hoitamaan.
Ymmärrän jos meitä jotka ainakin olemme omasta ja lasten mielestä oikeustoimikelpoisia moititaan ja vaaditaan meiltä juuri sellaisia puheita jotka a) eivät ole jonninjoutavaa b) eivät edusta eri puoluekantaa kuin valittajan c) juuri sopivasti ovat kiinnostuneita lasten asioista d) eivät puhu itsestään mitään.
Äiti saattaa kysyä, että mitä meillä syödään tänään. Ruokahan on sellainen neutraali aihe eikö? Jos sanon, että pitsaa ajattelin tehdä, äiti sanoo, että älä tee, se lihottaa. Jos sanon, että kaalilaatikkoa, äiti sanoo, älä tee, siinä menee sähköä, tee levyllä kaalipataa. Jos sanon, että ajateltiin mennä ulos syömään, äiti moittii, miten te nyt noin tuhlaatte. Miten sinä tämän hoitaisit? Sanoisitko, että olet oikeassa äiti, en tee pitsaa/kaalilaatikkoa/mene ulos syömään vaan keitän mannapuuron? Millaisia ohjeita annat lapsillesi?
En anna minkäänlaisia ohjeita lapsilleni. He ovat itsenäistyneet kukin lähdettyään aikoinaan opiskelemaan. Kukin elää omaa elämäänsä, hyvinkin erilaista verrattuna toisiinsa tai lapsuudenkotiinsa. Tarkoitan siis tommosta linjausta, vihreet arvot, kristilliset jne.
Ja jos antaisin, he tekisivät just niinkuin tahtoisivat. Väitätkö sinä aikuinen nainen tottelevasi äitiäsi joka tarvitsee apua pankkiasioissa? Tai annat hänen puheilleen painoarvoa omissa asioissasi?Noita samoja neuvoja ja ohjeita olen saanut kuulla niin nuoresta kuin muistan ja sama meno on jatkunut vuodesta toiseen. Välien jäädyttäminen on toiminut jonkun aikaa, mutta ei, äiti palaa aina samaan käytökseen. Tietenkin teen miten haluan, mutta on helvetin rasittavaa kuunnella samat asiat uudestaan ja uudestaan. Sinulla itselläsi näköjään ei ole mitään kokemusta aiheesta, joten en ymmärrä, miksi ylipäätään osallistut keskusteluun.
On minulla yli 20 vuoden kokemus anoppina ja mummona olosta ja 50 vuoden kokemus äitinä olosta. Yli neljäkymmentä vuotta tyttärenä olosta. Jolloin kuuntelin äitiä kyllä mutta annoin mennä puheiden ohitse. Huoltahan hän kantoi kaikkien kahdeksan lapsensa asioista, mikä on luonnollista kuitenkin. Mutta kuunneltiin, itsehän se on asiansa kuitenkin hoidettava. Enemmän olisin voinut häntä tavata mutta asuimme eri paikkakunnilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Murrosikä jatkuu joillakin koko ajan. Minkähän takia ne äidit jättäneet oman elämän sivuun? Ehkä 70+ olleet vielä vastuuntuntoisia, työt, koti, lapset on hoidettu eikä ajateltu omaa viihtymistä kuntosaleissa, baareissa, omissa harrastuksissa.
Eihän tuossa oman elämän sivuun jättämisessä ole mitään hienoa, jos ensin koko elämä on pelkkää kurjuutta ja sitten pitää vielä vanhoilla päivillä valittaa kaikesta. Tuohan on suorastaan typerää. Onneksi Nykyään äidit saa tosiaan tehdä muutakin kuin hoitaa kotia, lapsia ja käydä töissä, niin tuskinpa meidän sukupolvesta tulee samanlaista katkeraa valittajaa.
Miten paljon lasten ja nuorten ongelmat sitten johtuvat siitä kun äidit ja isät toteuttavat itseään, lapset kulkevat reppu selässä kotien väliä?
Ei avioliitto ollut aina helppo , mies oli matkatöissä, mutta lapsille varmaan kuitenkin hyvä niin ettemme "toteuttaneet itseämme". Minä huolehdin arjen tarpeista, siihen aikaankin jo harrastuksiin viemisestä, mies taloudellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Murrosikä jatkuu joillakin koko ajan. Minkähän takia ne äidit jättäneet oman elämän sivuun? Ehkä 70+ olleet vielä vastuuntuntoisia, työt, koti, lapset on hoidettu eikä ajateltu omaa viihtymistä kuntosaleissa, baareissa, omissa harrastuksissa.
Eihän tuossa oman elämän sivuun jättämisessä ole mitään hienoa, jos ensin koko elämä on pelkkää kurjuutta ja sitten pitää vielä vanhoilla päivillä valittaa kaikesta. Tuohan on suorastaan typerää. Onneksi Nykyään äidit saa tosiaan tehdä muutakin kuin hoitaa kotia, lapsia ja käydä töissä, niin tuskinpa meidän sukupolvesta tulee samanlaista katkeraa valittajaa.
Miten paljon lasten ja nuorten ongelmat sitten johtuvat siitä kun äidit ja isät toteuttavat itseään, lapset kulkevat reppu selässä kotien väliä?
Ei avioliitto ollut aina helppo , mies oli matkatöissä, mutta lapsille varmaan kuitenkin hyvä niin ettemme "toteuttaneet itseämme". Minä huolehdin arjen tarpeista, siihen aikaankin jo harrastuksiin viemisestä, mies taloudellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö valittaja mummoille ja papoilla käy koskaan mielessä, että jos jaksaisi edes viisi minuuttia kuunnella kyläilemässä olevan lapsen ym. juttuja, niin ei tarvitsisi olla aina yksin. Kaikilla, myös alle 70-vuotiailla on murheita ja vaikeuksia elämässä. Ei se, että on seniori, oikeuta kohottamaan itseä muiden yläpuolelle ja unohtamaan muut kuin itsensä. Kukaan ei jaksa sitä, että joka ikinen asia kääntyy siihen seniorin elämään.
Esim. meillä lapseni eivät jaksa kun yrittävät kertoa kuulumisiaan ( päiväkotilainen kertoo kun hammas lähti) niin KAIKKI asiat kääntyvät isovanhempiin. Tuo hammasjuttu johti muisteluun miten mummo oli käynyt labrassa, pappa lääkärissä jne. Yhtään vastavuoroista keskustelua ei pystytä käymään kuin omista jutuista. Lapset kyllä pystyvät.
Vähän aikaa sitten juteltiin lounastauolla työkavereiden kanssa, keski-ikäisiä kaikki.
Huomattiin että jokaisen vanhemmille on ikääntymisen myötä tullut samanlaista käyttäytymistä, eli ei kiinnosta kuunnella toisten kuulumisia. Jaaritellaan vaan omia ja tuttavien kuulumisia ja sairauksia.Lastenlasten asiatkaan eivät kiinnosta, sanotaan vaan jotakin tyyliin ahaa ja taas posotellaan menemään.
Saman huomasin myös, kun opiskeluaikana olin harjoittelussa vanhusten hoitokodissa. Suurin osa ei enää ole kiinnostuneita muuta kuin omista asioistaan.Tämä siis riippumatta siitä, onko vanhus valittaja vai puhuuko neutraalisti tai jopa positiivisesti.
Täältä moneen kertaan luettuani, on aivan järkyttävän paha äiti/ anoppi jos oikeasti tahtoo kuulla kuulumisia ja vieläpä kyselee jotain. Minne te sen loman nyt tilasittekaan?
Koska teillä loma on? Kuulemma työpaikallasi yt-neuvottelut, luin lehdestä?
Aina se äiti/ anoppi urkkii.Kun tiedät milloin on lastesi loma, edellytätkö lastesi viettävän lomaansa sinun luonasi tai tekevän sinulle pikkuprojekteja, kun nythän sitä aikaa on? Suunnitteletko sisältöä aikuisten lastesi lomiin? Arvisteletko lomakohteet? Änkeätkö lomille mukaan? Kauhisteletko niitä valtavia vaaroja, mitä lapsesi perheineen tulevat kohtaamaan matkallaan?
Kauhisteletko yt-neuvotteluita ja mitä niistä nyt seuraakaan?
Osa isovanhemmista tekee noin, eikä sitä oikeasti jaksa kuunnella. Siksi kaiken ei kerrota.Huh. Olen ostanut uuden valaisimen eteiseen. Ajattelin että jos hiihtolomalla Lappiin ohimennessään pojat tai vävy vaihtaisivat sen.
Enpä taida pyytääkään, tilaan sähköliikkeestä miehen.
Ei nyt tosiaan tarvitse rehkiä lomillaan.Niin, samallahan se menisi? Todellisuudessa pysähdykseen menee vähintään 1-2 h. Äiti valittaa, kun te ette ikinänä käy ja nytkö te jo lähdette, kun minähän tein teille ruoatkin valmiiksi. Miten niin olette jo syöneet? Miksi ette ajaneet luokseni 8 h syömättä, kyllähän teidän olisi pitänyt arvata, että laitan ruokaa.
Noiden kaikkien sämpläyksien jälkeen ollaan lomakohteessa joskus yöllä.Ei tarvitsisi poijeta jos ei edes sitä 1-2 tuntia ehdi olla kerran vuodessa. Ei siitä ole mummollekaan kun haittaa.
Ja olen oppinut täältä vauvalta , pienikin apu mummoille ja anopeille on liikaa, ostakoot rahalla.
Ei valaisimen vaihtokaan ole: siinähän se samalla menee. No, menee lomamatka pilalle, taas se siellä vaati apua ja tyrkytti ruokaa.
Jos on matkalla Lappiin vaikkapa nyt Etelä-Suomesta, niin se pysähdys ihan oikeasti lisää matka-aikaa, joka muutenkin on pitkä.
Jos vaan poikkeaa, mikä olisi joskus ihan tosi kivaa, kävisi hoitamassa jonkun pikkuhomman, toisi tai veisi jotain, niin saa kuulla, että kuinka sinä nyt noin kiireinen olet, aina sinulla on kiire, etkö nyt yhtään ehdi jäädä, ei se minun keittämä kahvikaan maistu, jne. jne. Kun saa joka kerta kuulla tällaista, niin ei todellakaan viitsi vain poiketa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Murrosikä jatkuu joillakin koko ajan. Minkähän takia ne äidit jättäneet oman elämän sivuun? Ehkä 70+ olleet vielä vastuuntuntoisia, työt, koti, lapset on hoidettu eikä ajateltu omaa viihtymistä kuntosaleissa, baareissa, omissa harrastuksissa.
Eihän tuossa oman elämän sivuun jättämisessä ole mitään hienoa, jos ensin koko elämä on pelkkää kurjuutta ja sitten pitää vielä vanhoilla päivillä valittaa kaikesta. Tuohan on suorastaan typerää. Onneksi Nykyään äidit saa tosiaan tehdä muutakin kuin hoitaa kotia, lapsia ja käydä töissä, niin tuskinpa meidän sukupolvesta tulee samanlaista katkeraa valittajaa.
Miten paljon lasten ja nuorten ongelmat sitten johtuvat siitä kun äidit ja isät toteuttavat itseään, lapset kulkevat reppu selässä kotien väliä?
Ei avioliitto ollut aina helppo , mies oli matkatöissä, mutta lapsille varmaan kuitenkin hyvä niin ettemme "toteuttaneet itseämme". Minä huolehdin arjen tarpeista, siihen aikaankin jo harrastuksiin viemisestä, mies taloudellisesti.
Aiotko kertoa aikuisille lapsillisesi yhä uuden ja uudelleen miten elämäsi oli ihan hirveää ja puolisosi ihan painajainen. Toki kertoisit kaikki mahdolliset miehesi pettämistapaukset myöskin... vaikka vaan kuvitellutkin. Sitten kertoisit omat syrjähyppysi. Äitini 80 v. harrastaa tuota, yli tunnin puheluita. Ei lopeta vaikka pyydän.
Jostain syystä en enää vastaa aina kun hän soittaa. Vastenmielinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hemmetti. Just lopetin puhelun äitini kanssa ja tuli tämä ketju mieleen.
Vali vali koko puhelun ajan. En paljon muuta ehtinyt sinne sekaan sanoa kuin niin....joo...onko vai....miten....ai jaa....
Tuli kolme varttia pelkkää tykitystä ja nyt olen ihan kuitti. Parasta oli, kun äiti kysyi minun kuulumisia. Aloin vastaamaan ja hän alkoi saman tien puhumaan minun päälle sitä omaa jargoniaan.
Todella rasittavaa olla yksipuolisena kusitolppana.
Mikään kusitolppa et ole, äitisi vaan luottaa sinuun, yritä kestää ei hän hirveän kauan sinua häritse. Itse tajusin tämä täytettyäni 40v ja olen onnellinen että tajusin. Vieläkin on ikävä isää ja äitiä jotka saattelin hautaan 10-vuotta sitten. Onneksi tajusin ja autoin heitä heitä kaikin keinoin loppuun saakka. He olivat ihanat, isä ja äiti ja lapsilleni vielä ihanammat isovanhemmat.
Olinko minä äitini kusitolppa?
Äiti löi ja piti nälässä.
Sain persoonallisuushäiriön.
Onko se minun vikani?
Olen kaunis ja älykäs.
Persoonallisuushäiriö on tuhonnut ihmissuhteita.
Siihen ei ole hoitoa.
Olen luonnevolainenEn lisääntynyt niinkuin ap:n äiti.
Niin ei kaikki ole hyviä vanhempia.
Miksi sellaista pitäisi käydä katsomassa.
Käykööt vanhus kirkossa..saa kyllä anteeksi jeesukselta oman lapsensa lyömisen.
Se persoonallisuushäiriön saanut:(