Lue keskustelun säännöt.
Tänään kuunneltuani 70 plus äitini valitusta ja aivoituksia en yhtään ihmettele vanhusten yksinäisyyttä
N 48
15.01.2023 |
Mikään asia ei ole hyvin.
"Radiosta tulee vain rokkia. Televisiokanavat pitäisi yhdenmukaistaa. Kolmelta kanavalta ei saisi tulla samaan aikaan suomenkielistä ohjelmaa kun yhtäkään niistä ei pysty seuraamaan! Missä on Putous-ohjelma? Sinä olet lihonut yli viisi kiloa! Söisit nyt edes hernesoppaa! Missä on joulunamit? Sellon etsivät ovat törkeitä! Miksi Putin ei mene itse sinne pommittamaansa taloon? Miltä asemalta tulee Kansanradion uusinta? Ulkomaalainen lääkäri määräsi Opamoksia ja nyt se lukee netissä ja en voi mennä toiselle lääkärille kun en tiedä mitä se ajattelee!"
Tätä jaksoin parituntisen ja keskustelun kääntyessä henkilökohtaisuuksiin nousin ylös ja lähdin menemään. Sinne se jäi tippa linssissä vilkuttamaan ja toivottamaan, että soitellaan. Meinaa ottaa nuo vierailut lujille...
Kommentit (711)
Törkeätä yleistämistä sen takia että sulla on rasittava äiti.
Ihan tuubaa toi sun väite. Mun äiti oli maailman parhain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikilla on ongelmansa. Tietyssä iässä pitää jo alkaa epäillä muistisairautta, sehän voi muuttaa persoonallisuutta hyvinkin paljon. Minä olen jo reippaasti keski-ikäinen mutta 80+ äitini puhuu minulle edelleen aina kuin lapselle, yksinkertaiselle. Ei ymmärrä enää puoliakaan mitä hänelle puhun, mutta puhuu ja nauraa muille miten olen yksinkertainen eikä huomaa olevansa sitä itse. Raskas ihminen on vanhus joka ei enää puhetta ymmärrä. Kaikkea olen lapsuudesta saakka joutunut kotijoukoilta sietämään, kauan ei enää tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Terapian kautta selvinnyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etköhän sinäkin, ap, ole ollut ihan tarpeeksi hankala lapsena ja murrosiässä, mikä tosin tuntuu jatkuvan edelleen.
Nyt on äitisi vuoro olla hankala, kasva sinä nyt aikuiseksi ja kestä se.Mikä vastuu lapsella muka on vanhemmistaan? Etenkään sillä verukkeella että on ollut lapsena hankala? Vit
tuako teette lapsia, jos ajatusmallinne on noin itsekäs kun vanhenette?Lapsen ja vanhemman suhde on vuorovaikutussuhde. Ei ihan samanlainen kuin muut ihmisen vuorovaikutussuhteet, vaan paljon syvempi ja tärkeämpi, mutta silti vuorovaikutussuhde.
Täällä moni valittava aikuinen lapsi ei jotenkin suostu hyväksymään tuota faktaa. Vielä vähemmän sitä, että ne roolit siinä ihmissuhteessa todennäköisesti muuttuvat, jopa vaihtuvat täysin.
Kyse on isosta moraalikysymyksestä, "mikä vastuu lapsella on vanhemmistaan". Hyvin monissa, melkein kaikissa muissa kulttuureissa kuin 2020-luvun suomalaisessa kulttuurissa, se lasten vastuu ikääntyvistä vanhemmistaan on sataprosenttinen.
Pidetään tuo mielessä, kun keskustellaan, vaikka kuinka haluttaisi esittää vanhempansa ainaisena valittajana ja itsensä puhtaana hyviksenä, jolla "on oikeus" vaikka dumpata vanhempansa, jos se on liian rasittava.
Mitäs jos vanhempasi on diagnosoituja narsisteja? He eivät ole pitäneet huolta lapsistaan ja nytkö heitä pitäisi alkaa palvomaan?
Voin olla väärässä, mutta on aika epätodennäköistä, että suurin osa esim. tähän ketjuun kirjoittaneiden vanhemmista olisi ainakaan diagnosoituja narsisteja. Narsistit kun harvemmin menevät testeihin (elleivät ole rikollisia, jotka testataan vankilassa). Ehkä tarkoitit sitä, että aikuinen lapsi on mennyt itse terapiaan ja siellä hänen terapeuttinsa on diagnosoinut asiakkaan vanhemman narsistiksi? Sitä tapahtuu varmasti ensinmainittua enemmän. Lisäksi ei vaikuta siltä, että esim. ap olisi itse käynyt terapiassa saamassa vahvistuksen sille, että äitinsä on narsisti, eikä hän edes syytä äitiään narsismista (vai jäikö minulta jotain huomaamatta aloituksesta?).
Näissä tämän palstan keskusteluissa on se ongelma, että jos yrittää tuoda esiin omaa näkemystä ns. "peruskaavasta", siis siitä, miten asiat todennäköisimmin valtaosalla porukasta ovat, tulee aina joku kommentoija kiistämään näkemystä jonkun sangen harvinaisen poikkeustapauksen nojalla. Kyllä, aina on poikkeuksia, kyllä, on olemassa täysin vinksahtaneita ja sairaita lapsi-vanhempi-suhteita. Mutta eiväthän kaikkien suomalaisten lapsi-vanhempi-suhteet ja niiden ongelmat voi palautua siihen, että vanhempi on narsisti? Selvää on, että jos vanhemmuus on ollut päihteiden tai mielenterveysongelmien sävyttämää ja/tai kuvioissa on ollut fyysistä tai henkistä väkivaltaa, ei lapsuus ole ollut hyvä eikä normaali. Mutta onko kaikkien suomalaisten ongelmallisten lapsi-vanhempi-suhteiden taustalla lasista lapsuutta ja väkivaltaa?
En missään nimessä ajattele, että jos vanhempi on diagnosoitu narsistiksi, tai vanhemmat ovat tehneet henkistä tai fyysistä väkivaltaa lapselle tai lapsuus on ollut vanhempien alkoholismin sävyttämä, että tällaisten lasten pitäisi aikuisena olla yhtään missään tekemisissä vanhempiensa kanssa. Lisäksi en ole koskaan ajatellut, missään olosuhteissa, että lasten tulisi aikuisina "alkaa palvomaan" vanhempiaan. Miksi ihmeessä pitäisi? Eihän ihmisen tule palvoa ketään muitakaan ihmisiä? Eli en ymmärrä tätä heittoa.
Mutta niin kuitenkin ajattelen, että jos mitään edellä kuvattuja katastrofitilanteita ei ole ollut päällä, ja kun ihminen alkaa olla jo keski-ikäinen, niin jotain vastuuta siitä omasta tunnemaailmasta ja käyttäytymisestä tulee ottaa. Sen verran olen omassa ystäväpiirissäni nähnyt, että uskallan sen sanoa: ne keski-ikäiset, jotka eniten syyttävät vanhempiaan (yleensä naiset äitejään), ovat sellaisia, että he eivät näe omassa käytöksessään koskaan mitään ongelmaa.
Se on kummallisen vaikeaa keski-ikäiselle ihmiselle myöntää, että on itse huonosti kasvatettu - vaikka siitähän perimmältään on kyse, jos valittaa oman äitinsä toiminnasta, äidin olleen aina sitä-tai-tätä negatiivista. Toisin sanoen äiti ei ole ollut hyvä kasvattaja. Valittajat kasvattavat valittajia, ellei sitä ketjua jossain kohtaa tietoisesti pistetä poikki.
Eri asia on, kuten tässäkin keskustelussa on tuotu esille, jos ihmisellä vanhemmiten alkaa luonne muuttua.
Jos on aidosti huonosti kasvatettu, eli vaikkapa pelolla, halveksunnalla, väheksynnällä, ilkeilyllä jne. niin milläpä muulla sen ketjun tosiaankaan mitenkään osaisi katkaista kuin pyrkimällä välttämään kanssakäymistä, jossa tätä kokee. Valittamalla. Murehtimalla.
Harvalla on tunnetaitoja, joita ei ole. Ketjujen poikki pistämiset ja muut tapahtuvat, kun osaamista ilmaantuu. Joten sen sijaan, että sanotaan, että älä valita, vaan koeta ymmärtää, kestää jne niiden vanhentuneiden vanhempien kanssa, voitaisiinkin ketju katkaista sillä, että kuunneltaisiin tätä valittajaa ja annettaisiin kannustavia, rakentavia neuvoja.
Ehkä toiselle ja kolmannelle sukupolvelle ei vielä myöhäistä.
Äitishän on kuin keskiverto mammapalstalainen tai mihin tahansa muuhun anonyymille keskustelupalstalle kirjoitteleva. Mikään ei oo koskaan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Tyypillistä mustavalkoista av-ajattelua ja vieläpä nenäkkäästi ilmaistuna. Juu ei ole ei täysin omia valintoja aina kaikilla, mutta kyllä suurimpaan osaan elämän eri osa-alueista normijärkinen ihminen pystyy itse vaikuttamaan. Suomessa hyvin paljon enemmän kuin monessa muussa maassa.
Sinä nyt vain valitat. Kerro ratkaisusi ongelmaan. Oletko oikeasti sitä mieltä että elämä nyt vaan on tuominnut jonkun asumaan maalla hankalaa elämää kaukana palveluista ja aktiviteeteistä?
Ei se ole välttämättä ollenkaan hankalaa elämää, ennen kuin se toimintakyky oleellisesti heikkenee. Totta kai sellainen tilanne on kriisi sille ihmiselle, joka on tottunut pärjäämään. Ei kaikille ole helppoa jättää omaa kotiaan, ihminen on yleensä muutosvastainen ja vanhana etenkin.
Niitä valintoja tulisi tehdä ennen kuin se oma toimintakyky heikkenee. Ei tietenkään ole helppoa jättää omaa vanhaa kotiaan, mutta pakkohan se on jos siellä ei pysty asumaan. Tokihan aina on se vaihtoehto että pakottaa lapset huolehtimaan sekä itsestään että siitä talosta, mutta sitten tullaan tähän tämän ketjun ydinaiheeseen, että omaisilla käy elämä rankaksi.
Oletko itse muuttanut jo invakotiin ja ostanut pyörätuolin?
Suomessa on hirveän paljon rintamamiestaloja, joissa pesutilat ovat kellarissa hankalien portaiden takana. Silti osa niissä asuvista ikääntyneistä ei ole miettinyt ollenkaan, miten he pystyvät asumaan kodissaan elämän loppuun. Haluaisin kuulla sinun ratkaisun tuohon ongelmaan.
Muutetaan sitten kun on pakko.
Miksi ihmeessä pitäisi muuttaa 20 vuotta aiemmin, jos ei halua?
Siksi, että jaksaisi itse järjestellä tavaransa. Toki lapset mieluusti käyttävät kaiken vapaa-aikansa talon tyhjentämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Tyypillistä mustavalkoista av-ajattelua ja vieläpä nenäkkäästi ilmaistuna. Juu ei ole ei täysin omia valintoja aina kaikilla, mutta kyllä suurimpaan osaan elämän eri osa-alueista normijärkinen ihminen pystyy itse vaikuttamaan. Suomessa hyvin paljon enemmän kuin monessa muussa maassa.
Sinä nyt vain valitat. Kerro ratkaisusi ongelmaan. Oletko oikeasti sitä mieltä että elämä nyt vaan on tuominnut jonkun asumaan maalla hankalaa elämää kaukana palveluista ja aktiviteeteistä?
Hyvin moni nyt 80-vuotias ei ole saanut valita esimerkiksi, opiskeliko vai menikö tehtaaseen töihin vai jäikö vanhempien maatilalle. Toisilla oli ihan eri mahdollisuudet kuin toisilla. Ja jos nainen tuli nuorena raskaaksi, niin sitä vähemmän oli valinnanvaraa.
En nyt oikein ymmärrä, mikä hinku sinulla on saada kaikki vanhukset muuttamaan kaupunkiin. Onko kaupungeissa kovastikin ylitarjontaa vanhuksille sopivista asunnoista kohtuuhintaan? Miksi haluat lisätä asumistuen käyttöä, kun sitä pitäisi pienentää?Miten sinä ratkaisen tilanteen, jossa vanhus ei enää pärjää syrjässä olevassa omakotitalossaan?
Mummini asui syrjäisessä okt 94v yksin ja kirkonkylälle matkaa 15km, sitten hän kuoli oltuaan muutaman viikon kirkonkylän vuodeosastolle.
Ja lapset asuivat kaukana, osa 400-1200km päässä.
Mielestäni mummi pärjäsi hyvin ja oli tyytyväinen elämäänsä. Lämmitys oli puun ja sähkö. Tienauraaja aurasi pihan ja kesällä mökkitalkkari nurmikot. Kotihoito kävi 1-2 kertaa viikossa saunottamassa ja antamassa apua. Posti tuli ovelle. Siivouspalvelu tuli 15km päästä, joka myös hoiti ruoka-ostokset. Ja kun mummi ei enää jaksanut tehdä ruokaa, ottivat ruokapalvelun, joka toi päivittäin lämpimän aterian. Matkat tehtii kylän taksilla.
Ja ystäviä ei enää ollut, kun kaikki olivat jo kuolleet.
Mielestäni mummini eli hyvää ja ihmisarvoista elämää. Ja tietenkin joku posti tai siivooja ja naapurit pitivät mummia "silmällä" ja olisivat antaneet lisäapua. Jopa lääkäri soitti mummin terv.tilasta lapsille, kun näin oli sovittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Tyypillistä mustavalkoista av-ajattelua ja vieläpä nenäkkäästi ilmaistuna. Juu ei ole ei täysin omia valintoja aina kaikilla, mutta kyllä suurimpaan osaan elämän eri osa-alueista normijärkinen ihminen pystyy itse vaikuttamaan. Suomessa hyvin paljon enemmän kuin monessa muussa maassa.
Sinä nyt vain valitat. Kerro ratkaisusi ongelmaan. Oletko oikeasti sitä mieltä että elämä nyt vaan on tuominnut jonkun asumaan maalla hankalaa elämää kaukana palveluista ja aktiviteeteistä?
Ei se ole välttämättä ollenkaan hankalaa elämää, ennen kuin se toimintakyky oleellisesti heikkenee. Totta kai sellainen tilanne on kriisi sille ihmiselle, joka on tottunut pärjäämään. Ei kaikille ole helppoa jättää omaa kotiaan, ihminen on yleensä muutosvastainen ja vanhana etenkin.
Niitä valintoja tulisi tehdä ennen kuin se oma toimintakyky heikkenee. Ei tietenkään ole helppoa jättää omaa vanhaa kotiaan, mutta pakkohan se on jos siellä ei pysty asumaan. Tokihan aina on se vaihtoehto että pakottaa lapset huolehtimaan sekä itsestään että siitä talosta, mutta sitten tullaan tähän tämän ketjun ydinaiheeseen, että omaisilla käy elämä rankaksi.
Oletko itse muuttanut jo invakotiin ja ostanut pyörätuolin?
Suomessa on hirveän paljon rintamamiestaloja, joissa pesutilat ovat kellarissa hankalien portaiden takana. Silti osa niissä asuvista ikääntyneistä ei ole miettinyt ollenkaan, miten he pystyvät asumaan kodissaan elämän loppuun. Haluaisin kuulla sinun ratkaisun tuohon ongelmaan.
Muutetaan sitten kun on pakko.
Miksi ihmeessä pitäisi muuttaa 20 vuotta aiemmin, jos ei halua?
Kuka on sanonut että pitää muuttaa 20 vuotta aiemmin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla toisin päin. Parikymppinen tyttäreni vaittaa puhelimessa lähes joka päivä. Ikinä ei mikään ole hyvin, ja kaikista asioita löytyy huono puoli. Hän soittee lähes joka päivä, ja haluaisin sanoa että että en jaksa puhua kuin kerra nviikkoon, mutta en uskalla, koska hänellä ei mene kovin hyvin, ja hän kaipaa "juttukaveria". Vaikka eihän tuo minun päälle kaataminen mitään juttelua edes ole.
Mitään ei voi tehdä koska voi käydä huonosti, eikä "jaksa" ja sitten ei ole mitään tekemistä ja on niin tylsää.
Aika erikoinen asenne, että itse kasvattamansa nuoren aikuisen murheita ei jaksaisi kuunnella. Jokin on mennyt sinulla kasvattajana pieleen, jos tilanne on tuollainen kuten kuvaat. Täällä yritetään sysiä aikuisen lapsen vastuuta iäkkäästä vanhemmastaan pois, mikä on väärin (joskin joissain tilanteissa ymmärrettävää), mutta sitä että oma äiti pitää tyttärensä puheluita "päälle kaatamisena" kertoo jostain aivan kamalasta. Ei ihme, jos tyttäresi voi huonosti, jos sinun äidin asenne häneen, hänen elämäänsä ja ongelmiinsa on tuollainen. Kasvatusvastuu on sinulla, ja toivon, että yrität korjata tilanteen. Aloita ensin omasta asenteestasi. Sen jälkeen tarjoudu maksamaan tyttäresi terapia, kun hän on siihen valmis. Hän nimittäin tarvitsee ammattiapua tuollaisen äitisuhteen kanssa.
Entä jos, hän ei ole itsekkään saanut niitä eväitä lapsena, mitä aikuisuus ja vanhemmuus vaativat? Kuinka monta sukupolvea voidaan syyllistää ja haukkua huonosta vanhemmuudesta, kun siihen ei ole ollut taitoja ja eväitä?
Esim. sodan julmuudet ja kauheudet vaikuttavat kolmanteen ja neljänteen polveen ja yhä edelleen elää keskuudessamme, jotka tuon on kaiken kokeneen.
Oma äitini syntyi suuriin ikäluokkiin, eikä hän koskaan osanut antaa hellyyttä ja syliä ja miten olisi voinutkaan, hän hän ei itse sitä saanut lapsuudessa ja lapsuudesta ei ollut kehumista, pelko ja alkoholi olivat läsnä joka päivä.
Ja taas äitini vanhemmat olivat sodassa ja eturintamassa. Ukki eturintaman joukkueenjohtajana ja mummoni lääkintälottana, jotka sodan päätyttyä olivat hermoromahduksen partaalla. Lapsia syntyi ja arjen oli pyörittävä. Ja muut haukkuivat ja syyllistivät, oma vika, miksi menivät sotaan, vaikka heidät vain käskettiin.
Minulle lapsuus on ollut kipeä, mutta en ole katkera, kun jo melko varhain tutustuin suvun historiaan ja ymmärsin, vain muutos voi pelastaa esim. väkivallan kierteen. Ja olen antanut äidilleni kaikki anteeksi ja tiedostanut miksi hän ei voinut olla sellainen äiti, mitä olisin odottanut.
Kiitos tästä kommentistasi, se on todella tärkeä lisäys tähän keskusteluun. Olen itsekin lukenut mm. saksalaisia tutkimuksia sota-ajan ja sodanjälkeisestä lapsuudesta, tilanteesta, jossa vanhemmilla ei ole ollut minkäänlaisia resursseja taata lapsilleen näiden välttämättä tarvitsemaa hellyyttä, lämpöä, sitä kuuluisaa syliä. Sama pätee Suomeen ja suomalaisiin, meidän tännekin kirjoittavien vanhempiin, isovanhempiin (ehkä isoisovanhempiin). On hyvin mahdollista, että tänne kirjoittanut (ja minulle lähes fyysistä pahoinvointia aiheuttanut) äiti, joka pitää tyttärensä puheluita rasitteena, on juurikin näiden ylisukupolvisten traumojen ketjun toiseksi viimeinen lenkki. Ongelma on siinä, että toisin kuin esim. sinä, hän ei tajua sitä. Hän ei tajua sitä, mitä häneltä puuttuu: ne eväät ja taidot, joilla hän olisi voinut (ja voisi vieläkin) kasvattaa nyt jo parikymppistä lastaan.
Tässäkin asiassa, kuten niin monessa muussakin, ongelma ei ole niinkään tiedon puute kuin se, että ei tiedä, mitä ei tiedä. Nykyisen parikymppisen vanhempi on suurella todennäköisyydellä 40-60-vuotias, ja viimeisen 20 vuoden aikana sekä tiede että laajan yleisön ymmärrys mainitsemistasi sukupolvisista taakkasiirtymistä ja hyvästä lastenkasvatuksesta on lisääntynyt todella paljon. Ilmeisesti tänne kirjoittanut äiti ei ole vain vaivautunut miettimään, mitä tuo lisääntynyt tieto ja ymmärrys merkitsisi hänen kohdallaan.
Lisäksi tässä ketjussa on paljon sitä, että ei haluta edes katsoa ja ymmärtää sitä oman, mahdollisesti jo vanhusiässä olevan vanhemman elämää ja nähdä niitä syitä, jotka saattavat olla taustalla vanhemman valituksessa. Ei puhettakaan siitä, mistä sinä kauniisti kirjoitat - anteeksianto ja tiedostaminen, miksei äiti ole ollut sellainen äiti kuin itse olisi kaivannut - vaan yksinomaan vian näkemistä siinä omassa vanhemmassa.
Vierailija kirjoitti:
Niin se on, että vanhemmat on antaneet lapsille kutakuinkin kaiken mitä ovat voineet. Sitten kun lapset elävät elämiensä kiinnostavimpia vuosia ja ovat kovin kiireisiä, vanhempien oma elämä alkaa kaventua sinne neljän seinän sisälle; osa vanhoista ystävistäkin on hyvin sairaita tai jo kuolleita. Silloin se vanhempi toivoisi ehkä kaikkein eniten elämässään, että hänen - omasta mielestään hyvin kasvattamansa - lapset antaisivat jotakin hyvää omasta elämästään, edes vaikka sitä aikaa, ja mielellään kuulevaa korvaa ja näkemyksiä yhteiskunnasta, kulttuurista, viihteestä, nykyajasta.
Sitten vanhempi pettyy, kun aikuinen lapsi käyttäytyy kuten ap. Vanhempi ei olisi voinut kuvitella, että lapsensa ei ymmärrä tämän tilannetta.
Mietipä itse, etenkin näin koronan jälkeen, millaiset on omat sosiaaliset taidot ja puheenaiheet, jos elämänpiiri on kutistunut kodin ja suomenkielisten tv-ohjelmien ääreen.
Mistäpä itse keskustelet parin-kolmenkymmenen vuoden kuluttua?
Kiittämättömyys on maailman palkka.
Muuten hyvä kirjoitus, mutta nyt ei ole koronan jälkeen vaan koronaa on enemmän kuin koskaan liikkeellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Tyypillistä mustavalkoista av-ajattelua ja vieläpä nenäkkäästi ilmaistuna. Juu ei ole ei täysin omia valintoja aina kaikilla, mutta kyllä suurimpaan osaan elämän eri osa-alueista normijärkinen ihminen pystyy itse vaikuttamaan. Suomessa hyvin paljon enemmän kuin monessa muussa maassa.
Sinä nyt vain valitat. Kerro ratkaisusi ongelmaan. Oletko oikeasti sitä mieltä että elämä nyt vaan on tuominnut jonkun asumaan maalla hankalaa elämää kaukana palveluista ja aktiviteeteistä?
Ei se ole välttämättä ollenkaan hankalaa elämää, ennen kuin se toimintakyky oleellisesti heikkenee. Totta kai sellainen tilanne on kriisi sille ihmiselle, joka on tottunut pärjäämään. Ei kaikille ole helppoa jättää omaa kotiaan, ihminen on yleensä muutosvastainen ja vanhana etenkin.
Niitä valintoja tulisi tehdä ennen kuin se oma toimintakyky heikkenee. Ei tietenkään ole helppoa jättää omaa vanhaa kotiaan, mutta pakkohan se on jos siellä ei pysty asumaan. Tokihan aina on se vaihtoehto että pakottaa lapset huolehtimaan sekä itsestään että siitä talosta, mutta sitten tullaan tähän tämän ketjun ydinaiheeseen, että omaisilla käy elämä rankaksi.
Oletko itse muuttanut jo invakotiin ja ostanut pyörätuolin?
Suomessa on hirveän paljon rintamamiestaloja, joissa pesutilat ovat kellarissa hankalien portaiden takana. Silti osa niissä asuvista ikääntyneistä ei ole miettinyt ollenkaan, miten he pystyvät asumaan kodissaan elämän loppuun. Haluaisin kuulla sinun ratkaisun tuohon ongelmaan.
Muutetaan sitten kun on pakko.
Miksi ihmeessä pitäisi muuttaa 20 vuotta aiemmin, jos ei halua?
Toki niin voi tehdä. Pakon edessä muuttaminen ja uusiin ympyröihin sopeutuminen sujuukin paljon helpommin 8-kymppisenä, kun liikkuminen on huonoa ja muistin kanssa on ongelmia mitä aiemmin, kun on voinut rauhassa etsiä uuden asunnon ja tutustua ympäristöön kävelemällä. Ilman muuta.
Työskentelin opiskelujen ohella ikäihmisten vanhainkodilla ja kotihoidossa. Silloin päätin, että ikäihmiset eivät tule olemaan suuntautumisvaihtoehto. Järkyttävää käytöstä ja kielenkäyttöä, ymmärrän tietenkin jos on muistisairaasta kyse, mutta kun kaikki eivät edes olleet niitä muistisairaita. Tuntui toisinaan, että ne muistisairaat osasivat paremmin käyttäytyä.
Pelkkää ilkeilyä, haukkumista ja väkivallan käyttöä. Niin hoitohenkilöstöä kuin omaisia kohtaan. Kotihoidossa ollessa vasta haukkuja saikin siitä, että nuori työntekijä tuli. Jotkut haukkuivat myös läheisiä, kun eivät koskaan käy. Mistähän johtuisi, jos käytös on tuota luokkaa?
Siviilielämässä saa myös todistaa tilanteita, miten vanhemmat ihmiset kuvittelevat olevansa kaiken napa. Valitetaan miten nuoret eivät osaa käyttäytyä, mutta kyllä se toisinpäin menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi omat 70+ vanhemmat eivät ole tuollaisia. Toki ikä näkyy jossain puheissa, mutta molemmat ovat hyvin aktiivisia. On vaikka mitä retkiä, kerhoja ja kokouksia. Äitini kanssa olemme lähdössä kaupunkilomallekin Eurooppaan.
Vierailija kirjoitti:
Niin se on, että vanhemmat on antaneet lapsille kutakuinkin kaiken mitä ovat voineet. Sitten kun lapset elävät elämiensä kiinnostavimpia vuosia ja ovat kovin kiireisiä, vanhempien oma elämä alkaa kaventua sinne neljän seinän sisälle; osa vanhoista ystävistäkin on hyvin sairaita tai jo kuolleita. Silloin se vanhempi toivoisi ehkä kaikkein eniten elämässään, että hänen - omasta mielestään hyvin kasvattamansa - lapset antaisivat jotakin hyvää omasta elämästään, edes vaikka sitä aikaa, ja mielellään kuulevaa korvaa ja näkemyksiä yhteiskunnasta, kulttuurista, viihteestä, nykyajasta.
Sitten vanhempi pettyy, kun aikuinen lapsi käyttäytyy kuten ap. Vanhempi ei olisi voinut kuvitella, että lapsensa ei ymmärrä tämän tilannetta.
Mietipä itse, etenkin näin koronan jälkeen, millaiset on omat sosiaaliset taidot ja puheenaiheet, jos elämänpiiri on kutistunut kodin ja suomenkielisten tv-ohjelmien ääreen.
Mistäpä itse keskustelet parin-kolmenkymmenen vuoden kuluttua?
Kiittämättömyys on maailman palkka.
Ihan hyvä viesti, vaikken samaa mieltä niin olekaan. Monilla vanhuksilla kuitenkin puuttuu molemminpuolinen kunnioitus ja yhteiselo on siksi kovin raskasta. Paasataan omia vaivoja, sairaalakeikkoja ja kymmeniä kertaan kerrottuja juttuja kerta toisensa jälkeen. Jossain välissä muodon vuoksi kysytään kuulumiset ja sitten autistinen öyhötys vain jatkuu. Tuosta sitten pitäisi olla niin fiiliksissä ja kiitollinen päräyttävistä elämänviisauksista.
En tiedä enkö vain aiemmin huomannut miten sekavaa ja raskasta sakkia eläkeläiset ovat, vaan onko niillä nyt joku joukkopsykoosi kun niitä on enemmistö ja metia vääntänyt lurut neljättä vuotta lahkehiin, mutta tässä parin viime vuoden aikana asia on iskenyt kuumaan hermokeskukseen sumuputinpullon kanssa. Omat vanhemmat ovat onneksi ihan ok pääkopan kunnolta, mutta vähän oli merkkejä ilmoilla joulun aikana höperöitymisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä kuoli 2011 , 49v äiti sinnittelee. Onneksi olen ollut epäsosiaalinen koko elämäni, täten kukaan ei hirveästi kaipaa seuraani, ja onhan minulla toki oma perhe, siinäpä sitä on jo tarpeeksi jokainen päivä on erillainen ;).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etköhän sinäkin, ap, ole ollut ihan tarpeeksi hankala lapsena ja murrosiässä, mikä tosin tuntuu jatkuvan edelleen.
Nyt on äitisi vuoro olla hankala, kasva sinä nyt aikuiseksi ja kestä se.Mikä vastuu lapsella muka on vanhemmistaan? Etenkään sillä verukkeella että on ollut lapsena hankala? Vit
tuako teette lapsia, jos ajatusmallinne on noin itsekäs kun vanhenette?Lapsen ja vanhemman suhde on vuorovaikutussuhde. Ei ihan samanlainen kuin muut ihmisen vuorovaikutussuhteet, vaan paljon syvempi ja tärkeämpi, mutta silti vuorovaikutussuhde.
Täällä moni valittava aikuinen lapsi ei jotenkin suostu hyväksymään tuota faktaa. Vielä vähemmän sitä, että ne roolit siinä ihmissuhteessa todennäköisesti muuttuvat, jopa vaihtuvat täysin.
Kyse on isosta moraalikysymyksestä, "mikä vastuu lapsella on vanhemmistaan". Hyvin monissa, melkein kaikissa muissa kulttuureissa kuin 2020-luvun suomalaisessa kulttuurissa, se lasten vastuu ikääntyvistä vanhemmistaan on sataprosenttinen.
Pidetään tuo mielessä, kun keskustellaan, vaikka kuinka haluttaisi esittää vanhempansa ainaisena valittajana ja itsensä puhtaana hyviksenä, jolla "on oikeus" vaikka dumpata vanhempansa, jos se on liian rasittava.
Juridisesti lapsella ei ole mitään vastuuta vanhemmistaan, ainoastaan omasta jälkikasvusta.
Tuossa ylempänä mainitaan asian moraalinen puoli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini ei kyllä 66v:nä ole yhtään tuollainen. Tuota elämättömän elämän surua on kyllä havaittavissa (nyt hän pystyisi kyllä matkustelemaan jo jos vain haluisi, mutta seuraa puuttuu).
Mutta koskaan ei lapsiinsa pura sitä ainakaan mitenkään toistuvasti ja puhu tuollaisia höpöjä. Liekö koulutustasolla myös vaikutusta miten aikaisin höperöityy?
Miten ihmeessä koulutustaso liittyisi tuohon??
On ainakin ihan tutkittu juttu, että ihmiset joilla on alhaisempi älykkyysosamäärä dementoituvat todennäköisemmin kuin ne joilla on korkea älykkyysosamäärä.
Alzheimer ei katso älykkyysosamäärää, mutta ihmisillä joilla on ollut korkeampi älykkyysosamäärä Alzheimerinkin oireet kehittyvät keskivertoa myöhemmin.
Näitä asioita on tutkittu paljon. Googlaa vaikka dementia iq.
Eikös tuo alz ole aivosairaus vaikka oireilee kuin dementia? Se on selvästi kuvissa havaittavasti, aivojen pintaan kasvaa valkoinen ( kuvissa) kerros . Se vie liikuntakyvyn, vie puhekyvyn, johtaa kuolemaan.
En tiedä miten ne sanaristikot siihen auttaa tai älykkyys.En tiedä miten se vaikuttaa, mutta joka tapauksessa ihmiset, joilla on korkeampi älykkyysosamäärä, alkavat oireilla Alzheimerista myöhemmin. Kenties älyllä pystyy jotenkin kompensoimaan sairauden alentamaa kognitiota. En tiedä.
Itse sairautta älykkyys ei estä.
Mutta vaskuularisen dementian kohdalla on tutkittu, että ne joilla on alhaisempi älykkyysosamäärä sairastuvat siihen todennäköisemmin.
Mistä sinä tuon tempasit. Meidän ent presidentit Koivisto ja Ahtisaari , molemmat dementoituivat. Sivistystä ja lukeneisuutta heiltä löytyy. Tiedän sukulaisia ,jotka elävät ja ovat eläneet yli ysikymppiseksi. Eivät ole demaentoituneet. Ovat ihmisiä jotka hädin tuskin ovat kansakoulua käyneet muutaman vuoden, ei mitään lukeneet, siis aikammoisia tollukoita eikä tietoakaan dementiasta. Ne geenit ,ne geenit nääs!
Tempaisin ihan aiheesta tehdyistä tutkimuksista. Tietysti poikkeuksia aina löytyy joka suuntaan, eivät kaikki tollukat dementoidu koskaan ja jotkut huippuälykkäät sairastuvat Alzheimeriin jo hyvin nuorena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Tyypillistä mustavalkoista av-ajattelua ja vieläpä nenäkkäästi ilmaistuna. Juu ei ole ei täysin omia valintoja aina kaikilla, mutta kyllä suurimpaan osaan elämän eri osa-alueista normijärkinen ihminen pystyy itse vaikuttamaan. Suomessa hyvin paljon enemmän kuin monessa muussa maassa.
Sinä nyt vain valitat. Kerro ratkaisusi ongelmaan. Oletko oikeasti sitä mieltä että elämä nyt vaan on tuominnut jonkun asumaan maalla hankalaa elämää kaukana palveluista ja aktiviteeteistä?
Ei se ole välttämättä ollenkaan hankalaa elämää, ennen kuin se toimintakyky oleellisesti heikkenee. Totta kai sellainen tilanne on kriisi sille ihmiselle, joka on tottunut pärjäämään. Ei kaikille ole helppoa jättää omaa kotiaan, ihminen on yleensä muutosvastainen ja vanhana etenkin.
Niitä valintoja tulisi tehdä ennen kuin se oma toimintakyky heikkenee. Ei tietenkään ole helppoa jättää omaa vanhaa kotiaan, mutta pakkohan se on jos siellä ei pysty asumaan. Tokihan aina on se vaihtoehto että pakottaa lapset huolehtimaan sekä itsestään että siitä talosta, mutta sitten tullaan tähän tämän ketjun ydinaiheeseen, että omaisilla käy elämä rankaksi.
Oletko itse muuttanut jo invakotiin ja ostanut pyörätuolin?
Suomessa on hirveän paljon rintamamiestaloja, joissa pesutilat ovat kellarissa hankalien portaiden takana. Silti osa niissä asuvista ikääntyneistä ei ole miettinyt ollenkaan, miten he pystyvät asumaan kodissaan elämän loppuun. Haluaisin kuulla sinun ratkaisun tuohon ongelmaan.
Muutetaan sitten kun on pakko.
Miksi ihmeessä pitäisi muuttaa 20 vuotta aiemmin, jos ei halua?
Siksi, että muuton tullessa ajankohtaiseksi on jo liian huonossa kunnossa jaksaakseen muuttaa. Äidilleni kävi niin, ja viimeiset vuodet syöpäsairaana korvessa olivat todella hankalia. Itse pyrin asumaan keskussairaalan naapurissa äitiäni muistaen.
Vierailija kirjoitti:
Isä kuoli 2011 , 49v äiti sinnittelee. Onneksi olen ollut epäsosiaalinen koko elämäni, täten kukaan ei hirveästi kaipaa seuraani, ja onhan minulla toki oma perhe, siinäpä sitä on jo tarpeeksi jokainen päivä on erillainen ;).
Oliko tuo typo vai sinnitteleekö äitisi elämässään tosiaan jo 49-vuotiaana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini ei kyllä 66v:nä ole yhtään tuollainen. Tuota elämättömän elämän surua on kyllä havaittavissa (nyt hän pystyisi kyllä matkustelemaan jo jos vain haluisi, mutta seuraa puuttuu).
Mutta koskaan ei lapsiinsa pura sitä ainakaan mitenkään toistuvasti ja puhu tuollaisia höpöjä. Liekö koulutustasolla myös vaikutusta miten aikaisin höperöityy?
Miten ihmeessä koulutustaso liittyisi tuohon??
On ainakin ihan tutkittu juttu, että ihmiset joilla on alhaisempi älykkyysosamäärä dementoituvat todennäköisemmin kuin ne joilla on korkea älykkyysosamäärä.
Alzheimer ei katso älykkyysosamäärää, mutta ihmisillä joilla on ollut korkeampi älykkyysosamäärä Alzheimerinkin oireet kehittyvät keskivertoa myöhemmin.
Näitä asioita on tutkittu paljon. Googlaa vaikka dementia iq.
Eikös tuo alz ole aivosairaus vaikka oireilee kuin dementia? Se on selvästi kuvissa havaittavasti, aivojen pintaan kasvaa valkoinen ( kuvissa) kerros . Se vie liikuntakyvyn, vie puhekyvyn, johtaa kuolemaan.
En tiedä miten ne sanaristikot siihen auttaa tai älykkyys.En tiedä miten se vaikuttaa, mutta joka tapauksessa ihmiset, joilla on korkeampi älykkyysosamäärä, alkavat oireilla Alzheimerista myöhemmin. Kenties älyllä pystyy jotenkin kompensoimaan sairauden alentamaa kognitiota. En tiedä.
Itse sairautta älykkyys ei estä.
Mutta vaskuularisen dementian kohdalla on tutkittu, että ne joilla on alhaisempi älykkyysosamäärä sairastuvat siihen todennäköisemmin.
Mistä sinä tuon tempasit. Meidän ent presidentit Koivisto ja Ahtisaari , molemmat dementoituivat. Sivistystä ja lukeneisuutta heiltä löytyy. Tiedän sukulaisia ,jotka elävät ja ovat eläneet yli ysikymppiseksi. Eivät ole demaentoituneet. Ovat ihmisiä jotka hädin tuskin ovat kansakoulua käyneet muutaman vuoden, ei mitään lukeneet, siis aikammoisia tollukoita eikä tietoakaan dementiasta. Ne geenit ,ne geenit nääs!
Oikeasti vuosi 2023 ja joku aikuisten ihmisten keskustelufoorumilla argumentoi, että X ei voi pitää paikkaansa, koska ainakin minun mummini oli sitä ja tätä? Kaikki tupakoijat eivät saa keuhkosyöpää, kaikki asbestille altistuneet eivät saa asbestoosia ja kaikki alkoholin ongelmakäyttäjät eivät kuole alkoholisairauksiin, mutta riski on merkittävästi kohonnut.
"Pitkä koulutus ja haastava ammatti voivat vaikuttaa enemmän kuin vain hidastaa älyllisten toimintojen heikkenemistä. Ne voivat todellakin kumota epäterveellisen ruokavalion ja aivojen pienten verisuonten sairauksien vaikutuksia, sanoi Toronton konferenssin järjestäneen kansainvälisen Alzheimer-tutkimusjärjestön johtaja Maria Carrillo."
En varmasti koskaan unohda oman mummoni sanoja. Hän tuumasi, että joutaisi itsekin kuolemaan. Mitä hän täällä tekee kun kaikki kaverit ovat kuolleet. Olin silloin itse teini-ikäinen ja muistan kuinka kurjalta se tuntui.
Olin mummoni kanssa hyvin läheinen ja vierailin hänen luonaan joka viikko.
Hän ei valittanut minulle juuri koskaan. Ehkä siksi tuo yksi lausahdus vaikutti niin suuresti.
Puhuttiin yleensä ihan toisenlaista asioista ja filosofosoitiin keskenämme maailmaa paremmaksi.
Kipeä hänkin oli. Ei päässyt edes ulkona käymään ilman apua. Silti hän seurasi aikaansa ja terävä-älyisenä oli mielenkiintoinen keskustelukumppani.
Toinen hyvin mieleen paininut mummon lausahdus oli, että vieläkin tuntuu samalta kuin pikkutyttönä. Sisältä ei vanhene, mutta peilistä katsoo vanhat kasvot.