Lue keskustelun säännöt.
Tänään kuunneltuani 70 plus äitini valitusta ja aivoituksia en yhtään ihmettele vanhusten yksinäisyyttä
N 48
15.01.2023 |
Mikään asia ei ole hyvin.
"Radiosta tulee vain rokkia. Televisiokanavat pitäisi yhdenmukaistaa. Kolmelta kanavalta ei saisi tulla samaan aikaan suomenkielistä ohjelmaa kun yhtäkään niistä ei pysty seuraamaan! Missä on Putous-ohjelma? Sinä olet lihonut yli viisi kiloa! Söisit nyt edes hernesoppaa! Missä on joulunamit? Sellon etsivät ovat törkeitä! Miksi Putin ei mene itse sinne pommittamaansa taloon? Miltä asemalta tulee Kansanradion uusinta? Ulkomaalainen lääkäri määräsi Opamoksia ja nyt se lukee netissä ja en voi mennä toiselle lääkärille kun en tiedä mitä se ajattelee!"
Tätä jaksoin parituntisen ja keskustelun kääntyessä henkilökohtaisuuksiin nousin ylös ja lähdin menemään. Sinne se jäi tippa linssissä vilkuttamaan ja toivottamaan, että soitellaan. Meinaa ottaa nuo vierailut lujille...
Kommentit (711)
Terveisiä täältä vanhan isäni luolta! Tulin isän luo lauantaipäivää viettämään. Meillä on hauskaa. Kohta kokkaillaan herkullista ruokaa ja sen jälkeen vedän lenkin juoksumatolla.
Surullista, että joillain on noin huonot suhteet omiin vanhempiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä äiti valitti myös koko ajan kunnes sanoin että jos sun elämä tuntuu noin surkealta täytyy varata sulle aika terapiaan jollekin psykiatrille, sulla on kuitenkin paljon hyvääkin elämässä, jotain ongelmaa on jos itselläsi on noin vaikea olla. Sen jälkeen valitukset väheni huomattavasti. Joillakin on vain tapa valittaa ja tarvitaan tarpeeksi rankka herätys jotta huomaavat.
Tein tämän saman anopille ja hyvin nätisti asettelin sanani. Hän katkaisi välit kokonaan. :D
Fiksu anoppi. Kyllä ihmisellö in itsemääräämisoikeus asioisssan vaikka olisin miniä joka ei siedä.anoppiaan.
Minun kotini on vielä minun, olen täällä yksin tai kaksin, luen tai laulan, itken tai nauran siihen minulla on ihan täysvoikröeus ettö miniä tulee ehottelemaan mees mummo hoitoon saadaan asunto myyntiin.Et vaikuta kovin positiiviselta, mistäs olet tänää valittanut ja nalkuttanut lapsille ja miehelle?
Tässä on välimerkkeineen joko nerokas parodia tai sellaisen mummon arkkityyppi, jota tässä ketjussa nimenomaisesti tarkoitetaan! MOT ja aamen :D
Eikö oikeustoimikelpoisilla äideillä ja anopeilla sitten mielestäsi ole oikeus hallita omaa kotiaan, itkeä tai nauraa siellä?
Missä kohtaa äidit , yksin asuvat ja pärjäävät, joutuvat toisten määrättäviksi siinä määrin kuin tyttäret ja miniät täällä vaativat: mummon tärkein tehtävä on minun miellyttämiseni.Muistakaa tänään nalkuttaa miehelle ja lapsille, vapaapäivä ihan sitä varten.
On toki. Mutta jos haluaa, että ne lapset, miniät, vävyt ja lapsenlapset ovat yhteydessä, niin sitä aikaa ei kannata viettää valittamalla ja marisemalla taukoamatta. Ei yksikään sitä jaksa kuunnella olipa itse tytär, äiti tai mummo.
eri
Yksin asuvana mietin, kenelle minä elämästäni puhuisin jos en aikuisille viiskymppisille lapsille jotka ovat yhteistä elämää sen 50 vuotta eläneet ja nähneet?
Kenelle voisin mainita , ei vaan lonkkaleikkaukseen aikaa tule vaikka ison hammashoidon sen ehdoksi kävin jo lävitse.
Tai että sokerit ei nyt millään tasaannu, otetaan lisää kokeita.
( Nuo vaivat eivät ole minun elämästäni vaan lainasin noita tutuilta.)No ei, en kyllä puhu, eilen puhuin tyttären ja pojan kanssa. Tyttärellä kerrottavaa ammattiinsa liittyvän erikoisalan opiskelusta yliopistossa ja harrastuksestaan jonka lasten kasvettua löyti. Pojan kanssa sitä ja tätä, lasten koulusta (abiturientti) ja toisen musiikkiharrastuksesta.
Minusta ei puhuttu mitään, mitäpä tässä olisikaan puhumista, arkea tasaista tahtia.Yksi lapsista on tuota tyyliä, kerran vuodessa ohi ajaessa vessassa poiketaan, alle puoli tuntia. Ehkä siinä tulee sanottua mites nyt aina niin kiire, tulisitte ajan kanssa joskus.
Hänelle koskaan puhelimessa ees puhu mistään omista asioistani. Vanhin lapsista, tyttäreni, on se jota joskus rasitan kertomalla terveydestäni. Mutta hänkin asuu kaukana, osaamme lopettaa puhelut kun asiat on puhuttu.
Joskus miettinyt tunteeko tämä vieraantuneempi lapsi kateutta sitten siitä kun tietää yhden olevan esim lähimmäksi omaiseksi merkitty terveydenhoitoon?
Alapeukuttajat, mikä meni väärin?
Tai kaikkihan on väärin äideiltä ja anopeilta, niin tai niin. Liikaa tai liian vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä äiti valitti myös koko ajan kunnes sanoin että jos sun elämä tuntuu noin surkealta täytyy varata sulle aika terapiaan jollekin psykiatrille, sulla on kuitenkin paljon hyvääkin elämässä, jotain ongelmaa on jos itselläsi on noin vaikea olla. Sen jälkeen valitukset väheni huomattavasti. Joillakin on vain tapa valittaa ja tarvitaan tarpeeksi rankka herätys jotta huomaavat.
Tein tämän saman anopille ja hyvin nätisti asettelin sanani. Hän katkaisi välit kokonaan. :D
Fiksu anoppi. Kyllä ihmisellö in itsemääräämisoikeus asioisssan vaikka olisin miniä joka ei siedä.anoppiaan.
Minun kotini on vielä minun, olen täällä yksin tai kaksin, luen tai laulan, itken tai nauran siihen minulla on ihan täysvoikröeus ettö miniä tulee ehottelemaan mees mummo hoitoon saadaan asunto myyntiin.Et vaikuta kovin positiiviselta, mistäs olet tänää valittanut ja nalkuttanut lapsille ja miehelle?
Tässä on välimerkkeineen joko nerokas parodia tai sellaisen mummon arkkityyppi, jota tässä ketjussa nimenomaisesti tarkoitetaan! MOT ja aamen :D
Eikö oikeustoimikelpoisilla äideillä ja anopeilla sitten mielestäsi ole oikeus hallita omaa kotiaan, itkeä tai nauraa siellä?
Missä kohtaa äidit , yksin asuvat ja pärjäävät, joutuvat toisten määrättäviksi siinä määrin kuin tyttäret ja miniät täällä vaativat: mummon tärkein tehtävä on minun miellyttämiseni.Muistakaa tänään nalkuttaa miehelle ja lapsille, vapaapäivä ihan sitä varten.
On toki. Mutta jos haluaa, että ne lapset, miniät, vävyt ja lapsenlapset ovat yhteydessä, niin sitä aikaa ei kannata viettää valittamalla ja marisemalla taukoamatta. Ei yksikään sitä jaksa kuunnella olipa itse tytär, äiti tai mummo.
eri
Yksin asuvana mietin, kenelle minä elämästäni puhuisin jos en aikuisille viiskymppisille lapsille jotka ovat yhteistä elämää sen 50 vuotta eläneet ja nähneet?
Kenelle voisin mainita , ei vaan lonkkaleikkaukseen aikaa tule vaikka ison hammashoidon sen ehdoksi kävin jo lävitse.
Tai että sokerit ei nyt millään tasaannu, otetaan lisää kokeita.
( Nuo vaivat eivät ole minun elämästäni vaan lainasin noita tutuilta.)No ei, en kyllä puhu, eilen puhuin tyttären ja pojan kanssa. Tyttärellä kerrottavaa ammattiinsa liittyvän erikoisalan opiskelusta yliopistossa ja harrastuksestaan jonka lasten kasvettua löyti. Pojan kanssa sitä ja tätä, lasten koulusta (abiturientti) ja toisen musiikkiharrastuksesta.
Minusta ei puhuttu mitään, mitäpä tässä olisikaan puhumista, arkea tasaista tahtia.Yksi lapsista on tuota tyyliä, kerran vuodessa ohi ajaessa vessassa poiketaan, alle puoli tuntia. Ehkä siinä tulee sanottua mites nyt aina niin kiire, tulisitte ajan kanssa joskus.
Hänelle koskaan puhelimessa ees puhu mistään omista asioistani. Vanhin lapsista, tyttäreni, on se jota joskus rasitan kertomalla terveydestäni. Mutta hänkin asuu kaukana, osaamme lopettaa puhelut kun asiat on puhuttu.
Joskus miettinyt tunteeko tämä vieraantuneempi lapsi kateutta sitten siitä kun tietää yhden olevan esim lähimmäksi omaiseksi merkitty terveydenhoitoon?Alapeukuttajat, mikä meni väärin?
Tai kaikkihan on väärin äideiltä ja anopeilta, niin tai niin. Liikaa tai liian vähän.
Väärin meni se, että tekstistäsi paistaa läpi katkeruus. Kuinka olet yksin..sinun asioistasi ei puhuta...ohi ajava lapsi...
Et vaikuta kovin myönteiseltä tai lämpimältä ihmiseltä.
Edellisellä sivulla oli hyvä kirjoitus, kuinka elämään toki mahtuu surujakin ja vaivoja. Ja näistäkin voidaan ja jaksaa jutella, puolin ja toisin, kun kyseessä on yleensä iloinen, tyytyväinen ja lämmin ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä äiti valitti myös koko ajan kunnes sanoin että jos sun elämä tuntuu noin surkealta täytyy varata sulle aika terapiaan jollekin psykiatrille, sulla on kuitenkin paljon hyvääkin elämässä, jotain ongelmaa on jos itselläsi on noin vaikea olla. Sen jälkeen valitukset väheni huomattavasti. Joillakin on vain tapa valittaa ja tarvitaan tarpeeksi rankka herätys jotta huomaavat.
Tein tämän saman anopille ja hyvin nätisti asettelin sanani. Hän katkaisi välit kokonaan. :D
Fiksu anoppi. Kyllä ihmisellö in itsemääräämisoikeus asioisssan vaikka olisin miniä joka ei siedä.anoppiaan.
Minun kotini on vielä minun, olen täällä yksin tai kaksin, luen tai laulan, itken tai nauran siihen minulla on ihan täysvoikröeus ettö miniä tulee ehottelemaan mees mummo hoitoon saadaan asunto myyntiin.Et vaikuta kovin positiiviselta, mistäs olet tänää valittanut ja nalkuttanut lapsille ja miehelle?
Tässä on välimerkkeineen joko nerokas parodia tai sellaisen mummon arkkityyppi, jota tässä ketjussa nimenomaisesti tarkoitetaan! MOT ja aamen :D
Eikö oikeustoimikelpoisilla äideillä ja anopeilla sitten mielestäsi ole oikeus hallita omaa kotiaan, itkeä tai nauraa siellä?
Missä kohtaa äidit , yksin asuvat ja pärjäävät, joutuvat toisten määrättäviksi siinä määrin kuin tyttäret ja miniät täällä vaativat: mummon tärkein tehtävä on minun miellyttämiseni.Muistakaa tänään nalkuttaa miehelle ja lapsille, vapaapäivä ihan sitä varten.
On toki. Mutta jos haluaa, että ne lapset, miniät, vävyt ja lapsenlapset ovat yhteydessä, niin sitä aikaa ei kannata viettää valittamalla ja marisemalla taukoamatta. Ei yksikään sitä jaksa kuunnella olipa itse tytär, äiti tai mummo.
eri
Yksin asuvana mietin, kenelle minä elämästäni puhuisin jos en aikuisille viiskymppisille lapsille jotka ovat yhteistä elämää sen 50 vuotta eläneet ja nähneet?
Kenelle voisin mainita , ei vaan lonkkaleikkaukseen aikaa tule vaikka ison hammashoidon sen ehdoksi kävin jo lävitse.
Tai että sokerit ei nyt millään tasaannu, otetaan lisää kokeita.
( Nuo vaivat eivät ole minun elämästäni vaan lainasin noita tutuilta.)No ei, en kyllä puhu, eilen puhuin tyttären ja pojan kanssa. Tyttärellä kerrottavaa ammattiinsa liittyvän erikoisalan opiskelusta yliopistossa ja harrastuksestaan jonka lasten kasvettua löyti. Pojan kanssa sitä ja tätä, lasten koulusta (abiturientti) ja toisen musiikkiharrastuksesta.
Minusta ei puhuttu mitään, mitäpä tässä olisikaan puhumista, arkea tasaista tahtia.Yksi lapsista on tuota tyyliä, kerran vuodessa ohi ajaessa vessassa poiketaan, alle puoli tuntia. Ehkä siinä tulee sanottua mites nyt aina niin kiire, tulisitte ajan kanssa joskus.
Hänelle koskaan puhelimessa ees puhu mistään omista asioistani. Vanhin lapsista, tyttäreni, on se jota joskus rasitan kertomalla terveydestäni. Mutta hänkin asuu kaukana, osaamme lopettaa puhelut kun asiat on puhuttu.
Joskus miettinyt tunteeko tämä vieraantuneempi lapsi kateutta sitten siitä kun tietää yhden olevan esim lähimmäksi omaiseksi merkitty terveydenhoitoon?Alapeukuttajat, mikä meni väärin?
Tai kaikkihan on väärin äideiltä ja anopeilta, niin tai niin. Liikaa tai liian vähän.Väärin meni se, että tekstistäsi paistaa läpi katkeruus. Kuinka olet yksin..sinun asioistasi ei puhuta...ohi ajava lapsi...
Et vaikuta kovin myönteiseltä tai lämpimältä ihmiseltä.Edellisellä sivulla oli hyvä kirjoitus, kuinka elämään toki mahtuu surujakin ja vaivoja. Ja näistäkin voidaan ja jaksaa jutella, puolin ja toisin, kun kyseessä on yleensä iloinen, tyytyväinen ja lämmin ihminen.
Siis mikään ei ole hyvin, kun äiti ei valita vaan kiinnostnut lasten asioista, hän onkin kova ja tunteeton on ihminen?
Päätä nyt saako yksin asuva vanhempi puhua asioistaan ja sairauksistaan vai ei? Suurimman osan mielestä ei.
Mikään ei ole hyvä.
Hyvä niin että lapsilla on siivet kantaneet omaan elämäänsä pois ja työelämässään hyvätuloisia.. Niin monet jää siihen äidin naapuritaloon. Joka päiväisiin tapaamisiin. Kun äiti vanhenee unohtavat tyystin äidin aikoinaan tarjoaman lastenhoitoavun.
Vierailija kirjoitti:
Terveisiä täältä vanhan isäni luolta! Tulin isän luo lauantaipäivää viettämään. Meillä on hauskaa. Kohta kokkaillaan herkullista ruokaa ja sen jälkeen vedän lenkin juoksumatolla.
Surullista, että joillain on noin huonot suhteet omiin vanhempiinsa.
Ihana!
Kaikkea hyvää sinulle ja isällesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä äiti valitti myös koko ajan kunnes sanoin että jos sun elämä tuntuu noin surkealta täytyy varata sulle aika terapiaan jollekin psykiatrille, sulla on kuitenkin paljon hyvääkin elämässä, jotain ongelmaa on jos itselläsi on noin vaikea olla. Sen jälkeen valitukset väheni huomattavasti. Joillakin on vain tapa valittaa ja tarvitaan tarpeeksi rankka herätys jotta huomaavat.
Tein tämän saman anopille ja hyvin nätisti asettelin sanani. Hän katkaisi välit kokonaan. :D
Fiksu anoppi. Kyllä ihmisellö in itsemääräämisoikeus asioisssan vaikka olisin miniä joka ei siedä.anoppiaan.
Minun kotini on vielä minun, olen täällä yksin tai kaksin, luen tai laulan, itken tai nauran siihen minulla on ihan täysvoikröeus ettö miniä tulee ehottelemaan mees mummo hoitoon saadaan asunto myyntiin.Et vaikuta kovin positiiviselta, mistäs olet tänää valittanut ja nalkuttanut lapsille ja miehelle?
Tässä on välimerkkeineen joko nerokas parodia tai sellaisen mummon arkkityyppi, jota tässä ketjussa nimenomaisesti tarkoitetaan! MOT ja aamen :D
Eikö oikeustoimikelpoisilla äideillä ja anopeilla sitten mielestäsi ole oikeus hallita omaa kotiaan, itkeä tai nauraa siellä?
Missä kohtaa äidit , yksin asuvat ja pärjäävät, joutuvat toisten määrättäviksi siinä määrin kuin tyttäret ja miniät täällä vaativat: mummon tärkein tehtävä on minun miellyttämiseni.Muistakaa tänään nalkuttaa miehelle ja lapsille, vapaapäivä ihan sitä varten.
On toki. Mutta jos haluaa, että ne lapset, miniät, vävyt ja lapsenlapset ovat yhteydessä, niin sitä aikaa ei kannata viettää valittamalla ja marisemalla taukoamatta. Ei yksikään sitä jaksa kuunnella olipa itse tytär, äiti tai mummo.
eri
Yksin asuvana mietin, kenelle minä elämästäni puhuisin jos en aikuisille viiskymppisille lapsille jotka ovat yhteistä elämää sen 50 vuotta eläneet ja nähneet?
Kenelle voisin mainita , ei vaan lonkkaleikkaukseen aikaa tule vaikka ison hammashoidon sen ehdoksi kävin jo lävitse.
Tai että sokerit ei nyt millään tasaannu, otetaan lisää kokeita.
( Nuo vaivat eivät ole minun elämästäni vaan lainasin noita tutuilta.)No ei, en kyllä puhu, eilen puhuin tyttären ja pojan kanssa. Tyttärellä kerrottavaa ammattiinsa liittyvän erikoisalan opiskelusta yliopistossa ja harrastuksestaan jonka lasten kasvettua löyti. Pojan kanssa sitä ja tätä, lasten koulusta (abiturientti) ja toisen musiikkiharrastuksesta.
Minusta ei puhuttu mitään, mitäpä tässä olisikaan puhumista, arkea tasaista tahtia.Yksi lapsista on tuota tyyliä, kerran vuodessa ohi ajaessa vessassa poiketaan, alle puoli tuntia. Ehkä siinä tulee sanottua mites nyt aina niin kiire, tulisitte ajan kanssa joskus.
Hänelle koskaan puhelimessa ees puhu mistään omista asioistani. Vanhin lapsista, tyttäreni, on se jota joskus rasitan kertomalla terveydestäni. Mutta hänkin asuu kaukana, osaamme lopettaa puhelut kun asiat on puhuttu.
Joskus miettinyt tunteeko tämä vieraantuneempi lapsi kateutta sitten siitä kun tietää yhden olevan esim lähimmäksi omaiseksi merkitty terveydenhoitoon?Alapeukuttajat, mikä meni väärin?
Tai kaikkihan on väärin äideiltä ja anopeilta, niin tai niin. Liikaa tai liian vähän.Väärin meni se, että tekstistäsi paistaa läpi katkeruus. Kuinka olet yksin..sinun asioistasi ei puhuta...ohi ajava lapsi...
Et vaikuta kovin myönteiseltä tai lämpimältä ihmiseltä.Edellisellä sivulla oli hyvä kirjoitus, kuinka elämään toki mahtuu surujakin ja vaivoja. Ja näistäkin voidaan ja jaksaa jutella, puolin ja toisin, kun kyseessä on yleensä iloinen, tyytyväinen ja lämmin ihminen.
Siis mikään ei ole hyvin, kun äiti ei valita vaan kiinnostnut lasten asioista, hän onkin kova ja tunteeton on ihminen?
Päätä nyt saako yksin asuva vanhempi puhua asioistaan ja sairauksistaan vai ei? Suurimman osan mielestä ei.
Mikään ei ole hyvä.Hyvä niin että lapsilla on siivet kantaneet omaan elämäänsä pois ja työelämässään hyvätuloisia.. Niin monet jää siihen äidin naapuritaloon. Joka päiväisiin tapaamisiin. Kun äiti vanhenee unohtavat tyystin äidin aikoinaan tarjoaman lastenhoitoavun.
Kun äitini alkaa yksityiskohtaisesti seniiliyttään jaaritella hammaskivensä poistosta eikä kuitenkaan ole minun - lapsensa - elämäni aikana kertaakaan ollut kiinnostunut omista hammaslääkärireissuistani niin mikähän menee tuossa pieleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä äiti valitti myös koko ajan kunnes sanoin että jos sun elämä tuntuu noin surkealta täytyy varata sulle aika terapiaan jollekin psykiatrille, sulla on kuitenkin paljon hyvääkin elämässä, jotain ongelmaa on jos itselläsi on noin vaikea olla. Sen jälkeen valitukset väheni huomattavasti. Joillakin on vain tapa valittaa ja tarvitaan tarpeeksi rankka herätys jotta huomaavat.
Tein tämän saman anopille ja hyvin nätisti asettelin sanani. Hän katkaisi välit kokonaan. :D
Fiksu anoppi. Kyllä ihmisellö in itsemääräämisoikeus asioisssan vaikka olisin miniä joka ei siedä.anoppiaan.
Minun kotini on vielä minun, olen täällä yksin tai kaksin, luen tai laulan, itken tai nauran siihen minulla on ihan täysvoikröeus ettö miniä tulee ehottelemaan mees mummo hoitoon saadaan asunto myyntiin.Et vaikuta kovin positiiviselta, mistäs olet tänää valittanut ja nalkuttanut lapsille ja miehelle?
Tässä on välimerkkeineen joko nerokas parodia tai sellaisen mummon arkkityyppi, jota tässä ketjussa nimenomaisesti tarkoitetaan! MOT ja aamen :D
Eikö oikeustoimikelpoisilla äideillä ja anopeilla sitten mielestäsi ole oikeus hallita omaa kotiaan, itkeä tai nauraa siellä?
Missä kohtaa äidit , yksin asuvat ja pärjäävät, joutuvat toisten määrättäviksi siinä määrin kuin tyttäret ja miniät täällä vaativat: mummon tärkein tehtävä on minun miellyttämiseni.Muistakaa tänään nalkuttaa miehelle ja lapsille, vapaapäivä ihan sitä varten.
On toki. Mutta jos haluaa, että ne lapset, miniät, vävyt ja lapsenlapset ovat yhteydessä, niin sitä aikaa ei kannata viettää valittamalla ja marisemalla taukoamatta. Ei yksikään sitä jaksa kuunnella olipa itse tytär, äiti tai mummo.
eri
Yksin asuvana mietin, kenelle minä elämästäni puhuisin jos en aikuisille viiskymppisille lapsille jotka ovat yhteistä elämää sen 50 vuotta eläneet ja nähneet?
Kenelle voisin mainita , ei vaan lonkkaleikkaukseen aikaa tule vaikka ison hammashoidon sen ehdoksi kävin jo lävitse.
Tai että sokerit ei nyt millään tasaannu, otetaan lisää kokeita.
( Nuo vaivat eivät ole minun elämästäni vaan lainasin noita tutuilta.)No ei, en kyllä puhu, eilen puhuin tyttären ja pojan kanssa. Tyttärellä kerrottavaa ammattiinsa liittyvän erikoisalan opiskelusta yliopistossa ja harrastuksestaan jonka lasten kasvettua löyti. Pojan kanssa sitä ja tätä, lasten koulusta (abiturientti) ja toisen musiikkiharrastuksesta.
Minusta ei puhuttu mitään, mitäpä tässä olisikaan puhumista, arkea tasaista tahtia.Yksi lapsista on tuota tyyliä, kerran vuodessa ohi ajaessa vessassa poiketaan, alle puoli tuntia. Ehkä siinä tulee sanottua mites nyt aina niin kiire, tulisitte ajan kanssa joskus.
Hänelle koskaan puhelimessa ees puhu mistään omista asioistani. Vanhin lapsista, tyttäreni, on se jota joskus rasitan kertomalla terveydestäni. Mutta hänkin asuu kaukana, osaamme lopettaa puhelut kun asiat on puhuttu.
Joskus miettinyt tunteeko tämä vieraantuneempi lapsi kateutta sitten siitä kun tietää yhden olevan esim lähimmäksi omaiseksi merkitty terveydenhoitoon?Alapeukuttajat, mikä meni väärin?
Tai kaikkihan on väärin äideiltä ja anopeilta, niin tai niin. Liikaa tai liian vähän.Väärin meni se, että tekstistäsi paistaa läpi katkeruus. Kuinka olet yksin..sinun asioistasi ei puhuta...ohi ajava lapsi...
Et vaikuta kovin myönteiseltä tai lämpimältä ihmiseltä.Edellisellä sivulla oli hyvä kirjoitus, kuinka elämään toki mahtuu surujakin ja vaivoja. Ja näistäkin voidaan ja jaksaa jutella, puolin ja toisin, kun kyseessä on yleensä iloinen, tyytyväinen ja lämmin ihminen.
Siis mikään ei ole hyvin, kun äiti ei valita vaan kiinnostnut lasten asioista, hän onkin kova ja tunteeton on ihminen?
Päätä nyt saako yksin asuva vanhempi puhua asioistaan ja sairauksistaan vai ei? Suurimman osan mielestä ei.
Mikään ei ole hyvä.Hyvä niin että lapsilla on siivet kantaneet omaan elämäänsä pois ja työelämässään hyvätuloisia.. Niin monet jää siihen äidin naapuritaloon. Joka päiväisiin tapaamisiin. Kun äiti vanhenee unohtavat tyystin äidin aikoinaan tarjoaman lastenhoitoavun.
Ymmärsitkö yhtään mitä luit? Voidaan jutella suruista ja vaivoista, kunhan niistä jutellaan tasavertaisesti, puolin jos toisinkin.
Eikä KOKO AIKAA olla negatiivisia ja valiteta, eikä syyllistetä sitä lasta. Ollaan aikuinen aikuiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä äiti valitti myös koko ajan kunnes sanoin että jos sun elämä tuntuu noin surkealta täytyy varata sulle aika terapiaan jollekin psykiatrille, sulla on kuitenkin paljon hyvääkin elämässä, jotain ongelmaa on jos itselläsi on noin vaikea olla. Sen jälkeen valitukset väheni huomattavasti. Joillakin on vain tapa valittaa ja tarvitaan tarpeeksi rankka herätys jotta huomaavat.
Tein tämän saman anopille ja hyvin nätisti asettelin sanani. Hän katkaisi välit kokonaan. :D
Fiksu anoppi. Kyllä ihmisellö in itsemääräämisoikeus asioisssan vaikka olisin miniä joka ei siedä.anoppiaan.
Minun kotini on vielä minun, olen täällä yksin tai kaksin, luen tai laulan, itken tai nauran siihen minulla on ihan täysvoikröeus ettö miniä tulee ehottelemaan mees mummo hoitoon saadaan asunto myyntiin.Et vaikuta kovin positiiviselta, mistäs olet tänää valittanut ja nalkuttanut lapsille ja miehelle?
Tässä on välimerkkeineen joko nerokas parodia tai sellaisen mummon arkkityyppi, jota tässä ketjussa nimenomaisesti tarkoitetaan! MOT ja aamen :D
Eikö oikeustoimikelpoisilla äideillä ja anopeilla sitten mielestäsi ole oikeus hallita omaa kotiaan, itkeä tai nauraa siellä?
Missä kohtaa äidit , yksin asuvat ja pärjäävät, joutuvat toisten määrättäviksi siinä määrin kuin tyttäret ja miniät täällä vaativat: mummon tärkein tehtävä on minun miellyttämiseni.Muistakaa tänään nalkuttaa miehelle ja lapsille, vapaapäivä ihan sitä varten.
On toki. Mutta jos haluaa, että ne lapset, miniät, vävyt ja lapsenlapset ovat yhteydessä, niin sitä aikaa ei kannata viettää valittamalla ja marisemalla taukoamatta. Ei yksikään sitä jaksa kuunnella olipa itse tytär, äiti tai mummo.
eri
Yksin asuvana mietin, kenelle minä elämästäni puhuisin jos en aikuisille viiskymppisille lapsille jotka ovat yhteistä elämää sen 50 vuotta eläneet ja nähneet?
Kenelle voisin mainita , ei vaan lonkkaleikkaukseen aikaa tule vaikka ison hammashoidon sen ehdoksi kävin jo lävitse.
Tai että sokerit ei nyt millään tasaannu, otetaan lisää kokeita.
( Nuo vaivat eivät ole minun elämästäni vaan lainasin noita tutuilta.)No ei, en kyllä puhu, eilen puhuin tyttären ja pojan kanssa. Tyttärellä kerrottavaa ammattiinsa liittyvän erikoisalan opiskelusta yliopistossa ja harrastuksestaan jonka lasten kasvettua löyti. Pojan kanssa sitä ja tätä, lasten koulusta (abiturientti) ja toisen musiikkiharrastuksesta.
Minusta ei puhuttu mitään, mitäpä tässä olisikaan puhumista, arkea tasaista tahtia.Yksi lapsista on tuota tyyliä, kerran vuodessa ohi ajaessa vessassa poiketaan, alle puoli tuntia. Ehkä siinä tulee sanottua mites nyt aina niin kiire, tulisitte ajan kanssa joskus.
Hänelle koskaan puhelimessa ees puhu mistään omista asioistani. Vanhin lapsista, tyttäreni, on se jota joskus rasitan kertomalla terveydestäni. Mutta hänkin asuu kaukana, osaamme lopettaa puhelut kun asiat on puhuttu.
Joskus miettinyt tunteeko tämä vieraantuneempi lapsi kateutta sitten siitä kun tietää yhden olevan esim lähimmäksi omaiseksi merkitty terveydenhoitoon?Alapeukuttajat, mikä meni väärin?
Tai kaikkihan on väärin äideiltä ja anopeilta, niin tai niin. Liikaa tai liian vähän.Väärin meni se, että tekstistäsi paistaa läpi katkeruus. Kuinka olet yksin..sinun asioistasi ei puhuta...ohi ajava lapsi...
Et vaikuta kovin myönteiseltä tai lämpimältä ihmiseltä.Edellisellä sivulla oli hyvä kirjoitus, kuinka elämään toki mahtuu surujakin ja vaivoja. Ja näistäkin voidaan ja jaksaa jutella, puolin ja toisin, kun kyseessä on yleensä iloinen, tyytyväinen ja lämmin ihminen.
Siis mikään ei ole hyvin, kun äiti ei valita vaan kiinnostnut lasten asioista, hän onkin kova ja tunteeton on ihminen?
Päätä nyt saako yksin asuva vanhempi puhua asioistaan ja sairauksistaan vai ei? Suurimman osan mielestä ei.
Mikään ei ole hyvä.Hyvä niin että lapsilla on siivet kantaneet omaan elämäänsä pois ja työelämässään hyvätuloisia.. Niin monet jää siihen äidin naapuritaloon. Joka päiväisiin tapaamisiin. Kun äiti vanhenee unohtavat tyystin äidin aikoinaan tarjoaman lastenhoitoavun.
Ymmärsitkö yhtään mitä luit? Voidaan jutella suruista ja vaivoista, kunhan niistä jutellaan tasavertaisesti, puolin jos toisinkin.
Eikä KOKO AIKAA olla negatiivisia ja valiteta, eikä syyllistetä sitä lasta. Ollaan aikuinen aikuiselle.
Entä jos lapsella ei ole suruja eikä vaivoja vain sillä 70+ vanhuksella, huoli miten pärjää, eli vain yksipuolisia huolia?
Asetat kovat vaatimukset vanhuksille. En tarkoita itseäni, vaan oikeasti sitä sairasta heikkokuntoista yksinasuvaa joista täällä tyttäret ja miniät julmistelevat.
Otetaas vaikka 92 tuttuni, yksin asuu, neiti-ihminen, ei perhettä. Ymmärrän ihan hyvin että hänen puheenaiheensa on sairauksissa, kunto on heikentynyt kun sydän ( tahdistin) aiheuttaa keuhkovaivoja ja nestettä kehoon. Niveleet särkee, tuntee olonsa turvattomaksi, nyt kyllä turvaranneke. Huoli että jaksaa mennä apteekkiin, terveyskeskukseen, että taksit tulee ajallaan, miten pärjätä ruokatilausten kanssa jne. Miten jaksaa laskut toimittaa pankkiin, kodin nurkilta hävisi postilaatikko jne. Tilannetta helpottaa että on hyvin terävä täti päästään.
Kammottavaa ajatella että 50+ omaisensa vaan valittaisi miten on hankala kun ei jaksa MINUN espanjan matkasta kysellä.
Nuorempi sukulainen kävisi, ei se ees jaksanut tajuta päivähoito-ongelmia eikä lapsen hampaan lähtöä. On se itsekäs valittava ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä tuosta että tuollaiseksi tulee ne jotka asettivat muut itsensä edelle. Se on päinvastoin, tuollaisia on ne jotka oli aina itse ensin!
Mulla on erittäin vaikeasti narsistinen vanhempi, itsekäs, röyhkeä, erittäin väkivaltainen ja aggressiivinen, ja hän sairastutti sen toisenkin vanhemman johinkin outoon katkeraan tulholma-syndroomaan eli hänestä tuli joissain asioissa narsistin kaltainen.
Molemmat elivät vain omia tarpeita toteuttaen, lapsia kaltoinkohdeltiin ja laiminlyötiin, aina ekana oli heidän halut, heidän tarpeet ja millään muulla ei ollut väliä. Lapsuus oli aivan hirveää, pelkoa, väkivaltaa, alistettuna oloa.Nyt vanhoina ne on just tollasia. Kaikki on väärin ja huonoa kun HEITÄ ei palvella ja HEIDÄN haluja ei täytetä ja HEIDÄN tahdon mukaan ei mene asiat.
Mä en enää jaksa noita, tuhosivat lapsuuteni, nuoruuteni ja suuren osan aikuisuutta. Vasta viisikymppisenä tajusin ekaa kertaa puolustaa itseäni ja laittaa hanttin ja numerot estoon. Nyt sataa uhkailukirjeitä, marttyyrikirjeitä ja syyttelukortteja sitten. Tai laittavat sukulaisen soittamaan ja haukkumaan minut kiittämättömäksi.
En jaksa.
Noinhan se on. Meillä oli puolenkymmentä lasta ja koskaan arkipäivänä ei tehty illalla lämmintä ruokaa. Arki-iltoina ja viikonloppuna söimme leipää ja meidän tyttöjen leipomaa pullaa ja tosiaan viikonloppuna ei tehty ollenkaan lämmntä ruokaa ja äiti ei todellakaan leiponut pullaa.
Kun muutin yhteen mieheni kanssa pidin miehen tapaa ostaa ruokaa tuhlauksena kunnes tajusin että niin ihmisen on tarkoitus syödä eli monipuolisesti ja lämmin ruoka joka päivä.
Nyt äiti on vanha ja vaatii että häntä pitää palvella ja tuo palvella on sana mitä äiti käyttää ja pompottaa meitä lapsia ja vttuilee jos emme palvele hänen tahtonsa mukaan ja on meitä varsinkin minua kohtaan pahansuopa ja vahingoniloinen ja on aina ollut, haukkunut kaiken mitå olen tehnyt.
Kun ihmiset ihmettelee miksi naapurin mukavalla mummolla lapset ei käy ja yksin kulkee kaupassa niin on hyvä tajuta että se mummo voi olla todella inhottava lapsilleen, epätasapuolinen, tahallaan loukkaava, vähättelevä ja ilkeä. Sellainen on minunkin äitini ja minulla menee monta päivää toipua käytyäni äitini luona.
Itse olen tehnyt lasteni kanssa kaiken juuri toisin kuin äitini teki ja se on ollur hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveisiä täältä vanhan isäni luolta! Tulin isän luo lauantaipäivää viettämään. Meillä on hauskaa. Kohta kokkaillaan herkullista ruokaa ja sen jälkeen vedän lenkin juoksumatolla.
Surullista, että joillain on noin huonot suhteet omiin vanhempiinsa.
Ihana!
Kaikkea hyvää sinulle ja isällesi!
Täältä myös!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä äiti valitti myös koko ajan kunnes sanoin että jos sun elämä tuntuu noin surkealta täytyy varata sulle aika terapiaan jollekin psykiatrille, sulla on kuitenkin paljon hyvääkin elämässä, jotain ongelmaa on jos itselläsi on noin vaikea olla. Sen jälkeen valitukset väheni huomattavasti. Joillakin on vain tapa valittaa ja tarvitaan tarpeeksi rankka herätys jotta huomaavat.
Tein tämän saman anopille ja hyvin nätisti asettelin sanani. Hän katkaisi välit kokonaan. :D
Fiksu anoppi. Kyllä ihmisellö in itsemääräämisoikeus asioisssan vaikka olisin miniä joka ei siedä.anoppiaan.
Minun kotini on vielä minun, olen täällä yksin tai kaksin, luen tai laulan, itken tai nauran siihen minulla on ihan täysvoikröeus ettö miniä tulee ehottelemaan mees mummo hoitoon saadaan asunto myyntiin.Et vaikuta kovin positiiviselta, mistäs olet tänää valittanut ja nalkuttanut lapsille ja miehelle?
Tässä on välimerkkeineen joko nerokas parodia tai sellaisen mummon arkkityyppi, jota tässä ketjussa nimenomaisesti tarkoitetaan! MOT ja aamen :D
Eikö oikeustoimikelpoisilla äideillä ja anopeilla sitten mielestäsi ole oikeus hallita omaa kotiaan, itkeä tai nauraa siellä?
Missä kohtaa äidit , yksin asuvat ja pärjäävät, joutuvat toisten määrättäviksi siinä määrin kuin tyttäret ja miniät täällä vaativat: mummon tärkein tehtävä on minun miellyttämiseni.Muistakaa tänään nalkuttaa miehelle ja lapsille, vapaapäivä ihan sitä varten.
On toki. Mutta jos haluaa, että ne lapset, miniät, vävyt ja lapsenlapset ovat yhteydessä, niin sitä aikaa ei kannata viettää valittamalla ja marisemalla taukoamatta. Ei yksikään sitä jaksa kuunnella olipa itse tytär, äiti tai mummo.
eri
Yksin asuvana mietin, kenelle minä elämästäni puhuisin jos en aikuisille viiskymppisille lapsille jotka ovat yhteistä elämää sen 50 vuotta eläneet ja nähneet?
Kenelle voisin mainita , ei vaan lonkkaleikkaukseen aikaa tule vaikka ison hammashoidon sen ehdoksi kävin jo lävitse.
Tai että sokerit ei nyt millään tasaannu, otetaan lisää kokeita.
( Nuo vaivat eivät ole minun elämästäni vaan lainasin noita tutuilta.)No ei, en kyllä puhu, eilen puhuin tyttären ja pojan kanssa. Tyttärellä kerrottavaa ammattiinsa liittyvän erikoisalan opiskelusta yliopistossa ja harrastuksestaan jonka lasten kasvettua löyti. Pojan kanssa sitä ja tätä, lasten koulusta (abiturientti) ja toisen musiikkiharrastuksesta.
Minusta ei puhuttu mitään, mitäpä tässä olisikaan puhumista, arkea tasaista tahtia.Yksi lapsista on tuota tyyliä, kerran vuodessa ohi ajaessa vessassa poiketaan, alle puoli tuntia. Ehkä siinä tulee sanottua mites nyt aina niin kiire, tulisitte ajan kanssa joskus.
Hänelle koskaan puhelimessa ees puhu mistään omista asioistani. Vanhin lapsista, tyttäreni, on se jota joskus rasitan kertomalla terveydestäni. Mutta hänkin asuu kaukana, osaamme lopettaa puhelut kun asiat on puhuttu.
Joskus miettinyt tunteeko tämä vieraantuneempi lapsi kateutta sitten siitä kun tietää yhden olevan esim lähimmäksi omaiseksi merkitty terveydenhoitoon?Alapeukuttajat, mikä meni väärin?
Tai kaikkihan on väärin äideiltä ja anopeilta, niin tai niin. Liikaa tai liian vähän.Väärin meni se, että tekstistäsi paistaa läpi katkeruus. Kuinka olet yksin..sinun asioistasi ei puhuta...ohi ajava lapsi...
Et vaikuta kovin myönteiseltä tai lämpimältä ihmiseltä.Edellisellä sivulla oli hyvä kirjoitus, kuinka elämään toki mahtuu surujakin ja vaivoja. Ja näistäkin voidaan ja jaksaa jutella, puolin ja toisin, kun kyseessä on yleensä iloinen, tyytyväinen ja lämmin ihminen.
Siis mikään ei ole hyvin, kun äiti ei valita vaan kiinnostnut lasten asioista, hän onkin kova ja tunteeton on ihminen?
Päätä nyt saako yksin asuva vanhempi puhua asioistaan ja sairauksistaan vai ei? Suurimman osan mielestä ei.
Mikään ei ole hyvä.Hyvä niin että lapsilla on siivet kantaneet omaan elämäänsä pois ja työelämässään hyvätuloisia.. Niin monet jää siihen äidin naapuritaloon. Joka päiväisiin tapaamisiin. Kun äiti vanhenee unohtavat tyystin äidin aikoinaan tarjoaman lastenhoitoavun.
Kun äitini alkaa yksityiskohtaisesti seniiliyttään jaaritella hammaskivensä poistosta eikä kuitenkaan ole minun - lapsensa - elämäni aikana kertaakaan ollut kiinnostunut omista hammaslääkärireissuistani niin mikähän menee tuossa pieleen?
Tuota, taas palataan tähän miten paljon se aikuinen haluaa heittäytyä lapseksi? Kun suurin osa kirjoittajista hilluu että äifut utelevat liikaa ja sanovat mielipiteitään aikuisten lastensa asioista.
Kirjoitatte niin ristikkäisiä. Olet ehkä jo ikäluokkaa että kouluhammaslääkärit ovat hoitaneet hampaasi. Myönnän, minäkään en ole tehnyt numeroa lasten hammaslääkärikäynneistä lapsena saati nyt aikuisena. Joku on puhunut viisaudenhampaanpoistoista, olisiko pitänyt järjestää jotkut shampanjaillalliset?
Sanoit seniili ja silti vaadit fiksumpaa käytöstä kuin itseltäsi, joka haukut äitiäsi joka puolella.
Itse puhun ainakin jotain puhuakseni vaikka käyneeni hammaslääkärissä/ vuosittaisissa labrakokeissa tms.
Siis se on lapsiani loukkaavaa mainita noista?
Kun ehkä lapsena en muistanut tarpeeksi puhua heidän kouluhammaslääkärin vastaanotolla käymisestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihan eri asia mainita käyneensä labrassa kuin jaaritella siitä 15 min. Ja jos lapsi kertoo jotain hammaslääkärikäynnistään, asian voi jollain tavalla huomioida, tehdä vastakysymyksen tms. (ei tarvita illallisia)
Sitä sanotaan keskusteluksi, vuorovaikutukseksi.
Jos se oma elämä on pelkkää sairautta ja hankaluutta, mikään ei mene hyvin ja kaiket päivät menee niitä epäkohtia pohtiessa, niin eikö muita nähdessä voisi jutella jostain muuta, niin saisi väliin jotain kivempaa mietittävää? Se ei ihan oikeasti ole mukava kuunnella ties kenen tahansa sairauskertomuksia, ihmisten, joita ei ole ikinä nähnyt. Siis kun ensin on omat sairaudet kerrottu läpikotaisin.
Äitini suuttui veljelleen, kun hänelle soittaessa veli oli sanonut, että hänellä se vasta hankalaa on äitiini verrattuna. Ihan kuin kyseessä olisi kilpailu kumpi voi kurjemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidin tehtävä on miellyttää ja huolehtia lapsistaan ja heidän mielenterveydestään. Ei omalla terveydellään ja asioillaan rasittaa henkisesti lapsiaan.
Pahinta on jos jatkuvan negatiivisuuden, synkkyyden ja valituksen lisäksi tulee syyllistämistä ja manipulointia. Jopa loukkaamista. Harva sitä pitkään jaksaa vaikka velvollisuudentunteesta yrittäisi.
Se olisi ihmisen aika lähteä pois kun alkaa sairauksia olla ettei ole rasituksena kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Jos se oma elämä on pelkkää sairautta ja hankaluutta, mikään ei mene hyvin ja kaiket päivät menee niitä epäkohtia pohtiessa, niin eikö muita nähdessä voisi jutella jostain muuta, niin saisi väliin jotain kivempaa mietittävää? Se ei ihan oikeasti ole mukava kuunnella ties kenen tahansa sairauskertomuksia, ihmisten, joita ei ole ikinä nähnyt. Siis kun ensin on omat sairaudet kerrottu läpikotaisin.
Äitini suuttui veljelleen, kun hänelle soittaessa veli oli sanonut, että hänellä se vasta hankalaa on äitiini verrattuna. Ihan kuin kyseessä olisi kilpailu kumpi voi kurjemmin.
Tämä!
Vierailija kirjoitti:
En malta vielä olla kirjoittamatta aiheesta kansakouluun jäivät tyhmät, kaikilla olisi ollut mahdollisuus.
Ei ollut koska koulut fyysisesti eivät vetäneet edes kaikkia pisterajan ylittäneitä. Kun oppikouluun hakeutuminen yleistyi 60- luvun alussa.
Ja itsekehua, minulla ja yhdellä Timolla oli paremmat todistukset kuin maalaiskoulustamme oppikouluun lähteneillä. Itse muutin suurempaan kaupunkiin, valmistuin merkonomiksi iltakoulun suoritettuani. Tämä Timo valmistui pysyen kuitenkin kotikunnassamme rakennusmestariksi. Olisko jotain teknikko/ opisto/kautta.Tiet vain olivat monimutkaisempia kuin heillä, joilla oli mahdollisuus kotoa käsin.
Oppikoulu myös maksoi. Pyrin salaa oppariin ja 12 v löhtien tein kesä/lomatöitä hoitaakseni koulumaksut.
Onneksisain vapaaoppilaspaikan ja ostin vanhoja koulukirjoja ja ompelin itse vaatteeni.
Mutta en siltiruikuta 5-kymppisille lapsilleni.
Annoin heidön lukea tätä ketjua ja nauroivat ja ihmettelivät, että onpa outoa porukkaa.
Eivät tajunneet, että olemme poikkeavia yksilöitä😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai se lapsen pois lähtenyt hammas, se on perheelle tärkeä asia, mullakin on lasten maitohampaat tallella.
Miten kauan siitä pitää 7- vuotiaan kanssa jutella? Miksi ei se mummokon voisi sitten lapselle kertoa hammaslääkärin ottaneen hampaan pois itseltään? Tai jotain neuvolakauhua arkipäiväistäkseen kertoa että mummiakin pistettiin sormen päästä tai otettiin verikoe.Kyllä me mummit ollaan huonoja ihmisiä.
Mummi / pappa olisi voinut vastata siihen vaikkapa; jaaha tai mikä hammas lähti. Lapsi olisi ollut tyytyväinen, että häntä kuultiin. Mummin ajatukset olisivat 1-3s olleet muualla kuin itsessään. Mutta ei. Päästiin pappan kanssa kertomaan 10min tarina sen viikon lääkäri ym. käynneistä. Sitten oltiin kovin hämmästyneitä kun ne lapset lähtivät omiin leikkeihinsä.
Meilla lapsenlapset tulevat luokseni, kun hammas alkaa heilua ja pyytävät mummin hampaanpoistokonstia.
Sitten otan palan talouspaperia sormien väliin ja hampaasta kiinni ja pikku pyöräytys ja taas päästiin yhdestä vaivasta.
Hammas muovipussissa talteen ja kavereille sanotaan, että meidän mummi osaa ottaa hampaan hyvin irti.
Seuraavan heiluvan hampaan kanssa sama uusiksi.
Omista hampaistani en muuta ole sanonut kuin sen, että mummi pesee hyvin hampaansa ja ei ole montaa reikää vieläkään ollut hampaissa.
T. Mummi 73 v
Yksin asuvana mietin, kenelle minä elämästäni puhuisin jos en aikuisille viiskymppisille lapsille jotka ovat yhteistä elämää sen 50 vuotta eläneet ja nähneet?
Kenelle voisin mainita , ei vaan lonkkaleikkaukseen aikaa tule vaikka ison hammashoidon sen ehdoksi kävin jo lävitse.
Tai että sokerit ei nyt millään tasaannu, otetaan lisää kokeita.
( Nuo vaivat eivät ole minun elämästäni vaan lainasin noita tutuilta.)
No ei, en kyllä puhu, eilen puhuin tyttären ja pojan kanssa. Tyttärellä kerrottavaa ammattiinsa liittyvän erikoisalan opiskelusta yliopistossa ja harrastuksestaan jonka lasten kasvettua löyti. Pojan kanssa sitä ja tätä, lasten koulusta (abiturientti) ja toisen musiikkiharrastuksesta.
Minusta ei puhuttu mitään, mitäpä tässä olisikaan puhumista, arkea tasaista tahtia.
Yksi lapsista on tuota tyyliä, kerran vuodessa ohi ajaessa vessassa poiketaan, alle puoli tuntia. Ehkä siinä tulee sanottua mites nyt aina niin kiire, tulisitte ajan kanssa joskus.
Hänelle koskaan puhelimessa ees puhu mistään omista asioistani. Vanhin lapsista, tyttäreni, on se jota joskus rasitan kertomalla terveydestäni. Mutta hänkin asuu kaukana, osaamme lopettaa puhelut kun asiat on puhuttu.
Joskus miettinyt tunteeko tämä vieraantuneempi lapsi kateutta sitten siitä kun tietää yhden olevan esim lähimmäksi omaiseksi merkitty terveydenhoitoon?