Naiset hukkuvat matcheihin - miehet eivät saa ketään
Nettideittailu on kääntynyt nopeasti sellaiseksi, että se on helppoa lähinnä naisille. Nainen kuin nainen saa monta matchia per päivä, ehkä jopa kymmeniä, ja ongelmaksi jää lähinnä se että kenelle näistä komistuksista sitten juttelee.
Miehillä tarina on päinvastainen. Miehen tehtävä on saada edes yksikin nainen kiinnostumaan ja tehdä kaikkensa että hän ei hyppää seuraavaan ukkoon - mikä on vaikeaa, kun suurin osa käyttäjistä on miehiä ja jokainen heistä lupailee Kuun taivaalta. Naisten profiilitekstit ovatkin usein vaatimuksia, tyyliin "haluan ison miehen", "jos et omista autoa swaippaa vasemmalle" siinä missä miesten profiilitekstit ovat tarjouksia "hei! olen rehti työssäkäyvä mies", "minulla on oma talo ja auto" jne. Miesten profiileissa ei ole vaatimuksia naisen ulkonäön tai muunkaan suhteen, mutta nainen saa vaatia isoa miestä.
Kaikesta tästä huolimatta, minä kuitenkin löysin hiljattain naisen deittiappista. Vaihdettiin ihan rehellisesti kokemuksia siitä. Hän sanoi että oli ensimmäistä päivää siellä kun löysi minut. Myönsin, että minulla oli swaippausta takana jo 10 kuukautta. Hän kertoi, että sai hirveästi matcheja vaikka oli vain yhden päivän siellä. Puhuin tästä miespuoliselle kaverilleni ja hän kertoi samaa tarinaa: hänen naisensa oli ollut 15 minuuttia deittipalvelussa kun he tapasivat, mies oli ollut siellä 3 vuotta.
Tästä ei puhuta, eikä siitä saa puhua, mutta se on totta. Netti on tehnyt deittailusta epätasa-arvoista.
Väitän, että miesten pariutuminen tulee vaikeutumaan vuosittain ja kohta meillä on puolet kansan miehistä peräkammarin poikina, kun he eivät yksinkertaisesti saa deittiappista enää ketään.
Kommentit (652)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miehen ei kannata haaskata aikaa tinderiin, jos ei ole laatikkoleukainen lentäjäkirurgi. tavallinen mies kehä 3 ulkopuolella ei saa edes matcheja
Niin kun kaikilla naisilla on kumppanina lääkäri. Sen takia lääkäreistä onkin ylitarjontaa ja heitä on sankoin joukoin työttöminä, kun henkilökuntapulasta kärsivät terveyskeskukset eivät halua palkata heitä. No, ehkä heillä sen vuoksi onkin aikaa deittailla. Itsekään en muuten ole ollut koskaan muiden kuin lääkäreiden kanssa, ja tosiaan aika moni heistä oli lentäjäkin - yksityiskoneella toki.
Lääkärit itse eivät halua työskennellä terveyskeskuksessa.
Et sitten tajunnut sarkasmia vissiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu välillä, että miesten profiilit on suunnattu toisille miehille. Kerrotaan kuinka ollaan niin vitsikkäitä ja rentoja, ja luetellaan urheiluharrastukset.
Kuvat on tätä tyyliä:
- huumorikuvia, joissa ollaan mekko ja peruukki päässä tai per se paljaana
- meemikuvia (!!)
- kuvituskuvia, joissa on joku seksikäs nainen
- kalakuvia jättimäisen kalan kanssa
- kaljoittelukuvia (joskus jopa kuva itsestä sammuneena jossain joulukuusen alla!)
- kuvia autosta, moottoripyörästä tai veneestä
- salipullistelukuviaEi minua ainakaan kiinnosta katsella tuollaisia alkuunkaan vaan ovat usein syy siihen, että menevät samantien vasemmalle.
Minulla ei yhtäkään listan kaltaista kuvaa, lyhyt kuvaus mielenkiinnonkohteista ja luonteenpiirteistä, tuloksena ehkä yksi mätsi/tykkäys viikossa, joka kuivahtaa kasaan ennenkuin alkaakaan. Paras lopputulos oli tuolla samalla kuvauksella ja kuvalla kropasta, viikossa useita mätsejä ja tykkäyksiä, tosin lähinnä varatuista ja avoimessa suhteessa olevilta. Seksiseuranhakusovellushan tuo on, eikä mikään parisuhteenhakusovellus. Ne jotka hakevat parisuhdetta, hakevat lähinnä kuuta taivaalta, lisäksi pitäisi jaksaa viikkoja ylläpitää keskustelua, ennenkuin voi edes tapaamista ehdottaa.
Miksi se toisen kanssa juttelu on niin vaikeaa? En minä ainakaan lähtisi tapaamaan miestä ennen kuin olisin tutustunut jutellen ja todennut, että jotain yhteistä olisi välillämme.
Koska en näe mitään järkeä jutella kolmea viikkoa, jos tapaamisessa kuitenkin huomaa, että kipinää ei olekaan. En ole etsimässä kirjekavereita, vaan kumppania. Tarpeeksi monta kertaa kun tuon saman kirjekaveruuden käy läpi, niin menee maku pitkään viestittelyyn ja mielellään tapaa parin päivän juttelun jälkeen. On parempaankin tekemistä kuin tuhlata aikaa keskusteluihin, jotka eivät johda mihinkään. Kokemus kertoo, että ne parin päivän juttelun jälkeen tavatut yleensä johtavat johonkin, ja ne kirjekaveruudet on pudotuspelejä, joissa nainen juttelee useiden miesten kanssa, joista valitsee parhaan kirjekaverin. Mikäs siinä, jokainen tyylillään.
Minä taas en lähde treffeille ellei kirjottelemalla synny kipinää ja halua tutustua toiseen tosissaan. Luulisin, että niitä treffejä sinullekin tulisi, jos kykyä olisi kirjoitella. Oma kokemus on kuitenkin osoittanut, että lähinnä akateemiset miehet saavat kirjoitettua. Amitsut laittavat moi, miten menee. Sitten tulee munan kuva ja sitten huorittelua.
Vaikka kirjoitellessa tuntuisi olevan kipinää, se ei kerro yhtään mitään siitä, onko sitä oikeasti. Olen liian monta kertaa törmännyt tilanteeseen, jossa mies vaikuttaa lähestulkoon unelmalta sovelluksen kautta ja jutut osuvat hyvin yksiin, mutta treffeillä vastassa on ihminen, josta heti ensisekunnilla huomaan ettei hän voisi vähempää kiinnostaa minua. En saa itseäni syttymään sillä tiedolla, että meillä on kirjoitellessa synkannut, jos tosielämässä se ihminen ei ole ollenkaan puoleensavetävä. Minusta nopeasti tapaamisessa on todellakin pointtinsa.
Parempi tietysti jos treffeille kysytään livenä eikä sovelluksen välityksellä, koska livenä tietää saman tien, onko mitään järkeä lähteä treffeille.
Minä en saa itseäni syttymään jos ei sitä kipinää jo ole. En ole kiinnostunut kenestäkään kuvan ja muutaman lauseen peruteella. Siksi nopeat treffit yleensä ajan tuhlausta. Ennemmin ottaa ensin selvää voisiko sitä kiinnostusta olla syttymässä.
Mutta kai sinä siellä nopeilla treffeillä saat siitä ihmisestä selville muutakin kuin kuvan ja muutaman lauseen? Eikö niiden livenä näkemiesi asioiden perusteella kipinä voi sitten syttyä?
Mulle on esimeriksi todella tärkeää kiinnostuksen heräämisessä se, millainen on ihmisen yleisolemus ja kuinka hän kantaa itsensä, millainen on hänen puhe- ja keskustelutyylinsä yms. Juuri nämä kaikista olennaisimmat asiat jäävät puuttumaan sovelluksen kautta keskustellessa.Olen eri, mutta kovin monta täysin tuntematonta ihmistä ei jaksa mennä tapaamaan ihan ilman mitään etukäteiskiinnostusta. Ei minullakaan kipinä viestejä kirjoitellessa synny, mutta viestitellessä voi kuitenkin saada vähän osviittaa siitä, saattaisiko meillä synkata ja oltaisko ehkä samalla aaltopituudella ja samanhenkisiä. Jos näin on, olen todella kiinnostunut tapaamaan - ja tapaamisessa sitten selviää, onko livenä kemiaa, toimiiko kommunikaatio, vaikuttaako henkilö kiinnostavalta ja saattaisiko olla sitä kipinääkin. Joten tämän vuoksi haluan itse vaihdella jonkin verran viestejä - en viikkokaupalla, mutta muutamasta päivästä viikkoon, riippuu viesittelytahdista. Toki oman elämän muut aikataulut mysö sanelevat sitä, kuinka nopeasti ehtii/pääsee treffeille.
No siis en minäkään ketään mennyt samana päivänä sovelluksen kautta tapaamaan, silloin siis kun vielä siellä olin. Mutta päivässä-parissa sain ihan riittävät tiedot siitä, haluanko treffeille katsomaan, onko hepussa potentiaalia.
Tinderissä törmäsin todella paljon miehiin, jotka halusivat todellakin keskustella viikko-, jopa kuukausikaupalla, ja vielä olettivat, että minuakin kiinnostaisi. Kaikenlaista kiertelyä ja kaartelua kun ehdotin treffejä. Yhden tapasinkin noin kuukauden viestinvaihdon jälkeen eikä olisi pitänyt. Kuukaudessa ehtii jo muodostaa persoonasta kuvan, ja kun se onkin ristiriidassa todellisuuden kanssa, ei tiedä oikein mitä uskoa. Onko tämä nyt se hyvä tyyppi johon tutustuin sovelluksessa vai joku ihan muu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaas nyt heikkolahjaiset että miten te lähestytte naisia kun pitää syytteitä pelätä??
Voin kertoa kokemukseni työpaikalta. Pääsin pomon puhutteluun, kun olin työpaikalla katsonut ahdistelevasti jotain naishenkilöä. En vieläkään tiedä kenestä tai mistä tilanteesta oli kyse, kun yleensä olen omissa oloissani enkä hakeudu ihmisten seuraan.
Jos tämä olisi totta, olisit luonnollisesti lähtenyt selvittämään asiaa kunnianloukkauksena. Mikäli et oikeasti olisi tehnyt mitään väärää, tuo väite täyttää kyllä kunnianloukkauksen tunnusmerkit.
Eli siis taisi puhuttelu tulla ihan aiheesta, jota nyt kovasti yritetään vähätellä.
Mitä se olisi hyödyttänyt? Sana sanaa vastaan ja tilanne varmasti sellainen ettei sitä voi osoittaa suuntaan eikä toiseen. Joka tapauksessa pointti oli siinä, että jos tämmöisestä voidaan syyttää niin eiköhän se ihan oikeista asiallisista lähestymisistäkin onnistu.
Kuvailisitko tilanteen, että voidaan arvioida?
Mistä näitä aloituksia oikein tulee? Mä olen mies ja kyllä mulle ainakin löytyy todella hyvin naisia. Jopa yllättää näiden paska ketjujen jälkeen miten helposti on sata mätsiä vaikka täällä keskellä erämaata asun. Lähimpään isompaan kaupunkiin on yli sata kilsaa. Kyllä se on miehestä itsestään kiinni jos ei naista saa. M37
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain hölmöt yrittää löytää seuraa nettideittipalvelusta. Niiden tarkoitushan on saada käyttäjät pysymään siellä ikuisesti ja maksamaan palvelusta. Eli noiden palveluiden vuoksi ihmiset eivät lopulta löydä ketään ja sinkkuus vaan lisääntyy.
Etsikää seuraa oikeasta elämästä. Harrastakaa, nähkää kavereita, eläkää netin ulkopuolella.
Mikä harrastus olisi paras miehelle, jos tavoitteena on vain naisen löytäminen harrastuksen parista?
Uteliaisuudesta: mitä harrastat nyt?
Aidosti kiinnostaa, että mihin ihmiset käyttävät vapaa-aikansa, jos heillä ei ole ennestään harrastuksia tai mikään ei kiinnosta muuten kuin seuranhakumielessä. Minusta kysymyksesi on muutenkin kummallinen.
Kuvitellaan, että itse olisin sinkku ja haluaisin löytää miehen ja kysyisin tuollaista. Minulle ehdotettaisiin ehkä esimerkiksi metsästystä (ei ikinä, täysin arvomaailmani vastaista); jääkiekko-/jalkapallokisoissa tms käymistä (ei vähempää voisi kiinnostaa); purjehtimista tai golfia (ei kiinnosta eikä olisi varaa); moottoripyöräilyä (pienikuutioinen pyörä on mutta ei miesten takia, isompaa en halua enkä kaipaa mihinkään moottoripyöräseuraan) jne. Miksi ihmeessä alkaisin harrastaa jotain, mikä ei kiinnosta, ja minkä lopettaisin heti, kun löytäisin miehen, jolle se olisi oikeasti rakas ja tärkeä harrastus, ja joka kuvittelisi löytäneensä naisen, joka jakaa hänen kanssaan intohimon siihen harrastukseen?
En ole aloittamassa harrastusta naisen takia. Haluan vain mielenkiinnosta tietää mitä naiset sanovat tähän.
Ja just avasin tinderin niin siellä on taas neljä viestiä, neljältä eri naiselta. M37

Olet varmaan chad?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaas nyt heikkolahjaiset että miten te lähestytte naisia kun pitää syytteitä pelätä??
Voin kertoa kokemukseni työpaikalta. Pääsin pomon puhutteluun, kun olin työpaikalla katsonut ahdistelevasti jotain naishenkilöä. En vieläkään tiedä kenestä tai mistä tilanteesta oli kyse, kun yleensä olen omissa oloissani enkä hakeudu ihmisten seuraan.
Jos tämä olisi totta, olisit luonnollisesti lähtenyt selvittämään asiaa kunnianloukkauksena. Mikäli et oikeasti olisi tehnyt mitään väärää, tuo väite täyttää kyllä kunnianloukkauksen tunnusmerkit.
Eli siis taisi puhuttelu tulla ihan aiheesta, jota nyt kovasti yritetään vähätellä.
Mies mielummin jättää asian sikseen kuin alkaa viemään asiaa eteenpäin vaikka syytös on perätön, jos siitä selviää pelkällä puhuttelulla. Miehet eivät mielellään mene vasikoimaan poliisille mistään asiasta. Jos saa turpaan kadulla, mies kestää sen ja harvoin menee tekemään rikosilmoistusta.
Eri
Enpä usko tuohon. Koska jos joku tulee vaan ilman syytä vetäsemään kadulla lättyyn etkä tee siitä poliisille ilmoitusta, toimit itsekin vastuuttomasti. Silloinhan se menee vetäsemään jotain muutakin turpaan. Ja se ei siitä välttämättä selviä.
Mä oon nähny ainaki kahesti baareis ku nuoret miehet on hakannu toisiaan nyrkillä naamaan eikä varmaan oo tehty mitään rikosilmotuksia. Eikä ne itkeneetkään vaikka vuosi verta
Siis olet nähnyt, kuinka väkivaltaiset miehet ovat tapelleet baarissa ja paikalle ei ole kutsuttu poliisia? Millä lailla miesten väkivaltaisuus tekee miehistä haluttuja lähestyjiä parisuhdemielessä, miten tämä liittyy romanttiseen kiinnostukseen naisten ja miesten välillä? Itse en ottaisi väkivaltaista sekopäätä, siinähän päätyy itse turpaansaajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Mistä näitä aloituksia oikein tulee? Mä olen mies ja kyllä mulle ainakin löytyy todella hyvin naisia. Jopa yllättää näiden paska ketjujen jälkeen miten helposti on sata mätsiä vaikka täällä keskellä erämaata asun. Lähimpään isompaan kaupunkiin on yli sata kilsaa. Kyllä se on miehestä itsestään kiinni jos ei naista saa. M37
Saat varmasti matcheja jos olet todella komea. Kiva siinä tulla leuhkimaan.
Vierailija kirjoitti:
Ja just avasin tinderin niin siellä on taas neljä viestiä, neljältä eri naiselta. M37
Varmaan kiva väännellä puukkoa toisen haavassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja just avasin tinderin niin siellä on taas neljä viestiä, neljältä eri naiselta. M37
Olet varmaan chad?
Tavallinen köyhä amis, alle 170cm iskä. Parrakas mörökölli. Näyttää naiset tykkäävän. M37
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu välillä, että miesten profiilit on suunnattu toisille miehille. Kerrotaan kuinka ollaan niin vitsikkäitä ja rentoja, ja luetellaan urheiluharrastukset.
Kuvat on tätä tyyliä:
- huumorikuvia, joissa ollaan mekko ja peruukki päässä tai per se paljaana
- meemikuvia (!!)
- kuvituskuvia, joissa on joku seksikäs nainen
- kalakuvia jättimäisen kalan kanssa
- kaljoittelukuvia (joskus jopa kuva itsestä sammuneena jossain joulukuusen alla!)
- kuvia autosta, moottoripyörästä tai veneestä
- salipullistelukuviaEi minua ainakaan kiinnosta katsella tuollaisia alkuunkaan vaan ovat usein syy siihen, että menevät samantien vasemmalle.
Minulla ei yhtäkään listan kaltaista kuvaa, lyhyt kuvaus mielenkiinnonkohteista ja luonteenpiirteistä, tuloksena ehkä yksi mätsi/tykkäys viikossa, joka kuivahtaa kasaan ennenkuin alkaakaan. Paras lopputulos oli tuolla samalla kuvauksella ja kuvalla kropasta, viikossa useita mätsejä ja tykkäyksiä, tosin lähinnä varatuista ja avoimessa suhteessa olevilta. Seksiseuranhakusovellushan tuo on, eikä mikään parisuhteenhakusovellus. Ne jotka hakevat parisuhdetta, hakevat lähinnä kuuta taivaalta, lisäksi pitäisi jaksaa viikkoja ylläpitää keskustelua, ennenkuin voi edes tapaamista ehdottaa.
Miksi se toisen kanssa juttelu on niin vaikeaa? En minä ainakaan lähtisi tapaamaan miestä ennen kuin olisin tutustunut jutellen ja todennut, että jotain yhteistä olisi välillämme.
Koska en näe mitään järkeä jutella kolmea viikkoa, jos tapaamisessa kuitenkin huomaa, että kipinää ei olekaan. En ole etsimässä kirjekavereita, vaan kumppania. Tarpeeksi monta kertaa kun tuon saman kirjekaveruuden käy läpi, niin menee maku pitkään viestittelyyn ja mielellään tapaa parin päivän juttelun jälkeen. On parempaankin tekemistä kuin tuhlata aikaa keskusteluihin, jotka eivät johda mihinkään. Kokemus kertoo, että ne parin päivän juttelun jälkeen tavatut yleensä johtavat johonkin, ja ne kirjekaveruudet on pudotuspelejä, joissa nainen juttelee useiden miesten kanssa, joista valitsee parhaan kirjekaverin. Mikäs siinä, jokainen tyylillään.
Minä taas en lähde treffeille ellei kirjottelemalla synny kipinää ja halua tutustua toiseen tosissaan. Luulisin, että niitä treffejä sinullekin tulisi, jos kykyä olisi kirjoitella. Oma kokemus on kuitenkin osoittanut, että lähinnä akateemiset miehet saavat kirjoitettua. Amitsut laittavat moi, miten menee. Sitten tulee munan kuva ja sitten huorittelua.
Ei minulla ole kirjoitustaidon tai keskustelun kanssa ongelmia, kirjoitan yleensä hyvinkin paljon, yleisesti ottaen minä myös olen se joka "joutuu" ylläpitämään keskustelua ja nainen on hyvin passiivinen. Kertaakaan ei ole tullut kipinää minkään kirjoittelun tuloksena, vasta siellä treffeillä on sitä kipinää tullut, kun pääsee katsomaan toista silmiin ja olemaan paljon paremmassa vuorovaikutuksessa. Oman kokemukseni mukaan akateemiset naiset ovat kuivakoita, tosikkomaisia nirppanokkia.
Oletko se sinä, jonka profiilissa lukee "Kuivat, pystyynkuolleet haahkat, älkää vaivautuko!"?
Tällainenkin helmi on tullut joskus vastaan :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain hölmöt yrittää löytää seuraa nettideittipalvelusta. Niiden tarkoitushan on saada käyttäjät pysymään siellä ikuisesti ja maksamaan palvelusta. Eli noiden palveluiden vuoksi ihmiset eivät lopulta löydä ketään ja sinkkuus vaan lisääntyy.
Etsikää seuraa oikeasta elämästä. Harrastakaa, nähkää kavereita, eläkää netin ulkopuolella.
Mikä harrastus olisi paras miehelle, jos tavoitteena on vain naisen löytäminen harrastuksen parista?
Uteliaisuudesta: mitä harrastat nyt?
Aidosti kiinnostaa, että mihin ihmiset käyttävät vapaa-aikansa, jos heillä ei ole ennestään harrastuksia tai mikään ei kiinnosta muuten kuin seuranhakumielessä. Minusta kysymyksesi on muutenkin kummallinen.
Kuvitellaan, että itse olisin sinkku ja haluaisin löytää miehen ja kysyisin tuollaista. Minulle ehdotettaisiin ehkä esimerkiksi metsästystä (ei ikinä, täysin arvomaailmani vastaista); jääkiekko-/jalkapallokisoissa tms käymistä (ei vähempää voisi kiinnostaa); purjehtimista tai golfia (ei kiinnosta eikä olisi varaa); moottoripyöräilyä (pienikuutioinen pyörä on mutta ei miesten takia, isompaa en halua enkä kaipaa mihinkään moottoripyöräseuraan) jne. Miksi ihmeessä alkaisin harrastaa jotain, mikä ei kiinnosta, ja minkä lopettaisin heti, kun löytäisin miehen, jolle se olisi oikeasti rakas ja tärkeä harrastus, ja joka kuvittelisi löytäneensä naisen, joka jakaa hänen kanssaan intohimon siihen harrastukseen?
En ole aloittamassa harrastusta naisen takia. Haluan vain mielenkiinnosta tietää mitä naiset sanovat tähän.
Ei tuohon voi yleispätevästi antaa mitään ohjetta. Riippuu, minkätyylisen naisen haluat ja millainen olet itsekin. Lähtökohtaisesti kaikki, missä voi tutustua uusiin ihmisiin, ovat hyviä paikkoja, joten varmaan sellaiset harrastukset ovat hyviä, joissa on omaan ikäluokkaan kuuluvia ihmisiä. Mitään takeita ei toki naisen löytymiseen ole, mutta mahdollisuudet paranevat verrattuna siihen, jos harrastaa vain yksin tehtäviä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain hölmöt yrittää löytää seuraa nettideittipalvelusta. Niiden tarkoitushan on saada käyttäjät pysymään siellä ikuisesti ja maksamaan palvelusta. Eli noiden palveluiden vuoksi ihmiset eivät lopulta löydä ketään ja sinkkuus vaan lisääntyy.
Etsikää seuraa oikeasta elämästä. Harrastakaa, nähkää kavereita, eläkää netin ulkopuolella.
Mikä harrastus olisi paras miehelle, jos tavoitteena on vain naisen löytäminen harrastuksen parista?
Semmoinen, josta tykkää ja jota muuten tekis yksin. Kaikesta muusta paistaa epätoivo läpi, naiset kaikkoaa ja jää vaan tyhjä käteen. Harrastuksista seuran etsiminen vaatii sosiaalista silmää. Helposti saa vonkaajan maineen ja kaikki karttaa, jos menee naisenpyynti edellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain hölmöt yrittää löytää seuraa nettideittipalvelusta. Niiden tarkoitushan on saada käyttäjät pysymään siellä ikuisesti ja maksamaan palvelusta. Eli noiden palveluiden vuoksi ihmiset eivät lopulta löydä ketään ja sinkkuus vaan lisääntyy.
Etsikää seuraa oikeasta elämästä. Harrastakaa, nähkää kavereita, eläkää netin ulkopuolella.
Mikä harrastus olisi paras miehelle, jos tavoitteena on vain naisen löytäminen harrastuksen parista?
Naisena en halua, että minua lähestytään harrastuksessa. Harrastukset ovat vain harrastamista varten eikä sitä, että sinne tunkee joku setämies teeskentelemään seksin kiilto silmissään.
https://www.vauva.fi/keskustelu/4966474/kuinka-tinder-toimii-nain
Tämä oli minusta hyvä.
Naiset saavat paljon enemmän matcheja, mutta suurin osa on sarjatykkäyksiä ja yleensä naiset kiinnostuvat niistä matcheista jotka eivät ole saatavilla, tai voisivat käydä panemassa mutta vaativat parisuhteeseen tasokkaampaa naista,
Tästä johtaa se, etteivät miehet saa matcheja omantasoisiltaan naisilta.
= suosituimmat miehet saavat helposti seksiä, mutta parisuhteita ei synny.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä näitä aloituksia oikein tulee? Mä olen mies ja kyllä mulle ainakin löytyy todella hyvin naisia. Jopa yllättää näiden paska ketjujen jälkeen miten helposti on sata mätsiä vaikka täällä keskellä erämaata asun. Lähimpään isompaan kaupunkiin on yli sata kilsaa. Kyllä se on miehestä itsestään kiinni jos ei naista saa. M37
Saat varmasti matcheja jos olet todella komea. Kiva siinä tulla leuhkimaan.
Hyvin tavallinen, lyhyt 168cm, hoikahko, parta, kaljuksi ajeltu, amis, kolmen lapsen isä. Toki siisti olemus. On joku kehunut komeeksi, mut en koe olevani tavallista kummempi. M37
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu välillä, että miesten profiilit on suunnattu toisille miehille. Kerrotaan kuinka ollaan niin vitsikkäitä ja rentoja, ja luetellaan urheiluharrastukset.
Kuvat on tätä tyyliä:
- huumorikuvia, joissa ollaan mekko ja peruukki päässä tai per se paljaana
- meemikuvia (!!)
- kuvituskuvia, joissa on joku seksikäs nainen
- kalakuvia jättimäisen kalan kanssa
- kaljoittelukuvia (joskus jopa kuva itsestä sammuneena jossain joulukuusen alla!)
- kuvia autosta, moottoripyörästä tai veneestä
- salipullistelukuviaEi minua ainakaan kiinnosta katsella tuollaisia alkuunkaan vaan ovat usein syy siihen, että menevät samantien vasemmalle.
Minulla ei yhtäkään listan kaltaista kuvaa, lyhyt kuvaus mielenkiinnonkohteista ja luonteenpiirteistä, tuloksena ehkä yksi mätsi/tykkäys viikossa, joka kuivahtaa kasaan ennenkuin alkaakaan. Paras lopputulos oli tuolla samalla kuvauksella ja kuvalla kropasta, viikossa useita mätsejä ja tykkäyksiä, tosin lähinnä varatuista ja avoimessa suhteessa olevilta. Seksiseuranhakusovellushan tuo on, eikä mikään parisuhteenhakusovellus. Ne jotka hakevat parisuhdetta, hakevat lähinnä kuuta taivaalta, lisäksi pitäisi jaksaa viikkoja ylläpitää keskustelua, ennenkuin voi edes tapaamista ehdottaa.
Miksi se toisen kanssa juttelu on niin vaikeaa? En minä ainakaan lähtisi tapaamaan miestä ennen kuin olisin tutustunut jutellen ja todennut, että jotain yhteistä olisi välillämme.
Koska en näe mitään järkeä jutella kolmea viikkoa, jos tapaamisessa kuitenkin huomaa, että kipinää ei olekaan. En ole etsimässä kirjekavereita, vaan kumppania. Tarpeeksi monta kertaa kun tuon saman kirjekaveruuden käy läpi, niin menee maku pitkään viestittelyyn ja mielellään tapaa parin päivän juttelun jälkeen. On parempaankin tekemistä kuin tuhlata aikaa keskusteluihin, jotka eivät johda mihinkään. Kokemus kertoo, että ne parin päivän juttelun jälkeen tavatut yleensä johtavat johonkin, ja ne kirjekaveruudet on pudotuspelejä, joissa nainen juttelee useiden miesten kanssa, joista valitsee parhaan kirjekaverin. Mikäs siinä, jokainen tyylillään.
Minä taas en lähde treffeille ellei kirjottelemalla synny kipinää ja halua tutustua toiseen tosissaan. Luulisin, että niitä treffejä sinullekin tulisi, jos kykyä olisi kirjoitella. Oma kokemus on kuitenkin osoittanut, että lähinnä akateemiset miehet saavat kirjoitettua. Amitsut laittavat moi, miten menee. Sitten tulee munan kuva ja sitten huorittelua.
Vaikka kirjoitellessa tuntuisi olevan kipinää, se ei kerro yhtään mitään siitä, onko sitä oikeasti. Olen liian monta kertaa törmännyt tilanteeseen, jossa mies vaikuttaa lähestulkoon unelmalta sovelluksen kautta ja jutut osuvat hyvin yksiin, mutta treffeillä vastassa on ihminen, josta heti ensisekunnilla huomaan ettei hän voisi vähempää kiinnostaa minua. En saa itseäni syttymään sillä tiedolla, että meillä on kirjoitellessa synkannut, jos tosielämässä se ihminen ei ole ollenkaan puoleensavetävä. Minusta nopeasti tapaamisessa on todellakin pointtinsa.
Parempi tietysti jos treffeille kysytään livenä eikä sovelluksen välityksellä, koska livenä tietää saman tien, onko mitään järkeä lähteä treffeille.
Minä en saa itseäni syttymään jos ei sitä kipinää jo ole. En ole kiinnostunut kenestäkään kuvan ja muutaman lauseen peruteella. Siksi nopeat treffit yleensä ajan tuhlausta. Ennemmin ottaa ensin selvää voisiko sitä kiinnostusta olla syttymässä.
Mutta kai sinä siellä nopeilla treffeillä saat siitä ihmisestä selville muutakin kuin kuvan ja muutaman lauseen? Eikö niiden livenä näkemiesi asioiden perusteella kipinä voi sitten syttyä?
Mulle on esimeriksi todella tärkeää kiinnostuksen heräämisessä se, millainen on ihmisen yleisolemus ja kuinka hän kantaa itsensä, millainen on hänen puhe- ja keskustelutyylinsä yms. Juuri nämä kaikista olennaisimmat asiat jäävät puuttumaan sovelluksen kautta keskustellessa.Olen eri, mutta kovin monta täysin tuntematonta ihmistä ei jaksa mennä tapaamaan ihan ilman mitään etukäteiskiinnostusta. Ei minullakaan kipinä viestejä kirjoitellessa synny, mutta viestitellessä voi kuitenkin saada vähän osviittaa siitä, saattaisiko meillä synkata ja oltaisko ehkä samalla aaltopituudella ja samanhenkisiä. Jos näin on, olen todella kiinnostunut tapaamaan - ja tapaamisessa sitten selviää, onko livenä kemiaa, toimiiko kommunikaatio, vaikuttaako henkilö kiinnostavalta ja saattaisiko olla sitä kipinääkin. Joten tämän vuoksi haluan itse vaihdella jonkin verran viestejä - en viikkokaupalla, mutta muutamasta päivästä viikkoon, riippuu viesittelytahdista. Toki oman elämän muut aikataulut mysö sanelevat sitä, kuinka nopeasti ehtii/pääsee treffeille.
No siis en minäkään ketään mennyt samana päivänä sovelluksen kautta tapaamaan, silloin siis kun vielä siellä olin. Mutta päivässä-parissa sain ihan riittävät tiedot siitä, haluanko treffeille katsomaan, onko hepussa potentiaalia.
Tinderissä törmäsin todella paljon miehiin, jotka halusivat todellakin keskustella viikko-, jopa kuukausikaupalla, ja vielä olettivat, että minuakin kiinnostaisi. Kaikenlaista kiertelyä ja kaartelua kun ehdotin treffejä. Yhden tapasinkin noin kuukauden viestinvaihdon jälkeen eikä olisi pitänyt. Kuukaudessa ehtii jo muodostaa persoonasta kuvan, ja kun se onkin ristiriidassa todellisuuden kanssa, ei tiedä oikein mitä uskoa. Onko tämä nyt se hyvä tyyppi johon tutustuin sovelluksessa vai joku ihan muu?
Voi olla, että nämä matsäämäsi miehet eivät ole olleet omasta mielestään treffikunnossa. He ovat puolivakavissaan tehneet profiilin ja yllättäen joku kaunis nainen vastaakin viestiin. Silloin pitää aloittaa heti kuntokuuri ja vhh:lla sulattaa kessi pois ennen treffejä ja yrittää pitkittää treffien ajankohtaa. Tätä ennen ei ole ollut tarpeeksi motivaatiota aloittaa laihdutusta.

Juu tai jos säikähtivät että vau mikä jumalatar eivätkä uskaltaneet tavata.
Noup.
Tuo on mihin te naiset haluaisitte uskoa. Oikeasti niillä miehillä oli kiinnostavampia matcheja, ja te olitte varasijoilla.
Ap:n näytejoukko koostuu miehistä ja matchin löytäneistä naisista, ei ollenkaan matchittömistä naisista. Ei se varmasti kaikille naisille ole helppoa, vain niille joita ap ja kaverinsa swaippaavat matchiksi.