Lue keskustelun säännöt.
Tänään kuunneltuani 70 plus äitini valitusta ja aivoituksia en yhtään ihmettele vanhusten yksinäisyyttä
N 48
15.01.2023 |
Mikään asia ei ole hyvin.
"Radiosta tulee vain rokkia. Televisiokanavat pitäisi yhdenmukaistaa. Kolmelta kanavalta ei saisi tulla samaan aikaan suomenkielistä ohjelmaa kun yhtäkään niistä ei pysty seuraamaan! Missä on Putous-ohjelma? Sinä olet lihonut yli viisi kiloa! Söisit nyt edes hernesoppaa! Missä on joulunamit? Sellon etsivät ovat törkeitä! Miksi Putin ei mene itse sinne pommittamaansa taloon? Miltä asemalta tulee Kansanradion uusinta? Ulkomaalainen lääkäri määräsi Opamoksia ja nyt se lukee netissä ja en voi mennä toiselle lääkärille kun en tiedä mitä se ajattelee!"
Tätä jaksoin parituntisen ja keskustelun kääntyessä henkilökohtaisuuksiin nousin ylös ja lähdin menemään. Sinne se jäi tippa linssissä vilkuttamaan ja toivottamaan, että soitellaan. Meinaa ottaa nuo vierailut lujille...
Kommentit (711)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs muuta kuin valitusta on tämäkin ketju?
Alkoi oikein huvittaa kuvitellessa näitä marisijoita ikääntyneinä. Ihan kamalaa marmatusta, oman navan tuijottelua, pitkäpiimäistä kitinää jo nyt. On se kumma ettei öh... aikuinen ihminen osaa yhtään asettua vanhenevan omaisensa saappaisiin, että voisi kuunnella edes hetken.
Niinpä. Onneksi tähän ketjuun on kommentoinut myös ihmisiä, joilla ei ole vastaavaa kommunikointiongelmaa oman äitinsä kanssa.
Jälleen kerran tulee mieleen, että millainen vanhempi, sellainen lapsi. Jostain syystä tuota asiaa ei vaan saisi sanoa. Yleensä jos aikuinen lapsi valittaa vanhemmastaan, on vikaa sekä vanhemmassa että siinä aikuisessa lapsessa. Se aikuinen lapsi saattaa syyttää ja syyllistää omaa vanhempaansa siitä ja tästä asiasta, mutta ei ymmärrä oman käytöksensä olevan huonoa ja epäkunnioittavaa. Tällaisissa tilanteissa pitäisi voida sanoa ääneen, että se aikuinen lapsi on huonosti kasvatettu. Siitä useimmiten on kysymys, ja periaatteessa syypää on se vanhempi, mutta käsi sydämelle: eikö nyt keski-ikäistä ihmistä voi vastuuttaa omasta käytöksestään? Ikävä kyllä vain on niin, että jos aikuinen lapsi syyttää vanhempaansa empatiakyvyttömyydestä ja epäkohteliaasta käytöksestä, niin todennäköisesti se aikuinen lapsi on ihan vain kasvatuksen ja mallioppimisen (ehkä vähän genetiikankin?) kautta itse empatiakyvytön ja epäkohtelias. Hyvin harvalla on se tilanne, että se empatiakyvyttömyys ja epäkohteliaisuus kohdistuisi vain siihen omaan vanhempaan, jonka kanssa on joko suoraa skismaa tai jota, kuten ap:n tapauksessa, "ei vain jaksa", jonka asiat eivät kiinnosta. Kyllä nämä ap:n kaltaiset valittajat saattavat olla hyvinkin raskasta seuraa myös muulle lähipiirilleen ja esim. työkavereille. Jos tämän yhtäläisyyden - todennäköisesti toimit samalla tavalla kuin vanhempasi jota niin kovasti haukut - ymmärtäisi ja hyväksyisi, olisi paljon helpompi muuttaa asioita parempaan. Niin kauan kuin oman itsen edessä olevaan peiliin ei haluta katsoa, epäkohteliaisuus ja epäempaattisuus sen kun vain jatkuvat. Pahimmassa tapauksessa tuo sukupolvien välinen dynamiikka siirtyy myös omiin lapsiin.
Jos itse käyttäydyt kohteliaasti ja kunnioittavasti toisia kohtaan - myös läheisiäsi, myös vanhempiasi ja myös lapsiasi kohtaan - niin todennäköisesti sinuunkin suhtaudutaan kohteliaasti ja kunnioittavasti.
Tavallaan olet oikeassa.
Meillä saatiin suvun tapaamiset iloisemmaksi ja miellyttävävämmäksi kun saatiin mummo ymmärtämään että kenellekään ei saa puhua ilkeästi. Siitä käytiin tiukka taisto. Mutta nykyään mummokin on iloisempi. Ehkäpä hänkin nauttii paremmasta ilmapiiristä.
Mikään kohtelias ja ystävällinen käytös häneen ei toiminut. Se sai hänet vain suuttumaan. Syytti meitä siitä että ei haluta puhua ikävistä asioista ja osoitti sitten siitä mieltänsä.
Nykyään hän ilkeilee lääkäreille. En ole vielä keksinyt miten sen saisi loppumaan. Hänellä on aina ollut tarve ilkeillä jollekin. Nyt vuorossa ovat lääkärit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ylöspäin on tilaa. Ukso on luksusta kun ihminen vanhenee. On aina seuraa ja saa hyvän mielen. Seurakunnista voi muuten kyselä jos diakoni kävisi äitiä moikkaamassa silloin tällöin.
Kaikki ei halua olla seurakunnan kanssa missään tekemisissä eikä ole pakko. Meillä on edelleen uskonnonvapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse yli 70 v, mutta en jaksa sitä valitusta kuunnella yhtään. Moni ns ystävyys on loppunut, kun kaveri valittaa tunnin puhelimessa ja sanoo lopuksi, että olipa kiva jutella.
Itse pääsin sanomaan moi ja heippa🤣
Eipä silti, nämä valittajat valittivat kyllä jo työikäisinäkin.
Luen ihan hitokseen kirjoja ja olen kaikenlaisessa lastenlapsille apuna, kun on milloin mitäkin koulujuttuja ja vanhemmat eivät kuulemma osaakaan jotain käsityöasiaa yms.
On mullakin aihetta valitella, mutta ei se auta, että paasaan sitä tuntitolkulla.Olen 76. Vanhetessa käy niin että ystävät ja oman ikäluokan suku kuolee. Esim. Minulta on kaikki "kahvittelupaikat" loppuneet kaupungin siunauskappelilla.
Ei jostain harrastuksesta mitään ystäviä löydä, ajan tappamista ne on. Vesijumpataan se 45 min, lukupiirissä puhutaan kirjoista, ei sitä utsita eikä tupata henkilökohtaisuuksiin. Nuoremman polven, itseni ja omien lasten välissä on jokunen ystävyyssuhde.Se iäon niin helppo rääpiä vanhusten elämää kun ei siitä tiedä mitään.
Kiitos! Olipa ihana lukea napakka ja täyttä asiaa sisältävä kommenttisi. Olisi hienoa, jos kirjoittaisit saman tekstin vaikka Hesarin mielipideosastolle. Ehkä se saisi jonkun ihmisen havahtumaan. Arvelisin, että moni yksinäisyyttä kokeva on ehkä tuollainen entinen valittaja; entinen siis siinä merkityksessä, että ei voi enää valittaa kun ei ole enää ketään halukasta kuuntelemaan.
Olisi hyvä, jos jo lapset ja nuoret opetettaisiin meillä olemaan miettimättä asioita aina sen kaikkein negatiivisimman kautta tai olemaan keskittymättä niihin asioihin, jotka ovat huonosti. Sillä jostakin ne tulevat ne keski-ikäiset valittajatkin.
Jos lähtökohta elämään on uteliaan optimistinen ja asenne tuo, että "on aihetta valitella, mutta ei auta että paasaa sitä tuntitolkulla", on elämä valoisampaa ja todennäköisesti tuollaisen ihmisen kanssa myös muut haluavat olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse yli 70 v, mutta en jaksa sitä valitusta kuunnella yhtään. Moni ns ystävyys on loppunut, kun kaveri valittaa tunnin puhelimessa ja sanoo lopuksi, että olipa kiva jutella.
Itse pääsin sanomaan moi ja heippa🤣
Eipä silti, nämä valittajat valittivat kyllä jo työikäisinäkin.
Luen ihan hitokseen kirjoja ja olen kaikenlaisessa lastenlapsille apuna, kun on milloin mitäkin koulujuttuja ja vanhemmat eivät kuulemma osaakaan jotain käsityöasiaa yms.
On mullakin aihetta valitella, mutta ei se auta, että paasaan sitä tuntitolkulla.Olen 76. Vanhetessa käy niin että ystävät ja oman ikäluokan suku kuolee. Esim. Minulta on kaikki "kahvittelupaikat" loppuneet kaupungin siunauskappelilla.
Ei jostain harrastuksesta mitään ystäviä löydä, ajan tappamista ne on. Vesijumpataan se 45 min, lukupiirissä puhutaan kirjoista, ei sitä utsita eikä tupata henkilökohtaisuuksiin. Nuoremman polven, itseni ja omien lasten välissä on jokunen ystävyyssuhde.Se iäon niin helppo rääpiä vanhusten elämää kun ei siitä tiedä mitään.
Kiitos! Olipa ihana lukea napakka ja täyttä asiaa sisältävä kommenttisi. Olisi hienoa, jos kirjoittaisit saman tekstin vaikka Hesarin mielipideosastolle. Ehkä se saisi jonkun ihmisen havahtumaan. Arvelisin, että moni yksinäisyyttä kokeva on ehkä tuollainen entinen valittaja; entinen siis siinä merkityksessä, että ei voi enää valittaa kun ei ole enää ketään halukasta kuuntelemaan.
Olisi hyvä, jos jo lapset ja nuoret opetettaisiin meillä olemaan miettimättä asioita aina sen kaikkein negatiivisimman kautta tai olemaan keskittymättä niihin asioihin, jotka ovat huonosti. Sillä jostakin ne tulevat ne keski-ikäiset valittajatkin.
Jos lähtökohta elämään on uteliaan optimistinen ja asenne tuo, että "on aihetta valitella, mutta ei auta että paasaa sitä tuntitolkulla", on elämä valoisampaa ja todennäköisesti tuollaisen ihmisen kanssa myös muut haluavat olla.
Kirjoitin kommenttini nyt hassusti lainauksen sisään. Se siis koski ystävien/ tuttavien harventumista kuolemien kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa alaikäinen, 15-vuotias lapsi on vielä monta vuotta omien vanhempiensa vastuulla. Äiti ja isä ovat lapsen huoltajia jo Suomen lain mukaan. Vastuu lapsenlapsista ei kuulu isovanhemmille mitenkään.
Vastuu alaikäisestä lapsesta kuuluu lapsen vanhemmille - äidille ja isälle. Aina. Isovanhemmille ei tule sysätä hoitovastuuta ja kasvatusvastuusta lapsista. Toki puhun nyt omasta puolestani. Meidän lapset eivät vietä viikkoja tai viikonloppuja mummolassa. Lapset eivät käy haukkumassa ja valittamassa isovanhemmille huonoista ja rajoittavista vanhemmistaan. Meidän lapset asuvat perheen kanssa ja viettävät viikonloput omassa kodissa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt naisilla on kasvukipuja vai jäikö murrosikä elämättä?
Kuuntelin viikonlopun 15v lapsenlapseni huolia, kuinka hänen vanhemmat ovat ihan pask.. rajoittavat kuulema elämää, eivätkä ymmärrä mitään. Vanhemmat iältään 45-50v.
Samaa virttä veisataan, sukupolvet vain vaihtuvat.
Jokainen sukupolvi kun kokee olevansa parempi ja täydellisempi, kuin edellinen tai seuraava sukupolvi. Näin on ollut maailman sivun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse yli 70 v, mutta en jaksa sitä valitusta kuunnella yhtään. Moni ns ystävyys on loppunut, kun kaveri valittaa tunnin puhelimessa ja sanoo lopuksi, että olipa kiva jutella.
Itse pääsin sanomaan moi ja heippa🤣
Eipä silti, nämä valittajat valittivat kyllä jo työikäisinäkin.
Luen ihan hitokseen kirjoja ja olen kaikenlaisessa lastenlapsille apuna, kun on milloin mitäkin koulujuttuja ja vanhemmat eivät kuulemma osaakaan jotain käsityöasiaa yms.
On mullakin aihetta valitella, mutta ei se auta, että paasaan sitä tuntitolkulla.Olen 76. Vanhetessa käy niin että ystävät ja oman ikäluokan suku kuolee. Esim. Minulta on kaikki "kahvittelupaikat" loppuneet kaupungin siunauskappelilla.
Ei jostain harrastuksesta mitään ystäviä löydä, ajan tappamista ne on. Vesijumpataan se 45 min, lukupiirissä puhutaan kirjoista, ei sitä utsita eikä tupata henkilökohtaisuuksiin. Nuoremman polven, itseni ja omien lasten välissä on jokunen ystävyyssuhde.Se iäon niin helppo rääpiä vanhusten elämää kun ei siitä tiedä mitään.
Kiitos! Olipa ihana lukea napakka ja täyttä asiaa sisältävä kommenttisi. Olisi hienoa, jos kirjoittaisit saman tekstin vaikka Hesarin mielipideosastolle. Ehkä se saisi jonkun ihmisen havahtumaan. Arvelisin, että moni yksinäisyyttä kokeva on ehkä tuollainen entinen valittaja; entinen siis siinä merkityksessä, että ei voi enää valittaa kun ei ole enää ketään halukasta kuuntelemaan.
Olisi hyvä, jos jo lapset ja nuoret opetettaisiin meillä olemaan miettimättä asioita aina sen kaikkein negatiivisimman kautta tai olemaan keskittymättä niihin asioihin, jotka ovat huonosti. Sillä jostakin ne tulevat ne keski-ikäiset valittajatkin.
Jos lähtökohta elämään on uteliaan optimistinen ja asenne tuo, että "on aihetta valitella, mutta ei auta että paasaa sitä tuntitolkulla", on elämä valoisampaa ja todennäköisesti tuollaisen ihmisen kanssa myös muut haluavat olla.
Kirjoitin kommenttini nyt hassusti lainauksen sisään. Se siis koski ystävien/ tuttavien harventumista kuolemien kautta.
(laitan sen puolestasi helpommin luettavaksi)
Olen 76. Vanhetessa käy niin että ystävät ja oman ikäluokan suku kuolee. Esim. Minulta on kaikki "kahvittelupaikat" loppuneet kaupungin siunauskappelilla.
Ei jostain harrastuksesta mitään ystäviä löydä, ajan tappamista ne on. Vesijumpataan se 45 min, lukupiirissä puhutaan kirjoista, ei sitä utsita eikä tupata henkilökohtaisuuksiin. Nuoremman polven, itseni ja omien lasten välissä on jokunen ystävyyssuhde.
Se iäon niin helppo rääpiä vanhusten elämää kun ei siitä tiedä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Negatiivisuus myrkyttää oman ja läheisten elämän, siksi on erittäin surullista kun moni vanhus ei osaa ottaa elämää rennommin ja positiivisemmin.
Monella vanhuksella on kipuja. Sairauksia. Lääkitykset masentaa ihan oikeasti tai välillisesti. Nämä ovat osa vanhentumisen kipua. Luopua niin monista ennen iloa tuottaneista asioista. Vaikeaa aikaa monelle. Vaikka olisi ok eläke (2000e kk) siitä voi helposti mennä lääkkeisiin yms 500-1000e kk. Nämä ovat usein pelon ja surun aiheuttajia jotka sitten heijastuvat kuin huomaamatta myös kskusteluihin.
Lääkeomavastuu Kela-korvattavista lääkkeistä on hiukan alle 600e vuodessa. Sen päälle menevistä maksetaan vain 2,50e per ostokerta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kuoli vuodenvaihteessa. Loppuvuosina hänen elämänsä oli aika kurjaa, kivuliasta, muista riippuvaista. Järki pelasi mutta kroppa hajosi alta, pala palalta. Tietysti hän oli negatiivinen ja katkera, harva tuossa tilanteessa - kroonisessa kiputilassa - mikään pyhimys on.
Olen murehtinut sitä, että enkö jaksanut olla tarpeeksi kärsivällinen, kuunnella tarpeeksi, olla tarpeeksi läsnä ja yrittää tuoda jotain iloa elämään vaikka äiti olisi ollut kuinka negatiivinen.
Näemmä ei syytä huoleen, sillä olin kaikesta huolimatta ainakin 100x kärsivällisempi ja kuuntelevampi kuin keskiverto AV-palstalainen.
No minun äidilläni ei ole sairauksia tai kroonisia kipuja, vaikka vanha onkin. Ei ollenkaan tajua, kuinka onnekas ikäisekseen on, vaan valittaa ja haukkuu muita.
Jos äitisi on aina ollut samanlainen, niin se on eri asia.
Mutta jos äiti muuttui vanhetessaan tuollaiseksi, sille on aina jokin syy.
Sairaus ei näy aina päälle. Vanhusten masennuskin on alidiagnosoitua.
Nuorempana oli marttyyrisyyllistäjä, nyt on hyökkäävämpi. En tiedä, onko sairauden merkki. Ei ole suvussa dementiaa tai alzheimeria, voi tietysti olla masennusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taidan olla onnekas. Minun nyt 82v äitini luopui ihan oma-aloitteisesti omakotitalostaan n 70-vuotiaana. Myi sen, osti taajamasta kaksion jonka remontoi (remontoidutti) itselleen mieleiseksi. Hän ymmärsi täysin ettei pysty sitten vanhempana kulkemaan portaita (talo oli 2-kerroksinen) tai huolehtimaan pihasta. Hän karsi tavaroitaan (myös edesmenneen isäni tavaroita) rankalla kädellä, ei halunnut niitä kerrostaloasuntoonsa, eivätpä olisi mahtuneetkaan. Näin on tehnyt myös monet hänen saman ikäiset ystävänsä.
Ihmetyttää, etteivät monet vanhukset ymmärrä että omat valinnat ovat kaiken a ja o. Ainakin meidän nuoremman sukupolven olisi tärkeää oppia vanhusten virheistä, että järjestämme elämämme siten että loppua kohden ei tulisi vältettävissä/ennakoitavissa olevia ongelmia.
Tsemppiä vaan kaikille jotka näiden asioiden kanssa joutuu painimaan.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkea ei tarvitse sietää kirjoitti:
Mitenkä toimisitte äidin kanssa, joka on syyllistänyt sinua pienestä asti ja kehunut sinulle kuinka paljon parempia veljesi ja siskosi ovat? Lisäksi haukkuu sinut koko suvulle.
mikä sinussa on vikana, kun luulet olevasi hyvä ihminen vaikka sinulle on selvästi kerrottu ettet ole?
No äidin mielestä hänessä itsessään ei ole mitään vikaa, vika on aina muissa. Tämän takia sukulaisetkaan eivät ole hänen kanssaan tekemisissä. Sääliksi käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietityttää, miksei ap vaihtanut puheenaiheita mielenkiintoisempiin ja itseään kiinnostaviin aiheisiin. Äiti olisi ollut varmaan helpottunut. Nyt hän yritti epätoivoissaan pitää puhetta yllä, kun hiljaisuus koetaan epäkohteliaisuudeksi. Kunpa ei tässäkin tapauksessa olisi syynä se, että mistään henkilökohtaisista tai läheisistä aiheista ei voi puhua vaan niitä tulee välttää. Tunteita ei voi osoittaa, se koetaan kiusalliseksi eikä ole tapanakaan monissa perheissä. Parempi on puhua vain tv-ohjelmista ja vaikka osuuskauppaliikkeen historiasta sekä muista ei ketään kiinnostavista vaarattomista aiheista. Ap voisi itse ryhdistäytyä eikä vaatia täällä äidiltään sitä, mitä ei itsekään osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla toisin päin. Parikymppinen tyttäreni vaittaa puhelimessa lähes joka päivä. Ikinä ei mikään ole hyvin, ja kaikista asioita löytyy huono puoli. Hän soittee lähes joka päivä, ja haluaisin sanoa että että en jaksa puhua kuin kerra nviikkoon, mutta en uskalla, koska hänellä ei mene kovin hyvin, ja hän kaipaa "juttukaveria". Vaikka eihän tuo minun päälle kaataminen mitään juttelua edes ole.
Mitään ei voi tehdä koska voi käydä huonosti, eikä "jaksa" ja sitten ei ole mitään tekemistä ja on niin tylsää.
Aika erikoinen asenne, että itse kasvattamansa nuoren aikuisen murheita ei jaksaisi kuunnella. Jokin on mennyt sinulla kasvattajana pieleen, jos tilanne on tuollainen kuten kuvaat. Täällä yritetään sysiä aikuisen lapsen vastuuta iäkkäästä vanhemmastaan pois, mikä on väärin (joskin joissain tilanteissa ymmärrettävää), mutta sitä että oma äiti pitää tyttärensä puheluita "päälle kaatamisena" kertoo jostain aivan kamalasta. Ei ihme, jos tyttäresi voi huonosti, jos sinun äidin asenne häneen, hänen elämäänsä ja ongelmiinsa on tuollainen. Kasvatusvastuu on sinulla, ja toivon, että yrität korjata tilanteen. Aloita ensin omasta asenteestasi. Sen jälkeen tarjoudu maksamaan tyttäresi terapia, kun hän on siihen valmis. Hän nimittäin tarvitsee ammattiapua tuollaisen äitisuhteen kanssa.
Ai nytkö ei aikuinen olekaan vastuussa omista valinnoistaan ja elämästään, kun on kyse parikymppisestä? Nyt onkin vika äidin kasvatuksessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Tyypillistä mustavalkoista av-ajattelua ja vieläpä nenäkkäästi ilmaistuna. Juu ei ole ei täysin omia valintoja aina kaikilla, mutta kyllä suurimpaan osaan elämän eri osa-alueista normijärkinen ihminen pystyy itse vaikuttamaan. Suomessa hyvin paljon enemmän kuin monessa muussa maassa.
Sinä nyt vain valitat. Kerro ratkaisusi ongelmaan. Oletko oikeasti sitä mieltä että elämä nyt vaan on tuominnut jonkun asumaan maalla hankalaa elämää kaukana palveluista ja aktiviteeteistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini ei kyllä 66v:nä ole yhtään tuollainen. Tuota elämättömän elämän surua on kyllä havaittavissa (nyt hän pystyisi kyllä matkustelemaan jo jos vain haluisi, mutta seuraa puuttuu).
Mutta koskaan ei lapsiinsa pura sitä ainakaan mitenkään toistuvasti ja puhu tuollaisia höpöjä. Liekö koulutustasolla myös vaikutusta miten aikaisin höperöityy?
Miten ihmeessä koulutustaso liittyisi tuohon??
On ainakin ihan tutkittu juttu, että ihmiset joilla on alhaisempi älykkyysosamäärä dementoituvat todennäköisemmin kuin ne joilla on korkea älykkyysosamäärä.
Alzheimer ei katso älykkyysosamäärää, mutta ihmisillä joilla on ollut korkeampi älykkyysosamäärä Alzheimerinkin oireet kehittyvät keskivertoa myöhemmin.
Näitä asioita on tutkittu paljon. Googlaa vaikka dementia iq.
Oman isäni tapauksen nojalla ja vähän asiasta siksi lukeneena pystyn allekirjoittamaan tuon kohdan alzheimerista. Isäni osasi puhua monia eri kieliä, ja epäilen hänen siksi osanneen peittää muistisairautensa hyvin pitkään todella hyvin. Itsekin tiedän vieraita kieliä puhuessa, että jos jotain sanaa ei löydy, käyttää sitten jotain toista sanaa tai ilmaisua. Mitä enemmän puhuu vierailla kielillä, sitä automaattisempaa tuosta "korvaamisesta" tulee. Tai muistamattomuuden/osaamattomuuden peittelystä. Tällä ei edes ole varsinaisen älykkyyden/älykkyysosamäärän kanssa mitään tekemistä, vaan kyse on ihan vaan siitä, että kognitiivinen ja kielellinen kapasiteetti on suurempi, jos on elämänsä aikana opiskellut ja käyttänyt muitakin kuin äidinkieltään.
Näin ollen jos vanhempi alkaa osoittaa muistisairauden merkkejä mutta ei vielä kovin vahvasti, kannattaa tarkastella asiaa siltä kannalta, osaako vanhempi vieraita kieliä ja miettiä, voisiko vanhempi siksi kyetä peittelemään sairauden oireita. Itseäni harmittaa, että en osannut ajatella asiaa tuolta kannalta riittävän ajoissa; ehkä jos olisin tuon havainnut, olisi isäni saatu aiemmin tutkimuksiin ja myös hoidon piiriin, eikä hän olisi ehkä lopulta mennyt niin huonoon kuntoon niin nopeasti. Ehkä.
Vierailija kirjoitti:
Niin se on, että vanhemmat on antaneet lapsille kutakuinkin kaiken mitä ovat voineet. Sitten kun lapset elävät elämiensä kiinnostavimpia vuosia ja ovat kovin kiireisiä, vanhempien oma elämä alkaa kaventua sinne neljän seinän sisälle; osa vanhoista ystävistäkin on hyvin sairaita tai jo kuolleita. Silloin se vanhempi toivoisi ehkä kaikkein eniten elämässään, että hänen - omasta mielestään hyvin kasvattamansa - lapset antaisivat jotakin hyvää omasta elämästään, edes vaikka sitä aikaa, ja mielellään kuulevaa korvaa ja näkemyksiä yhteiskunnasta, kulttuurista, viihteestä, nykyajasta.
Sitten vanhempi pettyy, kun aikuinen lapsi käyttäytyy kuten ap. Vanhempi ei olisi voinut kuvitella, että lapsensa ei ymmärrä tämän tilannetta.
Mietipä itse, etenkin näin koronan jälkeen, millaiset on omat sosiaaliset taidot ja puheenaiheet, jos elämänpiiri on kutistunut kodin ja suomenkielisten tv-ohjelmien ääreen.
Mistäpä itse keskustelet parin-kolmenkymmenen vuoden kuluttua?
Kiittämättömyys on maailman palkka.
Mun äiti on samanlainen ollut jo vuosia ja on nuorempi kuin ap:n äiti.
Kun itse saavutin saman iän, missä alkoi tämä äitini vanhuksen leikkiminen, tajusin että kaikki se kokemani sääli ja tekemäni palvelukset velvollisuudentunnosta oli suurta vedätystä. Ei joutunut hän huolehtimaan omista tai appivanhemmistaan, sai keskittyä omaan perheeseensä ja työhönsä aivan rauhassa. Itse en ole samaa päässyt kokemaan ja nuo vuosien rutinat turhasta on saanut mitan täyttymään. Nykyään kun on varaa jo sanoa ruikuttavalle vätykselle takaisin niin en jätä sanomatta. Julmia Juonija on päässyt elämässä niin helpolla että en jätä kertomatta kuinka häpeämätön on luonteeltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin se on, että vanhemmat on antaneet lapsille kutakuinkin kaiken mitä ovat voineet. Sitten kun lapset elävät elämiensä kiinnostavimpia vuosia ja ovat kovin kiireisiä, vanhempien oma elämä alkaa kaventua sinne neljän seinän sisälle; osa vanhoista ystävistäkin on hyvin sairaita tai jo kuolleita. Silloin se vanhempi toivoisi ehkä kaikkein eniten elämässään, että hänen - omasta mielestään hyvin kasvattamansa - lapset antaisivat jotakin hyvää omasta elämästään, edes vaikka sitä aikaa, ja mielellään kuulevaa korvaa ja näkemyksiä yhteiskunnasta, kulttuurista, viihteestä, nykyajasta.
Sitten vanhempi pettyy, kun aikuinen lapsi käyttäytyy kuten ap. Vanhempi ei olisi voinut kuvitella, että lapsensa ei ymmärrä tämän tilannetta.
Mietipä itse, etenkin näin koronan jälkeen, millaiset on omat sosiaaliset taidot ja puheenaiheet, jos elämänpiiri on kutistunut kodin ja suomenkielisten tv-ohjelmien ääreen.
Mistäpä itse keskustelet parin-kolmenkymmenen vuoden kuluttua?
Kiittämättömyys on maailman palkka.
"edes vaikka sitä aikaa"?
Mikä olisi isompi lahja kuin toisen ihmisen aika tilanteessa, jossa hänellä on elämässä enemmän (mielekästä) tekemistä kuin ehtii tehdä?
Energiasyöppö imee ihmisestä kaiken energian ja pahimmillaan sekoittaa yöunet. Tunnin yksinpuhelu puhelun jälkeen olet ihan loppu.
Jos tilanne on tuo, että oma vanhempi on energiasyöppö ja jos tilanne on se, että ei esim. ole sisaruksia jakamassa vanhemmista huolehtimista, silloin pitää yrittää löytää tasapaino. Eli löytää itselleen keinot, että ei ole ihan loppu puhelun jälkeen mutta kuitenkin yrittää tukea ja auttaa vanhempaansa.
Nämä ovat isoja moraalikysymyksiä, ja jokaisella on niihin omat vastauksensa, jotka riippuvat monesta asiasta, mm. siitä kotikasvatuksesta. Jokaisen pitää siis miettiä itse, miten reagoi, millä tavalla toimii. Ei ole yleispätevää neuvoa.
Itse katson, että oma vanhempi on sen verran tärkeä ihminen, että jos hän on energiasyöppö tai hänellä tulee tilanne, että vain valittaa ja syö energiaani, minun tehtäväni on silti olla hänelle läsnä ja hoitaa oma väsymykseni itse pois. Sen sijaan ystävän, kollegan tai harrastetoverin negatiivisuus ja energiasyöppöys sallivat minulle enemmän keinoja irrottautua hankalasta ihmisestä tai ihmissuhteesta, josta on tullut voimia vievä.
Kun tiedän, miten paljon vanhempani on tehnyt minun hyväkseni ja omalla kustannuksellaan koko elämäni ajan, en kertakaikkisesti pystyisi "dumppaamaan" häntä edes vaikeana aikana.
Mutta ihmiset ovat erilaisia, enkä sano, että muiden pitäisi tehdä juuri samalla tavalla kuin minä. Mutta omasta hyvinvoinnistaan jokainen aikuinen ihminen on vastuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Tyypillistä mustavalkoista av-ajattelua ja vieläpä nenäkkäästi ilmaistuna. Juu ei ole ei täysin omia valintoja aina kaikilla, mutta kyllä suurimpaan osaan elämän eri osa-alueista normijärkinen ihminen pystyy itse vaikuttamaan. Suomessa hyvin paljon enemmän kuin monessa muussa maassa.
Sinä nyt vain valitat. Kerro ratkaisusi ongelmaan. Oletko oikeasti sitä mieltä että elämä nyt vaan on tuominnut jonkun asumaan maalla hankalaa elämää kaukana palveluista ja aktiviteeteistä?
Hyvin moni nyt 80-vuotias ei ole saanut valita esimerkiksi, opiskeliko vai menikö tehtaaseen töihin vai jäikö vanhempien maatilalle. Toisilla oli ihan eri mahdollisuudet kuin toisilla. Ja jos nainen tuli nuorena raskaaksi, niin sitä vähemmän oli valinnanvaraa.
En nyt oikein ymmärrä, mikä hinku sinulla on saada kaikki vanhukset muuttamaan kaupunkiin. Onko kaupungeissa kovastikin ylitarjontaa vanhuksille sopivista asunnoista kohtuuhintaan? Miksi haluat lisätä asumistuen käyttöä, kun sitä pitäisi pienentää?
Yleensä vanhemmiten vahvat puolet korostuvat entisestään. Jos on negatiivinen persoona, niin varmasti vielä negatiivisempi vanhana. Kannattaa siis kiinnittää huomiota ja oppia pois tulkitsemasta aina kaikkea negatiiviseen sävyyn. Oma äitini ollut aina hankala persoona ja vielä paljon hankalampi eläkkeelle jäätyään.
"höpö höpö. Vanhat miehet ne vasta itsekeskeisiä ovatkin. En enää jaksa soittaa enkä käydä isäni luona, koska hän ei koskaan kysy mitä kuuluu eikä kuuntele mitään, mitä sanon."
Vai kumpi siinä nyt onkaan itsekeskeinen????