Lue keskustelun säännöt.
Tänään kuunneltuani 70 plus äitini valitusta ja aivoituksia en yhtään ihmettele vanhusten yksinäisyyttä
N 48
15.01.2023 |
Mikään asia ei ole hyvin.
"Radiosta tulee vain rokkia. Televisiokanavat pitäisi yhdenmukaistaa. Kolmelta kanavalta ei saisi tulla samaan aikaan suomenkielistä ohjelmaa kun yhtäkään niistä ei pysty seuraamaan! Missä on Putous-ohjelma? Sinä olet lihonut yli viisi kiloa! Söisit nyt edes hernesoppaa! Missä on joulunamit? Sellon etsivät ovat törkeitä! Miksi Putin ei mene itse sinne pommittamaansa taloon? Miltä asemalta tulee Kansanradion uusinta? Ulkomaalainen lääkäri määräsi Opamoksia ja nyt se lukee netissä ja en voi mennä toiselle lääkärille kun en tiedä mitä se ajattelee!"
Tätä jaksoin parituntisen ja keskustelun kääntyessä henkilökohtaisuuksiin nousin ylös ja lähdin menemään. Sinne se jäi tippa linssissä vilkuttamaan ja toivottamaan, että soitellaan. Meinaa ottaa nuo vierailut lujille...
Kommentit (711)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Tyypillistä mustavalkoista av-ajattelua ja vieläpä nenäkkäästi ilmaistuna. Juu ei ole ei täysin omia valintoja aina kaikilla, mutta kyllä suurimpaan osaan elämän eri osa-alueista normijärkinen ihminen pystyy itse vaikuttamaan. Suomessa hyvin paljon enemmän kuin monessa muussa maassa.
Sinä nyt vain valitat. Kerro ratkaisusi ongelmaan. Oletko oikeasti sitä mieltä että elämä nyt vaan on tuominnut jonkun asumaan maalla hankalaa elämää kaukana palveluista ja aktiviteeteistä?
Hyvin moni nyt 80-vuotias ei ole saanut valita esimerkiksi, opiskeliko vai menikö tehtaaseen töihin vai jäikö vanhempien maatilalle. Toisilla oli ihan eri mahdollisuudet kuin toisilla. Ja jos nainen tuli nuorena raskaaksi, niin sitä vähemmän oli valinnanvaraa.
En nyt oikein ymmärrä, mikä hinku sinulla on saada kaikki vanhukset muuttamaan kaupunkiin. Onko kaupungeissa kovastikin ylitarjontaa vanhuksille sopivista asunnoista kohtuuhintaan? Miksi haluat lisätä asumistuen käyttöä, kun sitä pitäisi pienentää?
Ei minulla ole mitään henkilökohtaista hinkua saada kaikkia vanhuksia kaupunkiin. Mutta jos ihminen ei kykene asumaan jossin kaukana kaikesta, niin mitä vaihtoehtoja on? Siitä tämä keskustelu lähti.
On totta että 40-luvulla syntyneiden (eteenkin naisten) vaihtoehdot ovat olleet todella rajalliset aikoinaan. Mutta kyllä tässä viimeisen 40 vuoden aikana on tullut huomattavasti lisää vaihtoehtoja ja valinnanvaraa. Aikamoista uhriutumista jos on läpi elämänsä seissyt tumput suorassa eikä ole kehittänyt itseään mitenkään, pysynyt ajassa kiinni. Ei se kyllä ole kenenkään muun vastuulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla toisin päin. Parikymppinen tyttäreni vaittaa puhelimessa lähes joka päivä. Ikinä ei mikään ole hyvin, ja kaikista asioita löytyy huono puoli. Hän soittee lähes joka päivä, ja haluaisin sanoa että että en jaksa puhua kuin kerra nviikkoon, mutta en uskalla, koska hänellä ei mene kovin hyvin, ja hän kaipaa "juttukaveria". Vaikka eihän tuo minun päälle kaataminen mitään juttelua edes ole.
Mitään ei voi tehdä koska voi käydä huonosti, eikä "jaksa" ja sitten ei ole mitään tekemistä ja on niin tylsää.
Aika erikoinen asenne, että itse kasvattamansa nuoren aikuisen murheita ei jaksaisi kuunnella. Jokin on mennyt sinulla kasvattajana pieleen, jos tilanne on tuollainen kuten kuvaat. Täällä yritetään sysiä aikuisen lapsen vastuuta iäkkäästä vanhemmastaan pois, mikä on väärin (joskin joissain tilanteissa ymmärrettävää), mutta sitä että oma äiti pitää tyttärensä puheluita "päälle kaatamisena" kertoo jostain aivan kamalasta. Ei ihme, jos tyttäresi voi huonosti, jos sinun äidin asenne häneen, hänen elämäänsä ja ongelmiinsa on tuollainen. Kasvatusvastuu on sinulla, ja toivon, että yrität korjata tilanteen. Aloita ensin omasta asenteestasi. Sen jälkeen tarjoudu maksamaan tyttäresi terapia, kun hän on siihen valmis. Hän nimittäin tarvitsee ammattiapua tuollaisen äitisuhteen kanssa.
Ai nytkö ei aikuinen olekaan vastuussa omista valinnoistaan ja elämästään, kun on kyse parikymppisestä? Nyt onkin vika äidin kasvatuksessa?
Parikymppinen on ollut vuotta aiemmin vielä teini. Aivot kehittyvät ihmisellä noin 25-vuotiaaksi. Lisäksi 18-21-vuotiaalla tapahtuu yksi merkittävimmistä kehitystehtävistä eli lapsuudenkodista pois muutto, opintojen ja itsenäisen elämän aloittaminen, mahdollisesti kokonaan uudessa kaupungissa ilman vanhoja ystäviä.
Aika kamalalta kuulostaa, että tuossa iässä ja edes osan noista muutoskohdista täyttyessä oma äiti kokee lapsensa rasitteena. Joo, tottakai äiti toivoisi lapsensa olevan iloinen, reipas, aikaansaava, menestyjä jne. Mutta jos näin ei ole, vanhempi kyllä miettii, miksi niin ei ole. Siis vastuullinen vanhempi.
Kyllä tuo tapa ja tyylilaji, jolla äiti tuon vuodatuksen kirjoitti, soitti todella monia hälytyskelloja päässä.
Ihan kamala on ollut kuulla tai lukea juttuja, joissa vanhempi haluaa lapsestaan eroon ja pitää tätä rasitteena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini ei kyllä 66v:nä ole yhtään tuollainen. Tuota elämättömän elämän surua on kyllä havaittavissa (nyt hän pystyisi kyllä matkustelemaan jo jos vain haluisi, mutta seuraa puuttuu).
Mutta koskaan ei lapsiinsa pura sitä ainakaan mitenkään toistuvasti ja puhu tuollaisia höpöjä. Liekö koulutustasolla myös vaikutusta miten aikaisin höperöityy?
Miten ihmeessä koulutustaso liittyisi tuohon??
On ainakin ihan tutkittu juttu, että ihmiset joilla on alhaisempi älykkyysosamäärä dementoituvat todennäköisemmin kuin ne joilla on korkea älykkyysosamäärä.
Alzheimer ei katso älykkyysosamäärää, mutta ihmisillä joilla on ollut korkeampi älykkyysosamäärä Alzheimerinkin oireet kehittyvät keskivertoa myöhemmin.
Näitä asioita on tutkittu paljon. Googlaa vaikka dementia iq.
Eikös tuo alz ole aivosairaus vaikka oireilee kuin dementia? Se on selvästi kuvissa havaittavasti, aivojen pintaan kasvaa valkoinen ( kuvissa) kerros . Se vie liikuntakyvyn, vie puhekyvyn, johtaa kuolemaan.
En tiedä miten ne sanaristikot siihen auttaa tai älykkyys.En tiedä miten se vaikuttaa, mutta joka tapauksessa ihmiset, joilla on korkeampi älykkyysosamäärä, alkavat oireilla Alzheimerista myöhemmin. Kenties älyllä pystyy jotenkin kompensoimaan sairauden alentamaa kognitiota. En tiedä.
Itse sairautta älykkyys ei estä.
Mutta vaskuularisen dementian kohdalla on tutkittu, että ne joilla on alhaisempi älykkyysosamäärä sairastuvat siihen todennäköisemmin.
Mistä sinä tuon tempasit. Meidän ent presidentit Koivisto ja Ahtisaari , molemmat dementoituivat. Sivistystä ja lukeneisuutta heiltä löytyy. Tiedän sukulaisia ,jotka elävät ja ovat eläneet yli ysikymppiseksi. Eivät ole demaentoituneet. Ovat ihmisiä jotka hädin tuskin ovat kansakoulua käyneet muutaman vuoden, ei mitään lukeneet, siis aikammoisia tollukoita eikä tietoakaan dementiasta. Ne geenit ,ne geenit nääs!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Tyypillistä mustavalkoista av-ajattelua ja vieläpä nenäkkäästi ilmaistuna. Juu ei ole ei täysin omia valintoja aina kaikilla, mutta kyllä suurimpaan osaan elämän eri osa-alueista normijärkinen ihminen pystyy itse vaikuttamaan. Suomessa hyvin paljon enemmän kuin monessa muussa maassa.
Sinä nyt vain valitat. Kerro ratkaisusi ongelmaan. Oletko oikeasti sitä mieltä että elämä nyt vaan on tuominnut jonkun asumaan maalla hankalaa elämää kaukana palveluista ja aktiviteeteistä?
Ei se ole välttämättä ollenkaan hankalaa elämää, ennen kuin se toimintakyky oleellisesti heikkenee. Totta kai sellainen tilanne on kriisi sille ihmiselle, joka on tottunut pärjäämään. Ei kaikille ole helppoa jättää omaa kotiaan, ihminen on yleensä muutosvastainen ja vanhana etenkin.
Niitä valintoja tulisi tehdä ennen kuin se oma toimintakyky heikkenee. Ei tietenkään ole helppoa jättää omaa vanhaa kotiaan, mutta pakkohan se on jos siellä ei pysty asumaan. Tokihan aina on se vaihtoehto että pakottaa lapset huolehtimaan sekä itsestään että siitä talosta, mutta sitten tullaan tähän tämän ketjun ydinaiheeseen, että omaisilla käy elämä rankaksi.
Oletko itse muuttanut jo invakotiin ja ostanut pyörätuolin?
Suomessa on hirveän paljon rintamamiestaloja, joissa pesutilat ovat kellarissa hankalien portaiden takana. Silti osa niissä asuvista ikääntyneistä ei ole miettinyt ollenkaan, miten he pystyvät asumaan kodissaan elämän loppuun. Haluaisin kuulla sinun ratkaisun tuohon ongelmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
Miten ei olisi varaa? Jos ihan varaton on niin kela maksaa muuttokulut ja tekee takuuvuokraa varten maksusitoumuksen. Meillä on asumistukijärjestelmä joka korvaa osan vuokrasta. Kyllä varaa on, haluja ei taida olla
Kaikki ei halua olla kelan elättejä kuten sinä.
Ja hyvä niin, meille kaikille.Mutta sitten kuitenkin odotetaan että omat lapset jättävät oman elämänsä ja alkaa passaajiksi? Mielummin mä verorahoilla omia vanhuksia/köyhiä hyysään kuin että annetaan avokätisesti muualta tulleille. Mutta se onkin sitten toinen tarina ja nuo tarinathan poistetaan täältä välittömästi.
No eipä ole yhtään liikaa vaadittu, että omat lapset auttavat mahdollisuuksien mukaan tai edes kuuntelevat.
Omat lapset auttavat AINA tarvittaessa, mutta sitä apua on välillä vaikeaa antaa kun halutaan pärjätä itse, silloin apua ei pyydetä, vaikka sitä tarvitaan. Jos autetaan sitäkin päivitellään kun itsekin kyllä tekisi. Valitetaan kun on niin raskasta kaikki ja kukaan ei auta. Kun autetaan, tuntuu ettei se kelpaa. Mikään ei ole jäänyt tekemättä jos siitä on tiedetty.
Tyyli kun on sellainen, että kerran ohimennen, kesken jopa aiheeseen liittymättömän keskustelun, mainitaan että tuokin pitäisi joskus saada hoidettua. Jos sitten et ole osannut asiaa bongata ja jää tekemättä, siitä muistetaan mainita sille jolta asiaa ei ole pyydetty. Opetan, todennäköisesti turhaan, että keskustelee sen kanssa kenen kanssa alunperin oli puhe. Minä en sotkeennu muiden välisiin asioihin. Soppa ei tarvitse liian montaa keittäjää. Olen sanonut myös, että olemme lapsiasi, jos et kehtaa meiltä pyytää, niin keneltä sitten. Emme ole ajatusten lukijoita.
Ihan turha uhriutua jos ei saa suutaan auki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
Miten ei olisi varaa? Jos ihan varaton on niin kela maksaa muuttokulut ja tekee takuuvuokraa varten maksusitoumuksen. Meillä on asumistukijärjestelmä joka korvaa osan vuokrasta. Kyllä varaa on, haluja ei taida olla
Kaikki ei halua olla kelan elättejä kuten sinä.
Ja hyvä niin, meille kaikille.Mutta sitten kuitenkin odotetaan että omat lapset jättävät oman elämänsä ja alkaa passaajiksi? Mielummin mä verorahoilla omia vanhuksia/köyhiä hyysään kuin että annetaan avokätisesti muualta tulleille. Mutta se onkin sitten toinen tarina ja nuo tarinathan poistetaan täältä välittömästi.
No eipä ole yhtään liikaa vaadittu, että omat lapset auttavat mahdollisuuksien mukaan tai edes kuuntelevat.
Lapsi päättää siitä mikä on liikaa vaadittu, ei se vaatija. Nimenomaan mahdollisuuksien mukaan, mutta kun työelämä vaatii (ei ole varaa jäädä siitä pois, huom meille työelämässä nyt oleville ei ole eläkkeitä luvassa kuin manulle illallinen kuten näille tämän hetken vanhuksille) ja omat lapset vaatii osansa. Kenenkään voimavarat ei ole rajattomat.
Jep jep, ja sepä onkin oiva tekosyy olla edes kuuntelematta.
Jos ei omilla lapsilla aikaa muuten auttaa, niin pitäisivät edes yhteyttä, kuuntelisivat ja hankkisivat niille vanhoille apua tarvittaessa, jos itse ei kykene konkreettisesti auttamaan.
Minä aion pitää huolen, ettei omalta äidiltäni puutu mitään. Jos hän tarvitsee siivousapua, sitä hommataan. Jos hän tarvitsee ruuanlaittoon apua, sitä hommataan. Ja niin edelleen. Tarvittaessa otan hänet vaikka meille.Yli tunti harhaluuloisen (diagnosoitu) höpinää puhelimessa ihan sekopäisiä juttua aiheuttaa sen, että omat yöunet menee, jonka jälkeen onkin rytmihäiriöt.
Monella vanhuksella on joko mt ongelma tai dementia. Useimmat lapset käyvät töissä ja heillä on omatkin lapset huolehdittavana.
Sovitut kotihoidon käynnit hän peruu itse.Juu tiedetään, ruokapalvelut ja kotihoidon käynnit perutaan, mutta sitten ne tilataan uudelleen niin monta kertaa että tottuu.
Ja lasten pikkulapsiaika on lyhyt, ei ne lapset sen jälkeen jatkuvaa huolehtimista tarvitse. Kyllä voit kuunnella tunnin höpinää puhelimessa.
Siinä on vaan se, että kun ne omat lapset ovat itse tehtyjä, niin niitä kohtaan - isojakin lapsia kohtaan - on ihan oikeita vastuita. Vanhempia kohtaan vastuu on korkeintaan moraalinen, jos sitäkään.
Pikkulapsiaika on omalla tavallaan rankka, mutta kyllä se pienten koululaisten ja teinien vanhemmuuskin aika kuormittavaa on. Harrastuskuskaamiset, kaikki kotityöt, jatkuva kokkaaminen kasvaville nuorille, ehkä pikkuhiljaa vapautuvaa aikaa haluaisi käyttää omiinkin harrastuksiin ja hyvinvointiin.
Ja ei sitä ateriapalvelua uudelleen aloiteta, jos oikeustoimikelpoinen vanhus on jo kertaalleen itse ilmoittanut, ettei sitä halua. Sehän olisi laitontakin.
Vierailija kirjoitti:
Älkää pilkatko ja kiusatko vanhoja vanhempianne. He olivat aikoinaan kuin sinä ja eräänä päivä sinäkin olet vanha ja kuin he. Jotkut puuttuvat jopa vanhempiensa ruokailutottumuksiin, pitäisi syödä linssiä, soijaa ja papuja sekä maissia ja paprikaa, lisäksi smoothia päivittäin. Eikö nuori polvi sen vertaa tiedä, että iäkkääksi kun tulee, ruoansulatuskin muuttuu ja hidastuu? Perunoita syömme emmekä sushia halua. Itse olen 73 v. enkä jaksa jos puheenaiheena ovat vain sairaudet ja lääkäreissä käynnit. Olen kyllä siinä mielessä onnekas, ettei ole kuin muutama tuollainen ent. työkaveri, joilla ei muuta puheenaihetta löydy. Mielestäni 73 v. ei ole vanha mutta Suomessa tuon ikäisen lapset jo vaativat, että palvelutaloon tai hoitokotiin olisi mentävä. Miksi ihmeessä näin, jos 70 plus ihminen on edelleen hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Täällä Italiassa ja myös entisessä "kotimaassani" Saksassa elelevät sankoin joukoin edelleen 80-90 vuotiaat omissa kodeissaan ja pärjäävät. Miksei muka Suomessa pärjäisi? Poislukien monisairaat ja liikuntakyvyttömät tietenkin. Itselläni on Suomessa kaksi setää, edesmenneen isäni nuoremmat veljet, molemmat leskiä ja elävät yksin kodeissaan ovat 80 ja 86 v. - kirjoitellaan sähköposteja usein, pärjäävät ja ovat hyvin virkeitä pappoja jatkuvasti liikkeellä jossain uimahallissa ja senioritilaisuuksissa.
Täällä on hoitopaukkoihin pitkät jonot. Jos et ole ajoissa, jäät ilman. Mitäs sitten kun yhtenä päivänä et enää pärjää?
Senioritaloon pääsee jo 55 vuotta täyttänyt. Harmi, että se on niin kallista. Voisin muutaman vuoden, aikaisintaan 10, hakea itsekin sellaiseen ( olen 50v). Eläisin mielelläni tietäen, ettei enää tarvitse muuttaa jos ei jaksa. Ympäristö huolehtisi paremmin kuin omassa kerrostalokämpässä.
Näitä latvasta ontoksi käyviä ikihonkia humisee minunkin lähiympäristössäni. Yritän elää niin, ettei lasteni tarvitse käydä samoja kamppailuja kuin minun ja sisarusten .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Tyypillistä mustavalkoista av-ajattelua ja vieläpä nenäkkäästi ilmaistuna. Juu ei ole ei täysin omia valintoja aina kaikilla, mutta kyllä suurimpaan osaan elämän eri osa-alueista normijärkinen ihminen pystyy itse vaikuttamaan. Suomessa hyvin paljon enemmän kuin monessa muussa maassa.
Sinä nyt vain valitat. Kerro ratkaisusi ongelmaan. Oletko oikeasti sitä mieltä että elämä nyt vaan on tuominnut jonkun asumaan maalla hankalaa elämää kaukana palveluista ja aktiviteeteistä?
Ei se ole välttämättä ollenkaan hankalaa elämää, ennen kuin se toimintakyky oleellisesti heikkenee. Totta kai sellainen tilanne on kriisi sille ihmiselle, joka on tottunut pärjäämään. Ei kaikille ole helppoa jättää omaa kotiaan, ihminen on yleensä muutosvastainen ja vanhana etenkin.
Niitä valintoja tulisi tehdä ennen kuin se oma toimintakyky heikkenee. Ei tietenkään ole helppoa jättää omaa vanhaa kotiaan, mutta pakkohan se on jos siellä ei pysty asumaan. Tokihan aina on se vaihtoehto että pakottaa lapset huolehtimaan sekä itsestään että siitä talosta, mutta sitten tullaan tähän tämän ketjun ydinaiheeseen, että omaisilla käy elämä rankaksi.
Oletko itse muuttanut jo invakotiin ja ostanut pyörätuolin?
Ai 40-vuotiaana? En ole. Mutta olen reumaatikko. Ja olen huomioinut sen omassa elämässäni siten ettei minulla ole esim isoa pihaa hoidettavana, lumitöitä tehtävänä, portaita kuljettavana, kaupat ja palvelut on lähellä, ratikka kuljettaa kaupungille jos jostain syystä en pystyisi itse ajamaan. Opiskelut ja ammattini olen valinnut siten että mitä todennäköisimmin pystyn tekemään työtäni loppuun asti. Toki elämässä voi tulla yllättäviä muutoksia joihin en ole osannut varautua, mutta elämää muutetaan sitten tilanteen vaatimalla tavalla, ei syyttelemällä muita tai vaatimalla muilta palveluksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äidillä on ollu useita pitkäaikaisia, jopa 60 vuoden takaa ystäviä. Ihmettelee kun heistä yksi toisensa jälkeen lakkaa ottamasta yhteyttä. Sitten kun kuuntelee mutsin juttuja niin se on haukkunut niitä kavereita päin naamaa tyhmiksi ja heidän valintojaan huonoiksi ja kaikki mitä nämä kaverit tekee on äitini mielestä väärin, turhaa, typerää jne. Vain hän itse on tehnyt oikeat valinnat ja osaa, tietää ja ymmärtää asiat oikein.
Varmaan ne kaverit omalla tahollaan voi olla samanlaisia, sitä en tiedä, mutta ihmettelen vaan kuinka sokeaksi sitä tuleekaan omalle käytökselle.Kuudenkymmenen vuoden takaiset ystävät ovat minulta jo monet kuolleet, samoin kuin sisaruksia puolisoineen.
Sitä puolta nuoret ei kuuntele ollenkaan, laitoin Liisalle adressin tai menen Tuulan hautajaisiin. Eivät he sitä muista eika reagoi että taas on äidiltä yksi kahvikaveri poistunut.Mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän väki harvenee. 92 v harmittelee kun osa on kuollut , 98 v ei enää lähde lounaalle kun tarvii liikkumiseen avustajan, kotonaan kyllä asuu, viimeinen kyläilytuttu palliatiivisessa hoidossa syövän takia.
Minä olen itse äitini (80) kanssa nyt reilun puolen vuoden sisään itkenyt hänen kahta ystäväänsä (ainoat ystävät, jotka eivät olleet sukua). Molemmat kuolivat syöpään, toisella se kesti kuukausia, toinen meni äkkiä, vain päiviä diagnoosin selvittyä. Kumpikin oli äitiäni reilusti nuorempi. Molemmat olivat myös minulle tuttuja.
On todella surullista, kun vanhoja ystäviä ei enää ole. Sukulaisetkin harvenevat ja ne jotka jäävät jäljelle, ovat entistä tärkeämpiä.
Ei se ole mikään ihme, jos siinä vähän masentaa ja ahdistaakin välillä. Lempeyttä siinä tarvitaan eikä niskojen nakkelua ja tylyjä sanoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Tyypillistä mustavalkoista av-ajattelua ja vieläpä nenäkkäästi ilmaistuna. Juu ei ole ei täysin omia valintoja aina kaikilla, mutta kyllä suurimpaan osaan elämän eri osa-alueista normijärkinen ihminen pystyy itse vaikuttamaan. Suomessa hyvin paljon enemmän kuin monessa muussa maassa.
Sinä nyt vain valitat. Kerro ratkaisusi ongelmaan. Oletko oikeasti sitä mieltä että elämä nyt vaan on tuominnut jonkun asumaan maalla hankalaa elämää kaukana palveluista ja aktiviteeteistä?
Ei se ole välttämättä ollenkaan hankalaa elämää, ennen kuin se toimintakyky oleellisesti heikkenee. Totta kai sellainen tilanne on kriisi sille ihmiselle, joka on tottunut pärjäämään. Ei kaikille ole helppoa jättää omaa kotiaan, ihminen on yleensä muutosvastainen ja vanhana etenkin.
Niitä valintoja tulisi tehdä ennen kuin se oma toimintakyky heikkenee. Ei tietenkään ole helppoa jättää omaa vanhaa kotiaan, mutta pakkohan se on jos siellä ei pysty asumaan. Tokihan aina on se vaihtoehto että pakottaa lapset huolehtimaan sekä itsestään että siitä talosta, mutta sitten tullaan tähän tämän ketjun ydinaiheeseen, että omaisilla käy elämä rankaksi.
Oletko itse muuttanut jo invakotiin ja ostanut pyörätuolin?
Ai 40-vuotiaana? En ole. Mutta olen reumaatikko. Ja olen huomioinut sen omassa elämässäni siten ettei minulla ole esim isoa pihaa hoidettavana, lumitöitä tehtävänä, portaita kuljettavana, kaupat ja palvelut on lähellä, ratikka kuljettaa kaupungille jos jostain syystä en pystyisi itse ajamaan. Opiskelut ja ammattini olen valinnut siten että mitä todennäköisimmin pystyn tekemään työtäni loppuun asti. Toki elämässä voi tulla yllättäviä muutoksia joihin en ole osannut varautua, mutta elämää muutetaan sitten tilanteen vaatimalla tavalla, ei syyttelemällä muita tai vaatimalla muilta palveluksia.
No, katsotaan 50 v päästä jos elää saat.
Ole yli 7-kymppinen. Minusta on ja olisi hauskaa ,jos lapseni ja parikymppinen lapsenlapseni kertoisivat oman eämänsä tapahtumia ts, juoruaisivat vähän . Se olisi hauskaa.ihan pelkänä korvana kuuntelisin. Kyllä tyttäreni joskus kertookin. Itse en kerro vaivoistani. Niitäpä ei juuri olekaan.
Mieheni ,joka on vanhempi ,joskus alkaa puhumaan negatiivisia maailman juttuja ja se on stop tykkänään, kun sanon että eipä vaivata pientä päätämme asioilla , joille ei voida mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää pilkatko ja kiusatko vanhoja vanhempianne. He olivat aikoinaan kuin sinä ja eräänä päivä sinäkin olet vanha ja kuin he. Jotkut puuttuvat jopa vanhempiensa ruokailutottumuksiin, pitäisi syödä linssiä, soijaa ja papuja sekä maissia ja paprikaa, lisäksi smoothia päivittäin. Eikö nuori polvi sen vertaa tiedä, että iäkkääksi kun tulee, ruoansulatuskin muuttuu ja hidastuu? Perunoita syömme emmekä sushia halua. Itse olen 73 v. enkä jaksa jos puheenaiheena ovat vain sairaudet ja lääkäreissä käynnit. Olen kyllä siinä mielessä onnekas, ettei ole kuin muutama tuollainen ent. työkaveri, joilla ei muuta puheenaihetta löydy. Mielestäni 73 v. ei ole vanha mutta Suomessa tuon ikäisen lapset jo vaativat, että palvelutaloon tai hoitokotiin olisi mentävä. Miksi ihmeessä näin, jos 70 plus ihminen on edelleen hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Täällä Italiassa ja myös entisessä "kotimaassani" Saksassa elelevät sankoin joukoin edelleen 80-90 vuotiaat omissa kodeissaan ja pärjäävät. Miksei muka Suomessa pärjäisi? Poislukien monisairaat ja liikuntakyvyttömät tietenkin. Itselläni on Suomessa kaksi setää, edesmenneen isäni nuoremmat veljet, molemmat leskiä ja elävät yksin kodeissaan ovat 80 ja 86 v. - kirjoitellaan sähköposteja usein, pärjäävät ja ovat hyvin virkeitä pappoja jatkuvasti liikkeellä jossain uimahallissa ja senioritilaisuuksissa.
Täällä on hoitopaukkoihin pitkät jonot. Jos et ole ajoissa, jäät ilman. Mitäs sitten kun yhtenä päivänä et enää pärjää?
Senioritaloon pääsee jo 55 vuotta täyttänyt. Harmi, että se on niin kallista. Voisin muutaman vuoden, aikaisintaan 10, hakea itsekin sellaiseen ( olen 50v). Eläisin mielelläni tietäen, ettei enää tarvitse muuttaa jos ei jaksa. Ympäristö huolehtisi paremmin kuin omassa kerrostalokämpässä.
Näitä latvasta ontoksi käyviä ikihonkia humisee minunkin lähiympäristössäni. Yritän elää niin, ettei lasteni tarvitse käydä samoja kamppailuja kuin minun ja sisarusten .
Ei senioritalossa voi välttämättä asua loppuun asti vaikka varaa olisikin. Kun kunto heikkenee tarpeeksi, sieltä heivataan hoivakotiin.
Terapian kautta selvinnyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etköhän sinäkin, ap, ole ollut ihan tarpeeksi hankala lapsena ja murrosiässä, mikä tosin tuntuu jatkuvan edelleen.
Nyt on äitisi vuoro olla hankala, kasva sinä nyt aikuiseksi ja kestä se.Mikä vastuu lapsella muka on vanhemmistaan? Etenkään sillä verukkeella että on ollut lapsena hankala? Vit
tuako teette lapsia, jos ajatusmallinne on noin itsekäs kun vanhenette?Lapsen ja vanhemman suhde on vuorovaikutussuhde. Ei ihan samanlainen kuin muut ihmisen vuorovaikutussuhteet, vaan paljon syvempi ja tärkeämpi, mutta silti vuorovaikutussuhde.
Täällä moni valittava aikuinen lapsi ei jotenkin suostu hyväksymään tuota faktaa. Vielä vähemmän sitä, että ne roolit siinä ihmissuhteessa todennäköisesti muuttuvat, jopa vaihtuvat täysin.
Kyse on isosta moraalikysymyksestä, "mikä vastuu lapsella on vanhemmistaan". Hyvin monissa, melkein kaikissa muissa kulttuureissa kuin 2020-luvun suomalaisessa kulttuurissa, se lasten vastuu ikääntyvistä vanhemmistaan on sataprosenttinen.
Pidetään tuo mielessä, kun keskustellaan, vaikka kuinka haluttaisi esittää vanhempansa ainaisena valittajana ja itsensä puhtaana hyviksenä, jolla "on oikeus" vaikka dumpata vanhempansa, jos se on liian rasittava.
Mitäs jos vanhempasi on diagnosoituja narsisteja? He eivät ole pitäneet huolta lapsistaan ja nytkö heitä pitäisi alkaa palvomaan?
Voin olla väärässä, mutta on aika epätodennäköistä, että suurin osa esim. tähän ketjuun kirjoittaneiden vanhemmista olisi ainakaan diagnosoituja narsisteja. Narsistit kun harvemmin menevät testeihin (elleivät ole rikollisia, jotka testataan vankilassa). Ehkä tarkoitit sitä, että aikuinen lapsi on mennyt itse terapiaan ja siellä hänen terapeuttinsa on diagnosoinut asiakkaan vanhemman narsistiksi? Sitä tapahtuu varmasti ensinmainittua enemmän. Lisäksi ei vaikuta siltä, että esim. ap olisi itse käynyt terapiassa saamassa vahvistuksen sille, että äitinsä on narsisti, eikä hän edes syytä äitiään narsismista (vai jäikö minulta jotain huomaamatta aloituksesta?).
Näissä tämän palstan keskusteluissa on se ongelma, että jos yrittää tuoda esiin omaa näkemystä ns. "peruskaavasta", siis siitä, miten asiat todennäköisimmin valtaosalla porukasta ovat, tulee aina joku kommentoija kiistämään näkemystä jonkun sangen harvinaisen poikkeustapauksen nojalla. Kyllä, aina on poikkeuksia, kyllä, on olemassa täysin vinksahtaneita ja sairaita lapsi-vanhempi-suhteita. Mutta eiväthän kaikkien suomalaisten lapsi-vanhempi-suhteet ja niiden ongelmat voi palautua siihen, että vanhempi on narsisti? Selvää on, että jos vanhemmuus on ollut päihteiden tai mielenterveysongelmien sävyttämää ja/tai kuvioissa on ollut fyysistä tai henkistä väkivaltaa, ei lapsuus ole ollut hyvä eikä normaali. Mutta onko kaikkien suomalaisten ongelmallisten lapsi-vanhempi-suhteiden taustalla lasista lapsuutta ja väkivaltaa?
En missään nimessä ajattele, että jos vanhempi on diagnosoitu narsistiksi, tai vanhemmat ovat tehneet henkistä tai fyysistä väkivaltaa lapselle tai lapsuus on ollut vanhempien alkoholismin sävyttämä, että tällaisten lasten pitäisi aikuisena olla yhtään missään tekemisissä vanhempiensa kanssa. Lisäksi en ole koskaan ajatellut, missään olosuhteissa, että lasten tulisi aikuisina "alkaa palvomaan" vanhempiaan. Miksi ihmeessä pitäisi? Eihän ihmisen tule palvoa ketään muitakaan ihmisiä? Eli en ymmärrä tätä heittoa.
Mutta niin kuitenkin ajattelen, että jos mitään edellä kuvattuja katastrofitilanteita ei ole ollut päällä, ja kun ihminen alkaa olla jo keski-ikäinen, niin jotain vastuuta siitä omasta tunnemaailmasta ja käyttäytymisestä tulee ottaa. Sen verran olen omassa ystäväpiirissäni nähnyt, että uskallan sen sanoa: ne keski-ikäiset, jotka eniten syyttävät vanhempiaan (yleensä naiset äitejään), ovat sellaisia, että he eivät näe omassa käytöksessään koskaan mitään ongelmaa.
Se on kummallisen vaikeaa keski-ikäiselle ihmiselle myöntää, että on itse huonosti kasvatettu - vaikka siitähän perimmältään on kyse, jos valittaa oman äitinsä toiminnasta, äidin olleen aina sitä-tai-tätä negatiivista. Toisin sanoen äiti ei ole ollut hyvä kasvattaja. Valittajat kasvattavat valittajia, ellei sitä ketjua jossain kohtaa tietoisesti pistetä poikki.
Eri asia on, kuten tässäkin keskustelussa on tuotu esille, jos ihmisellä vanhemmiten alkaa luonne muuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Tyypillistä mustavalkoista av-ajattelua ja vieläpä nenäkkäästi ilmaistuna. Juu ei ole ei täysin omia valintoja aina kaikilla, mutta kyllä suurimpaan osaan elämän eri osa-alueista normijärkinen ihminen pystyy itse vaikuttamaan. Suomessa hyvin paljon enemmän kuin monessa muussa maassa.
Sinä nyt vain valitat. Kerro ratkaisusi ongelmaan. Oletko oikeasti sitä mieltä että elämä nyt vaan on tuominnut jonkun asumaan maalla hankalaa elämää kaukana palveluista ja aktiviteeteistä?
Ei se ole välttämättä ollenkaan hankalaa elämää, ennen kuin se toimintakyky oleellisesti heikkenee. Totta kai sellainen tilanne on kriisi sille ihmiselle, joka on tottunut pärjäämään. Ei kaikille ole helppoa jättää omaa kotiaan, ihminen on yleensä muutosvastainen ja vanhana etenkin.
Niitä valintoja tulisi tehdä ennen kuin se oma toimintakyky heikkenee. Ei tietenkään ole helppoa jättää omaa vanhaa kotiaan, mutta pakkohan se on jos siellä ei pysty asumaan. Tokihan aina on se vaihtoehto että pakottaa lapset huolehtimaan sekä itsestään että siitä talosta, mutta sitten tullaan tähän tämän ketjun ydinaiheeseen, että omaisilla käy elämä rankaksi.
Oletko itse muuttanut jo invakotiin ja ostanut pyörätuolin?
Ai 40-vuotiaana? En ole. Mutta olen reumaatikko. Ja olen huomioinut sen omassa elämässäni siten ettei minulla ole esim isoa pihaa hoidettavana, lumitöitä tehtävänä, portaita kuljettavana, kaupat ja palvelut on lähellä, ratikka kuljettaa kaupungille jos jostain syystä en pystyisi itse ajamaan. Opiskelut ja ammattini olen valinnut siten että mitä todennäköisimmin pystyn tekemään työtäni loppuun asti. Toki elämässä voi tulla yllättäviä muutoksia joihin en ole osannut varautua, mutta elämää muutetaan sitten tilanteen vaatimalla tavalla, ei syyttelemällä muita tai vaatimalla muilta palveluksia.
No, katsotaan 50 v päästä jos elää saat.
Juu, tokkiinsa. Nöyrin mielin eteenpäin ja kiitollinen jokaisesta päivästä.
Sulta ei ole vieläkään tullut vastausta että mitä ehdotat siihen ettei vanhukset pärjää samassa ympäristössä jossa pärjäsi nuorempana. Täällä kulkee nyt kaksi ketjua jotka yrittää saada sinulta vastausta tähän. Josko sulla on joku hyvä idea eikä me vaan tajuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla toisin päin. Parikymppinen tyttäreni vaittaa puhelimessa lähes joka päivä. Ikinä ei mikään ole hyvin, ja kaikista asioita löytyy huono puoli. Hän soittee lähes joka päivä, ja haluaisin sanoa että että en jaksa puhua kuin kerra nviikkoon, mutta en uskalla, koska hänellä ei mene kovin hyvin, ja hän kaipaa "juttukaveria". Vaikka eihän tuo minun päälle kaataminen mitään juttelua edes ole.
Mitään ei voi tehdä koska voi käydä huonosti, eikä "jaksa" ja sitten ei ole mitään tekemistä ja on niin tylsää.
Aika erikoinen asenne, että itse kasvattamansa nuoren aikuisen murheita ei jaksaisi kuunnella. Jokin on mennyt sinulla kasvattajana pieleen, jos tilanne on tuollainen kuten kuvaat. Täällä yritetään sysiä aikuisen lapsen vastuuta iäkkäästä vanhemmastaan pois, mikä on väärin (joskin joissain tilanteissa ymmärrettävää), mutta sitä että oma äiti pitää tyttärensä puheluita "päälle kaatamisena" kertoo jostain aivan kamalasta. Ei ihme, jos tyttäresi voi huonosti, jos sinun äidin asenne häneen, hänen elämäänsä ja ongelmiinsa on tuollainen. Kasvatusvastuu on sinulla, ja toivon, että yrität korjata tilanteen. Aloita ensin omasta asenteestasi. Sen jälkeen tarjoudu maksamaan tyttäresi terapia, kun hän on siihen valmis. Hän nimittäin tarvitsee ammattiapua tuollaisen äitisuhteen kanssa.
Entä jos, hän ei ole itsekkään saanut niitä eväitä lapsena, mitä aikuisuus ja vanhemmuus vaativat? Kuinka monta sukupolvea voidaan syyllistää ja haukkua huonosta vanhemmuudesta, kun siihen ei ole ollut taitoja ja eväitä?
Esim. sodan julmuudet ja kauheudet vaikuttavat kolmanteen ja neljänteen polveen ja yhä edelleen elää keskuudessamme, jotka tuon on kaiken kokeneen.
Oma äitini syntyi suuriin ikäluokkiin, eikä hän koskaan osanut antaa hellyyttä ja syliä ja miten olisi voinutkaan, hän hän ei itse sitä saanut lapsuudessa ja lapsuudesta ei ollut kehumista, pelko ja alkoholi olivat läsnä joka päivä.
Ja taas äitini vanhemmat olivat sodassa ja eturintamassa. Ukki eturintaman joukkueenjohtajana ja mummoni lääkintälottana, jotka sodan päätyttyä olivat hermoromahduksen partaalla. Lapsia syntyi ja arjen oli pyörittävä. Ja muut haukkuivat ja syyllistivät, oma vika, miksi menivät sotaan, vaikka heidät vain käskettiin.
Minulle lapsuus on ollut kipeä, mutta en ole katkera, kun jo melko varhain tutustuin suvun historiaan ja ymmärsin, vain muutos voi pelastaa esim. väkivallan kierteen. Ja olen antanut äidilleni kaikki anteeksi ja tiedostanut miksi hän ei voinut olla sellainen äiti, mitä olisin odottanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etköhän sinäkin, ap, ole ollut ihan tarpeeksi hankala lapsena ja murrosiässä, mikä tosin tuntuu jatkuvan edelleen.
Nyt on äitisi vuoro olla hankala, kasva sinä nyt aikuiseksi ja kestä se.Mikä vastuu lapsella muka on vanhemmistaan? Etenkään sillä verukkeella että on ollut lapsena hankala? Vit
tuako teette lapsia, jos ajatusmallinne on noin itsekäs kun vanhenette?Lapsen ja vanhemman suhde on vuorovaikutussuhde. Ei ihan samanlainen kuin muut ihmisen vuorovaikutussuhteet, vaan paljon syvempi ja tärkeämpi, mutta silti vuorovaikutussuhde.
Täällä moni valittava aikuinen lapsi ei jotenkin suostu hyväksymään tuota faktaa. Vielä vähemmän sitä, että ne roolit siinä ihmissuhteessa todennäköisesti muuttuvat, jopa vaihtuvat täysin.
Kyse on isosta moraalikysymyksestä, "mikä vastuu lapsella on vanhemmistaan". Hyvin monissa, melkein kaikissa muissa kulttuureissa kuin 2020-luvun suomalaisessa kulttuurissa, se lasten vastuu ikääntyvistä vanhemmistaan on sataprosenttinen.
Pidetään tuo mielessä, kun keskustellaan, vaikka kuinka haluttaisi esittää vanhempansa ainaisena valittajana ja itsensä puhtaana hyviksenä, jolla "on oikeus" vaikka dumpata vanhempansa, jos se on liian rasittava.
Juridisesti lapsella ei ole mitään vastuuta vanhemmistaan, ainoastaan omasta jälkikasvusta.
Niin. Huomasitko, kun kirjoitin kysymyksen olevan moraalinen?
Moraalikysymyksiin ei ole suoria eikä yksiselitteisiä vastauksia. Siksi niistä on hyvä keskustella. Itse olen ainakin huomannut eri moraalikysymyksistä keskustellessani ja omien ajatusten perusteita selittäessä, että useammassa asiassa olen pitänyt omaa näkemystäni moraalisesti parempana, mutta en ole esim. osannut huomioida muuttuvia tekijöitä tai lieventäviä asianhaaroja, tai sitten perusteluni ovat jo loogisesti epävarmalla pohjalla. Siksi näistä asioista on hyvä keskustella. Siitäkin huolimatta, että keskusteluihin väistämättä kuuluu sitä moralisointia.
Vierailija kirjoitti:
Ole yli 7-kymppinen. Minusta on ja olisi hauskaa ,jos lapseni ja parikymppinen lapsenlapseni kertoisivat oman eämänsä tapahtumia ts, juoruaisivat vähän . Se olisi hauskaa.ihan pelkänä korvana kuuntelisin. Kyllä tyttäreni joskus kertookin. Itse en kerro vaivoistani. Niitäpä ei juuri olekaan.
Mieheni ,joka on vanhempi ,joskus alkaa puhumaan negatiivisia maailman juttuja ja se on stop tykkänään, kun sanon että eipä vaivata pientä päätämme asioilla , joille ei voida mitään.
Minä ja äitini höpötämme paljon ihan höpö juttuja, teemme yhdessä ristikoita, neulomme yhdessä, käymme kaupoilla yhdessä jne.
Keskustelemme kyllä myös maailman tilanteesta, onnettomuuksista sun muista uutisista. Jos miehesi haluaa keskustella maailman asioista niin miksi kiellät???
Äitini kertoo kyllä myös vaivoistaan ja hyvä niin, parempi se on tietää missä mennään. Reilu vuosi sitten äidilleni laitettiin polviproteesi ja kyllähän siitä juttua riitti. Olin apuna ja äiti oli yötä meillä juuri ennen leikkausta ja heti sen jälkeen pari yötä.
Kyllä minusta lasten on hyvä tietää vanhempiensa terveystilanteesta nyt edes suurin piirtein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Tyypillistä mustavalkoista av-ajattelua ja vieläpä nenäkkäästi ilmaistuna. Juu ei ole ei täysin omia valintoja aina kaikilla, mutta kyllä suurimpaan osaan elämän eri osa-alueista normijärkinen ihminen pystyy itse vaikuttamaan. Suomessa hyvin paljon enemmän kuin monessa muussa maassa.
Sinä nyt vain valitat. Kerro ratkaisusi ongelmaan. Oletko oikeasti sitä mieltä että elämä nyt vaan on tuominnut jonkun asumaan maalla hankalaa elämää kaukana palveluista ja aktiviteeteistä?
Ei se ole välttämättä ollenkaan hankalaa elämää, ennen kuin se toimintakyky oleellisesti heikkenee. Totta kai sellainen tilanne on kriisi sille ihmiselle, joka on tottunut pärjäämään. Ei kaikille ole helppoa jättää omaa kotiaan, ihminen on yleensä muutosvastainen ja vanhana etenkin.
Niitä valintoja tulisi tehdä ennen kuin se oma toimintakyky heikkenee. Ei tietenkään ole helppoa jättää omaa vanhaa kotiaan, mutta pakkohan se on jos siellä ei pysty asumaan. Tokihan aina on se vaihtoehto että pakottaa lapset huolehtimaan sekä itsestään että siitä talosta, mutta sitten tullaan tähän tämän ketjun ydinaiheeseen, että omaisilla käy elämä rankaksi.
Oletko itse muuttanut jo invakotiin ja ostanut pyörätuolin?
Suomessa on hirveän paljon rintamamiestaloja, joissa pesutilat ovat kellarissa hankalien portaiden takana. Silti osa niissä asuvista ikääntyneistä ei ole miettinyt ollenkaan, miten he pystyvät asumaan kodissaan elämän loppuun. Haluaisin kuulla sinun ratkaisun tuohon ongelmaan.
Muutetaan sitten kun on pakko.
Miksi ihmeessä pitäisi muuttaa 20 vuotta aiemmin, jos ei halua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
Miten ei olisi varaa? Jos ihan varaton on niin kela maksaa muuttokulut ja tekee takuuvuokraa varten maksusitoumuksen. Meillä on asumistukijärjestelmä joka korvaa osan vuokrasta. Kyllä varaa on, haluja ei taida olla
Kaikki ei halua olla kelan elättejä kuten sinä.
Ja hyvä niin, meille kaikille.Mutta sitten kuitenkin odotetaan että omat lapset jättävät oman elämänsä ja alkaa passaajiksi? Mielummin mä verorahoilla omia vanhuksia/köyhiä hyysään kuin että annetaan avokätisesti muualta tulleille. Mutta se onkin sitten toinen tarina ja nuo tarinathan poistetaan täältä välittömästi.
No eipä ole yhtään liikaa vaadittu, että omat lapset auttavat mahdollisuuksien mukaan tai edes kuuntelevat.
Lapsi päättää siitä mikä on liikaa vaadittu, ei se vaatija. Nimenomaan mahdollisuuksien mukaan, mutta kun työelämä vaatii (ei ole varaa jäädä siitä pois, huom meille työelämässä nyt oleville ei ole eläkkeitä luvassa kuin manulle illallinen kuten näille tämän hetken vanhuksille) ja omat lapset vaatii osansa. Kenenkään voimavarat ei ole rajattomat.
Jep jep, ja sepä onkin oiva tekosyy olla edes kuuntelematta.
Jos ei omilla lapsilla aikaa muuten auttaa, niin pitäisivät edes yhteyttä, kuuntelisivat ja hankkisivat niille vanhoille apua tarvittaessa, jos itse ei kykene konkreettisesti auttamaan.
Minä aion pitää huolen, ettei omalta äidiltäni puutu mitään. Jos hän tarvitsee siivousapua, sitä hommataan. Jos hän tarvitsee ruuanlaittoon apua, sitä hommataan. Ja niin edelleen. Tarvittaessa otan hänet vaikka meille.Yli tunti harhaluuloisen (diagnosoitu) höpinää puhelimessa ihan sekopäisiä juttua aiheuttaa sen, että omat yöunet menee, jonka jälkeen onkin rytmihäiriöt.
Monella vanhuksella on joko mt ongelma tai dementia. Useimmat lapset käyvät töissä ja heillä on omatkin lapset huolehdittavana.
Sovitut kotihoidon käynnit hän peruu itse.Juu tiedetään, ruokapalvelut ja kotihoidon käynnit perutaan, mutta sitten ne tilataan uudelleen niin monta kertaa että tottuu.
Ja lasten pikkulapsiaika on lyhyt, ei ne lapset sen jälkeen jatkuvaa huolehtimista tarvitse. Kyllä voit kuunnella tunnin höpinää puhelimessa.Siinä on vaan se, että kun ne omat lapset ovat itse tehtyjä, niin niitä kohtaan - isojakin lapsia kohtaan - on ihan oikeita vastuita. Vanhempia kohtaan vastuu on korkeintaan moraalinen, jos sitäkään.
Pikkulapsiaika on omalla tavallaan rankka, mutta kyllä se pienten koululaisten ja teinien vanhemmuuskin aika kuormittavaa on. Harrastuskuskaamiset, kaikki kotityöt, jatkuva kokkaaminen kasvaville nuorille, ehkä pikkuhiljaa vapautuvaa aikaa haluaisi käyttää omiinkin harrastuksiin ja hyvinvointiin.
Ja ei sitä ateriapalvelua uudelleen aloiteta, jos oikeustoimikelpoinen vanhus on jo kertaalleen itse ilmoittanut, ettei sitä halua. Sehän olisi laitontakin.
Just vähän aikaa sitten tutulle vanhukselle aloitettiin ateriapalvelu uudelleen, kun oli itse sanonut ruuan tuojalle ettei enää tarvitse tulla. Ei siihen tarvittu kuin soitto.
Minä en näe tai kanna vastuuta väkivaltaisesta alkoholistista ja se minulle lain puitteissa myös suodaan.