Lue keskustelun säännöt.
Tänään kuunneltuani 70 plus äitini valitusta ja aivoituksia en yhtään ihmettele vanhusten yksinäisyyttä
N 48
15.01.2023 |
Mikään asia ei ole hyvin.
"Radiosta tulee vain rokkia. Televisiokanavat pitäisi yhdenmukaistaa. Kolmelta kanavalta ei saisi tulla samaan aikaan suomenkielistä ohjelmaa kun yhtäkään niistä ei pysty seuraamaan! Missä on Putous-ohjelma? Sinä olet lihonut yli viisi kiloa! Söisit nyt edes hernesoppaa! Missä on joulunamit? Sellon etsivät ovat törkeitä! Miksi Putin ei mene itse sinne pommittamaansa taloon? Miltä asemalta tulee Kansanradion uusinta? Ulkomaalainen lääkäri määräsi Opamoksia ja nyt se lukee netissä ja en voi mennä toiselle lääkärille kun en tiedä mitä se ajattelee!"
Tätä jaksoin parituntisen ja keskustelun kääntyessä henkilökohtaisuuksiin nousin ylös ja lähdin menemään. Sinne se jäi tippa linssissä vilkuttamaan ja toivottamaan, että soitellaan. Meinaa ottaa nuo vierailut lujille...
Kommentit (711)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Tyypillistä mustavalkoista av-ajattelua ja vieläpä nenäkkäästi ilmaistuna. Juu ei ole ei täysin omia valintoja aina kaikilla, mutta kyllä suurimpaan osaan elämän eri osa-alueista normijärkinen ihminen pystyy itse vaikuttamaan. Suomessa hyvin paljon enemmän kuin monessa muussa maassa.
Sinä nyt vain valitat. Kerro ratkaisusi ongelmaan. Oletko oikeasti sitä mieltä että elämä nyt vaan on tuominnut jonkun asumaan maalla hankalaa elämää kaukana palveluista ja aktiviteeteistä?
Ei se ole välttämättä ollenkaan hankalaa elämää, ennen kuin se toimintakyky oleellisesti heikkenee. Totta kai sellainen tilanne on kriisi sille ihmiselle, joka on tottunut pärjäämään. Ei kaikille ole helppoa jättää omaa kotiaan, ihminen on yleensä muutosvastainen ja vanhana etenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etköhän sinäkin, ap, ole ollut ihan tarpeeksi hankala lapsena ja murrosiässä, mikä tosin tuntuu jatkuvan edelleen.
Nyt on äitisi vuoro olla hankala, kasva sinä nyt aikuiseksi ja kestä se.Mikä vastuu lapsella muka on vanhemmistaan? Etenkään sillä verukkeella että on ollut lapsena hankala? Vit
tuako teette lapsia, jos ajatusmallinne on noin itsekäs kun vanhenette?Lapsen ja vanhemman suhde on vuorovaikutussuhde. Ei ihan samanlainen kuin muut ihmisen vuorovaikutussuhteet, vaan paljon syvempi ja tärkeämpi, mutta silti vuorovaikutussuhde.
Täällä moni valittava aikuinen lapsi ei jotenkin suostu hyväksymään tuota faktaa. Vielä vähemmän sitä, että ne roolit siinä ihmissuhteessa todennäköisesti muuttuvat, jopa vaihtuvat täysin.
Kyse on isosta moraalikysymyksestä, "mikä vastuu lapsella on vanhemmistaan". Hyvin monissa, melkein kaikissa muissa kulttuureissa kuin 2020-luvun suomalaisessa kulttuurissa, se lasten vastuu ikääntyvistä vanhemmistaan on sataprosenttinen.
Pidetään tuo mielessä, kun keskustellaan, vaikka kuinka haluttaisi esittää vanhempansa ainaisena valittajana ja itsensä puhtaana hyviksenä, jolla "on oikeus" vaikka dumpata vanhempansa, jos se on liian rasittava.
Mitäs jos vanhempasi on diagnosoituja narsisteja? He eivät ole pitäneet huolta lapsistaan ja nytkö heitä pitäisi alkaa palvomaan?
Mun äidillä on ollu useita pitkäaikaisia, jopa 60 vuoden takaa ystäviä. Ihmettelee kun heistä yksi toisensa jälkeen lakkaa ottamasta yhteyttä. Sitten kun kuuntelee mutsin juttuja niin se on haukkunut niitä kavereita päin naamaa tyhmiksi ja heidän valintojaan huonoiksi ja kaikki mitä nämä kaverit tekee on äitini mielestä väärin, turhaa, typerää jne. Vain hän itse on tehnyt oikeat valinnat ja osaa, tietää ja ymmärtää asiat oikein.
Varmaan ne kaverit omalla tahollaan voi olla samanlaisia, sitä en tiedä, mutta ihmettelen vaan kuinka sokeaksi sitä tuleekaan omalle käytökselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitetaan kun toinen ihminen valittaa tai on negatiivinen. Ihan samaa valitusta on nämä palstatkin täynnä. Tosin kirjallisessa muodossa. Siis valitusvirsiä sitten luetaan päivät pitkät ja avaudutaan kuka kurjemmilla kommenteilla.
Valitetaan siitä kun joku valittaa. Ihan sama lopputulos. Tuskin on positiivista myöskään.Veitpä sanat suustani! Surkuhupaisaa, ap alottaa ketjun, jossa valittaa, kuinka hänen äitinsä valittaa. Sukuvika?
Juurikin tuo "sukuvika". Vuorovaikutussuhde on saattanut olla lapsen ja vanhemman välillä aina hankala, mutta aikuisen ihmisen (varsinkin yli kolmikymppisen) tulee kantaa vastuu omista tunteistaan ja reaktioistaan. Liian usein näissä keskusteluissa se vanhus-vanhempi on se hankala valittaja ja "hirveä ihminen", mutta fakta on se, että 40-50-vuotias aikuinen lapsi joka tuolla tavalla ajattelee ja puhuu, on todennäköisesti aivan yhtä hirveä, ellei hirveämpi, kuin se haukkumansa vanhempi.
Sitä vaan ei saa sanoa, koska se valittava ihminen ei kertakaikkisesti suostu katsomaan peiliin. Jos se ei onnistu omin neuvoin, niin sitten ammattilaisen juttusille - et olisi ensimmäinen keski-ikäinen nainen, joka tarvitsee apua äitisuhteensa käsittelyyn. (joo, isät tietty kans on olemassa jne ym., mutta yleensä ongelma on naisen äitisuhteessa)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä luulen, että tämän päivän 20-40 vuotiaista vasta katkeria tuleekin vanhana. He ovat ehtineet nähdä, että 2010 ja osin 2020 luvulla ihmisillä oli vakituista työtä, omaisuutta oli vielä mahdollista kerryttää, sään ääri-imiöitä ei vielä ollut niin paljon kuin heidän vanhetessaan tulee, polarisaatio oli vielä jotenkuten hallinnassa ja eliniän odote oli hyvällä tasolla.
Kaikki tulee olemaan toisin näille nykyisille 20-40 vuotiaille, kun he saavuttavat vanhuusiän. Puhumattakaan heitä nuoremmista.
M53
Tämä on niin totta. Nykyisillä vanhuksilla oli toivoa tulevasta ja erilailla mahdollisuuksia, kuin nykyisillä nuorilla tulee olemaan. Työpaikkojen määrä vähenee ja tulevaisuudessa suurin osa joutuu tekemään huonosti palkattua työtä. Työn uusijako johtaa siihen, että harvemmille tulee hyvin palkattuja töitä, enemmistölle huonosti palkattuja töitä, Nykyisenkaltainen keskituloisten ryhmä poistuu kokonaan työelämästä.
Voin vain kuvitella millaisia myrskyjä ja paahtavia kesiä Suomessakin tulee olemaan tulevaisuudessa. Yhteiskunnalliset ongelmatkin ovat varmasti ihan eri luokkaa, kuin nyt on. Ei käy kateeksi, todellakaan.
Siis anteeksi? Työpaikkoja on enemmän kuin tekijöitä. Eli kannattaa laittaa suu soukemmalle. Kohtaanto-ongelma on vaan voimassa eli työpaikat ja tekijät eivät kohtaa helpolla..tarvetta om eri aloilla ja tekijät ovat toisaalla.
No sen mitä olen talouslehtiä lukenut meiltä ja maailmalta, niin työpaikkojen määrä tulee ihan lähiaikoina reilusti vähenemään. Ihmisiä ei tarvita töihin ja tosiaan keskituloiset työt loppuu kokonaan. Jäljelle jää huonosti palkattuja hommia joita tekoäly ei voi hoitaa ja pienelle osalle jää hyväpalkkaisia töitä. Siihen väliin ei jää mitään. Nothing! Se kohtaanto-ongelma on nyt ja tässä, mutta ei enää lähitulevaisuudessa. Se on kyllä ikävä tosiasia, josta tulee kärsimään nykyiset nuoret.
Eikö keskituloisia ole esimerkiksi opettajat ja hoitajat? Nekö työt on loppumassa?
Ovat nyt, mutta ei kohta enää. Nekin tulevat olemaan matalapalkka-aloja jatkossa. Robotiikka ja tekoäly tulee näihinkin mukaan enenevässä määrin.
Kammottavaa. Epäinhimillistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapian kautta selvinnyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etköhän sinäkin, ap, ole ollut ihan tarpeeksi hankala lapsena ja murrosiässä, mikä tosin tuntuu jatkuvan edelleen.
Nyt on äitisi vuoro olla hankala, kasva sinä nyt aikuiseksi ja kestä se.Mikä vastuu lapsella muka on vanhemmistaan? Etenkään sillä verukkeella että on ollut lapsena hankala? Vit
tuako teette lapsia, jos ajatusmallinne on noin itsekäs kun vanhenette?Lapsen ja vanhemman suhde on vuorovaikutussuhde. Ei ihan samanlainen kuin muut ihmisen vuorovaikutussuhteet, vaan paljon syvempi ja tärkeämpi, mutta silti vuorovaikutussuhde.
Täällä moni valittava aikuinen lapsi ei jotenkin suostu hyväksymään tuota faktaa. Vielä vähemmän sitä, että ne roolit siinä ihmissuhteessa todennäköisesti muuttuvat, jopa vaihtuvat täysin.
Kyse on isosta moraalikysymyksestä, "mikä vastuu lapsella on vanhemmistaan". Hyvin monissa, melkein kaikissa muissa kulttuureissa kuin 2020-luvun suomalaisessa kulttuurissa, se lasten vastuu ikääntyvistä vanhemmistaan on sataprosenttinen.
Pidetään tuo mielessä, kun keskustellaan, vaikka kuinka haluttaisi esittää vanhempansa ainaisena valittajana ja itsensä puhtaana hyviksenä, jolla "on oikeus" vaikka dumpata vanhempansa, jos se on liian rasittava.
Mitäs jos vanhempasi on diagnosoituja narsisteja? He eivät ole pitäneet huolta lapsistaan ja nytkö heitä pitäisi alkaa palvomaan?
Palvomaan???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etköhän sinäkin, ap, ole ollut ihan tarpeeksi hankala lapsena ja murrosiässä, mikä tosin tuntuu jatkuvan edelleen.
Nyt on äitisi vuoro olla hankala, kasva sinä nyt aikuiseksi ja kestä se.Mikä vastuu lapsella muka on vanhemmistaan? Etenkään sillä verukkeella että on ollut lapsena hankala? Vit
tuako teette lapsia, jos ajatusmallinne on noin itsekäs kun vanhenette?Lapsen ja vanhemman suhde on vuorovaikutussuhde. Ei ihan samanlainen kuin muut ihmisen vuorovaikutussuhteet, vaan paljon syvempi ja tärkeämpi, mutta silti vuorovaikutussuhde.
Täällä moni valittava aikuinen lapsi ei jotenkin suostu hyväksymään tuota faktaa. Vielä vähemmän sitä, että ne roolit siinä ihmissuhteessa todennäköisesti muuttuvat, jopa vaihtuvat täysin.
Kyse on isosta moraalikysymyksestä, "mikä vastuu lapsella on vanhemmistaan". Hyvin monissa, melkein kaikissa muissa kulttuureissa kuin 2020-luvun suomalaisessa kulttuurissa, se lasten vastuu ikääntyvistä vanhemmistaan on sataprosenttinen.
Pidetään tuo mielessä, kun keskustellaan, vaikka kuinka haluttaisi esittää vanhempansa ainaisena valittajana ja itsensä puhtaana hyviksenä, jolla "on oikeus" vaikka dumpata vanhempansa, jos se on liian rasittava.
Juridisesti lapsella ei ole mitään vastuuta vanhemmistaan, ainoastaan omasta jälkikasvusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapian kautta selvinnyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etköhän sinäkin, ap, ole ollut ihan tarpeeksi hankala lapsena ja murrosiässä, mikä tosin tuntuu jatkuvan edelleen.
Nyt on äitisi vuoro olla hankala, kasva sinä nyt aikuiseksi ja kestä se.Mikä vastuu lapsella muka on vanhemmistaan? Etenkään sillä verukkeella että on ollut lapsena hankala? Vit
tuako teette lapsia, jos ajatusmallinne on noin itsekäs kun vanhenette?Lapsen ja vanhemman suhde on vuorovaikutussuhde. Ei ihan samanlainen kuin muut ihmisen vuorovaikutussuhteet, vaan paljon syvempi ja tärkeämpi, mutta silti vuorovaikutussuhde.
Täällä moni valittava aikuinen lapsi ei jotenkin suostu hyväksymään tuota faktaa. Vielä vähemmän sitä, että ne roolit siinä ihmissuhteessa todennäköisesti muuttuvat, jopa vaihtuvat täysin.
Kyse on isosta moraalikysymyksestä, "mikä vastuu lapsella on vanhemmistaan". Hyvin monissa, melkein kaikissa muissa kulttuureissa kuin 2020-luvun suomalaisessa kulttuurissa, se lasten vastuu ikääntyvistä vanhemmistaan on sataprosenttinen.
Pidetään tuo mielessä, kun keskustellaan, vaikka kuinka haluttaisi esittää vanhempansa ainaisena valittajana ja itsensä puhtaana hyviksenä, jolla "on oikeus" vaikka dumpata vanhempansa, jos se on liian rasittava.
Mitäs jos vanhempasi on diagnosoituja narsisteja? He eivät ole pitäneet huolta lapsistaan ja nytkö heitä pitäisi alkaa palvomaan?
Kaksi diagnosoitua narsistia löytänyt toisensa? Erikoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Tyypillistä mustavalkoista av-ajattelua ja vieläpä nenäkkäästi ilmaistuna. Juu ei ole ei täysin omia valintoja aina kaikilla, mutta kyllä suurimpaan osaan elämän eri osa-alueista normijärkinen ihminen pystyy itse vaikuttamaan. Suomessa hyvin paljon enemmän kuin monessa muussa maassa.
Sinä nyt vain valitat. Kerro ratkaisusi ongelmaan. Oletko oikeasti sitä mieltä että elämä nyt vaan on tuominnut jonkun asumaan maalla hankalaa elämää kaukana palveluista ja aktiviteeteistä?
Ei se ole välttämättä ollenkaan hankalaa elämää, ennen kuin se toimintakyky oleellisesti heikkenee. Totta kai sellainen tilanne on kriisi sille ihmiselle, joka on tottunut pärjäämään. Ei kaikille ole helppoa jättää omaa kotiaan, ihminen on yleensä muutosvastainen ja vanhana etenkin.
Niitä valintoja tulisi tehdä ennen kuin se oma toimintakyky heikkenee. Ei tietenkään ole helppoa jättää omaa vanhaa kotiaan, mutta pakkohan se on jos siellä ei pysty asumaan. Tokihan aina on se vaihtoehto että pakottaa lapset huolehtimaan sekä itsestään että siitä talosta, mutta sitten tullaan tähän tämän ketjun ydinaiheeseen, että omaisilla käy elämä rankaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessa alaikäinen, 15-vuotias lapsi on vielä monta vuotta omien vanhempiensa vastuulla. Äiti ja isä ovat lapsen huoltajia jo Suomen lain mukaan. Vastuu lapsenlapsista ei kuulu isovanhemmille mitenkään.
Vastuu alaikäisestä lapsesta kuuluu lapsen vanhemmille - äidille ja isälle. Aina. Isovanhemmille ei tule sysätä hoitovastuuta ja kasvatusvastuusta lapsista. Toki puhun nyt omasta puolestani. Meidän lapset eivät vietä viikkoja tai viikonloppuja mummolassa. Lapset eivät käy haukkumassa ja valittamassa isovanhemmille huonoista ja rajoittavista vanhemmistaan. Meidän lapset asuvat perheen kanssa ja viettävät viikonloput omassa kodissa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt naisilla on kasvukipuja vai jäikö murrosikä elämättä?
Kuuntelin viikonlopun 15v lapsenlapseni huolia, kuinka hänen vanhemmat ovat ihan pask.. rajoittavat kuulema elämää, eivätkä ymmärrä mitään. Vanhemmat iältään 45-50v.
Samaa virttä veisataan, sukupolvet vain vaihtuvat.
Jokainen sukupolvi kun kokee olevansa parempi ja täydellisempi, kuin edellinen tai seuraava sukupolvi. Näin on ollut maailman sivun.
Otan kantaa vain yhteen seikkaan.
Olen 50+. Vietin sylivauvasta asti mummilassa päiviä, myöhemmin ainakin viikon kesällä ja hiihtoloman. Samoin siskoni. Joskus mummi ja ukki matkustivat meille.
Se sopi kaikille, olen hyvin kiitollinen. Sain aidon ja syvän suhteen isovanhempiin jotka tuli mulle yhtä läheisiksi ja rakkaiksi kuin vanhemmat. Läheisyys jatkui katkeamatta isovanhempien elämän loppuun asti.
Ikävää että nykylapsista harva saa oppia tuntemaan isovanhempiaan. He ovat korvaamaton rikkaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse yli 70 v, mutta en jaksa sitä valitusta kuunnella yhtään. Moni ns ystävyys on loppunut, kun kaveri valittaa tunnin puhelimessa ja sanoo lopuksi, että olipa kiva jutella.
Itse pääsin sanomaan moi ja heippa🤣
Eipä silti, nämä valittajat valittivat kyllä jo työikäisinäkin.
Luen ihan hitokseen kirjoja ja olen kaikenlaisessa lastenlapsille apuna, kun on milloin mitäkin koulujuttuja ja vanhemmat eivät kuulemma osaakaan jotain käsityöasiaa yms.
On mullakin aihetta valitella, mutta ei se auta, että paasaan sitä tuntitolkulla.Olen 76. Vanhetessa käy niin että ystävät ja oman ikäluokan suku kuolee. Esim. Minulta on kaikki "kahvittelupaikat" loppuneet kaupungin siunauskappelilla.
Ei jostain harrastuksesta mitään ystäviä löydä, ajan tappamista ne on. Vesijumpataan se 45 min, lukupiirissä puhutaan kirjoista, ei sitä utsita eikä tupata henkilökohtaisuuksiin. Nuoremman polven, itseni ja omien lasten välissä on jokunen ystävyyssuhde.Se iäon niin helppo rääpiä vanhusten elämää kun ei siitä tiedä mitään.
Kiitos! Olipa ihana lukea napakka ja täyttä asiaa sisältävä kommenttisi. Olisi hienoa, jos kirjoittaisit saman tekstin vaikka Hesarin mielipideosastolle. Ehkä se saisi jonkun ihmisen havahtumaan. Arvelisin, että moni yksinäisyyttä kokeva on ehkä tuollainen entinen valittaja; entinen siis siinä merkityksessä, että ei voi enää valittaa kun ei ole enää ketään halukasta kuuntelemaan.
Olisi hyvä, jos jo lapset ja nuoret opetettaisiin meillä olemaan miettimättä asioita aina sen kaikkein negatiivisimman kautta tai olemaan keskittymättä niihin asioihin, jotka ovat huonosti. Sillä jostakin ne tulevat ne keski-ikäiset valittajatkin.
Jos lähtökohta elämään on uteliaan optimistinen ja asenne tuo, että "on aihetta valitella, mutta ei auta että paasaa sitä tuntitolkulla", on elämä valoisampaa ja todennäköisesti tuollaisen ihmisen kanssa myös muut haluavat olla.
Kirjoitin kommenttini nyt hassusti lainauksen sisään. Se siis koski ystävien/ tuttavien harventumista kuolemien kautta.
(laitan sen puolestasi helpommin luettavaksi)
Olen 76. Vanhetessa käy niin että ystävät ja oman ikäluokan suku kuolee. Esim. Minulta on kaikki "kahvittelupaikat" loppuneet kaupungin siunauskappelilla.
Ei jostain harrastuksesta mitään ystäviä löydä, ajan tappamista ne on. Vesijumpataan se 45 min, lukupiirissä puhutaan kirjoista, ei sitä utsita eikä tupata henkilökohtaisuuksiin. Nuoremman polven, itseni ja omien lasten välissä on jokunen ystävyyssuhde.Se iäon niin helppo rääpiä vanhusten elämää kun ei siitä tiedä mitään.
Kiitos sinulle avusta. En tällä kännykällä osaa esim tekstin kopiointitoimintaa osasta tekstiä. Pöytäkoneella osaisin, hei sulle pöytäkoneiden naureskelija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietityttää, miksei ap vaihtanut puheenaiheita mielenkiintoisempiin ja itseään kiinnostaviin aiheisiin. Äiti olisi ollut varmaan helpottunut. Nyt hän yritti epätoivoissaan pitää puhetta yllä, kun hiljaisuus koetaan epäkohteliaisuudeksi. Kunpa ei tässäkin tapauksessa olisi syynä se, että mistään henkilökohtaisista tai läheisistä aiheista ei voi puhua vaan niitä tulee välttää. Tunteita ei voi osoittaa, se koetaan kiusalliseksi eikä ole tapanakaan monissa perheissä. Parempi on puhua vain tv-ohjelmista ja vaikka osuuskauppaliikkeen historiasta sekä muista ei ketään kiinnostavista vaarattomista aiheista. Ap voisi itse ryhdistäytyä eikä vaatia täällä äidiltään sitä, mitä ei itsekään osaa.
Mikä on vialla, jos oman lapsen kanssa ei kestä hiljaisuutta? Aina puheenaiheen vaihtaminen ei auta, kun toinen palaa aina alkuperäiseen aiheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini, yli 90 v, ei ollut koskaan negatiivinen, vaikka aihetta olisi ollut!
Eli omaa, aika pientä elämäänsä, tyytyväisenä.
Joillain ihmisillä vaan on se lasi aina puolityhjä eli negaation kautta liikkeelle. Raskasta seuraa ovat.
Samaa mieltä! Ei se ole iästä kiinni!
Jep, ja todennäköisesti ap:stä tulee hyvin nopeasti samanlainen kuin minä äitiään nyt pitää. Jos jo viiskymppisenä on tuollainen valittaja. Jos tämä palsta on vielä parin-kolmenkymmenen vuoden päästä olemassa, todennäköisesti - jos vielä itse olemme elossa - saamme lukea täältä ap:n lasten vuodatusta äidistään.
Silti sinä haluat lukea noita ketjuja silloinkin. Miksi?
Olen ennenkin seurannut jatkokertomuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etköhän sinäkin, ap, ole ollut ihan tarpeeksi hankala lapsena ja murrosiässä, mikä tosin tuntuu jatkuvan edelleen.
Nyt on äitisi vuoro olla hankala, kasva sinä nyt aikuiseksi ja kestä se.Mikä vastuu lapsella muka on vanhemmistaan? Etenkään sillä verukkeella että on ollut lapsena hankala? Vit
tuako teette lapsia, jos ajatusmallinne on noin itsekäs kun vanhenette?Lapsen ja vanhemman suhde on vuorovaikutussuhde. Ei ihan samanlainen kuin muut ihmisen vuorovaikutussuhteet, vaan paljon syvempi ja tärkeämpi, mutta silti vuorovaikutussuhde.
Täällä moni valittava aikuinen lapsi ei jotenkin suostu hyväksymään tuota faktaa. Vielä vähemmän sitä, että ne roolit siinä ihmissuhteessa todennäköisesti muuttuvat, jopa vaihtuvat täysin.
Kyse on isosta moraalikysymyksestä, "mikä vastuu lapsella on vanhemmistaan". Hyvin monissa, melkein kaikissa muissa kulttuureissa kuin 2020-luvun suomalaisessa kulttuurissa, se lasten vastuu ikääntyvistä vanhemmistaan on sataprosenttinen.
Pidetään tuo mielessä, kun keskustellaan, vaikka kuinka haluttaisi esittää vanhempansa ainaisena valittajana ja itsensä puhtaana hyviksenä, jolla "on oikeus" vaikka dumpata vanhempansa, jos se on liian rasittava.
Juridisesti lapsella ei ole mitään vastuuta vanhemmistaan, ainoastaan omasta jälkikasvusta.
Ja sen huomaa.
Sitähän tässä juuri sanottiinkin, että Suomessa ei, vaikka yleensä muualla on.
Lapsistakin vastuu on vain tiettyyn rajaan asti.
Hyvä vai huono? Jaa-a.
Itse näen vastuuni iäkkäästä vanhemmastani ihan vastaavana kuin vastuuni aikuisista lapsistani. Ei laillista vastuuta, mutta moraalinen vastuu on tukea ja auttaa missä voin.
Se on sellainen rakkauden tuoma moraalinen vastuu kummassakin.
Vierailija kirjoitti:
Mun äidillä on ollu useita pitkäaikaisia, jopa 60 vuoden takaa ystäviä. Ihmettelee kun heistä yksi toisensa jälkeen lakkaa ottamasta yhteyttä. Sitten kun kuuntelee mutsin juttuja niin se on haukkunut niitä kavereita päin naamaa tyhmiksi ja heidän valintojaan huonoiksi ja kaikki mitä nämä kaverit tekee on äitini mielestä väärin, turhaa, typerää jne. Vain hän itse on tehnyt oikeat valinnat ja osaa, tietää ja ymmärtää asiat oikein.
Varmaan ne kaverit omalla tahollaan voi olla samanlaisia, sitä en tiedä, mutta ihmettelen vaan kuinka sokeaksi sitä tuleekaan omalle käytökselle.
Kuudenkymmenen vuoden takaiset ystävät ovat minulta jo monet kuolleet, samoin kuin sisaruksia puolisoineen.
Sitä puolta nuoret ei kuuntele ollenkaan, laitoin Liisalle adressin tai menen Tuulan hautajaisiin. Eivät he sitä muista eika reagoi että taas on äidiltä yksi kahvikaveri poistunut.
Mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän väki harvenee. 92 v harmittelee kun osa on kuollut , 98 v ei enää lähde lounaalle kun tarvii liikkumiseen avustajan, kotonaan kyllä asuu, viimeinen kyläilytuttu palliatiivisessa hoidossa syövän takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Tyypillistä mustavalkoista av-ajattelua ja vieläpä nenäkkäästi ilmaistuna. Juu ei ole ei täysin omia valintoja aina kaikilla, mutta kyllä suurimpaan osaan elämän eri osa-alueista normijärkinen ihminen pystyy itse vaikuttamaan. Suomessa hyvin paljon enemmän kuin monessa muussa maassa.
Sinä nyt vain valitat. Kerro ratkaisusi ongelmaan. Oletko oikeasti sitä mieltä että elämä nyt vaan on tuominnut jonkun asumaan maalla hankalaa elämää kaukana palveluista ja aktiviteeteistä?
Hyvin moni nyt 80-vuotias ei ole saanut valita esimerkiksi, opiskeliko vai menikö tehtaaseen töihin vai jäikö vanhempien maatilalle. Toisilla oli ihan eri mahdollisuudet kuin toisilla. Ja jos nainen tuli nuorena raskaaksi, niin sitä vähemmän oli valinnanvaraa.
En nyt oikein ymmärrä, mikä hinku sinulla on saada kaikki vanhukset muuttamaan kaupunkiin. Onko kaupungeissa kovastikin ylitarjontaa vanhuksille sopivista asunnoista kohtuuhintaan? Miksi haluat lisätä asumistuen käyttöä, kun sitä pitäisi pienentää?
Miten sinä ratkaisen tilanteen, jossa vanhus ei enää pärjää syrjässä olevassa omakotitalossaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Tyypillistä mustavalkoista av-ajattelua ja vieläpä nenäkkäästi ilmaistuna. Juu ei ole ei täysin omia valintoja aina kaikilla, mutta kyllä suurimpaan osaan elämän eri osa-alueista normijärkinen ihminen pystyy itse vaikuttamaan. Suomessa hyvin paljon enemmän kuin monessa muussa maassa.
Sinä nyt vain valitat. Kerro ratkaisusi ongelmaan. Oletko oikeasti sitä mieltä että elämä nyt vaan on tuominnut jonkun asumaan maalla hankalaa elämää kaukana palveluista ja aktiviteeteistä?
Ei se ole välttämättä ollenkaan hankalaa elämää, ennen kuin se toimintakyky oleellisesti heikkenee. Totta kai sellainen tilanne on kriisi sille ihmiselle, joka on tottunut pärjäämään. Ei kaikille ole helppoa jättää omaa kotiaan, ihminen on yleensä muutosvastainen ja vanhana etenkin.
Niitä valintoja tulisi tehdä ennen kuin se oma toimintakyky heikkenee. Ei tietenkään ole helppoa jättää omaa vanhaa kotiaan, mutta pakkohan se on jos siellä ei pysty asumaan. Tokihan aina on se vaihtoehto että pakottaa lapset huolehtimaan sekä itsestään että siitä talosta, mutta sitten tullaan tähän tämän ketjun ydinaiheeseen, että omaisilla käy elämä rankaksi.
Oletko itse muuttanut jo invakotiin ja ostanut pyörätuolin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Siis se juuri että olisi vapaa lähtemään vaikka minne mutta ei, täytyy olla siellä mökissä vailla mitään kunnon sosiaalisia suhteita tai elämää yleensäkään ja sitten valitetaan ja ajatukset alkaa pyöriä tiettyä kehää ympäri ja ämpäri. Oma omaiseni on esim. löytänyt MV-lehden jota siteeraa jatkuvasti. Jos täällä muut mammat olivat kansanradion ihmisiä niin toistakin vaihtoehtoa löytyy...
Joo tämäkin vielä. Itseään sosialistina ja feministinä pitänyt isäni lattiarättinä toiminut äitini on kanssa löytänyt MV:n.
Raikasti rasismia ja oikeistolaisen sovinistista maailmankuvaa, minäkin olen kuulemma naisena "itsekäs ja pilalla", koska olen eronnut. Ex-mieheni on nykyään äidilleni äärimmäisen rakas, vaikka äiti tietää hänen pahoinpidelleen minua.
Mikä ihme tässäkin muuten on. Oma äitini tekee aivan samaa, ja eksälläni on rajaton syytesuoja perheessämme. Sitä vastoin minua voi moittia kaikesta, mutta exää kohdellaan kuin puuttuvaa poikaa, jolla on esikoisen oikeudet. En yhtään ihmettelisi, jos jätkä löytyisi joulupöydästämme vielä joku kerta.
Olin pudota perxxxlleni eron jälkeen, kun exäni käveli ulos äitini luota samalla ovenavauksella millä itse menin sinne. En ymmärrä. Kun koitin jo ennen eroa saada tukea, niin äitini keksi kaikki keinot selitellä exäni touhut parhain päin, vaikka hän omin silmin näki muutamankin tilanteen.
Eroomme sotkeutuminen oli myös sellainen farssi, etten tajua mitä äitini siihen osallistui. Ex oli manipuloiva, väkivaltainen ja ilkeä, mutta puolen vuoden sivusuhteesta kuuleminen riitti siihen, että siivosin hänet ulos elämästäni kertarysäyksellä. Mitään ajattelematta heitin hänen luonani olevan omaisuutensa parvekkeelta alas ja totesin että oma on häpeänsä jollei hae niitä.
Tätäkin edelsi kummallinen kissa-hiiri-leikki, eli ex soitteli minulle aamupäivästä, mutta yhtäkkiä häntä ei saanutkaan enää kiinni millään ja hän vastaili puheluihini _teksti_viesteillä. Samalla sen parin tunnin aikana tuli kummallinen tunne, ettei kaikki ole kohdallaan. Ihan sattumalta kaverini laittoi viestiä, että tienkö missä mies on, että se ajeli häntä vastaan joku nainen kyydissä. Puhelun jälkeen minulla napsahti ja heitin miehen tavarat parvekkeelta alas, laitoin hänelle viestiä et pihalla ovat ja good bye. Juttelin kaverin kanssa puhelimessa, kun etsin somesta kuka nainen mahdollisesti on ja sieltähän se löytyi miehen kavereista. Yllätys oli melkoinen kun yhtäkkiä ovikello soi. Hetken luulin, että se on eksäni, mutta se olikin äitini joka seisoo oven takana eksän tavarat käsipuolessaan ja yritti komentaa minua mennä siivoamaan niitä! "Ei naapurit kestä kun siellä on hirveä hävitys". Silloin sain sellaisen raivarin, että äiti ja koko naapurusto kuuli.
Äiti esitti monta viikkoa loukkaantunutta ja levitteli sukulaisille miten epäonnistunut hän on kasvatustyössään kun menin sellaista tyhmää tekemään. Ex oli oli siis soittanut äidilleni eikä ollut vaivautunut edes itse paikalle. Jälkikäteen kuulin, että hänen silloinen kierroksensa oli tiennyt erostamme, mutta hän vain luuli sen tapahtuneen paljon aiemmin, niin ex ei ollut tiennyt sopivaa tapaa saapua paikalle. Oikeastaan olisin halunnut kuulla sen puhelun mihin sävyyn hän on asiansa äidilleni esittänyt. Satuttaa ja loukkaa se, että äiti oli heti menossa exäni juttuihin mukaan noin vahvalla intensiteetillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitetaan kun toinen ihminen valittaa tai on negatiivinen. Ihan samaa valitusta on nämä palstatkin täynnä. Tosin kirjallisessa muodossa. Siis valitusvirsiä sitten luetaan päivät pitkät ja avaudutaan kuka kurjemmilla kommenteilla.
Valitetaan siitä kun joku valittaa. Ihan sama lopputulos. Tuskin on positiivista myöskään.Veitpä sanat suustani! Surkuhupaisaa, ap alottaa ketjun, jossa valittaa, kuinka hänen äitinsä valittaa. Sukuvika?
Monet aikuiset lapset ovat lujilla vanhusten kanssa. Joululaulun nuortuu kuin lapsi leikkimään... tarkoittaa todellakin sitä, että moni vanhus on nuortunut ihan teiniangstilla lastensa kimppuun.
Et sä mua määrää... naurattaisi jos ei itkettäisi.
Sitten jos heitä yrittää ohjata ikäistensä joukkoon, vaikka kylään sen oman ikäisen naapurin luo, joka on monta kertaa pyytänyt kahville, niin ei kelpaa. "Se valittaa liikaa, en mene sinne koskaan", tulee vastaus.
Onhan se vähän hassuakin. Jos itse sanon hänelle, että en jaksaisi kuunnella valitusta, niin vastaus on "Miten sinä oot noin outo. Sehän vaan piristää."
Välillä hän valittaa minulle lapsena kokemistaan väryyksistä. "Sisko sai uudet sukset ja luistimet eikä pakotettu käyttämään villahousuja." Sitten katsoo minua katkeran näköisenä. Välillä tuntuu kuin hän pitäisi minua äitinään.
Aina en osaa sanoa onko nuortunut teiniangstiin vai uhmaiän kiukkuihin asti.
Omat lapset ovat teinejä, eivätkä koskaan ole olleet yhtä vaikeita kuin mummonsa.
Lapsen ja vanhemman suhde on vuorovaikutussuhde. Ei ihan samanlainen kuin muut ihmisen vuorovaikutussuhteet, vaan paljon syvempi ja tärkeämpi, mutta silti vuorovaikutussuhde.
Täällä moni valittava aikuinen lapsi ei jotenkin suostu hyväksymään tuota faktaa. Vielä vähemmän sitä, että ne roolit siinä ihmissuhteessa todennäköisesti muuttuvat, jopa vaihtuvat täysin.
Kyse on isosta moraalikysymyksestä, "mikä vastuu lapsella on vanhemmistaan". Hyvin monissa, melkein kaikissa muissa kulttuureissa kuin 2020-luvun suomalaisessa kulttuurissa, se lasten vastuu ikääntyvistä vanhemmistaan on sataprosenttinen.
Pidetään tuo mielessä, kun keskustellaan, vaikka kuinka haluttaisi esittää vanhempansa ainaisena valittajana ja itsensä puhtaana hyviksenä, jolla "on oikeus" vaikka dumpata vanhempansa, jos se on liian rasittava.