Lue keskustelun säännöt.
Tänään kuunneltuani 70 plus äitini valitusta ja aivoituksia en yhtään ihmettele vanhusten yksinäisyyttä
N 48
15.01.2023 |
Mikään asia ei ole hyvin.
"Radiosta tulee vain rokkia. Televisiokanavat pitäisi yhdenmukaistaa. Kolmelta kanavalta ei saisi tulla samaan aikaan suomenkielistä ohjelmaa kun yhtäkään niistä ei pysty seuraamaan! Missä on Putous-ohjelma? Sinä olet lihonut yli viisi kiloa! Söisit nyt edes hernesoppaa! Missä on joulunamit? Sellon etsivät ovat törkeitä! Miksi Putin ei mene itse sinne pommittamaansa taloon? Miltä asemalta tulee Kansanradion uusinta? Ulkomaalainen lääkäri määräsi Opamoksia ja nyt se lukee netissä ja en voi mennä toiselle lääkärille kun en tiedä mitä se ajattelee!"
Tätä jaksoin parituntisen ja keskustelun kääntyessä henkilökohtaisuuksiin nousin ylös ja lähdin menemään. Sinne se jäi tippa linssissä vilkuttamaan ja toivottamaan, että soitellaan. Meinaa ottaa nuo vierailut lujille...
Kommentit (711)
Kaksi diagnosoitua narsistia löytänyt toisensa? Erikoista.[/quote]
Hyvinkin mahdollista. Julkinarsisti ja piilonarsisti vetävät toisiaan puoleensa.
Julkinarsisti ja piilonarsisti päätyvät helposti parisuhteeseen, koska he ruokkivat toinen toisissaan omaa narsismiaan. (ote allaolevasta linkistä)
https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/66847480-d8cd-44e4-88b0-176f…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakin joskus harmittaa ja samaan aikaan kuunnella jonkun tuiki tuntemattoman Marjatan vaivoja. Mutta jos äitini haluaa kertoa, mikäs siinä. Juttelee hän muutakin ja on ihana äiti, tuki ja turva vieläkin niinkuin minä yritän olla hänelle. Ihana kahdeksankymppinen, ei täydellinen mutta kukas meistä olisi. Varmaan minunkin jutut joskus hänestä tylsiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää pilkatko ja kiusatko vanhoja vanhempianne. He olivat aikoinaan kuin sinä ja eräänä päivä sinäkin olet vanha ja kuin he. Jotkut puuttuvat jopa vanhempiensa ruokailutottumuksiin, pitäisi syödä linssiä, soijaa ja papuja sekä maissia ja paprikaa, lisäksi smoothia päivittäin. Eikö nuori polvi sen vertaa tiedä, että iäkkääksi kun tulee, ruoansulatuskin muuttuu ja hidastuu? Perunoita syömme emmekä sushia halua. Itse olen 73 v. enkä jaksa jos puheenaiheena ovat vain sairaudet ja lääkäreissä käynnit. Olen kyllä siinä mielessä onnekas, ettei ole kuin muutama tuollainen ent. työkaveri, joilla ei muuta puheenaihetta löydy. Mielestäni 73 v. ei ole vanha mutta Suomessa tuon ikäisen lapset jo vaativat, että palvelutaloon tai hoitokotiin olisi mentävä. Miksi ihmeessä näin, jos 70 plus ihminen on edelleen hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Täällä Italiassa ja myös entisessä "kotimaassani" Saksassa elelevät sankoin joukoin edelleen 80-90 vuotiaat omissa kodeissaan ja pärjäävät. Miksei muka Suomessa pärjäisi? Poislukien monisairaat ja liikuntakyvyttömät tietenkin. Itselläni on Suomessa kaksi setää, edesmenneen isäni nuoremmat veljet, molemmat leskiä ja elävät yksin kodeissaan ovat 80 ja 86 v. - kirjoitellaan sähköposteja usein, pärjäävät ja ovat hyvin virkeitä pappoja jatkuvasti liikkeellä jossain uimahallissa ja senioritilaisuuksissa.
Täällä on hoitopaukkoihin pitkät jonot. Jos et ole ajoissa, jäät ilman. Mitäs sitten kun yhtenä päivänä et enää pärjää?
Senioritaloon pääsee jo 55 vuotta täyttänyt. Harmi, että se on niin kallista. Voisin muutaman vuoden, aikaisintaan 10, hakea itsekin sellaiseen ( olen 50v). Eläisin mielelläni tietäen, ettei enää tarvitse muuttaa jos ei jaksa. Ympäristö huolehtisi paremmin kuin omassa kerrostalokämpässä.
Näitä latvasta ontoksi käyviä ikihonkia humisee minunkin lähiympäristössäni. Yritän elää niin, ettei lasteni tarvitse käydä samoja kamppailuja kuin minun ja sisarusten .Ei senioritalossa voi välttämättä asua loppuun asti vaikka varaa olisikin. Kun kunto heikkenee tarpeeksi, sieltä heivataan hoivakotiin.
On myös ollut uutisia, että oman asunnon myyneet ja senioritaloon muuttaneet vanhukset eivät saaneetkaan jäädä sinne asumaan, koska yhtäkkiä heitä alettiin pitää liian hyväkuntoisina. Senioriasuntojen haluttiin menevän huonommassa kunnossa oleville. Siinä vaiheessa asukkailta oli varmaan mennyt paljon rahaa kalliseen asumiseen. En tiedä mistä he sitten saivat asunnon. Tilanne kuulosti aika ikävältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etköhän sinäkin, ap, ole ollut ihan tarpeeksi hankala lapsena ja murrosiässä, mikä tosin tuntuu jatkuvan edelleen.
Nyt on äitisi vuoro olla hankala, kasva sinä nyt aikuiseksi ja kestä se.Mikä vastuu lapsella muka on vanhemmistaan? Etenkään sillä verukkeella että on ollut lapsena hankala? Vit
tuako teette lapsia, jos ajatusmallinne on noin itsekäs kun vanhenette?Lapsen ja vanhemman suhde on vuorovaikutussuhde. Ei ihan samanlainen kuin muut ihmisen vuorovaikutussuhteet, vaan paljon syvempi ja tärkeämpi, mutta silti vuorovaikutussuhde.
Täällä moni valittava aikuinen lapsi ei jotenkin suostu hyväksymään tuota faktaa. Vielä vähemmän sitä, että ne roolit siinä ihmissuhteessa todennäköisesti muuttuvat, jopa vaihtuvat täysin.
Kyse on isosta moraalikysymyksestä, "mikä vastuu lapsella on vanhemmistaan". Hyvin monissa, melkein kaikissa muissa kulttuureissa kuin 2020-luvun suomalaisessa kulttuurissa, se lasten vastuu ikääntyvistä vanhemmistaan on sataprosenttinen.
Pidetään tuo mielessä, kun keskustellaan, vaikka kuinka haluttaisi esittää vanhempansa ainaisena valittajana ja itsensä puhtaana hyviksenä, jolla "on oikeus" vaikka dumpata vanhempansa, jos se on liian rasittava.
Juridisesti lapsella ei ole mitään vastuuta vanhemmistaan, ainoastaan omasta jälkikasvusta.
Tuossa ylempänä mainitaan asian moraalinen puoli.
Moraalistakaan vastuuta ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää pilkatko ja kiusatko vanhoja vanhempianne. He olivat aikoinaan kuin sinä ja eräänä päivä sinäkin olet vanha ja kuin he. Jotkut puuttuvat jopa vanhempiensa ruokailutottumuksiin, pitäisi syödä linssiä, soijaa ja papuja sekä maissia ja paprikaa, lisäksi smoothia päivittäin. Eikö nuori polvi sen vertaa tiedä, että iäkkääksi kun tulee, ruoansulatuskin muuttuu ja hidastuu? Perunoita syömme emmekä sushia halua. Itse olen 73 v. enkä jaksa jos puheenaiheena ovat vain sairaudet ja lääkäreissä käynnit. Olen kyllä siinä mielessä onnekas, ettei ole kuin muutama tuollainen ent. työkaveri, joilla ei muuta puheenaihetta löydy. Mielestäni 73 v. ei ole vanha mutta Suomessa tuon ikäisen lapset jo vaativat, että palvelutaloon tai hoitokotiin olisi mentävä. Miksi ihmeessä näin, jos 70 plus ihminen on edelleen hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Täällä Italiassa ja myös entisessä "kotimaassani" Saksassa elelevät sankoin joukoin edelleen 80-90 vuotiaat omissa kodeissaan ja pärjäävät. Miksei muka Suomessa pärjäisi? Poislukien monisairaat ja liikuntakyvyttömät tietenkin. Itselläni on Suomessa kaksi setää, edesmenneen isäni nuoremmat veljet, molemmat leskiä ja elävät yksin kodeissaan ovat 80 ja 86 v. - kirjoitellaan sähköposteja usein, pärjäävät ja ovat hyvin virkeitä pappoja jatkuvasti liikkeellä jossain uimahallissa ja senioritilaisuuksissa.
Täällä on hoitopaukkoihin pitkät jonot. Jos et ole ajoissa, jäät ilman. Mitäs sitten kun yhtenä päivänä et enää pärjää?
Senioritaloon pääsee jo 55 vuotta täyttänyt. Harmi, että se on niin kallista. Voisin muutaman vuoden, aikaisintaan 10, hakea itsekin sellaiseen ( olen 50v). Eläisin mielelläni tietäen, ettei enää tarvitse muuttaa jos ei jaksa. Ympäristö huolehtisi paremmin kuin omassa kerrostalokämpässä.
Näitä latvasta ontoksi käyviä ikihonkia humisee minunkin lähiympäristössäni. Yritän elää niin, ettei lasteni tarvitse käydä samoja kamppailuja kuin minun ja sisarusten .
Olen 40 v., ja tuntuu kyllä aika uskomattomalta ajatukselta että 15 vuoden päästä muuttaisin johonkin senioriasuntoon.
Eihän sitä koskaan tiedä, miten pahasti voi yhtäkkiä vaikka sairastua, tai elääkö sitä edes 50-vuotiaaksi. Mutta ei tuntemani 50-60-vuotiaat kyllä mitään vanhankotikamaa ole ikinä olleet, poislukien yksi Alzheimeriin sairastunut ja yksi joka tuhosi aivonsa päihteillä jo alle viisikymppisenä.
Tosi outo ajatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Tyypillistä mustavalkoista av-ajattelua ja vieläpä nenäkkäästi ilmaistuna. Juu ei ole ei täysin omia valintoja aina kaikilla, mutta kyllä suurimpaan osaan elämän eri osa-alueista normijärkinen ihminen pystyy itse vaikuttamaan. Suomessa hyvin paljon enemmän kuin monessa muussa maassa.
Sinä nyt vain valitat. Kerro ratkaisusi ongelmaan. Oletko oikeasti sitä mieltä että elämä nyt vaan on tuominnut jonkun asumaan maalla hankalaa elämää kaukana palveluista ja aktiviteeteistä?
Ei se ole välttämättä ollenkaan hankalaa elämää, ennen kuin se toimintakyky oleellisesti heikkenee. Totta kai sellainen tilanne on kriisi sille ihmiselle, joka on tottunut pärjäämään. Ei kaikille ole helppoa jättää omaa kotiaan, ihminen on yleensä muutosvastainen ja vanhana etenkin.
Niitä valintoja tulisi tehdä ennen kuin se oma toimintakyky heikkenee. Ei tietenkään ole helppoa jättää omaa vanhaa kotiaan, mutta pakkohan se on jos siellä ei pysty asumaan. Tokihan aina on se vaihtoehto että pakottaa lapset huolehtimaan sekä itsestään että siitä talosta, mutta sitten tullaan tähän tämän ketjun ydinaiheeseen, että omaisilla käy elämä rankaksi.
Oletko itse muuttanut jo invakotiin ja ostanut pyörätuolin?
Suomessa on hirveän paljon rintamamiestaloja, joissa pesutilat ovat kellarissa hankalien portaiden takana. Silti osa niissä asuvista ikääntyneistä ei ole miettinyt ollenkaan, miten he pystyvät asumaan kodissaan elämän loppuun. Haluaisin kuulla sinun ratkaisun tuohon ongelmaan.
Toivottavastui vessa on asuinkerroksessa. Niin, ja pesukone. Peseytyminen hoituu mitenkuten pesuvadin avulla. Niin entisaikaan tehtiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Tyypillistä mustavalkoista av-ajattelua ja vieläpä nenäkkäästi ilmaistuna. Juu ei ole ei täysin omia valintoja aina kaikilla, mutta kyllä suurimpaan osaan elämän eri osa-alueista normijärkinen ihminen pystyy itse vaikuttamaan. Suomessa hyvin paljon enemmän kuin monessa muussa maassa.
Sinä nyt vain valitat. Kerro ratkaisusi ongelmaan. Oletko oikeasti sitä mieltä että elämä nyt vaan on tuominnut jonkun asumaan maalla hankalaa elämää kaukana palveluista ja aktiviteeteistä?
Ei se ole välttämättä ollenkaan hankalaa elämää, ennen kuin se toimintakyky oleellisesti heikkenee. Totta kai sellainen tilanne on kriisi sille ihmiselle, joka on tottunut pärjäämään. Ei kaikille ole helppoa jättää omaa kotiaan, ihminen on yleensä muutosvastainen ja vanhana etenkin.
Niitä valintoja tulisi tehdä ennen kuin se oma toimintakyky heikkenee. Ei tietenkään ole helppoa jättää omaa vanhaa kotiaan, mutta pakkohan se on jos siellä ei pysty asumaan. Tokihan aina on se vaihtoehto että pakottaa lapset huolehtimaan sekä itsestään että siitä talosta, mutta sitten tullaan tähän tämän ketjun ydinaiheeseen, että omaisilla käy elämä rankaksi.
Oletko itse muuttanut jo invakotiin ja ostanut pyörätuolin?
Suomessa on hirveän paljon rintamamiestaloja, joissa pesutilat ovat kellarissa hankalien portaiden takana. Silti osa niissä asuvista ikääntyneistä ei ole miettinyt ollenkaan, miten he pystyvät asumaan kodissaan elämän loppuun. Haluaisin kuulla sinun ratkaisun tuohon ongelmaan.
Muutetaan sitten kun on pakko.
Miksi ihmeessä pitäisi muuttaa 20 vuotta aiemmin, jos ei halua?Kuka on sanonut että pitää muuttaa 20 vuotta aiemmin?
Jos tämä asun täällä ainakin vielä 20 vuotta tyyppi ei nytkään pärjää ilman apua, niin silloin muuttaa. Ei voi olettaa että lapset hoitaa oman kodin, työn ja lasten lisäksi myös ison omakotitalon ja pihan. Hoito tapahtuu tiukasti kytäten ja määräillen... ah autuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla toisin päin. Parikymppinen tyttäreni vaittaa puhelimessa lähes joka päivä. Ikinä ei mikään ole hyvin, ja kaikista asioita löytyy huono puoli. Hän soittee lähes joka päivä, ja haluaisin sanoa että että en jaksa puhua kuin kerra nviikkoon, mutta en uskalla, koska hänellä ei mene kovin hyvin, ja hän kaipaa "juttukaveria". Vaikka eihän tuo minun päälle kaataminen mitään juttelua edes ole.
Mitään ei voi tehdä koska voi käydä huonosti, eikä "jaksa" ja sitten ei ole mitään tekemistä ja on niin tylsää.
Aika erikoinen asenne, että itse kasvattamansa nuoren aikuisen murheita ei jaksaisi kuunnella. Jokin on mennyt sinulla kasvattajana pieleen, jos tilanne on tuollainen kuten kuvaat. Täällä yritetään sysiä aikuisen lapsen vastuuta iäkkäästä vanhemmastaan pois, mikä on väärin (joskin joissain tilanteissa ymmärrettävää), mutta sitä että oma äiti pitää tyttärensä puheluita "päälle kaatamisena" kertoo jostain aivan kamalasta. Ei ihme, jos tyttäresi voi huonosti, jos sinun äidin asenne häneen, hänen elämäänsä ja ongelmiinsa on tuollainen. Kasvatusvastuu on sinulla, ja toivon, että yrität korjata tilanteen. Aloita ensin omasta asenteestasi. Sen jälkeen tarjoudu maksamaan tyttäresi terapia, kun hän on siihen valmis. Hän nimittäin tarvitsee ammattiapua tuollaisen äitisuhteen kanssa.
Entä jos, hän ei ole itsekkään saanut niitä eväitä lapsena, mitä aikuisuus ja vanhemmuus vaativat? Kuinka monta sukupolvea voidaan syyllistää ja haukkua huonosta vanhemmuudesta, kun siihen ei ole ollut taitoja ja eväitä?
Esim. sodan julmuudet ja kauheudet vaikuttavat kolmanteen ja neljänteen polveen ja yhä edelleen elää keskuudessamme, jotka tuon on kaiken kokeneen.
Oma äitini syntyi suuriin ikäluokkiin, eikä hän koskaan osanut antaa hellyyttä ja syliä ja miten olisi voinutkaan, hän hän ei itse sitä saanut lapsuudessa ja lapsuudesta ei ollut kehumista, pelko ja alkoholi olivat läsnä joka päivä.
Ja taas äitini vanhemmat olivat sodassa ja eturintamassa. Ukki eturintaman joukkueenjohtajana ja mummoni lääkintälottana, jotka sodan päätyttyä olivat hermoromahduksen partaalla. Lapsia syntyi ja arjen oli pyörittävä. Ja muut haukkuivat ja syyllistivät, oma vika, miksi menivät sotaan, vaikka heidät vain käskettiin.
Minulle lapsuus on ollut kipeä, mutta en ole katkera, kun jo melko varhain tutustuin suvun historiaan ja ymmärsin, vain muutos voi pelastaa esim. väkivallan kierteen. Ja olen antanut äidilleni kaikki anteeksi ja tiedostanut miksi hän ei voinut olla sellainen äiti, mitä olisin odottanut.
Kauniisti sanottu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Varmaan tulee uutisena, mutta esimerkiksi työ ja sitä myöten eläke eivät ole täysin omia valintoja, ei myöskään terveys.
Tyypillistä mustavalkoista av-ajattelua ja vieläpä nenäkkäästi ilmaistuna. Juu ei ole ei täysin omia valintoja aina kaikilla, mutta kyllä suurimpaan osaan elämän eri osa-alueista normijärkinen ihminen pystyy itse vaikuttamaan. Suomessa hyvin paljon enemmän kuin monessa muussa maassa.
Sinä nyt vain valitat. Kerro ratkaisusi ongelmaan. Oletko oikeasti sitä mieltä että elämä nyt vaan on tuominnut jonkun asumaan maalla hankalaa elämää kaukana palveluista ja aktiviteeteistä?
Ei se ole välttämättä ollenkaan hankalaa elämää, ennen kuin se toimintakyky oleellisesti heikkenee. Totta kai sellainen tilanne on kriisi sille ihmiselle, joka on tottunut pärjäämään. Ei kaikille ole helppoa jättää omaa kotiaan, ihminen on yleensä muutosvastainen ja vanhana etenkin.
Niitä valintoja tulisi tehdä ennen kuin se oma toimintakyky heikkenee. Ei tietenkään ole helppoa jättää omaa vanhaa kotiaan, mutta pakkohan se on jos siellä ei pysty asumaan. Tokihan aina on se vaihtoehto että pakottaa lapset huolehtimaan sekä itsestään että siitä talosta, mutta sitten tullaan tähän tämän ketjun ydinaiheeseen, että omaisilla käy elämä rankaksi.
Oletko itse muuttanut jo invakotiin ja ostanut pyörätuolin?
Suomessa on hirveän paljon rintamamiestaloja, joissa pesutilat ovat kellarissa hankalien portaiden takana. Silti osa niissä asuvista ikääntyneistä ei ole miettinyt ollenkaan, miten he pystyvät asumaan kodissaan elämän loppuun. Haluaisin kuulla sinun ratkaisun tuohon ongelmaan.
Toivottavastui vessa on asuinkerroksessa. Niin, ja pesukone. Peseytyminen hoituu mitenkuten pesuvadin avulla. Niin entisaikaan tehtiin.
Ne vessat on yleensä niin pieniä, että sinne ei mahdu edes rollaattorilla. Ai että peseytyä voi keittiössä pesuvadissa. Älä viitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minuakin joskus harmittaa ja samaan aikaan kuunnella jonkun tuiki tuntemattoman Marjatan vaivoja. Mutta jos äitini haluaa kertoa, mikäs siinä. Juttelee hän muutakin ja on ihana äiti, tuki ja turva vieläkin niinkuin minä yritän olla hänelle. Ihana kahdeksankymppinen, ei täydellinen mutta kukas meistä olisi. Varmaan minunkin jutut joskus hänestä tylsiä.
Haukkuuko isäsi? Kertooko ettei ole koskaan rakastanut isääsi? Kertooko syrjähyppynsä? Haukkuuko isäsi koko suvun, kertoen omituisa tapahtumia menneisyydestä?
80 v. äitini tekee näin. Yli tunnin puheluita. En millään jaksaisi kuunnella. Ei vaihda puheenaihetta edes pyydettäessä. Hyvinä päivinä jätän kännykän auki toiseen huoneeseen ja höpötyksen hiljentyä käyn sanomassa aha. Huonoina ikinä en vastaa.
Vierailija kirjoitti:
Murrosikä jatkuu joillakin koko ajan. Minkähän takia ne äidit jättäneet oman elämän sivuun? Ehkä 70+ olleet vielä vastuuntuntoisia, työt, koti, lapset on hoidettu eikä ajateltu omaa viihtymistä kuntosaleissa, baareissa, omissa harrastuksissa.
Kärsi kärsi, kirkkaimman kruunun saat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaksi diagnosoitua narsistia löytänyt toisensa? Erikoista.
Hyvinkin mahdollista. Julkinarsisti ja piilonarsisti vetävät toisiaan puoleensa.
Julkinarsisti ja piilonarsisti päätyvät helposti parisuhteeseen, koska he ruokkivat toinen toisissaan omaa narsismiaan. (ote allaolevasta linkistä)
https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/66847480-d8cd-44e4-88b0-176f…
Miten todennäköistä on kommentoijan ajatus siitä, että näillä molemmilla vanhemmilla olisi narsismidiagnoosi? Että kimpassa ovat keksineet narskut mennä psykiatrille että testataanpas tämä asia nyt kerralla kuntoon, kun lapset syyttää meitä narsisteiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etköhän sinäkin, ap, ole ollut ihan tarpeeksi hankala lapsena ja murrosiässä, mikä tosin tuntuu jatkuvan edelleen.
Nyt on äitisi vuoro olla hankala, kasva sinä nyt aikuiseksi ja kestä se.Mikä vastuu lapsella muka on vanhemmistaan? Etenkään sillä verukkeella että on ollut lapsena hankala? Vit
tuako teette lapsia, jos ajatusmallinne on noin itsekäs kun vanhenette?Lapsen ja vanhemman suhde on vuorovaikutussuhde. Ei ihan samanlainen kuin muut ihmisen vuorovaikutussuhteet, vaan paljon syvempi ja tärkeämpi, mutta silti vuorovaikutussuhde.
Täällä moni valittava aikuinen lapsi ei jotenkin suostu hyväksymään tuota faktaa. Vielä vähemmän sitä, että ne roolit siinä ihmissuhteessa todennäköisesti muuttuvat, jopa vaihtuvat täysin.
Kyse on isosta moraalikysymyksestä, "mikä vastuu lapsella on vanhemmistaan". Hyvin monissa, melkein kaikissa muissa kulttuureissa kuin 2020-luvun suomalaisessa kulttuurissa, se lasten vastuu ikääntyvistä vanhemmistaan on sataprosenttinen.
Pidetään tuo mielessä, kun keskustellaan, vaikka kuinka haluttaisi esittää vanhempansa ainaisena valittajana ja itsensä puhtaana hyviksenä, jolla "on oikeus" vaikka dumpata vanhempansa, jos se on liian rasittava.
Juridisesti lapsella ei ole mitään vastuuta vanhemmistaan, ainoastaan omasta jälkikasvusta.
Tuossa ylempänä mainitaan asian moraalinen puoli.
Moraalistakaan vastuuta ei ole.
Se kyllä riippuu täysin ihmisestä, kokeeko noin. Ja ihmiseen puolestaan vaikuttaa mm. saamansa kotikasvatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehet pääsee helpommalla. Siellä ne istuu abc llä pyöreässä pöydässä.Olen aina ihmetellyt tätä ilmiötä. Jos siel ois naisten rinki niin niitä pidettäis laiskoina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin joskus harmittaa ja samaan aikaan kuunnella jonkun tuiki tuntemattoman Marjatan vaivoja. Mutta jos äitini haluaa kertoa, mikäs siinä. Juttelee hän muutakin ja on ihana äiti, tuki ja turva vieläkin niinkuin minä yritän olla hänelle. Ihana kahdeksankymppinen, ei täydellinen mutta kukas meistä olisi. Varmaan minunkin jutut joskus hänestä tylsiä.
Haukkuuko isäsi? Kertooko ettei ole koskaan rakastanut isääsi? Kertooko syrjähyppynsä? Haukkuuko isäsi koko suvun, kertoen omituisa tapahtumia menneisyydestä?
80 v. äitini tekee näin. Yli tunnin puheluita. En millään jaksaisi kuunnella. Ei vaihda puheenaihetta edes pyydettäessä. Hyvinä päivinä jätän kännykän auki toiseen huoneeseen ja höpötyksen hiljentyä käyn sanomassa aha. Huonoina ikinä en vastaa.
Tilanteesi on hyvin traumatisoiva. Olen pahoillani, että on noin. Jos jossain vaiheessa saat kerättyä riittävästi voimavaroja, yritä etäännyttää itsesi tuosta tilanteesta ja äidistäsi. Tee vaikka muistiinpanoja ja kirjoita novelli äitisi kertomista kauhujutuista. Tai kirjoita päiväkirjaan -tai tänne- ulos kaikki se kuona, jota äitisi sinulle tuuttaa.
Tapaus on kuitenkin erilainen kuin ap:n aloitus, jossa äiti sentään vaan referoi huonoja tv-ohjelmia ja valittaa maailman menosta ja ap:n suurin ongelma on se, että hän ei saa motivoitua itseään kuuntelemaan äitiään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etköhän sinäkin, ap, ole ollut ihan tarpeeksi hankala lapsena ja murrosiässä, mikä tosin tuntuu jatkuvan edelleen.
Nyt on äitisi vuoro olla hankala, kasva sinä nyt aikuiseksi ja kestä se.Mikä vastuu lapsella muka on vanhemmistaan? Etenkään sillä verukkeella että on ollut lapsena hankala? Vit
tuako teette lapsia, jos ajatusmallinne on noin itsekäs kun vanhenette?Lapsen ja vanhemman suhde on vuorovaikutussuhde. Ei ihan samanlainen kuin muut ihmisen vuorovaikutussuhteet, vaan paljon syvempi ja tärkeämpi, mutta silti vuorovaikutussuhde.
Täällä moni valittava aikuinen lapsi ei jotenkin suostu hyväksymään tuota faktaa. Vielä vähemmän sitä, että ne roolit siinä ihmissuhteessa todennäköisesti muuttuvat, jopa vaihtuvat täysin.
Kyse on isosta moraalikysymyksestä, "mikä vastuu lapsella on vanhemmistaan". Hyvin monissa, melkein kaikissa muissa kulttuureissa kuin 2020-luvun suomalaisessa kulttuurissa, se lasten vastuu ikääntyvistä vanhemmistaan on sataprosenttinen.
Pidetään tuo mielessä, kun keskustellaan, vaikka kuinka haluttaisi esittää vanhempansa ainaisena valittajana ja itsensä puhtaana hyviksenä, jolla "on oikeus" vaikka dumpata vanhempansa, jos se on liian rasittava.
Juridisesti lapsella ei ole mitään vastuuta vanhemmistaan, ainoastaan omasta jälkikasvusta.
Tuossa ylempänä mainitaan asian moraalinen puoli.
Moraalistakaan vastuuta ei ole.
Se kyllä riippuu täysin ihmisestä, kokeeko noin. Ja ihmiseen puolestaan vaikuttaa mm. saamansa kotikasvatus.
Erityisen hienoa siinä vaiheessa, kun äidillä itsellään on huono moraali ja kasvattanut lapsensa syyllistämällä. Pyristelin irti parhaan kykyni mukaan, 300 km auttaa jo paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitetaan kun toinen ihminen valittaa tai on negatiivinen. Ihan samaa valitusta on nämä palstatkin täynnä. Tosin kirjallisessa muodossa. Siis valitusvirsiä sitten luetaan päivät pitkät ja avaudutaan kuka kurjemmilla kommenteilla.
Valitetaan siitä kun joku valittaa. Ihan sama lopputulos. Tuskin on positiivista myöskään.Veitpä sanat suustani! Surkuhupaisaa, ap alottaa ketjun, jossa valittaa, kuinka hänen äitinsä valittaa. Sukuvika?
Etkö näe eroa siinä, että toinen kirjoittaa aiheesta nimettömänä nettipalstalle ja toinen valittaa lapselleen suoraan?[/quoteItselläni ei ole kokemusta tuollaisesta äitisuhteesta, mutta voisin kuvitella, jos hän alkaisi valittaa "jokaisesta asiasta", kysyisin, mikä nyt on vialla? Mistä moinen alakulo ja negatiivisuus johtuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin joskus harmittaa ja samaan aikaan kuunnella jonkun tuiki tuntemattoman Marjatan vaivoja. Mutta jos äitini haluaa kertoa, mikäs siinä. Juttelee hän muutakin ja on ihana äiti, tuki ja turva vieläkin niinkuin minä yritän olla hänelle. Ihana kahdeksankymppinen, ei täydellinen mutta kukas meistä olisi. Varmaan minunkin jutut joskus hänestä tylsiä.
Haukkuuko isäsi? Kertooko ettei ole koskaan rakastanut isääsi? Kertooko syrjähyppynsä? Haukkuuko isäsi koko suvun, kertoen omituisa tapahtumia menneisyydestä?
80 v. äitini tekee näin. Yli tunnin puheluita. En millään jaksaisi kuunnella. Ei vaihda puheenaihetta edes pyydettäessä. Hyvinä päivinä jätän kännykän auki toiseen huoneeseen ja höpötyksen hiljentyä käyn sanomassa aha. Huonoina ikinä en vastaa.
No ei oikeastaan. Pahimmat kuohut laantuneet. Raskastahan tuollainen on ja surullista. Meillä löytynyt joku tasapaino ja äitini melko terve ja toimelias, onnekastahan se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etköhän sinäkin, ap, ole ollut ihan tarpeeksi hankala lapsena ja murrosiässä, mikä tosin tuntuu jatkuvan edelleen.
Nyt on äitisi vuoro olla hankala, kasva sinä nyt aikuiseksi ja kestä se.Mikä vastuu lapsella muka on vanhemmistaan? Etenkään sillä verukkeella että on ollut lapsena hankala? Vit
tuako teette lapsia, jos ajatusmallinne on noin itsekäs kun vanhenette?Lapsen ja vanhemman suhde on vuorovaikutussuhde. Ei ihan samanlainen kuin muut ihmisen vuorovaikutussuhteet, vaan paljon syvempi ja tärkeämpi, mutta silti vuorovaikutussuhde.
Täällä moni valittava aikuinen lapsi ei jotenkin suostu hyväksymään tuota faktaa. Vielä vähemmän sitä, että ne roolit siinä ihmissuhteessa todennäköisesti muuttuvat, jopa vaihtuvat täysin.
Kyse on isosta moraalikysymyksestä, "mikä vastuu lapsella on vanhemmistaan". Hyvin monissa, melkein kaikissa muissa kulttuureissa kuin 2020-luvun suomalaisessa kulttuurissa, se lasten vastuu ikääntyvistä vanhemmistaan on sataprosenttinen.
Pidetään tuo mielessä, kun keskustellaan, vaikka kuinka haluttaisi esittää vanhempansa ainaisena valittajana ja itsensä puhtaana hyviksenä, jolla "on oikeus" vaikka dumpata vanhempansa, jos se on liian rasittava.
Juridisesti lapsella ei ole mitään vastuuta vanhemmistaan, ainoastaan omasta jälkikasvusta.
Tuossa ylempänä mainitaan asian moraalinen puoli.
Moraalistakaan vastuuta ei ole.
Se kyllä riippuu täysin ihmisestä, kokeeko noin. Ja ihmiseen puolestaan vaikuttaa mm. saamansa kotikasvatus.
Erityisen hienoa siinä vaiheessa, kun äidillä itsellään on huono moraali ja kasvattanut lapsensa syyllistämällä. Pyristelin irti parhaan kykyni mukaan, 300 km auttaa jo paljon.
On tärkeää huomata oman vanhemman puutteet ja ne puutteet, joita niistä on aiheutunut omaan itseen ja omaan käytökseen. Kannattaa aina pyristellä pois, jos ei ihmissuhteesta itsestään niin niistä rooleista, joita ihmissuhde on tuottanut. Pätee ihan jokaiseen ihmissuhteeseen, jonka kokee huonoksi.
Tässä ketjussa valituksen kohteena olevat mummot ovat juuri tällaisia, joilta ei ole apua saanut murrosiässä tai nuorena aikuisena.
Nyt he sitten yrittävät työllistää ihan kunnolla, mutta eivät ymmärrä että lapsilla on teinit hoidettavanaan ja tuettavanaa työssäkäynnin lisäksi.